Muuttuvat tilanteet
Pekka Visuri, Mannerheim ja Heinrichs. Marsalkka ja hänen kenraalinsa. Docendo 2020, 399 s.
Ihmisaivojen pyrkimys alkeellisiin yleistyksiin on asia, jonka merkitystä ei kannata vähätellä. Kyse ei varsinaisesti ole tyhmyydestä, saati tylsämielisyydestä sinänsä, pikemmin se on taipumusta hankkiutua eroon liian monimutkaisesta aineksesta muuntamalla kaikki yksinkertaiseen ja yhteismitalliseen muotoon.
Esimerkiksi mammonaan suuntautuvilla henkilöillä kaikkien asioiden ajatteleminen niiden rahallisen arvon kannalta muuttaa maailman äärimmäisen yksinkertaiseksi ja helposti hallittavaksi koneistoksi. Aikoinaan kelpasi myös mekanistinen ajattelutapa sellaiseksi syvällisyyden asteeksi, josta ei enää voinut panna paremmaksi.
Niin tai näin, aivojen luonnollinen pyrkimys reduktioon näyttää yhä uudelleen tarjoavan yksinkertaisille sieluille palkitsevia ahaa-elämyksiä. ”Tämä onkin siis itse asiassa tuota!”, hoksaa ajattelija mielissään intellektuaalisen suorituksensa merkittävyydestä ja ajattelee sitten edelleen, nyt jo aivan uusilla käsitteillä.
Historialla on aina vaara jäädä puoskaroinnin uhriksi ja näemme yhä uudelleen, miten sen huonosti selvitettyihin tai huomiotta jääneisiin varjopaikkoihin tunkeutuu nopeasti uusia käsitteitään soveltavia ”ymmärtäjiä”, jotka muokkaavat sitä tavalla, joka kohteena olevan aikakauden ihmisille olisi ollut täysin käsittämätön.
Itse asiassa näyttää somen ns. keskusteluja seuratessa siltä, että epähistoriallinen tapa suhtautua viime sotiimme on suorastaan vallitsevana. Monet näyttävät peräti kilpailevan siitä, mitä hullunkurisemman kuvan he kykenevät muodostamaan tuosta aikakaudesta.
Noita yrityksiä yleensä yhdistää pyrkimys käsitellä monien vuosien historiaa yhdellä lauseella tai jopa yhdellä sanalla hallittavana kokonaisuutena.
Kuten sanottu, tämä perustuu mitä ilmeisimmin ihmisaivojen luontaiseen taipumukseen paeta monimutkaisuuksia ja pelata sen sijaan helposti ymmärrettävillä käsitteillä.
Juuri tämän vuoksi tarvitsemme historian tutkimusta, joka kunnioittaa menneisyyden tapahtumia niiden koko konkreettisessa monimutkaisuudessa. Yleistysten sijaan tavoitellaan silloin yksittäisen ymmärtämistä, nomoteettisen sijaan idiografisuutta, kuten joskus nuoruudessani komeasti sanottiin.
Pekka Visurin teokset palvelevat mielestäni oivallisesti juuri tuota pyrkimystä tapahtumien historiallisen ainutlaatuisuuden ymmärtämiseen. Niissä suurten ratkaisujen hetkiä pyritään valaisemaan monipuolisesti ja lukija ymmärtää, että elämää jouduttiin tuohonkin aikaan elämään tuntemattomaan tulevaisuuteen eli eteenpäin katsoen, vaikka sen ymmärtäminen onnistuukin vain taaksepäin katsoen.
Minusta näyttää siltä, että yhä suurempi joukko omiakin kansalaisiamme on viime vuosina yrittänyt mahdollisuuksien mukaan tarkastella koko toista maailmansotaa ja siinä luvussa omankin maamme historiaa länsieurooppalaisesta näkökulmasta, ikään kuin oma historiamme olisi jotenkin vähemmän relevanttia tai edes arvokasta.
Kuitenkin avaimet oman historiamme ymmärtämiseen löytyvät aivan eri suunnalta. Kyseessä ovat ennen kaikkea ensin Suomi ja sen ohella Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Jälkimmäinen sekä konkreettisena toimijana että potentiaalina, joka varjosti kaikkia mahdollisia ratkaisuja. Tuijottaminen länteen olisi vienyt maan nopeaan tuhoon.
Toki tilanne muuttui sen jälkeen, kun Neuvostoliitto tuli osaksi liittoutuneiden muodostamaa kokonaisuutta. Silloin ja vasta silloin lännestä tuli myös meidän kannaltamme hyvin varteenotettava voima, mikä kyllä ymmärrettiin.
Tässä on nyt tullut itsekin paradoksaalisesti eksyttyä varsin abstraktille linjalle, kun tarkoituksenani oli kiitellä Visurin kirjan konkreettista lähestymistapaa. Joka tapauksessa juuri tuo viimeksi mainittu on mielestäni kirjan ansio: siitä ilmenee taas kerran havainnollisesti se, miten totaalisesti ja nopeasti tilanteet ajan virrassa muuttuivat.
Saksan suojiin pakeneminen vuonna 1940 merkitsi ennen pitkää sitä, että suostuttiin pohtimaan yhteistyömahdollisuuksia sen kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Miksei olisi suostuttu?
Tämä taas johti tilanteeseen, jossa näytti mahdolliselta – mutta ei suinkaan varmalta- joutua mukaan sotaan ja jopa hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan Saksan rinnalla. Tämä tuskin siinä tilanteessa kuulosti pahimman luokan vaihtoehdolta.
Sodan sytyttyä kypsyivät hyökkäyssuunnat vasta konkreettisen tilanteen kehittyessä. Leningradin saaminen pelistä pois nopeasti oli sen ehtona, että miehet pääsisivät pian kotiin elonkorjuuseen, mitä jo etukäteen lupailtiin.
Leningradin jääminen saartorenkaan taa ilman aikomustakaan antautua, muodosti taas uuden tilanteen. Talvisotaa suuremmat miestappiot olivat antaneetkin tulokseksi vain jäämisen talveksi synkkiin korpiin yhdessä kurjaksi sotijaksi osoittautuneen takuumiehen kanssa.
Vetäytyminen lujasti linnoitetusta Itä-Karjalasta ymmärrettiin itse asiassa välttämättömäksi jo puolitoista vuotta ennen sodan päättymistä. Kannaksen läpimurron ainekset olivat kasassa jo kauan ennen tapahtunutta. Tosin mikään ei luultavasti olisi voinut estää linjan murtumista massiivisen tulituksen alla, mutta reservien sijaitseminen kaukana Itä-Karjalassa teki puolustuksen kestämisestä sen jälkeen uhkapeliä.
Virheenhän se marski tässä teki.
Meiltä suomalaisilta jää kuitenkin helposti huomaamatta, että armeijamme suoritus oli kokonaisuutena, ei pelkästään hyvä, vaan sensaatiomaisen hyvä. Heikkojakin esityksiä tietysti kuului kuvaan, mutta kaiken kaikkiaan pärjäsimme paremmin kuin kukaan olisi voinut odottaa.
Venäjällä olen kuullut rintamamiesten välittämiä tarinoita suomalaisista vastustajina ja siinä meidät on aina nostettu saksalaisten yläpuolelle.
Rintamiemme kestämiseen tarvittiin monenlaisia tekijöitä, joista hyvä tuuri ei ole vähäpätöisin. On totta, että karkuruus ja -kuten sanottiin- harhuruus nousivat kesällä vuonna 1944 huolestuttavaksi ilmiöksi. Siitä huolimatta koneisto toimi ja jopa huomattavan tehokkaasti.
J.V. Stalin osoitti useaan otteeseen, miten paljon hän arvosti suomalaisten sotilaallista suoritusta. Asian poliittinen merkitys oli erittäin suuri ja ehkä ratkaiseva. Siinä oli suuri roolinsa myös Stalinin henkilöllä. Kaikki hänen apulaisensa, saati suuri yleisö, eivät suinkaan olleet yhtä mieltä Suomeen sovellettavasta politiikasta.
Stalin, jos kuka oli reaalipoliitikko. Hän näyttää erinomaisesti käsittäneen myös Suomen noudattaman reaalipolitiikan olemuksen. Muuhun maallemme ei annettu reaalisia vaihtoehtoja.
Visuri näyttää tosin uskovan, ettei Molotov marraskuussa 1940 vaatinut vapaita käsiä Suomen miehittämiseksi. Kun dokumentit tarkkaan luetaan, jää todellakin avoimeksi myös sellainen mahdollisuus. Itse luen niitä toisin ja uskon, että samoin tekivät myös kaikki aikalaiset.
Entä missä vaiheessa suomalaiset ymmärsivät, mitä tarkoitti saksalaisten tuhoamissota idässä? Eivät tietysti ainakaan ennen kuin se alkoi. Missään tapauksessa suomalaiset eivät lähteneet vakain tuumin sotaan, jonka tarkoituksena oli Neuvostoliiton väestön laajamittainen hävittäminen tai Leningradin asukkaiden näännyttäminen nälkään.
Syntymäpäivillään vuonna 1942 Mannerheim kyllä ainakin sai kuulla suoraan Hitlerin suusta, millaisia vanhatestamentillisia houreita tämä diktaattori hautoi mielessään.
Mutta kun tiikerillä ratsastaa, ei sen selästä niin vain hypätä pois. Saksalaisiin pyrittiin kuitenkin koko ajan pitämään niin sanotusti poliittinen hajurako eivätkä tätä tosiasiaa voi muuksi muuttaa mitkään dokumentit saksalaisten ja suomalaisten ruohonjuuritason yhteistyöstä joillakin alueella.
Niin sanotun Ryti-Ribbentrop-sopimuksen aikaan kyllä jouduttiin tilanteeseen, jossa voitiin puhua ja puhuttiin Suomesta Saksan satelliittina, mutta se oli hyvin lyhyt vaihe.
Visurin kirjassa ei ole kovinkaan paljon uutta ainesta, mutta vanhan tarkka kertaaminenkin on aina hyödyllistä. Otsikon lupaamaa tarinaa Mannerheimin ja Heinrichsin suhteesta en kirjasta itse asiassa edes löydä, mutta jokin nimihän kirjalle on aina pantava, eikä tämä liene muita huonompi.
Ajatuksiahan kelpo kirjat aina herättävät. Tämän kirjan johdosta tulee mieleen, että voisi olla paikallaan aloittaa ihan tutkimusprojekti, joka selvittäisi, mitä saksalaisten sodankäynnin rikollisista piirteistä (hävityssota, ”holokausti”) meillä missäkin vaiheessa ja milläkin tasolla tiedettiin ja uskottiin.
Siis kuka tiesi/uskoi/kertoi mitä, milloin ja millä seurauksella. Tätä olisi kiinnostavaa verrata myös liittoutuneiden ja tietenkin myös saksalaisten vastaaviin seikkoihin. Onhan tunnettua, ettei juutalaisten joukkomurhia lainkaan käytetty hyväksi liittoutuneiden propagandassa, vaikka tietoja niistä tarjottiinkin.
Mahdollisesti asia oli niin, ettei oman propagandan uskottavuutta haluttu pilata liittämällä siihen aineksia, jotka kuulostivat aivan liian fantastisilta. Tiedossahan on, etteivät korkeat saksalaiset upseeritkaan yleensä halunneet uskoa totuutta, kun heille vankileirissä esitettiin filmejä tuhoamisleireiltä ja sen jälkeen salakuunneltiin heidän keskustelujaan.
Tuhoamisleiritkin syntyivät vasta ns. Wannseen päätöksen jälkeen vuonna 1942, vaikka rikollisia joukkomurhia Ukrainassa, Valkovenäjällä ja Puolassa tehtiin jo sitä ennen.
On kiinnostavaa, että jopa suomalaiset SS-miehet näyttävät olleen hyvin vähän kosketuksissa noiden asioiden kanssa, vaikka jotakin sentään tiedettiin, kuten SS-mies Lappi-Seppälän muistelmissa jo heti sodan jälkeen kerrottiin.
Mutta kuka, mitä, milloin jne.?
Mikäs tilanne nyt vallitsee Venäjän ja EU:n välillä? Suomessakin pääministeri Sanna Marin kiukkuaa Putinille Navalnyin kohtelusta ja EU hiukan perässä. Ainakin EU:n ytimen ja Saksan kiukuttelu taitaa olla pelkkää teatteria. Pääministerimme kiukuttelu on lapsellista kiirehdintää ja huonoa harkintaa.
VastaaPoistaNimittäin lehtitietojen mukaan Vuonna 2019 Saksa toi Venäjältä nykyisten putkistojen kautta 55,6 miljardia kuutiometriä maakaasua. Venäläiskaasun tuonti vastasi 51 prosenttia liittotasavallan kokonaistuonnista. Suurin osa lopusta kaasusta tuli Norjasta ja Alankomaista. EU-maat toivat viime vuonna 41 prosenttia tarvitsemastaan kaasusta Venäjältä – yhteensä noin 171 miljardia kuutiometriä.
Kyllä EU on täysin Putin'in pihtiotteessa. Energiariippuvuus Venäjästä on niin merkittävää, että kesällä EU voi "kiukutella", mutta talvella on oltava hiljaa,kunnes taas kesä koittaa.
Niin, kieltämättä pääministerin twiittisormi on liian herkässä ja unohtumaan on päässyt minkä kansan etua on valittu ajamaan.
PoistaMuutoin olen sitä mieltä, että ylemmän valtiojohdon twiittailu pitäisi kieltää kokonaan tai ainakin, kunnes asia on käsitelty hallituksen Kutvassa. Twiitit mahdollistavat liian impulssiiviset lausunnot, joihinpienellä maalla ei ulkopolitiikassaan yksinkertaisesti ole varaa. Bismarckia mukaillakseni kansa joutuu lopulta maksamaan niin ikkunat, jotka valtiojohto rikkoo.
Ihan yhtä paljon kuin Venäjältä virtaa Saksaan kaasua, Saksasta virtaa Venäjälle euroja. Jos Venäjä katkaisee kaasuhanat, Saksa katkaisee eurohanat. Sitä kautta diilin kumpikin osapuoli on toistensa pihtiotteessa.
Poista"taipumusta hankkiutua eroon liian monimutkaisesta aineksesta muuntamalla kaikki yksinkertaiseen ja yhteismitalliseen muotoon."
VastaaPoistaTämä on perusteltua (perus-)opetuksessa sekä tieteenalojen kansanomaisia esityksiä laadittaessa. Opetuksen ja harrastuneisuuden jatkuessa asioita voidaan sitten monimutkaistaa.
Tämä ominaisuus liene lajillemme tyypillinen:savannalla oli hännän heilahduksen ja jonkin täplikkään vilahtaessa tärkeää yleistää havainto leopardiksi ja sännätä karkuun. Ne lajitoverit, jotka jäivät tarkemmin analysoimaan havaintoaan eivät päätyneet geenipooliimme.
"Juuri tämän vuoksi tarvitsemme historian tutkimusta, joka kunnioittaa menneisyyden tapahtumia niiden koko konkreettisessa monimutkaisuudessa."
VastaaPoistaKuuntelin nuoruudessani Heikki Ylikankaan luentoja. Tämä painotti nimenomaan historiantutkijan velvollisuutta löytää yksi selittävä kuhunkin tutkittavaan ilmiöön, mikäli sanottaisiin asian johtuvan moniseikoista, tuo vastaustapa ei täytä velvollisuutta selittää. Aina Ylikangas tuon yhden selittävän tekijän löysikin - ja puolusti akateemisissa ja muissa väittelyissä sitä raivokkaasti "väärinajattelijoita" vastaan.
Itse ajattelen, että monisyiset selitykset antavat ilmiöistä todemman selityksen.
Jatkosotakeskustelussa on päässyt unohtumaan, että Suomi oli pieni ja uhattu maa, joka haki epätoivoisesti tukea ainoalta mahdolliselta taholta, kun taas Saksa oli suuri ja mahtava suurvalta, joka ei suunnitelmiaan ja päämääriään pikkumaalle selitellyt eikä niille ja teoilleen tuolta hyväksyntää pyytänyt. Emme me olleet yhdenvertaisia liittolaisia silloin - emmekä EU:ssa nyt.
VastaaPoista"Marskin virhe"
VastaaPoistaOliko kyseessä virhe? U.A. Käkönen toimi Päämajan tiedusteluosaston tiedustelutoimiston päällikkönä ja antaa hieman erillaisen kuvan muistelmissaan (sivut: 114-115).
Viipurin taistelujen riehuessa tiedustelu sai selville venäläisten siirtävän joukkojaan pois Kämärän ja Karhusuon rautatieasemien kautta jolloin Nenonen antoi tykistöllään vauhtia lähtijöille. Eräässäkin venäläisessä divisioonassa vain alle 400 miestä...
Marski sai tietoa kapean läpimurron houkuttelevan meitä yrittämään asemiimme työntyneiden divisioonien tuhoamista jolloin venäläiset olisivat käyttäneet samaa menetelmää kuin saksalaisia kohtaan tuhotakseen suomalaiset joukot.
https://fi.qaz.wiki/wiki/Battle_of_Nevel_%281943%29
Marski taisi sittenkin toimia oikein.
"Wannseen päätös"
Olen yrittänyt erittäin pahalla tahdolla lukea alkuperäisten pöytäkirjojen kopioita, mutta en ilkeällä tahdollakaan löydä niistä mitään mainintaa tuhoamisleirien perustamisista tai joukkomurhien aloittamisesta.
Isäni oli Wiking divisioonassa SS-Ustuf käyden pitkän matkan ja kokemukset läpi.
Partisaanisota oli kauheaa. Muistutti kuulema venäläisten partisaanien hyökkäyksiä suomalaisiin kyliin pohjoisessa joissa tapettiin naisia, lapsia ja vanhuksia, venäläisten väittäen tuhonneensa suomalaisten tukikohtia. Aivan samanlaista tapahtui isäni matkalla. Kertomansa mukaan edes yleisellä tasolla ei erikseen puhuttu juutalaisten tappamisista. Partisaanien teloittaminen oli eri asia.
""Wannseen päätös"
PoistaOlen yrittänyt erittäin pahalla tahdolla lukea alkuperäisten pöytäkirjojen kopioita, mutta en ilkeällä tahdollakaan löydä niistä mitään mainintaa tuhoamisleirien perustamisista tai joukkomurhien aloittamisesta."
Wannseen konfrenssin asiakirjoissa ei tosiaan mainita termiä tappaminen tai tuhoaminen.
Kannattaa myös muistaa, että ei ole löytynyt sellaista asiakirjaa jossa Hitler olisi hyväksynyt lopullisen ratkaisun.
Historijoitsijoiden keskuudessa ei ole minkäänlaista epäilystä siitä mikä oli Wannseen konfrenssin tarkoitus ja mistä asioista siellä sovittiin.
Suomen partisaanisodankäynti ei muuten liity yhtään mitenkään SS:n ja muiden natsien sikailuihin, jotka aloitettiin jo vuonna 1939.
Suomessa on vain joku ihmeellinen päähänpinttymä, että SS:n ja muiden kansallissosialistien raakuudet olisivat vain jonkinlaista kostoa neuvostoliittolaisten raakuuksista.
Saksalaiset aloittivat sotarikokset vuonna 1939 ja jatkoivat niitä koko sodan ajan.
Saksalainen siviiliväestö ja vangit toki joutuivat uhreiksi myös itse varsinkin sodan loppuvaiheessa.
Tarkoitin isäni kertomana hänen nähneensä vain partisaanien teloituksia reissullaan jolloin ennen teloituksia kerrottiin selkeästi syyt ja seuraukset. Mitä olen saanut muualtakin ymmärtää olivat venäläisten ja muidenkin partisaanitoiminta hyvinkin osaltaan verrannollista siihen kuinka venäläiset partisaanit toimivat Pohjois-Suomessa.
PoistaEn lainkaan vähättele saksalaisten sotarikoksia mitä jo heti Puolan valloituksen yhteydessä alkoi. Olen toki lukenut laajastikin historioitsijoiden tulkintoja Wannseen kokouksesta, mutta valitettavasti olen niistä eri mieltä. Tuskin kukaan oikea tutkija edes uskaltaa esittää asiasta poikkeavia tulkintoja. Se olisi tutkijan uran tuho.
Sehän nyt ei ole uutta tai edes kovin harvinaista, että käsitys jostain asiasta menee uusiksi.
PoistaKerro nyt sitten ihmeessä, mistä siellä Wannseen konfrenssissa mielestäsi päätettiin?
Toki ymmärrän myös omaisten harmituksen, kun suomalaisista Waffen-SS joukoista sekä vapaaehtoisten taustoista alkaa paljastua asioita joista ei Achtung lehdessä kirjoitella.
Historioitsijat joutuvat tekemään lehtimiesten tapaan rajausta siitä mikä on yksityistä ja mikä on yleistä. Joskus totuus tekee kipeää ja mutta ennenkaikkea se vapauttaa.
Jonkun ei valtaapitävän kohdalla esimerkiksi seksuaalisuudesta puhuminen on mielestäni ei olennaista tai leimaavaa. Sen sijaan jos tehdään ekstralegaalista tappamista on aivan turha puhua yksityisyydensuojasta.
Nyt toinen nimetön hieman hermostuu liikaa.
PoistaItse en ota eikä isänikään ottanut pahakseen tai harmitukseskseen mitään niistä tiedoista jos ja kun joku syyllistyi sotarikoksiin. On hienoa että asiat saavat selvyyden ettei mikään noista älyttömyyksistä koskaan toistuisi (vaikka toistuuhan se). Valitettavasti vain harva sotarikollisista sai ansaitsemaansa rangaistusta.
Wannseen kokouksesta maitsin ainoastaan etten löytänyt protokollasta lainkaan niitä asioita mitä niistä yleisesti ottaen luullaan löytyvän. Toki on selvää että muissa asiakirjoissa ja puheissa noista kauheuksista tarkastikin kerrotaan.
"Wannseen konfrenssin asiakirjoissa ei tosiaan mainita termiä tappaminen tai tuhoaminen. Kannattaa myös muistaa, että ei ole löytynyt sellaista asiakirjaa jossa Hitler olisi hyväksynyt lopullisen ratkaisun."
PoistaTätÄ kutsutaan ns syväpuheeksi, natsin juutalaisvihastaan huolimatta ei halunneet avoimesti kerskailla tuosta, Himmlerkin käytti ilmaisu historiamme kunniallisin lehti, jota ei koskaan kirjoiteta (tms). Ei tappomääräyksiä ole paljon löytynyt Stalininkaan jäljiltä.
Hitlerin vastuuta lähimmäksi päästään tämän tai Heydrichin lausumasta, jonka mukaan olivat saaneet Göringiltä käskyn ryhtyä juutalaiskysymyksen ratkaisuun (olikohan Eihmannin oikeudenkäynnissä). Selvää on, että sotaa käyvässä maassa tuollaista resurssien käyttöä ei olisi voitu tehdä ilman ylimmän johtajan tahtoa.
Vallitsevan käsityksen mukaan holokausti syntyi pikkuhiljaa vaihettain. Ratkaisevat askeleet lienee tehty joskus 1941 alussa, koska Einsatzgruppet aloittivat toimintansa heti hyökkäysjoukkojen selustassa.
Sinällään en ymmärrä miksi suomalaisten pitäisi ottaa juutalaisten kansanmurhasta suurta syyllisyyttä: meille liitto Saksan kanssa tarkoitti Suomen itsenäisyyden puolustamista, Saksa kävi sotaa omista päämääristään käsin. Churchillin sanoin yleisön kysellestä liitosta arkkivihollisen NL:n kanssa, jos Hitler olisi hyökännyt helvettiin, hän olisi sanonut hyvän sanan paholaisen puolesta. Noin jokainen (viisas) kansa toimii. Vastuumme ulottuu niihin seitsemään luovutettuun juutalaiseen, mutta toisaalta suojelimme paria tuhatta juutalaista kansalaistamme.
"Marskin virhe"
PoistaPuhuisin itse mielummin marskin onnesta: vaikka venäläisten hyökkäyksistä oli saatu tietoa saksalaisilta, niitä ei päämajassa täysin ymmärretty. Jos Itä-Karjalasta oli aiemmin vetäydytty, nuo joukot olisi todennäköisesti sijoitettu, jos ei tykinruuaksi pääasemaan tai puolustuskelvottomaan väliasemaan tai Viipurin puolustukseen. Kun ne olivat käytössä vasta silloin kuin livat, ne sijoitettiin hyviin puolustusasemiin kapeikkoalueelle sen jälkeen kun venäläisten pahin puhti oli mennyt ja tykistö jäänyt taakse, ne olivat käytettävissä Tali-Ihantalassa.
"Puhuisin itse mielummin marskin onnesta..."
PoistaOlet täysin oikeassa. Saksalaiset upseerit olivat käyneet Suomessa luonnoimassa ja kertoneet, että Neuvostoliiton suurhyökkäystä ei voi pysäyttää alle 80 kilometerin matkalla, vaan puolustustukseen tarvitaan syvyyttä - paljon.
Suomalaiset eivät tätä uskoneet, vaan olivat sitä mieltä, että hyökkäys pysäytetään ensimmäisellä puolustuslinjalla. Ja aivan kuten toteat mahdolliset lisäjoukot olisi sijoitettu etulinjaan tai aivan sen läheisyyteen.
Itä-Karjalasta ei haluttu luopua vaan sitä miehitettiin panttina tulevia rauhanneuvotteluja varten. Kun tilanne Kannaksella perrkelöityi js alueelle lähetettin täydennyksiä Itä-Karjalasta ja kotirintamalta oli luojan lykky, että neuvosto ilmavoimiea ei käytetty kaukoeristämiseen ja junakuljetukset onnistuivat.
Suomalaisten täydennysten tipottainen tulo ja useamman puolustuslinjan käyttö loi siis vahingossa puolustukseen syvyyttä ja aikoinaan neuvostoliittolaiset luulivat, että puolustus oli tarkoituksella järjestetty koko Kannaksen syvyyteen.
Näinhän se oli. Ja tuuria oli, ettei vihollisen lentoase saanut yhteyksiä poikki. Suurhyökkäyksen aikaan se oli hyvin täpärällä.
PoistaOn kyllä sodanjohdon virhe, jos reservit ovat väärässä paikassa. Vastustajan tyriminen ei sitä muuksi muuta.
PoistaMissäs niitten reservien olisi pitänyt olla? Juurihan tuossa edellä kerrottiin, että huonosti olisi käynyt, jos ne olisivat olleet lähellä.
PoistaEi ole mikään aksiomaattinen totuus, että huonosti olisi käynyt, jos ne olisivat olleet lähellä. Yhtä hyvin voisi väittää, että paremmin olisi käynyt, jos ne olisivat olleet lähellä.
PoistaMutta kiistämätöntä lienee, että Itä-Karjalan divisioonat eivät edes olleet mitään reserviä, ne vain jouduttiin tilanteen niin vaatiessa siirtämään Kannakselle. Tämä jos mikä oli leikkiä maan kohtalolla. Minun on vaikea nähdä, että lopputulos osoittaisi valitun painopisteen oikeaksi.
Ajatus Itä-Karjalasta vaihtorahana oli kovin köykäisellä pohjalla, kuten oli helppo nähdä parissa päivässä Valkeasaaren tulivalmistelun alkamisesta.
Jos venäläinen olisi tullut yli Syvärin hiukan aikaisemmin, irrotettavia joukkoja olisi ollut kiusallisen vähän.
JR12 eli jänkäjääkärit tulivat Ääniseltä ainakin alkuosan marssimalla, kertoi isäni. Sotilaat eivät edes tienneet ennen Kannaksen junaan joutumistaan mihin olivat matkalla. Arvailuja riitti aina kotiuttamisesta alkaen.
PoistaSe kyllä tiedettiin, että Kannaksella oli alkanut jumalaton rähinä. Tilanteen vakavuus paljastui vasta paikan päällä Ihantalassa.
No, pohjoisen jätkät asettuivat asemiin sillä mielellä, että tästä ei lähdetä. Loppu on historiaa.
"Minun on vaikea nähdä, että lopputulos osoittaisi valitun painopisteen oikeaksi."
PoistaJuuri lopputulos on ainoa merkittävä. Pointtini oli juuri se, että se ei johtunut marskin tai tämän apulaisten kaukokatseisuudesta vaan tapahtumien järjestyksestä, josta käytän nimeä sotapäällikön onni.
Sama ilmiö on taloudellisen tilanteen ja politiikon suhde: jos taloudella menee hyvin, poliitikko saa suosion - vaikkei tällä ole siihen osaa eikä arpaa.
Toisaalta jos Laatokan pohjoispuolelta olisji lähdetty liian aikaisin, se oli tehnyt mahdolliseksi Kannaksen joukkojen saartamisen yrittämisen sieltä suunnasta.
Vihavainen jälleen kerran kirjoittaa täyttä asiaa.
VastaaPoistaKaikkina aikoina yhteiskunnasta löytyy yksilöitä, jotka rauhallisesti kertovat mistä on kyse kun hulluus on edennyt tarpeeksi pitkälle.
Nykyinen yhteiskuntamme suorastaan kierii jossain länsimaisuuskiihkossa, jossa myös historia halutaan laittaa palvelemaan tätä uutta herraa. Aivan sama onko kyse 1600-luvun yhteiskunnasta tai suomalaisista Waffen-SS miehistä, niin kaikkea tarkastellaan tuon kapean länsimaisuus rakosen kautta.
Kun valo kulkee kapean raon läpi se polarisoituu. Aivan samalla tavalla käy kun tarkastelemme historiaa aikalaisia ymmärtämättä "nykyisyyden rakosesta".
Kylmä totuus on se, että historian toistuminen ensimmäisellä kerralla tragedia ja toisella kertaa se on farssi.
Suomen ensimmäinen länsimaisuuskiiima koettiin vuonna 1918 ja silloin Suomi de facto suostui Saksan vasallivaltioksi. Sopimukset olivat luonteeltaan niin kolonialistia, että jopa Mannerheimi pesi kätensä saksalaissuuntauksesta. Vain Venäjän tappio idässä ja Saksan tappio lännessä pelasti Suomen demokratiaksi.
Toisen maailmansodan aikan sentään poliitikoilla oli muistissa paremmin 20 vuoden takaiset tapahtumat ja sormuksia ei ryhdytty hommaamaan, vaan pidettiin etäisyyttä ja kytisteltiin suursodan voittajaa - samalla pitäen oma armeija sellaisessa iskussa, että ratkaisutaistelujen koittaessa se pystyi toimimaan.
Nyt elämme kolmatta kertaa tätä länsimaiden kohtalonyhteyttä ja tragikomediaa on maamme osana. Tuntuu, että mitään pidäkkeitä ei ole.
Tasavaltalainen järjestelmämme on rikki koska poliitikot eivät enää vastaa äänestäjille, vaan saavat palkkiovirkansa Brysselistä.
Todellisuudessa suomalainen demokratia ja yhteiskunta on ehkä suuremmassa vaarassa kuin koskaan. Käytännössä olemme alistuneet suurvallan uhrattavaksi puolustusvyöhykkeeksi ja raaka-aine sekä työvoima reservaatiksi.
Hankamäki kehtasi kirjoittaa pari vuotta sitten, että meillä on vähemmän vapautta kuin autonomian aikana. Kirjoitus aiheutti valtaisan kielto- ja vihareaktion, joka vain kertoi, että totuuden sanominen menee helposti tunteisiin.
Tällä kertaa kukaan ei kytistele tai edes yritä ohjailla valtiolaivaa. Ei edes yritetä pelata pokeria, vaan on menty rulettipöytään ja lyöty kaikki rahat punaiselle.
Samoja mietteitä täälläkin on tullut mieleen.
PoistaTurvallisuuspolitiikka on oma asiansa, mutta sitä tärkeämmäksi nousee "ilmastopolitiikka" jonka varjolla kaivetaan viimeisetkin luonnonvarat maaperästä.
Kuulemma hopean kaivaminen pitäisi olla paljon suurempaa, että sitä haluavien tarpeet voitaisiin täyttää.
Todellinen hopean hinta on kivunnut pilviin, pienehkö ostaja voi joutua maksamaan tuplahintaa viralliseen maailmanmarkkinahintaan nähden.
Suuret ostajat - teollisuus - pääsevät vähemmällä, mutta niillekin hinta on noussut nopeasti.
Kaikki teollisuuden toimijat haluavat saada "tavallisen" voittonsa ja päästä tekemään isot rahat näiden buumien avulla.
Kehitystä nopeuttaa USD:n nopea heikentyminen ja esimerkiksi Kiinan tapa ostaa materiaaleja sykleissä. Kun hinta lähtee laskuun, ostetaan materiaaleja varastoon.
+
Olemme matkalla pahinta mahdollista tilannetta sekä turvallisuuspolitiikan, että talouden kannalta.
Katastrofi tulee olemaan hyvin jyrkkä ja syvä.
En nyt tiedä onko asia niin huonosti.
PoistaHermostuminen asian tilasta ei auta, kuin myös suomalaiset on ns. ajettu osittain siihen. Hermostuminen vain tekee pahimmassa tapauksessa tuhon ja joutuu "jälleen" rakentamaan. Plus Suomen kohdalla taktiikka näyttää suht samalta kuin Amerikassa intiaaneille tehty. Kun taas taloudellisesti osin sama kuin mitä mustille osin tehty, musta mies ollut ns. tarpeeton sille mustalle naiselle. Mut se onkin Amerikka missä identiteettipolitiikka määrittynyt ulkonäön mukaan.
Ja sitten on myös tuo uskonnon merkitys kokonaisuudessa. Millään mielenkiinnolla jaksaisi taas päätyä siihen yhden totuuden näkemykseen missä passataan pyhää Isää (herra yhtään mitään tee neuvoo vaan, kun katsoo mitä ne neuvot on saanu aikaan niin voi pitää tunkkinsa), ei millään pahalla mut jokseenkin miehet on suht samanlaisia. Kaippa siihen on syynsä miksi aikanaan valkanneet lutherilaisuuden valtion uskonnoksi, mutta ei kai sitä nykypäivän ihminen ymmärrä. Teoriassa ainoa millä voi ns. tapella vastaan mutta kun ei vaan jaksais tapella.
"Tasavaltalainen järjestelmämme on rikki koska poliitikot eivät enää vastaa äänestäjille, vaan saavat palkkiovirkansa Brysselistä."
PoistaKyllä ne saavat palkkionsa enimmäkseen täällä ministereinä ja Brysselin virat ovat lähinnä jäähdyttelyä norsujen hautausmaalla.
"Kyllä ne saavat palkkionsa enimmäkseen täällä ministereinä ja Brysselin virat ovat lähinnä jäähdyttelyä norsujen hautausmaalla. "
PoistaKuulin osuvan kiteytyksen: "Ovat valmiit vaihtamaan isänmaansa hanhenmaksapalleroihin."
Tuosta tulee mieleen erityisesti Katainen, miksei jossakin määrin myös Urpilainen.
Nimim. "Vain muutaman palleron tähden" (musiikki Ennio Morricone)
Esimerkiksi keskitysleireistä yritettiin varoittaa jo ennen sotia, tiedettiin niiden pohjapiirrustuksia ja julkaistiin materiaalia muista rikoksista ihmisyyttä vastaan.
VastaaPoistaTäällä osa väestä piti näitä tietoja kiihkoiluna ja mustamaalauksena.
Samoin kun neukkulan asioista tuli tietoa, ei sitäkään haluttu uskoa joissakin piireissä.
Lisäksi osa lännen liberaaleista ilman selviä varauksia kannatti neukkulan toimintaa.
Sama väki kylläkin moitti aatun väen tekoja - josta pisteet - mutta kyse oli ideologisesta sokeudesta.
On hyvä muistaa että tie tämän tapaisille julmuuksille oli jo avattu. Mm. "buurisodassa" käytettiin keskitysleirejä joista tuli "tappotehtaita", tautien ja nälän kautta.
Eri ryhmiin kohdistuneita kansanmurhia tapahtui kaiken aikaa 1900-luvun alusta lähtien.
+
Täällä meillä maltillisemmin ajattelevat joutuivat kuromaan vuoden 1918 haavoja umpeen.
Lopulta se onnistui talvisotaan mennessä "riittävän" hyvin.
Mutta monissa piireissä haavat olivat hyvin syviä. Yksi esimerkki tästä on TUL:oon kohdistunut boikotti jolla siihen kuuluneita pyrittiin pitämään pois olympialaisista pitkään sotien jälkeen.
Reaalipolitiikka ja hyvät käytöstavat ovat vaikea asia tässä itsepäisten maassa.
+
Holokausti on hyvin vaikea asia. Kyse on niin monien asioiden yhteen kietoutumisesta.
Olisi sinällään hyviä tutkia jotain siihen liittyen, mutta jos - korostan: jos - tuleekin tuloksia jotka eivät sovi vanhaan narratiiviin, mitä sitten tehdään?
+
Molemmat maailmansodat ovat todella iso Eurooppalainen kipupiste ja niitä on käytetty ja käytetään Eurooppaa vastaan.
Todennäköinen putinistanin ja EU:n välien kylmeneminen ja mahdollinen välirikko voidaan selittää - jos halutaan - tällä historialla.
+
Valta on makeaa mutta sitä on vaikea säilyttää. Lopulta suurenkin johtajan ura huipentuu koiranputkeen.
"Esimerkiksi keskitysleireistä yritettiin varoittaa jo ennen sotia, tiedettiin niiden pohjapiirrustuksia ja julkaistiin materiaalia muista rikoksista ihmisyyttä vastaan."
PoistaEivät ne ennen sotaa olleet kuin lähinnä vankilaan verrattavia eritysleirejä. Vasta sodan aikana kun ne voitiin siirtää miehitetyille alueille alkoi kova pakkotyö ja tuoamisleirit.
Olen lukenut, mielestäni huolella, Visurin - Murtorinteen (2018) ja nyt tämän uuden Visurin (2020). Ne luettuani olen ollut - ja olen edelleenkin - siinä vakaumuksessa (jonka jo aikaisemminkin saattoi aavistaa), että mitään "vapaita käsiä" (saati "tilien päättämistä", "likvidointia") ei koskaan vaadittu siinä mielessä kuin tarinaa on vuosikymmenet kuin lusikalla syötetty. Ilmeisesti kuitenkin vain korkeammalla tietoisuudella erehtymättä näkee asian "oikean" laidan. Muut mainitut vertaiset ovat siis näiltä (mutta vain näiltä) osin torkahtaneet. Sattuihan sitä Homeroksellekin.
VastaaPoistaKyllä blogistin & Varjo Suomen yllä julkaistut Molotovin toimiohjeet ovat tarpeeksi selvää puhetta - yhdessä NL:n välirauhan aikaisten toimenpiteiden ja Baltian maiden kohtalon kanssa. NL sai mitä tilasi kun torppasi Suomen liiton Ruotsin kanssa. Ruotsin peesissä olisimme todennäköisesti pysyneet puolueettomina.
PoistaOn aika naivia olettaa, että neuvostoliittolaiset olisivat panneet paperille Suomen likvidoinnin, mitä sopimuksen noudattaminen olisi muuta tarkoittanut?
Löytyykö NL:n papereista suunnitelmat edes Baltian maiden miehityksistä ja pakottamisesta liittymään NL:oon?
PoistaVisuri todellakin on sitä mieltä, että Stalin kohteli Suomea eri tavalla kuin muita Baltian maita eli neuvotteli vakavissaan.
Voi olla, mutta miten olisi käynyt kesällä 1940, kun tilanne ratkaisevasti muuttui?
Niin, mitenkä kesällä 1940 Suomelle sitten oikein kävikään?
PoistaCeterum: Teidän pitäisikin ruveta Visureiksi Visurin paikalle, kun noin etevästi kaiken tiedätte.
Helppo vastata: Suomea ei miehitetty kesällä 1940.
PoistaSen sijaan NL:n vakuutteluihin uskoneet Baltian maat miehitettiin. Ne myös pakotettiin liittymään "vapaaehtoisesti" Neuvostoliittoon. "Kansan viholliset" ammuttiin.
Revi siitä.
Visuri on pätevä historoitsija, mutta samojen faktojen perusteella voi tulla erilaisiinkin päätelmiin. Se on normaalia demokratiassa.
Suosittelen kaikille Visuri-Murtorinteen kirjaa "Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-40". Se lisää ymmärrystä tilanteesta.
Ranskalaisessa Le Petit Robert2 – pienoistietosanakirjassa (1974) Suomi laskettiin yhdessä Slovakian, Unkarin, Romanian , Bulgarian ja Transnistrian kanssa Saksan satelliitteihin. Tämä oli ilmeisesti silloin yleinen käsitys Länsi-Euroopassa.
VastaaPoistaRanskalaisten painopiste on tietenkin Ranskan historiassa (ml. siirtomaat ja merentakaiset alueet).
PoistaRanskalaisilla on myös saksalaistrauma, jossa kaikki saksalaisten kanssa edes tupakkaa polttaneet pitää leimata yhteistoimintamiehiksi, natseiksi ja ihmiskunnan törkyjätteeksi.
Ranskalaisethan mokasivat 30 vuotta sitten, mm. Suomen hävittäjähankinnat. Osa suomalaisille miragea myyneistä piti suomalaisia natseina ja osa entisinä neuvostovasalleina, eipä siinä sitten muuta keskustelunaihetta ollut liikelounaalla kuin viinin maku...
Suomen historia ei maailmalla kiinnosta oikein ketään. Suomen sotahistoria kiinnostaa pientä lukijapiiriä englannin kielisessä maailamassa lähinnä altavastaajan aseman ja mielenkiintoisten sotatapahtumien ja kekseliään taktiikan takia.
Ikävintä on se, että Suomen historia ei oikein kiinnosta Suomessakaan. Nykyisin saa esimerkiksi lukea netissä aika mielenkiintoisia juttuja YYA-ajan "neuvostosuomesta" netistä. Osa kirjoittajista on toki koulutettujen vasemmistolaisten lapsia, jotka purkavat omaa traumaansa mutta kuitenkin. Osa taas korostaa länsimaisuuskiimaansa yrittämällä erottautua "entisestä".
Aika huolissani olen asioiden tilasta historian suhteen.
Kuinkahan selvää esim. amerikkalaisille on, että kun Suomi taisteli kommunistista hirmuvaltaa vastaan, niin USA avusti sitä hirmuvaltaa?
PoistaMitä tulee Suomen merkitykseen laajemmin, niin kuvaavaa on, että esim. Kershawin arvostetussa Hiltler-kirjassa mainitaan Suomi ensi kerran noin sivulla 500.
Eikä ole Suomen häpeä.
Unohdin: Mauno Jokipiin mukaan (Jatkosodan synty) Suomi ei ollut sen enempää eikä vähempää Saksan liittolainen kuin Unkari tai Romania. Kovin suurella halulla nekään eivät sotaan lähteneet.
VastaaPoistaVarmaankin pidettiin, mutta missä tarkoituksessa me toimimme, se on avainkysymys. Totuuden hetki - itsekkyytemme - ilmeni Ribbentropp-sopimuksesta irtipääsemisessä ja Lapin sodassa: voisi jopa sanoa, että käytimme Saksaa häikäilemättömästi hyväksemme säilyttääksemme itsenäisyytemme. Luulenpa, että juuri tämä sotilasunnon ohella teki vaikutuksen Staliniin, takinkäännösten mestariin.
PoistaTämä taito on EU:ssa päässyt unohtumaan - tai poliitikomme muuttuneet naivimmiksi.
"Historialla on aina vaara jäädä puoskaroinnin uhriksi ja näemme yhä uudelleen, miten sen huonosti selvitettyihin tai huomiotta jääneisiin varjopaikkoihin tunkeutuu nopeasti uusia käsitteitään soveltavia ”ymmärtäjiä”, jotka muokkaavat sitä tavalla, joka kohteena olevan aikakauden ihmisille olisi ollut täysin käsittämätön.
VastaaPoistaItse asiassa näyttää somen ns. keskusteluja seuratessa siltä, että epähistoriallinen tapa suhtautua viime sotiimme on suorastaan vallitsevana. Monet näyttävät peräti kilpailevan siitä, mitä hullunkurisemman kuvan he kykenevät muodostamaan tuosta aikakaudesta."
Some on some, sosiaalinen media. Ennen sitä Suomessa oli oma alustansa mikä oli irc-galleria. Käsittääkseni toimi vain Suomessa. Suht saman tyylinen kuin nykyiset. Mutta se oli ennen älypuhelimia. Miten vakavasti ihmiset ottaa sen netin riippuu yksilöistä.
Mutta tuli tuosta tekstin pätkästä mieleen Marvin Carlsonin kirja Esitys ja performanssi. Hän selvensi osin siinä sitä että aijemmin elokuviin ammennettiin ideoita kulttuurista, mutta totta kai ne elokuvat taas vaikuttavat katsojiin. Vanha suomi-filmi vertaa amerikkalaiseen tai bollywoodiin (itse tykkään älyttömästi niistä tanssikohtauksista, liikesarjat missä kaikki toimii samaan aikaan on vaan jotenkin luomoavia, en kyllä tiedä miksi). Mutta niin jokseenkin veikkaan että se kaupallinen "todellisuus" on osalla vaikuttanut ymmärrykseen. Piilomainontaahan on kotimaisissakin ohjelmissa nykyisin paljon. Kun ei välttämättä ymmärrä toisten vaikuttimia taustalla. Jotain Indiana Jonesiakin katsoo aikuisena ihan eri tavoin kun muistaa aikakauden. Plus 80-luvulla Suomessa koululaitoksen tehtävä käsittääkseni oli vielä kasvattaa ns. kulttuuriin.
Itse käynyt 90-luvulla ala-astetta ja muistelin sukulaiselle kuinka maitotonkka kiersi ain kerran vuodessa tietyssä kohtaa keräämässä rahaa kehitysapuun. Vanhempi sukulainen pyöritteli silmiään. Muutama vuosi takaperin kun likka toi sitten lapun missä oli tummahipiäinen etusivulla ja pyydettiin rahasiirtoa, mietin et miten selitän 7-vuotiaalle globaalin politiikan ettei äiti usko rahansiirron olevan ratkaisu ongelmaan, joka taas kiinnittää sen huomion siihen ihonväriin. Helpommalla kai olisi päässyt iskemällä summan tilille.
Ja tämä muistui mieleen.
Poistahttps://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/20/miten-kieli-liittyy-ajatteluun-uraauurtava-tutkimus-odottaa-jatkajaansa
” On kiinnostavaa... Kaikkina aikoina yhteiskunnasta löytyy yksilöitä, jotka rauhallisesti kertovat mistä on kyse kun hulluus on edennyt tarpeeksi pitkälle.”
PoistaOn kiinnostavaa, että arvoisa Venäjän historian professori Timo Vihavainen on unohtaakseen, että historiallisen tarinan mukaan Moskova on Kolmas Rooma. Tämä titteli merkitsee/merkinnee maailman herruutta. Herruudesta ei kukaan halua luopua, hinnalla millä hyvänsä, vaikka joku kärsisi nälkää/vaivoja/kommunistista typeryyttä/yms.
Milloinkahan se kommunistinen typeryys viedään kansainvälisen oikeuden käsiteltäväksi. Eihän siinä ihan kaikki ollut typeryytä.
Kun tuo kolmas Rooma nyt noin kiinnostaa vuodesta toiseen, kehotan kääntymään Jaakko Lehtovirran puoleen ja tutstumaan hänen väitöskirjaansa, joka käsittelee juuri sitä asiaa. Minä käsittelen muita.
PoistaEikö oli parempi tehdä blogi Lehtovirran kirjasta esittäen oma tulkinta sekä käydä kommentttikeskustelu ja sitten siirtyä muihin mielenkiintoisiin aiheisiin. Ei tuota kolmas Rooma -teoriaa voida sulkea pois yhtenä säikeenä Venäjän historiasta.
PoistaEn oikein usko tuohon kolmas Rooma teoriaan. Venäläiset on ihan oma kansa, omalla tavallaan aivan ihania. Siinä missä muutkin (jos haluaa nähdä vain negatiiviset puolet se on oma valinta). Kristinukso jakautui aikanaan jo kreikkalaisten ja roomalaisten keskuudessa. Muistaakseni Iivana Julma tykästyi enempi tuohon kreikkalaiseen. Muslimien toiminnassa taisi olla jotain miksi valtion uskonnoksi kristinusko. Kaarlo Arrfaminnilla oli Kristinuskon historiaa käsittelevä kirja todella hyvä, käsittääkseni lukioissa käytettynä. Tykkäsin siitä ns. tiede tyyppisestä kirjoitustyylistä mikä ei ole niin tunnepohjainen. Kristillinen tunnepohjainen ilmaisu tahtoo aikakaudesta ja näkemyksestä riippuen olla sellaista ns. manaamisen tyyppistä et jos ei toimita tietyllä tapaa joudutaan johonkin.
PoistaKun uskonto on osa politiikkaa halusi sitä tai ei. Niin Suomi on ollut kielensä puolesta siinä välimaastossa näkemyksien ristiriidassa.
Jo Olaus Mangus "näki" pohjoiset kansat hedelmällisinä mitä ei sovi jättää "sivistämättä". Tiedä sit mitä tarkoitti. Mutta itseä kiehtoo tuo luostari instituutio mikä edelleen on voimissaan. Kumminkaan kun se ei perustu lisääntymiselle kuten monarkia vaan enempi sen kieltämiselle.
Joku dokkari kyllä kertoi että se olisi omaksuttu aikanaan kaupankäynninmyötä idästä. Mikä olisi osin loogista. Mutta tiedä sitten. Plus suomalaisena nämä uskpnnolliskäsitteet on haastavia kun joku käyttää sormusta oikeassa toinen vasemmassa. Saati sitten juutalaisten kohtalo kun meillä sen kanssa tekemistä. Toisen maailmansodan aikaan suomalaiset poliitikot kiinnitti enempi huomiota siihen tuliko väki Saksasta vai Venäjältä. Ns. samaa uskontokuntaa mutta saksalaisia taidettiin pitää vakoojina kun Venäjältä tuleviin suhtauduittiin osin sympatialla.
Mutta nämä on enempi vastauksia mutupohjalla, kun lukeminen nyt vain on kivaa. Jos sattuu kiva kirja osumaan kohdalle. Myönnän kyllä että Taru sormusten herrasta jäi sinne ensimmäisen osan puoleen väliin. Kun yksi luku kertoo siitä kuinka niityllä on kivaa niin ei vain oma henkilökohtainen mielenkiinto pysynyt yllä.
Kyllä venäläiset olivat kääntyneet ortodoksiseen kristinuskoon jo vuosisatoja ennen Iivana Julman aikaa. Venäjän ensimmäinen kristitty hallitsija oli Vladimir Suuri, joka valtakuntaan ei tosin kuulunut läheskään koko nykyinen Venäjän alue mutta kuitenkin merkittävä osa siitä. Hänet kastettiin vuonna 988. Iivana Julma taas hallitsi vasta 1500-luvulla.
PoistaHieno kirjoitus, tasokkaat kommentit.
VastaaPoista"Ihmisaivojen pyrkimys alkeellisiin yleistyksiin on asia, jonka merkitystä ei kannata vähätellä. Kyse ei varsinaisesti ole tyhmyydestä, saati tylsämielisyydestä sinänsä, pikemmin se on taipumusta hankkiutua eroon liian monimutkaisesta aineksesta muuntamalla kaikki yksinkertaiseen ja yhteismitalliseen muotoon."
Tämän lajin taitavimmat edustajat ovat nk. puoluepoliitikkoja. Viime vuosinahan näiden taholta on jäänyt elämään paljon käytettyjä sanontoja ja termejä, joita käytetään aiheeseen löyhästikin liitettyjen asioiden käsittelyssä. Näitä ovat esimerkiksi 'me tienataan tällä', 'tasa-arvo', 'ihmisoikeudet', 'sisäänpäin kääntynyt nationalismi', 'natsit ja fasistit'.
Sananvastuu ja sananvapaus haluttaisiin pitää tiiviisti toisiinsa sidottuina, ainakin vastapuolen suhteen. Määrätyt ryhmät sen sijaan saavat nauttia sananvastuuvapaudesta.
"Stalin, jos kuka oli reaalipoliitikko." Tämän asian huomasivat miljoonat neuvostoliittolaiset ja myös lukuisat suomalaiset, toki liian myöhään. Paljonkohan vastaavanlaisia reaalipolitiikan taitajia löytyy Psykiatrisen Vankisairaalan ja Niuvanniemen hoidokeista?
"Paljonkohan vastaavanlaisia reaalipolitiikan taitajia löytyy Psykiatrisen Vankisairaalan ja Niuvanniemen hoidokeista?"
PoistaEron ratkaisee taito, yhteiskunnallinen tilanne, joka antaa abnormeille tilaisuuden, sekä ennen kaikkea menestys.