Tieteen tanhuvilta

Pitkätukkaisia jymäytetään

Kuten tiedetään, muuan tieteeseen vakavasti suhtautuva ryhmä teki muutamalle postmodernille feministilehdelle kepposen (nuorisolle tiedoksi, että suomen sana kepponen on anglosaksisen practical joken synonyymi, joten voitte unohtaa sen käytännön pilan).

Vertaisarvioinnissa meni läpi viidesosa jutuista, jotka olivat laidastaan ilmiselvää humpuukia ja jopa täysin törkeitä eettiseltä kannalta. Helsingin Sanomien jutun perusteella mukana oli muun muassa tällaisia:

Koirapuistoja käsittelevässä tutkimuksessa väitettiin, että koirien vapaa kopulointi oli osoitus koirien ”raiskauskulttuurista” ja että myös miehiä voisi kouluttaa kuten koiria jotta miesten taipumus seksuaaliseen väkivaltaan voitaisiin kitkeä pois.

 Siinä myös selostettiin, kuinka koirien omistajat ”olettavat” koiriensa sukupuolen ja väitettiin, että tutkija oli käsikopelolla tarkastanut koirapuistossa käyneiden koirien sukuelimet.

Tämä idiotismi peräti sai osakseen erityiset kunnianosoitukset sen julkaisseelta akateemiselta lehdeltä.

Yhdessä artikkelissa käsiteltiin myös ajatusrikosta, sitä, että mies syyllistyy seksuaaliseen väkivaltaan, jos ajattelee naista masturboidessaan.
Kehopositiivisuutta käsittelevässä artikkelissa todisteltiin, että sairaalloinen lihominen on kehonrakennusta siinä missä punttisalilla käyminenkin ja että itse asiassa lihottautuminen olisi oivallinen kehonrakennuksen tapainen urheilulaji.
Mullistavaa innovaatiota tieteellisen metodin alalla edusti sen väittäminen, että ”feministinen tulkitseva tanssi” olisi perinteistä tiedettä parempi tapa tutkia tähtiä ja maailmankaikkeutta. Tähän asti kun näet astronomiaa olivat tutkineet valkoiset, kolonialistista perinnettä edustavat miehet.

Mitä vanhaan periaatteeseen ajatuksenvapaudesta tulee, keppostelijat ehdottivat feministisen pedagogian artikkelissaan, että kouluissa valkoisten miesoppilaiden tulisi istua lattialla kahleissa ilman puheoikeutta.

No jaa, niin sanotun Sokal Hoaxin julkaisemisesta on nyt jo kaksikymmentä vuotta, joten eipä tuo nykyinen skandaali uutuudellaan häikäise.

Sokal osoitti eli siis todisteli aikoinaan, että painovoimakin on sosiaalinen konstruktio ja perillehän se väite meni, lehdessä, jossa vannottiin sen nimiin, että kaikki tässä maailmassa on sosiaalista konstruktiota.

Sivumennen sanoen, yritin itse pientä jekkua joskus kai 1980-luvulla. Otin otteen Hitlerin Taisteluni-kirjasta ja korjasin siinä sanan juutalainen sanalla mies. Lähetin sen johonkin feministiseen julkaisuun nimellä Ida Reldich.

Sillä kertaa toimitus ei mennyt lankaan, ehkä joku hoksasi lukea lähettäjän nimen takaperin. Nyt sama temppu kuuluu onnistuneen peräti jossakin tieteelliseksi mainitussa lehdessä.

Silloin kun olin nuori, oli tapana ylimielisesti naureskella antiikin sofisteille ja keskiajan skolastikoille sen johdosta, että he askartelivat absurdien asioiden parissa ja myös tekivät absurdeja johtopäätöksiä.

Nykyäänhän ei kannata lainkaan yrittää väheksyä keskiaikaa millään tasolla, ellei halua saada niskaansa sen intohimoisia ihailijoita. Ja totta onkin, että niin antiikin kuin keskiajan loogikot pääsivät myös kelpo suorituksiin omilla aloillaan, mikäli vain premissit olivat kunnossa. Työkalua kehitettiin.

Mutta siinähän se ongelma onkin. Ei työkalu ole sama kuin rakennus. Pelkällä logiikalla, olipa se miten hyvää tahansa, ei synny järjellisiä tuloksia, mikäli lähtökohdat ovat mielettömät tai mielivaltaiset.

Päättelyketjut saattavat olla niin sanotusti hyvää tiedettä, mutta mikäli sen lähtökohdat irtoavat normaalin, ihmisiä yhdistävän ja maan pinnalla pidättelevän moraalisen ja älyllisen painovoiman piiristä, voivat tulokset olla mitä tahansa.

Muistelen Sir Isaiah Berlinin puhuneen normaalista säädyllisyydestä (common decency), joka pidättelee ihmistä päätymästä mihin tahansa hirveyteen vain siksi, että logiikka haluaisi häntä sinne johdatella.

On suuri määrä asioita, jotka omassa elämässämme ja yhteiskunnassamme ovat huonosti perusteltuja tai suorastaan mielettömiä.

Miksi esimerkiksi hävitämme vainajat hautaamalla tai polttamalla, vaikka niihin kätkeytyy erittäin huomattavia ravinto- ja raaka-aineresursseja? Miksi annamme yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden jokaiselle, hänen kykyihinsä tai kuntoonsa katsomatta? Miksi pidämme suurin kustannuksin hengissä parantumattomasti sairaita? Miksi jätämme lapset vanhempien kasvatettaviksi, vaikka he usein ovat siihen aivan sopimattomia ja niin edelleen.

No, nämähän eivät nykyään oikeastaan enää olekaan kiistattomia asioita… Tarkoitus kuitenkin oli vain viitata siihen, että se kunnioituksemme ihmistä kohtaan, jonka suuri enemmistö jakaa, ei suinkaan ole mikään selviö, joka loogisesti seuraisi asioiden luonnosta. Me nyt vain olemme niin päättäneet ja se tuntuu yleisesti ott[TJV1] aen oikealta. On kyllä ollut sellaisiakin aikoja, jolloin on ajateltu toisin.

Jo pian Sokal hoaxin jälkeen muistan New York Reviewin kirjoittajan todenneen, että kirjallisuustiede oli se tiede, jonka pelkkä mainitseminen sai yliopistojen opettajainhuoneissa aikaan hilpeää mielialaa.

Nyt on hymy tainnut hyytyä. Postmoderni mielensäpahoittamistiede on saanut opiskelijat siinä määrin valtaansa, että he monilla arvostettujen yliopistojen kampuksilla suorastaan terrorisoivat niitä, joita pitävät vääräoppisina.

Oikea oppi on, kuinkas muuten, löydettävissä vain ja ainoastaan postmodernin feminismin, kriittisen teorian, queer-tutkimuksen ja postkolonialismin piiristä. Poikkeavat mielipiteet demonisoidaan ja niiden esittäminen estetään.

Kyseessä on siis käyttäytymistapa, jollaista Yrjö Ahmavaara vuonna 1969 ilmestyneessä kirjassaan Yhteiskuntatieteiden kyberneettinen metodologia nimitti fasistiseksi informaation torjunnaksi.

Puuttumatta enempää Ahmavaaran ajatteluun, joka kaikkine vaiheineen on kiinnostavaa, totean, että tuo sana fasismi, sinänsä aina käyttökelpoinen haukkumasana, ei tuossa yhteydessä ollut väärässä paikassa. Hänen olisi vain jo silloin pitänyt yhdistää se myös analogiseen vasemmistolaiseen ajatteluun, mitä hän ei tehnyt.

Yhtä kaikki, tämä viimeisin kepponen on vakava varoitus siitä, että olemme vaarassa siirtyä uuteen keskiaikaan sen huonoimmassa mielessä.

Kun kriittinen ajattelu ja säädyllisyys tutkimuksen lähtökohtana korvataan mielivaltaisella, ”poliittisesti korrektilla” huuhaalla, on koko tieteen arvovalta vaarassa. Kun asiaan vielä liittyy alkukantaista ja kritiikille immuunia fanaattisuutta, on tie helvettiin apposen auki.

Mielensä pahoittaminen tästä asiasta ei valitettavasti auta mitään, etenkään, jos sattuu edustamaan sitä ryhmää, jonka juuri pitäisikin pahoittaa mielensä.

Tolkun palauttaminen tutkimukseen on tietenkin toivottava asia, mutta koko sairauden alkulähde tai ainakaan käyttövoima ei taida olla siellä, vaan sen epäkriittisen ja emotionaalisesti epävakaan ryhmän kulttuurissa, joka mielellään käyttää itsestään älymystön nimeä.

---

 [TJV1]