Uskonsotaa?
Mutta me Herrass’ sodimm’!
(Suuren Pohjan sodan aikainen virsi)
Ukrainan sotaa on haluttu tulkita monin tavoin. Niin sanottujen realistien mielestä kyseessä on yksinkertaisesti vääntö vallasta. Venäjä ei halua suostua siihen, että Ukraina itsenäisenä valtiona harjoittaisi omaa ja vanhasta isännästä riippumatonta politiikkaa. Siitä toki juuri on kyse myös virallisen venäläisen tulkinnan mukaan.
Samalla asiaan kuitenkin liitetään mielenkiintoisia laahuksia: Venäjä ei voi suvaita sitä, että Ukrainasta tehtäisiin ”anti-Venäjä”, olemukseltaan Venäjän vastainen, länsimainen elementti. -Sellainenhan muuten oli itse asiassa koko Pietarin kaupunki slavofiilien tulkinnan mukaan.
Tässä olisi siis kyse myös kulttuurisodasta: vähä-Venäjää ei saa irrottaa ja se ei saa irtautua ison-, vähän- ja valko-Venäjän pyhästä kolminaisesta yhteydestä. Kun kerran Ukraina on osa Venäjää ja venäläisyyttä, ei se voi samaan aikaan pyrkiä osaksi länttä. Tämä on asiain perimmäinen olemus, joka tunnetaan ainakin Moskovassa.
Sivuuttaen kysymykset siitä, miten on mahdollista, että ukrainalaiset sitten niin sitkeästi puolustavat oikeuttaan olla jotakin muuta kuin se oikea oma itsensä ja sen, kenellä tässä maailmassa on oikeus toisten puolesta sanoa, millainen sen kansallinen identiteetti on, venäläisen imperialismin kannattaja selittää, että käynnissä on proxy-war: itse asiassa Ukrainan natsihallitus toimii USA:n valtakirjalla sen agenttina.
Todellinen vihollinen kaiken takana on siis jo vanhastaan tunnettu suuri Saatana: USA. Mutta millainen vihollinen se oikein on ja miksi niin vihattava?
Vastaus on ollut, että USA edustaa pakanallisuutta ja rappiota, kun taas Venäjä on, Luojan ihmeellisen johdatuksen ansiosta, säilyttänyt sielunsa puhtaana. Paradoksaalisesti se tapahtui neuvostojärjestelmän ansiosta, sen vallitessa maa oli eristettynä läntisestä rappiosta.
Lännen -joka 1800-luvulla tarkoitti käytännössä Länsi-Eurooppaa- rappio ja jumalattomuus oli slavofiileille selviö jo 1800-luvun alkupuolelta saakka, ja todellisen kristillisyyden he löysivät vain Venäjältä.
Euroopassa kristillisyys nykyään kieltämättä onkin henkitoreissaan, minkä lukemattomat tutkimukset todistavat. Muutos on 1900-luvun loppuvuosikymmeninä ollut erityisen nopea. Amerikassa kaikki kuitenkin on toisin.
Samuel Huntington on kirjassaan Who We Are?[1] tutkinut muun muassa uskonnollisuuden kehitystä ja tilaa maassaan ja päätynyt siihen tulokseen, että uskonnollisuus kuuluu amerikkalaisen identiteetin keskeiseen perustaan.
2000-luvun alussa yli 60 prosenttia amerikkalaisista oli vakituisia kirkossakävijöitä, 92 prosenttia kertoi uskovansa Jumalaan ja yli 70 prosenttia kuolemantakaiseen elämään. Sitä paitsi uskonnollisuuden trendi ei osoittanut heikkenemistä muutoin kuin katolisten osalta, mikä kenties johtui katolisen kirkon suhtautumisesta syntyvyyden säännöstelyyn.
Kansainvälisesti moinen uskonnollisuuden määrä on aivan poikkeuksellista. Erään 43 valtiota vertailevan tutkimuksen mukaan USA:ta uskonnollisempia valtioita (siis itse asiassa kansoja) olivat vain Nigeria, Puola, Intia ja Turkki. Mitä Venäjään tulee, se oli vähiten uskonnollisten joukossa numerolla 38. Kaikkein alimpina olivat Viro ja Kiina. Erot ylä- ja alapään välillä olivat hyvin merkittävät.
Kuuluisa instituutio World Values Survey, joka on vuosien ajan vertaillut noin kahdeksaakymmentä maata erilaisten arvojen suhteen (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=wvs ) on piirrellyt myös niin sanottua arvojen maailmankarttaa. Yllättävää tai ei, siinä tietyt maat ovat pitkälle sijoittuneet lähelle toisiaan uskonnon perusteella, olivatpa ne maallistuneita tai eivät.
Sekä USA että Venäjä sijoittuvat omaan viiteryhmäänsä, jotka sijaitsevat ns. itseilmaisuarvojen vallitsevuutta kuvaavalla x-akselilla lähes kartan vastakkaisissa päissä. Tosin me, protestanttisen Euroopan edustajat, olemme vielä hieman kauempana Venäjästä ja siis anglosaksisen alueen vieressä (ks. https://www.worldvaluessurvey.org/images/Map%202022_June%202022%20corrected.png ).
Näiden faktorien vihoviimeistä merkitystä en ryhdy tässä pohtimaan, mutta epäilemättä se osoittaa Venäjän ja ”lännen” välisen etäisyyden arvojen suhteen -kenties peräti arvoyhteisöinä? – ihan oikeastikin olevan suuren.
Tänäkin päivänä hämmästyttävästi elävä slavofiilinen tarina Venäjän syvästä kristillisyydestä on joka tapauksessa myytti, joka ei kestä minkäänlaista kritiikkiä.
Jo muutaman vuosikymmenen ajan ovat uusslavofiilit -kuten aikoinaan heidän edeltäjänsä- jauhaneet samoja ajatuksia venäläisyydelle ominaisista altruismista, kollektivismista ja uhrautuvaisuudesta, jotka perustuvat ortodoksiseen uskoon ja ovat vastakohta aivan erityisesti amerikkalaiselle itsekkyydelle ja menestymättömien hylkäämiselle oman onnensa nojaan. Heidäthän on protestanttisen uskon mukaan joka tapauksessa predestinoitu helvettiin, kuten näkee jo kaukaa.
Kun ajattelee Venäjällä vallassa olevan varkaiden ja huijarien joukon ansioita vähäosaisista huolehtimisen ja veljesrakkauden alalla ja vertaa tilannetta mihin tahansa protestanttiseen maahan, on kovin vaikea uskoa, että Venäjä ja venäläisyys tässä asiassa jotenkin kunnostautuisivat. Lopputuloshan on ainakin heikko.
Kysymys näyttää siis olevan lähinnä julistamalla hankittavasta maineesta. Mitään ei saada aikaan käytännössä, mutta kehutaan sentään, että ainakin ideologian alueella tunnustetaan ylevämpiä arvoja kuin toinen osapuoli.
Mitta tämähän on tuttua jo neuvostoajalta. On vaikea sanoa, mikä todellinen merkitys izborskilaisten ym. lunatic fringellä on nyt käynnissä olevassa propagandasodassa. Ainakin he ovat osoittaneet halua esittää se uskonsotana.
Ehkä kyseessä ovat vain komeasti kaikuvat ontot fraasit, kun joku Dugin äityy julistamaan että on muodostettava suuri patrioottinen putinistinen rintama, Novorossijan, Donbassin, Venäjän ja suuren Euraasian liiton puolesta, ”ei käskystä, vaan sydämen kutsusta”. ”Meidän (venäläisten) puolella on Jumala. Tulkaa järkiinne pakanat ja nöyrtykää, sillä Jumala on puolellamme”.
Näinhän se Suvorovkin toki kerran 1700-luvulla joukkojaan kannusti: Me olemme venäläisiä, Jumala on puolellamme, kiiruhtakaa tekemään hyvää!
Suvorovilla tämä kuitenkaan tuskin oli camp-huumoria. Duginilla se voi ainakin jossain määrin sitä olla. Mautonta se ainakin on.
[1] minulla käytössä venäläinen laitos Кто мы? Вызовы американской национальной идентичности. Издательство АСТ, Москва 218, 544 с.
"slavofiilinen tarina Venäjän syvästä kristillisyydestä on joka tapauksessa myytti, joka ei kestä minkäänlaista kritiikkiä."
VastaaPoistaVoisiko kuitenkin olla kyse myös kristillisyyden erilaisesta tulkinnasta: läntinen, varsinkin protestantinen kristillisyys korostaa omakohtaista uskonratkaisua ja kokemusta sekä kanlaista puuhastelua sen ympärillä kun taas ortodoksinen usko on yhteisöllisempää ja mystisempää, ei "arsinoilla mitattavaa", jossa riittää silloin tällöin kirkossa käynti ja sanaton huokaus Jumalan puoleen: Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua, syntisistä suurinta.
Jokseenkin itse sen vähän noin tulkinnut. Sitten on tuo synti mikä taas on henkilökohtainen asia ja merkinnee sukupuolesta riippuen eri asioita. Useinmiten liitetään uskonnollisissa lahkoissa seksuaalisuuteen ja koskemaan taas naisia, kun todellisuudessa ne tahtonee olla jonkun herran näkemyksiä/mielipiteitä, joilla niinkään tekemistä todellisuuden kanssa.
PoistaErikseen taas on valtion näkemyys asioista jolloin taas voi uskoa vaikka näkkiin jos se tehnee onnelliseksi, kunhan ei ole toisille vaaraksi.
Ja pitänen kyllä mielekkäämpänä sitä kun saanee valita milloin käynee kirkossa jos edes käy ilman yhteisöllistä tuomitsemista. (Ihmisellä kun on tuo valinnanvapaus ja sitä saa käyttää, jotenkin tuo että olisi "sidottu" johonkin arkitodellisuudessa että pitää tuntuu niin masentavalta. Tyyliin kirkossa pitää käydä sunnuntaisin koska? (Sinänsä hauska kun sunnuntai oli pyhitetty levolle). Vähän sama kuin muslimin pitää rukoilla 5 päivässä koska? Pinttyneitä tapoja ei saane pois, mutta kaippa niiden kanssa voinee elää). (Itsellä se tupannee olemaan häät ja hautajaiset. Ristijäisetkin tupattu järjestämään kotosalla. Turistina taas tulee pyörittyä enempi vähempi hautuumailla ja kirkoissa, kuin myös kotimaassa. Mutta juurikaan ole tullut käytyä jumalanpalveluksissa tms. Tosin Tallinnassa ystävän kanssa päädyttiin kirkossa ilmeisesti kielenpuolesta ukrainalaiseen jumalanpalvelukseen. Kumpikaan tunnistanut kieltä mutta viroa tai venäjää se ei ollut ja tuo sota oli juurikin tuolloin lähtenyt käyntiin.)
PoistaNiin eihän esim. mikään kansaryhmä syyllisty toista kansaryhmää enempää varkauksiin vaan kysymys on erilaisesta omistusoikeuden tulkinnasta joka perimmäisesti johtuu vain jeesuksen ohjeista suomalaiset sen sijaan on erkaantunut jeesuksesta eikä ymmärrä tuollaisia tapakulttuuriin kuuluvia omistusoikeuksien äkillisiä vaihdoksia kysy vaikka kansanryhmänedustajalta niin kertovat olevansa varmasti rehellisiä.. Ihan niin kuin venäläiset ovat esimerkillisiä hartaimmasta kristitystä..
Poista"Heidäthän on protestanttisen uskon mukaan joka tapauksessa predestinoitu helvettiin, kuten näkee jo kaukaa."
VastaaPoistaOn hyvä täsmentää, että tuossa tarkoitetaan nimenomaan kalviniistista protestantismia - johon useimmat USA:n kirkkokunnat taustaltaan perustuvat. Länsi-Euroopassa vallitseva katolisuus ja luterilainen protestantismi tunnustuvat ihmisen mielenmuutoksen (metanoija) mahdollisuuden tässä armonajassa.
Pikkuisen pelkoa, vähäsen uskoa ja sopivasti propagandaa, se riittää kansan kuin kansan hallintaan. Masentavaa mutta elävää nykyaikaa. Vielä masentavammaksi asian tekee, että typeryskin näkee ongelman valtioiden rajan yli, muttei omassa maassaan.
VastaaPoistaOnpas hyvä kirjoitus. En itse osaa sanoa, onko idän ja lännen välinen ideologinen kuilu tänä päivänä tavallisen ihmisen elämässä enää miten suuri, mikä ei yllättäne ketään. Siispä voinkin vain kehua retostella kirjoittajaa, joka arvatenkin pohdiskellen kuilun juurisyitä siihen kenties kykenee.
VastaaPoista"Komeasti kaikuvat ontot fraasit..." Komeinahan ne tosiaankin kaikuvat, mutta mahtaako "fraasi" olla oikea käsite kertomaan mistä on pohjimmiltaan kyse. Kysehän on siitä, että ihanteet muodostuvat nimenomaan vastakohtina vallitsevan todellisuuden kielteisille piirteille, ja ihanteellisuus ylimalkaan on pakoa todellisuudesta.
VastaaPoistaTämä on kaikkien kyselytutkimusten heikko kohta. Vaikka ihmiset ilmoittaisivat aidot "todelliset" tuntonsa ja mielipiteensä, niissä ei välttämättä ole mitään aitoa. Ne kertovat toki jotain esimerkiksi siitä millaiset "opilliset totuudet" aikalaisia puhuttelevat, mutta kaikki kysymykset siitä, mikä näissä käsitteellisissä kytköksissä ihmisiin vetoaa, jäävät auki.
Kyselytutkimusten vastausten tulkitseminen edellyttää jotakin perustavanlaatuista näkemystä yhteisöissä vaikuttavista yhteisövoimista, ja tällaiset näkemykset taas palautuvat siihen mitä tutkija on klassisen sosiologian perusteista pystynyt omaksumaan. Jos esimerkiksi uskontoilmiöitä tarkastellaan durkheimilaisista lähtökohdista -- sellaisina kuin ne nähdään tämän sosiologian isähahmon pääteoksessa "Uskontoelämän alkeismuodoista" -- silloin itsestäänselvänä lähtökohtana pitäisi olla uskonnollisuuden arvioiminen sen sosiaalisen sitovuuden akselilla. Pitäisi siis arvioida oppijärjestelmien sijaan sitä, miten kullekin yhteisölle ominainen uskonnollisuus joko sitoo yksilöitä normimoralistiseen symbioosiin tai vaatii näiltä "aikuista autonomiaa", eli vastuunottoa omantunnoneettisessä mielessä.
Kaikkien meidän pitäisi päästä omista tunnustuksellisista tunnoistamme sellaisen itsetarkkailuetäisyyden päähän, että pystyisimme havaitsemaan, jäljittämään ja käsitteellisesti eristämään meissä vaikuttavat sosiaalisen sitovuuden ilmiöt. Eurooppalaisen uuden ajan ajatushistoriassa tällainen "aikuinen autonomia" on valistusajan tuote, eikä käsittääkseni missään muussa kulttuurissa eikä omassammekaan koskaan aiemmin mitään vastaavaa ole tapahtunut. Oman kulttuuriperimämme ainutlaatuisuus havainnollistuu hyvin siinä, että nuo kaikkea tajuntaamme pohjimmiltaan ohjaavat yksilöllisen eriytymisen voimat saivat ajattelun "tiedollisella" puolella maailmassa ja ihmisen elinehdoissa muutaman viime vuosisadan aikana aikaan muutoksen, joka on ollut miljoonakertainen verrattuna koko ihmissuvun aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana tapahtuneeseen muutokseen.
//
VastaaPoistaTodellinen vihollinen kaiken takana on siis jo vanhastaan tunnettu suuri Saatana: USA. Mutta millainen vihollinen se oikein on ja miksi niin vihattava?
Vastaus on ollut, että USA edustaa pakanallisuutta ja rappiota, kun taas Venäjä on, Luojan ihmeellisen johdatuksen ansiosta, säilyttänyt sielunsa puhtaana. Paradoksaalisesti se tapahtui neuvostojärjestelmän ansiosta, sen vallitessa maa oli eristettynä läntisestä rappiosta.
//
On totta, että neuvostojärjestelmästä on näin jälkeenpäin katsottuna ollut ainakin Suomelle se hyöty, että maamme säästyi muslimien invaasiolta, mikä kohdistui Saksaan, Ranskaan, Britanniaan ja moniin muihin Euroopan maihin paljon aiemmin kuin maahamme.
Maamme sijainti Neuvostoliiton kyljessä tai kainalossa ja meidän YYA-sopimuksemme säästivät meidän siltä pahalta, mille monet muut maat altistuivat jo aiemmin.
Ajattelen näin nyt. Neuvostoliiton vielä ollessa olemassa (vaikkapa 1980-luvulla, jolloin olin nuori) vastustin sen järjestelmää ja arvostelin YYA-sopimusta ja poliitikkojemme nöyristelyä, kun en nähnyt tätä puolta asiasta.
Minä olen ymmärtänyt tämän vasta viime vuosina.
Tilanne on toinen nyt, kun olemme osa EU-Eurooppaa, joten myös maamme on saman pakanallisen maahanmuuton ja rappion kohteena niin kuin muutkin EU-maat.
//
Lännen -joka 1800-luvulla tarkoitti käytännössä Länsi-Eurooppaa- rappio ja jumalattomuus oli slavofiileille selviö jo 1800-luvun alkupuolelta saakka, ja todellisen kristillisyyden he löysivät vain Venäjältä.
//
Länsi-Euroopassa oli 1800-luvulla paljon kristillisyyttä, mikä näkyy musiikissa, runoudessa ja tieteiden kentässä, ja vaikka missä, vielä tänäkin päivänä.
Länsi ei ollut rappiolla eikä jumalaton 1800-luvulla niin kuin se on tänä päivänä.
//
Samuel Huntington on kirjassaan Who We Are?[1] tutkinut muun muassa uskonnollisuuden kehitystä ja tilaa maassaan ja päätynyt siihen tulokseen, että uskonnollisuus kuuluu amerikkalaisen identiteetin keskeiseen perustaan.
//
Kirja on kuuluisa ja
Pari yksinkertaista sanaa puun takaa.
PoistaNäppäilin viestiä (Anonyymi 31. heinäkuuta 2022 klo 12.52) liian nopeasti ja se jäi kesken, kun se lähti ennenaikaisesti.
Jatkan hiukan siitä, mihin jäin.
Huntington on kaiketi oikeassa, että uskonnollisuus on keskeinen osa amerikkalaista (tarkoittaen kaiketi yhdysvaltalaista) identiteettiä.
//
2000-luvun alussa yli 60 prosenttia amerikkalaisista oli vakituisia kirkossakävijöitä, 92 prosenttia kertoi uskovansa Jumalaan ja yli 70 prosenttia kuolemantakaiseen elämään. Sitä paitsi uskonnollisuuden trendi ei osoittanut heikkenemistä muutoin kuin katolisten osalta, mikä kenties johtui katolisen kirkon suhtautumisesta syntyvyyden säännöstelyyn.
//
En pidä tulosta (tai tuloksia) yllättävänä, mutta millaista amerikkalainen uskonnollisuus oikein on?
Yhdysvallat on kuuluisa kevytkristillisyydestään, mitä se on vienyt ympäri maailmaa ja valloittanut sillä ihmisten sydämiä. Se on vierasta luterilaiselle kristillisyydelle. Se on sivistyneen hengellisyyden vihollinen.
Kevyt musiikki ja festaritunnelma ovat sitä keveyttä kristillisyyttä, mistä puhun. Se ei kuulu eurooppalaiseen kristillisyyteen, mutta se on täälläkin saamassa yliotteen ja näyttää olevan tulossa valtavirtaiseksi. En pidä kehityksestä.
//
Näiden faktorien vihoviimeistä merkitystä en ryhdy tässä pohtimaan, mutta epäilemättä se osoittaa Venäjän ja ”lännen” välisen etäisyyden arvojen suhteen -kenties peräti arvoyhteisöinä? – ihan oikeastikin olevan suuren.
//
En tiedä, ovatko kyselytutkimukset oikea tapa mitata uskonnollisuutta. Enkä tiedä, vastaavatko kaikki rehellisesti. Voi olla, että jotkut vastaavat kaarrellen eivätkä halua kertoa oikeaa kantaansa. Ja jotkut taas voivat vastata viiteryhmänsä mukaisesti.
Yhdysvallat on karkeasti jakautunut pikkukaupunkien ja suurkaupunkien Amerikkaan toisin sanoen konservatiiveihin ja liberaaleihin. Jako on ideologinen, ja konservatiivit ovat useammin uskonnollisia kuin liberaalit.
Venäjän maaseudun kouluttamattomat ovat usein uskonnollisempia kuin koulutetut. Tämä on fiilispohjainen tuntemukseni, vaikka tietysti poikkeuksiakin on.
En tiedä, miten todellinen ja miten suuri lännen ja Venäjän välinen arvoero oikeasti on. Molemmilla on historiallisesti kristillinen tausta, mutta länsi ei ole kokenut samaa kuin Venäjä, joka koki Neuvostoliiton vuosikymmenet, mitkä valtiollisella tasolla jäädyttivät uskonnollisuuden ja varmasti vaikuttavat ihmisissä vieläkin.
//
Tänäkin päivänä hämmästyttävästi elävä slavofiilinen tarina Venäjän syvästä kristillisyydestä on joka tapauksessa myytti, joka ei kestä minkäänlaista kritiikkiä.
//
Venäjällä esivalta on jollakin tasolla sitoutunut Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Kysymys kuuluu, että kuinka monta prosenttia venäläisistä kuuluu tuohon kirkkoon. Minä en tiedä vastausta.
Yhdysvallat ei ole valtiollisella tasolla sitoutunut mihinkään kirkkokuntaan, vaikka se on uskonnollinen maa, ja presidentit käyttävät uskonnollista kieltä.
En tiedä, miten uskonnollisia venäläiset oikeasti ovat.
M
M
"En tiedä, ovatko kyselytutkimukset oikea tapa mitata uskonnollisuutta. Enkä tiedä, vastaavatko kaikki rehellisesti."
Poista"En tiedä, miten todellinen ja miten suuri lännen ja Venäjän välinen arvoero oikeasti on."
"En tiedä, miten uskonnollisia venäläiset oikeasti ovat."
Uskon, että nimimerkki M on aivan oikeassa väittäessään, ettei hän tiedä tämän kirjoituksen aihepiiristä yhtään mitään. Hänen väitteensä tueksi esittämänsä todisteet ovat sen verran vakuuttavia, että niitä vastaan on mahdotonta argumentoida.
"Kevyt musiikki ja festaritunnelma ovat sitä keveyttä kristillisyyttä, mistä puhun. Se ei kuulu eurooppalaiseen kristillisyyteen, mutta se on täälläkin saamassa yliotteen ja näyttää olevan tulossa valtavirtaiseksi. En pidä kehityksestä."
PoistaMusiikki itsessään on universaalia. Toinen juttu sitten on miten tuon hahmottaa, siihen kun liittynee myös aikakaudet. Jos musiikkiin lisännee sanoituksen, siirtynee se sitten jollekkin kielialueelle ja sen merkitys kansakunnalle voi olla isompaakin. Toisilta sanoittaminen syntyy luonnostaan ja toiset opiskelee. Jos miettii lavatanssikulttuuria on niissä lauluissa sanojen puolesta oma merkitys. Ja runousoppi tainnut olla omiaan säveltäjien koulutuksessa? Mutta tässä väliin itse huomannen sukupolvieron. Itse pitänen valtavan paljon iskelmästä, vaikken osanne paritanssia (tosin jos viejä on hyvä ei oma taitamattomuus niinkään ole sitten ongelma kun toinen vain osannee homman ja tukee kömpelyyttä), mutta osa ystävistä ei niinkään koe sitä omaksi jutukseen, mutta osalle se on jotain mistä tykännee.
Klassinen musiikki taas harrasteena jakanee suht paljon ja sitä suht harvan koen välittävän omasta ystäväpiiristä, itselläkin se tupannee menemään vain joihinkin tiettyihin kappaleisiin. Mutta sama se on konemusiikissakin en pitäne kaikista, mutta jotkut tietyt kappaleet on vallan mainioita. Kunnes niitä on kuullut niin paljon ettei enään välittäne kuullakkaan.
Amerikassa kumminkin on sitten sitä kaippa sen voisi luokitella fundamentalliseksi kristillisyydeksi, missä muut nähdään vääräuskoisina kun uskone samoin. Mikä menennee enempi lahkomaiseksi toiminnaksi.
"Venäjän maaseudun kouluttamattomat ovat usein uskonnollisempia kuin koulutetut."
Pyöritellyt että koskeneeko tämä jotenkin kaikkia kielialueita? Koulutettu väestö menee töihin todennäköisesti sitten sinne missä heillä on koulutukseen soveltuvaa työtä. Metsurilla harvemmin on kaupungissa töitä, mutta nykypäivänä siihenkin tainnetaan kouluttaa.
Jos miettii vaikka etelä-Amerikkaa niin uskonnolla kyllä on suht suuri merkitys väestölle, mutta on sitten eri asia mistä tämä "tilaus" uskonnolle on tullut.
Olettaisin Venäjän kohdalla olevan hieman samaa kuin vaikka paikkapaikoin lähi-idän uskonnollisuudella (jonkin sortin heiluriliike, missä toiset saa elää uskolla joskus paremmasta, kun toiset porhaltaa vailla huolia. Tosin lähi-idän kohdalla ottaisin huomioon muslimiveljeskunnan funktion eri valtioiden kohdalla). Sieltä tulenee sitä ns. konservatiivisuutta mikä taas on naisen "suojaksi". Voineeko sitten biologialta suojautua, millä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, mutta enemmälti hallinnoinnin ja kaupankäynnin.
PoistaAnonyymi (31. heinäkuuta 2022 klo 19.00) kirjoitti:
"Uskon, että nimimerkki M on aivan oikeassa väittäessään, ettei hän tiedä tämän kirjoituksen aihepiiristä yhtään mitään. Hänen väitteensä tueksi esittämänsä todisteet ovat sen verran vakuuttavia, että niitä vastaan on mahdotonta argumentoida."
On parempi sanoa, ettei tiedä, vaikka tietää jotain, jos varmuudenaste kyseiseen asiaan ei ole korkea. Ja vaikka olisi sataprosenttinen varmuus, niin sekään ei vielä takaa totuudellisuutta (tietyssä mielessä).
Tunnen venäläisiä ja ortodoksista uskontoa läheltä ja käytännössä, koska sitä on perheessäni, mutta itse olen luterilainen.
Keskustelin venäläisen openi kanssa aika lailla tieteistä ja uskonnoista (juutalaisuudesta, luterilaisuudesta ja ortodoksisuudesta) vuosia sitten, kun opiskelin.
Ukrainalaisia näkyy aina silloin tällöin Suomessa ortodoksikirkkojen jumalanpalveluksissa. Sota ja muut kriisit ajavat ihmisiä kirkkoihin ja saavat miettimään maailmanmenoa.
Blokisti kirjoitti:
"Ehkä kyseessä ovat vain komeasti kaikuvat ontot fraasit, kun joku Dugin äityy julistamaan että on muodostettava suuri patrioottinen putinistinen rintama, Novorossijan, Donbassin, Venäjän ja suuren Euraasian liiton puolesta, ”ei käskystä, vaan sydämen kutsusta”. ”Meidän (venäläisten) puolella on Jumala. Tulkaa järkiinne pakanat ja nöyrtykää, sillä Jumala on puolellamme”."
Niin.
Kun katsoo Venäjän historiaa (mistä blokisti tietää enemmän), niin Jumala ei ole sallinut Venäjän sortua. Ei edes kommunistiaikana.
M
Kommenttini lähti liian aikaisin, joten en tiedä kannattaako sitä julkaista.
VastaaPoistaKirjoitan uudestaan ja hitaammin.
M
Pakko hieman kritisoida professoria, vaikka en mielelläni sitä teekkään. Ukrainan sodan alusta lähtien olet kirjoittanut tyyliin, että vika on yksin Venäjässä. Näin sen koen ja varsinki ne kokevat, jotka ovat sitä samaa mieltä. Vahvistat heidän käsitystään. Miten se on mahdollista, kun naapurissa on täysin korruptoitunut roistovaltio eli Ukraina. Molemmat ovat roistoja? Eikö vain? Sitten jos mennään tähän pehmo-Eurooppaan, niin missä siellä näkyy hyvää ja järkeä? Oi, missä!? Nyt suomalaiset maksavat liittolaisensa Saksan energialaskuja. Saksan valtio otti osuuden Fortumin omistamasta Uniperista nimellishintaan 1,70 euroa, vaikka osakkeen arvo pörssissä oli kurssiromahduksenkin jälkeen lähempänä 10 euroa. Tässä on pehmopossuliittolainen meillä? Eikö olisi ollut kohtuullista, että saksalaiset tulevat omalla pääomalla vastaamaan itse luomansa ongelman ja konfliktin (viittaan osallisuuteen Ukrainan lännettämisestä) kustannuksista? Ei lainoitusta, vaan olisivat markkinahintaisesti rahoittaneet Uniperia. Eivät lainoittaneet. Kaikki sinisilmäiset suomalaiseliitin mulkut ottavat tämän annettuna ja jatkavat Venäjän vastaista showtaan. Sitten meillä on tämä pystyynkuolevan Joen Amerikka. Röyhkeä paskiainen, joka luulee, että täällä voi häärätä miten hyvänsä. Kun minä nyt tässä idioottien sinisilmien maassa Suomessa sanon tämän mielipiteen, niin mitä luulette, apinat, mitä ajatellaan teistä Kiinassa tai Venäjällä, entäpä Intia tai Lähi-Itä? Koko maailma ihailee teitä omahyväisiä idiootteja?
VastaaPoistaVoi siinä Venäjässäkin pientä syytä olla, jopa näihin energiaongelmiinkin.
Poista"Suomalaiseliitin mulkut."
Poista"Röyhkeä paskiainen."
"Idioottien sinisilmien maassa Suomessa."
"Apinat."
"Teitä omahyväisiä idiootteja."
Tästä kyynelehtivästä vuodatuksesta ei voisi mitenkään vetää sellaista johtopäätöstä, että nimimerkki Markus olisi polvillaan uliseva hysteerinen pikkukretiini, jonka ainoa ajanviete on kerjätä sääliä hänen ylitseen astuvilta ohikulkijoilta.
Se piski älähti, johon keppi kalahti?
PoistaNäppärästi saksa ei tunne force majurea tuossa tilanteessa jolla saksa kansallistaa tyypilliseen saksalaiseen ahne sika tapaansa voimalat ja tietenkin tuohon jostain kumman syystä venäjän markukset voivat vedota venäjän syyttömättömyyttä julistaessaan, toinen on se naapurin kissa joka paskaa ulos joka todistaa aukottomasti, että venäjän on syytön kaikkeen naapurin edelleen käytössä olevan ladan lisäksi joka todistaa väitteet venäläisten joukkojen "rikoksista" pelkäksi valheeksi todistaen ukrainalaisten raiskanneen omat lapsensa.. hyvä markus, että toit asian esiin..
PoistaTäytyy sanoa, että olen helvetin vihainen ja huolissani. En ymmärrä teitä. En professoriakaan, vaikka arvostan. Tästä ei hyvä seuraa.
VastaaPoistaMarkus:
PoistaKoskapa maailmassa ei useinkaan ole olemassa valintoja puhtaasti hyvän ja puhtaasti pahan välillä, mutta valintoja on silti tehtävä, niin sanopa nyt Markus suoraan oma kantasi siihen, onko meidän syytä hyväksyä kokonaisten kaupunkien totaalinen tuho, silmitön tappaminen ja tavoite hävittää naapurivaltio valtiona ja kulttuurina kokonaan vain siksi, että ao. hävitettävä naapurivaltio oli kokolailla yhtä korruptoitunut kuin se hävittäjävaltio ja että se hävitettävä valtio on alkanut osoittaa oireita kallistua länteen sen sijaan, että se antautuisi osaksi tuon hävittäjävaltion taloutta - ja sen korruptiota?
Siis ovatko toimenpiteet sinusta oikeassa suhteessa "parannettavaan tautiin"?
Jatkokysymys: Jos Ukrainan "denatsifiointi" on ok, eikö sitten ole Suomenkin? Tautihan on täällä vieläkin pahempi ja korjattavaa on vieläkin enemmän.
Matias K. sanoo asian juuri niinkuin se on: lännessä ja Ukrainassa on vikansa, mutta oikeuttaako se Venäjän hyökkäyssodan ja ihmisoikeusrikkomukset. Ennenkaikkea kumman joukoissa haluamme seistä; vai jäämmekö avuttomasti kääntelemään käsiämme maailman pahuuden edessä.
PoistaEpäilemättä nimimerkki Markus on hekumallisissa ja raukeissa fantasioissaan jo denatsifioimassa Suomea banderisteista ja valkokaartilaisista. Ehkäpä myös professorikin lukeutuu niihin katkeruutta herättäviin nazionalisteihin, joita Markus päiväuniensa helteisimpinä hetkinä näkee johdattelevansa Buchan hiekkakuopille? Siinä kihelmöivässä uninäyssä Markus itse pääsisi vihdoin olemaan se suuri Elämän ja Kuoleman Herra, vastapainona raadolliselle arkitodellisuudelle, jossa hänen sormiaan tallotaan ja hänen päälleen syljetään.
PoistaJatkan vielä lyhyesti sen, että samalla logiikalla kuin Markus oikeuttaa Venäjän erikoisoperaation Ukrainassa hänen on pakko kannattaa myös USA:n toimia Vietnamissa, Kambodsassa, Laosissa ja kaikkia verisiä vallankaappauksia ja salaista sotaa koko Etelä-Amerikassa.
PoistaRsim. Etelä-Amerikka oli/on siis USA:n etupiiriin kuuluva takamaa, jonka se saa ja sen kuuluukin pitää ryöstönsä kohteena, oli homma miten veristä ja likaista tahansa.
Näinkö?
Ei se niin mene, että vihamme ja katkeruutemme kohteiden vihamiehet ovat oikeutettuja minkälaisiin kansanmurhiin tahansa.
Jossakin se raja menee.
En kannata erikoisoperaatioita, mutta niitä tulevat suurvallat tekemään. On täysin oppimatonta ajatella, että näin ei olisi. On olennaista pohtia, miten itse pienenä kansana minimoi omat kärsimyksensä ja tappionsa näissä yhteenotoissa. Miten voi välttää olemasta sodan osapuoli? Miten välttää mahdollisimman pitkään olla osallinen muiden sodassa? Onko vaikea ymmärtää? Tämä näkökulma on täysin unohdettu tämän nykyisen presidentin ja hallituksen aikana.
PoistaEi sillä ole mitään merkitystä, mitä Euroopan omasta mielestään eliitit esittävät sodan perusteena. Tärkeää on pienenä demokratiana pysyä näiden hullujen leikkien ulkopuolella. Pidetään me huolta itsestämme ja antaa niiden sotia. Olisin iloinen, jos tämä asenne leviäisi. Naton sotiin en osallistu. Sotikaa rauhassa omaan viimeiseen veripisaraanne saakka. Sanon suoraan, että menen ennemmin vankilaan. Suomea puolustan aina. Siihen se sitten tyssääkin.
VastaaPoistaTäytyy sanoa, että ei ole suoraa ratkaisua olemassa. Suomi usein ajautuu konfliktiin suurvaltojen välillä rajamaana. Mutta onko olemassa keino minimoida omia tappioita? Esim. Saksan vaatimukset Uniperin suhteen hyväksyttiin heti. Oliko viisasta? Itsehän ne soppaansa keittävät ja hyötyvät jumalattomasti EU:sta. Ei tuo mikään ystävä ole, vaan verenimijä.
Saksa ajaa kylmästi omaa asiaansa, siinä ei Tuppuraisen tukipaketin yhteydessä nöyristelemällä hankkima "poliittinen pääoma" paljon paina. Kölin alta vedettiin. Mutta hänellähän on tämä periaate, että oman kansan edun ajaminen on haitallista. Saksa on paska maa pitkälti Merkelin ansiosta, mutta kuitenkin kuoropoika Venäjän roistojen, varkaiden ja murhaajien rinnalla. Täysiä barbaareja ja sotarikollisia, mutta aina näitä tolloja Markuksia vaan riittää Venäjän kaveriksi, mottona: Neuvostoliitto takaisin.
PoistaNato on Suomelle täsmälleen oikea ratkaisu noiden roistojen naapurina.
"Naton sotiin en osallistu. .. Suomea puolustan aina"
PoistaMillähän Markuksen saisi ymmärtämään puolustusliiton idean: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta eli Suomea puolustetaan liittymällä NATO:on ja tarvittaessa osallistumalla sen puolustussotiin. Tuo konsepti toimi koko kylmän sodan ajan. Päinvastaisen impivaaralaisuuden toimivuudesta on kokemuksia Talvisodan ajalta ja tuoreltaan Ukrainassa.
Jos sitten vedotaan siihen, että NATO:on ei voi luottaa, niin kysyn Venäjäänkö sitten luotat enemmän.
No, tässä konfliktissa se, joka esittää rikollisia päämääriä ja käyttää rikollisia keinoja, on kyllä se pahis. Rikollinen.
VastaaPoistaSitten kaikki ovat pahiksia, jopa suomalaiset.
PoistaKuinka käytännössä sitten kertonee ns. suurvallalle että se on pahis ja sen pitäisi löytää moraali? Logiikka kumminkin taas on sidottu kieleen.
PoistaAmerikassakin osa kritisoi järjestelmää ja koettaa sitä puhumalla toisille järkeä vähän saada toiset ajattelemaan. Mikä taas luo vastareaktion niille jotka hyötyvät nykyisestä tilanteesta eikä heillä ole mitään mielenkiintoa sitä horjuttaa.
En tiedä tuotakaan, mutta sen tiedän, että loputon ja tarpeeton potentiaalin käyttö on rasittavaa. Voisiko asiaan kiinnittä huomiota?
PoistaKaikella kunnioituksella, mutta enemmän kuin anonyymin verbin potentiaalin käyttö, häiritsee kyllä hänen täysin alatyylinen tyylittömyytensä. Tästä esimerkkiä antaa esimerkiksi anonyymi kirjoittaja klo 17.14 tässä blogissa. Ehkä sekin olisi syytä huomioida, tai sitten ei.
PoistaKaippa siihen voinnee, kun toinen kauniisti pyytää.
PoistaTämä on tämä sama täti, joka tunkee tänne omia mitäänsanomattomia pupelluksiaan päivästä toiseen. Täynnä oman todellisen mielipiteensä häivyttävää potentiaalia. Sulkeitten käyttö jutuissa sekoittaa asiaa vielä enemmän. Jos ei osaa kirjoittaa selkeästi ja vaikka esittää lukeneisuuttan milloin mistäkin, kannattasi vaikka käydä jokin kirjoituskurssi. Yo-kirjoitusten äidinkielen kokeesta tällä osaamisella ei pitäisi saada edes a:ta.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKiitoksia kauniista lupauksesta!
PoistaAnteeksi karkeuteni, mutta yleensä kyseisen kommentin lukeminen katkeaa ensimmäiseen potentiaaliin.
PoistaEipä teidän "anonyymienkaan" kommenttien vilkaisu yleisesti ole mikään ilon aihe - kehoituksista huolimatta ette osaa vieläkään käyttää nimimerkkiä täällä. Tosin monien anonyymien kohdalla kuten klo 17.14 olisi suotavaa suoranainen kommentoinnin lopetus. Klo 8.19 anonyymillä sentään on jotain alkeellisia käytöstapoja, se onkin harvinaista se.
PoistaSama hävytön täti kuka ottane niin vakavasti kirjakielen oppeja. Kyse on kumminkin blogin kommenttiosiosta. Ei valtakunnallisesti hallintoon tai vastaavaan liittyvästä, jolloin asialla olisi enempikin yhteiskunnallisesti merkitystä.
PoistaToiset käyttänee vuosia opiskellakseen jonkun johdolla ja kyllähän tuon sitten huomannee.
Lupaus on turhan vahva sana, yrittää voinnen.
Tuuli huulia heiluttaa - et kuitenkaan edes yritä.
Poista"Saksa ajaa kylmästi omaa asiaansa..."
PoistaOllaan nyt sen verran realisteja, että myönnetään kyseessä olevan suuren ja pienen talouden välisestä sopimuksesta. Kun sellaisia tekee saa varautua tiukan paikan tullen tappioihin. Tämä nähtiin SKOP:n kiinteistösijoituksissa ja Soneran ilmatilakkaupoissa sekä viimeksi Siperian voimalaitoskaupoissa, joiden piti olla niin hyvää bisnestä.
Johtopäätös: suomalaisten, varsinkin valtionyhtiöiden ei pidä milloinkaan tehdä ulkomaisia sijoituksia, koska emme tunne niiden markkinoita ja niiden sudenkuoppia riittävästi vaan tulemme aina kusetetuiksi.
Onko kyse markkinoiden tuntemuksesta vai tilanteen muutoksesta? Suomea isompi valta katsoo sovittuja asioita tulkitsemalla niitä omaksi edukseen. Tilanteen muuttuessa sopimukset tulkitaan usein uusiksi. Sitä olen yllä yrittänyt esittää. Siksi pienen kannattaa pidättäytyä moralisoinnista, kaikenlaisesta sitoutumisesta ja sopimuksista itseään isompien kanssa. Niille kaikille kannattaa kumarrella. Jos Putin tai Biden hymyilee, hymyile vielä leveämmin, mutta älä, hyvä ihminen, solmi sopimusta. Ainoastaan yya-sopimus, joka ei suoraan sido mihinkään, mielellään molempien kanssa. Kummallekkin kerrotaan, kuinka arvostamme heidän rauhanpyrkimyksiään (tosiasiassa molemmat ehkä haluavat sotaa ja oman valtapiirinsä laajentamista, mutta Suomi irtautuu suorasta konfliktista). Pysy hullujen ja suurvaltojen sodista erossa. Sopimuksista pidättäytyminen on jo myöhäistä, koska Suomi hakee Naton jäsenyyttä, kouluttaa Ukrainan armeijaa ja lähettää aseapua Ukrainalle. Suomi on siis sitoutunut pitkittämään konfliktia, lisäämään ihmisuhrien määrää ja hakeutunut omasta tahdostaan asemaan, jossa se on joutumassa sodan eskaloituessa sodan osapuoleksi.
VastaaPoista