Sodan jälkeen

 

Viron miehet merillä

 

Valev Uibopuu, Neljä tulta. Suomentaneet Kerttu Mustonen ja Helmi Katajavuori. WSOY 1952. 379 s.

 

Virolaisia kirjoja julkaistiin suomeksi itse asiassa aika paljon jo ennen 1970-lukua ja ”neuvostkirjallisuutta”-sarjaa, vaikka asia saattoi jäädä huomaamatta niiltä, jotka eivät alaa harrastaneet.

Suuri ja mahtava Neuvostoliitto ei yleensä sulattanut mitään sellaista, joka oli laskettu liikkeelle ilman sen toimivaltaisten elinten suostumusta. Itse asiassa aivan vähäiset ”väärät” detaljitkin tekstissä tai pelkästään kirjoittajan henkilöllisyys saattoivat olla syynä siihen, että kirjaan suhtauduttiin katkeran ja leppymättömän vihamielisesti.

Valev Uibopuu kuului emigranttivirolaisiin ja hänen kirjansa oli siis ilman muuta hylättävä ja vihattava noiden mainittujen virallisten elinten näkökulmasta. Kun nyt lukee noita uudempia suomettumisen kuvauksia, voisi kuvitella, ettei tätäkään kirjaa missään tapauksessa olisi voinut Suomessa julkaista.

Mutta kyllähän niitä julkaistiin ja julkaistiinpa vielä myös Arved Viirlaidin kirjoja, kuten Ristittömät haudat, jossa esitetty kuva neuvostoliittolaisesta vankileiritodellisuudesta ei lainkaan jäänyt jälkeen Solženitsynin Vankileirien saariston hurjimmista kohdista.

Tämä Uibopuun kirja ei toki ole lainkaan poliittinen, paitsi siinä suhteessa, että se on olemassa eli kertoo valloitetun ja hajalle pommitetun isänmaansa menettäneistä miehistä, jotka eivät voi olla aina silloin tällöin ajattelematta omaa osaansa maattomina ja kansastaan irralleen repäistyinä.

Näiden miesten pieni isänmaa on laiva, joka nyt purjehtii Panaman lipun alla. Se on virolainen laiva ja päällystö omistaa siitä osan. Se on höyrylaiva, joka alkaa olla raihnaisessa kunnossa, mutta toimii yhä varmasti ja tottelee kokeneita merenkävijöitä, joilla perinteiset navigaatiotaidot ovat hallussa.

Kirjoittaja tuntee epäilemättä tuon ajan merenkulun ja laivan arkipäivään kuuluvat asiat ja kuvaa niitä asiantuntevasti. Suuren laivan ohjaaminenkin on työtä, joka ei pystymetsästä otetulta merimieheltä suju, ellei hänellä ole luontaista lahjakkuutta. Rannikon tuntuman ahtaissa väylissä ajaminen ei ole vailla tiettyä jännitystä.

Neljä tulta, joista kirjan nimi kertoo, palaa pannuhuoneen tulipesissä ja niiden ylläpitämien riittävän voimakkaina on koko aluksen elinehto. Muuten koneen teho laskee ja laivan hallinta käy yhä hankalammaksi.

Uudenaikaisia, siistejä moottorilaivojakin on jo olemassa ja sellaisesta sopii meripojan uneksia, mutta eihän niitä kaikille riitä.

Laivan matka on tällä kertaa aika lyhyt ja suuntautuu Ruotsista Hollantiin ja Saksaan ja takaisin. Kuvaukset pommitetusta Hampurista ja sen surkeasta kapakasta lienevät ainakin lähellä autenttista. Satamissa, joissa oleskellaan useita päiviä, jää vapaa-aikaa ja sieltä löytyy myös väkeä, jota merimiesten vähätkin pennoset suuresti kiinnostavat.

Se, joka on kuunnellut 1950- 60-luvuilla radiota, muistaa varmasti ne varsin usein luetut tiedotukset, joissa kerrottiin, että oli havaittu ajomiina paikassa se ja se. Laivaston alukset kävivät tuhoamassa miinat, kun ehtivät, mutta kaikkeahan ei voitu tehdä ainakaan ilman viivettä.

Miinaan päättyy myös tämän laivan tie, jossakin Svenska Björnin eteläpuolella eli Ahvenanmeren korkeudella, Ruotsin rannikon lähettyvillä.

Vain yksi miehistä hukkuu, mutta tapahtumassa riittää toki dramatiikkaa, kuten koko matkassakin, vaikka oikeastaan mitään kovin erikoista ei tapahdu. Kirjoittaja kuvailee erikseen jokaisen miehistön jäsenen ja heidän juurensa Virossa. Joku on ollut mukana myös Tallinnan evakuoinnissa vuonna 1941, joka johti Jumindan niemen kohdalla suureen katastrofiin, jossa tuhannet ja taas tuhannet menehtyivät.

Uibopuu ei paisuttele eikä kauhistele. Lähimenneisyyden kauhut ovat riittävän hyvin tunnettuja, voidakseen jäädä muutamien viittausten varaan.

Olisi kiinnostava tietää, miten kirja otettiin Suomessa vastaan. Valitettavasti digitoidut aineistot eivät vielä ulotu 50-luvulle saakka ja mikrofilmien pyöritteleminen tuntuu tässä tapauksessa turhan työläältä. Joka tapauksessa kirja on kiinnostava myös aikansa kuvastimena.