tiistai 23. toukokuuta 2023

Utopistidemokraattien aika?

 

Reaalidemokratia

 

Vanhempi sukupolvi muistaa vielä hyvin erään hullunkurisen termin, jota Neuvostoliitto käytti poliittisesta ja yhteiskunnallisesta järjestelmästään.

Sehän oli reaalisosialismi. Sosialismi oli käsite, joka etenkin 1800-luvun alkupuolella oli jokseenkin identtinen utopismin kanssa. Kaikki nuo Saint Simonit, Fourierit ja Proudhonit olivat vakuuttuneita siitä, että kun perustettaisiin uusi, oikeudenmukainen yhteiskuntajärjestelmä, olisi maailmassa kaikki kohdallaan ja ihmiset eläisivät onnellisina ja tasa-arvoisina. Seksuaalisuuden vapauttamista pidettiin usein myös aivan keskeisenä tehtävänä.

Kaiken keskiössä oli omaisuuden tekeminen yhteiseksi (socius tai communis). Yksityisomaisuuden hävittäminen oli välttämätöntä ja joidenkin mielestä tämä koski myös perhettä. Myös Marx ja Engels olivat tätä mieltä ja perustivat oikein kommunistisen puolueen, joka julkaisi hyvin radikaalin manifestin, mutta jäi poliittiseksi nollaksi.

Kuten tunnettua, Lenin otti vuonna 1918 omalle sosialidemokraattisen puolueen fraktiolleen nimen kommunistinen puolue ja vaati ehdotonta kuuliaisuutta Marxin ja Engelsin ajatuksille, nehän oli jopa tieteellisesti perusteltu tunnetussa Pääoma-teoksessa. Ei tarvinnut kuin toteuttaa.

Aikomukset siis olivat mitä parhaimmat, mutta mitä sitten saatiinkaan aikaan, on toinen asia, jota ei kannata tässä taas enemmälti setviä.

Olennaista on, että todellisuus poikkesi aivan tavattomasti niistä vapauden, tasa-arvon ja vaurauden lupauksista, jotka oppi-isien mukaan ehdottomasti seuraisivat yhteiskuntajärjestelmän muuttamisesta. Sanassa ”reaalisosialismi” oli hyvin vahva apologian maku: kuvitella voitte mitä vain, mutta tällaista siitä todellisuudessa syntyy, vain tällaista…

Toki reaalisosialismi kehui itseään aivan hillittömästi ja lienee saavuttanut tässä suhteessa jonkinlaisen maailmanennätyksen. Itse tuo termi oli kuitenkin koko ajan muistuttamassa siitä, ettei tässä mitään utopiaa eletty, sellainen oli vain tulossa. Aluksi ilmoitettiin mahdollisimman mahtipontisesti, että tulemisen vuosi olisi 1980, mutta jo 1960-luvulla huomattiin, ettei vuotta ollut mahdollista ilmoittaa. Kyseessä olisi pitkän pitkä prosessi…

Kommunismi ei kuulunut antiikin aikana toteutettuihin yhteiskuntajärjestelmiin muuten kuin teoreettisella tasolla, Platonin Utopiassa. Demokratiaa sen sijaan kokeiltiin reaalimaailmassa siinä kuin monarkiaa ja aristokratiaa. Näillä reaalisilla valtiomuodoilla oli aina mahdollisuus kehittyä suuntaan tai toiseen.

Demokratiasta saattoi tulla oklokratiaa eli roskajoukon valtaa, aristokratiasta eli parhaiden vallasta kakistokratiaa eli kehnoimpien valtaa ja monarkia saattoi rappeutua tyranniaksi. Olisi pidetty kovin naiivina sitä, joka ilman muuta olisi ylistänyt jonkin valtion todellista tilaa pelkästään sen takia, että se edusti tiettyä valtiomuotoa. Toki valtiomuotojakin pidettiin yleisesti eriarvoisina: spartalaisilla ja ateenalaisilla oli omat käsityksensä asioista.

Venäjän slavofiilit eivät koskaan pitäneet länsimaisesta demokratiasta. Jo slavofiilien ensimmäinen sukupolvi 1840-luvulta alkaen halveksi demokratiaa, joka toki lännessäkin ilmeni vielä sangen vaillinaisessa muodossa. Periaatteena se joka tapauksessa oli tärkeä jo Ranskan vallankumouksesta lähtien.

Puolan valtiopäivät (ks. Vihavainen: Haun puolan valtiopäivät tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)) olivat räikein esimerkki demokratiasta eli mahdollisimman monen oikeudesta ajaa omia etujaan. Systeemi merkitsi tosiasiassa vahvemman oikeutta eli väkivallan tunnustamista korkeimmaksi tuomariksi.

 Oliko enemmistön valtakaan pohjimmiltaan mitään muuta kuin väkivaltaa? Mitään muita perusteitahan ei demokratiassa tarvittu vaikkapa lähes puolen valtakunnan alistamiseksi toisen puoliskon mielivaltaan: pulinat pois, me tahdomme tätä ja tätä…

Missä olikaan se jumalallinen oikeus, joka määräisi jokaiselle sen, mitä hänelle kuuluu, eikä jättäisi asioita ahneen ja itsekkään ihmisen omien etujensa mukaan ratkaistaviksi? Slavofiilisessä ajattelussa sellainen hallinto voisi syntyä vain itsevaltiaan alaisuudessa. Itsevaltias saattoi asettaa tavoitteekseen vain oikeuden ja totuuden toteuttamisen ilman puoluenäkökohtia.

Kansan velvollisuus taas oli kunnioittaa oikeutta ja totuutta silloinkin, kun ne eivät edistäneet sen etuja ja henkilökohtaisia pyyteitä. Slavofiilisen ajattelun mukaan näin Venäjällä perinteisesti tehtiinkin: kaikki hyväksyivät tehdyt päätökset yksimielisesti (sobornost). Kaikenlainen oppositio merkitsi syntiä ja nousemista Jumalalta tulevaa valtaa vastaan.

Tämä tässä nyt vain esimerkkinä siitä, että demokratian kunnioittaminen ei ole mikään itsestäänselvyys ja on sitä paitsi historiallisesti aika uusi asia.

Ja demokratiaahan on sitten kovin monenlaista. Tarkoitan sitä, että demokraattisiksi itseään kutsuvia maita on tässä maailmassa ymmärtääkseni jo suuri enemmistö, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa, vaihtelee olennaisen paljon.

Pohjois-Amerikan Yhdysvallat on tunnustanut demokratian periaatteita jo kohta kaksi ja puolisataa vuotta. Joidenkin mielestä se on hyvä esimerkki siitä, miten suuresti teoria ja käytäntö voivat poiketa toisistaan tällä alalla. Kuitenkaan Yhdysvallat ei ole ottanut käyttöön termiä reaalidemokratia ja vaatinut, että kaikkien muidenkin demokraattisiksi itseään nimittävien valtioiden pitäisi omaksua sen instituutiot.

On täällä vielä saanut kutsua itseään demokratiaksi, olipa sitten muodollisesti monarkiakin, kunhan vaalit on voitu todeta vapaiksi ja rehellisiksi ja kansanedustuselimellä on voitu havaita olevan todellista valtaa riittävässä määrin.

Sen sijaan esimerkiksi Venäjän ja Valko-Venäjän muodollisesti demokraattisia järjestelmiä ei yleensä ole enää tunnustettu tosiallisiksi demokratioiksi. Muuan venäläinen tuttavani katsoi, että kakistokratia on paras termi kuvaamaan hänen maansa poliittista järjestelmää.

Siinä kuin aristokratia on parhaimpien valtaa, on kakistokratia moraalisesti kehnoimpien valtaa. Valtaan on vienyt häikäilemättömyys ja häpeämättömyys eikä mitään rikoksia kavahdeta.

Meillä tilanne lienee sentään aika pitkälti toinen. Ehkäpä hallitsevien piiri ei meilläkään täyty etupäässä kaikkein jaloimmista kansan palvelijoista ja ehkäpä politiikassa on tapana etsiä pikemmin oman puolueen ja aatteen etuja rumillakin keinolla, kuin todella palvella koko maan etua.

Muuan merkillinen ilmiö on toki nykyään havaittavissa. Demokratia on yleensä käytännössä toiminut aina enemmistön tuella ja myös sen hyväksi. Mikäli samalla on pahoin sorrettu oppositioon jääneitä, on kyseessä demokratian periaatteiden kannalta epäilemättä vääristymä.

Mutta mitä lieneekään sanottava sellaisesta ilmiöstä, että päätökset onkin tehty pienten vähemmistöjen tai täysin asiaankuulumattomien ulkoisten tahojen hyväksi samalla oman enemmistön etuja loukaten?

Voi väittää, että tällainen ei ole edes mahdollista, mutta jätän tutkimuksen selvitettäväksi, onko se sitä vai ei. Joka tapauksessa kyseessä voisi historiallisesti olla uusi ilmiö, jota voisi nimittää vaikkapa hyperdemokratiaksi.

Luulen, että kyseessä on aivan todellinen ja varsin uusi asia, joka liittyy siihen käsitykseen maamme yltäkylläisen hyvinvoinnin ansaitsemattomuudesta, josta kuulee aina silloin tällöin puhuttavan. Annetaan siis osa hyvästämme muille, olivatpa nuo sen ansainneet tai ei -eihän se meillekään oikeudella kuulu.

Pientenkin vähemmistöjen etujen huomiointi sikäli kuin se ei loukkaa enemmistöjen etuja, on tietenkin oikein ja kiitettävää. Myös maailman pelastaminen on kiitettävä tavoite, vaikka se onkin mahdollisuuksiemme ulkopuolella. Rajattomasti tätä ei voi tehdä ja tärkeää olisi tietää, missä se hyväksyttävä raja kulkee. Tahdon asiahan tämäkin lopulta on, kuten koko politiikka.

Hyväntahtoisuus on ehdottomasti kaiken kunnioituksemme ansaitseva hyve. Asia muuttuu tässäkin tapauksessa toiseksi, jos se menee liian pitkälle. Silloin siihen on liitettävä sana hölmöys.

Reaalidemokratian maailmakin on täynnä merkillisyyksiä, joita siinä ei periaatteessa pitäisi olla. Niiden kanssa me nyt vain joudumme elämään. Terveisiä vain tuonne naapurikortteliin.

32 kommenttia:

  1. "Maanpäällinen helvetti on rumien naisten johtama vähemmistöjen diktatuuri."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo sovinistimiesten johtama enemmistön diktatuuri niin rapealta näytä.

      Poista
    2. ""Maanpäällinen helvetti on rumien naisten johtama vähemmistöjen diktatuuri.""

      Sitä voi olla asioista mitä mieltä tahtoo.
      Kansallisvaltioissa tuppaa olemaan jokin hallintomuoto jotta se valtio toimii ja tämä on tärkeää teollistuneissa yhteiskunnissa. Sukupuolella ei ole merkitystä jos päätökset ovat tasapuolisia.
      Kun taas esimerkkinä katolisessa kirkossa voisi puhua hyvin raskaasta sovinismista, mutta kun tuo perustuu uskoon niin minkäs teet, ei sillä ain ole järjellistä perustetta.
      Toisekseen jaksanen siinä ihmetellä naisten älykkyyttä ottaa ohjeita poikamieheltä kuinka kasvatetaan perhettä, siinä ole minkä sortin logiikkaa, mutta ain en kyllä ymmärrä oman sukupuolen aivoituksia itsekkään.

      Poista
  2. Ei ole rumia naisia. On vain liian vähän vodkaa. - Venäläinen sananlasku -

    VastaaPoista
  3. Tuleepa mieleen sellaistakin, että jotakin YK:aa pidetään muka demokratian ja rauhan korkeimpama ilmentymänä, mutta liekö puoletkaan näistä valtioista edes säällisiä ja oikeita demokratioita? Näin kuitenkin ollaan uskovinamme, ja raha kelpaa varsinkin näille näennäisdemokratioille mitä mainioimmin!

    VastaaPoista
  4. Meidän demokratiamme rapautuu ylhäältä päin. Yliopistoissa ei voi opiskella kokonaan suomen kielellä, Eu:n lakeja noudatetaan pilkulleen, YK:n hyvesignalointeja omaksutaan lähes lakeina, identiteettipolitiikka tungetaan kurkusta alas ja jos et niele mukieimatta olet rasisti ja jälkeenjäänyt, Vain uhriutumisen kautta saat oikeutta, vapaille ihmisiille kuuluu vain velvollisuudet.

    VastaaPoista
  5. Tunnen kasvavaa turhautumista toistellessani eri yhteyksissä yhä uudestaan, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laumaeläin, joka on selviytynyt olemassaolon taistelussa vain yhteisöinä, ei käyttämällä parhaat voimansa toinen toisensa nokkimiseen.

    Emme elä "demokratiassa", emmekä missään muussakaan opillisessa yhteiskuntajärjestelmässä, vaan sosiologiassa. Pitkässä vuosimiljoonaisessa kehitysperspektiivissä alkuyhteisöjä organisoinut "valta" on jalostunut yksilön kokemukselliseksi "tahdoksi", joka kuitenkin yhä edelleenkin voidaan erityistä regressoivaa metodia, hypnoosia, käyttäen palauttaa alkuperäiseen kollektiiviseen muotoonsa, jolloin yllätykseksemme huomaamme, että yksilöllinen "tahto" voikin siirtyä henkilöltä toiselle.

    Yhteisöolentoina tekemämme kulttuuriset perusratkaisut ovat hyvin syvällä ihmisyydessämme, ja koska ne ovat juuri jotain sellaista joiden varassa kehityshistoriallinen valikoituminen on tapahtunut, ne ovat tavallaan "perinnöllisintä" mitä nahkamme alla kannamme. Jos meillä olisi silmät joilla yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä näkisimme, kulttuurien yhteismitattomuuden paljastuminen olisi meille niin hirvittävä sokki, että huutaisimme suoraa huutoa.

    Nyt näemme vain jonkin sellaisen yhteisöstä esiin nousevan piirteen, jonka pohjalta voimme rakentaa yksilökokemuksen maailman käsitteistöillämme opillisia konstruktioita. Niissä jokin onnistunut käsite -- tässä esimerkiksi tuo "reaalidemokratia" -- voi kuvata todellisuutta niin että oivallamme siitä jonkin uuden ominaisuuden. Reaalisosialismi, reaalidemokratia -- niissä on tietenkin kyse siitä miten järjestelmälle ominainen sosiopsyykkinen taantuma kuvataan.

    Blogistin eilisen postauksen otsikkona oli "Käske, Johtaja!". Se oli kuin suora viittaus Canettin hyvin kuvaamaan "pakoreaktioon", joka erinomaisen esimerkillisellä tavalla toimii islamilaisissa instituutioissa. Kuvaus siitä löytyy tuosta blogitekstistä. Mitä tuollaisista ihmistä yhteisöolentona kuvaavista ilmiöistä meidän pitäisi oppia? Eikö ensimmäiseksi se perustavanlaatuinen tosiasia, että yhteisövoimat määräävät käyttäytymistämme ihan eri syyvydellä kuin mihin yksilökokemuksen mahdollisuudet ulottuvat -- ja että meidän pitäisi käsitteellisissä selvitysyrityksissämme keskittya enemmän tekemään eroa yleisinhimillisen ja kulttuurisen väliin, eikä ainakaan keskittyä yksilöiden identiteettiongelmiin, kuten nyt oman "kulttuuriväkemme" kaikissa "keskusteluissa" käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demokratia on kreikkaa. Sosiologia on sanahirviö. Alku latinaa, loppu kreikkaa. Sanahirviöitä ovat myös esim. vaikkapa agrologi, agronomi, televisio, fibromyalgia... Sivistyssanoja? Just joo ja lehmät lentää... Terveisin vanhan ajan aito klassikkohumanisti Suomen Ateenasta.

      Poista
    2. Se on totta että ihminen on laumaeläin ja demokratian taustalla on sosiologia, mutta sosiologian taustalla puolestaan on ETOLOGIA, sillä onhan helposti havaittavissa että ihmisten käyttäytyminen on aikalailla yhtä kaavamaista mitä eläinten.

      Poista
    3. En jaksanut lukea linkin takana olevaa pitkää blogitekstiä.

      Tekoälyn antama yhteenveto kuuluu: "Tämä asiakirja käsittelee kielen sosiaalista luonnetta ja sen kehitystä primitiivisestä kommunikaatiosta symboliseen kieleen. Siinä tutkitaan myös myyttien ja tarinankerronnan roolia todellisuuden ymmärtämisessä sekä "ideoiden" käsitettä antiikin kreikkalaisessa filosofiassa. Artikkeli ehdottaa, että todellisuuden käsityksemme on suhteellinen ja muovautuu kulttuurimme ja kielitaustamme mukaan"

      Mielestäni hyvin kiteytetty ja nyt ymmärsin mitä halusit sanoa.
      -p-

      Poista
    4. Kiinnostavaa! Nyt minäkin ymmärrän.

      Poista
    5. Nörttiystäväni ovat minulle tuollaisia tekoälyn tulkintoja toimittaneet useampiakin ja eri teksteistä, ja pidän niitä siinä mielessä merkittävinä että niissä esimerkillisellä tavalla tulee näkyviin oman aikalaisjärkemme vääristyneisyys.

      Tekoäly on potenssiin korotettu versio wikipediasta joka puolestaan oli potenssiin korotettu versio tietosanakirjasta. Tapa jolla "tieto" näissä systeemisissä sovelluksissa siilautuu ja muotoillaan moitteettomalta vaikuttavaan kielelliseen asuun toistaa sitä perustavanlaatuista harhaa, josta jo Wittgenstein varoitti: yleiskäsitteillä on helppo noitua ymmärrys.

      Se on harha, johon eurooppalaisen uuden ajan järki -- "kartesiolainen rationaalisuus" -- on täydellistyessään päätynyt. "Tractatus-Logico-Philosophicus" tavallaan oli yritys selättää muodon ja sisällön yhteensovittamattomuus, mutta, kuten asiaan perehtyneet tietävät, päätyi leikkaamaan ne entistä armottomammin irti toisistaan.

      Kun kokonainen aikalaisjärki on pahasti harhassa, mitä kukaan voisi tehdä? Sellaisen tekoälyn kehittäminen, joka toistaa aikalaisrationaalisuuden pahimmat harhat -- eli luo yleiskäsitteellisiä ääriviivoja sisällöille, joihin se ottaa etäisyyttä -- on omiaan vain institutionalisoimaan väärää päättelyä.

      Kuinka aika, joka uskoo totena sen, että "maailman kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia", voisi ottaa käsittelyyn tajunnallisen syvätason ongelmia? Ne eivät ole yksilötietoisuuden valossa -- yksilötietoisuuden maailmassa syntyneen kielen ja käsitteiden -- keinoin kuvattavissa saati selitettävissä. Kuinka tekoäly, joka ottaa tehtäväkseen yleiskäsityksen laatimisen, voisi jo valmiiksi yleiskäsitteellisestä materiaalista saada irti mitään sisällöllistä?

      Se vain toistaa aikamme valtavaa rationaalisuusharhaa -- piirtää ääriviivoja, joiden terävyys saa meidät uskomaan sen älyn pätevyyteen.

      Historiallinen uuden ajan Eurooppa alkaa muuttua hautaustoimistoksi.



      Poista
    6. Tarkoitus ei ollut mitenkään halventaa tai tuhota länsimaista sivistystä.

      Yleensä tämän palstan kommentit ovat kuitenkin tuollaista viiden - kymmenen rivin luokkaa. Sinänsä näppärää että ehtii lyhyellä vilkaisulla nähdä monia eri mielipiteitä. Eräänlaista keskustelua siis?

      Pitemmistä teksteistä lukee mielellään ensin jonkinlaisen tiivistelmän ja palaa niihin sitten takaisin paremmalla ajalla. Sellaiseen on esimerkiksi ChatGPT oiva työkalu

      -p-

      Poista
    7. Kirja-arvostelut ovat korvaamattomia

      Poista
  6. Ennen oli helpompaa erottaa nämä vähemmän demokraattiset valtiot oikeista demokratioista. Jos valtion nimessä mainittiin kansa&demokratia ja lipussa oli jotain työkaluja, niin ei ollut kysymys mistään työtätekevien onnekasta.

    VastaaPoista
  7. "Sehän oli reaalisosialismi. "

    Minä olen ymmärtänyt, että jo sana oli hiljainen myönnytys: kommunismia kohti (horisontissa) mentiin sosialismin kautta, mutta tämä nyt kerta kaikkiaan on parasta mitä tähän mennessä on saatu aikaiseksi.

    VastaaPoista
  8. "Demokratia on yleensä käytännössä toiminut aina enemmistön tuella ja myös sen hyväksi. Mikäli samalla on pahoin sorrettu oppositioon jääneitä, on kyseessä demokratian periaatteiden kannalta epäilemättä vääristymä."

    Siksipä tarvitaankin demokraatista oikeusvaltiota, jossa on perustuslaki ja riippumattomat tuomioistuimet, jotka varmistavat myös vähemmistöjen oikeudet.

    Mitä sitten tulee viitattuun hyperdemokratiaan siinäkin on kyse siitä mitä enemmistön edustajat haluavat myöntää vähemmistöille tai ulkopuolisille. Kaikki lepää viime kädessä enemmistön sietokynnyksen varassa, kuten vaalien tuloksessa oli nähtävissä.

    Kolmessa viimeisessä kappaleessa oli tiivistetty asian ydin: rajanveto ratkaistaan eduskunnassa ja sen luottamusta nauttivassa hallituksessa - demokraattisesti.

    Ajatuskoe: olisiko parempi sen ratkaisi sattumanvaraisesti valikoitunut diktaattori (esim vihreä tai persu). Ajatuskoe auttaa toivottavasti myös hahmottamaan, että demokraattisen järjestelmän ydin on ERILAISTEN yhteiskunnallisten intressien ja arvojen YHTEENSOVITTAMINEN niiden perusteettomasti parjattujen poliittisten lehmäkauppojen kautta.

    VastaaPoista
  9. Nämä demokratia-katalogit nyt on mitä on. Freedomhousen ties milloin päivitetyillä sivuilla ilmoitetaan että maailmassa olisi "nyt" 121 demokraattista valtiota ja on "lisääntymään päin". Onhan siellä listalla mukana peräti Venäjäkin: presidential-parliamentary democracy -valtio.. https://web.archive.org/web/20100616072931/http://freedomhouse.org/uploads/Chart45File107.pdf
    Nähdäkseni asukasluvulla tarkasteltuna ei-demokraattiset valtiorakenteet ovat enemmistönä.

    VastaaPoista
  10. ”Toki reaalisosialismi kehui itseään aivan hillittömästi ja lienee saavuttanut tässä suhteessa jonkinlaisen maailmanennätyksen.”

    Tämä kehuminen oli erittäin hienosti järjestetty. Ulkomaalaisia turisteja päästettiin vain sinne, missä oli kaunista.

    Humalluttamisestakin oli pidetty erittäin hurjaa meininkiä. Etteivät ulkomaalaiset menisi ostamaan alkoholia tavalliseen kauppaan ja näkemään kaikennäköistä, mm. pitkät jonot, keksittiin niin sanotut BERJOZKAt, jossa alkoholia sai pilkkahintaan ja jonne neuvostokasalaisia ei päästetty. Normaali vodkapullo oli kymmenen kertaa halvempi kuin Suomessa.

    Berjozkoihin pääsivät ainoastaan kapitalististen maiden turistit, ns. sosialististen maiden valuutta ei sinne kelvannut. Kun massaturismi Neuvostoliittoon alkoi, kaikenlaista puutetta oli siellä vaikka mistä, ja turistit sen tiesivät: toivat salamyytäväksi nailonpaitoja, farkkuja ja vaikka mitä. Nailonpaidasta sai hotellin pihassa 17 ruplaa ja sillä rahalla Nevskin prospektin ravintolassa sai viettää upean illan vodkineen päivineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tämä kehuminen oli erittäin hienosti järjestetty". Oliko se lopultakaan niin hienosti järjestetty, kun kaikki näkivät niiden järjestelyiden läpi ja nauroivat järjestelyille.

      Poista
  11. Neuvostoliitossa oli kyllä realisosialismi ja sen seuraksena paljon epäkohtia. Huomio on kuitenkin syytä kiinnittää siihen, ettei Suomessa lainkaan julkisesti käsitelty Neuvostoliitossa vallitsevia epäkohtia. Yksikään toimittaja tai professori puhunut asiasta yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan niitäkin, jotka puhuivat. Esimerkiksi Tauno Tiusanen. Ja historiankirjoitusta ripotteli esim. Osmo Jussila.

      Poista
    2. Tuo on taas kerran sellaista jälkiviisastelua, johon sopii se kuuluisa Hrutsev-vitsi siitä, mitä tämä vastasi kun häneltä jossain puoluekokouksessa kysyttiin, mitähän hän itse teki Stalinin kautena.

      Tuona aikana ei kerta kaikkiaan maan edun kannalta ollut mieltä julkisesti kailotella Neuvostoliiton epäkohdista. Kyllä niistä hillitysti kerrottiin ja laajasti tiedettiin.

      Poista
    3. On: Yksikään toimittaja tai professori puhunut asiasta yhtään mitään.

      Pitää olla: Yksikään toimittaja tai professori puhunut asiasta yhtään mitään kovaäänisesti julkisuudessa. Vitsejä piisasi, joista useita lainattiin Neuvostoliitosta.

      Poista
    4. "ettei Suomessa lainkaan julkisesti käsitelty Neuvostoliitossa vallitsevia epäkohtia" Sen sijaan Yleisradio kunnostautui kauniin kuvan muodostamiseen selittämällä kaiken parhain päin, katekismuksen sanamuotoa siteeratakseni. Hyllyssäni on tästä muistomerkkinä Yleisradion julkaisusarjan vihkonen 1/1977 "100 kysymystä Neuvostoliitosta". Katekismus tuli mieleen sekä vihkosen esitystavasta että lopussa olevasta kysymysluettelosta tyyliin: "Selostakaa sananvapauskäsitettä Neuvostoliitossa" , "Miten asunnot jaetaan, kuka saa ensin?" ja "Miten määritellään kunkin tarvitseman asunnon koko?".

      Poista
    5. Jori C. Ehrnroot ja Eero Silvasti tulivat nyt mieleen, jotka eivät todellakaan hehkuttaneet neuvostojärjestelmän ihanuutta, ja saivat tietenkin ivaa ja pilkkaa osakseen. No, tuttuahan idioottien mekastus on nykyäänkin, jotka eivät marssi woken, priden, blmn, gretan, sosialismin nimeen!

      Poista
    6. No, Jaakko Okkerin kirjoitukset ovat ainakin kriittisiä ja loistavasti kirjoitettuja.

      Poista
  12. "Slavofiilisen ajattelun mukaan näin Venäjällä perinteisesti tehtiinkin: kaikki hyväksyivät tehdyt päätökset yksimielisesti (sobornost). Kaikenlainen oppositio merkitsi syntiä ja nousemista Jumalalta tulevaa valtaa vastaan."

    Lieneekö Nikolai II:n kukistuminen peräti ainoa tapaus Venäjän historiassa, kun itsevaltias on menettänyt kaiken tukensa ja lähes kaikki ovat nousseet häntä vastaan?

    En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Venäjä ylensi keisariparin pyhiksi marttyyreiksi; miksi ei ylennetty vain syyttä tapettuja lapsia? Nikolai ja Aleksandra aiheuttivat maalle ja sen asukkaille niin paljon vahinkoa. Eikö heidän -erehtyneiden itsevaltiaiden- kohdalla kuuluisi historian olla kaikkein armottomin? Mutta neukkutyrannian kaataja Jeltsin järjestikin luukasoille paraatin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "miksi Venäjä ylensi keisariparin pyhiksi marttyyreiksi"

      Kirkko piti heitä uskon vuoksi surmattuina, joka ortodoksisessa teologiassa määritteli heidät martyyreiksi, mikä pyyhki pois heidän aikaisemmat pikku "virheeseensä", joita hallitsijan teoissa ei ylipäänsä olla.

      Jeltsin järjesteli paraatin, koska se tuki hänen asemaansa ja auttoi tekemään pesäeroa keisariperheen murhanneisiin kommunisteihin.

      Poista
    2. "kun itsevaltias on menettänyt kaiken tukensa ja lähes kaikki ovat nousseet häntä vastaan"

      Petroskoin yliopiston Venäjän historian professori kertoi joskus 1970-luvun alussa, että Nikolai II oli seksuaalinen uroodi, joka tarttui eläimiin.

      Poista
    3. Jeltsinin ratkaisu taisi vain korostaa sitä ikävää tosiasiaa, ettei Venäjä tosiasiallisesti kyennyt tai halunnut käsitellä itsevaltaista perinnettään. Yksi tyrannia kirottiin mutta toinen pyhitettiin.

      Venäjän kirkon käsityskannat ovat paljastuneet nekin kaikessa alastomuudessaan sikäläisten hengenmiesten ulostuloissa, joukkotuhoaseiden siunaamisissa ja kirkkojen rynnäkkökiväärimosaiikeissa, joten eivät senkään instituution ratkaisut enää jaksa yllättää.

      Taitaa suurin osa KGB-valvonnan alaisista papeista olla virassa edelleenkin. Onkohan venäläisen papiston KGB-kytkyjä tutkittu?

      Poista

Kirjoita nimellä.