Suurvallan laakerit

 

Suurvalta

 

Hyvä ystäväni ja Suomen ystävä, hiljattain edesmennyt Andrei Nikolajevitš Saharov oli lähes kolme vuosikymmentä Venäjän tiedeakatemian Venäjän historian instituutin (IRI RAN) johtaja. Rauhan hänen muistolleen.

Muistan, miten eräässä kansainvälisessä konferenssissa hän esitteli minut muille läsnäoleville: ”Tässä tulee todellisen suurvallan edustaja, professori Vihavainen Suomesta!”

Olihan siinä henkevyttä, jota kuulijat eivät taatusti heti ymmärtäneet, mutta Andrei Nikolajevitš täsmensi asiaa: ”ei suurvalta ole se, jolla on suuria armeijoita ja aseita ja paljon alueita hallittavana. Suurvalta on se, joka pystyy järjestämään asukkailleen hyvät olosuhteet.”

Hän oli sanonut tämän minulle jo kahden kesken aina silloin tällöin. Hän kävi usein Suomessa ja hommasi rahat Moskovassa järjestettäville suomalais-venäläisille tutkijatapaamisille silloinkin, kun asia Suomen päässä oli erinäisten pikkunilkkien epäsuosiossa. Kävimme usein myös purjehtimassa, mikä onnistui tältä erittäin nuorekkaalta mieheltä kovassakin kelissä hyvin vielä 80-vuotiaana.

Suomessa Saharovia näytti imponoivan ennen muuta valtion huolenpito ihmisten viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista ja myös maamme monipuolinen tuotantorakenne. Sitähän ei ollut vielä paljonkaan ehditty ajaa alas 1900-luvun lopulla. Mieleeni jäi hänen repliikkinsä: ”Teillä ei missään näy poliiseja eikä sotilaita. Se on hieno juttu, tyhjäntoimittajiahan ne ovat!”

Saharov toimi myös Putinin historianeuvonantajana hänen uransa alkuvaiheessa ja vietti tässä tarkoituksessa jonkun viikon hänen kanssaan Baikal-järvellä. Ennen pitkää Putin näyttää kuitenkin saaneen kyllikseen intellektuellista ja hommanneen itselleen sellaisia historiaeksperttejä, jotka parhaiten vetosivat tuollaiseen salaisen poliisin agentin koulukiusaajapsyykeen.

Sanalla sanoen Andrei Nikolajevitš-vainaja oli todellinen venäläinen herrasmies ja intellektuelli, venäläinen sanonta ”nastojaštši intelligent” sisältää nuo molemmat. Se on kuin ritarimerkki ja sen Saharov todella ansaitsi.

Saharovin sydämen asia oli salaisen poliisin raporttien julkaiseminen. Tuota sarjaa (Совершенно секретно: Лубянка Сталину о положении в стране 1922-1934) ilmestyikin sitten hyllymetrin verran ja mikäli jollakulla on harhakäsityksiä kommunistivallan luonteesta, ne häviävät, kun lukee tarpeeksi noita dokumentteja.

Me suomalaisetkin saimme olla tuossa projektissa mukana ja sen puitteissa tutustua moniin salaisen poliisin Lubjankan arkiston asiakirjoihin.

Saharovin sydämen asia oli myös talvisodan historia. Suomeksi ilmestynyt Tuntematon talvisota, joka sisältää salaisen poliisin raportteja sodan ajalta on lyhennetty laitos venäjänkielisestä teoksesta Зимняя война 1939-1940 гг. в рассектреченных документах Центрального архива ФСБ России и архивов Финляндии. Исследования, документы, комментарии. Москва ИКЦ «Академкнига» 2009, 815 с. Редколлегия: А.Н. Сахаров, В.С. Христофоров, Т. Вихавайнен.

Venäjänkieliseen laitokseen sisällytettiin paljon myös suomalaista mielipidetarkkailuaineistoa ja muutakin materiaalia, jota suomalaisessa laitoksessa ei ole. Siinä oli ajateltu meikäläisten kustantajien suurta haluttomuutta julkaista suuria sivumääriä.

Venäjäksi saatiin siis aivan erinomainen teos, mutta kuinka ollakaan, halukkaat ostajat eivät saaneet sitä mistään sen jälkeen, kun julkistamistilaisuus Suomen Moskovan suurlähetystössä oli pidetty. Ei sittenkään, vaikka presidentin hallinnon johtaja ja ”historian vääristelyn vastaisen komission” puheenjohtaja S. Je. Naryškin oli laatinut kirjaan sivun mittaisen kommentaarin, jossa vakuutettiin, että juuri tämä käsillä oleva kirja oli esimerkki hedelmällisestä historian tutkimuksesta vailla manipulointia ja vääristelyä.

Sitähän se nimenomaan olikin ja siksi ja vain siksi sen kohtaloksi tuli se mikä tuli. Naryškin tuskin oli kirjaa edes nähnyt, saati lukenut.

Muistan, miten Andrei Nikolajevitš osoitti tätä Naryškinin esipuhetta ja sanoi happamasti: ”tämä alentaa kirjan arvoa!”

Niin tai näin, korkeimman armon loiste ei tullut tämän kirjan ylle. Paitsi, että se vedettiin markkinoilta tai paremmin sanoen estettiin sinne pääsemästä, julkaistiin sen ”vastapainoksi” kirja, joka sisälsi myös salaisen poliisin materiaalia, erityisesti sotaa edeltäviltä viimeisiltä rauhan vuosilta.

 Tuo materiaali oli peräisin lähinnä Leningradin ns. Isosta talosta ja sisälsi sellaista materiaalia, joka oli kerätty, kun oli tarvetta osoittaa tämän ja tuon henkilön saksalaissuhteita. Epäilemättä sitä oli käytetty vuosien 1937-1938 ”oikeudenkäynneissä”.

Mutta tuosta suurvallastahan piti puhuttaman. Näyttää mahdolliselta, että myös Putin uransa alkuvaiheessa ajatteli hieman Saharovin tapaan kysymyksessä sairaan Venäjän suurimmista tarpeista. 1990-luvulla maassa elettiin suorastaan kurjasti ja väitettiin jopa, että maailman suurin elintasokuilu vallitsi Suomen ja Venäjän rajalla.

Öljyn suotuisa hintakehitys paransi venäläisten oloja tavattoman nopeasti noin kymmenen vuoden ajan ja kiitokset sai tietenkin maan isä, Putin, joka oli nostanut maansa ”polviltaan” ja antanut sille ihmisarvoisen elintason.

Mutta ”suurvallan” laakerit eivät antaneet Putinille rauhaa ja ilmeisesti sotilaalliseen voimaan uskova lunatic fringe, Izborskin klubin et consortes muodossa sai myös Putinin taholta yhä enemmän vastakaikua houremaisille kuvitelmille valtavasta, suuresta Euraasian valtiosta, jota johtaisi Venäjä ja jossa ennen pitkää asuisi miljardi ihmistä…

Jälkeenpäin on helppo sanoa, että jo kauan esiintyi merkkejä, jotka kertoivat, että mennään juuri siihen suuntaan, minne tänään on päästy. Tietenkin niitä oli, mutta olihan toki muitakin. Venäjälle mahtuu ja on aina mahtunut kaikenlaisia ihmisiä, laidasta laitaan.

Yleensä hulluimmat on kyetty pitämään poissa vallan kahvasta, mutta aina ei käy niin. Nyt riemuitsevat ne kvassipatriootit, jotka uskovat, että suurvalta syntyy silloin, kun valtio pystyy rankaisematta pahoinpitelemään pienempiään. Heidän ilonsa on kuitenkin ennenaikaista. Venäjällä on myös intelligentsija, jolta ei puutu moraalista selkärankaa eikä rohkeutta.

Sitä vastaan Putinilla on asetettavana vain houremaiset kuvitelmansa suurvallasta, joka hallitsee pelolla ja pakolla. Taisi käydä kuin Hitlerille. Jos olisi osannut aloissa lopettaa, olisi jäänyt historian lehdille sankarina. Nyt jo kertynyt rikosrekisteri takaa sen, että hän jää sinne roistona. Jääkö maa hänen jälkeensä savuaviksi raunioiksi muuttuneena, on vielä näkemättä.