Hurskaan miehen Siperia

Hurskaan miehen Siperia

Henrik Wrede, Siperiassa 30 vuotta sitten. WSOY 1923, 217 s.

Henrik Wrede oli ”vankien ystävän”, Mathilda Wreden veli. Hän oli vapaaherra ja Vaasan kuvernöörin poika, mikä takasi hänelle tietyn selkänojan aina Siperiassa asti, jossa kuvernööri saattoi tunnistaa saapuneen vieraan kaukaisen kollegansa pojaksi.

Tuon ajan, eli 1880-luvun Suomella oli muutenkin linkkejä Venäjän Kaukoitään saakka. Saattoi osoittautua, että joku kenraali oli aikoinaan käynyt Helsingin junkkarikoulun tai oli kotoisin Suomesta, jonne ei ollut aikeissa palata.

Moni kyllä halusi palata, mutta ei voinut. Wreden kohtaamat suomalaiset olivat laidastaan rikosvankeja, jotka oli lähetetty Siperiaan kärsimään rangaistustaan, kun kuolemantuomio oli suuriruhtinaskunnassa alettu korvata karkotuksella ja pakkotyöllä (katorga).

Pelätty pakkotyö kahleissa jossakin Siperian kaivosten uumenissa oli tietenkin yhtä helvettiä, mutta kesti vain aikansa. Sen jälkeen henkiin jääneet karkotetut saivat liikkua tietyllä alueella vapaasti ja hankkia elatuksensa.

Hämmästyttävän usein, ainakin tämän kirjan mukaan, tuo elannon hankkiminen tapahtui ryöstömurhaamalla. Dostojevskin kuvaama täysin eläimellistynyt Fedja katoržnik oli todellisuudesta revitty hahmo.

Sivumennen sanoen, Wreden kuvauksen mukaan näistä parantumattomista rikollistyypeistä suorastaan pahimmat olivat suomalaisia.

Suomalaisia löytyi toisaalta myös Siperian lahkolaisten piiristä, jopa skoptseista eli itsensäkuohijoista, joita kirjoittaja kuvaa hyvin sympaattisesti. Skoptsien kylän starostana oli muuan August Lindström Turusta.

Wrede itse säästyi murhatuksi tulemiselta kuin ihmeen kautta eli Herran varjeluksesta useita kymmeniä kertoja. Näin hän ainakin uskoi. Hän kieltäytyi ottamasta turvakseen edes revolveria ja luotti sen sijaan rukoukseen ja Herran armoon.

Wreden varsinainen tehtävä Siperiassa ja Kaukoidässä oli Englannin ja ulkomaiden raamattuseuran tuotteiden jakelu tai itse asiassa myynti halpaan hintaan.

Tämän seuran ansiostahan raamatut 1800-luvun alkupuolella levisivät myös suomalaisiin koteihin ja myös Siperiassa ne kaikesta päätellen mullistivat ihmisten mahdollisuuden henkilökohtaisesti tutustua pyhään sanaan.

Vaikka elettiin Aleksanteri III:n aikoja, jolloin pahamaineinen Pobedonostsev järjesti monille oikean uskon kannalta epäilyttäville henkilöille tukalat olot ja usein Siperian matkan, ei asia koskenut raamattujen myyntiä, vaikka viranomaiset ja kateelliset papit tätä aina aluksi kuvittelivatkin.

Paroni, kuten häntä kaikkialla kutsuttiin, oli haluttu vieras Siperian harvalukuisissa seurapiireissä, mutta herätti myös pelkoa. Moni luuli, että kyseessä oli jonkinlainen salainen tarkastaja, Gogolin Reviisorin tapaan.

He eivät olleetkaan ihan väärässä. Wrede kertoi sittemmin Pietarissa havaitsemistaan mielivaltaisuuksista ja muista epäkohdista, jotka eivät olleet vähäisiä.

Matkanteko tuohon aikaan oli luku sinänsä. Höyrylaivoilla ja junalla voitiin matkustaa etupäässä Euroopan puoleisella Venäjällä. Jekaterinburgin jälkeen matka jatkui rattailla eli tarantasseilla, jotka aluksi tekivät matkamiehen sairaaksi.

Myöhemmin matkattiin muun muassa proomulla, johon jopa laitettiin viljelyksiä, koska siinä asuttiinkin useampi kuukausi. Purjehtimisen ja virran mukana ajelehtimisen ohella proomua myös hinattiin ihmisvoimin vastavirtaan, pitkin tuhansien kilometrien pituisia rantoja.

Mutta löytyipä vauhdin hurmaakin. Aito siperialaista vauhtia ravaava/laukkaava troikka (sivuhevoset laukkasivat, keskihevonen ravasi) taittoi 308 virstan (suunnilleen yhtä monta kilometriä) 24 tunnissa. Hevosia vaihdettiin tuolloin neljätoista kertaa.

Hurja meno oli normaalia ja usein troikan jalkoihin jäi talojen hanhia ja kanoja ja jopa ihmisiä, joita ei jääty suremaan. Kuolemia liikenneonnettomuuksissa eli lähinnä kärryjen kaatuessa sattui paljon ja vielä vaarallisempia olivat rosvot, joita tietyillä seuduilla oli vilisemällä.

Toki tsaari-Venäjän kriminaalipolitiikka oli kansainvälisestikin pahamaineista. George Kennan, samannimisen kuuluisan sovjetologin isoisän serkku julkaisi kirjan Siberia and the Exile System (1891), jossa teki tilannetta kansainvälisesti tunnetuksi.

Se mustasi modernisoitumaan pyrkivän Venäjän mainetta. Itse asiassa maa panosti paljonkin nykyaikaiseen vankienhoitoon, mutta siinäkin taisi käydä kuten Viktor Tšerdomyrdinin siivekkäät sanat kuuluvat: kak vsegda -kuten aina.

Kaikesta päätellen huolenpitoa vaille jätetyt entiset vangit olivat usein toivottomassa tilanteessa, minkä tuloksena syntyi ja säily todellinen ryöstömurhaajien alakulttuuri. Wreden palvelijoikseen ottamat suomalaisetkin olivat epäilyttäviä ja todella suunnittelivat hänen murhaamistaan, joka sitten jäi vain täpärästi tekemättä.

Itse Henrik perusti sittemmin Mathilda-sisarensa kanssa vapautetuille vangeille Toivola-nimisen turvakodin, mikä edusti sangen modernia ajattelua näin jälkeenpäin arvioiden.

Idea tuskin syntyi kriminologian teorian pohjalta ja perustui sisarusten elävään kristilliseen vakaumukseen, jollainen tuhonkaan aikaan ei ollut kaikissa piireissä suosittua.

Suomalaisia Siperia-kuvauksia suunnilleen sadan vuoden takaa on paljon. Tämä kirja, joka kuvaa hieman vanhempaa aikaa, poikkeaa muista sikäli, että sen kuvaama seutu on paljon villimpää ja erityisesti rikollisempaa.

Asiaan saattavat vaikuttaa monetkin seikat, mutta luultavaa on, että Siperian radan valmistuminen muutti asioita paljon.

Rikosvankien ohella Siperiassa oli jo varhain suomalaisia valaanpyytäjiä, jopa se kaikkein kaukaisimmissa kolkissa ja Vladivostokin vanhin historiakin on osittain suomalaista, mikäli pieni kotiin päin vetäminen sallitaan.

Ennen radan valmistumista matka tuonne, maailman ääreen, oli joka tapauksessa hyvin pitkä ja kuluttava. Se tehtiin usein laivalla, kuten kuuluisa kapteeni Höök (Гек) ja sinne, kuten myös Venäjän Amerikkaan lähteminen merkitsi todellista uutta elämänvaihetta.

Radan valmistumisen jälkeen tuo jättiläismatka alkoi muuttua rutiiniasiaksi ja suomalaisia insinöörejä ja kauppamiehiä alkoi ilmestyä Kaukoitään. Jopa savonlinnalainen konepaja saattoi mainostaa tuotteitaan Vladivostokin ja Habarovskin asukkaille paikallisessa kalenterissa.