Tuurillaanhan ne laivatkin seilaavat?

 

Narrien laiva

 

Keskieurooppalaisessa perinteessä on paljon hölmöläistarinoita, jotka liittyvät tolkuttomasti käyttäytyvään  laivaan. Itse asiassa idea hullujen laivasta (Narrenschiff, ven. Korabl durakov https://de.wikipedia.org/wiki/Das_Narrenschiff_(Brant) ) periytyy jo antiikin ajoilta ja mainitaan Platonin Valtiossa.

Vanhoissa maalauksissa tuota alusta kuvataan irvokkaasti kaikkien mahdollisten hölmöilyjen pesäksi. Sen miehistö ei ole vain älyllisesti rajoittunutta, vaan ihan oikean vanhanaikaisesti hullua. (https://www.google.com/search?q=narrenschiff&client=firefox-b-d&hl=ru&sxsrf=APq-WBtDHXOHFMMoKsmPwKZ5mIf2ZcrnQw:1645341523406&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjTnaXo3o32AhXjkIsKHXewBHMQ_AUoAXoECAIQAw&biw=1280&bih=595&dpr=1.5 ).

On aikakausia, jolloin hulluudesta tulee normaalia ja hyväksyttyä ja jopa ylistettyä.  Tuntuu siltä, että elämme parhaillaan sellaista aikaa.

Pari vuotta sitten noteerasin Iisakin kirkossa esitetyn sotaisen renkutuksen herättämän huomion. Siinä ilakoitiin USA:n alueen hävittämisestä ydinaseilla. Asian johdosta Hengellisen akatemian professori ja monet, jopa sadat muut venäläiset älähtivät ja tuomitsivat moisen rienauksen (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=pietarin+konserttikuoro ).

No, toki ns. lunatic fringe oli jauhanut sodan tulemisesta jo vuosia: https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=huomenna+on+sitten+sota .

Mutta kehitys on jatkunut ja todellakin aivan tiettyyn suuntaan. Valtakunnan korkeimmilla paikoilla ei aiemmin kehdattu puhua ihan kevytmielisesti siitä, että Venäjällä on mahdollisuus tehdä suurin mahdollinen rikos ihmiskuntaa vastaan ja että sen johto olisi hyvinkin valmis sen tarvittaessa tekemään. Nyt sitä oikein jo harjoitellaan. Ilmassa tuntuisi olevan suoranaista euforiaa.

Itse asiassa jo vuonna 2018 Putin murjaisi jonkinlaisena puujalkavitsinä, että venäläiset pääsisivät marttyyreinä taivaaseen, mikäli olisivat pakotettuja ydinsotaan, jossa he huolehtisivat kyllä vastustajan tuhoamisesta (https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005873055.html ). Venäläisten ei siis tarvinnut pelätä mitään, hän totesi.

Bismarck aikoinaan sentään kertoi, että saksalaiset pelkäsivät Jumalaa, vaikka eivät mitään muuta maailmassa pelänneetkään. Historia toki sitten osoitti, että olisi kannattanut pelätä muutakin ja aivan erityisesti vastuutonta ja kyvytöntä valtiojohtoa.

Vanha ystäväni, moskovalainen tutkija Vladimir Nevežin on tutkinut toisen maailmansodan edellistä tilannetta Neuvostoliitossa. Kuten jokainen tuon ajan lehtiä lukenut voi havaita, ne ovat täynnä kertomuksia ennennäkemättömistä sankariteoista, joita uusi, sosialistinen ihminen oli tehnyt tuosta vaan (huomattakoon, että sosialismi oli maassa toteutunut varsinaisesti vasta vuonna 1937, mitä kukaan aikakalainen ei voinut olla huomaamatta…).

Ajan suuri menestysiskelmä Jesli zavtra vojna (jos huomenna on sota: https://www.youtube.com/watch?v=SrOd_GLuW8s ) kertoi, että sotaan ollaan todella erinomaisesti valmiita. Kirjallisuudessa ja lehdissä esitettiin fantasioita siitä, miten voittamaton puna-armeija pyyhkäisi vihollisen tieltään muitta mutkitta, miten omat tappiot olivat olemattomia, kaikki tapahtui vähällä verellä -maloj krovju, mitä ei väsytty toistamasta. Taistelut käytiin aina vihollisen maaperällä.

Moista propagandatykitystä tuskin monikaan saattoi pitemmän päälle olla uskomatta ja aivan epäilemättä myös sotilasasiantuntijat uskoivat siihen. Olihan puna-armeijan aseistus maailman ajanmukaisinta ja sitä oli enemmän kuin muilla mailla yhteensä.

Nimenomaan tätä taustaa vasten on myös tarkasteltava puna-armeijan suoritusta talvisodassa. Kaikenhan piti mennä kaavan mukaan ja oli selvää, ettei suomalaisilla ollut mitään mahdollisuuksia. Jos he olisivat asian ymmärtäneet, olisi sota jäänytkin sotimatta. Mutta tässä tultiin heikkoon kohtaan: suomalaiset toimivat vastoin järkeä ja siinä samalla romuttivat kerralla koko myytin hauskasta pikku sodasta.

Mitä tulee ”vähään vereen” oli talvisota vasta esimakua, mutta saattoi jo Leningradin sairaahoitokapasiteetin lähes kaaokseen. Parin vuoden kuluttua syttynyt totaalinen sota vaati historian raskaimmat uhrit, lähes 27 miljoonaa… Siinäpä itse historian ironinen vastaus soitellen sotaan lähteville melpereille.

Mutta ihmiskunnalla ei varsinaisesti ole muistia. Sodan käynyt sukupolvi ei varmastikaan olisi mistään hinnasta rehvastellut olevansa taas valmis sotaan. Tunnettu iskelmä ”Haluavatko venäläiset sotaa?” tavoitti 1950-luvulla varmasti kiitollisen yleisön.

Mutta sen ajan ihmiset tiesivät omasta kokemuksesta, mitä sota on. Puolen vuosisadan kuluttua heidän perillisensä saattoivat kuitenkin sitten jo humalassa hoilata voiton päivänä: voidaan ottaa uusiksikin! (Можем повторить!). Toki suurin osa kansasta on useimmiten selvin päin ja muodostaa mielipiteensä silloin.

Mutta vian ei tarvitse olla suuri, kun se on päässä. Tämä pätee niin ihmisiin kuin valtioihin. Joukkotuhoaseilla leikittely ja sotainen uhoaminen ovat asioita, joita ei voida hyväksyä vastuunalaiselta valtiojohdolta, jonka tehtävänä on oman kansansa elinehtojen vaaliminen ja samalla tietenkin myös asianmukaisten naapurisuhteiden ylläpito.

Näyttää valitettavasti siltä, että satunnaisista rehvakkaista lausunnoista olemme siirtyneet jo tilanteeseen, jossa leikitään kovat piipussa. Jännityksen laukaisemiseen näyttää olevan yhtä vähän halua kuin aikoinaan ennen talvisotaa, jossa Neuvostoliitto törkeästi irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen, vaikka siihen ei ollut oikeutta ja kieltäytyi ryhtymästä sopimuksen edellyttämiin toimiin.

Venäjä ei ole Neuvostoliitto, mutta ei ole salaisuus, että sen huipulla saakka on osoitettu ihailua edeltäjävaltion kyyniselle valapattoisuudelle. Onhan se piittaamattomuus sopimuksista ainakin varma osoitus todellisesta suvereenisuudesta, rajattomasta sellaisesta.

Onhan tämä tällainen kohellus säälittävää, etenkin näin russofiilin mielestä. Toki Venäjällä on aina ollut taito kiittää ystäviään omalaatuisella tavalla. 1930-luvun lopulla heidät yleensä ammuttiin.

Silti venäläiset ovat monessa suhteessa yhäkin sangen sympaattinen kansakunta. Tämän päivän hesarissa Janne Saarikivi vertaa venäläistä kulttuuria amerikkalaiseen ja toteaa, että moni asia vaa’asssa painaa sitä Venäjän hyväksi. Siitä huolimatta tuntuisi paremmalta elää amerikkalaisten kuin venäläisten joukkojen miehittämässä maassa. Voin yhtyä enimpiin Saarikiven ajatuksiin.

Mutta tämä on tietenkin vain hauska (?) ajatuskoe, eipä tässä ole aikomustakaan antaa kenenkään maata miehittää, vaikka siihen näyttäisi joillakin olevan jopa halua. Olisi typerää alentua naapurimaan diskurssin tasolle ja muistutella mieleen, että nenä veressä sitä aikoinaan meiltä saitte kotiin palata, sikäli kuin yleensä edes voitte.

Sitä paitsi meillä ei tosiaankaan Venäjän kanssa ole edes mitään riitakysymyksiä. Valitettavasti vain hullujen laivan seilaamista katsoessa sellainenkin asia saattaa unohtua. Holtiton käytös aiheuttaa perusteltua pelkoa kaikissa lähellä olevissa ja harjoittajalleen se aiheuttaa pysyvää vahinkoa, jonka määrää on mahdotonta edes arvioida.