Vallan vahtikoirat
Suomessa lehdistö on alkanut nimittää itseään vallan vahtikoiraksi. Olen aina oudoksunut tätä, sillä vahtikoirien tehtävänähän on aina nimenomaan vartioida sitä valtaa kaikilta vaaroilta, käydä kimppuun, jos vain tilaisuus tulee tai ainakin aina räksyttää kieli roikkuen ja hihnaa kiskoen. (Кс. https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%A0%D1%83%D1%81%D1%81%D0%BA%D0%B0%D1%8F_%D0%B3%D0%B2%D0%B0%D1%80%D0%B4%D0%B8%D1%8F ).
Ennen maailmassa valta todisti joka päivä suurenmoisuuttaan ja horjumattomuuttaan pitämällä esillä hyvin syötettyjä vahtikoiriaan -kaartia (ransk. garder= katsoa, vahtia). Kaartin vahdinvaihdot ovat tänäkin päivänä suosituinta katsottavaa monessa suurvallan pääkaupungissa.
Venäjän eurooppalaiseksi pääkaupungiksi rakennettu Pietari oli varsinainen kaartien kaupunki. Luulen, ettei koko maailmasta löytynyt toista paikkaa, joka olisi ollut yhtä kirjavanaan eri kaartiyksikköjen loistavia uniformuja. Taurian puiston vierellä sijaitsivat Preobraženski-kaartin ja Chevalier-kaartin kasarmit, Fontankan varrella oli kokonainen rivi kaartikaupunkeja (sloboda) ja Iisakinkirkon vierellä majaili hevoskaarti (Konnaja gvardija).
Kaiken huipuksi nuo kaartit pitivät sotaisia harjoituksiaan aivan kaupungin sydämessä, Mars-kentällä (Tsaritsyn lug). Se oli toki kaupunkilaisille ilmaista huvia, mutta myös muistutus keisarin musertavasta mahdista. Suomen asemalta saapuvat turistitkin löivät ällikällä Liteinille näkyvien tykkien määrä ja loputtomat univormut.
Aluksi kaartinrykmenttejä oli vain kaksi, Preobraženski- ja Semjonovski-rykmentit, jotka Pietari I oli jo alaikäisenä perustanut. Niitä pidettiinkin kaikkein hienoimpina. Sen jälkeen Anna Ioannovna perusti Izmailovski-rykmentin ja vähitellen noita rykmenttejä (polk) kertyi yhä enemmän, mukaan lukien kasakkarykmentti ja santarmirykmentti ja olihan siellä myös Hänen majesteettinsa henkikaartin 3. Suomalainen tarkk’ampujapataljoona, jota ei saa sekoittaa suomenmaalaiseen kaartinrykmenttiin.
Lopulta keisarillinen kaarti käsitti kaksi jalkaväkidivisioonaa ja yhden ratsuväkidivisioonan ja siinä oli myös tykistöä ja laivastoakin. Suurin osa kaartia oli sijoitettu Pietariin, mutta osa myös Tsarskoje Seloon ja muuallekin keisarikuntaan. Itse keisariparin makuuhuonetta vartioi chevalier-kaarti ja tunnettiin sanonta menemisestä keisarin luo takatietä: chevalierkaartin kautta.
Kaartinrykmentit olivat hienoja ja tämä oli tärkeää. Kuka tahansa ei pystynyt palvelemaan kaartissa senkään takia, että se oli kallista. Mannerheimin tapainen köyhä poika tarvitsi suosituksia ja mesenaatteja ja ennen pitkää myös rikkaan puolison.
Kaarti oli periaatteessa se kaikkein luotettavin osa armeijaa, joka pääsi lähimmäs keisaria. Toisaalta myös ylhäisillä kaartinupseereilla oli eninten poliittista kunnianhimoa, mikä saatiin 1700-luvulla useaan kertaan todeta. Preobraženski-kaarti toimeenpani Elisabethin vallankaappauksen ja Paavali I murhattiin lopulta kaartinupseeriensa toimesta, eikä niistä huolimatta. Vielä dekabristikapinassakin nuo uskollisista uskollisimmat saatiin huutamaan uskollisuuttaan väärälle henkilölle.
Tässä pitänee vielä mainita, että Helmikuun vallankumouksessa nimenomaan kaartinrykmentit menivät ensimmäisinä vallankumouksellisten puolelle. Näin myös hienoista hienoin Semjonovski-rykmentti, jonka komentajana oli vielä hiljattain ollut suomalainen von Etter.
Vallankumouksen jälkeen suuriruhtinas Kirill, myöhempi kruununtavoittelija asuikin jonkin aikaa von Etterin luona Haikon kartanossa, jossa myös syntyi seuraava kruununtavoittelija, muutama vuosi sitten kuollut Vladimir Kirillovitš.
Mutta joka tapauksessa siis nuo vallan vahtikoirat eivät lopulta auttaneetkaan tsaarinvaltaa pysymään satulassa vaan suorastaan päin vastoin.
Asiaa on koetettu pohtia ja tietenkin löydetty sille syitä, joita kaikille asioille aina löytyy. Mutta tosiasia pysyy armottoman selvänä. Paraatien luoma kuvitelma vallan täydellisyydestä ja horjumattomuudesta oli hiekalle rakennettu eivätkä mitkään aseelliset vartiostot sitä kyenneet tosipaikan tullen pelastamaan.
Kuten tunnettua, V.V. Putin on mahdollisuuksien mukaan palauttanut vanhoja instituutioita. Niihin kuuluu myös kaarti. Nykyään on toiminnassa myös Preobraženski-rykmentti, tuo Pietari Suuren aikoinaan perustama. Chevalier-kaartia ei ole vielä näkynyt.
Itse asiassa Venäläisen kaartin (Rossijskaja gvardija) perusti jo Jeltsin turvaamaan laillista menoa ja etenkin perustuslakia. Kaarti vannoi niille uskollisuutta ja puolusti presidenttiä poikkeustilakomiteaa vastaan. Presidentti toimii sen komentajana. (ks.https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%A0%D0%BE%D1%81%D1%81%D0%B8%D0%B9%D1%81%D0%BA%D0%B0%D1%8F_%D0%B3%D0%B2%D0%B0%D1%80%D0%B4%D0%B8%D1%8F ).
Tämän kaartin selitetään muistuttavan USA:n kansalliskaartia. Monipuolisesti aseistetun kaartin miesmääräksi on arvioitu 60000.
Itse asiassa en ole kuullut tästä kaartista aikoihin mitään. Sen sijaan uusi, Putinin luoma vallan vahtikoira on Rosgvardija (Федеральная служба войск национальной гвардии Российской Федерации (Росгвардия)), jonka jäseniä olemme viime aikoina saaneet ihailla TV:ssä .
Se on perustettu vuonna 2016 ja muistuttaa hyvin paljon niitä NKVD:n ns. sisäisiä joukkoja, joilla oli aikoinaan käytössä lähes kaikenlaista aseistusta ja jotka mm. varmistivat rintamajoukkojen urhoollisuutta pitämällä niiden takana konekiväärit valmiina.
Organisaatio on täysin armeijamainen ja sen johdossa on armeijankenraali. Kuitenkin ne tämän organisaation uniformua kantavat nuorukaiset, joita olen kaduilla nähnyt, ovat olleet aivan nuoria nulkkeja ilman pamppua kummempaa aseistusta ja ainakin minulle on tullut mieleen, ettei noille kyllä vielä mitään ruutipyssyä saisi antaakaan.
Viime aikojen mielenosoituksissa on ollut monenmoista yksikköä, poliiseja, rosgvardijalaisia, niitä joiden selässä lukee HOMO, jos katsoo peilin kautta ja niin edelleen.
Kaikkihan ne ovat vallan vahtikoiria ja sellaisiahan jokainen valta aina tarvitsee. Niin on ollut Ranskassa, Saksassa ja USA:ssakin viime vuosina. Mikäli kuitenkin käy niin, että vallan auktoriteetti kovin yksipuolisesti tulee riippuvaiseksi sen ylläitämästä kennelistä, on se heikoissa kantimissa ja suurin vaara uhkaa sitä juuri siltä suunnalta. Venäjän historiassa on esimerkkejä.
En suinkaan väitä, että Putin olisi nyt heikoilla. Hänen ansionsa Venäjän nostamisessa alennustilastaan ovat valtavat ja on selvää, että ne kantavat pitkälle. Ylimystö on myös hänelle uskollista, sillä sen kohtalo on isäntään sitoutunut.
Yksi mies ei koskaan ole voinut Venäjää ottaa, ei edes Lenin, saati Pugatšov. Ei vallankumous synny pelkästä tyytymättömyydestä, se edellyttää kahta kilpailevaa vaihtoehtoa, valtakoneistoa. Kaappaus on toki usein -vaikka ei aina- mahdollinen ja sellaista ajatellessa kannattaa aina katsahtaa kaartinjoukkoihin ja niiden upseeristoon.
Joskus koko Venäjän historiaa 1700-luvulla Pietarin jälkeen on nimitetty "kaartien vallaksi", mikä on tietenkin liioittelua. Kuitenkin esimerkiksi Anna Ioannovnan (Ivanovnan) ura tukeutui kaarteihin. Ylimykset yrittivät rajoittaa hänen valtaansa jo valtaisuimelle noustessa, mutta hän repi esitetyt "ehdot" kaartinupseerien raikuvien aplodien säestämänä.
VastaaPoistaOsuvasti sanottu taas kerran. Suomen media hoitaa vahtikoiran tehtäväänsä ihan venäläisen kaartin malliin. Mitä nyt joskus vähän näytteeksi on näykkivinään hallitusta.
VastaaPoistaJollain vaimoni sukulaisella muuten oli sellainen vahtikoira, joka nuoli ja kehitteli kaikki vieraat, mutta yritti purra omaa väkeä. Eipä sitä osattu nostaa lehdistön esikuvaksi.
Siis liehitteli vieraat.
VastaaPoistaYhdysvaltain Kennelliitto luokittelee suomenpystykorvan seurakoiraksi.
VastaaPoistaPaljonpa ne ymmärtävät: naapurusto on täynnä pikkuhäkkejä ja jos sataa metriä lähemmäs menet alkaa mahdoton räksytys. Sääliksi käy niin koiria kuin naapureitakin.
PoistaSeurakoiraksi käy vaan Impivaaraan. (I. Malmbergin mukaan Killi ja Kiiski olivat pystykorvia.)
"Mikäli kuitenkin käy niin, että vallan auktoriteetti kovin yksipuolisesti tulee riippuvaiseksi sen ylläitämästä kennelistä, on se heikoissa kantimissa ja suurin vaara uhkaa sitä juuri siltä suunnalta."
VastaaPoistaTämä on ollut vallanpidon ongelma aina Rooman prinssipaatin pretoriaanikartista alkaen. Venäjällä sen ratkaisi täysin toimivasti vain Stalin: pitämällä säännöllisiä puhdistuksia ja päällikön vaihdoksia turvallisuuselimissään, joita oli ainakin kolme puolueen keskuskontrollikomissio, armeijan GRU sekä suurin ja kaunein Tseka/OGPU/GPU/NKVD/MVD/KGP, jotka vuorotellen puhdistavat toisiaan. Arvo Tuominen Kremlin kelloissaan kuvaa tuon mekanismin, jonka avulla Stalin ei tullut riippuvaiseksi "kaartistaan".
Tuo on tyranniaa. Hallinnon pitäisi myös osata kuunnella alaisiaan. Puheyhteys katkeaa tuommoisessa, samoin se kollektiivinen mieli ja yksilö hallinnossa jää yksin. Useammat aivot kun käsittelevät ongelmaa saa luovempia ratkaisuja ja eikä jäädä yksin ongelmien kanssa mitkä yleensä aiheuttaa stressiä. Luottamusta se tosin vaatii. Kieli on kumminkin se meidän yhteinen kommunikointi väline, ei kenenkään omistuksessa. Millä muulla muotoa yksilö voisi ilmaista tuntojaan kuin sanomalla. Ihminen kyllä keksii sitten muita muotoja ilmaisemaan tuntojaan sitten siitä hallinnosta. Lääkäri on hyvä esimerkki auktoriteetista, on taas potilaan oma asia suostuuko hoitoon, lääkärikään ei voi pakottaa. Tässä tosin on se haaste kun lääkefirmat lobbaa niin mitkä on vaikuttimet. Lääkärikin on vain ihminen, mutta parhaansa hekin yrittävät sillä tiedolla mikä heillä on.
PoistaLuovuuden ja luottamuksen kysyntä oli hyvin vähäistä Stalinin neuvvostoliitossa. Kyllä pakollakin sai tyydyttäviä tuloksia kun piti tehdä musikoista teollisuusvaltio ja valoittaa imperiumia. Vasta 1970-luvulla tuli rajat vastaan.
PoistaIhmisillä on tapana luottaa toisiinsa. Ihan jo evoluutio selviytymisen vuoksi, meidän on pakko luottaa toisiin, tekevät niin kuin sanovat. Tosin kahjoimmat kyllä ain toteuttaakin niitä uhkauksiaan, muttei nekään tee kuin esimerkkejä saaden muut pelkäämään ja tottelemaan. Tunteet kun kumminkin lopulta ain ohjaa. Millaisen hallinnon väestö tahtoo onkin sitten toinen juttu ja voiko siihen lopputulokseen vaikuttaa. Vaikka asiat olisi huonosti niin ei se ole yksilöistä aina kiinni, kun ympärillä se väestö "luo" sen kulttuurin. Jos se hallinto ei ole paikallista väestöä varten niin ketä se palvelee?
PoistaTietenkin johtajaa!
Poista"
PoistaNimetön 2. helmikuuta 2021 klo 13.44
Tuo on tyranniaa. Hallinnon pitäisi myös osata kuunnella alaisiaan. Puheyhteys katkeaa tuommoisessa, samoin se kollektiivinen mieli ja yksilö hallinnossa jää yksin. Useammat aivot kun käsittelevät ongelmaa saa luovempia ratkaisuja ja eikä jäädä yksin ongelmien kanssa mitkä yleensä aiheuttaa stressiä. Luottamusta se tosin vaatii. Kieli on kumminkin se meidän yhteinen kommunikointi väline, ei kenenkään omistuksessa. Millä muulla muotoa yksilö voisi ilmaista tuntojaan kuin sanomalla. Ihminen kyllä keksii sitten muita muotoja ilmaisemaan tuntojaan sitten siitä hallinnosta. Lääkäri on hyvä esimerkki auktoriteetista, on taas potilaan oma asia suostuuko hoitoon, lääkärikään ei voi pakottaa. Tässä tosin on se haaste kun lääkefirmat lobbaa niin mitkä on vaikuttimet. Lääkärikin on vain ihminen, mutta parhaansa hekin yrittävät sillä tiedolla mikä heillä on.
"
++
Noinhan se teoriassa toimii demokratiassa.
Facismia sisältävissä järjestelmissä - valtio ja elinkeinoelämän toimijat puhaltavat samaan hiileen ja useimmiten elinkeinoelämä määrittää valtion toimintaa ja asemaa - tilanne on toinen.
Esimerkiksi puolue tai valtio tai "fyyreri" on erehtymätön tai erehdykset selitellään parhain päin.
Neukkulan - ja ihan liian monen muun maan - järjestelmä vei mahdollisuudet tai syyt olla luova jollakin alalla.
Yhteiskunta ei voi perustua pelkälle jäljittelylle. Myös uusia asioita on kokeiltava.
Tämä "siiloutuminen" tai "jämähtäminen" suojelee valtaa hallussaan pitäviä, mutta tekee monien muiden elämästä sietämätöntä.
Se on yksi oire siitä miten "valta turmelee".
Antti K. En oikeastaan Suomen kohdalla usko täysin että kyse olisi siitä että valta turmelee. Nykyisellä tiedolla ja hahmotuksella mikä itsellä on. Enempi sanoisin ettei ihmiset ymmärrä ympärillä olevia vaikuttimia ns. markkinointikulttuurissa. Kyse on osin myös sukupolvien ymmärryksestä.
PoistaSuurin osa uskoo demokratiaan ja se on kai tässä tilanteessa hyvä. Henkilökohtaisesti en siihen usko, lähinnä en itse usko tarvitsevani hallintoa kertomaan mitä minun pitäisi ajatella. Osin liittyy kieleen ja sukupuoleen. Miehillä ja naisilla tuppaa olemaan eri puheen aiheet, Tavallisen kielen filosofiassa oli hyvin selvennetty asiaa. Ainut että markkinointikulttuurissa identiteettikin on osin markkinoiden ja miten yksilöhahmotetaan kulttuurissaan taas riippuu markkinoista. Mutta kun sattunut niinkin hassusti että on päätynyt lisääntymään, niin sitä kautta osin ymmärtää riippuvuutensa muista ympärillä olevista ihmisistä. Kun niitä lapsia ei sitten kumminkaan kykene yksin kasvattamaan.
Sitä myöten suhde yhteiskuntaan/järjestelmään on hieman kaksijakoinen. Mitkä on ne vaikuttimet mitkä ovat taustalla?
Henry Fordin toimintatavat on monella tapaa hyvä esimerkki teoriassa siitä mitä mieltä voi olla kun ihmisiä koetetaan liiallisuuksiin kontrolloida ajatuksilla. Teoriassa yksilön mielestä aatteet ovat heidän parhaakseen (johonkin hänkin on pohjustanut näkemyksensä), mutta ihmisten käytännössä pitäisi hyväksyä ne eikä pakolla saa mitään hyvää aikaiseksi ja toinen juttu ihmiset eivät monesti pidä liika kontrolloivista henkilöistä tai järjestelmistä. Sama on uskontojen kanssa.
Vapaata tahtoa kun ei voi pakottaa johonkin muottiin.
Lapissa oli aikanaan sellainen taiteilija kuin Kyyhkynen, joka jossain välissä opiskeli Helsingissä.
Tuolloin tykättiin kovasti ranskalaisesta taiteesta ja Kyyhkysellä oli omasta mielestä hyvä huomio tuohon. Miksi hänen pitäisi maalata ranskalaista taidetta kun siitä kumminkin tulee huonoa ranskalaista taidetta?
Opiskelu ei koskaan ole huono asia oppihan hän tekniikkaa yms. mutta mitä sillä tiedollaan tekee jää yksilön omaksi päätettäväkseen.
Sama henkilö kuin edellinen.
PoistaA.F.Puukolla oli hyvä kirja 1948 painettu Israelin profeettain sosiaaliset mielipiteet, jokseenkin suht sama kaava. Hierarkia järjestelmä osittain jolloin ulkovallan on suht helppo vaikuttaa ns.alempaan säätyyn. Jokseenkin tylsää huomata et tuntuu sama kaava ain vain toistuvan.
”Vallan vahtikoira” lienee konkreettinen metafora puheelle ”neljännestä valtiomahdista”. Kieltämättä siihen on tullut tahattomasti ironinen sävy.
VastaaPoistaKun Yhdysvalloissa kaupallista lehdistöä ryhdyttiin luomaan 1800-luvun loppupuolella, ideana oli, että uutissivustot ovat neutraaleja ja keskittyvät faktoihin. Mielipiteet on aidattu pääkirjoitussivuille. Tavoite oli tavoittaa markkinat yli puoluerajojen: siksi ”objektiinen uutisvälitys”.
Uutissivuihin oli määrä voida luottaa puoluekannasta riippumatta. Vahtikoiraan tämä liittyy siten, että ammattikuntasanonnan mukaan asia oli tosi vasta kun viranomaiset olivat kiistäneet sen.
Uutisen kirjoittamiselle oli säännötkin: kolmiomalli, joka vastasi keskeisiin kysymyksiin: mitä, kuka, missä, miten, minkä tähden jne. Tärkeimmät asiat olivat kärjessä, vähemmän tärkeät lopussa.
Syy oli latomoissa yön tunteina vallinnut kiire. Jos koko juttu ei mahtunut sivulle,tekstiä oli helppo lyhentää lopusta eli heittää kuumavalos niiltä osin syrjään.
On huvittavaa, että HS nyt kampanjoi faktajournalismin puolesta. Lehti itse on kauan sitten hylännyt tuon vanhan faktat / mielipiteet -jaottelun. Taloudellisesti se nykytilanteessa on ymmärrettävää, ja ajatus ”objektiivisesta tiedonvälityksestä” on pitkään ollut kiistanalainen. Käsitys journalistista ulkopuolisena tarkkailijana taisi romahtaa jo Vietnamin sotaan.
Ei HS:n journalistinen ongelma välttämättä ole, että uutissivustot ovat nyt täynnä tausta-analyyseja, esseitä yms. Ongelma on, että nuo ”esseet” eivät riitele tai keskustele keskenään. Ne ovat samasta muotista.
Lisäksi HS on ryhtynyt kilpailemaan yleisaikakauslehtien ja elämäntapalehtien kanssa – usein uutissivustoillaan. Tulos on häkellyttävä. Ilmeisesti näin on ratkottu lehtitalon taloudellisia ongelmia.
Ongelma on sekin, että tekstejä venytetään: on aivan kuin useimmat toimittajat olisivat saaneet kehnohkon journalismiopetuksensa lukion esseeharjoituksissa.
Ensimmäiset pari tuhatta merkkiä ovat joutavaa löpinää, ja kun asiaan päästään, kirjoittajalla on vain yksi ajatus ja yksi näkökulma. Päivän kuumista uutisaiheista tehdään useita juttuja jotka toistavat toisiaan, sivukaupalla. Tulee mieleen vanha toimitussihteerien motto: "Puolet pois, ja sitten lyhennetään."
Alberto Moravia taisi jo vuosikymmeniä sitten puhua ”rullaporrasjournalismista”: lukija astuu ensimmäiselle riville, ja juttu kuljettaa hänet miellyttävästi loppuun. Niin maailma on taas järjestyksessä.
HS:ssä, ja muissakin, tämä näkyy siten, että juttuun ei voi laittaa kahta näkemystä, ei varsinkaan kahta peruuttamattomasti riitelevää näkemystä. Demarien ja kepun ristiriidat yms. kyllä voidaan kertoa. Nehän ovat ratkaistavissa olevia asioita.
Netti muutti kaiken. HS:n ratkaisu on ollut katteeton propagointi faktajournalismin puolesta. En tarkoita, etteivätkö ”faktat” useinkin olisi lehdessä kohdallaan.
Journalistisesti lehti sortuu ennen kaikkea yksipuoliseen agendaan, ja agenda-esseillä ilmeisesti on jopa tavoitteena keskinkertaisuus: se on tämän ajan keino myydä massamarkkinoilla.
Aika paljon nopeammin Hesarista siis selviää, jos heti jättää kaikki minä-muotoisella lauseella alkavat jutut väliin. "Minä" on keskinkertaisuuden takuumerkki.
Mitään sellaista ei lehdessä voi julkaista, ei edes kulttuurisivuilla, joka haastaisi keskimääräisen lukijan käsityskyvyn.
Varsinaisesta uutistyöstä sinänsä vähäinen esimerkki: äskettäin Pohjanmaalla paljastui eläinsuojelurikos. Joku oli teurastanut lampaita avaamalla kaulavaltimon, tainnuttamatta eläintä ensin.
HS:n pikku-uutinen kertoi kaiken tämän. Sen sijaan se jätti lukijan ihmettelemään, minkä ihmeen takia joku tuollaista tekee. Syy olisi ollut kerrottavissa yhdellä lauseella.
Vähän samaan tapaan Yle kertoi pääuutisissaan koronarokotusten alkaessa, että Unkari, ”ainainen vastarannan kiiski”, oli ottanut varaslähdön. Samoihin aikoihin kansainväliset uutiskanavat kertoivat, että sovitusta alkamisajankohdasta olivat livenneet Saksa, Slovakia ja Unkari.
Uutistyö on joskus pienestä kiinni, vaikka faktat olisivat kohdallaan.
Mainio kommentti. Itse huomasin Hesarin kummallisuuden ensin urheilusivuilta, toki jo vuosikymmeniä sitten. Mitä ne jutut oikeastaan olivat? Eivät esim. selostuksia ottelusta mutta eivät myöskään minkäänlaisia analyyseja. Tunnelmavirtaa joka alkoi jostain ja loppui johonkin. Loppui tietysti yksi tilauskin. -jussi n
PoistaSilmiinpistävän laatuisa tykitys tosiaan.
PoistaSiis väittämä on, että mainittuja heikkouksia HS:n teksteistä jatkuvasti löytyy. Perusteeksi kaivattaisiin kyllä linkkejä kyseisiin heikkouksia sisältäviin kirjoituksiin. Toki kommentista tulisi pitempi kuin itse blogista, ja linkithän ovat meille maksumuurin toisella puolella oleville vain tahroja paperilla.
PoistaUskon joka tapauksessa Nimettömän esittämiin väitteisiin.
"Ongelma on, että nuo ”esseet” eivät riitele tai keskustele keskenään... HS:ssä, ja muissakin, tämä näkyy siten, että juttuun ei voi laittaa kahta näkemystä, ei varsinkaan kahta peruuttamattomasti riitelevää näkemystä."
PoistaHuomaatko mitään ristiriitaa? Oikeasti ongelma on siinä, että Suomeen ei mahdu vähintään kahta laatulehteä, jotka kilpailisivat keskenään. Uusi Suomi yritti, mutta joutui taloudellisista syistä lopettamaan.
"Päivän kuumista uutisaiheista tehdään useita juttuja jotka toistavat toisiaan, sivukaupalla."
Tämä taas johtuu taitto-ohjelmista, jonka toimittajat joutuvat nykyään tekemään itse: toimittajalla on tietty tila, joka pitää täyttää. Jos sanottava loppuu, pitää toistaa tms.
Satuin minäkin näkemään sen lampaidenlahtausuutisen, ja ihmettelin, mistä siinä oikein voisi olla kysymys. Selitys tuli sitten jotain toista kautta.
PoistaOletus Nimettömällä (kuten minullakin) varmaan on, että selitys ei ole jäänyt HS:n jutusta pois sattumalta. Onko toimittajaa sitten ohjannut hänen oma maailmankatsomuksensa vai lehdessä vallitsevaksi päätetty linja, on vaikea selvittää. Suoraan kysymykseen tuskin saisi myöntävää vastausta kummankaan vaihtoehdon kohdalla.
Nimetön klo. 8.59, olen kuullut niistä taitto-ohjelmista. Ovatko ne jokin perimmäinen tekijä, joita ei kerta kaikkiaan voi muuttaa tai saada joustamaan?
PoistaJos niille ei kukaan mitään voi, tai tahdo voida, tilanne on mielenkiintoinen: lehden journalistista sisältöä hallitsee kone, algoritmi tms.
Yhdestä ammattikunnasta, taittajista, ilmeisesti on sitten päästy sillä seurauksella, että käytännössä ollaan pääsemässä eroon itsenäisistä toimittajistakin?
Aikoinaan alalle hakeutui myös originelleja ja poikkeuslahjakkuuksia. Arvelen, tarkemmin tietämättä, että nykyisin yksikään lahjakas nuori ei pohdi toimittajaksi ryhtymistä ellei sitten televisiotoimittajaksi tai tubettajaksi, joiden mahdollisen lahjakkuuden jätän arvioimatta.
On totta, että HS:n ongelma on sen koko ja kilpailijoiden puute. US oli aikansa kilpailijan paikalla, kohtuullinen kakkoslehti. Nyt on HS itse luonteeltaan "kakkoslehti" eikä ykköstä ole. US:n ajat ovat kuitenkin toisesta maailmasta nyt, kun koko lehdistökenttä tarvitsisi kilpailijan.
Sellaisen se saikin, ilmiöstä jota se itse kutsuu valemediaksi. Ehkäpä HS&kumppanit löysivät tasoisensa vastustajan?
Vähän toisen tason ongelma on, että jos nykyisin haluaa olla jossakin määrin kuusalla, mitä maailmassa tapahtuu, ihan niistä perusfaktoista lähtien, saati hiukankin syvemmistä tulkinnoista, se ei suomenkielellä näytä olevan mahdollista. Ehkä ei asiasta vastaavien mielestä ole tarpeenkaan? - NN eli tämän ketjun alkuperäinen nimetön eiliseltä klo 14.13.
Yhdessä vaiheessa Aamulehti yritti profiloitua Hesarin kilpailijana, nyt siitä on tullut vain Hesarin paikallispainos
Poista"Ovatko ne jokin perimmäinen tekijä, joita ei kerta kaikkiaan voi muuttaa tai saada joustamaan?"
PoistaSen perimmäinen syy on tuotannollinen tehokkuus ts raha. Vaikkei olisi marxsilainen harvemmin törmää parempaan esimerkkiin siitä miten alarakenne (tuotanto) määrää ylärakenteen (tajunnan, ajattelun). Sama rahan logiikka ratkaisi sen, että US:sta tai Aamulehdestä ei ollut Hesarin kilpailijaksi.
Tuoltahan se näyttää. Uutisesta on jäännöksettä tullut kauppatavara. Oli se sitä jo yli sata vuotta sitten, suurten lehtitalojen syntyessä, mutta toimituksilla oli tuolloin jonkin verran itsenäisyyttä markkinointi- ja talousosastojen suhteen.
PoistaNetti on sinetöinyt tämän, mutta voidaanko sen yhteydessä yhä puhua alarakenteen määräävyydestä? En tiedä. Isot yhtiöthän siellä hallitsevat, mutta ihmiset voivat kuitenkin käännellä peukaloaan kuin entisaikojen keisarit ja valita itselleen sopivat uutiset. Tämä tarkoittaa, että uutisissa ei heille ole varsinaisesti "uutta".
Siis: kumpi tässä käyttää valtaa, myyjä vai ostaja? Ei taida olla yksinkertaista vastausta? Se on varmaa, että kun tämä teknologia on luotu, paluuta ei ole.
Tilanne on nyt vähän samantapainen kuin paikallisradioiden synnyttyä: kenenkään ei enää tarvitse altistaa itseään musiikille josta ei pidä. Ennen kuuli väistämättä sekä Bachia että rillumareitä, lopulta jazzia ja rokkiakin. - NN
Kyllä minä joudun kuuntelemaan aika usein musiikkia josta en pidä. Kauppojen yms. taustameluna kun on usein joku "shit music only" -kanava juontajaidiootteineen
PoistaLuinpa tässä syksyllä edesmenneen professori Kullervo Rainion nuoruusmuistelmia. Monessa hänkin ehti olla mukana, kuten Keskisuomalaisen toimituksessa ja sai ihan harjoittelijana kirjoittaa jopa uutisen atomipommin pudottamisesta Hiroshimaan. Suosittelen luettavaksi, vaikka nuoren miehen huolet vakiohuolet ja runojen kirjoittelu eivät ihan nappaisikaan.
PoistaOn tainnut lehtien tekeminen muuttua monella tavalla noista ajoista.
Kiitos blogisti ajankohtaisesta näkökulman avartamisesta!
VastaaPoistaKiitos "Nimetön 14.25" (miten olis yksilöivä nimimerkki?) journalismin surullisen tilan oivallisesta selostukssta!
Miksi pitäisi olla yksilöivä, eikö pelkkä argumentin hyvyys tai huonous riitä (vrt anonyymi rekrytointi/koesoitot)?
Poista(Selvyyden vuoksi: en ole Nimetön 14.25.)
Noin minäkin ajattelin ainakin puoli vuosisataa. Ajattelisin edelleen, mutta kun on tullut tämä "sananvastuu-vihapuhe-inkvisitio", niin "arkana en ole tohtinut" enää julkisesti moiseen muita yllyttää.
PoistaKeskusteluketjun logiikka häviää täysin, kun se yksi ja sama "Nimetön" kaiken aikaa riitelee järjettömästi itsensä kanssa, argumentoi milloin mitäkin, välillä aivan loogistesti ja kohta taas toistelee vain jotakin tyhjää iskulausetta vastakkaiseen suuntaan.
PoistaKuinka tuollaisen umpihullun skitsofreenikon ja monipersoonan kanssa voi keskustella? Eihän sen puheista saa mitään selvää.
Joten hyvät Nimettömät. Ajatelkaa asiaa kommentienne lukijan kannalta - ei vain omalta kannaltanne. Miten lukija voi erottaa teidät muista lukemattomista Nimettömistä ja saada juuri tiedän ajatuksistanne jotakin tolkkua.
Lukemalla tekstin ja ajattelemalla. Ehkäpä sinunkin kannattaisi harkita em. menetelmää?
Poista"Lukemalla tekstin ja ajattelemalla."
PoistaTosi fiksusti sanottu, eikö? Vaikka itse sen sanoikin!
Et sanonut, Matias K.
PoistaSuomessa valtaa vahtivat puudelit. Vallan vahtipuudelit.
VastaaPoistaPienen maan kirouksia, todelliset toisinajattelijat marginalisoidaan ja leimataan kylähulluiksi - osa tietenkin onkin. Täällä kerta kaikkiaan kaikki tuntevat kaikki (merkittävät) eikä taloudellista tilaa oppositiolle ole (ks kommenttiketju lehdistöstä 2.2. Klo 14.13).
PoistaHesari vain hyödyntää täysimittaisesti vanhaa tunnettua luonnonlakia, jonka mukaan maailmassa tapahtuu juuri niin paljon, että aamulehti tulee täyteen. Ei siitä sitten enää jää kakkos- tai muille lehdille mitään jaettavaksi tai tiedotettavaksi.
PoistaHesari on pahasti pakkoenglannin vanki.
PoistaKaarteja perustaessaan Putin kyllä tietää mitä tekee.
VastaaPoistaLänsimaissahan oli 1980-luvulla vallalla käsitys, että Neuvostoliitossa oli voimakas "sisäinen armeija" pääasiassa MVD joukoista koostunut kansalaislevottomuuksiin keskittynyt voima käsitti läntisten asiantuntijoiden mukaan 250 000 miestä divisiooniin ja rykmentteihin järjestettyinä.
Neuvostoliiton lopun hetkillä ja valtakunnan ollessa hajoamispisteessä sitten inventoitiin joukot. Totta periaattessa MVD:llä oli lähemmäs sata rykmenttiä, mutta noista useimmat olivat sitoutuneet vankileirien vartiontiin ja vankikuljetuksiin. Osa joukoista hoiti teollisuusvartiontia joka länsimaissa oli yksityisten yhtiöiden vastuulla.
Ja mikä pahinta teoriassa joukko oli todella suuri, mutta todellisuudessa sen valtaosa koostui varusmiehistä joiden luotettavuus varsinkin sisäisessä kurinpidossa oli heikko. Esimerkiksi MVD alaisuudessa toimineet varusmiehistä koostuneet miliisipataljoonat kävivät lähinnä urheilutapahtumien tai konserttien järjestysmiehiksi. Todellinen käytettävissä oleva voima oli muutamia kymmeniä tuhansia miehiä ja sillä ei jättiläisvaltakuntaa pidetty väkisin pystyssä.
Miliisejä sinällänsä oli paljon, mutta ei heihin luotettu. Lisäksi paradoksaalisesti miliisit eivät olleet saaneet koulutusta joukkojenhallintaan - mellakoitahan ei voinut kommunistisessa yhteiskunnassa syntyä. Tästä johtuen mellakkavarusteitakaan ei ollut juuri saatavilla, vaan joukkojenhallintaan mentiin palokypärät päässä kun muutakaan ei ollut saatavilla.
Putin kyllä entisenä KGB miehenä tietää tämän, mikä varsin hyvin selittää uudistukset sisäisen turvallisuuden organisaatioissa.