Ovatko pojat tyttöjä?

 

Nuorten kirjat

 

Etsiskelin keväällä kirjaa lahjaksi 14-vuotiaalle pojalle. Ajattelin jotain sellaista kiehtovaa nuortenkirjaa, jissa nuoret itse toimivat ja kokevat seikkailuja ja selviytyvät niistä omalla neuvokkuudellaan. Myös maailmankirjallisuuden klassikoita nuorille sovitettuina ajattelin yhtenä vaihtoehtona.

Onhan niitä ollut monenlaisia nuortenkirjoja. Itse luin lähes ensimmäisenä kirjanani lapsille lyhennetyn Robinson Crusoen, sitten tulivat Nuorten toivekirjaston teokset, Aarresaaresta Seitsemään sisarukseen. Poikien seikkailukirjaston nuorten sankarien tarinat tuli tietenkin myös luettua, kun kerran olivat saatavilla.

Joka tapauksessa tarinoita nuorten poikien seikkailuista ja selviytymisestä hankalistakin tilanteista riitti vaikka millä mitalla. Parhaita sarjassaan olivat Mälarin risteilijät ja Meripääskyn pojat, jotka liittyivät veneisiin ja purjehdukseen ja samalla myös nuorten kasvamiseen kohti aikuisten maailmaa.

Mutta pitihän poikien tietenkin saada myös olla poikia. Me hiivimme öisin, Juanikkaat virtaheposet ja Lautalla yli Enonselän sijoittuivat normaaliin suomalaiseen maailmaan ja paljastivat siinä piilevät loputtomat seikkailun ja jännityksen mahdollisuudet.

Huckleberry Finnin ja Tom Sawyerin seikkailut olivat aika mahtavia, mutta sijoittuivat jo ympäristöön, jossa moni asia oli kovin toisin. Olihan siitäkin mukava tietää.

Oli sitä sitten monenlaista muutakin. Tuhannen ja yhden yön tarinat jaksoivat kiehtoa teini-ikäistäkin, vaikka ne olivat kaukana realismista. Grimmin sadut ja vastaavat, aikoinaan kiehtovat tarinat oli jo aika jättää nuoremmille ja sama koski myös Tarzania ja vastaavia kuvitelmia. Myös Astrid Lindgrenin Melukylä kuului jo pienemmille hahmojensakin iän takia ja sama koski Nalle Puhia ja Pekka Töpöhäntääkin.

Saatavana oli myös Troijan sotaa ja Odysseusta nuorille, mutta ei se jaksanut innostaa, vaikka naapurin pojat niitäkin lukivat.

Tyttäreni, joka oli kymmenisen vuotta, innostui sen sijaan kerran Kreikan matkalla sikäläisistä jumalaistaruista niin, että jouduin tilaamaan Suomeen koko sarjan, parikymmentä kirjaa, jotka olivat englanniksi ja joita luin hänelle suomeksi.

Lapsilleni luin myös paljon erilaisia klassikoita, joita löytyi kaupoista ja kirjastoista viime vuosituhannen loppuvuosikymmenillä. Oli Kuningas Arthurin ritareita ja mitä lienee ollutkaan. C.S. Lewisin Narnia-sarja oli omaa luokkaansa, mutta myös aitoenglantilaiset Kätkijät ja Vompelit olivat kiehtovia. Ne olivat kaikki kuitenkin jo hyvin fantasiapitoisia.

Kirjakauppaan menin siis suurin toivein. Eiköhän sieltä löydy ainakin klassisten nuortenkirjojen uusintapainoksia.

Kirjakaupassa oli nuorisokirjoja pitkät hyllyt ja silmään pisti, että siellä näytti olevan monia pitkiä sarjoja, kuin television saippuasarjoja ikään. Olihan niitä ennenkin ollut, oli ainakin Viisikkoja ja erilaisia tyttökirjoja, joita en tosin tietenkään lukenut.

Nyt kuitenkin jokin näytti muuttuneen. Ensinnäkään normaaleja tai aikoinaan sellaisiksi koettuja poikien seikkailukirjoja ei näkynyt lainkaan. Kaiken kaikkiaan poikakirjat olivat itse asiassa hävinneet. Mikäli kirjan päähenkilönä oli poika, oli se ainakin naisen kirjoittama.

Toki lienee mahdollista, että myös nainen voi kirjoittaa oikein hyvän poikakirjan, mutta lyhyen lehteilyn jälkeen tuntui olevan syytä epäillä, että näissä oli kyseessä hyvää tarkoittavan ulkopuolisen enemmän tai vähemmän harhaan osuneet kuvitelmat siitä, mikä oikeastaan olivat kohderyhmän maailma ja tarpeet.

 Ainakin minä haistoin erilaisten -hyvin lukuisten- sankaritarinoiden takaa falskeja moraliteetteja, joiden sanomana oli, että kyllä se poika saa kaikin mokomin olla kuin tyttö ja päinvastoin. Itse asiassa tyttöjen pitääkin olla poikamaisia ja poikien tyttömäisiä, se on hienoa ja tavoiteltavaa.

Vanhoissa nuortenkirjoissa oli myös usein mukana moralismia, joka usein tuntui enemmän tai vähemmän vastenmieliseltä, mikäli se oli epäaitoa ja sellainenhan haisi jo kauas.

Nykyisiä kirjoja en siis ole lukenut, mutta en ainakaan pidä niiden hajusta, joka tulee esille jo nimistä ja kansikuvista.

Siis rehelliset kelpo seikkailukirjat olivat kadonneet ja sama koski klassikoita. Mitä oli tullut tilalle?

Harry Potterin valtavasta menestyksestä olin tietenkin kuullut, vaikka olenkin säästynyt noiden kirjojen lukemiselta. Sinänsä fantasia, jossa noituudella on sijansa, voi olla hyvinkin lukukelpoista. Lapsillekin luin Tolkienit, jotka olivat suuri menestys.

Yllätys sentään oli, että hyllyissä oli nyt metrikaupalla eli lähes loputtomasti silkkaa noituutta ja taikuutta. Joskus sitä näköjään harjoittivat jopa kissat, jotka myös toimivat salapoliiseina ja muutenkin rikosten maailma tuntui hivuttautuneen myös lasten ja nuorten kirjallisuuden esikuvaksi.

Totean, etten itse asiassa tiedä, mikä on totuus nykyisten nuortenkirjojen kohdalla. Olen tutustunut vain pariin otokseen kirjakauppojen hyllyillä, ja niissähän on saatavilla vain parin vuoden tarjonta. En edes ole lukenut noita kirjoja. Voisiko minua niistä valistaa lisää sellainen, joka on lukenut.

Mutta ikävä kyllä, niitä vanhoja kirjoja ei enää ole saatavilla. Niitä onkin sitten metsästettävä divareista. Kansainväliset suurfirmat laukaisevat vuosittain markkinoille omat suosikkinsa ja ne käännetään useimmille maailman kielille. Ala on erittäin kilpailtu ja aidon kotimaisen lasten- tai nuortenkirjan julkaiseminen taitaa olla kovin vaikea tehtävä. Ei se ainakaan minulta ole onnistunut.

Näyttää pahoin siltä, että nuorisolle on saatavana ainoastaan kansainvälistä kirjallista roskaa ja vahvasti ideologisia falskeja moraliteetteja, joiden tarkoituksena on kasvattaa ns. uutta ihmistä aikamme typerimpien ideologioiden mukaisesti.

Normaaliin, luonnolliseen nuoruuteen kuuluvat seikkailunhalu ja pyrkimys ihan itse ymmärtää maailmaa ja valita ihanteensa ja sankarinsa, näyttää tungetun pois nuortenkirjallisuudesta. Tilalla on ideologista manipulointia, joka tuo mieleen totalitaarisen Gleichschaltungin. Sen lisäksi riittää noituutta, taikuutta ja mustaa magiaa eli siis kaikkein helppohintaisinta hengenravintoa.

Korjatkaa minua, jos olen väärässä. Ehkä niitä aitoja nuortenkirjoja sentään jossakin on? Vai lukeeko nuoriso ollenkaan mitään kirjoja?