perjantai 15. heinäkuuta 2022

Ovatko pojat tyttöjä?

 

Nuorten kirjat

 

Etsiskelin keväällä kirjaa lahjaksi 14-vuotiaalle pojalle. Ajattelin jotain sellaista kiehtovaa nuortenkirjaa, jissa nuoret itse toimivat ja kokevat seikkailuja ja selviytyvät niistä omalla neuvokkuudellaan. Myös maailmankirjallisuuden klassikoita nuorille sovitettuina ajattelin yhtenä vaihtoehtona.

Onhan niitä ollut monenlaisia nuortenkirjoja. Itse luin lähes ensimmäisenä kirjanani lapsille lyhennetyn Robinson Crusoen, sitten tulivat Nuorten toivekirjaston teokset, Aarresaaresta Seitsemään sisarukseen. Poikien seikkailukirjaston nuorten sankarien tarinat tuli tietenkin myös luettua, kun kerran olivat saatavilla.

Joka tapauksessa tarinoita nuorten poikien seikkailuista ja selviytymisestä hankalistakin tilanteista riitti vaikka millä mitalla. Parhaita sarjassaan olivat Mälarin risteilijät ja Meripääskyn pojat, jotka liittyivät veneisiin ja purjehdukseen ja samalla myös nuorten kasvamiseen kohti aikuisten maailmaa.

Mutta pitihän poikien tietenkin saada myös olla poikia. Me hiivimme öisin, Juanikkaat virtaheposet ja Lautalla yli Enonselän sijoittuivat normaaliin suomalaiseen maailmaan ja paljastivat siinä piilevät loputtomat seikkailun ja jännityksen mahdollisuudet.

Huckleberry Finnin ja Tom Sawyerin seikkailut olivat aika mahtavia, mutta sijoittuivat jo ympäristöön, jossa moni asia oli kovin toisin. Olihan siitäkin mukava tietää.

Oli sitä sitten monenlaista muutakin. Tuhannen ja yhden yön tarinat jaksoivat kiehtoa teini-ikäistäkin, vaikka ne olivat kaukana realismista. Grimmin sadut ja vastaavat, aikoinaan kiehtovat tarinat oli jo aika jättää nuoremmille ja sama koski myös Tarzania ja vastaavia kuvitelmia. Myös Astrid Lindgrenin Melukylä kuului jo pienemmille hahmojensakin iän takia ja sama koski Nalle Puhia ja Pekka Töpöhäntääkin.

Saatavana oli myös Troijan sotaa ja Odysseusta nuorille, mutta ei se jaksanut innostaa, vaikka naapurin pojat niitäkin lukivat.

Tyttäreni, joka oli kymmenisen vuotta, innostui sen sijaan kerran Kreikan matkalla sikäläisistä jumalaistaruista niin, että jouduin tilaamaan Suomeen koko sarjan, parikymmentä kirjaa, jotka olivat englanniksi ja joita luin hänelle suomeksi.

Lapsilleni luin myös paljon erilaisia klassikoita, joita löytyi kaupoista ja kirjastoista viime vuosituhannen loppuvuosikymmenillä. Oli Kuningas Arthurin ritareita ja mitä lienee ollutkaan. C.S. Lewisin Narnia-sarja oli omaa luokkaansa, mutta myös aitoenglantilaiset Kätkijät ja Vompelit olivat kiehtovia. Ne olivat kaikki kuitenkin jo hyvin fantasiapitoisia.

Kirjakauppaan menin siis suurin toivein. Eiköhän sieltä löydy ainakin klassisten nuortenkirjojen uusintapainoksia.

Kirjakaupassa oli nuorisokirjoja pitkät hyllyt ja silmään pisti, että siellä näytti olevan monia pitkiä sarjoja, kuin television saippuasarjoja ikään. Olihan niitä ennenkin ollut, oli ainakin Viisikkoja ja erilaisia tyttökirjoja, joita en tosin tietenkään lukenut.

Nyt kuitenkin jokin näytti muuttuneen. Ensinnäkään normaaleja tai aikoinaan sellaisiksi koettuja poikien seikkailukirjoja ei näkynyt lainkaan. Kaiken kaikkiaan poikakirjat olivat itse asiassa hävinneet. Mikäli kirjan päähenkilönä oli poika, oli se ainakin naisen kirjoittama.

Toki lienee mahdollista, että myös nainen voi kirjoittaa oikein hyvän poikakirjan, mutta lyhyen lehteilyn jälkeen tuntui olevan syytä epäillä, että näissä oli kyseessä hyvää tarkoittavan ulkopuolisen enemmän tai vähemmän harhaan osuneet kuvitelmat siitä, mikä oikeastaan olivat kohderyhmän maailma ja tarpeet.

 Ainakin minä haistoin erilaisten -hyvin lukuisten- sankaritarinoiden takaa falskeja moraliteetteja, joiden sanomana oli, että kyllä se poika saa kaikin mokomin olla kuin tyttö ja päinvastoin. Itse asiassa tyttöjen pitääkin olla poikamaisia ja poikien tyttömäisiä, se on hienoa ja tavoiteltavaa.

Vanhoissa nuortenkirjoissa oli myös usein mukana moralismia, joka usein tuntui enemmän tai vähemmän vastenmieliseltä, mikäli se oli epäaitoa ja sellainenhan haisi jo kauas.

Nykyisiä kirjoja en siis ole lukenut, mutta en ainakaan pidä niiden hajusta, joka tulee esille jo nimistä ja kansikuvista.

Siis rehelliset kelpo seikkailukirjat olivat kadonneet ja sama koski klassikoita. Mitä oli tullut tilalle?

Harry Potterin valtavasta menestyksestä olin tietenkin kuullut, vaikka olenkin säästynyt noiden kirjojen lukemiselta. Sinänsä fantasia, jossa noituudella on sijansa, voi olla hyvinkin lukukelpoista. Lapsillekin luin Tolkienit, jotka olivat suuri menestys.

Yllätys sentään oli, että hyllyissä oli nyt metrikaupalla eli lähes loputtomasti silkkaa noituutta ja taikuutta. Joskus sitä näköjään harjoittivat jopa kissat, jotka myös toimivat salapoliiseina ja muutenkin rikosten maailma tuntui hivuttautuneen myös lasten ja nuorten kirjallisuuden esikuvaksi.

Totean, etten itse asiassa tiedä, mikä on totuus nykyisten nuortenkirjojen kohdalla. Olen tutustunut vain pariin otokseen kirjakauppojen hyllyillä, ja niissähän on saatavilla vain parin vuoden tarjonta. En edes ole lukenut noita kirjoja. Voisiko minua niistä valistaa lisää sellainen, joka on lukenut.

Mutta ikävä kyllä, niitä vanhoja kirjoja ei enää ole saatavilla. Niitä onkin sitten metsästettävä divareista. Kansainväliset suurfirmat laukaisevat vuosittain markkinoille omat suosikkinsa ja ne käännetään useimmille maailman kielille. Ala on erittäin kilpailtu ja aidon kotimaisen lasten- tai nuortenkirjan julkaiseminen taitaa olla kovin vaikea tehtävä. Ei se ainakaan minulta ole onnistunut.

Näyttää pahoin siltä, että nuorisolle on saatavana ainoastaan kansainvälistä kirjallista roskaa ja vahvasti ideologisia falskeja moraliteetteja, joiden tarkoituksena on kasvattaa ns. uutta ihmistä aikamme typerimpien ideologioiden mukaisesti.

Normaaliin, luonnolliseen nuoruuteen kuuluvat seikkailunhalu ja pyrkimys ihan itse ymmärtää maailmaa ja valita ihanteensa ja sankarinsa, näyttää tungetun pois nuortenkirjallisuudesta. Tilalla on ideologista manipulointia, joka tuo mieleen totalitaarisen Gleichschaltungin. Sen lisäksi riittää noituutta, taikuutta ja mustaa magiaa eli siis kaikkein helppohintaisinta hengenravintoa.

Korjatkaa minua, jos olen väärässä. Ehkä niitä aitoja nuortenkirjoja sentään jossakin on? Vai lukeeko nuoriso ollenkaan mitään kirjoja?

 

44 kommenttia:

  1. Minä todella suosittelen Pottereita, mutta:
    Ne pitää ehdottomasti lukea englanniksi, ainakaan suomeksi ne yksinkertaisesti eivät toimi.
    Minulla on paljon tallella näitä vanhoja poikakirjoja, ja ne ovat kunniapaikoilla rakentamassani Uudessa (=uusissa) kirjahyllyssä, jonka tein ja hankin saadakseni kirjavuoren esille varastolaatikoista. Seinätila vaan alkaa käydä vähiin, mutta muutama tuhat vielä mahtunee ilman lisärakentamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoisa Blogisti, olen samanmielinen Catalinan kanssa, eivät Potterit mitään huonoa kirjallisuutta ole. Voldemort on melkein sama kuin Stalin, Adolf, Mao tai jopa Putin, Sitä vastaan ja sen kannattajia vastaan on toimittava kaikilla elämän osa-alueilla.
      Hankin juuri sukulaispojalle englanninkielisen Patterin ensimmäisen osan.
      Kirjaa antaessani kävimme keskustelun kirjan nimestä. Suomeksi sen loppuosa on "viisasten kivi" ja brittien kielellä se on "the Philosopher's Stone" Näin saimme 11 vuotiaan kanssa mielenkiintoisen keskustelun tuosta käännöksestä. Päädyimme siihen että käännös ei vastaa alkuperäistä, sillä kaikki filosofit eivät ole viisaita ja kaikki viisaat eivät ole filosofeja.
      Kuitenkin aivan Pottereiden loppuosassa yhteiskunnallinen ristiriita korostuu eliminointileireineen jne. Muuten, sietäisi aikuistenkin lukea Pottereita, ja brittien kielellä kuten Catalona asian ilmaisee.

      Poista
    2. Philosopher's stone -> Viisasten kivi on vaan vakiintunut ilmaus, vakiintunut käännös.

      Poista
    3. Potterit pitää tietenkin lukea ensin suomeksi. Ja sitten vasta englanniksi. Aika harvan suomalaisen - etenkään teini-ikäisen tai sitäkin nuoremman - kielitaito yltää tasolle, jolla ammattitaitoiset kielenkääntäjät toimivat. Kunnia Jaana Kaparille, Kersti Juvalle ja ties kuinka monelle usein väheksytylle taitajalle!

      Poista
    4. Potterit pitää jättää lukematta englannin kielisenä p...a.

      Poista
    5. Suomeksi Potterit nyt vaan _ovat_ kuolettavan tylsiä, enkä usko monenkaan suomalaisteinin cocacolaenglannillaan tunnistavan sitä kielellistä hienoutta, mitä niissä on.

      Poista
    6. Englannin kielessä ei ole mitään hienoa, Potteritkin ovat läpikaupallistettua p..aa.

      Poista
    7. Sitten ne ovat sitä myös englanniksikin, heikko kielitaitosi vain estää tajuamasta asiaa.

      Poista
    8. Jostain kirjasta voinee olla montaa mieltä. Joku tykännee, toinen taas ei. Fantasiahan nuo ovat. Pottereita en ole lukenut. Sisko niitä on lukenut suomeksi, kun taas veljeni englanniksi. Itse pidin aikanaan Taru sormusten herrasta hyvin tylsänä, enkä ymmärtänyt miksi väki oli siitä niin innoissaan? Mutta elokuvista taas pidin kovasti. Ja se tarina kuinka kirjoittaja oli innostunut Kalevalasta ja saanut siitä vaikutteita oli myös hyvin kiehtova. Ei kylläkään saanut innostumaan tarttua uudelleen kirjaan.
      Raamattukin tai koraani sopinee toisille, mutten uskone että uskoa voinee tai ymmärrystä voinee pakottaa. Enempi oma näkökanta uskossa on että kysymys on henkilökohtaisesta vakaumuksesta tms. Ei tarkoittane että toiset olisi samaa mieltä tai välttämäti ymmärtäisi. Mutta hyvin paljon tunteita nuo herättänee. Kumminkin niiden toisten kanssa olisi suotavaa tulla toimeen.
      Kaippa tuo näkemys läpikaupallisuudesta tulenee sitten jostain? Onko sitten englantilaisten (tai amerikkalaisten) identiteetti niin läpikaupallistettu, että heitin pitää paeta todellisuutta fantasiaan?
      Jäänyt samalla pohtimaan noita aatevirtoja että voiko sillä identiteetillä edes käydä kauppaa? Sehän on vain jotain mitä henkilö on. Kuuluen kulttuuriin.

      Poista
    9. Potterit ovat aivan oikeasti melko hirvittävää roskaa. Selvää plagiointia Blytonista ja Jennings-poikakirjoista lähtien, myös Tolkien ja C.S. Lewis kaapattu mukaan. On aikamme tragedia, että tälläisen copy paste roskan kirjoittaja on miljardööri.

      Poista
  2. Pitäisiköhän kieltää englannista kääntäminen oikein lailla ja myös englannin kielistä kirjojen, elokuvien tms. tuonti.

    VastaaPoista
  3. Kun aloin muistella lapsuuden kirjoja, mitkä olisivat jääneet mieleeni, ensimmäiseksi nousi A. E. Ingmanin Rimpisuon usvapatsas. Sitten Vilkunan Tapani Lörvingin seikkailut, ja eräs kirja jonka nimeä en muista, kertoi kuitenkin kahdesta pojasta, jotka rakentavat uudesta materiaalista, plexistä lentolaitteen. Mielikuvitus kyllä laukkasi, eikä poikasena osannut ajatella käytännön ongelmia lentolaitteen rakentamisessa, saatikka lentämisestä!

    Sitten oli toinen asia, jota ei nykyään juurikaan edes näe, oli lennokkien rakentelu ja lennättäminen. Se oli, ainakin minulle ykkösharrastus, ja on oikeastaan vieläkin, mutta harrastus on muuttanut muotoaan ilmailualan kirjojen keräilyksi ja niitä onkin aika tavalla.

    Lennokkeja sai parilla markalla, niitä balsa-lennokkeja varsinkin, Skeeter oli aika suosittu. Sitten tuli jo rakennettava Esko 1-liidokki, jonka sai kymmenvuotiaskin kokoon, jos oli vanhempien kavereiden apua saatavilla. Isät eivät ainakaan omassa läjipiirissä juurikaan osallistuneet lastensa harrastuksiin, sillä työ vei 60-luvun alkuvuosina miesten ajan kaiken rakentamisen ohella hyvin tarkoin.

    Suurin haave oli Kuha-liidokki parin metrin kärkivälineen, mutta 10 markan hinta, ja vaikea kokoaminen esti haaveet. Mitään lennokkikerhoa ei ollut pikkupaikkakunnallamme.

    Nykyajan lapset roikkuvat netissä enemmän kuin "laki sallii", eikä se näytä hyvältä. Lapsilla ja nuorilla pitäisi ehdottomasti olla oikeita harrastuksia ja hankkia käden taitoja. Tunnettua on ammattikouluistakin valmistuneiden nuorten täysin onnettomat käden taidot. Kun taidot eivät ole lapsuudessa harjaantuneet, eipä niitä saa aikaiseksi parikymppisenäkään, vaikka kissana naukuisi. Sitten puhutaan jopa hallitustasolla, että ammattikorkea-opiskelua lisätään Suomessa niin, että joka toinen kävisi ns. herrakoulut!

    Kaiken maailman Harry Potterit ja vastaavat saavat tuomioni. Kai niillekin on paikkansa, mutta vähän oudoissa asioissa niissä kyllä liikutaan. Voisinpa arvata, että jatkossa näemme sellaisen nuorten kirjallisuuden, tai sanoisinko videoiden esiinmarssin, jossa jopa lapsille tuputetaan seksiä ja kaikkea sitä, mistä pride-väki liputtaa!

    Hollannissahan pedofiilit ovat vuosikaudet vaatineet oikeuttaan "halukkaaseen lapseen"! Lapsen saa uhkailemalla, kiristämällä ja lahjomalla "halukkaaksi"! Näyttää siltä, että kaikki vanha ja arvokas lyödään maahan ja lasten ja nuorten "oikea kasvatus" on tähän aikamme työkalu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "halukkaaseen lapseen"

      Avainkysymys on se, että vajaavaltainen lapsi ei voi pätevästi haluta, sen paremmin kuin ottaa 30 vuoden asuntolainaa tai mennää naimiseen. Tuo ajatus halukkaasta lapsesta on selkeästi torjuttu uudessa rikoslain seksuaalirikosten uudistuksessa.

      Poista
    2. Niin, Hollannissa ei olla kiinnostuttu Suomen seksuaalirikosten uudistuksessa. Jokainen kai tietää ja tuntee Hollannin vapaamielisyyden, ja jos siellä aletaan entistä avoimelle linjalle, tuskinpa EU sitä alkaa millään tavoin suitsimaan? Vaikka tämä menee hieman ohi topicin, on pakko todeta, miksi ei katolisissa maissa ole tuomittu ja selvitetty lasten kaltoin kohtelua ja seksuaalista riistoa ja tuhansia murhia?

      Yhteiskunnassa lait voivat olla hyviäkin, mutta entäpä jos niitä ei noudateta? Katsoin äskettäin Arman Alizin Erakkosurma-jakson, jossa pohjanmaalla 2000-luvun alussa asusteli sähköttömässä ja alkeellisessa lautahäkkelissä luku- ja kirjoitustaidoton 7-8 vuotiaan tasolla oleva vanhus, joka hakattiin hengiltä! Miten on mahdollista, että ihminen oli jätetty siihen tilaan, eikä koira perään haukkunut!

      Lapset eivät enää saa olla lapsia ja pojat poikia ja tytöt tyttöjä. Yhteiskunta kirkosta lähtien hehkuttaa vain yhtä oikeutta ja suorastaan kehoittaa ymmärtämättömiä vanhempia tuhoamaan oikean lapsuuden. Ymmärtämättömät vanhemmat ajatuksineen
      ovat lähellä facismia, ja he ovat nyt ns. voiman oikealla puolella...

      Poista
  4. "Niitä onkin sitten metsästettävä divareista."

    Näin on marjat! Toiseksi viimeinen kappale on todellisuutta. Ei niistä tyttömäisistä pojista ole omiaan puolustamaan kun pahat päivät tulevat ja epäilen, että ne poikamaiset tytötkin valitsevat tiukassa paikassa klassisen puolustuksen eli haarojensa levittämisen.

    Poikien seikkailukirjaston ja muiden mainittujen aidosti kasvattavien aika ei koskaan palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaat ettei se koulutus olekkaan asia mikä takaisi sivistyksen?
      Vain pintakerros? Lähtökohdin tosin itse katsonen koulutuksen tarkoittavan hyötyä yhteiskunnalle. Teoriassa vähän sama kuin monarkiassa, mutta Suomi kun ole monarkia niin se tieto tulenee mahdollisesti asiantuntijalta. Ei uskonnosta tai joltain puolijumalalta syntyperänsä johdosta.
      Toisekseen tarvinne huonoja aikoja että naiset levittänee haaransa. Osa tehnee sen ihan ilmaiseksi nautinnosta. Ja jos se ei riittäne voinee lähteä merta edemmäs kalaan. Siltähän sit niitä löytyy. (Tosin Saksassa kuulemma vähempi mut Aasiasta sit senkin eestä). Jaksanen näin ollen ihmetellä väliin mikä ongelma teollistuneessa yhteiskunnassa on, kun herrat on saaneet koneet yms. ja tiedon jne. ja silti jaksetaan valittaa et huonot ajat tulee ja nainen joutuu väkisin maatuksi.
      Kai se on kun mikään ei riitä.

      Poista
  5. Yritin pari vuotta sitten etsiä 11-vuotiaalle Tarzan-kirjoja lahjaksi mutta ei näyttänyt enää löytyvän, itse nautin niistä suuresti 8-10 -vuotiaana. Mahtanevatko olla nykyään poliittisesti epäkorrekteja? 14-vuotiaana luin Hugon Pariisin Notre-Damen, jännähän sekin oli mutta jo hieman raskas paikoitellen. Urheiluaiheiset kirjat ovat monelle pojalle mieluisia. Harmi, ettei Max Lundgrenin hienosta Harjuvaaran Pallokerho -sarjasta (Åshöjdens BK) enää taida löytyä painoksia ainakaan suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa hyllyssäni on muutama vanha Tarzan. Varhaisteininä suorastaan ahmin niitä, vaikka jo siinä iässä tajusin, että realismi oli niistä aika kaukana. Varsinkin se vaihe, jossa Tarzan omin päin opetteli lukemaan vanhempiensa jälkeenjääneestä aapisesta, oli aika ufoa. Rasistisiakin ne kirjat varmasti ovat ainakin nykymittapuun mukaan, joten mahdollista lukijaa pitäisi ainakin opastaa siitä, miten näistä kirjoista voi nykyään keskustella.
      Divareista löytää yhä kaikenlaista - ehkä näitä vanhoja nuortenkirjojakin - mutta mahtavatko nykynuoret niistä innostua?

      Poista
  6. "Nykyisiä kirjoja en siis ole lukenut, mutta en ainakaan pidä niiden hajusta, joka tulee esille jo nimistä ja kansikuvista."
    Tämän nerokkaan metodin voisi ottaa käyttöön myös tieteellisessä vertaisarvioinnissa. Säästäisi paljon aikaa ja vaivaa ja tekisi arvioinnista verrattoman tehokasta. Paitsi jos sattuu päälle flunssa ja vuotava nenä, silloin arviointityö olisi keskeytettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä metodia on käytetty vertaisarvioinnissakin. Vahinko.

      Poista
  7. Tässä taidetaan nyt nähdä käytännön seurauksia feminismistä ja "tasa-arvosta" naisten toteuttamana. Pojat eivät saa olla poikia, muuten heistä voisi kasvaa aikuistuttuaan uhka matriarkaatin vallalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teoriassahan se valta on ain naisella. Ukko onnetonhan se sitä biologisesti himoitsee. Sen kieltäminen tai kontrollointi, noh voihan siitä uskonnonkin itselleen ottaa, mutta jokseenkin luonnonvastaistahan tuo on. Lähinnä siksi tuo luostari toiminta niin historiallisesti kuin myös antropologisesti on ihan älyttömän mielenkiintoista. Uskoonhan tuo perustunee.

      Poista
  8. Itse muistan teininä lukeneeni -täällä Pohjantähden alla- trilogian ensimmäisen kerran. Saimme myös Lukuvuoden alussa äidinkielen opettajalta kirjaluettelon , josta kymmenen kirjan lukeminen nosti arvosanaa yhden verran. Eikä siinä luettelossa pelkkiä nuortenkirjoja ollut....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki teininä siihen aikaan luettiin kaikkia mahdoillisia klassikoita. Siitä huolimatta myös nuortenkirjoilla on oma paikkansa, etenkin siinä noin 10-15 vuotiaiden ryhmässä.

      Poista
    2. Ne ovat tie ns vakavampaan kirjallisuuteen.

      Poista
  9. Tapani Bagge, Roope Lipasti ja Kalle Veirto ovat varmasti kirjoittaneet poikiakin kiinnostavia ja seikkailullisia kirjoja. Ritva Toivolaltakin sellaisia löytyy. Omista kirjoistani uskallan tuollaisiksi mainostaa Vikke Saapasrenki ja Tohtori Kalikali -kirjoja. T. Hannu Hirvonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin arvellut, että sellaisia on. Eivät vaan jotenkin ole sattuneet silmään.

      Poista
  10. Ei tuo tainne nyt täysin olla niin yksioikoista.
    Nuorten aika tainnee mennä osalla enempi koneilla kuin kirjoissa. Toisaalta osa oppinee elektroniikasta kun niitä purkavat ja laittavat.
    Vähän sama kun naapurin lapsenlaps kävi katsomassa ruohonleikkuria mikä mättää? Kertoi että tietonsa hankkinut mopoja korjatessa. Tietokoneissa kumminkin se muistin säilytys on vähän eri kuin painetussa tekstissä. Jne. Virtapiirit yms.
    Mutta mitä oma poika lueskellut ollut jotain Bertti kirjoja 10v.
    Ei sitä mielenkiinnon kohdetta voinne pakottaa.
    Tosin likka sai joululahjaksi jonkun Mistä valo pääsee sisään, ei häntä innostanut. Itse lukasin ensimmäisen luvun ja totesin että menee enempi Orwelli tavaraksi.

    VastaaPoista
  11. Voitin viisivuotiaana paikallislehden Lasten runo -kilpailussa I palkinnon, joka oli kirja: Laila Järvisen suomennos Tove Janssonin Vaarallisesta juhannuksesta. Teos kuvineen teki tähän poikaan suuren ja salaperäisen vaikutuksen. Ihastumiseni huomattiin, ja pian minulla oli kaikki saatavilla olevat Muumi-kirjat. Vertasin niitä muuhun lukemaani, mutta en saanut oikein artikuloiduksi, mikä ne erotti kaikesta muusta lukemastani. Alaluokilla oivalsin vähitellen, että ne olivat suurelta osin jollain tavalla oudon sukupuolettomia, sillä lailla vähän "löllöjä". Mieleeni kaikki hahmot silti visusti painuivat.

    VastaaPoista
  12. "Äidinkieli" on hyvin kuvaava käsite ihan senkin vuoksi, että vauva tosiaaan jo kohdussa omaa oman äidinkielensä. Ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, ja inhimillinen kieli on alun alkaen sosiaalista muodostetta -- ja kaikki mikä on yhteisöllistä, on evolutiivisesti valikoitunutta ja niin muodoin kaikkein periytyvintä jota me itse kukin nahkamme alla kannamme.

    Kaikki kieli palauuu reaktioon, ja pakoreaktio, josta Elias Canetti monumentaalisessa "Joukko ja valta" -teoksessaan niin paljon puhuu, on yksi määräävimmistä kielimaailman aktivaatioista. Siihenhän nyt koko sivistyksemme on kaatumassa. -- Mutta kaikki ajattelumme, kun sitä katsotaan sen alkuilmiöiden tasolla, läheltä ja tarkkaan, toimii oman äidinkielemme ehdoilla, ja itse asiassa on aika harhaista puhua siitä miten luemme jonkin kirjan "alkuperäiskielellä, englanniksi", koska me emme tosiasiassa lue sitä kuten natiivi sen lukee, vaan luemme sen kerroksellisesti vieraannutettuna, hienoviritteisen siivilän läpi.

    Tällaisesta kielen vieraannuttamismekanismista johtuen voi esimerkiksi jokin omassa kotimaassaan menestymätön teos, tai vaikkapa tv-sarja, nousta käännettynä ja tekstitettynä maailmassa suureen suosioon. Tällaisesta on maailmassa paljon esimerkkejä, ja maailmanlaajuisten viihdetoimijoiden toiminta perustuukin hyvään vaistoon siitä, millaiset tuotteet omaavat tarvittavan yleisinhimillisen potentiaalin.

    Esimerkiksi Harry Potterin kirjoittajatar sai omassa kotimaassaan vain vaivoin ensimmäisen teoksensa julkaistuksi. Vastaavia esimerkkejä on niin paljon, että niihin tutustuminen vaivuttaisi tutkijan toivottomaan masennukseen.

    Lukutaidon katoamisesta kannattaisi olla niin huolissaan, että kaikkien pitäisi huutaa suoraa huutoa: "Kaunokirjoitus ja lukutaito takaisin!" Puhuttuun kieleen palaava kulttuurimme amputoi meistä nimenomaan ne kognitiiviset kyvyt, joihin koko eurooppalaisen uuden ajan erityislaatuisuus ja edistyneisyys on perustunut. Silmän ja näköaistit kyvyt -- visuaalinen miellemaailma, jonka suunnaton rikkaus muuten on tuossa mainitun Harry Potterin erityisansio -- ovat kaikkien uusien tiedonalojemme perusjäsennysten takana, ja kun nyt uhraamme oman luku- ja kirjoitustaitomme teknisille välineille ja yhdessä ohikiitävässä ajanhetkessä vaikuttavalle sähköiselle viestinnälle, kulttuurinen romahdus tulee olemaan historiallinen ja kauhistuttava.

    Poitsit J K Rowlingille myös transkriittisyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miinukset englantilaisesta.

      Poista
    2. Eihän tuo suomalainen tieto ja taito sekä kehityksen tyssääminen ole ongelma muille kuin suomalaisille päättäjille?
      Vähemmistöt ymmärtäne sahaavansa omaa oksaa siinä samalla. Lähinnä ne jotka palloilee Suomessa. On tuo isomman osan kehitys hyödyttänyt käytännössä myös heitä. Kun taas isommassa mittakaavassa (lähinnä globaalistisessa näkökulmassa) ei kielialueilla ole niin suuri merkitys, vaan enempi uskonnollisilla verkostoilla ja niissä ne tulkinnat tuppaa olemaan suht kirjavia. Mut siinä yksi yksittäinen kirja voinee saada symbolisesti suht mittavia merkityksiä.
      Kyse on kumminkin vain kirjasta. Sisältöhän on tärkein.
      Kakkujakin on monenlaisia mutta maku se on mikä ratkaisee.

      Poista
  13. Ehdottaisin lukemiseksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläistä. Ei kai varsinaisesti ”Poikainkirja”, mutta täynnä seikkailua, huumoria ja omanlaisiansa elämänopetuksia. Itse luin sen ensimmäisen kerran oppikoulun ensimmäisellä ollessani historian opettajani suositeltuja sitä vuonna 1975, minkä jälkeen olen ottanut tavaksi lukea sen kerran vuodessa. On ollut mukava verrokkikuvaus näinä menneinä vuosina Suomalaisen kulttuurin ja muun elämänmenon muuttuessa.

    VastaaPoista
  14. Bloggauksen viimeinen kysymys osui asian ytimeen.
    Eiväthän esi- ja varhaisteinipojat enää kirjoja lue.
    He kokevat seikkailunsa nysväämällä älyhärpäkkeillään tietokonepelejä.

    VastaaPoista
  15. tässä muuten toinen päivitys aiheesta: https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=nuorten+toivekirjasto

    VastaaPoista
  16. 60-luvulla kansakoulussa oli jokavuotiset raittiuskilpakirjoitukset. Siihen piti ensin lukea ohkainen vihko, josta sitten erilliselle kaavakkeelle oli laadittu kysymyksiä. Se oli kai oikein valtakunnallinen tapahtuma kansakouluissa, näin muistelen. Joka tapauksessa pääsin palkintosijoille parikin kertaa, sen verran itseäni kehun...

    Kyllä siihen aikaan lapset lukivat huomattavasti enemmän kuin nykyään. Muistan työkaverin eräältä ajalta, joka totesi, ettei ole lukenut ensimmäistäkään kirjaa elämänsä aikana, ellei lasketa mukaan paria mitätöntä tenttikirjaa ammattikurssille pyrittäessä. Luulen että näitä ihmisiä lienee enemmänkin? No, hänkin oli erikoisen kiinnostunut jääkiekosta, mutta eipä jääkiekkokirjatkaan häntä kiinnostanut.

    Kodissamme oli Haanpään teokset, josta itselleni lähti liikkeelle kirjallisuuden harrastus. Ihastelin jo poikosena, miten Haanpää osaa luoda tunnelman vain muutaman sanan lausella. Se taito oli Haanpäällä ylittämätön. Mutta menepä nykynuorisolta kysymään Haanpäästä, niin vastaus saattaisi olla: Siis kuka nevöhöörd!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein ylä-asteella esitelmän Haanpään seitsemän miehen saappaista.

      Poista
    2. Tuo kauniiden ja ytimekkäiden virkkeiden määrä Haanpään tuotannossa on suuri.

      Poista
    3. Tulkoon tässä mainituksi ja mainostetuksi myös Haanpään talvisotakuvaus "Korpisotaa", joka, niin omakohtaisiin kokemuksiin kuin se perustuukin, on kirjoitettu ikään kuin ilman "minuutta" -- ikään kuin sotarintamilla vallitsevan psyykkisen taantuman näkökulmasta, jossa kielen lauseet toimivat kaikkea muuta kuin kirkastaen kieliopillista subjekti - predikaatti - objekti -rakennetta. Teksti tavoittaa sen depersonoitumisen, jossa kollektiivitunnot ja -voimat valtaavat tajunnan.

      Sotakuvauksethan yleensä pyrkivät jäsentämään järjellä sen mikä todellisuudessa jää jäsentymättömiksi kohtalonvoimiksi. Haanpään pieni kirja -- ja kieli jolta hän taitavasti riisuu terävöittäviä ominaisuuksia -- suunnistaa päinvastaiseen suuntaan ja tavoittaa näin jotain kaikille sotarintamille aivan oleellista.

      Poista
  17. Kun pojat eivät ole poikia, niin eipä ihme että miehistä on nuusa. Ei tarvitse olla salaliittoteoriitikko, mutta jos osaa vähänkin kummastella maailmanmenoa, niin jokainen tajuaa, että jotain kummallista on tapahtumassa. Ajanriento on kova, mutta tapojen ja tottumusten muutos on vielä kovempi. Luotan kuitenkin zen-visauteen, mikä menee ylös, tulee myös alas.

    VastaaPoista
  18. Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja on kasvavalle nuorukaiselle oiva kirjalahja, joka valmistaa häntä tulevaa aikuiselämää varten.

    VastaaPoista
  19. AAnonyymille ylempänä: "Haanpää kirjoitti yhdeksän miehen saappaat" Ei seitsemän !

    VastaaPoista
  20. Entäpä tieteiskirjallisuus, fantasia ja kauhukirjat? Muistelen lukeneeni aika paljon sellaista yläasteikäisenä kylmän sodan päättymisen aikoihin. Osa kirjoittajista kuten Boris Hurtta ovat ammentaneet myös seikkailukirjallisuuden perinteestä. Nämä kirjallisuudenlajit ajoivat suurin piirtein saman asian kuin varhaisemmat seikkailukirjat, joita en muista kovin monen ikätoverinkaan lukeneen.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.