Ilman valitusoikeutta

Kohti kuilua

Ian Buruma on aikamme kiinnostavimpia intellektuelleja, niitä, joita kutsutaan nimellä public intellectuals. Hän on hollantilaista sukuperää (enimmäkseen), mutta perehtynyt laajasti itämaisiin kulttuureihin, etenkin Japaniin ja työskentelee Amerikassa.

Yhdessä Avishai Margalitin kanssa Buruma tämän vuosituhannen alussa julkaisi kirjan nimeltä Occidentalism, jota itsekin jossakin kommentoin. Siinä pantiin paikalleen se tolkuton itseruoskinta, jonka Edward Saidin kirja Orientalism oli nostattanut postmoderneissa loiskiehuntapiireissä (loiskiehunta liittyy ydinfysiikkaan ja sen poliittisen käytön aloitti U.K. Kekkonen). Tämä on kuitenkin sivuseikka.

Pääasioiden erottaminen sivuasioista ja kaikesta epäolennaisesta on joka tapauksessa postmodernismin etenemisen myötä käynyt suurelle intellektuelleiksi itseään nimittävälle laumalle yhä mahdottomammaksi.

Totean, että tämän, nyt selostettavan tapahtumaketjun pääasia on sananvapaus ja sen halveksinta aikamme eräässä johtavassa high brow -aikakauslehdessä.

Seikka on nimittäin sellainen, että Ian Buruma toimi viime vuodesta alkaen New York Review of Booksin päätoimittajana. Kyseinen lehti kerää ympärilleen johtavat älyköt atlanttisesta maailmasta ja hieman kauempaakin. New Yorkin juutalaisen intelligentsijan panos on siinä hyvin näkyvä.

Lehden viimeisimmässä numerossa (Number 16, Oct. 25-Nov. 7) nimekäs joukko avustajia ja muita kulttuurihenkilöitä paheksuu sitä, että Buruma on nyt joutunut eroamaan päätoimittajan paikalta. Erottaminen on johtunut erään tietyn artikkelin julkaisemisesta. Se on vastoin NYRB:n keskeistä missiota, joka on ideoiden vapaa tutkiminen.

Allekirjoittajien joukossa ovat muun muassa Neal Ascherson, Anne Applebaum, Orlando Figes, Mark Lilla, Avishai Margalit, George Soros ja monia muita.

Toimitus vastaa, että sen tietämän mukaan Buruman erottaminen ei ollut seurausta tuon tietyn artikkelin herättämästä kohusta. Uskokoon ken tahtoo.

Sitähän tietysti toivoisi ja myös odottaisi, että asia on, kuten toimitus sanoo. Päätoimittajan erottaminen väärän mielipiteen tai muuten ei-toivotun puheenvuoron takia juuri tämänkaltaisessa lehdessä on jo historiallisesti niin ainutlaatuista, ettei sitä haluaisi uskoa.

Ikävä totuus kuitenkin on, että kirjarovioiden ajan sensuurimentaliteetista on tullut tämän ajan älymystön normaali mielentila. Älymystöliikehän se nuo roviotkin aikoinaan, 1800-luvun alussa synnytti.

Tämä kyseinen artikkeli, joka koko kohun sai aikaan, julkaistiin NYRB:n edellisessä numerossa. Se oli nimeltään Reflections from a Hashtag ja sen oli kirjoittanut muuan Jian Ghomeshi.

Viittaus hashtagiin tarkoittaa tietenkin #metoota ja rinnastuksen oletettu julkeus oli muuan syy siihen roskajoukkoraivoon (mobbing), jonka artikkeli synnytti.

Kirjoittaja on iranilaista juurta oleva kanadalainen radiojuontaja, joka oli joutunut syytetyksi seksuaalisesta ahdistelusta. Raiskaustuomiota ei tullut, mutta Kanadassa ei sellaista rikosnimikettä olekaan. Sen sijaan siellä tunnetaan sexual assault, joka taas ilmeisesti tarkoittaa sitä, mitä sillä halutaan tarkoittaa.

Syytetty ei joutunut istumaan, mutta sai sen sijaan sitäkin kovemman julkisen rangaistuksen. Hänen pahuudestaan tuli käsite ja nimestään kaikkien mulkkujen (assholes) symboli. Yksityisesti vihapostia riitti, mutta toisaalta oli myös paljon naisia, jotka kuulemansa perusteella arvelivat, että heillä oli samanlaatuiset seksuaaliset mielihalut ja jotka ehdottivat lähempää kontaktia.

Ghomeshi, jota syytettiin seksiin liittyvästä väkivaltaisuudesta, väittää, ettei hän syttynyt noista ehdotuksista. Päätellä joka tapauksessa voisi, että ns. rough sex, johon liittyy erilaista kivun tuottamista ja josta monet molempien sukupuolten edustajat pitävät, olisikin ollut joillekin bändäreille sokki.

Ghomeshin version tarinastaan voi uskoa tai olla uskomatta. Se on tarina suuresta yllätyksestä, suuttumuksesta ja kasvattavasta nöyrtymisestä. Aika liikuttava ja pyhäkoulumainenhan se on, mutta olisiko hän saanut sanoa mitään muutakaan? Joka tapauksessa hänet jyrännyt julkinen tuomioistuin ei ainakaan täyttänyt mitään oikeuden ja kohtuuden kriteereitä.

Viime mainittu seikka lienee ajattelevalle lukijalle muutenkin ilmeinen, samoin se, että ns. #metoo-liike, joka alkoi hieman myöhemmin, toimi aivan samalla, pimeällä tavalla eikä koskaan suostunut edes kuuntelemaan puolustuksen puheenvuoroa.

Audiatur et altera pars-periaate näyttää kuitenkin olleen se kova pala hyvin monille lukijoille. Samassa NYRB:in numerossa, jossa nimekkäiden kulttuurihenkilöiden paheksuminen ilmoitetaan, on monen sivun verran toimitukselle tulleita kirjeitä, joiden kerrotaan olevan edustava otos saapuneesta postista.

Joukossa on jonkin verran Ghomeshille myötämielistä postia, mutta enemmän on niitä, osin silmittömiä, vihanpurkauksia, joissa julistetaan suorastaan rikolliseksi teoksi tuon roiston puheenvuoron julkaiseminen. Joissakin vaaditaan Buruman eroa ja yksi jopa samaan hengenvetoon vaatii, että tilalle olisi otettava nuori, vahva nainen…

Mikäli päätoimittajan alaruumiin rakennetta pidetään a priori kriteerinä johtavassa älymystölehdessä, niin sen voi vielä kuitata huumorilla. Anteeksiantamatonta on kuitenkin, että päätoimittajaa vaaditaan eroamaan sen takia, että hän on julkaissut jotakin, josta jotkut lukijat eivät pidä.

Asioiden vapaa tutkistelu free exploration of ideas on ollut NYRB:n keskeinen missio, kuten protestikirjeen kirjoittajat toteavat. Se on myös ollut läntisen ajattelun ja kaiken akateemisen tason hengenviljelyn sine qua non.

Mikäli tämä nyt asetetaan kyseenalaiseksi sellaisilla perusteilla, kuin NYRB:in lukijakirjeet tekevät -ja nehän sisältävät paljon vuodatuksia teini-iässä sattuneista ahdisteluista, urosten himokkaista katseista ja niin edelleen- ollaan kaamean rotkon laidalla.

Tavallaan tällaista anti-intellektuaalisuuden purkausta on osannut jo odottaakin, siinä määrin epä-älyllisten argumenttien ja avoimesti typerän käytöksen määrä ja arvostus ovat kasvaneet viime vuosina postmodernin älymystön keskuudessa.

Se, että tässä mennään nimenomaan tietyn, naissukupuolta edustavan vähemmistön mukana, ei yllätä. Sen mielistelemisestä on tullut monelle opportunistille jo toinen luonto ja edistyksen synonyymi.

Lienee vain ajan kysymys, kun meillä tapahtuu samaa. Vai onko sitä jo tapahtunut? Missä viipyykään kirje vaikkapa näille surullisen kuuluisille kirjamessuille…?