Kielellistä erottautumista

 

Shibboleth ja suomi

 

Eri kansat eroavat käyttämiensä äänteiden suhteen. Vielä noin sata vuotta sitten suomalaiset olivat keskimäärin oppineet puhumaan ja kuulemaan vain omaa kieltään, josta puuttui suuri osa sekä naapurien että monien muiden kielten äänteistä.

Ruotsia solkkaavat lausuivat helposti ainakin b:t, d:t ja g:t kovina. Konsonanttiyhdistelmät, kuten ts, ks, pr, tr ja niin edelleen ”oikaistiin” lausumalla ne yhdellä konsonantilla.

Venäjä oli vielä vaikeampaa ja kaikki niin sanotut seitsemän s:ää korvattiin yhdellä ainoalla. Venäjässä oli myös useita aivan outoja äänteitä, joita ei yritettykään lausua ja ehkä parempi niin.

Muuan venäläinen vitsaili 1800-luvun lopulla, että suomalaisten rehellisyyttä kehutaan aina kovasti, mutta kun he puhuvat venäjää, he aina varastavat joka sanasta ainakin yhden äänteen…

Olemme äännemaailmassamme aika yksinäisiä. Jopa viron kielessä on meille aivan outoja äänteitä, kuten õ, äng-äännettä ei ole ja etu- ja takavokaaleja voidaan käyttää samoissa sanoissa.

Kelpo suomalainen tietysti kieltäytyykin puhumasta ulkomaalaisittain. George Orwell katsoi aikoinaan, ettei työväenluokkainen englantilainen mies suostu koskaan lausumaan oikein yhtään ranskalaista sanaa -sehän kuulostaa vain akkamaiselta.

Mutta ovathan oman kielen ääntämyksen lainomaisuudet myös oiva tapa erottautua muista. Jo raamatussa kerrotaan, miten Israelin lapset käyttivät tunnussananaan shibbolethia. Vihollinen kärähti heti, jos yritti sen sanoa. Nykyään ovat ukrainalaiset kuulemma käyttäneet paikallista leipää tarkoittavaa sanaa paljanitsja (палянится), joka ei venäläiseltä onnistu.

Suomalaisilla oli aikoinaan paljonkin valinnan varaa, y:t, ä:t ja ö:t riittivät kertomaan, mihin kansallisuuteen sanoja kuuluu. Jopa sellainen sana kuin ”kakkonen” kuuluu rintamalla riittäneen tulen avaamiseen. Venäläinenhän ääntää sen ”kakkanen”.

Esimerkiksi saksalaiselle ovat monet suomen kielen sanat myös mahdottomia. Sanokoonpa vaikka saksalainen sanan ”muikkukukko”. Geminaatat tuskin onnistuvat luontevasti.

Televisio on nyttemmin vaikuttanut suomen äännemaailmaan paljon ja yhä suurempi osa nuorisoa osaa tai ainakin matkii amerikkalaista slangia, pyrkien ääntämään sen mahdollisimman paljon originaalin mukaisesti eli siis aivan -ja mahdollisimman- epäsuomalaisesti.

Tosin somessa on huomaavinaan myös vastavaikutuksen: yhä useammat kirjoittavat vierassanoja systemaattisesti väärin: g:stä tehdään aina ”k”, ”d:stä ”t” ja niin edelleen. Kukapa olisi nähnyt esimerkiksi sanan ”propaganda” kirjoitetun somessa oikein tai kuullut ”olympialaiset” äännettävän kuten kirjoitetaankin.

Ehkäpä tässäkin on kyseessä jonkinlainen uusi heimoutuminen. Niin sanottu stadin slangihan oli aikoinaan puhdaspiirteinen esimerkki eräänlaisesta shibboleth-kielestä. Omaan piiriin pääsivät ne, jotka äänsivät -ja osasivat ääntää- sen sanoja epäsuomalaiksittain (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=slangi ). Muut jäivät leirin ulkopuolelle.

Usein ulkopuoliset tekivät säälittäviä virheitä. Kun joku stadilainen aikoinaan sanoi toiselle ”stikkaas skyfät!”, yritti joku toinen häntä jäljitellä ja sanoi ”tikkoohan kypät!”. Tätä on sitten asianomaisissa piireissä saatu nauraa aina noista sota-ajoista saakka.

On myös yritetty suomen kielen mukaisesti puhua ”Tölikästä” tai ”Sörkästä”, mikä sisältää juuri tuon karkean perusvirheen: noihin sanoihin kuuluu nimenomaan sekä etu- että takavokaaleja, muutenhan ne olisivat suomen kielen ääntämyksen mukaisia eivätkä siis täyttäisi shibboleth-funktiotaan. Oikeat muodot ovat siis ”Tölikka” ja ”Sörkka”.

Kun ns. stadin slangi syntyi, olivat sen puhujat saaneet korkeintaan kansakoulun oppikurssin, ilman vieraiden kielten opiskelua. Heidän ongelmansa oli, että haluttiin erottautua suomalaisten murteiden puhujista, vaikka ei osattu mitään muutakaan kieltä. Niinpä syntyi oma, ”epäsuomi”, jossa sanat mahdollisimman usein ja mahdollisimman perusteellisesti äännettiin tavalla, joka normaalille suomalaiselle natiiville oli mahdotonta ilman erityistä harjoittelua.

Virallisissakin asiakirjoissa suomen kielen erityispiirteet usein näkyivät. Niinpä esimerkiksi tervahöyryjen lokikirjoissa Pietarin siltojen nimet saivat erikoislaatuisia muotoja: Troitski most tuli muotoon Roiskoon silta ja Dvortsovyi most peräti muotoon Parkkasilta (vrt. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=parkkasilta )

Mutta tämähän on tuttua tohinaa. Nykyään suomalaiset osaavat hämmästyttävän hyvin eli siis aidon kuuloisesti englantia myös äännettynä ja ero jo puolen vuosisadan takaiseen tilanteeseen on valtava.

Toki myös englannin äännemaailma on hyvin rajoitettu. Tietokoneiden ylistetyistä kyvyistä huolimatta niitä ei vain ole saatu ymmärtämään äänteitä, jotka eivät kuulu anglosaksiseen aakkostoon. Euroopassa kuitenkin on joka ainoassa kielessä myös äänteitä, joita ei ole englannissa eikä patrioottien mielestä siis oikeasti missään muussakaan kielessä ja jotka siksi merkitään omilla erikoismerkeillä.

Pienten kielten kohdalla tämän vielä jotenkin antaa tietokoneille anteeksi, mutta aika hurjaa on, että skandimerkeiksikin nimitettyjä ä:tä ja ö:tä eivät tietokoneen ymmärrä. Niitä nyt sentään käyttää skandinaavisten kielten lisäksi vaikkapa sadan miljoonan puhujan saksa.

Toisaalta koko eurooppalaisten kielten oikeinkirjoitus on varsinainen Augiaan talli, jonka opiskeleminen teettää valtavasti työtä.

Tarvitsee vain ajatella sellaista pientä osa-aluetta, kuin c-kirjaimen merkitystä muutamassa suuressa eurooppalaisessa kielessä. Sehän saa useimmiten merkityksensä siihen liittyvistä muista kirjaimista, kuten h, i tai e. Näin syntyy loputtomia väärinkäsityksiä ja hullunkurisia tilanteita, kun ihmiset yrittävät lausua -yleensä englannin kielen mukaisesti- italian, espanjan, saksan, ranskan ja vaikkapa ruotsin sanoja, joissa tuo kirjain esiintyy.

 Joskus toivoin Eurooppaankin samanlaista systeemiä kuin kiinan pinyin, joka sentään yhdistää yli miljardia ihmistä (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=pinyin ). Palautteessa haukuttiin tuon systeemin puutteita ja aivan syystä haukuttiinkin. Siinähän yhdistyy englantilaisen oikeinkirjoituksen tolkuttomuus äänteelliseen epätarkkuuteen. On se kuitenkin hyvin harvoja kirjaimia käyttävä järjestelmä, jossa sekaannukset sitten syntyvät muuta kautta.

Mutta ehkä tämä eurooppalainen käytäntö on sittenkin hyvä? Englannin idioottimaista, keskiajan käytäntöihin perustuvaa oikeinkirjoitusta ei ilmeisesti voi prestiisisyistä koskaan muuttaa ja saksankin yritykset yksinkertaistaa kirjoitustapaansa ovat olleet surkuhupaisia. Venäjällä suunniteltiin 1930 siirtyä latinalaiseen kirjoitukseen, mutta siinäkin kävi kuten aina.

Ehkäpä ainakin meidän suomalaisten kannattaa säilyttää kirjoitustapamme, joka on esimerkillisen lähellä ääntämystä. Sen ansiota lienee pitkälti myös taannoinen menestyksemme Pisa-testeissä. Tuo ääntämys näyttää koko ajan vähän muuttuvan ja saa kukaties vielä ihan uusia äänteitäkin, mutta se on sen ajan murhe. Veikkaisin, että uusia äänteitä tulee arabiasta ja afrikkalaisista kielistä.