maanantai 28. marraskuuta 2022

Kirjoilla on kohtalonsa

 

Kohti nollapistettä

 

Mihail Bulgakov, Morfiini ja muita kertomuksia. Suomentanut, valikoinut ja jälkisanat laatinut Mika Rassi. Savukeidas 2011, 200 s.

 

Jokainen venäläisen kirjallisuuden harrastaja tuntee Mihail Bulgakovin. Sellaiset teokset kuin Koiran sydän tai Kohtalokkaat munat ovat hykerryttävintä bolševismin kritiikkiä, mitä on painettu.

Bulgakovin teos Mestari ja Margarita (Saatana saapuu Moskovaan) nousi todelliseen kulttimaineeseen neuvostoajan lopulla. Tämän suosion syitä en koskaan ole pystynyt ihan ymmärtämään, mutta luulen, että se liittyy aikakauteen: yliluonnollisen paluu vähä-älyisen neuvostoateismin tilalle oli sekin askel pois syvimmästä kuopasta. Monenmoista šarlataaniahan tuo aika nosti esille, kaukoparantaja Kaspirovski oli heistä kuuluisin.

Koiran sydän oli mielestäni tuota teosta paljon tasokkaampi ja pirullisempi kuvaus bolševistisesta tieteisuskosta ja sen päähenkilöstä, toveri Poligraf Poligrafovitš Šarikovista onkin tullut suorastaan yleisnimi merkitsemään sitä arkkityyppistä uutta ja uljasta neuvostoihmistä, joka itse asiassa jäi puolittain koiran asteelle.

Pirullista ilkeyttähän tuohon sisältyi ja typerimmät venäläiset patriootit ottivatkin moisesta herjauksesta itseensä ja päättelivät, että kyseessä täytyy itse asiassa olla hyökkäys itse Suurta Venäjän kansaa vastaan. Bolševikit olivat tässä vain bulvaani. Niin se kalikka joskus kalahtaa eikä tämäkään seikka ole vailla hupaisia piirteitä. Kaikessa sensuurimentaliteetissa on jotakin syvästi naurettavaa.

Bulgakov oli syntynyt ja kasvanut Kiovassa ja hänen usein dramatisoitu romaaninsa Turbinien päivät/Valkokaarti (piirtää naturalistisen kuvan tuon suurkaupungin kohtalosta kansalaissodan aikana, jolloin valta siellä vaihtui muistaakseni seitsemän kertaa: oli tsaarinvaltaa, saksalaisia, Skoropadskia, Petljuraa, radaa, bolševikkeja ja puolalaisia ja taas bolševikkeja… Sodan ja nimenomaan kansalaissodan absurdius muuttui suorastaan käsin kosketeltavaksi.

Tässä pikku kokoelmassa on Bulgakovin novelleja kansalaissodan ja NEP:in ajoilta. Ne ovat enimmäkseen hänen nuorena lääkärinä kokemiaan asioita Kiovan taisteluista Venäjän syrjäseuduilla oppimattoman kansan keskuudessa harjoitettuun praktiikkaan. Mukana on myös jokunen kuva NEP-kauden hummaajista ja siitä, miten valtion myymä vodka saapui jälleen kansaa turmelemaan.

Novelli, jossa nuori lääkäri yrittää paeta joutumista Petljuran joukkoihin, esittää nuo joukot ja etenkin niiden päällystön hyvin epäsympaattisessa valossa ja siinä todetaankin, että bolševikkeja odotetaan kärsimättömästi.

Näin varmasti asia olikin joskus joissakin piireissä ja on mahdollista, ettei kirjailija tässä lainkaan hännystellyt aikansa vallanpitäjiä. Hänhän kuitenkin ruoski esimerkiksi juuri Valkokaartissa kaikkia osapuolia varsin tasapuolisesti ja tämä teos kuului myös Stalinin suuriin lempikappaleisiin. Hän katsoi näytelmän peräti seitsemän kertaa. Stalinin kirjallinen maku oli vaativa ja hän kunnioitti mestareita. Salaa päin hän taisi jollakin tasolla kunnioittaa myös totuutta tai ainakin tunnustaa sen olemassaolon.

Tarina Stalinin puhelusta kirjailijalle ja siitä, miten tämä torjui Bulgakovin yrityksen keskustella ”elämästä ja kuolemasta” tunnetaan hyvin. Joka tapauksessa Bulgakovin kuvauksia kansalaissodasta pidetään bolševikkikauden realistisimpiin kuuluvina. Hän ei ainakaan syyllistynyt kaunomaalailuun eli lakirovkaan, joka oli yksi stalinistisen koodeksin kuolemansynneistä.

Ei ihme, että Bulgakov on saanut osakseen suurmiehille kuuluvaa palvontaa. Venäjällä hänen maineensa on hyvin korkealla ja hänen teatterikappaleitaan esitetään jatkuvasti (ks. Vihavainen: Haun bulgakov tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Bulgakov on äänestetty jopa suosituimmaksi venäläiseksi kirjailijaksi.

Luonnollista on, että häntä on muistettu myös Kiovassa. Kävin parikin kertaa hänelle omistetussa museossa, joka sijaitsee Andreaksen rinteen, Kiovan Montmartren maalauksellisessa kolkassa. Henkilökunta valitteli, että alkuperäistä esineistöä oli käytettävissä vähän, mutta jäljennökset oli kekseliäästi korvattu maalaamattomilla kipsikuvilla. Kokonaisuus oli hyvin sympaattinen.

Nyt juuri äskettäin sain kuulla, että Bulgakovin museo ja (uudet) muistotaulut Kiovassa on poistettu. Syy liittyy hyvin ilmeisesti siihen seikkaan, joka kerrotaan wikipedian ukrainankielisessä versiossa: kirjailija vastusti Ukrainan itsenäisyyttä ja suorastaan halveksi sen kieltä.

Kyseessä on siis poliittinen vaino haudan taakse. Tämä on todellista cancel-kulttuuria jos mikä ja muistuttaa talibanien touhuja.

Korjauksena edelliseen sain linkin, josta ilmenee, ettei Bulgakovin vastainen rintama ollut ainakaan vielä pari kuukautta sitten päässyt tavoitteeseensa. Varmuuden vuoksi kuitenkin muistomerkit oli suojattu, muun muassa patsas peitetty hiekkasäkeillä, eikä ainoa syy ollut ulkoisen hyökkääjän pommitusten pelko (ks. «Убежденный украиноскептик» Украинский союз писателей требует закрыть музей Михаила Булгакова в Киеве. Сотрудники музея уверены, что это «травля неугодных» — Meduza ).

Toki vihollisen kulttuurin vastustaminen sodan aikana ja sen henkisen vaikutuksen alaisena on niin sanotusti normaali ilmiö epänormaaleina aikoina. Niinhän meilläkin verenhuuruisena vuona 1918 ja heti sen jälkeen tehtiin kaikenlaista vandalismia: muun muassa Pietari Suuren patsas Viipurissa hajotettiin, kauppias Rezvoin rakennuttama ns. rauhankappeli tervattiin ja sitten purettiin ja niin edelleen.

Silloin kyseessä olivat epäilemättä valloittajan ylimielisyyttä symbolisoivat voiton symbolit, jotka herättivät katsojissa katkeruutta. Kulttuurin aikaansaannokset ovat kuitenkin jotakin muuta.

Me suomalaiset olemme syystäkin vähän ylpeilleet siitä, ettei meillä ole menty suin päin historian muistomerkkejä tuhoamaan: keskellä valtakunnan pääaukiota on Aleksanteri II:n patsas ja hallitsijahuoneen jäsenten mukaan annetut katujenkin nimet ovat suureksi osaksi säilyneet. Mutta eipä ylpeillä vielä liikoja.

Tyrmistyksekseni huomasin netistä, että joku historiasta täysin tietämätön ilmeinen älykääpiö vaatii hävitettäväksi Aleksanteri II:n patsasta, koska se muka oli miehittäjän muistomerkki. tse asiassahan se nimenomaan pystytettiin suomalaisen vastarinnan tarpeisiin.

Vielä hurjempaa kuului Hyvinkäältä: Hyvinkään parantolassa oleva Anna Ahmatovan muistotaulu vaadittiin poistettavaksi, koska se edustaa venäläistä kulttuuria. Laitoksen johtaja kuulemma suhtautui ainakin aluksi asiaan myönteisesti…

Meikäläiset talibanit eivät tiettävästi ole vielä saaneet aikaan mitään peruuttamatonta. Ihmiskunnan kulttuuriperintö on sen yhteistä omaisuutta ja kaikenlainen cancelointi, joka kohdistuu sen suurimpiin tuotteisiin merkitsee vajoamista yhä lähemmäs apinan astetta.

Sodan aikana, kun ihmisten psyyke on, kai tarkoituksenmukaisesti, hyvin lähellä eläimellisyyttä, tämä on jollakin tavalla ymmärrettävää.  Luojan kiitos, me tässä maassa elämme tällä hetkellä sentään rauhan oloissa ja luulen, että meidän on syytäkin vaalia tätä seikkaa viimeiseen saakka.

Sen mukaisesti on lupa vaatia, että tässä maassa käyttäydytään kulttuuri-ihmisen arvon mukaisesti eikä alennuta canceloimaan menneisyyttä, saati sen kulttuurin suuria saavutuksia poliittisen perustein.

Bulgakovin kuvaaman Šarikovin kaltaisia tyyppejä meillä on aina keskuudessamme. Heitä ei aja eteeenpäin järki, vaan laumavaisto. Olen nähnyt satoja sellaisia makaamassa rähmällään Senaatintorilla ja ymmärrän, mitä tämä merkitsee sivilisaatiomme kannalta myös meidän maassamme.

Nyt on syytä nostaa tämäkin asia vakavasti esille ja muistuttaa aina silloin tällöin ns. älymystön typerimpiä edustajia siitä, mitä ihmiskunnan kulttuuriperintö merkitsee. Ellei niin tehdä, saavat näissäkin asioissa määräysvallan erilaiset demagogit ja heidän häntyrinsä. Se olisi kovin valitettavaa.

 

24 kommenttia:

  1. yhdyn ilman muuta Vihavaisen näkemykseen. Pysykäämme ihmisinä (ihminen= homo sapiens) vaikeinakin aikoina!

    VastaaPoista
  2. Eittämätön seikka: tässä blogissa puhuu suuri humanisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ei voi kieltää, kunhan vain välttyisi katkeroitumasta, menisi hyvä mies pilalle.

      Poista
  3. Suomen kansa taisi saada Ruotsin vallasta tarpeekseen jo 1700-luvulla! Lähinnä varmaan älyttömien sotien takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko vielä valaista, miten tämä liittyy päivän blogiin?

      Poista
    2. No siten, että blogissa puhutaan ideasta Aleksanteri II:n patsasta poistettavaksi Helsingistä, l. canceloinnista. Asiaan liittyy, että ainakin aluksi suomalaiset olivat tyytyväisempiä Venäjän osana. Tämähän sitten kestikin melko kauan

      Poista
    3. Mummo vainaa tiesi kertoa että hänen iso- tai isoiso-vanhempansa olivat jossain yhteydessä sanoneet että Suomen joutuminen Ruotsin vallan alta Venäjän vallan alle oli erittäin hyvä asia, maaseudun vaurastuminen nimittäin alkoi siitä ja silloin. Syy siihen vaurastumiseen lienee oli että Venäjä veroitti kevyesti kun taas Ruotsi vei jopa tuhkat pesästä ja nuoret miehet katosivat loputtomiin sotiin. Samoin ulkomaankauppaa voitiin alkaa käydä suoraan eikä Tukholman kautta, mikä puolestaan vaurastutti kaupunkeja.

      Poista
  4. Tuosta menneisyyden canceloinnista tulee hakematta mieleen yksi irvileukojen kunkuista, S.J. Lec, joka, oliko se nyt Siistimättömissä mietelmissä, totesi, että jos patsaita kaadattekin, niin säilyttäkää jalustat. Niitä tarvitaan vielä.

    VastaaPoista
  5. Uspenskin katedraalikin on yhä pystyssä. Varsovan ortodoksinen katedraali eli Uspenskin sikäläinen vastine revittiin maan tasalle vuoden 1920 paikkeilla... Suomessakin suunniteltiin Uspenskin hävittämistä enemmän tai vähemmän vakavalla mielellä. Nuori AKS-aktiivi, poliitikonalku ja tuottelias skribentti nimeltä Urho Kekkonen kirjoitti (en nyt muista kirjoittiko omalla nimellä vai nimimerkillä) pakinan "Minä olin diktaattori", missä hän leikittelee ajatuksella "ryssänkirkon" hävittämisestä.
    Tuo Ahmatovan muistotaulu Hyvinkäällä on oikealla paikalla ja siellä pysyköön! Ahmatova kirjoitti parantola-aikoinaan oikein kauniisti Suomesta ja oli sitä paitsi syntyperältään Ukrainalainen, vaikka Pietarissa asuikin ja siellä loi maineensa.

    Mika Keränen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ryssänkirkko" jolla tarkoitetaan ortodoksistakirkkoa on suuntauksena muutakin kuin Moskovanpatriarkaatti.

      Poista
    2. Voi olla. Mutta Kekkonen näistä nyansseista tuskin piittasi. Hän puhui ryssänkirkosta ja tarkoitti sillä tässä yhteydessä erityisesti Uspenskin katedraalia. Suora sitaatti ko. tekstistä:

      "Ensimmäisenä päivänä valtaantuloni jälkeen olin antanut bulletiinin, jolla määräsin ryssänkirkon, myöskin Uspenskin katedraaliksi nimitellyn, revittäväksi alas kolmessa vuorossa, yötä päivää."

      Ihan hauska läppä tuo pakina kaikkinensa on, ei siinä mitään.

      Poista
  6. Kyllä minä tykkäsin Saatana saapuu Moskovaan ja ihmettelinkin minkä takia Kom teatteri otti sen ohjelmistoonsa. Ehkäpä joku osasi muokata aatteeseen sopivamman käsiksen.
    Timo puhui tuossa älymystöstä mutta viimeaikaisesta maailmanmenosta päätellen meidän olisi keksittävä tälle eniten äänessä olevalle porukalle paremmin sopiva nimi, esim. älyvapaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo kirja ei mahdu yhdeksi näytelmäksi, jollainen esitettiin myös kansallisteatterissa. Itse pidin Ruslaniasta ostamastani DVD- sarjasta, joka oli "kuvitettu klassikko". Joskus mietin miten suuri ohjaaja Tarkovski olisi onnistunut, hän kuulemma suunnitteli.

      Poista
  7. ”Nyt on syytä nostaa tämäkin asia vakavasti esille ja muistuttaa aina silloin tällöin ns. älymystön typerimpiä edustajia siitä, mitä ihmiskunnan kulttuuriperintö merkitsee.”

    Vladimir Vladimirovitsh Putin muistuttaa kovasti sitä kuuluisaa sokeata/puolisokeata edessä-/edelläkävijää, jonka perässä kulkee suuri joukko muita sokeita/puolisokeita pitäen kovasti kiinni toinen toisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vladimir Vladimirovitsh Putin"

      Venäjän presidentti kutsui taannoin puheille kymmenisen äitiä, joiden pojat saiva surmansa Ukrainan sodassa. Putin lausui äideille kyynisen kyynisesti: "Mehän kaikki kuolemme joskus."

      Toisin sanoen, Putin katsoi oikeudekseen määrätä miten pitää olla. Putinin "pyhä" sota saa niin paljon nuorten miesten elämiä kuin tämä haluaa. Kansan keskuudessa ei kuulunut muuta murinaa kuin se, että kukahan rupee siittämään uutta sukupolvea.

      Poista
  8. Kyllä Aleksanteri Suuren patas pittää olla Helsinskin keskustassa. Ratiossa mainittiin Manu Koiviston hautajaisissa Aleksanteri Suuren patas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Aleksanteri Suuren patas pittää olla Helsinskin keskustassa"

      Se on totta. Mielestäni Helsinskin keskustaan eli Tuomiokirkon eteen pitäisi siirtää myös Neuvostoliiton lahjoittama patsas "Taistelijat maailmanrauhan puolesta". Lisäksi kokoelmaa täydentäisivät Leninin patsas Turusta sekä Mannerheimin patsas, joka on jossain metsikössä. Helsinskin keskusta olisi silloin taytellinen.

      Poista
  9. Outoa, että jotkut arvostavat sellaista idioottia kuin Stalin. Kukaan hyvä kirjailija ei varmasti ollut iloinen siitä, että Stalin piti hänen kirjastaan.

    VastaaPoista
  10. "Mestari ja Margarita (Saatana saapuu Moskovaan) nousi todelliseen kulttimaineeseen neuvostoajan lopulla. Tämän suosion syitä en koskaan ole pystynyt ihan ymmärtämään..."

    Voisiko syynä olla puhtaasti kirjalliset ansiot: eeppisen jylhä kertomus Jeshua Ha-Nostrista ja hänen tuomaristaan, joka tekee pelkuruuden kuolemansynnin ja maksaa siiitä kymmenenätuhantena seuraavana yönä, gogolluokan burleski poliittinen satiiri 1930-luvun koiransieluisista moskovalaisista sekä lyyrisen kaunis rakkaustarina todellisesta rakkaudesta, kaikki kerrokset rytmitettynä taitavasti toisiinsa

    VastaaPoista
  11. "Šarikovin kaltaisia tyyppejä meillä on aina keskuudessamme."

    On, kaikkina aikoina ja kaikissa kansoissa. Parempi heitä on sääliä, ettei ala syvästi vihaamaan. Voi ihmistä!

    VastaaPoista
  12. "kulttuuri-ihmisen arvon mukaisesti eikä alennuta canceloimaan menneisyyttä"

    Orwell kirjoitti Totuuden ministeriöstä, jonka pikkuvirkamiehet kirjoittivat menneisyyden dokumentteja aina kulloisenkin nykyhetken mukaan. Kirjoittamisaikana 1948 se oli vielä dystopia.

    VastaaPoista
  13. ”… Nyt on syytä nostaa tämäkin asia vakavasti esille ja muistuttaa aina silloin tällöin ns. älymystön typerimpiä edustajia siitä, mitä ihmiskunnan kulttuuriperintö merkitsee…”

    Samaa mieltä, eli fiksusti lausuttu.

    Sitä en sen sijaan ymmärrä, että tätä asiantilaa blogissa ihmetellään, ja tilanne tuomitaan, kovasti voivotellaan. Vuoden 2014 Ukrainan vallankaappauksen jälkeen meillä Suomessa aloitettiin hillitön, alatyylinen parjauskampanja Venäjään vastaan. Erityisesti rahvaasta oltiin huolestuneita, ja oikeinpa värvättiin suloinen myrkynkeittäjä eli Arja-täti Ilta-Sanomiin käännyttämään alhaisinta kastia.

    Sitä syö, mitä keittää, vai mitenkäs se nyt meni.

    VastaaPoista
  14. Tuleva uhkaava talouden taantuma voidaan korjata uudistamala maamme monumentaalikeskusta länsimaisen modernin ja vapaan arkkitehtuurin mukaiseksi.
    Poistamalla ja purkamalla kaiken sen mitä venäjänmiehityksen aikaan on rakennettu, viimein pääsemme oikeasti osaksi länsimaista kultuurillista,arvoyhteisöä.

    VastaaPoista
  15. ”Kohti nollapistettä”

    Lokakuun vallankumous toteutettiin sen takia, että ”bolshevikit” valmistivat sitä sata vuotta. Ranskalaisen vallankumouksen jälkeen venäläisiä vallankumouksellisia kasvatettiin/koulutettiin Ranskassa ja sen eliittiä lisäksi Lontoossa. Venäläisten aristokraattien rahaa piisasi maailmanvallankumousta/maailmanvalloittamista vartenkin. Silloin.

    Putinin mahdollisuudet ovat samat kuin bolshevikkien, mutta ydinaseita on muillakin. Ja siksi Putin heiluttaa ketunhäntää kainalossaan.

    Rosvo-Putinin ketunhännän heiluttaminen päättynee vuoden kuluttua, kun maailman sanktiot rosvoamista vastaan alkavat toimia kunnolla. Jos…

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.