tiistai 27. lokakuuta 2020

Edistyksen pioneeri

Aikansa saippuaa

 

Unto Karri, Kukkiva puu: tapauksia vuosisadan lapsuudessa. Karisto 1947, 252 s.

 

Kun ei tule katsottua TV:täkään, en oikein muista, millaisia ns. saippuaoopperat ovat. Luulen, että ne joka tapauksessa ovat aika samanlaisia kuin 1960-luvulla, jolloin katsoin niitä.

Kun televisiota ei ollut, ihmiset kuluttivat joutoaikaansa usein muuhun joutavaan. Niin sanottu ajanvietekirjallisuus oli yksi tapa ja muistan vielä hyvin ne Seikkailukertomukset ja Jännityslukemistot, joissa julkaistiin alan novelleja, jopa kirjallisesti kunnianhimoisia. Taisi Edgar Allan Poekin vilahtaa kirjoittajien joukossa tai sitten ei.

Varsinainen kirjallisuus joka tapauksessa oli jalustalle nostettua taidetta, johon lienee aina liittynyt taiteellisia ambitioita. Tosin ne eivät aina oikein täyttyneet. Esimerkiksi Urho Karhumäki ja Eino Railo olivat aikalaisten silmissä hyvinkin arvostettuja, vaikka nykyään enimmäkseen ikävystyttäviä kirjailijoita. Heitä kannatta silti lukea, aikansa kuvana.

Unto Karri alias Lenni Laakso on hieman rajatapaus. Aikanaan hän oli suhteellisen suosittu, mutta käsittääkseni sentään lähinnä kakkosdivisioonan mies.

Hän oli aikanaan lähellä tulenkantajiakin, mutta ei oikein sopinut seuraan entisenä valkoupseerina ja ehkä muutenkin. Koko porukka toki olikin aika epämääräinen ja heterogeeninen ryhmä. Jossakin vaiheessa Karria syytettiin myös plagioinnista.

Joka tapauksessa Kukkiva puu muistuttaa monessa suhteessa erinäisiä muita, hieman varhaisempia kirjoja, joita on tälläkin palstalla käsitelty (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=uusi+aika ). Sen suuri kehyskertomus nimittäin on takapajuisen kehitysmaa-Suomen tai paremminkin sen yhden retuperälle jääneen kulmakunnan kohtaaminen edistyksen kanssa.

Vanhat, patriarkaaliset jurrikat eivät tosiaankaan missään päin Suomea olleet erityisen vastaanottavaisia uuden ajan evankeliumille, vaan halusivat rakentaa kaiken vanhaan tyyliin ja vanhan kivijalan päälle. Uuden ajan edustajat saivat aina vihat päälleen ja pilkan vielä kaupan päällisiksi.

Tässä tapauksessa edistys saapuu Amerikasta, jossa muuan peräkylän kasvatti on käynyt sivistymässä ja rikastumassa. Hän haluaa, että myös tuo onneton loukko pääsisi onnesta osalliseksi ja niinpä hän itse perustaa sinne kaupan, nuorisoseuran ja itse asiassa koulunkin. Suuri järvenlasku on sekin hänen ansiotaan.

Vastarannan kiiskiksi eivät tällä kertaa osoittaudu niinkään vanhat isännät kuin osa nuoria sekä erinäiset vanhat akat, joita erityisesti kaihertaa se, että Amerikan miehellä on mukanaan kaksi vaimoakin. Toinen on hänen henkisesti sairastunut laillinen vaimonsa, josta hän on ottanut eron, mutta sitten ryhtynyt hoivaamaan.

No, monivaimoisuus tai siitä epäily oli jo siihen aikaan kova juttu, vaikka monisukupuolisuutta tai vastaavia nykytärkeitä ilmiöitä ei kirjassa esiinnykään. Syntyyhän siitä värikästä juttua, jota kertoja höystää lukemattomilla paikallisilla murresanoilla. Draamaakin tulee mukaan ja nuorta rakkautta kuvataan ajan tyyliin, aika herkullisesti.

Sivumennen sanoen, useimmat henkilöt on esitelty niin paksulla pensselillä vedettyinä, että ne vaikuttavat karikatyyreiltä.

Kuvattu aikahan on siis vuosisadan eli 1900-luvun alkua, mutta kirjoitettu puolen vuosisadan päästä, joten siinä mielessä kirja ei kelpaa aikalaiskuvaukseksi samalla tasolla kuin vaikkapa Kauppis-Heikin tai Santeri Alkion teokset. Tämä on pikemmin historiallinen romaani lähihistoriasta.

Edistyksen akanvirtaa edustavat kirjassa vanhoillisten ohella myös muualta tulleet järvenlaskijat, jotka saarnaavat aikanaan varsin kuuluisan Ingersollin jumalatonta oppia ja saavat perustettua työväenyhdistyksen.

Itse kirjan sankarikaan ei ole mikään hurskauden perikuva, mutta kunnioittaa toki perinteistä uskoa ja on tietenkin parempi kristitty kuin papit, jotka lopulta ymmärtävätkin asian.

Niinpä se sitten tuli, tämä nykyaika myös tuolle römpsänperälle, joka oli aikoinaan kovin nuivasti ja epäillen ottanut vastaan Amerikan miehen ja hänen kummallisen perheensä.

Mies vaimoineen poistui aikanaan kummallisen arvoituksellisesti yötä myöten ja kenellekään puhumatta, automobiilillään ja jatkoi matkaa kaiketi takaisin Amerikkaan. Mutta kylässä oli valistus viritetty, vaihtotalous perustettu ja vauraus turvattu uuden viljelysmaan kautta.

Sellainen oli hän, etäisten laaksojen mies, siellä Pohjanmaalla.

 

What do you want to do ?
New mail

15 kommenttia:

  1. Moniko luki 80-90 luvun alussa kuukausittain ilmestyneitä lukemistoa kuten Jerry Cotton, Harlekiinisarja, Montana, Finn West, Yöjuttu ym. en edes muista kaikkia. Finn West oli kotimainen lännenlukemisto jolla oli useampia kirjoittajia. Se ilmestyi välillä 78-92. Sitä lukiessa saattoi tuntea Etelä-Teksasin paahtavan helteen pilvettömältä taivaalta ja kuulla kalkkarokäärmeen hännän ratinan:D Nuo olivat aikansa jo unohtuneita ilmiöitä. Niillä oli oma osuutensa Aku Ankan ohella suomalaisten lukutaidon kehittymisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. El Coyote, Zorro ja Pekka Lipponen olivat alansa valioita

      Poista
    2. "Niillä oli oma osuutensa Aku Ankan ohella suomalaisten lukutaidon kehittymisessä."

      Tuo on tärkeä pointti: sujuva lukutaito edellyttää runsasta toistoa, jota edesauttaa kiinnostava tarina, jonka ei tarvitse olla "korkeasti pyhää" Taidetta. Äidinkielen opettajat, jotka pakottavat liian nuoret liian vaikeisiin teksteihin ovat tehneet karhunpalveluksen niin lukutaidolle kuin kirjallisuudelle. Itseltäni melkein pilattiin Seitsemän veljestä, mutta onneksi myöhemmällä iällä iski flunssa...

      Poista
  2. Puraisin viipaleen viskiä. Noutaja-Neville katsoi minua paheksuvasti ja kaatoi pullon kurkkuunsa.

    Koska Karri kai kuoli viinaan, häntä on pidettävä taiteilijana, vaikka se olisikin johtunut upseeriarvosta.

    VastaaPoista
  3. Muistelen kuulleeni nuoruudessa sellaista kun hautajaisissa pappi käytti kuolleesta ilmaisua "luki elämänsä aikana paljon". Monet sukulaiset ilmoitti tällaisen kauniin puolen eläessään mielumminkin railakkaasta viinakäytöstä tunnetun ihmisen kohdalla.

    Muistan joidenkin vanhempien ihmisten ihmetelleen sekatyömiehen lukemisen korostamista. Sinänsä ilkeämieliseltä kuulosti. Kyse oli juuri viihdekirjallisuuden lukemisesta kun ei telkkariakaan ollut.

    VastaaPoista
  4. Tuli tuo lukutaito opittua omia aikojaan jo ennen koulun alkamista. Riksinsarjan kirjoilla, semmoisilla joiden sivut veitsellä auottiin sitä mukaa kun luki. Agatha Cristie, Zane Grey, James Oliver Gurvood ym. Vanhempi veli niitä tilaili. Yksin olin kotona, kun olin sellainen iltatähti. Isän tultua sodasta oli ennen suksien riisumista.... Korven keskellä mökki, ettei ääni kuulunut naapurista, oikein otollinen paikka lukuharrastukselle. No, pääsin sitä vielä minäkin koulun penkille ja siitäpä taivas valkeni, kun siellä oli kirjasto. Toiset samanikäiset lainasivat aapiskirjoja, joissa oli kuvia ja isolla tavutettu muutama sana. Hilpeyttä herätti, kun lainasin paksuimman kirjan, joka oli"Jokamiehen maailmanhistoria" Siinä sitten Aleksanteri Suuren kanssa ratsastelin maita valtaamassa ja tulihan siellä Ceasarkin vastaan ym. Koulun kirjasto tuli aika äkkiä luettua ja sitten kirkolle kunnan kirjastoon polkupyörällä 10 kilometriä aloittamaan uusi urakka. Aika hassua, että köyhä kunta alkoi ostaa kirjoja halvimmasta päästä. Pehmeäkantisia Carter Brownia ym. jenkkidekkareita. Olihan nuo nyt pieniä hupipaloja koottujen teoksien joukossakuten Artturi Leinonen, Toivo Pekkanen jne. Ilmestyi sellainenkin isokokoinen kirja kuin "Viisi sodan vuotta". Ja uusi loppumaton urakka. Pitkiä kirjasarjoja, enemmän tai vähemmän virallisia sepustuksia.

    VastaaPoista
  5. Minä muistan sen, kuinka opin lukemaan. Olin varmaan jotain nelivuotias. Olin toki tutustunut kirjaimiin, Aku Ankkoja oli minulle luettu jne, mutta eräs päivä se vain aukeni kuten piilokuva. Ei mitään tavaamisia tms. välivaiheita. Teksti vain avautui eteeni. Ensimmäinen koskaan lukemani lause oli Aku Ankan puhekupla: "Toin pyytämäsi siemenet, Iines."

    VastaaPoista
  6. Villi ajatus: missä määrin Karrin teoksen voi nähdä käänteisversiona saman aikaiselle sosialistisen realismin teoksille. Itse näen teemoissa vastavuutta Pavlik Morozovin tarinalle: nuori innokas kommunisti tulee peräkylälle yrittäen muuttaa asioita, vanhoilliset vastustavat. Karrin teoksen päähenkilölle ei käy yhtä huonosti kuin Morozoville.

    Eräs myöhempikin rinnakaisteos tulee mieleen, nimittäin Arto Paasilinnan Onnellinen mies, jolla myös oli kaksi vaimoa, vieläpä "toimintakunnossa". (Kiinnostava ajatus saattoiko Paasilinna jopa tuntea Karrin teoksen edes varhaisempina vuosinaan.)

    VastaaPoista
  7. No tuskin Morozovin, mutta olihan niitä Pavel Kortshagin, Hiljaisen Donin kommunisti, Sementin sankarit, Kultaisen tähden ritari ja kymmenet muut perdovikit...

    VastaaPoista
  8. "Kun ei tule katsottua TV:täkään, en oikein muista, millaisia ns. saippuaoopperat ovat."

    Kyllä minä suosittelisin yhtä tai kahta jaksoa jostain mainoskanavan nuorille "aikuisille" suunnatuista nykyisistä ns reality tv -sarjoista: saisimme hyvän blogin ja blogisti hyvän näkökulman siitä miten naivin viattomia saippusarjatkin (Me Tammelat, Naapurilähiö jne) ennen olivat, ihmetellä sopii, milloin siellä aletaan esittää suoraa kopulaatiota ilman rihman kiertämääkään - pedofiliasta puhumattakaan. Tuota enempää en suosittelisi, vie aikaa hyviltä kirjoilta. 

    VastaaPoista
  9. Mummuni tilasi ja luki Nyyrikkiä, Perjantaita ja Sirpaletta, usein myös ääneen. Muistan myös, että usein hän oli oikein tohkeissaan ja marmatti ääneen jollekin kertomuksen henkilölle. Mummuni osasi lukea, mutta vain kirjoittaa nimensä. Kiertokoulua hän oli käynyt neljä vuotta ja lähtenyt sitten nuorena likkana Finlaysonille töihin tienaamaan. Aivan ihana mummuni.

    /EE

    VastaaPoista
  10. ”Kun ei tule katsottua TV:täkään, en oikein muista, millaisia ns. saippuaoopperat ovat.”

    Kannattaa joskus katsoa myös venäläistäkin TV:tä. Aivan ihan äsken suosittu ohjelma ”Iltarupattelu Vladimir Solovjovin kera” (Вечер с Владимиром Соловьёвым) osoitti, että Solovjovin suusta (ehkä Venäjänkin suusta) tuli ärtynyttä sanaripulia ja suuttumusta sen johdosta, että Venäjällä on ydinaseita, mutta ei ole dollareita. Kenen syy se on, että Venäjällä ei ole kehittynyttä kansantaloutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi heillä pitäisi olla dollareita, kun he juuri aktiivisesti pyrkivät dollarista eroon?
      Miksi heillä pitäisi olla sellainen "kehittynyt kansantalous", joka pysyy hengissä ainoastaan koskaan pysähtymättömän setelipainon ansiosta?
      Ja _missä_ niitten dollareitten pitäisi siellä sitten olla?

      Poista
    2. Anekdootti 1990-luvulta. Venäläinen oli käynyt Valloissaja kertoi: "Ette ikinä usko: ne niiden dollarit ovat näitä meidän bucksejamme" (= greenback, dollari).

      Poista

Kirjoita nimellä.