Järjen näkökulma

 

Järkevästi ilmastonmuutoksesta

 

Petteri Taalas, Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin. Tammi 2021, 181 s.

 

Petteri Taalas on itse ilmatieteilijä ja sen ohella sekä alan kotimaisessa hallinnossa että alan kansainvälisessä järjestötoiminnassa ansioitunut henkilö, joka on toiminut sekä Ilmatieteen laitoksen johtajana että Kansainvälisen ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteerinä.

Tällainen tausta on tarjonnut hänelle sekä kyvyn ymmärtää ilmatieteellisen tutkimuksen tuloksia että runsaasti kokemusta siitä, miten niihin on maailmassa suhtauduttu sekä tieteellisellä että poliittisella tasolla.

Kun keskustelu ilmastonmuutoksesta on meillä päässyt toinen toistaan kummallisemmille urille, on järjen äänen sekaantuminen keskusteluun nyt yhtä harvinaista kuin virkistävää.

Taalas muuten mainitsee parikin kertaa siitä, että suomalainen alan keskustelu on usein ollut epäasiallista ja kansainvälisestikin poikkeuksellista, mutta varoo käyttämästä siitä adjektiiveja.

Näin sivusta seuranneena voisin todeta, että sitä on leimannut silmiinpistävä kyvyttömyys asioiden suhteuttamiseen, mihin ovat vielä liittyneet hysteerinen sävy ja maagis-uskonnollinen ajattelutapa. Asioiden määrällistä merkitystä ei ole edes yritetty ottaa esille.

Joka tapauksessa kehityksen dramatisointi ja älyttömät johtopäätökset pikaisista ja toinen toistaan kummallisemmista toimista ovat nostattaneet ihmisissä vastarintaa koko asiaa kohtaan, vaikka se sinänsä on erittäin tärkeä ja ansaitsee tulla vakavien poliitikkojen vastuunalaisten päätösten kohteeksi.

Sen sijaan julkisuuden kenttä on -muuallakin kuin meillä- usein jäänyt erilaisille fanaatikoille ja hupakoille, jotka tunnekuohujensa vallassa saattavat tuhota niin maansa talouden kuin sen kyvyn osallistua päästöjensä alentamiseen. Tässä viittaan tietenkin Saksaan ja sen surullisenkuuluisaan Energiewendeen, jonka oleellinen osa on luopuminen ydinvoimasta.

Maapallon ilmasto on lämpenemässä ja lämpeneminen jatkuu. Tämä perustuu nykyään olennaiselta osin ihmisen toimintaan eli fossiilisten hiilivetyjen polttamiseen. Näiden varastojen palauttaminen ilmakehään kokonaisuudessaan lämmittäisi sitä niin paljon, että elämämme muuttuisi yhtä epämukavaksi kuin se on kerran muinaisuudessa ollut. Eihän se toki lakkaisi, ei sinne päinkään.

Erittäin suurten yhteisten etujen tähden tämä kasvihuonekaasujen liiallinen päästäminen ilmakehään olisi syytä hyvissä ajoin keskeyttää. Nykyinen tila olisi kovin mukava, mutta sen säilyttäminen ei ole realistinen tavoite.

Tehtiinpä mitä tahansa, maapallon keskimääräinen lämpötila tulee jonkin verran kohoamaan. Toiveita joka tapauksessa on siitä, että asiaan voidaan merkittävästi vaikuttaa nyt, kun myös hiilenpolton suurvallat ovat vastikään ilmoittaneet pyrkivänsä niin sanottuun hiilineutraalisuuteen vuosiin 2050-2060 mennessä. Siis ihan pian.

Siihen mennessä ei ilmaston lämpenemisen aiheuttamia katastrofeja ole odotettavissa ainakaan meille. Lämpenemisen seuraukset muuten jakaantuvatkin epätasaisesti ja arktinen alue, jolla mekin sijaitsemme, saa kyllä suuremman annoksen kuin monet muut.

Asiaa kompensoivat meillä silti monet asiat, joista vähäisin ei ole kylmä ilmanalamme, joka sietääkin vähän lämmitä. Totean varmuuden vuoksi, että tämä ei ole Taalaksen puhetta. Merenpinnan nousu on sekin epätasaista ja meillä sitä kompensoi vielä maan nouseminen.

Lähimpään sataan vuoteen ei tästä asiasta ole erityisempää huolta ja sitten lämpeneminen toivottavasti jo pysähtyykin. Joka tapauksessa lämpeneminen on joka alalla syytä ottaa huomioon tosiasiana, joka tarjoaa myös runsaasti uusia tilaisuuksia.

Vettä tulemme Suomessa saamaan roimasti ja sehän on, hiilidioksidin ja auringon ohella kaiken elämän lähde tällä maapallolla, sitä todellista rikkautta. Hurrikaanit lisääntyvät maailmassa, mutta niiden vaikutus meillä lienee vähäinen.

Sen sijaan että pukeutuisimme tuhkaan ja säkkiin, tekisimme viisaasti, mikäli keskittyisimme huolehtimaan maamme hyvinvoinnin jatkumisesta ja sen toimimisesta ilmaston lämpenemisen torjunnassa samaa tahtia muiden kanssa. Tempoileva politiikka aiheuttaa todennäköisesti epäterveitä seurauksia ja suoranaisia vahinkoja kaikille osapuolille. Asiaa ei lainkaan auta sellaisen politiikan nimittäminen kunnianhimoiseksi.

Taalas kiittää metsänhoitoamme ja sen saavutuksia myös ulkomailla, kuten Uruguayssa. Se, mikä hyödyttää väestöä ja kansantaloutta, ei suinkaan ole välttämättä pahasta, vaikka näin voisi keskiaikaisella logiikalla ajatella.

Taalaksen mielestä on myös kohtuutonta tuijottaa kovin paljon hiilinieluihin, koska niiden merkitys ilmaston lämpenemisen kannalta on paljon vähäisempi päästöjen vähentämiseen verrattuna. Syrjäinen maamme tarvitsee myös lentoliikennettä, jonka vähentämisellä olisi vain kovin marginaalinen merkitys ilmastolle.

Hiilidioksidi eli tarkemmin sanoen sen kohtuuttoman suuri määrä ilmakehässä ei ole ainoa lämmittävä elementti. Tärkein kasvihuonekaasu on kaasumainen vesi eli vesihöyry, jonka sääntelemiseen ihmisellä kuitenkin on niin sanotut kusiaisen valtuuvet (Huovinen 1952).

Sen ohella on huomattava eritoten metaanin eli suokaasun ja typpioksiduulin eli ilokaasun merkitys. Nämä, etenkin metaani, ovat kuitenkin lyhytaikaisempia vaikutukseltaan, kun taas hiilidioksidin siunauksellinen -ja nykyään jo kohtuuton- vaikutus on hyvin sitkeä.

Lehmien ja lampaiden röyhtäily tuottaa suuria määriä metaania ja ilmeisesti myös sen vähentämisellä olisi oma merkityksensä. Luulen kuitenkin, että lähitulevaisuudessa pelättävissä on pikemmin kotieläinten määrän moninkertaistuminen ainakin Afrikassa, ellei väestönkasvulle saada mitään tehdyksi. Nythän ei ole havaittavissa, että sitä edes yritettäisiin.

Kansainvälisesti ilmaston lämpenemisellä on ikäviä vaikutuksia. Afrikassa, Aasiassa, Amerikassa ja jopa Välimeren piirissä tapahtuu entistä enemmän muun muassa sekä kuivumista -maamme elintarvikeomavaraisuudesta on huolehdittava!- että luonnonmullistuksia: kovia tuulia ja sateita.

Tulevaisuus tehdään kansainvälisesti, eikä meillä ole mitään mahdollisuuksia hoitaa erikseen oman maamme ilmastoa. Alan poliittinen elin IPCC on tullut monille jonkinlaisen oraakkelin asemaan ja sen poliittiset suositukset herättävät jatkuvasti kiistoja, mikä lienee väistämätöntä: kullakin maalla on ajettavanaan omat etunsa eikä maapalloa pelasteta kynnysmatoksi heittäytymällä.

Suomalainen ilmastokeskustelu on, kuten sanottu, saanut kirjoittajan mielestä omituisia piirteitä. Sankaritoimittajat oven menneet laskeskelemaan lapsen hankkimisen tai koiran pitämisen aiheuttamaa ilmastojalanjälkeä ja niin edelleen. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on saatu näyttämään asketismia ja itseruoskintaa vaativalta katumusharjoitukselta.

Tämähän on tietenkin aiheuttanut vastareaktion normaalilla järjellä ajattelevien melko laajassa piirissä ja toimii siis tarkoitustaan vastaan.

Alarmismin asemesta on syytä huolehtia entiseen tapaan tämänkin maan normaaleista eduista samalla kuin tosiasiat tunnustetaan. Lämpötila tulee meillä nousemaan 3-5 astetta ja sen saamme hyväksyä, vaikka olisimme kuinka kunnianhimoisia.

Vauhkoontumisen sijasta meidän kannattaa vaalia metsiämme ja niiden laajaa käyttöä sen sijaan, että pudottaisimme sen minimiin ja aiheuttaisimme tuotannon siirtämisen sellaisiin maihin, joissa asiat hoidetaan huonommin.

Ymmärtääkseni myös koiranomistajat voivat hyvällä omallatunnolla jatkaa useinkin antoisaa suhdettaan ja lentomatkailijat matkailuaan. Ei ole mitään järkeä yrittää vaikuttaa ilmastonmuutokseen esimerkiksi käyttämällä Atlantin ylittämiseen purjevenettä lentokoineen sijasta tai välttää emmentaljuustoja, jos sattuu niistä tykkäämään.

Ymmärrän, että tervejärkinen puhe on myrkkyä monelle devotio modernan adeptille: kyllähän se minun pyöräilyni sentään jotakin vaikuttaa! Olenhan nyt ainakin hyvä esimerkki, kun en syö lihaa! ja niin edelleen ja niin edelleen.

Ja mikäpäs siinä. Eihän kukaan ole kieltämässä ihmisiltä heidän katumusharjoituksiaan ja jos ne pysyvät kohtuuden rajoissa, voi niistä olla jopa yksilöille terveydellistä hyötyä.

Mutta ajan suuria kysymyksiä ei ratkaista kilpailemalla elämäntavan ankeudessa tai kantamalla julisteita perjantaisin. Suuri laiva kääntyy hitaasti, mutta se tekee sen ja saa aikaan muutoksen, sikäli kuin fanaattiset ydinvoiman vastustajat ja pikavoittoja hamuavat moraalisäteiijät eivät sitä estä.

Todennäköisesti eniten vahinkoa ilmastonmuutoksen vastaiselle taistelulle ovat tähän mennessä tehneet Saksan vihreät, jotka tuhosivat maansa päästöttömät ydinvoimalat.

 Ruotsin tempoilu ei, ikävä kyllä, näytä juuri sen vakuuttavammalta, vaikka maa onkin nostanut keskuudestaan uuden Pyhän Birgitan, joka sivumennen sanoen ei usko ilmatieteilijöiden konsensukseen, vaan erääseen tiettyyn seloottiin, joka uskoo, että äkilliset bifurkaatiot, tyyppiä Etelämantereen jäätikön luiskahtaminen mereen tai Golf-virran pysähtyminen ovat edessä.

Kaikenlaista voidaan kuvitella, eikä tulevaisuutta kukaan tunne. Taalas, jota on syytä pitää vakavasti otettavana auktoriteettina tällä alalla, rauhoittelee kuitenkin. Tässä on nyt tällekin asialle syytä tehdä, mitä voidaan.  Mikäli olen kirjan sanoman oikein ymmärtänyt, ei tulevaisuus kaikella todennäköisyydellä ole musta, vaan vaaleanharmaa.

 

 

 

What do you want to do ?

New mail