torstai 19. toukokuuta 2022

Rapakon takaa

 

Kolonialismia

S. Ilmonen, Delawaren suomalaiset. Karisto Oy 1938, 233 s.

 

Aikamme kummallisuuksiin liittyy kolonialismiin kohdistettu kauhistelu. Siinä yhdistyy usein täydellinen historian ymmärtämättömyys henkiseen masokismiin, jonka koetaan kai jollakin tavalla sovittavan ne menneiden sukupolvien synnit, jotka kiivas jumala on sukupolvien takaa sälyttänyt hyvinvointinsa ähkyyn tukehtuville kermapepuille.

Voisipa kai sitä yrittää kuvitella historiaa ilman kolonialismiakin: kaikki ns. alkuperäiskansat olisi jätetty omaan erinomaisuuteensa asumaan turvemajoissaan, riistämään luontoa alkeellisilla keinoillaan, lääkitsemään vaivojaan poppakonsteilla ja olemaan, ah, niin täydellisessä sopusoinnussa luonnon kanssa, että se nykyaikaista tarkkailijaa vallan hämmästyttäisi.

Mahtaisivatko nuo kolonialismilta rauhaan jätetyt yhteisöt tänään kukoistaa ja olla tyytyväisiä siihen, ettei heidän rauhaansa koskaan häiritty ja että he saivat elää täydellisyyttä hipovan yhteiskuntajärjestelmänsä alaisuudessa? Rohkenen epäillä. Kyllä syyttävä sormi silloin osoittaisi välinpitämättömiä eurooppalaisia.

Niin sanottu kehitys, tuo nykyisin kirosanaksi mielletty asia, olisi silloin jäänyt tapahtumatta ja luonto olisi harventanut säännöllisesti ihmispopulaation rivejä suorastaan vuosittain. Loputtomien lapsivuoteiden hedelmistä olisi eloon jäänyt vain satunnaisia yksilöitä ja naiset olisivat nääntyneet jo hedelmällisyysikänsä aikana.

Mutta moisen, niin sanoakseni ideaalisen ja tasa-arvoisen kehitystien kuvitteleminen reaaliseksi mahdollisuudeksi on itse asiassa yhtä toivotonta kuin toimivan Platonin valtion tai Leninin kuvitteleman kommunistisen yhteiskunnan rakentaminen. Syy on yksinkertainen: ihmiset ovat aina yrittäneet tehdä parhaansa omien yhteisöjensä hyväksi kaikissa olosuhteissa, myös satoja vuosia sitten.

Muuan tällainen luonnonvoimaisesti syntynyt liike oli kolonialismi, siirtokuntien perustaminen villeille alueille, joilla oli joskus tarjottavanaan paljonkin sellaista, jota vain kehittyneempi kulttuuri pystyi hyödyntämään. Ihmisiä, siirtolaisia, muutti uusille alueille, joita alettiin nimittää siirtomaiksi. Väestönkasvun ollessa suurempi kuin maa jaksoi silloisilla menetelmillä elättää, vain siirtomaat tarjosivat elämän edellytyksiä yhä useammalle.

Nykyäänhän sen sijaan juuri kehittyneimmistä maista on tullut siirtomaita, jonne ns. kehitysmaiden liikaväestö suunnistaa, tällä kertaa ei enää raivaamaan neitseellistä maata, vaan päästäkseen nauttimaan korkealle kehitetyn tuotannon antimista.

Mutta aikoinaan siis siirtomaita tarvittiin työhaluisille uudisraivaajille, jotka syystä tai toisesta eivät viihtyneet vanhassa maailmassa. Valtiokin ymmärsi, että siirtomaat olivat ainakin periaatteessa hyödyllisiä ja kakki, jotka voivat, yrittivät niitä hankkia.

Ruotsikin perusti Amerikkaan oman koloniansa 30-vuotisen sodan parhaillaan riehuessa, vuonna 1638. Vain hiukan aiemmin, vuonna 1620 oli samalle Pohjois-Amerikan länsirannikolle saapunut joukko englantilaisia puritaaneja Mayflower-laivallaan.

Ruotsalaiset ostivat intiaaneilta maata Delaware-joen varrelta, nykyisen Wilmingtonin kaupungin tienoilta ja Uusi Ruotsi ulottui lähelle nykyistä Philadelphiaa. Liehtarina toimi sama hollantilainen Pieter Minuit, joka oli ostanut intiaaneilta Manhattanin.

Kun rehelliset kaupat oli tehty, voitiin alkuasukkaiden kanssa harjoittaa rauhallista ja molemminpuolisesti edullista rinnakkaiseloa. Vain jotkut yksilöt syyllistyivät rötöksiin, kuten ne intiaanit, jotka skalpeerasivat suomalaisen emännän, joka kuului Purasten sukuun. Emäntä jäi henkiin ja uusi nahka kasvoi päähän, mutta tukan kanssa oli ongelmia.

Kolonian nimeksi tuli siis Uusi Ruotsi, kuten kaikki tietävät. Vähemmän on tainnut olla puhetta siitä, että sen väestö oli miltei kokonaan suomalaista. Suuri osa oli Värmlannin suomalaismetsistä, mutta osa myös itse Suomen suuriruhtinaskunnasta.

Yleensä puhutaan aina siitä, että Amerikkaan karkotettiin metsänhaaskaajia eli suomalaisia kaskenpolttajia ja rikollisia. Itse asiassa nuo ryhmät jäivät varsin pieniksi. Kun suomalaiset olivat aikansa asuneet Amerikassa ja lähettivät kirjeitä vanhaan maailmaan, syntyi Ruotsissakin oikea suomalaisten Amerikan kuume, ja sinne pyrki paljon enemmän väkeä kuin voitiin ottaa.

Itse asiassa syntyi oikeita tragedioita, kun maansa myyneet suomalaiset eivät mahtuneetkaan laivaan päästäkseen ihannemaahansa. Asiaa koetettiin kerran ratkaista myös siten, että ostettiin peräti oma laiva, mutta se ei päässyt Englantia kauemmas.

Matka oli vaarallinen ja ankaran luonnon ohella oli otettava huomioon myös vihamieliset ihmiset. Muuan laiva ajoi riutalle ja joutui espanjalaisten saaliiksi. Vaikka maiden välillä ei ollut enää vihollisuuksia, otettiin matkustajat vangiksi ja kymmenet menehtyivät vankeudessa.

Amerikkaan lähetettiin yhteensä vuosien kuluessa kaksitoista laivaa, joissa saapui yhteensä 295 suomalaista ja jonkin verran ruotsalaisiakin. Ruotsi oli kuitenkin hallinnon kieli, jota suomalaistenkin oli opeteltava. Tarpeen vaatiessa asioitiin tulkin välityksellä.

Kolonian oli puolustettava itseään myös toisten valtojen laajenemispyrkimyksiä vastaan. Sinne tuotiin hiukan sotaväkeä ja tykkejä ja rakennettiin useita linnoituksia. Ylivoima ratkaisi kuitenkin kehityksen. Vuonna 1655 Uuden Hollannin kuvernööri Pieter Stuyvesant saapui 700 miehen piiritysjoukkoineen Delawareen ja alisti sen Hollannin ylivaltaan.

Yhdeksän vuoden kuluttua oli taas englantilaisten vuoro ja suomalaisista ja ruotsalaisista tuli nyt Uuden Englannin asukkaita.

Nimet muuttuivat sen mukaisesti. Muuan merkittävä suomalainen suku oli nimeltään Rambo ja mieleen tulee, onko juuri tämä ruotsalaisasuinen suomalaisnimi saanut innoittaa myös Hollywoodin viihdenikkareita. Joka tapauksessa supisuomalaiset nimet muuttuivat ennen pitkää englantilaisvoittoisiksi.

Siirtolaisissa oli etenkin savolaisia: Korhosia, Liukkosia, Marttisia, Minkisiä, Mullikoita, Orasia, Piipareita, Purasia, Putkosia, Räsäsiä ja niin edelleen.

Englantilaistyyppisessä muodossa tavataan sitten sellaisia nimiä kuin Savoy (Savunen), Seneca (Sinikka), Thorsson (Tossava) ja niin edelleen. Tunnetuin noista suomalaisperäisistä henkilöistä on varmasti John Morton, jonka ratkaiseva ääni aiheutti sen, että Uuden Englannin siirtokunnat saattoivat yksimielisesti allekirjoittaa itsenäisyysjulistuksen.

Mortonin (Marttisen) talokin on säilynyt näihin päiviin saakka ja edustaa jo aika kehittynyttä mallia suurine ikkunoineen.

Muuten vanhat puurakennukset ovat luonnollisestikin hävinneet, lukuun ottamatta kolmea tiilestä tehtyä kirkkoa, josta yhä seisovat paikallaan itse asiassahan ne eivät olekaan niin tavattoman vanhoja tiilirakennuksiksi.

Kaiken kaikkiaan suomalaisten väkiluku nousi tuhansiin, ennen kuin he lopullisesti sulautuivat ympäristöönsä. Geeniperimä on tuolla seudulla ja laajemminkin koko Amerikassa tietenkin yhä jäljellä ja sukunimetkin löytyvät.

Vaatimattomassa Uuden Ruotsin koloniassa, joka lienee aina ollut emämaalle pelkkä taakka, kävi myös merkittäviä vieraita. Jonkin aikaa siellä jopa asui Turun akatemian professori Per Kalm, joka oli aikakauden merkittävimpiä oppineita koko Ruotsissa ja siis koko maailmassakin.

Siellä pistäytyi myös rauhaton sielu, yltiöpietisti Pietari Schäfer, joka Ison vihan aikana ja sen jälkeen sai herostraattista kuuluisutta valtakunnassa ja ulkomaillakin, jossa hän paljon kierteli.

Suomalaisen kolonian historiaa muisteltiin ymmärrettävästi paljon rapakon molemmin puolin vuonna 1938, kun oli kulunut 300 vuotta suomalaisten saapumisesta. John Mortonin ja Per Kalmin ansiosta tuo seutu on huomion arvoinen myös amerikkalaisille oman maansa historian tutkijoille. Ehkäpä sen menneisyyttä kannattaisi hehkuttaa enemmän myös Suomessa?

Kyseessä on sentään melko harvinainen tapaus, jossa nimenomaan suomalaiset ovat nousseet tuon ajan maailmanhistoriassa esille, tunnettujen 30-vuotisen sodan vaiheiden lisäksi.

23 kommenttia:

  1. Toisaalta, jos maanläheisemmät olisivat voineet jatkaa elämäänsä, olisi jatkunut se, mistä tuskin olisi ollut laajempaa ekologista uhkaa.

    Kun sivistys ja sen tuomat odotukset ja välineet tuotu kehiin,... ongelman voi sanoa alkaneen, jo suoraan taudeista, alkoholismista, diabeteksesta ja yleisemmästä down-tilanteesta.

    Melkoista tuontisettiä, ja sen vaikutusta. Tokko maailmakaan tokenee tästä enää.

    VastaaPoista
  2. Muistan vielä hyvin siirtomaatavarakaupat. Kun nyt vaeltelee näissä hehtaarimarketeissa on hyödyllistä muistella, että niilläkin tavaroilla pärjättiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Muistan vielä hyvin siirtomaatavarakaupat."

      Ja niiden tuoksut...

      Poista
  3. "Kun sivistys ja sen tuomat odotukset ja välineet tuotu kehiin,... ongelman voi sanoa alkaneen, jo suoraan taudeista, alkoholismista, diabeteksesta ja yleisemmästä down-tilanteesta."

    Tässä taas ihannoidaan melko perinteiseen tyyliin "jaloa villiä" ja mitätöidään inhimillisen kekseliäisyyden tuomia elämää suuresti helpottavia ja pidentäviä asioita.

    Perusteena näyttää olevan meitä vääjäämättömästi odottava ilmastotuho, jota on sitäkin odotettu jo kymmeniä vuosia.

    VastaaPoista
  4. "Aikamme kummallisuuksiin liittyy kolonialismiin kohdistettu kauhistelu."

    Tuntuuhan tuo kauhistelu kummalliselta ja usein erityisesti, kun jotkut maanmiehemmekin katsovat juuri suomalaisten kunnostautuneen tällä saralla. Mutta lukiessani professorin kirjoitusta tajusin vähätelleeni asiaa. Muistin nimittäin jonkun oppineen lehtikirjoituksen Yhdysvaltojen perustamiseen liittyvän juhlinnan tiimoilta vuonna 1976. Muistaakseni yliopiston tutkijaksi tituleerattu kynäilijä teki siinä selkoa, miten suomalaiset siirtokuntalaiset olivat tuoneet mukanaan taidon, jota ilman koko Amerikan valloitus olisi pysähtynyt suunnilleen Atlantin rantaviivalle.

    Syyllisyyttäni suomalaisena onneksi lievittää tietoisuus, että kyseessähän ei ollut suomalaisten vaan nimenomaan savolaisten kontribuutio intiaanikansoen hävityksessä. Mutta pitäkööt viime mainitutkin mölyt mahoissaan, kun kerran nimittivätkin nämä oudot tulijat nimellä ”ihan kuin me”.

    Mutta vaikka saunomiskulttuureissa olikin havaittavaa samanlaisuutta intiaanien ja suomalaisten välillä, sotakirveellä ei hirsimökkiä saanut veistettyä. Koska eurooppalaisista ei ollut telttamajoitukseen, ensin savolaisten piti opettaa muut tulijat rakentamaan puumökki pelkällä kirveellä. Sen jälkeenhän sitten jo pelkkä ruotsalainenkin pärjäsi uudessa ympäristössä.

    VastaaPoista
  5. "Muuten vanhat puurakennukset ovat luonnollisestikin hävinneet, lukuun ottamatta kolmea tiilestä tehtyä kirkkoa"

    Eivätpä muuten ole! Tämä Uuden Ruotsin kolonia on minuakin kauan kiehtonut ja sitä tutkiessa vastaani tuli kerran tieto yhdestä hirsirakennuksesta, joka on kuin ihmeen kautta säilynyt pystyssä yksityismuseona. Nimi on Nothnagle log house tai cabin:
    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Nothnagle_Cabin

    Se on tiettävästi vieläpä maan vanhin säilynyt hirsirakennus, joka antaa asialle lisämerkitystä - epäillään näet, että myöhemmässä uudisraivaajakuvastossa niin ikoninen hirsisalvos olisi valtaväestön suomalaisilta oppima. Englannissa kun hirsirakentamista ei metsien vähyyden takia juuri harjoitettu.

    Hienoa olisi, jos Suomi voisi jotenkin tukea tuon rakennuksen säilyttämistä, on meinaan tuon ikäiset hirsirakennukset täällä kotipuolessakin harvassa. Siinä mielessä se on meillekin kansallinen muistomerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin Googlen streetviewlla tuota Cabinia. Näkymä on aika odottamaton. Mikään mökissä ei näytä vihjaavaan museaalisuuteen. Se ei kauempaa katsottua näytä edes erottuvan muista ympäristön taloista.

      Portin pielessä on kiinteistönvälittäjän kuva ja puhelinnumero. Christina Huang vastaamassa tiedusteluihin. Paljonkohan siitä on pitänyt pulittaa. Vai olisiko vielä myymättä?

      https://www.google.fi/maps/@39.8176981,-75.2658404,3a,78.3y,351.56h,85.78t/data=!3m6!1e1!3m4!1sfpmHiQIbwnMZ56Z2zHvysw!2e0!7i16384!8i8192

      Poista
    2. Näyttäisi olevan. Alkuperäisestä hintapyynnöstäkin (2,9m $) on tingitty aika lailla, nyt sen saisi jo 750 tuhannella.
      https://www.weichert.com/97278964/

      Ei kyllä mikään ihmekään ettei ostajaa ole löytynyt, jos kerran ehtona on ollut että nykyasukkaat jäisivät "syytinkille" pitämään paikkaa kunnossa. Tuo Harry Rink ansaitsisi jonkun tunnustuksen Suomelta, on käyttänyt sen verran aikaa ja vaivaa restauroinnin eteen. Onpa osunut oikein tervaskanto talovanhuksesta huolehtimaan:
      https://www.townandcountrymag.com/leisure/real-estate/g18569427/oldest-log-cabin-for-sale/

      Tuon jutun perusteella jopa alkuperäistä rautakaluakin olisi talossa jäljellä, lisäksi mainitaan hirsisalvoksen olevan mallia nauloja tarvitsematon kaksoislohenpyrstö - sinänsä ymmärrettävää huoltovaikeuksista kärsivässä siirtokunnassa, joka eli alituisessa raudan puutteessa.

      Poista
  6. Samana vuonna 1938 ilmestyi muuten Yhdysvalloissa syntyneen ja Suomeen perheineen palanneen Heikki Jylhän (1903-1979) nuortenkirja Delawaren pojat, joka kertoo siirtolaisten ja intiaanien kohtaamisista. Pääosassa seikkailee neuvokas poikakaksikko. Uusia painoksia otettiin 1970-luvulle asti.

    VastaaPoista
  7. "kaikki ns. alkuperäiskansat olisi jätetty omaan erinomaisuuteensa asumaan turvemajoissaan, riistämään luontoa alkeellisilla keinoillaan, lääkitsemään vaivojaan poppakonsteilla ja olemaan, ah, niin täydellisessä sopusoinnussa luonnon kanssa, että se nykyaikaista tarkkailijaa vallan hämmästyttäisi."

    Jalon villin ajatus syntyi 1700-luvun valistuksen myötä, kun kritiikkiä kohdistett8n tapahtuneeseen rokokoo kulttuuriin.

    Raa'asti ajatellen maan pitää kuulua niille, jotka sen antia pystyvät parhaiten hyödyntämään. Tällä perusteella alkuperäiskansat kuuluivat enintään reservaatteihin. Tätä sääntöä ei enää noudatettu silloin kun kiinalaiset siirtolaiset pyrkivät Kaliforniaan 1800-luvun lopussa.

    VastaaPoista
  8. Kolonialismi täytyy mielestäni nähdä osana ihmiskunnan ikiaikaista levittäytymistarvetta. Sikäli eivät nykyiset kansainvaellukset liikakansoitetuista kehitysmaista kehittyneempiin maihin oikeastaan poikkea siitä lainkaan: taas paetaan herroja ja leveämmän leivän perässä. Mielenkiinto onkin syytä kohdistaa siihen, mikä kulttuuri osoittautuu elinvoimaisemmaksi ja syrjäyttää muut. Siinä ei ratkaise vain kulttuurin ominaispiirteet, vaan myös suuressa määrin määräsuhteet. Jos tulijat eivät sulaudu ja heitä kertyy yhä enemmän, ei vahvempikaan kulttuuri kykene heidän kulttuuria syrjäyttämään. Onko se siinä tapauksessa edes vahvempi?

    On syytä erottaa kolonialismi imperialismista, joka puolestaan keskittyi kansojen ottamiseen "suojelukseen" sekä niiden riistämiseen sotilaallisesti pedattujen etuoikeuksien avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava esimerkki on Rooman imperiumiin 300-400-luvuilla tunkeneet germaanit. Rakennuksen jäänteet, luku- ja kirjoitustaidon romahtaminen ja kaukokaupan katoaminen ovat paljon puhuvia.

      Poista
  9. Adam Smithin Kansojen varallisuuden suomennoksessa mainitaan kaksi suomalaista. Per Kalm ja setäni Kaarlo af Heurlin, jonka Machiavellin käännöstä Valtiollisia mietelmiä oli lainattu,

    VastaaPoista
  10. Kolmisenkymmentä vuotta sitten amerikkalaistutkijat Terry Jordan ja Matti Kaups - ymmärtääkseni jälkimmäinen oli emigranttivirolainen - esittivät tutkimuksessaan "The American Backwoods Frontier. An Ethnic and Ecological Interpretation" teesin, jonka mukaan juurikin Uuden Ruotsin metsäsuomalaisilla oli keskeinen rooli asutuksen leviämisessä verrattain kapealta rantakaistaleelta lännemmäs kohti koskemattomia korpia. Tästä tärkeimpänä esimerkkinä jo mainittu hirsimökki. Jordan & Kaups listaavat muitakin innovaatioita, joita suomalaiset toivat mukanaan. Tosin ymmärtääkseni aikalaisvastaanotossa herrojen uutteraa tutkimustyötä kiiteltiin, mutta kuitenkin heidän tutkimustuloksensa jäivät melko kiistanalaisiksi eivätkä nauti yleistä hyväksyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin tuo hirsirakentaminen oli tärkeä juttu Pohjois-Amerikan asutushistoriassa. Rankasssa, Hollannissa ja Englanissa oli jo siirrytty sahattuun puutavaraan ja hirsirakentaminen oli jo kadonnut historian hämäriin.

      Valkoisen miehen voittokulku uudella mantereella perustui paljolti siihen, että intiaanien ja jopa maahantuotujen neekeriorjien osaaminen otettiin käyttöön. Sen sijaan alkuperäiset asukkaat eivät pystyneet samalla menestyksellä omaksumaan eurooppalaisten osaamista.

      Toki natiivit omaksuivat esimerkiksi hevoset ja tuliaseet, mutta kovin syvällistä osaamista ei syntynyt. Intiaanit eivät olleet hyviä ampujia ja asesepäntyöt eivät onnistuneet.

      Tavallaan tuo hirsirakennusten tekeminen tuo mieleen suomalaisten korsut ja erätaidot toisen maailmansodan ajalta. Teollistunut ja urbanisoitunut Saksahan oli jo menettänyt tuon osaamisen elämiseen ja majoittumiseen ulkoilmassa. Toki esimerkiksi Hitler Jugendissa nuoria kouluttiin kenttäelämään, mutta siinäkin painopisto oli karaistumisesa eikä osaamisessa ja Wehrmactissa hallisevaksi mielipiteeksi upseeriston keskuudessa pääsi se, että pärjääminen arktisissa olosuhteissa oli kuri eikä osaamis tai varustekysymys.

      Poista
    2. Suomalaiset, maailman historian täydellisin ja osaavin kansa.

      Poista
    3. Ei se sen täydellisempi tai osaavampi, mutta saaneehan sitä arvostaa menneiden sukupolvien osaamista ja taitoa. Puu kumminkin on ollut Suomessa se mistä työstetty mitä milloinkin. Lusikoista rakennuksiin.tarvinneehan nuo kirjatkin materiaalinsa siitä ja kyllä sitä mielummin vessapaperiin takamuksensa pyyhkii kuin lehtiin. Japskeilla taas on siinä oma näkemyksensä, mutta olettaisi siihen vaikuttavan tuo maantieteellinen sijainti, mitä väki katsonee järkevimmäksi käyttää hyödykseen.

      Poista
    4. "Suomalaiset, maailman historian täydellisin ja osaavin kansa."

      Tuollainen primitiivisyys on kaksiteräinen miekka. Suomalaiset ehkä osasivat elää vaatimattomissa oloissa sotakentillä ja erätaidotkin olivat jokamiehen taitoja. Talvisodassa sitten huomattava osa sotasaalispanssareista jäi kentille, kun jalkaväkikomppanioissa ei ollut miehiä, jotka olisivat saaneet koneet käyntiin ja ajettua pois kentältä.

      Suomessa on havaittavissa jopa historian vääristelyä liittyen sotahevosiin. Aikalaiset kyllä tiesivät, että hevosen ainoa etu moottoriajoneuvoihin oli se, että jos saarroksiin joudutiin hevosen saattoi syödä. Suomen asevoimien vaatimaton motorisointi onkin sitten käännetty päälaelleen, kun kuorma-autoja, maastureita ja moottoripyöriä ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi, niin siitä hevosesta tuli sitten "ratkaisija" ellei ihan "sankari".

      Suomalainen talonpoika saattoi olla kätevä ja kenttäelämään tottuva, mutta lopulta puolustusvoimienkin oli myönnyttävä siihen, että teknisesti koulutettuja sekä vaikka kuorma-autokuskeja käytettiin siviiliosaamiseen liittyviin tehtäviin eikä kiväärimiehiksi.

      Oma isäni on saanut nähdä kuinka agraari Suomesta on siirrytty jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Isäni on joutunut opettelemaan sekä työhevosten käyttöä että somen käyttöä asiakaspalvelun tehostamiseen.

      Poista
    5. Arvostaa toki saa, muttei muiden kustannuksella.

      Poista
  11. Ei taida olla suomalaisista oikein kunnon imperialisteiksi. Pikemminkin kansalaisissa on, kuten viime päivätkin ovat osoittaneet, torpparin sielu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markus:

      Johan tunnettu kansanviisauskin sanoo, että ei mopolla mahottomia.

      Poista
  12. ”Eikö ole perusteltua sanoa, että eurooppalainen tekee erirotuisille ihmisille aivan samoin kuin ihminen tekee eläimille ? Hän pakottaa heidät palvelemaan omia tarkoituksiaan ja jos he eivät taivu, hän tuhoaa heidät.” Alexis De Tocqueville. Demokratia amerikassa. v. 1835.

    VastaaPoista
  13. Olikohan sittenkään Afrikan siirtomaiden itsenäistyminen hyvä asia? Kun katsoo missä tilassa ne nyt ovat, tulee surku. Otetaanpa esimerkiksi Algeria. You tubessa on runsaasti videoita maasta esim. 50-luvulta ja aika eurooppalaisilta ne kyllä näyttävät. Toki ranskalaiset riistivät, tapansa mukaan siirtomaitaan, mutta kyllä niissä kaiketi hyvääkin saatiin aikaiseksi?

    Ranska, kuten tunnettua väistyi Algeriasta, mutta sitten algerialaiset
    saivat aikaiseksi sisällissodan ja sitä lajia riitti enemmän tai vähemmän aina 90-luvulle, ja eipä sillä keinolla leipä todellakaan levene.

    Afrikka on luonnonvaroiltaan äärettömän rikas, mutta mitään valmista sieltä ei tunnu löytyvän, muuta kuin pakolaisia ja sotia, kuivuutta ja nälkää. Tunsin erään neuvostoliittolaisen everstin, joka palveli kai pari vuosikymmentä Afrikan sarvessa, ja hän totesi sarkastisesti, että joka ainoa vuosi oli "kuivuus ja katovuosi", ja tahtoi tulla kalliiksi ruokkia Neuvostoliiton viljalla sikäläisiä peukalon pyörittäjiä.

    No, jäämme seuraamaan mitä kiinalaiset saavat aikaan maailman turuilla, vai käykö niin kuin eurooppalaisten kanssa, eli että poimitaan rusinat pullasta ja riistetään entiseen malliin?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.