tiistai 17. tammikuuta 2023

Konservatiivista liberalismia

 

Demokratian rappeutumisesta

 

Timothy Snyder, Tyranniasta. 20 opetusta 1900-luvulta. Suomentanut Matti Kinnunen. Siltala 2017, 130 s.

 

Timothy Snyder tunnetaan ennen muuta kirjastaan The Bloodlands (suom. Tappotanner), joka sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta lienee ainakin vaikuttanut ihmisten tapaan tarkastella Keski-Euroopan historiaa. Pieni, katekismusta muistuttava Tyranniasta, joka liittyy tiiviisti Yhdysvaltojen sisäiseen kehitykseen, on myös herättänyt huomiota etenkin kotimaassaan.

Snyder kuuluu niin sanottuihin julkisiin intellektuelleihin, joita etenkin anglosaksisessa maailmassa yhä on ja hänen esseistiset kiteytyksensä laajoista ilmiöistä ovat usein osuvia. Venäjän putinilaista komentoa hän on nimittänyt skitsofreeniseksi fasismiksi. Instituutiot Venäjällä ovat yhä selkeämmin fasistisia, mutta sikäläisen historiallisen kokemuksen takia asiaa ei mitenkään kyetä siellä ymmärtämään.

Käsillä oleva pikku kirja kuuluu nimenomaan Trumpin vastaisen poliittisen taistelun kontekstiin ja siinä mainitaankin usein ”presidentin” tekevän sitä tai tätä, kulkien nimenomaan tyranniaan vievää polkua.

Katekismuksen esimerkit on joka tapauksessa usein haettu Itä-Euroopan ja fasististen liikkeiden historiasta. Kirjoittaja varoittaa liukkaasta tiestä, joka saattaa äkkiarvaamatta johtaa tyranniaan, mikäli ensi oireita ei oteta vakavasti. Ohjeet ja varoitukset on yleensä suunnattu yksilöille henkilökohtaisesti.

Joukossa on sellaisia lähinnä itsestäänselvyyksiksi luettavia käskyjä kuin Varo yhden puolueen valtiota, Varo puolisotilaallisia ryhmiä, Ole isänmaan ystävä ja niin edelleen. Osittain käskyt ovat aivan yleisellä tasolla, kuten Aja hyviä asioita, Usko totuuteen, Ole mahdollisimman rohkea ja niin edelleen.

Erityisesti totalitaarisilta liikkeiltä suojautumista ajatellen joukossa on kyllä myös todellisia, historiasta saatuja maksiimeja kuten Älä tottele ennakkoon, Puolusta instituutioita ja Puolusta yksityiselämää.

Totalitaarinen valta on aina halunnut tehdä ihmisten henkilökohtaisesta elämästä poliittista ja tyrannien vaikutusvalta on paljolti pohjautunut siihen, että heidän tahtoaan on jo ennakolta ja kenenkään käskemättä riennetty tottelemaan. Mikäli instituutiot murretaan, murtuu myös kansa. Suomessa instituutioiden puolustamiseen panostettiin paljon sekä sortokaudella että 1940-luvulla ja meillä ne myös kestivät. Itä-Euroopan maissa ne eivät kestäneet.

Kirjoittaja vaatii yksilöä myös erottautumaan (laumasta) ja säilyttämään malttinsa, kun tapahtuu mahdottomia. Ne toki ovat hyvä periaatteita, vaikka tuskin kaikille mahdollisia.

Aivan järkevän sisällön kirjoittaja antaa myös pykälälle Kuulostele vaarallisia sanoja. Tässä hän ei tarkoita anti-intellektuaalista ”vihasanojen” tarkkailua ja niihin reagoimisen opettelua. Sen sijaan hän viittaa ”älykkäimmän natsin”, Carl Schmittin periaatteeseen, jonka mukaan kaikki säännöt voidaan tuhota viittaamalla poikkeus-ideaan.

Tämän poikkeus-, erikois-, hätä- jne. instituutioiden käytönhän me tunnemme erinomaisesti Venäjän historiasta, jossa erikoispalvelut ovat aina tehneet erikoisoperaatioitaan sangen erikoisin tuloksin (ks. Vihavainen: Haun erikoisoperaatioita tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Vaarallisen sanan esimerkkinä Snyder esittää ekstremismin, jota Venäjällä alettiin jo varhain käyttää eräänlaisena yleisleimana kaikkea oppositiota vastaan. Aivan vastaavaa käyttöä voimme monessa muussa maasssa havaita sanalla rasismi.

Usko totuuteen, sen olemassaoloon, ei näinä postmoderneina aikoina ole suinkaan itsestäänselvyys enempää kuin se oli sitä Pontius Pilatuksellekaan. Totuuden hylänneitä ja kaiken propagandan kakistelematta nieleviä ihmisiä Eugene Ionesco kutsui eräässä absurdissa näytelmässään sarvikuonoiksi. No, minun sukupolveni osana oli joutua omilla silmillään näkemään sarvikuonojen absurdi näytelmä. Se tuli kyllä yllätyksenä.

Snyderin kirja sisältää enimmäkseen normaaleja terveen järjen maksiimeja, mutta sellaisten noudattaminen on näinä aikoina kaikkea muuta kuin itsesäänselvyys. Ikävä sanoa, mutta etenkin akateemisen maailman liepeillä hurahdetaan yhä uudelleen kvasitieteelliseen humpuukiin, joka peräti tieteen varjolla yrittää ajaa agendaansa ja todistaa, että ihmisestä tulee intellektuelli vasta silloin, kun hän pystyy erottautumaan muista ymmärtämällä, että kaksi kertaa kaksi on viisi.

Kun tämä uskon teko on suoritettu, on tie auki sellaiselle maailmankuvan manipuloinnille, joka ilman estoja pönkittää tyranniaa hävittämällä sananvapauden ja demonisoimalla normaalia inhimillisyyttä. Niin sanottu avoin yhteiskunta ei suinkaan ole tyranniaa vastaan haavoittumaton tai edes itseään korjaava, kuten jo Alexis de Tocqueville joutui toteamaan.

Totalitarismin mahdollisuus ja houkutus on olemassa myös demokratiassa. Jo antiikin aikana ymmärrettiin, että kaikki valtiomuodot voivat rappeutua ja niillä on taipumus rappeutua aivan tiettyyn suuntaan. Monarkia voi muuttua tyranniaksi, aristokratia oligarkiaksi ja demokratia oklokratiaksi. Toki demokratiasta voidaan päästä suoraan myös tyranniaan.

Demokratian sisällä sen suurimpia vaaroja on demagogia tai pikemmin poliittisen taistelun rappeutuminen häikäilemättömäksi jesuitismiksi, jossa osapuolet eivät enää ole lojaaleja edes itse järjestelmän periaatteille, vaan sotivat toisiaan vastaan keinoista piittaamatta ja totuuden ja oikeuden periaatteita tunnustamatta.

Epäilemättä elämme nyt monessakin suhteessa vaarallisia aikoja. Se on erityinen syy pysytellä normaalin järjen ja koettujen instituutioiden rajoissa. Aito liberalismi sulkee sisäänsä myös konservatismin, radikalismi eli juurista irtautuminen on sen sijaan sille vierasta ja siihen sisältyy aina myös vaara.

Snyderin katekismus on mitä suurimmassa määrin konservatismin puolustus 1900-luvun ikävien kokemusten valossa.

23 kommenttia:

  1. Liberalismissa (itse katsonen sen tarkoittavan vapautta) en näe siinä mitään väärää ja sen soisi jokaiselle. Niin ajattelussa kuin muutenkin vapauden näkemyksessä.
    Kun taas ymmärtänen sen filosofisesti että se liberaalivapaus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita ja biologia taas on oma juttunsa siinä niin mihin sitten vedetään raja? Eteenkin monikulttuurijärjestelmässä.
    Yksi tuttu vetosi Suomenlakiin, minkä isommassa otannassa järkeenkäyväksi, ymmärtäen tosin että ne ns. säännöt pätenee tasan Suomessa, mutta edes jonkinlainen pohja mikä ei perustune uskontoon. Henkilökohtaisesti pitänen sääntöjä rajoittavana tekijänä (ei itsellä ole mitään tarvetta puuttua toisten olemiseen tai tekemisiin, olettaen että muut soisi sen myös itselle), mutta ymmärtänen että valtion toimintaedellytyksenä tulenee olla säännöt joista pidetään kiinni. Poikkeuksena taas jos tulee haasteita, niin joutunee soveltamaan, mutta siitä pitänee voida keskustella.

    VastaaPoista
  2. Suomessa ollaan jo päästy sille asteelle, että syrjintä ei ole rasismia tai epätoivottavaa kunhan syrjinnän kohteet voidaan tunnistaa sukupuolen ja ihonvärin perusteella. Mitäköhän seuraavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanamagia ja arkijärjen torjuminen on jo tyypillistä politiikassa.

      Poista
    2. Varsinkin persujen ja kokoomuksen joukoissa.

      Poista
    3. Kaikkien poliittisten vastustajien joukossa, sanoo yksisilmäinen laumaeläin.

      Poista
    4. Kannattaisiko vähän ajatella kuplasi ulkopuolista, niin et olisi yksisilmäinen konservatiivinen laumaeläin, joka toistelee samoja ideologisia faktoideja?

      Poista
    5. Tätä puheenvuoroa on pidettävä niin muodoltaan kuin sisällöltään alansa helmenä.

      Poista
    6. Et siis siedä kritiikkiä?

      Poista
    7. Näkisi nyt sen kritiikin. Etkä ymmärrä mitä sana tarkoittaa? Ota edes selvää.

      Poista
    8. Avaa silmäsi ja korvasi niin ehkä näet.

      Poista
    9. Vastaat kritiikkiin vittuillen ja kun jäät siinä hommassa alakynteen, jätät sitten kommentit julkaisematta.
      Helppoa kuin heinän teko...

      Poista
    10. Jaha, taisin tosiaan jäädä suu auki pohjattoman typeryyden kohdatessani. Eipä taida olla kenelläkään tarvetta noihin sisällyksettömiin affektin ilmaisuihin tutustua. Mikäli ne edes olisivat aitoja, voisi olla hyödyllistä huomata, että tällaisiakin aaseja on olemassa, mutta kyllä kyseessä nyt on pelkkä häiriköinti, heckling, jossa pyritään ilman ajattelua sotkemaan mahdollista keskustelua. Riittää jo tätä sorttia.

      Poista
    11. Pastaa ei kannata pöyhiä se rupee vain haisemaan.

      Poista
  3. Pari sanaa puun takaa.

    "Totalitarismin mahdollisuus ja houkutus on olemassa myös demokratiassa. Jo antiikin aikana ymmärrettiin, että kaikki valtiomuodot voivat rappeutua ja niillä on taipumus rappeutua aivan tiettyyn suuntaan. Monarkia voi muuttua tyranniaksi, aristokratia oligarkiaksi ja demokratia oklokratiaksi. Toki demokratiasta voidaan päästä suoraan myös tyranniaan."

    Tekstin voisi kehystää ja ripustaa sekä Eduskunnan istuntosalin seinälle että koulujen seinille.

    M

    VastaaPoista
  4. ”Snyderin kirja sisältää enimmäkseen normaaleja terveen järjen maksiimeja, mutta sellaisten noudattaminen on näinä aikoina kaikkea muuta kuin itsesäänselvyys”. Terve järki näyttää olevan harvinaistuva luonnonvara. Mikähän moiseen mahtaa olla syynä ja onkohan moinen sittenkin näennäistä?

    Voisiko syynä olla se, että terveessä järjessä ja sen käytössä ei ole mitään dramaattista. Yleensä ottaen se ei anna säväreitä ja sykähdyttäviä elämyksiä. Sillä yleensä saa edes suurta huomiota, vaikka se ei julkisuudessa yleistä olekaan. Tekstin täytyy olla todella oivaltavaa, että se ylipäätään keräisi yleisöä ja silloinkin näyttäisi siltä, että se tahtoo jäädä suhteellisen harvojen herkuksi.

    Toisaalta, kun mediamaailmasta siirtyy elävien oikeiden ihmisten maailmaan, se terve järki tuntuu olevan sittenkin paljon yleisempää kuin pinnallisesti luulisi. Ja aika usein käy myös ilmi, että myös niitä tolkullisia kirjoituksia on luettu ja niistä on pidetty. Siitä vain ei ole nostettu suurta hälyä.

    Hypätäkseni toiseen asiaan, eli näihin liberalismin, konservatismin, radikalismin ja autoritäärisyyden käsitteisiin, joita media säännönmukaisesti käyttää sekavasti, niin näkemykseni mukaan: liberalismin vastapooli on autoritäärisyys (ei suinkaan konservatismi) ja konservatismin vastapooli on radikaalisuus. Varsin usein myös itseään liberaaliksi väittävät osoittautuvat autoritäärisiksi radikaaleiksi. Mutta se on sitä sanamagiaa, joka myös on heille ominaista.

    VastaaPoista
  5. "Aito liberalismi sulkee sisäänsä myös konservatismin, radikalismi eli juurista irtautuminen on sen sijaan sille vierasta ja siihen sisältyy aina myös vaara."

    Koska luonnehtisin itseäni lähinnä jonkinlaiseksi klassiseksi liberaaliksi, niin osimoilleen noin asian itsekin päättelisin. Noin henk.koht olen kaiketi enämpi ns. perinteisiin arvoihin päin kallellani, mutta omasta puolestani ihmiset saavat olla suunnilleen, mitä haluavat. Noin hyvien tapojen ym. kohtuusperiaatteiden puitteissa siis. Enkä nyt edes näkisi klassisen liberalismin ja järkiperäisesti ymmärretyn traditionalismin välillä mitään ylitsekäymätöntä ristiriitaa sinänsä. Tämä toki vain omana vaatimattomana mielipiteenäni.

    Oman arvomaailmansa pakottamisessa (indoktrinaatio tai suoranainen henkinen väkivalta), tapahtuipa se sitten millä verukkeella hyvänsä, on vain jotakin perustavalla tavalla vastenmielistä, ihan siitä riippumatta, mikä tuo arvomaailma, tai sellaiseksi väitetty sitten onkin (koskee tässä yhteydessä myös ja erittäinkin tätä ns. Progressiiviseksi intettyä Arvo Pohjaa™). Ja ainahan tämä tapahtuu Hyvässä Tarkoituksessa, jollaisilla se helvettiin johtava valtatie on useinkin silotettu... Niinpä kai nytkin.

    Koska niinhän sen tulisi kasvatuksessakin mennä, että arvoja ei tule pakottaa, mutta niitä voi kuitenkin salakuljettaa, ainakin kohtuuden puitteissa ja ilman aivopesupyrkimystä tms. vilppiä.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  6. On tainnunna instituutioista innostunnunna Janne Rysky Riiheläinen lukea ko. katkismuksen?

    VastaaPoista
  7. "Totuuden hylänneitä ja kaiken propagandan kakistelematta nieleviä ihmisiä Eugene Ionesco kutsui eräässä absurdissa näytelmässään sarvikuonoiksi."

    Mitenhän Ionesco tuli tuon sanan valinneeksi: sarvikuonothan ovat äreähköjä yksineläjiä, joiden vastaus uhkiin on sarvi tanassa päin. Minusta sana sopisi paremmin kuvamaan jääräpäisyyteen saakka itsenäistä konservatiivista yksilöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Miksi juuri Suomesta tuli sarvikuonojen maa , kuten Jorma Ojaharju sitä nimitti? Venäjäksi sarvipää -roganosets- tarkoittaa aisankannattajaa. Siitä riitti joskus 70-luvulla hupia venäläisten kanssa.

      Poista
    2. Tuossa merkityksessä sana on yleiseurooppalainen (esim italiassa)

      Poista
    3. Tässä vaiheessa, tän laulun aiheessa, koittaa vaihe uus, kantaaottavuus, väistyy tieltä sen erinomaisen tärkeän kysymyksen: luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa? En tiedä onko näin, mutta ei sitä taidettu kysyä Hendrixin Jimmyltäkään.. Klassikossa kikkaillaan yllättävän tuoreesti uuskielellä esim. "Massa [Master] on vielä Massa Etelä-Afrikkassa". Populaarit kannanotot taitavat vaikuttaa vain populistiseen sarvikuonojen metsästykseen, tiedä sitten onko kyseessä konservointi, ja jos, niin apartheidin vai sarvikuonojen? Vai Eppu Normaalin?

      -Antero

      Poista
  8. "Aito liberalismi sulkee sisäänsä myös konservatismin, radikalismi eli juurista irtautuminen on sen sijaan sille vierasta ja siihen sisältyy aina myös vaara."

    Ongelma on vain siinä, että joskus yhteiskunnan viat ja rappeutumat vaativat reippaita muutoksia, palaamista juurille (esim Martti Lutherin vaikutus Kirkossa tai 1960-luvun alun yleisdemokraattiset yhden asian liikkeet, jotka tomuttivat aika pylyttynyttä sotien jälkeistä Suomea.)

    Rajan vetäisin siihen, halutaanko radikalismissa edistää yksinvaltaa tai käyttää väkivaltaa.

    Terve yhteiskunta tarvitsee niin radikaalista intoilua kuin konservatimista sen hillitsemiseksi ja vanhan, mutta hyvän säilyttämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lutherinkin vaikutetta kirkossa ja sen reformaation vaikutuksia tulisi tarkastella tuona ajanjaksona. Kuin myös ottaa huomioon nykypäivän ihminen joka on nykyisellään teollistuneessa yhteiskunnassa käynyt läpi peruskoulun, kuin myöskin mahdollisuudet tiedon hankkimiseen ovat laajat (jos osaa). Sekä sen faktan että valtaosa on mahdollisesti ns. tapakristittyjä (sama se mihin kirkkokuntaan kuulunee, asia erikseen herännäisliikkeet) jolloin eivät koe uskontoa niin kiinteänä osana kulttuuria. Historian puolesta keskiajalla hallintona kirkolla on kumminkin ollut oma merkityksensä kollektiivisestikkin. Johonkin ihmiset tupannee sen ajattelun rakentamaan.

      Poista

Kirjoita nimellä.