Joron jäljillä?

 

What do you want to do ?

New mail

Livohka

 

Kuten tunnettua, suomalaisen on vaikea lausua monia vieraiden kielten äänteitä. Se näkyy jo aakkosistamme, joista yksinkertaisessa muodossaan puuttuvat esimerkiksi g ja c -nuo herrojen keet, joiden tarpeellisuutta moni ei ymmärrä ollenkaan ja jotka sen mukaisesti sekoitetaan aina toisiinsa. Samahan koskee q -kirjainta ja ruotsalaista å:ta. Niinpä suomalainen lukee sujuvasti naulalaatikon kyjestä tekstin Trådspik muodossa raaspiikki. Husqvarnasta taas tulee husovarna.

 B äännetään suomessa p:ksi ja d äännetään t:ksi, huolimatta siitä, että kielimiehet ovat joskus huomanneet myös suomen kielessä olevan d-äänteen. Monessa murteessa se kuitenkin kuulostaa luonnonvastaiselta ja ellei sitä äännetä t:ksi, niin sitten r:ksi. Esimerkiksi puhutaan rariosta ja remareista.

Aidosti suomalaiseen kieleen jo lapsuudessaan kotiutunut henkilö vierastaa vaistomaisesti kielelle vieraita rakenteita. George Orwell sanoi joskus, ettei työväenluokkainen englantilainen mies suostu ääntämään yhtään ranskalaista sanaa oikein. Naisten kanssa taitaa olla hieman toisin, Suomessakin.

Koska tietyille kansoille tietyt äänteet ovat melkein mahdottomia lausua, on asiaa käytetty hyväksi sodankäynnissä. Jo muinaiset efraimilaiset käyttivät sanaa shibboleth, jota gileadilaiset eivät osanneet lausua oikein (vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=shibboleth ).

Veijo Meri kuvaa tällaisen tunnussanan merkitystä eräässä kertomuksessaan:

-tunnussana!

-jiipee kakkanen!

-trrrrrrrrrrrr

 

Vieraat rakenteet ovat myös hyödyllisiä silloin, kun halutaan erottautua joistakin muista ryhmistä. Erottautuminen on erityisen tehokasta silloin, kun puhekin sisältää äänteitä, joita ulkopuoliset eivät pysty tuottamaan, vaikka miten haluaisivat.

Muuan esimerkki on tietenkin jo ns. stadin slangi. Jo sen nimessä on kaksi normaaliin suomen kieleen kuulumatonta rakennetta: st ja sl. Lisäksi tulevat vieraat d- ja g-äänteet. Maalaistollo eli klubin ulkopuolinen lausuu yksinkertaisesti: tatin lanki ja sekös aito stadilaista naurattaa. (vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=stadin+slangi ).

Muuan tarina sodan ja silloisen ns. työvelvollisuuden ajalta on kuvaava: maalla työskentelevä stadin kundi pyytää toiselta tupakan jämää: stikkaas skyfät! Tätä aikansa kuunnellut savolainen kaveri sanoo sitten kerran vuorostaan: tikkoohan kypät! Tulos on tavattoman huvittava niiden mielestä, jotka uskovat slangin luovan heidän ylleen jotakin erityisen ansiokasta hohdetta -ei ihan kuka tahansa osaa sitä puhua!

Saman ilmiön näemme ns. hyperkorrektiudessa ja stadin slangin puhetapa itse asiassa tuskin onkaan muuta kuin hyperkorrektiuden periaatteiden maksimaalista omaksumista. Tapa poiketa tietystä joukosta ansiokkaalla tavalla.

Asian kääntöpuoli tietenkin on, että suomen kielen ääntäminen on myös erittäin vaikeaa monien muiden kielten puhujille. Monet äänteet tai diftongit eivät yksinkertaisesti sovi esimerkiksi venäläisen suuhun. Ajatellaan nyt vaikkapa etuvokaaleja ä:tä, y:tä ja ötä. Venäjässä, kuten useimmissa muissakaan kielissä ei ole niitä vastaavia kirjoitusmerkkejä eli ns. skandimerkkejä, mutta eipä ole äänteitäkään.

Niinpä suomalaissukuisen kirjailijan Sergei Yrjösen nimi kirjoitetaan Jurjonjen. Väyrynen taas on Vjajurjunen ja aikoinaan vaikuttaneen diplomaatti Yöntilän nimi kirjoitetaan Jujontilja. Ääntämisestä ei kannata puhuakaan. Myös esimerkiksi sana Kouvola kuulostaa venäläisen korvaan täysin oudolta ja sen kuulee usein lausuttavan muodossa kuovala. Painottomat o:than äännetään standardivenäjässä a:n tavoin.

Ja onhan näitä. Ajatelkaamme kaksoiskonsonanttejamme. Pankaapa vaikka saksalainen sanomaan ”muikkukukkoko”? Ei se taida onnistua ja anglosaksit ne vasta avuttomia suomen kielen ääntäjiä ovat. Mutta mitäpä heistä. Meilläkin joka tapauksessa on englannin -ja samalla myös esimerkiksi ranskan ja venäjän kanssa- ongelmamme, ellemme muista päivittäin hankkia anglosaksisen ääntämyksen harjoitusta mediasta. Se auttaa pitkälle.

Tänä päivänä todella olemmekin edistyneet jo hyvin kauas siitä tilanteesta, joka vallitsi sata vuotta sitten.

Silloin suomalainen, korkeintaan kansakoulun käynyt henkilö oli vielä hyvin puhdaskielinen sikäli kuin asia koskee ääntämystä. Lähinnä vain ruotsin kieli saattoi vaikuttaa, mutta svetisismit lausuttiin poikkeuksetta suomalaisittain ja sama koski venäläisiä lainoja. Esimerkiksi ns. vanhan väen reservikasarmeilla kyllä opetettiin venäläisiä komentosanoja, mutta niiden lausuminen jäi ilmeisesti aika vahvasti suomen kielen mukaiseksi. Kuinka asia olisi muutenkaan voinut olla?

Kaksi isoisäni veljeä kävi 1900-luvun alussa Savonlinnan laivurikoulun ollakseen päteviä toimimaan tervahöyryn päällikköinä, kun rahdattiin halkoja Saimaalta Pietariin. Oppikurssiin kuului myös venäjän kieli. Olihan Pietarissa pystyttävä kommunikoimaan niin luotsien kuin muidenkin viranomaisten kanssa.

Homma näyttääkin onnistuneen, mutta aika erikoisen muodon laivan lokikirjoissa saivat Pietarin paikannimet.

Sillat olivat siellä nimeltään Roiskoon silta (Troitski most) ja Parkkasilta (Dvortsovyi most). Obuhovin tykkitehdas oli kerrassaan suomennettu muotoon Apu-hovi, mikä onkin aika lailla ääntämyksen mukaista.

Luonnollisesti myös Pietarin eri osat ja katujennimet saivat omat suomalaiset muotonsa. Toki esimerkiksi Suomalainen kansan-kalenteri Pietarissa kirjoitti ne oikein, tarkoitan tässä noita kansan suussa kulkeneita nimiä.

Huomasin tässä juuri äskettäin joltakin nettisivulta väitteen, jonka mukaan suomen kielen sananparsi lähteä livohkaan tulisi siitä, että karjalaisisännät hairahtuivat joskus ilokortteleihin, joita löytyi nimenomaan Ligovski-prospektin varrelta. Sehän ohittaa vilkkaan Moskovan aseman tienoon ja kansan suussa se tunnetaan nimellä Ligovka. Aikoinaan se oli pahamaineista seutua.

Ligovkan ääntäminen oikein eli venäläisittäin oli yksikielisessä ympäristössä kasvaneelle suomalaiselle mahdotonta ja luulenpa, että luontevampaa oli ääntää nimi muodossa livohka. Onhan suomen kielessä myös sana revohka, joka tulee venäjän sanasta trevoga.

Inkeriläiset esimerkiksi niin sanotut Pietarin kellonkuulijat luultavasti usein osasivat venäjää ihan hyvinkin. Kuitenkin myös inkeriläisessä paikannimistössä suomalaisuuden vaikutus on hyvin voimakasta. Itse asiassa oman kielen mukaiseksi vääntämistä tapahtui molempiin suuntiin.

Usein venäläisten nimien taustalla on suomalainen nimi, joka on saanut uuden muodon, vaikkapa Šušary -Suosaari, Tsarskoje Selo (Saaren kylä) tai Avtovo (Autio) ja niin edelleen. Venäläisten valloittaessa alueen se toki oli jo täynnä suomalaista asutusta.

Suomen ja venäjän kielet ovat kuitenkin sen verran kaukana toisistaan, että sanat saattavat muuntua aivan tuntemattomiksi. Olen kyllä huomannut, että esimerkiksi pietarilaiset matkaoppaat ovat nykyään sangen hyvin selvillä vanhasta suomalaisesta nimistöstä.

 

What do you want to do ?

New mail