Klinge ei hellitä.

 

What do you want to do ?

New mail

Seikkailuja kotosalla

 

Matti Klinge, Mannerheimin unet. Päiväkirjastani 2019-2020. Siltala 2020, 182 s.

 

Kautta aikojen tuotteliain historioitsijamme Matti Klinge julkaisee tänäkin vuonna useita kirjoja. Yhdestä kirjoitin jo pari viikkoa sitten ja nyt tuli vastaan tämä. Kaupassa näin tuoreen uusintapainoksen parista vanhasta kirjasta ja omaelämäkerran päätösosa näyttää olevan tulossa.

Päiväkirjasarjalla on vakiintunut ihailijakerhonsa ja ymmärrän kyllä miksi. Vastaavaa älykästä pohdiskelua ja vankkaan historian tuntemukseen perustuvaa asioiden tarkkailua ei nykykirjallisuudestamme muualta tapaa. Asia voi liittyä siihen, ettei se myy enää kirjan muodossa ja on siirtynyt blogeihin.

Päiväkirjoissa joka tapauksessa seikkaillaan varsin rohkeasti niin nykykulttuurin kentillä kuin menneisyydessä, jonka tärkeys nykyajalle on kirjoittajan aina helppo löytää.

Anekdootti kertoo vahtimestarista, joka oli jäänyt vahingossa pitkäksi aikaa lukkojen taa maansa valtionarkistoon. Kun häneltä kysyttiin, mikä tilanteessa oli vaikeinta, hän vastasi, että nälän ja tupakan puutteen kyllä saattoi kestää, mutta pirullista oli, kun ei ollut mitään lukemista.

Tässä on tietenkin paradoksi, mutta juttu voisi hyvin olla tottakin. Mikäli ne tekstimassat, jotka olivat käden ulottuvilla, eivät kertoneet ihmiselle mitään, olisi niihin käytetty aika ollut pelkkää itsekidutusta.

Moni näyttää myös näinä koronan aikoina kokevan vaikeaa deprivaatiota joutuessaan olemaan ilman monia sisäeritystä kiihottavia elämyksiä. Erilaiset seikkailut ja elämykset ulkomailla, erilaisilla festivaaleilla tai vaikkapa yökerhoissa antaisivat kiihokkeita, mutta nyt niitä ei ole.

Sen sijasta voi tietenkin vaikkapa katsella TV-sarjoja, joissa ns. toiminta eli muutama murha ja mahdollisimman raaka pahoinpitely aikayksikköä kohti kohottaa toistuvasti adrenaliinitasoa. Lukeakin voisi, mutta mitäpä nykyihminen lukisi? Klassikkoja hän ei ymmärrä ja turhien julkkisten itsensä paljastelu puuduttaa nopeasti kenet tahansa.

Klingen päiväkirjat sen sijaan ovat älyllistä seikkailua. Niissä on sen verran rohkeutta, että ne aina välillä herättävät vastaväitteitä, varmaan aggressioitakin. Sitä paitsi niistä löytyy luultavasti jokaiselle aina silloin tällöin jotakin uutta, jota voi sitten sovitella omaan käsitykseensä asioista.

Kirjoittajan tavaramerkkeihin kuuluu tietty itsepäinen konservatismi kielellisissä asioissa. Kirjoittaja puhuu plastikkasseista, rullatuoleista ja kriitillisyydestä, kuten 1950-luvullakin tehtiin, mikä myös antaa tietyn, piristävän mausteen tekstille. Muodikkaat Amerikan slangin puhujat eivät ole päässeet ulottamaan vaikutusvaltaansa näille sivuille, ja heitä kirjoittaja vain käväisee ohimennen ruoskimassa.

Kotikirjaston pöydältä avautuu kuitenkin myös näkymä maailmanhistoriaan. Sen mannerlaattojen liike osoittaa, että anglofoninen maailma on nyt pahasti laskusuunnassa. Asiain tilaa voi vain verrata parin- kolmenkymmenen vuoden takaiseen.

Myös se pohjoismaisuus, joka käytännössä tarkoitti Ruotsikeskeisyyttä, on hajonnut. Meille se oli aikoinaan monessa suhteessa tärkeää ja muutkin Ruotsin naapurit menivät siihen mukaan, mutta mitä siitä oikein onkaan enää jäljellä? Ruotsi ei todellakaan ole enää ylivertainen esikuva edes naapureilleen -varsinkaan Malmön Ruotsi. Uskon ymmärtäväni, mihin tuo sana viittaa.

Kirjoittaja näyttäisi pitävän arvossa EU:n suuruutta. Johonkin suurempaanhan meidän, pikkuvaltioiden tulee kuulua, eikä Venäjäkään taida olla vaihtoehto -ainakaan enää.

Anglosaksisen maailman usein vastenmieliset omituisuudet ovat kirjoittajan hampaissa ja armon saavat hänen silmissään lähinnä Ranska ja Saksa. Venäjän geopoliittisia intressejä hän on aina ymmärtänyt ja sivuaa taas tätä tärkeää aihetta.

Uusista ja yllättävistä löydöistä suurin osa näyttää nyt tulevan G.A. Gripenbergin laajoista päiväkirjoista. Olen itse tällä palstalla kommentoinut Gripenbergin muistelmia, mutta päiväkirjathan ovat kokonaan toisenlainen genre.

Noiden päiväkirjojen sivuilta astuu esiin myös se toisenlainen Mannerheim, joka kertoo unistaan ja joutuu vielä lähes 80-vuotiaana kauniin kreivittären lumoihin. No, rakkauden edessä nöyrtyvät kaikki ikäkaudet, kuten Puškin aikoinaan sanoi: любви все возрасты покорны.

Kirjoittajalla riittää myös runsaasti kommentteja nykypolitiikkaan. Hän kauhistelee Tuomiojan sivistymätöntä tapaa leimata Varsovan kuninkaanlinnassa vietetty aika hukkaan heitetyksi ja paheksuu suuresti sitä poliittisten avustajien laumaa, joka nykyään on sekä ministereillä että kansanedustajilla. On selvää, että tuo poliittisten broilerien joukko käyttää myös suurta valtaa, mutta kenen mandaatilla?

Vanha, presidentille suuren vallan antanut hallitusmuoto oli nykyistä selvästi parempi ja nykyinen, vallankaappauksen jälkeinen tila saattaa kriisin kohdatessa koitua kohtalokkaaksi. Aikoinaan, Suomen kohtalonvuosina heikkoja poliitikkoja ohjasivat sisäpoliittiset intressit, mikä johti katastrofiin.

Nykyinen viisikko saa kirjoittajalta selvästi paremman arvosanan kuin edeltäjänsä ja sitä voi itse asiassa odottaakin. Ainakin nuo tytöt (Klinge ei sanaa käytä) pukeutuvat hyvin ja käyttäytyvät muutenkin arvokkaasti. Sivumennen sanoen, olen kovin ihmeissäni ”tyttö”-sanan ymmärtämisestä synkän pejoratiiviseksi. Olen heitä aina ihaillutkin.

Seikkailut kirjojen äärellä ovat monet, mutta lehdet eivät näytä kykenevän tarjoamaan merkittävää älyllistä kiihoketta, ainakaan suomalaiset.  Ruotsissa sivistyneistön puoleen kääntyvä sanomalehti sentään on: Svenska Dagbladet.

Olisipa mainiota, jos meilläkin sataisiin jotenkin aikaan vastaava instituutio. Maamme valtalehtien kunnianhimo näyttää suuntautuvan aivan uskomattoman yksipuolisesti Amerikan asioihin ja kosiskelevan sitä nuorisoa, jonka sivistyksessä helppohintainen visuaalinen aines ja barbaarinen, yhä primitiivisemmäksi käyvä musiikki ovat keskeisiä.

 Historia on sille täysin vieras alue ja alkaa yleensä toisesta maailmansodasta, joka käytiin holokaustin takia. Tämä toki on oma mielipiteeni, mutta impulssi tulee tällä kertaa tästä kirjasta.

Huomaan, että kirjassa on noteerattu myös allekirjoittaneen blogi, jossa ilmeisesti olen osoittanut ymmärtäväni erään Klingen vanhan kirjan idean. Totean asian tyydytyksellä ja odottelen, milloin seuraava kirja tulee. Aina ne on ollut pakko lukea.