Laivalla ja hevosella

 

Pallonkierto

 

Suomalaisen luonnontutkijan matka maapallon ympäri 1839-43. R.F. Sahlbergin matkapäiväkirjan mukaan kirjoittanut Unio Saalas. 85 kuvaa ja kartta. Otava 1929, 276 s.

 

Purjehtijoiden piirissä tunnetaan termi pallonkierto. Sillä tarkoitetaan maapallon kiertämistä. Itseltäni se on jäänyt tekemättä ja jääkin. Itse asiassa homma on nykyään aivan liian hankala ja tarpeeton, mikäli mennään Kap Hornin kautta, kuten vallitsevat tuulet panevat menemään. Ja onhan se Panaman kanavakin käytettävissä.

Aikoinaan sitä ei ollut ja Kap Hornin kautta kävi myös niiden menomatka, jotka tulivat sitten takaisin Intian valtameren kautta. Kun haettiin vilja- tai teelasteja idästä, kierrettiin samalla koko maapallo. Itsellänikin on vanha merimiehen mainekirja, jossa yhdeksi matkaksi on merkitty (suomeksi) pallonkierto.

Myös Venäjän Amerikkaan eli Alaskaan mentiin kaiketi yleensä samaa reittiä. Sinnehän oli hyvinkin paljon liikennettä Suomesta, kuten ilmenee vaikkapa Loviisan pienen merenkulkumuseon kokoelmista ja pienestä julkaisusta. Emämaa Venäjällä oli alueita sekä Kaukoidässä että sitä vastapäätä, Amerikan puolella, nykyisessä Alaskassa.

Hyönteistutkija Unio Sahlberg oli tämän alan mies jo neljännessä polvessa. Hän on kirjoittanut akateemisissa sarjoissa julkaistut elämäkerrat kolmesta edeltäjästään. Näistä Reinhold Ferdinand oli kiertänyt maapallon ja jättänyt jälkeensä yli viisisataasivuisen päiväkirjan, jonka Unio nyt sitten toimitettuna julkaisi.

Matka tehtiin kolmimastoisella fregatti Nikolailla, joka oli kauppalaiva, mutta varustettu myös tykeillä, joita kerran tarvittiinkin pelottamaan epäilyttävä priki lähituntumasta. Laivan päällikkönä oli meriupseeri A.E. Etholén, myöhempi amiraali, joka matkusti Alaskaan ottaakseen vastaan sikäläisen kuvernöörin viran.  Mukana laivalla oli muun muassa Uno Cygnaeus, joka matkusti sinne papiksi. Sitkassa asui merkittävä määrä suomen- ja ruotsinkielisiä luterilaisia.

Sahlberg ei erityisemmin pitänyt Etholénista, joka muun muassa kieltäytyi nousemasta maihin Kanarian saarilla, vaikka juomavesi oli vähissä ja haisi pahalta ja tuore ruoka oli lopussa. Syyksi esitetään kapteenin ahneus: hänen palkkansa moninkertaistuisi heti perille päästyä.

Rio de Janeirossa joka tapauksessa pysähdyttiin kahden kuukauden purjehduksen jälkeen ja samoin tehtiin sittemmin Chilen Valparaisossa. Pysähdykset olivat viikkojen pituisia ja niiden aikana sankarimme ehti tehdä monia ekskursioita sisämaahan ja kerätä hyönteisiä ja ampua eläimiä. Saaliit preparoitiin ja osittain lähetettiin toisten laivojen mukana Suomeen, mutta paljon jäi vielä pyydystäjän mukaan vietäväksi myöhemmin Suomeen hevospelillä Siperian halki.

Merellä oli juuri samanlaista kuin useimmissa merikirjoissa. Turussa vuonna 1836 rakennettu alus kesti kuin kestikin hirvittävät rasitukset kovassa merenkäynnissä ja hengissä pääsivät perille myös matkustajat.

Koska eläintiede oli kirjoittajan intohimo, käsittelee suuri osa kirjaa kaikkia niitä ihmeellisiä luontokappaleita, joita hän kohtasi. Metsästyskin tuotti hänelle suurta nautintoa ja hän tunsi aina suoranaista riemua hyvästä osumasta. Kuitenkaan edes haavakoksi jäänyt eläin ei ilmeisesti häirinnyt hänen mielenrauhaansa.

Sitkan väestömäärä oli hyvin pieni, vain muutaman sadan eurooppalaisen asukkaan verran. Kuitenkin siellä oli monenlaista seurapiirielämää ja juhlia vietettiin joskus myös alkuasukkaiden kanssa. Erään sellaisen tilanteen kirjoittaja koko uhkaavana: alkuasukkaat olisivat voineet koska tahansa nitistää koko paikkakunnan upseeriston samalla kertaa.

Mainintoja erityisestä vihamielisyydestä ei kuitenkaan itse asiassa ole. Alkuasukkaiden kanssa tultiin toimeen ja käytiin hyvin edullista kauppaa. Eurooppalaisten joukossa oli jonkin verran suomalaisia, joilla ei ollut toivoa päästä pois, kun he olivat velkaantuneet kauppakomppanialle. Jotkut taisivat viihtyäkin.

Seudulla asui myös aleutteja, jotka olivat taitavia nahkaisten kanoottien rakentajia ja käyttäjiä. Näihin kirjoittaja sai tutustua vielä matkallaan takaisin kohti Eurooppaa, joka tehtiin Aleuttien kautta. Tuota seutua hän kuvaa kovin ankeaksi ja harvaan asutuksi. Pyyntielinkeinojen harjoittajina alkuasukkaat olivat tietenkin hyvin taitavia ja joskus kirjoittaja seurasi heitä pitkälle kanoottiretkelle.

Kulkeminen Siperian halki oli tuohon aikaan melkoinen uroteko, jossa oli tarkoin huomioitava vuodenaika: mahtavia Siperian jokia ei käynyt ylittäminen koska tahansa, mutta ollessaan jäätyneinä ne tarjosivat hyvän väylän reellä matkustaville. Suuren osan matkasta kirjoittaja kyllä suoritti ratsain.

Transbaikalin burjaattien alue oli hyvin mielenkiintoinen monessa suhteessa. Siellä kohtasivat erilaiset kansat ja uskonnot ja kontakteja oli myös Kiinaan, jonka rajoilla kirjoittaja kävi. Jotkut Siperian seudut olivat aivan tavattoman miellyttäviä ja vauraita, kun taas toiset olivat ankeita ja hoitamattomia, vaikka vähällä työllä olisi varmaankin voinut saada aikaan ihmeitä.

Joillakin seuduilla oltiin kirjoittajan kauhistukseksi myös erittäin vapaamielisiä seksuaalisessa mielessä, mutta nähtävästi hän ei langennut viettelyksiin.

Siperiassa vaelteli myös karanneita vankeja, joten henkeään sai varoa ja herrasmiehellä oli luonnollisesti aina ampuma-ase käytössään. Säätyveljet puolestaan olivat aina valmiita majoittamaan ja kestitsemään vierasta, jollaisia ei seudulla liikaa liikkunut. Uppo-oudotkin isännät tulivat pian läheisiksi ystäviksi ja kestitys oli ylenpalttista.

Kommunikaatio näyttäisi yleensä sujuneen saksaksi, sillä kirjoittajan venäjän taito oli heiveröinen, mitä hän sai katua. Toki suomalaisiakin löytyi joskus ja kirjoittaja näyttääkin puhuneen sujuvasti sekä suomea että ruotsia.

Lopulta kirjoittaja saapui sivistyksen piiriin ja pääsi matkustamaan peräti postivaunuissa Moskovasta Pietariin ja sieltä kotiin, jossa morsian oli jo kolmatta vuotta odotellutkin. Häitä vietettiin pian.