keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Kuviteltua historiaa

 

What do you want to do ?
New mail

Maankielen miehet

 

Jaan Kross, Taivaankivi. Suomentanut Jouko Vanhanen. Tuglas-seura 2020, 183 s.

 

Tässä kirjassa ei oikeastaan tapahdu paljon mitään. Tarkoitan että sen juoni ei ole mitenkään kiinnostava. Ulkomaalaisen mielestä sellaista ei oikeastaan olekaan, vain pätkä historiaa ja sekin kuviteltua.

Asiaa voisi ehkä verrata siihen, miten ulkomaalaiset saattavat nähdä Tuntemattoman sotilaan. Eihän siinä kyseessä näytä olevan muuta kuin mielivaltainen -ja mieletön- pätkä sotaa. Suomalaiselle siinä sen sijaan kuvataan koko Suomen kohtalo ja vieläpä aidosti kansanomaisella tavalla.

Tämä käsillä oleva kirja, kuten Krossin teokset yleensä on myös pätkä kuviteltua historiaa, sillä menneisyyteenhän meillä on mielikuvituksen lisäksi pääsy korkeintaan vain hyvin rajoitetussa mielessä. Niinpä kirjailija herättää hahmonsa henkiin rohkeasti ja turhia kyselemättä. Näinhän teki aikoinaan Topelius ja hankki puolelleen koko kansan kiitollisuuden ja rakkauden.

Krossin henkilöt ovat todellisia, aikoinaan eläneitä hahmoja ja tässä tapauksessa myös Viron kulttuurihistorian ja virolaisuuden merkkimiehiä. Otto Wilhelm Masing kokosi viron kielen sanakirjan ja julkaisi 1820-luvulla ensimmäistä vironkielistä lehteä.  Kristjan Jaak Petersohn, nuorena kuollut kielinero taas oli ensimmäinen, joka sepitti taiderunoja viron kielellä. Hänelle on pystytetty muistomerkki Tarton tuomiokirkonmäelle.

Lisäksi kuvassa on mukana Masingin nuori italialainen vamo Cara, joka ihastuu nuoreen ylioppilaaseen, Petersohniin, joka kulkee talonpoikaispuvussa, aikakauden saksalaisten romantikkojen ja hieman myöhempien venäläisten slavofiilien tapaan. Kansa ja kansakunta, nationalismi, olivat nyt kiinnostavia.

Mutta Petersohnin talonpoikaisto on virolaista ja hänen protestinsa virolaisuuden puolesta tapahtuu aivan toisenlaisessa ympäristössä kuin noiden aidon saksalaisuuden tai venäläisyyden vaalijoiden. Virolaiset ovat oikeasti sorrettu ja syrjitty kansa, jonka kieltäkin korskea herrakansa halveksii ja yrittää estää sen pienimmätkin yritykset kohti omaa kulttuuria.

Niinpä tämäkään kertomus ei ole vain hieman pidennetty novelli kuvitellusta italialaisuuden ja virolaisuuden kohtaamisesta maaseutupappilassa joskus esimodernina aikana, vaan ennen muuta historiallinen laatukuva, jossa ohikiitävää hetkeä tarkastellaan milloin minkin historiallisen hahmon silmin. Etupäässä kaikki tapahtuu henkilöiden pään sisällä, jonne kirjailija rohkeasti asettuu.

Yhtymäkohtia Suomeen on. Petersohn on kääntänyt ja täydentänyt Gananderin Mythologia Fennican ja Masingin sanomalehden esikuvana on samanaikainen Reinhold von Beckerin Turun Wiikko-Sanomat.

Suomessakaan rahvaan kielen oikeuksista ei voinut paljon puhua, mutta toki sen asema oli eri tasolla kuin viron kielen asema Liivinmaalla. Lähettihän Suomen talonpoikaisto vanhastaan sentään edustajia valtiopäivillekin, jossa heitä palveli jo 1700-luvulla kielenkääntäjä. Suomalaisuuden ignorointi Ruotsin valtakunnassa olisi ollut epäviisasta.

Suomessa yläluokka ja koko sivistys oli ruotsinkielistä, mikä luultavasti oli pahin este yhteisen kansan sosiaaliselle nousulle. Yläluokan suhde rahvaaseen oli meillä kuitenkin perinteisesti parempi kuin Suomenlahden eteläpuolella, historiassa ja lainsäädännössähän oli merkittäviä eroja. Toki balttilaista aatelia oli tullut lahden tällekin puolelle, jossa se yritti ylläpitää tapojaan ja perinteitään.

Puuttumatta enempää siihen, miten asiat aikoinaan olivat ja millaisia eroja oli virolaisten, venäläisten, saksalaisten ja suomalaisten talonpoikien ja heidän sivistyneistöön kuuluvien ystäviensä keskinäisissä suhteissa, voidaan ainakin todeta, että virolaisten suhtautuminen kansalliseen historiaansa on juuri nyt erilaista kuin suomalaisten.

Kaikkialla kansan ystävät toki olivat aikoinaan oppia saaneita ja normaalisti myös ylempien luokkien edustajia tai ainakin niihin läheisissä suhteissa. Muutenhan se oppikin olisi jäänyt saamatta. Papiston rooli oli tässä avainasemassa ja esimerkkinä on tässä kirjassa kirkkoherra Masing.

Virossa ja Suomessa herrat ja kansa puhuivat eri kieltä ja Venäjälläkin rahvaasta erottauduttiin käyttämällä vierasta kieltä keskinäisessä kanssakäymisessä. Ei asia ihan vieras ollut Saksassakaan.

Suomessa ruotsinkielisen sivistyneistön rooli kansallisessa liikkeessä oli kuitenkin poikkeuksellisen merkittävä. Vastaavaa laajaa samaistumista yhteiseen kansaan ei Virossa voisi edes kuvitella. Siellä rahvaan kieltä vaaliva sivistyneistön edustaja oli, venäläistä sananpartta käyttäen, omien silmissä valkoinen varis ja jopa eräänlainen vihollisen agentti.

Virolaisuuden vapauttaminen ja maakansan kielen kehittäminen kulttuurikieleksi tapahtui naapurissa hiukan Suomea jäljessä. Joka tapauksessa se oli kansallisen historian muuan ehdoton kohokohta. Äidinkieli oli pyhä, kuten tässäkin kirjassa todetaan. Se taitaa olla asia, jonka arvo ymmärretään vasta, kun se ollaan menettämässä.

Tuntuu siltä, että tietoisuus tästä perusasiasta on Virossa säilynyt paljon elävämpänä kuin Suomessa. Kun Topelius aikoinaan kuvitteli myös suomea puhuville suomalaisille heidän historiansa, hän ansaitsi kansan rakkauden ja kunnioituksen. Luulen, että Krossilla on nyt ainakin jossain määrin samanlainen asema Virossa. Taistelu oman kielen ja kansallisuuden arvon puolesta on asia, joka Virossa koetaan yhä suorastaan ajankohtaiseksi.

Asian taustalla on tietenkin venäläistämiskausi, joka Virossa on tuoretta historiaa, meillähän se aikoinaan loppui heti alkuunsa ja on jo monen sukupolven takainen asia.

Niinpä olisi vaikea kuvitella suomakaista historiallista romaania, joka keskittyisi varhaisten suomalaisuusmiesten toimintaan ja taisteluun aikansa sortovaltaa vastaan. Vai olisiko?

Jostakin syystä ainakin romaanit vaikkapa von Beckerin, Lizeliuksen, Hannikaisen ja muiden varhaisten suomalaisuusmiesten toiminnasta puuttuvat. Miten yleisesti maassamme edes tunnetaan edes Snellmanin tai Yrjö-Koskisen merkitys?

Luulen, että nämä hahmot ovat jääneet kansakunnan kaapin päällä seisoviksi pölyttyneiksi kuviksi. Samaan aikaan Mannerheimista ja Kekkosesta sepitetään yhä uusia tarinoita.

Toki suomalaisten ja virolaisten historia on erilaista. Meidän suuressa tarinassamme on myös toiset viholliset. Ruotsalaisuus Suomessa ei ole oikeastaan lainkaan verrattavissa saksalaisuuteen Virossa ja myös venäläisyyden rooli on maissamme ollut erilainen.

Ehkä jotakin tärkeää liittyy myös kansallisuusaatteen luokkakytkentään, ainakin kuviteltuun. Suomalaisuusliikehän saatettiin sekin tuntea herrojen kaappaamaksi, ainakin jo 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Virossa, joka samaan aikaan teki tilit paronien kanssa ja takavarikoi heidän maansa, asia sai toisenlaisen luonteen.

Myös Viron vapaussota oli hahmoltaan toisenlainen kuin Suomen. Siinähän taisteltiin myös saksalaisia vastaan. Kuvitellaanpa vain, että meillä olisi ollut myös ruotsinkielisen ylimystön aseellinen kapina privilegioidensa puolesta!

Asiaa voi yrittää banalisoida selittämällä saksalaissuuntausta ruotsinkielisten kaappausyritykseksi. Kyllä rinnastus Viroon nähden jää silti pahasti ontumaan.

On aina virkistävää lukea virolaista kirjallisuutta, jossa isänmaallisuus on säilyttänyt normaalin, sille kuuluvan arvon ja aseman. Erikoista on havaita, että tämän kirjan on Tuglas-seura julkaissut vain 500-kappaleen painoksena numeroituja kappaleita.

Kiitos kulttuuriteosta!

21 kommenttia:

  1. Ihme kyllä elämme historiallisia hetkiä joka päivä, vaikkei sitä heti huomaa.

    Nimittäin kansainvälisillä areenoilla liikkuu huhuja, että ISIS’in kalifaatin ylin johto olisi myöntänyt Suomen ulkoministeri Pekka Haavistolle korkean kunniamerkin kalifaatin tukemisesta.

    Haaviston pitäisi matkustaa Syyriaan, missä kunniamerkki luovutettaisiin juhallisin ja arvokkain menoin hänelle.

    Kuulemma Haavisto ei uskalla lähteä, koska avustajat toppuuttelevat ja epäilevät juonta. Kunniamerkin luovutuksen jälkeen Haavistosta tulisi marttyyri, koska Haaviston kaula katkaistaisiin ja pää irrotettisiin. Syylisiksi lavastettaisiin CIA:n ja Israelin agentit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan olisi vain vastavuoroista.

      Presidentti Tarja Halonen nimittäin antoi joku aika sitten Suomen korkeimman kunniamerkin juurikin Syyriaan - Bashar al-Assadille.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005048017.html

      Vuoroin vieraissa, aateluus velvoittaa, ihmisoikeus on jakamaton jne. Arvo Pohjaa siteeratakseni. ;)

      Poista
    2. Noh antoipa Mannerheimkin Himmlerille korkean kunniamerkin, joskin sen nauhan väriin sisältyi pieni jäynä (ks kenrl Tuompon muistelmat). Sellaista on diplomatia: jos puristetulla metallinpalalla ja koristenauhan palalla saadaan edes vähän hyvää tahtoa maata kohtaan, se kannattaa antaa.

      Poista
    3. Voi teitä ja teidän yksinkertaisuuttanne.

      Poista
  2. Kiitos kirjoituksesta, opin taas uutta. Olen itse pohtinut toisinaan Topeliuksen suhdetta kansakäsitykseen. Topelius - kuten näköjään eestiläiset hengenheimolaisensakin - kantoivat veressään mannermaista perintöä, Topeliuksella ainakin saksanjuutalaista. Kuinkahan tietoinen mies oli tästä? Suomen kansan luonnehdinta raamatun kansan käsittein oli varmasti oman aikansa trendiä, vaan saattoiko siinä olla myös ripaus Topeliuksen rajankäyntiä omaan juutalaiseen juureensa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Topeliuksen sukuhan oli peräisin Toppilan talosta Limingan suurpitäjästä (ei muuten kovin kaukana omastakaan sukunimi-talostani).

      Topeliuksen isoisä oli kirkkomaalari, mutta viitannet hänen vaimoonsa, joka oli sukuaan von Oklavitz, Puolasta, ja jonka isoisä kaatui Napuen taistelussa.

      Varmaan Topelius tämän ainakin tiesi.

      Poista
    2. Viittaan ihan Topeliuksen omiin juuriin; nyt en muista äkkiseltäni kuinka sukupuu kulki, mutta olisiko sitten Topeliuksen isän äiti ollut Isak Zebulon -nimisestä lyypekkiläiskauppiaasta periytynyt tyttö? Juutalaisia toki enempi etnisesti, kristittyinä elelivät koko Suomessa oloaikansa. Mutta joku genealogiaan paremmin perehtynyt täsmentäköön.

      Poista
    3. Täällähän tämä, tuosta voi taakse ja eteen liikkua sukupuuta ja tosiaan sieltähän tämä saksanjuutalalainen sidos Topelius-sukuun löytyy:
      https://www.geni.com/people/Maria-Zebulon/6000000017278069264

      Poista
    4. Eiköhän se isoäitikin ole ihan Topeliuksen omia juuria...

      No, joka tapauksessa muistankin nyt lukeneeni tästä toisen isoäidin äidistä Maria Zebulonista. Juuri hänen ja poikansa tarinaan perustuu ihmeellinen Koivu ja tähti -tarinakin.

      (Topeliusten piilopirtti oli Lumiaisissa - ja sattumalta sama paikka oli aiemmin ollut myös esi-isieni omistuksessa.)

      Poista
  3. "isänmaallisuus on säilyttänyt normaalin, sille kuuluvan arvon ja aseman."

    Ehkäpä siksi, että se on ollut enemmän ja tuoreemmin uhattuna. Meillä on ollut varaa 1960-luvun lopulta alkaen riekkua ja jotkut patkulit ovat jopa siihen yllyttäneet.

    Eräs seikka, joka myös erotti viron ja suomen kielten aseman oli se, että Venäjän valtiovalta suosi suomea ruotsalaisuuden vahingoksi kun taas Virossa se tuki aatelia, josta sen uskolliset palvelijat nousivat. 

    VastaaPoista
  4. Jaan Kross oli siinäkin suhteessa hyvin poikkeuksellinen, todella sivistynyt ihminen, että hän kaikesta kokemastaan huolimatta oli vapaa meillä Suomessa osassa kansalaisia niin yleisestä ja ilmeisesti koskaan ehtymättömästä leimuavasta "ryssänvihasta". Kerran 90-luvulla Suomen televisiossa "estofiilit" Virmavirta ja Leo Lehdistö puhuttivat keskusteluohjelmassa Krossia. Sittemmin edesmennyt Lehdistö kysyi innokkaan tuntuisena: Pitäisikö vapautuneessa Virossa nyt jotenkin kostaa (tms.) Neuvosto-Viron entisille johtajilla. Kross naurahti hämmentyneenä ja vastasi jotenkin näin: Ei missään tapauksessa, kyllähän tässä on vuosien varrella ollut molemminpuolista vihanpitoa ihan tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä tosiaan usko, että suomalaisissa olisi paljon aidosti "ryssävihaisia".
      Tietysti luottamuspulaa ja epäluuloa Venäjän valtiota ja sen instituutioita kohtaan toki on, mikä on ihan luonnollinen asia.

      Poista
    2. Näyttäväthän sen tutkimuksetkin, että ryssäviha on marginaalinen ilmiö. Jos oikein sopivasti kysymys muotoillaan, niin toki saadaan korkeitakin lukuja. Ja tietty määrä ääliöitä on jokaisessa populaatiossa. Kun primitiivinen pahe sitten julistetaan joissakin piireissä hyveeksi, niin tottahan sekin saa kannatusta.

      Poista
    3. Sovietin aikaa saa jo arvostella - miksei saa arvostella nykyistä hallintoa, ei se ole ryssävihaa sen enempää kuin kommunismin ajan arvostelu.
      Nykyinen hallinto miehittää naapuriensa alueita, sotii keskellä Eurooppaa, tappaa arvostelijoitaan, tekee kyberilkeyksiä ulkomailla. Se on halveksittavaa eikä sen sanomista pidä kutsua ryssävihaksi.

      Poista
  5. ”Asian taustalla on tietenkin venäläistämiskausi, joka Virossa on tuoretta historiaa, meillähän se aikoinaan loppui heti alkuunsa ja on jo monen sukupolven takainen asia.”

    Siis ”venäläistämiskausi Suomessa on jo monen sukupolven takainen asia”? Mutta eikö ns. venäläistämiskausi ole myös ns. sovjetisoimista (kun Suomen hallitukset muodostettiin Kremlissä) ja sen myötä myös ns. suomettumista, mitä Suomen nykyinen hallitus on tarkasti noudattamassa (Koska ns. syyrialaiset itressit ovat itse asiassa venäläisiä).

    Kyllä professori Vihavainen on näköjään maalaamassa ns. ”Kiinan muuri” uusiin väreihin:

    -- venäläistämiskausi Suomessa on jo monen sukupolven takainen asia,
    -- sovjetisoimista Suomessa ei ole ollut,
    -- suomettuminen pitää unohtaa,
    -- Suomen pitää käpertyä itseensä, yms.
    -- YMS.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... suomettuminen pitää unohtaa, Suomen pitää käpertyä itseensä, yms. YMS."

      Huutelen tässä nyt taas vieraisiin pöytiin, mutta prof. Vihavainen näkyy kirjoittaneen suomettumisesta kovin kriittisesti jo silloin, kun erilaiset nimettömät vielä hilluivat posket punaisina taistolaisten riveissä Suomea kaatamassa.

      https://kirjat.ollinonni.fi/kirja/kansakunta-rahmallaan-suomettumisen-lyhy/artikkeli/294110

      Nämä itseensäkäpertymiset ovat myös kovin väsynyttä juttua vailla pohjaa. Missä sellaista on vaadittu? Kuka on vaatinut? Linkkiä kaivataan.

      Poista
  6. Professori Vihavaisen kanta Tuntemattomaan on varmasti aivan oikea.

    Menestysromaani kuvaten ensimmäistä maailmansotaa, jonka kirjoitti Frederic Manning ja se julkaistiin v. 1930 (Her Privates We, Harva Hyvin kuolee) on pidetty jopa parhaana WW I:ä kuvailevana sotaromaanina. Ernest Hemingway kertoi lukevansa sen joka vuosi. Minä olen lukenut sen pari kertaa. Tuntemattoman vähän useammin.

    VastaaPoista
  7. Historia toistaa itseään. Meille on kovaa vauhtia muodostumassa uusi vieraskielinen (englanti) yläluokka etuoikeuksineen, kuten helpotettu maahanmuutto ja oikeus käyttää omaa kieltään joka paikassa rahvaan kielen sijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän lisään katsoneeni diletantin tuurilla wikipediasta Englannin ylähuoneen, "House of Lords" määritelmän sopisiko se Sitran tarkoitusperiin politiikan yläpuolisena aivopajana. Näyttäisi sopivan ainakin jatkotarkkailuun, sillä jokainen on ajattelija. Yleisen demokratiakehityksen puskiessa lordien ylähuonetta ahtaammalle, sen on suositeltu siirtävän kokoontumispaikkansa Pohjois-Englantiin missä voisivat hillitä alueiden itsenäistymispyrkimyksiä. Sitra tai rkp tuskin lähtee Kuopioon.

      Poista
    2. Kummallista kyllä, maahanmuuttokriittinen puoluekaan ei näytä olevan kielikysymyksestä kiinnostunut. Paljon näkyy olevan perussuomalaisilla sanottavaa pakolaisista ja monikulttuurisuudesta, mutta ainakaan minun korviini ei ole kantautunut kannanottoja kansalliskielten puolesta. Täällä olisi kyllä yksi sivistysporvari vailla poliittista kotia, mikäli ääneni kelpaisi...

      Poista
  8. Ovat menneet Strömsön kylille kertomaan ettei ketään muutoksen keskellä jätetä tai maaliteta saati muiluteta, vaan jokainen voi löytää itsestään hyvän ihmisen alkion lopettaen kuvittelemasta pudonneensa jostakin pilvistä. Kukin voi toteuttaa ihmisen mittakaavaa tunnustamalla biologisen äitinsä ja isänsä, kiistäen "pyhän hengen" yllytyksen ottaa toisen alue haltuun suojatakseen sen.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.