maanantai 16. toukokuuta 2022

Kylmä Paavo

 

Kovan miehen elämä

 

Antti Tuuri, Paavo Talvelan elämä. Siltala 2021, 351 s.

 

Paavo Talvelan nimen tuntee jokainen lähihistoriasta kiinnostunut. Moni on myös lukenut hänen kaksiosaiset muistelmansa. Muutakin kirjallisuutta Talvelasta on, joten elämäkerta voi nojata valmiiseen, tunnettuun hahmoon, jota sopii uusien lähteiden avulla syventää.

Valitettavan lyhyelle maininnalle tässä kirjassa jää Talvelan lyhyt ”ura” merimiehenä. Hän nimittäin pestautui jo 16-vuotiaana norjalaiseen purjealukseen, joka kävi Australiassa saakka ja ilmeisesti suoritti ns. pallonkierron. Kaiketi asiasta on varsin vähän dokumentteja.

Jääkärinä ja ”pommarina” eli diversanttina Talvelan vaiheet näyttävät aika samalaisilta kuin monien muidenkin. Nopeasti ylennyt nuori mies jatkoi sotimista vielä Aunuksen retkellä ja sittemmin vuosien 1921-22 Karjalan kasannousussa, jota kirjoittaja nimittää Vienan retkeksi.

Talvelan persoonallisuudesta ei kirjoittaja ole saanut muodostetuksi kovinkaan monipuolista kuvaa. Se vaikutelma ainakin jää, että kyseessä oli erittäin suurella egolla varustettu mies, joka halusi dominoida ja herkästi joutui ristiriitoihin muiden kanssa.

Talvelaa on joskus nimitetty Suomen parhaiten edenneeksi reservin upseeriksi, joka lopulta kohosi täydeksi kenraaliksi. Itse asiassa hän toki oli asianmukaisesti palvellut ja opiskellut aktiiviupseeri, joka jo melko nuorena lähti muutamaksi vuodeksi siviiliuralle, mutta palasi sodan tullen takaisin aktiivipalvelukseen.

Sodan jälkeen Talvela siirtyi taas siviiliin ja toimi muun muassa Etelä-Amerikassa. Armeijassa hän oli myös 30-luvulla ollut koko ajan jonkin verran kiinni, Mannerheimin luottomiehenä ja taloudellisen puolustusneuvoston varapuheenjohtajana.

Uraan liittyi monenlaista: toiminta Suomi-filmissä, Alkoholiliikkeessä, paperi- ja selluloosateollisuudessa ja Petsamon yhteyksiä hoitaneessa Pohjolan liikenteessä. Politikointia siihen kuului lapuanliikettä ja talonpoikaismarssia myöten. Mitään fasistista komentoa Suomeen ei Talvela ainakaan tämän kuvauksen perusteella haikaillut, vaikka vaatikin aikoinaan kommunismin kitkemistä viimeistä piirtoa myöten, kuten Vihtori Kosolan tuon aikainen sanonta kuului.

Sodan jälkeen Mannerheimin ihailija Talvelasta tuli myös Paasikiven ihailija ja sittemmin myös Kekkosen kannattaja. ”Suomettumisen” halveksijoiden kannattanee panna tämä merkille miettiessään, millaiset miehet aikoinaan kannattivat Paasikiven ja Kekkosen politiikkaa.

Talvisodan torjuntamenestykset aloittivat Tolvajärven taistelut, joista kunnia koitui suurelta osalta Talvelalle. Jatkosodassa hänet tunnettiin häikäilemättömänä hyökkääjänä, jonka omaatuntoa tuon vaiheen suuri mieshukka ei näytä vaivanneen. Ainakaan sellaisesta ei ole kirjassa mitään mainintaa. Asia olisi kyllä kiinnostava.

Jatkosodan aikana Talvela palveli pari vuotta yhteysupseerina Saksassa ja tapasi useasti myös Hitlerin. Selostukset keskusteluista korkeiden saksalaisten tahojen kanssa kuuluvatkin tämän kirjan kiinnostavimpaan ainekseen.

Hitler teki Talvelan mielestä ystävällisen ja koruttoman vaikutuksen ja seuratessaan Hitleriä tämän onnittelumatkalle Suomeen Talvela tunnetusti ylisti päiväkirjalleen tilaisuutta, jossa hänellä oli mahdollisuus lentää vuosisadan suurimman neron seurassa.

Leningradin kohtalo oli myös Suomen kohtalon avain ja meillä odotettiin malttamattomasti, milloin motti laukeaa ja miehet pääsevät palaamaan kotiin.

Saksalaiset, Hitleriä myöten, antoivat ymmärtää, ettei kyseessä ole sen kummempi sotatoimi: kunhan olosuhteet sallivat, kaupunki otetaan hyökkäyksellä, johon Suomenkin olisi otettava osaa. Ongelmana oli ennen muuta suuren väestömäärän ruokkiminen, joka olisi jotenkin järjestettävä.

Tunnetusti meillä oltiin täysin haluttomia ryhtymään hyökkäykseen, mihin riitti hyviä syitä. Myös Hitler vakuuttui vuonna 1942, ettei valtauksesta tulisi mitään ja uhosi, että sittenpä kaupunki hävitetään tykistötulella ja ilmapommituksilla. Asian epärealistisuus ei näytä hänelle valjenneen. Sen raakuus ei puolestaan tuottanut ongelmia.

Laatokan kautta tapahtunutta operaatiota Leningradin elämäntietä vastaan on pidetty usein Talvelan masinoimana. Näin saattaa ollakin, mutta tämän kirjan mukaan hän itse kuuli ideasta kenraali Jodlilta ja se oli ilmeisesti jo pitkälle suunniteltu, kun siitä hänelle kerrottiin.

Talvela näyttää olleen varsin kovanaamainen suhteessa omien ja vieraiden kärsimyksiin. ”Pelkuriraukat” hän vaati ammuttaviksi, mutta ei juuri saanut vastakaikua alaisiltaan komentajilta. Kuolemantuomioiden toimivuutta Suomen armeijassa onkin pidetty kiistanalaisena. Pullikointia se on varmaan hillinnyt, mutta vastaavasti taas vähentänyt solidaarisuutta herrojen ja rivimiesten välillä. Toki tätä keinoa käytettiin hyvin vähän, verrattuna esimerkiksi puna-armeijaan tai Saksan armeijaan, joissa omien teloittaminen oli täysin arkipäiväinen läpihuutojuttu.

Sivumennen sanoen, usein tuntuu siltä, etteivät rauhanajan tarkkailijat millään pysty asettumaan sota-ajan miesten asemaan. Kun ollaan sitoutuneita sellaiseen toimintaan, jossa väkivaltainen kuolema on päivittäin tarjolla vihollisen toimesta, ovat tunteet ja yleinen mieliala sen mukaiset. Armeliaisuudelle jää kovin vähän tilaa ja suurimpia ilon aiheita ovat vihollisen kärsimät tappiot.

Sodan psykologian historiaa tutkinut venäläinen Jelena Senjavskaja on, sivumennen sanoen, väittänyt, että suomalaisten psykologia oli poikkeuksellisen raakaa. Väitettään hän on puolustellut sillä, että Väinö Linnan Tuntemattomassa sota mies Vanhala hihittelee sille, miten tuhotussa tankissa ”paloivat ukkoloihe perskarvat”.

Luulenpa, että johtopäätös on kovin naiivi. Vihollisen tuhoaminen tuottaa sotatilanteessa ihmisille nautintoa, joka on kenties suurin kaikista mahdollisista, on kuuluisa venäläinen sotakirjailija Konstantin Simonov sanonut eräässä kirjassaan, joka löytyy myös suomennettuna.

Sodassa ihmisten kokemusmaailmaan liittyy todella äärimmäisiä piirteitä, jotka ilmeisesti ovat paljon vaikuttavampia kuin erilaiset korvikkeet, joita nykyään on myynnissä. Sota on nimenomaan helvetti ja luoja varjelkoon ihmisiä sellaiseen ympäristöön ehdoin tahdoin tuppautumasta.

Paavo Talvelasta piirtyy elämäkerran perusteella kuva sotaan erinomaisesti soveltuvasta psyykestä, joka omassa ympäristössäänkin poikkesi kovuudellaan. Toki myös hän rakasti lapsia ja varmaan koiriakin ja vanhemmiten ymmärsi, että Venäjän mahti on realiteetti. Siinäkin kun näet oli kovuutta, jota kovakin mies osasi kunnioittaa käytännön oppia saatuaan.

 Toki vastapuolikin oppi sotavuosina paljon ja veti johtopäätöksensä. Vielä talvisodan kritiikkiseminaarissa Stalin oli pilkannut Suomen armeijaa, joka hänen käsityksensä mukaan ei pystynyt hyökkäämään -eihän sellainen ollut edes armeija...

Talvela ja kumppanit osoittivat hänelle, että kyllä se pystyi ja aika tehokas oli siinäkin lajissa. Oli se sittenkin armeija ja siinä oli kovat miehet niin sotimassa kuin komentamassa.

 

40 kommenttia:

  1. Teemu Keskisarja kertoo Tolvajärven jälkeen -teoksessaan (2014) Talvelan poikien haastatteluun, jossa todetaan:
    "Tovajärven sankarit vainoavat minua. Olen lähettänyt tuhansia miehiä kuolemaan. Joudunkohan minä helvettiin?"

    Iän myötä kovinkin mies sen verran pehmenee tuntemattoman edessä, että tällainen mietintä ei liene mitenkään poikkeuksellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoittaneella oli 1980-luvun puolivälissä tilaisuus olla tekemisissä Paavo Talvelan veljenpojan Heikki Talvelan kanssa ja myös keskustella kenraali Talvelasta. Yhdenmukaisesti Keskisarjan kirjassa esitetyn mukaisesti hän kertoi, että lähiperhe suorastaan pelkäsi Tolvajärven taistelun vuosipäiviä. Tällöin vanha kenraali oli sangen ahdistunut ja saattoi saada sairauskohtauksiakin.

      Poista
  2. "Sodan jälkeen Mannerheimin ihailija Talvelasta tuli myös Paasikiven ihailija ja sittemmin myös Kekkosen kannattaja. ”Suomettumisen” halveksijoiden kannattanee panna tämä merkille miettiessään, millaiset miehet aikoinaan kannattivat Paasikiven ja Kekkosen politiikkaa."

    Niin taisi tulla myös professori Rolf Nevanlinnasta, joka oli erittäin saksasalaismielinen ja joka jopa ylisti Hermann Göringiä radiopuheessaan vuonna 1940.

    En tiedä, mutta sen, minkä tiedän, niin Nevanlinna ei kuulemma osoittanut katumusta Natsi-Saksan tukemisesta, mutta hän oli kuulemma kuitenkin todennut joskus 1960-luvulla, että natsismi oli sivistymätön aate.

    "Hitler teki Talvelan mielestä ystävällisen ja koruttoman vaikutuksen ja seuratessaan Hitleriä tämän onnittelumatkalle Suomeen Talvela tunnetusti ylisti päiväkirjalleen tilaisuutta, jossa hänellä oli mahdollisuus lentää vuosisadan suurimman neron seurassa."

    En tiedä, onko se totta, että Talvela ei arvostanut Hitleriä eikä natseja vaan oli enemmän englantilais- kuin saksalaismielinen.

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "millaiset miehet aikoinaan kannattivat Paasikiven ja Kekkosen politiikkaa."

      Sellaiset, jotka olivat nähneet sodan ja havainneet, että länsiliittoutuneet olivat hylänneet meidät NL:n etupiiriin, jossa piti vain pärjätä. Ei se huonosti mennyt 45:sen vuoteen varsinkin kun vertaisryhmään vertaa.

      Lieköhän Bidenin ja Johnssonin käytöksessä on havaittavissa pyrkimystä tuon kunniavelan maksamiseen - vai pyrkimys saada hyväntahtoinen hölmö Baltian puolustukseen; aika näyttää.

      Poista
    2. "Hitler teki Talvelan mielestä ystävällisen ja koruttoman vaikutuksen"

      Lukuisia samanlaisia kertomuksia on tämän yksityisesti ensikertaa tavanneiden kertomuksissa. Kontrastia korosti ero julkisiin esiintymisiin, lisäksi Hitler oli erinomainen näyttelijä, jonka tiedetään harjoitelleet eleitä julkisiin esiintymisiin.

      Poista
  3. "Vanhala hihittelee sille, miten tuhotussa tankissa ”paloivat ukkoloihe perskarvat”."

    Tässä aivan äskettäin alfa-TVssä ukrainalainen sotilaspastori (!) iloitsi venäläisestä Javelinin tuhoamassa panssarivaunusta, jonka miehistöltä paloivat muutkin kuin perskarvat. On ne raakoja ne ukrainalaiset, ei ihme, että pakko on siviilitkin pistää suodatusleirille tai ampua suoraan paikanpäällä...

    VastaaPoista
  4. Ettei nyt vaan itteänsä täynnä ollut jonkin sortin mulgero koko Paavo Talvela.

    Valo Nihtilä oli todennäköisesti ainoa eversti Suomen armeijassa, joka kykeni esiintymään oppimestarina pelätylle "kiljuvalle jalopeuralle" eli kenraaliluutnanantti Paavo Talvelalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdetaanko tässä viitata siihen tapaukseen, jossa venäläisten tehtyä Tuulokseen maihinnousun, kenraali Blick vetäytti joukkonsa omavaltaisesti Tuuloksen sillanpään ohi ja todennäköisesti pelasti sillä joukkonsa. Tämä sai Talvelan raivostumaan hillittömästi. Nihtilä lähetettiin selvittämään tilannetta ja hän siinä onnistuikin. Onnistui puhumaan Talvelalle järkeä ja opettamaan vetäytymistaistelun perusteita. Talvelan ja Blickin välirikko oli peruuttamaton ja asia hoidettiin niin, että Blick ja Martola saivat vaihtaa tehtäviä päikseen. Martola sai VI armeijakunnan ja Blick takaisin vanhan 2. divisioonansa.

      Poista
  5. Miksi osoittaa katumusta politiikasta joka oli Suomen elossa pysymisen kannalta välttämätöntä. Sibelius tiivisti osuvasti "epäkulttuuri ja barbariaa".

    Talvela näki Hitlerissä neron. Mutta kuvat joissa Hitler tapaa Mannerheimin on ikuistunut Mannerheimin hymy. Tämän nähdessä Hitlerin horjahtavam kävellessään. Hitler esitti Mannerheimille suurta sotapäällikklä ja valtio miestä. Mannerheim näki kuitenkin tästä läpi. Hän oli ollut ennenkin mahtavien karismaattisten miesten vaikutuksen piirissä. Oliko tämä antanut rokotuksen olla sokaistumatta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kuvaan oli ikuistunut aito Mannerheimin hymy, jossa hän huomaamattaan ilmaisi ihailua Hitleriä kohtaan? Eihän Mannerheim tuolloin tiennyt eikä elänyt siinä arvohölmiössä, missä nyt itse elämme ja mitä tiedämme historian kehityksestä.

      Poista
    2. On huvittavaa lukea näitä juttuja kuinka Ryti, ym. suomalaiset sota-ajan poliittiset johtajat ja upseerit halveksivat Hitleriä. Sen voi nähdä muka valokuvissa. Vaikka kyseiset herrat päiväkirjoissaan kirjoittavat aivan päinvastaista.
      Mannerheim taitaa olla poikkeus. Mutta syynä tähän taitaa olla Hitlerin alhainen luokkatausta, saksalaisuus ja Mannerheimin korkea ikä.

      Poista
    3. "Vaikka kyseiset herrat päiväkirjoissaan kirjoittavat aivan päinvastaista."

      Noinhan se ihmisen muisti toimii: Näinkin kannatti NATOA vuosia sitten, vaikka vielä vuodenvaihteessa totesi, ettei tämän hallituksen aikana.

      Tai sitten kyse oli yksinkertaisesti siitä, että menestyksellä arvioituna - vrt I maailmansodan Saksan menestys - Hitler OLI nero, 1942-43 vaihteessa tilanne oli jo toinen. Jos tämä olisi kuollut jo 1938, olisi jäänyt neroja historiaan Kim. Mahdolliset rikokset olisivat olleet seuraajien virheitä/ylilyöntejä.

      Poista
  6. Voisi olla kirja, jonka lukisi. Kiinnostavia huomioita.

    Kaikista eniten huomiota ajankohtaisesti ansaitseva kohta on se, mihin yllä jo keskustelussa tartuttiinkin eli että jopa Talvelan kaltainen Hitleriä ihannoinut äärimmäisen kova mies ja sotasankari kääntyi Paasikiven-Kekkosen linjalle. Nyt sitä linjaa kuopataan nopealla aikataululla ja seuraukset ovat varmasti Putinia ja Suomen nyky-johtoa pitkäaikaisemmat ja laajemmat.

    Siinä, ja myös siinä, minusta, professori, toteat tärkeän huomion, ja olen itse sitä paljon miettinyt, että hyväänkin taipuvainen ihminen voi sotatilanteessa saada tyydytystä toisen ihmisen tuhoamisesta, jopa häpäisemisestä. Sillä ei ole kuitenkaan suoraan mitään tekemistä sen kanssa, onko ihminen hyvä vai paha sodan ulkopuolella. Tieteen nimissähän on sanottava, että ei oikeastaan ole hyvää eikä pahaa, koska tiede ei kerro arvoja vaan ainoastaan antaa tietoa arvojen muodostamiseksi, jos joku viitsii sellaista tehdä. Ihmisenhän on itse päätettävä, onko toisen ihmisen, esimerkiksi vihollisen tai alemmaksi koetun ihmisen, tuhoaminen tai tappaminen oikein tai väärin. Siinä ei lopulta edes tieto ratkaise vaan tunne.

    Aikoinaan eräs toinen professori totesi, että rasismi on patologista eli sairasta yhdessä tietokirjassaan. Eihän se sairasta ole vaan luonnollista, että ihminen suhtautuu epäluuloisesti tai varauksella vieraisiin. Näinhän suvakkikin näkee persulaisen tosiasioiden vastaisesti, vaikka persutyttö olisi naimisissa mustan kiinalaisen kanssa. Rasisti se silti on, eikä suvakki siinä täysin väärässä ole. Jelena Senjavskaja kuvittelee, kuten monet tutkijat kuvittelevat, että ovat omien tutkimuskohteidensa yläpuolella henkisesti.

    Ukrainan sota on minulle opettanut sen, mitä Kylmä-Keke Korhoselta opin nuorena miehenä. Jos Suomella on uskottava puolustus ja Suomi pysyy puolueettomana, rauhaa edistävänä maana, Suomeen hyökkäämisen hinta sotilaallisesti ja poliittisesti on liian suuri, että kukaan haluaisi sitä tehdä ilman vakavia perusteita. Nyt Sauli Niinistön ja naisjohtoisen hallituksen toimesta Suomi lähtee läntisen seikkailupolitiikan tielle, joka ei edistä suomalaisten turvallisuutta, ei varsinkaan asepalvelusikäisten nuorten miesten. Mutta tämä on naishallituksemme ja presidentin tahto, jonka taustalla on mm. yksipuolisen mediauutisoinnin tuloksena syntynyt kansan tahto ja kuva Natosta Suomen turvallisuuden lisääjänä. Tosiasiassa juuri ketään suomalaista nuorta miestä ei kiinnosta sotia vaikkapa Turkin puolesta, mutta käytännössä nyt siihen sitoudutaan.

    Vielä yksi minua mietityttävä huomio on se, että sotatilanteessakin konfliktia voidaan rajoittaa tai eskaloida tarkoituksella. Viittaan tuohon Leningradin piiritykseen ja suunnitelmiin sen tuhoamiseksi tai kukistamiseksi. Saattoi olla todella merkittävä asia, että Suomi ei innokkaasti ollut tuhoamassa Leningradia.

    Toisen maailmansodan alkuvaiheessa sekä saksalaiset että britit ja ranskalaiset pidättäytyivät äärimmäisistä toimista toisiaan vastaan. Lopulta sota kuitenkin laajeni totaaliseksi, mistä esimerkkinä Saksan kaupunkien terroripommitukset liittoutuneiden toimesta. Kokonaisia kaupunkeja pistettiin rauniokasoiksi naisine ja lapsineen, eikä mikään YK tai kukaan mukaan kysynyt, onko se oikein vai väärin. Siinä minusta on totuus kansainvälisestä oikeudesta. Ei edes silloin lapset olleet syyllisiä vanhempiensa rikoksiin, mutta saksalaisten tuhansien lapsien kuolemaa ei kukaan laskenut toisen maailmansodan lopun terroripommituksissa. Ihan kuin kukaan ei olisi edes kuollut niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NATO-pohdinnan varsinaisena ongelmana ei mielestäni niinkään ole mahdollisuudet joutua tai olla joutumatta sotaan. Suurimpana ongelmana ovat rauhanajan seuraamukset liittymisestä tai liittymättä jättämisestä.

      Liittyminen saattaa johtaa Suomen ja Venäjän välien tulehtumiseen Venäjän Puola- tai Eesti-suhteiden tasolle, jos suhteiden hoito laiminlyödään. On tosin syytä muistaa, että EU-ratkaisut ovat jo johtaneet suhteiden alamäkeen, liiketoiminnan pakoon ja Suomen julistamiseen vihamieliseksi valtioksi.

      Liittoutumattomuus on tähän asti johtunut siitä, että Suomi on luottanut YK:iin ja "sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen". Suomi on yrittänyt taistella kalliisti YK:n puolesta kehitysapu-, pakolais-, ihmisoikeus- ja aserajoitusasioilla. Ukrainan sota on kuitenkin herättänyt meidät todellisuuteen, jossa noilla edellä mainituilla teoilla ei ole juuri merkitystä. YK on voimaton kuin Kansainliitto, koska kaksi suurvaltaa Venäjä ja Kiina suojelevat toistensa etua omien pyrkimystensä vuoksi aivan kuten diktatuurit Saksa, Italia, Neuvostoliitto ja Japani aikoinaan.

      Tilanne ilman NATO-jäsenyyttä vastaa nyt hieman samaa kuin ennen talvisotaa: suhteet Venäjään ovat kuralla, mutta jotkut täällä ennakoivat, että mitään ei tapahdu, koska eskalaatiolle ei ole Suomen näkökulmasta riittävää syytä. Tuolloin diktaattori pilvilinnassaan päätti kuitenkin toisin.

      Poista
    2. "joka ei edistä suomalaisten turvallisuutta, ei varsinkaan asepalvelusikäisten nuorten miesten. ..Tosiasiassa juuri ketään suomalaista nuorta miestä ei kiinnosta sotia vaikkapa Turkin puolesta, mutta käytännössä nyt siihen sitoudutaan."

      Kuinka monta kertaa pitää sanoa, että asevelvollisuus ei lähetä operaatioihin ulkomaille, kantahenkilökuntaa ja reserviläisiä sopimussotilaita vain.

      Poista
    3. Asevelvollisiahan ovat periaatteessa kaikki suomalaiset.

      Poista
    4. Miten sinä sen estät, jos nato-maata vastaan hyökätään? Älä höpötä, jos saan pyytää.

      Poista
    5. Täsmälleen samoilla keinoilla kuin Tanska ja Norja.

      Poista
    6. Eli ei millään. Hyökkääjä hyökkää jos niikseen tulee, NATO sitten vähän voivottelee tapahtunutta, varsinkin jos hyökkääjä uhkaa ydinaseella.

      Poista
  7. Venäjän uhka on aina realiteetti. Sen torjumiseen pitää panostaa niin paljon kuin suinkin mahdollista. Muuri rajalle ei ole liioittelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tuolla uhalla pelottelulls on kätketty monta muuta uhkaa. Ei se länsikään, varsinkaan Yhdysvallat, mikään puhdas pulmunen ole.
      Tässä voi kysyä että olemmeko lopultakin menossa ojasta allikkoon.

      Poista
    2. "Sen torjumiseen pitää panostaa niin paljon kuin suinkin mahdollista."

      Hyvästi hyvinvointivaltio. No itsepähän nuori polvi taakkaansa jatkossa kantaa. Itse olen jo toinen jalka haudassa. Sitä paitsi tämä maa kyllä valloitetaan lastenrattailla kuten jokainen demofgratiasta vähänkin perillä oleva tietää. Nigeriassa syntyy enemmän lapsia kuin koko Euroopassa.

      Poista
    3. "Ei se länsikään, varsinkaan Yhdysvallat, mikään puhdas pulmunen ole."

      Kysymys on siitä, kumpi Venäjä vai USA on puhtaampi - tai vähemmän puhdas - erityisesti ajatellen Suomeen kohdistuvia oikeudettomia hyökkäyksiä ja siinä yhteydessä siviileihin kohdistuneesta väkivallasta. Vietnamin sodassa luutnantti William Calley murhasi siviilejä, mutta joutui lopulta oikeuteen. Nähtäväksi jää, koska vastaava tapahtuu edes yhdelle Erikoisoperaation "sankareista".

      Poista
    4. Mitä puolustamista tässä punavihreässä kulttuurissa on? Kuten tunnettua islamilaisissa maissa ei kuki vihreäliike eikä kultturimarxilaisuus. Henkilökohtainen vapaus on myös suurempi. Ei valtio puutu niissä joka asiaan säätelyllä ja kielloilla. Pelastavatko vielä muslimit terveen länsimaisuuden rappiolta.

      Poista
    5. Vietnamin jälkeen yhdysvaltalaiset ovatkin viisastuneet, eikä heidän sotarikollisiaan saada enää oikeuden eteen (syytesuoja).
      Että sellainen "pulmunen" mutta ilmeisesti nyt NATON myötä Yhdysvallat saa huseerata maassamme ihan niinkuin lystää...

      Poista
    6. Esität hyvän kysymyksen. Mitä tässä niinkuin puolustetaan? Paskakasaa?

      Poista
    7. Pyhää pakkoenglantia.

      Poista
    8. Jos noin kerta on, miksette muuta Wladimir Suuren "onnellaan". Tuohon kysymykseen ei kukaan noin huutelija ole vastannut? Vai onko se niin, että jos siellä tuollaista huutelisi voisi olla kylmä kyyti edessä.

      Poista
    9. Koska kysymyksessä on niin typerää huutelua ettei siihen kannata vastata
      Mikset muuten ole itse muuttanut sinne "onnelaasi" rapakon takana, vaan kituutat täällä Suomessa?

      Poista
  8. Paavo Talvela tunnusti Paasikivelle sodan jälkeen: "Kun olemme kaksi sotaa niin perusteellisesti hävinneet."
    Siinä ei paljoa ollut torjuntavoittoretoriikalle tilaa. Talvelan sukupolvelle vain Suur-Suomi riitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi riittänyt varmasti Talvisotaa edeltäneen rajan säilyminen. Itsekin ihmettelen näitä torjuntavoitto joiden seurauksena menetettiin suunnattomia maa-alueita ja yhteys Jäämerelle. Maksettiin vielä sotakorvaukset kin.

      Poista
    2. Säilytettiin itsenäisyys (vrt Viro).

      Poista
    3. Eikä tästä ole mitään opittu? Niinistö omien sanojensa mukaan haluaa keskustella Putinin kanssa lasten pommittamisesta. Ihan kuin lastentarhasta olisi karannut presidentteilemään.

      Poista
    4. Voisiko ajatella, että Niinistö teki sen teon, joka jäi Kirilliltä tekemättä. Saharov ei ollut enää tekemässä.

      Poista
  9. Meillä suomalaisilla on se hyvä puoli, että tiedämme näin jälkeenpäin täsmälleen sen, miten Suomessa olisi pitänyt toimia 30-luvulla ja myös sotien aikana! No, tosiasiassa silloin pelattiin täysin sen aikaisten realiteettien mukaan. Turha on josstitella vaikkapa sitä, että olisi pitänyt suostua Stalinin rajatarkastuksiin jne. jne, ja nyt meillä olisi Karjalat ja Viipurit ynnä Petsamot!

    Imperialistisen suurvallan naapurissa muutaman miljoonan asukkaan verrattain edistyksellinen yhteiskunta paperitehtaineen ja malmirikkaine kaivoksineen kiinnosti Stalinia! Selluloosa- ja paperitehtaista saa myös trotyyliä! Neuvostoliiton paperi-ja selluteollisuus sai Suomesta kymmenien prosenttien lisän, ja se ei ole todellakaan vähän! Piti antaa sellaisiakin tehtaita, jotka olivat koko sotien ajan suomalaisten käsissä! Eikä vielä sekään riittänyt, vaan suomalaisten insinöörien piti sotien jälkeen jäädä venäläisten isännöimiin tehtaisiin johtamaan paperin valmistusta, koska uusilla isännillä ei ollut ammattitaitoa toimia nykyaikaisten tehdaslaitteiden kanssa!

    Useimpien kannattaisi tutkia, miten Stalin uhkaili ja painosti Suomea Talvisodan jälkeen! Kalevan alas ampuminen kesäkuussa 1940 kyllä pitäisi todistaa Neuvostoliiton "ystävyydestä" pientä naapuriaan kohtaan!

    VastaaPoista
  10. Höpö höpö. Suomella ei ole mitään muuta kuin 1300km rajaa Venäjän kanssa. Se on ainoa asia sen lisäksi, että voitaisiin käydä kauppaa, mikä Venäjää kiinnostaa.

    VastaaPoista
  11. Vanha amerikkalainen paljon maailmanpolitiikkaa nähnyt konservatiivi Pat Buchanan kirjoittaa Suomen Nato-jäsenyydestä huomion arvoisesti: https://buchanan.org/blog/why-would-us-give-a-war-guarantee-to-finland-159385
    Lopussa varteen otettava huomautus: Voiko joku kuvitella Venäjän hyökättyä Suomeen Turkin julistavan sodan Venäjälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buchananin kommentti ihan kelvollinen, jatkanee aiempia hänen mielipiteitään. Suuri osa US lainsäädäntökoneistosta ei kokenut samoin Naton laajentumisesta keskustellessaan ja äänestäessään.

      Nato on puolustusliitto, jonka tehtävä on yhteisesti ehkäistä Venäjän hyökkäys Bosporille (Turkkiin), Suwalkin käytävään tai Suomeenkaan. Naton tehtävä on muodostaa niin suuri voima, että se aiheuttaa eri operaatioita suunnittelevalle vastareaktion jo suunnitteluvaiheessa.

      Tätä kannattaa Buchananin tekstin lukemisen jälkeen pohtia.

      Poista
  12. (myöhään kommentoin, mutta kuitenkin:)

    Tuurin kirja luettu, laajentaa hyvin Talvelan profiilia nuoruusvuosien, jääkärikoulutuksen, 18-kevään sodan,
    Aunuksen "operaation" (hauska nimi sinänsä näin 2022 Putinin käsitteiden kulmasta) ja muutenkin. Suosittelen kiinnostuneille lukemaan Talvelan päiväkirjat sota-ajalta, ja eritoten Halstin päiväkirjan talvisodasta. Halsti muistaakseni divisioonan huoltopäällikkönä Kannaksella, työn määrä valtava, huoli samoin. Opettavainen kirja useille meistä nojatuolikenraaleista.

    Hyvästä blogikirjoituksesta pieni kommenttini:
    "...vanhemmiten ymmärsi, että Venäjän mahti on realiteetti.
    Siinäkin kun näet oli kovuutta, jota kovakin mies osasi kunnioittaa käytännön oppia saatuaan."

    Venäjän mahti on realiteetti, ollut aina, ei siinä mitään, mutta vastaavasti Venäjän mahti ei näytä kunniottavan kuin kovuutta.

    Tällä hetkellä aiemmin luotetuksi mainittu YK ja "sääntöpohjainen maailmanjärjestys" ei ole voimassa - oliko aiemminkaan: Venäjä agressiivinen II ms jälkeen DDR 1953, Unkari 1956, Tsekkoslovakia
    1969, Afganistan 1979, päälimmäiset operaatiot tässä.

    Ukrainan sota ja Ukrainaa avustavat toimet sen osoittavat: venäläiset pitävät neuvotteluhalukkuutta
    heikkouttena, kunnioittavat vain vastustajan voimaa, kovuutta, jota venäläinenkin kunnioittaa käytännön oppia saatuaan.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.