sunnuntai 7. toukokuuta 2023

 

Vanitatum vanitas eli Englannin kruunajaiset

 

Englanti oli 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alussa mahtinsa huipulla. Silti maassa ja eritoten sen yhteiskunnassa oli runsain mitoin mätää, minkä terävät tarkkailijat olivat havainneet jo 1800-luvun alussa. Kaiken maailman jonninjoutavilla Forsyteillä oli asema, jota he eivät mitenkään ansainneet ja maailmankatsomus, jonka tyhjänpäiväisyys oli suorastaan hämmästyttävä.

Tyhjät muodot ja perienglantilainen cant olivat jo vähintään yhtä leimallisia Englannille kuin sen parhaiden voimien jalostamat hienot instituutiot fair playsta gentlemanin käytöskoodiin. Luokkaerojen jyrkkyys oli uskomaton.

Aino Kallas (ks. Vihavainen: Haun aino kallas tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ) on ansiokkaasti kuvannut sitä ilmapiiriä, joka vallitsi 1920-luvun diplomaattipiireissä ja hovin ympärillä ja jota enemmän tai vähemmän intellektuaalisesti asennoitunut pohjoismaalainen ei voinut kestää.

 Vita Sackville-Westin romaanissa kuvatut asiat tuovat eteemme saman miljöön, joka on aika huikeasti kuvattu detaljeja myöten: kruunajaisia varten valmistellut herttuan hohtaviksi puleeratut, mutta homeiset ja hajoamistilassa olevat juhlavaunut sopivat erinomaisesti yhteen osallistujien henkisen tilan kanssa.

Kun tässä nyt Kaarle III:n kruunajaisjuhlaa on todistettu, olisi kiinnostavaa saada siitä yhtä tarkkasilmäinen raportti, kuin aiemmasta, tässä kirjassa selostetusta kruunajaisjuhlasta, joka lienee Yrjö V:n kruunajaiset vuonna 1910.

 

 

Tässä asiaa käsittelevä vanha blogi:

maanantai 8. helmikuuta 2021

Yhteiskunnan huipulla.

 

Ennen myrskyä

 

Vita Sackville-West, Ylhäisiä ihmisiä. Suomentanut Aaarre Nenonen, Otava 1949 (The Edwardians 1930), 282 s.

 

Suorapuheinen skotti Thomas Carlyle kirjoitti jo 1800-luvun alkupuolella myrkyllisesti englantilaisesta aristokratiasta: se nautti valtavia perinnöllisiä etuoikeuksia, mutta ei sen edestä tehnyt mitään hyvää tai hyödyllistä maalleen. Ainoa asia, mitä se harrasti, oli peltopyiden tappaminen.

Carlyle oli Ranskan vallankumouksen suuri tuntija ja sen edustaman ideologian vihollinen, mutta tunnusti, että kumouksella oli oma oikeutuksensa, joka liittyi ansaitsemattomien rikkauksien ja etuoikeuksien poistamiseen. Friedrich Engels muuten sai innoituksen Englannin työväenluokan tutkimiseen juuri Carlylelta.

Tunnettu lause siitä, että vain se, joka eli ennen suurta vallankumousta, saattoi ymmärtää, miten ihanaa elämä voi olla, kuului tietenkin onnellisten omistavien piireille. Vallankumouksen jälkeen mikään ei ollut entisellään 1800-luvun Ranskassa ja suuri murros tapahtui myös 1900-luvun Englannissa, joka kävi läpi maailmansodan kiirastulen. Vanhan maailman tuhon enteet olivat olemassa jo ennen myrskyä.

Vita Sackville-West tunnetaan nykyään lähinnä suureksi merkkihenkilöksi, ellei suorastaan neroksi julistetun Virginia Woolfin rakastajattarena ja häneen Bloomsburyn älykköjen jäsenenä liittyviä kirjoituksia saa ehtimiseen lukea muodikkaimmista kulttuurilehdistä a la New York Review of Books.

Niinpä tartuin tietyllä mielenkiinnolla kirjaan, jonka ulkoasultaan saattoi heti tunnistaa sodanjälkeisen anglosaksisen aallon tuotteeksi. Sinänsä vähäistä kiinnostavuutta lisäsi kirjoittajan motto: Ei kukaan tämän kirjan henkilöistä ole kokonaan mielikuvituksen tuotetta.

Kirjoittajalla saattoi olettaa olevan kuvaamansa miljöön tuntemusta, sillä hänkin oli kasvanut valtavassa kartanolinnassa, joka sääntöperintönä sitten meni hänen vanhemmalle veljelleen. Tämän kirjan päähenkilö on peräti herttua, jonka linnan henkilökunta nousee sataan.

Täytyy myöntää, että odotin saavani lukea seurapiiri-imelyyksiä tai/ja feministisiä jaarituksia ja valmistauduin koko ajan heittämään kirjan nurkkaan.

Osoittautui kuitenkin, ettei se ollut lainkaan hassumpi. Vaikka sen päähenkilö oli nuori mies -herttua- osasi kirjailijatar ilmeisen hyvin paneutua hänen asemaansa. Joskus vain tuntui siltä, että 19-vuotias sankari kuvattiin yllättävän kypsänä henkilönä.

Parhaimmillaan kirjoittaja epäilemättä on kuvatessaan yläluokan, todellisen perinnöllisen aristokratian naisia ja heidän elämänmuotoaan.

Peltopyyt näyttävät jäävän heiltä rauhaan, mutta mikään hyödyllinen tai aidosti henkinen askare ei näytä heitä kiinnostavan. Tietenkin juuri heidän asemassaan olevilla naisilla olikin tuohon aikaan oma maailmansa, joka rajoittui pitkälti suvun jatkamiseen ja jota he hallitsivat suorastaan tieteeksi kehitetyn seuraelämän kautta.

Puhuessani vertauskuvallisesti tieteestä, en tietenkään tarkoita pyrkimystä hallita asioita teoreettisesti, vaan sen sijaan koko sitä keskinäisen pätemisen ja nokkimisen maailmaa, jossa kanaparven alfat ja betat pantiin järjestykseen. Sen hallitseminen vaati paljon sekin.

Huvitukset ja oman itsen näytteille asettaminen olivat itsestään selvästi elämänsisältö, jonka mielekkyyden epäileminen olisi osoittanut huonoa makua. Se taas oli se leima ja viimeinen tuomio, jonka epäonnistujat saivat.

Päähenkilö ei kuitenkaan ole mikään tyhjäpää, vaan asemansa kestämättömyyden syvästi ymmärtävä nuori mies.

Suuri osa kansaa, mukaan lukien päähenkilön erinäiset naissuhteet, ihailevat suunnattomasti sitä loistoa, joka ympäröi herttuaa. Herttua itse näkee, että loistavat muodot ja mahtavat seremoniat ovat yhtä haisevia ja lahoja kuin hänen omat seremonialliset vaununsa, joilla hän ajaa Westminster Abbeyhin ottaakseen osaa uuden kuninkaan kruunajaisiin.

Sekä herttua että hänen sisarensa löytävät lopulta ulospääsyn kultaisesta häkistään tutustuessaan piirinsä ulkopuoliseen vieraaseen, löytöretkeilijään, jonka kanssa päähenkilön sisar menee naimisiin ja johon molemmat ovat rakastuneita, mitä se sitten tarkoittaakin.

Tämä kirja on tietenkin vain yksi niistä monista paljastuskirjoista, jotka osoittavat huippuseurapiirien henkisen tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden. Kyseessä on kuolleiden muotojen kokoelma, joka pitää noita tyhjäntoimittajia vankeinaan. Itse he uskovat edustavansa kunnianarvoisia perinteitä ja tietävät, että suuri osaa kansaa ihailee ja kunnioittaa heitä.

 Kuitenkin kyse on tarkoituksettomasta jäänteestä, jonka tuhon merkit ovat jo ilmassa. Valtio alkaa verottaa säätyä, jonka vapaus aikoinaan merkitsi juuri verovapautta. Jopa tekniikka on ajanut vanhan kartanon ohi.

Automobiilit tulevat syrjäyttämään vaunut. Myös sähkövaunut vilahtavat kertomuksessa, mutta niiltä puuttuu sekä vaunujen upeus että autojen nopeus. Tämä huomio sijoittuu vuoteen 1906.

Kirjassa ei mennä ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, mutta sehän ilmestyin pian sodan jälkeen, jolloin suuri muutos oli jokaiselle ilmeinen.

Suuri sota, kuten Englannissa sanotaan ja jota nimitystä meilläkin hämmästyttävästi on nyttemmin apinoitu, muutti molempien kerrosten yhteiskuntaa syvästi.

Tuolloin lienee jäänyt vielä huomaamatta se, miten paljon aineellisen tuotannon kehitys nosti myös niin sanottujen alempien kansankerrosten elintasoa. Myös sivistystaso kohosi ja sitä mukaa rahvaan itsetunto. Tämän kirjan ylhäisönaiset päivittelevät vielä, että kartanoiden ylläpitämät koulut ovat aivan tarpeetonta ja ansaitsematonta hyväntekeväisyyttä.

Tulipahan luettua tämäkin kirja. Ei se ole lainkaan hullumpi. Se on myös asiantuntijan kirjoittama omasta elämänpiiristään ja osoittaa kirjoittajan suurta sensitiivisyyttä ja älykkyyttä. Se on hyvin kaukana feministisestä pamfletista.

 

 

17 kommenttia:

  1. "englantilaisesta aristokratiasta: se nautti valtavia perinnöllisiä etuoikeuksia, mutta ei sen edestä tehnyt mitään hyvää tai hyödyllistä maalleen."

    Yhteiskunnallinen taustahan tälle oli se, että 1066 jälkeisen normanniivalloituksen jälkeen noin kolmannes Englannin maista jaettiin Wilhelm Valoittajan 200 paronille.

    Kyllä osa noiden jälkeläisistä teki maalleen palveluksia sotapäälikköinä ja valtiomiehinä.

    Eräs aristokratian sivuvaikutus oli nuorempien poikien rooli: nämä saivat hyvän kasvatuksen, mutta joutuivat etsimään paikkansa yhteiskunnnassa.

    "ansaitsemattomien rikkauksien ja etuoikeuksien poistamiseen."

    Mitkä sitten ovat ansaitsemattomia rikkauksiaa ja etuoikeuksia, jos ei lähdetä täydelliseen kommunismiin, jossa vallitsee täydellinen samapalkkaisuus ja periminen on kielletty?

    Kyllä minusta kultivoitunut ylimystövanhakantaisine tapoineen on sympaattisempaa kuin Englannin tasavaltaisliike, jonka puheenjohtajasta haisee luuseriudesta lähtevä katkeruus kilometrien päähän.

    Harva on lisäksi huomannut miten hyvin monarkia edistää parlamentarismia: valtion päämiehenä ei ole ketään entistä poliitikkoa vanhana isäntänä neuvoskelemassa todellista vallankäyttäjää pääministeriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kyllä minusta kultivoitunut ylimystövanhakantaisine tapoineen on sympaattisempaa kuin Englannin tasavaltaisliike, jonka puheenjohtajasta haisee luuseriudesta lähtevä katkeruus kilometrien päähän."

      Ymmärtänen näkökannan, mutta monarkia on hierarkia valtiollani ja millä keinoin tuo hierarkia on saavutettu on yksi asia. Siirtolaisuus toinen, johon näillä luusereilla sitten ei ole osaa ei arpaa.
      Stereotyyppisesti monarkia edustaa sitä parempaa brittiläistä mallia ja ne luuserit sitten sitä huonompaa mallia.
      (Saman teoria ajattelun nähnee persujen leimaamisessa, mutta siinä tulisi sitten ottaa kauppasuhteet ja puolueiden historia ja uskonnolliset liikkeetkin huomioon, eri toten kristilliset ja se meneekin tällöin hyvin haastavaksi. Sekä tuo päihdepolitiikka, lähinnä alkoholi on ollut hallinnollinen tabu, joka määritelty lain kautta monia kultturillisia toimia, mutta huumepolitiikassa keskustellaan jo aivan eri tason tabusta. Siihen on kyllä syynsä miksi ne on lain nojalla kielletty, mutta kuinka sitten estää käyttö, kun kyse on globaaleista verkostoista joihin linkittyy kauppapoliittinen hallinto).
      Lähtökohdin ihmisiä tulisi kohdella hyvin ja jos ei pidä jostain niin vähintä on ettei haastane riitaa.

      Poista
  2. Katsoin sivusilmällä kruunajaisia ja mieleen jäi vaikutelma hartaan pompöösistä spektaakkelista - uusi hallitsija on nyt voideltu ja siunattu virkaansa Toisaalta katsoin sitä ennen dokumentin varsin tavallisen oloisesta ja ujohkostakin Charles III:sta, ja mieleeni jäi ajatus ajattelevaisesta ihmisestä, joka kauhulla odotti kohtaloaan kansakunnan ja Kansainyhteisön hallitsijana. Luulen, että nykyinen kuningas onkin itse hieman vastahakoinen tehtäväänsä, toivottavasti nyt kuitenkin jotenkin viihtyy siinä, eihän se mikään hullumpi pesti liene.

    Hänhän piti ensimmäisen julkisen puheensa jo 1970 luonnontilasta ja teollistumisen varjopuolista, jolloin hänelle luonnollisesti hymähdeltiin ja hymyiltiin. Ajatusmaailmansa oli arvostelijoiden mukaan tuolloin liian konservatiivista ja toisaalta liian modernia aikalaiskäsitysta vastaan - kuinka paradoksaalista. Hänhän vaikuttaa ihmisenä sangen ortodoksiselta persoonalta, joka rakastaa vakautta ja perheyhteisöään, mikä onkin luonteva asiantila suuremmankin kokonaisuuden hahmottamiseen ja johtamiseen. Onnea vaan matkaan Kaarle III!

    VastaaPoista
  3. Toki kruunajaiset ovat surkuhupaisa näytelmä, mutta antavathan tuollaiset spektaakkelit tilaisuuden miettiä sitä miten sosiaalisia olentoja me ihmiset olemme, kun noita itseämme suurempia jumalolentoja omaan keskuuteemme kuvittelemme ja niitä rituaalimenoin ihan tosissamme palvomme.

    Taitaa olla itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa joka vuonna se kaikkein katsotuin tv-ohjelma. Eikä riitä, että naisten- ja aikakauslehdet ovat täynnä valokuvia pukuloistosta -- myös sanomalehtien jutuista joka päivä ovat luetuimpia ne, joiden otsikot kertovat jotain jostain niin sanotusta julkkiksesta. Eikä sekään riitä -- esimerkiksi painetuista kirjoista myydään enää sellaisia missä joku julkkis tilittää elämäänsä ja tuntojaan.

    Onhan se melkoinen kulttuurinen romahdus, kun lukutaito pysyy enää pystyssä julkkisten jumaloinnin avulla. Journalismista on tullut juornalismia ja juorupalstat ovat tosiasiassa yhteiskunnallisesti kaikkein vaikuttavimmat foorumit. Ihminen on ihmeellinen, sitä turha on opettaa.

    Eurooppalainen kulttuuri ja ajattelu antiikin Kreikan ajoilta omaan sähköisen tiedonvälityksen lävistämään ja ultraindividualistisen sokeuden valtaamaan aikaamme on hämmästyttävä historiallinen todistus siitä, miten ihmisljai loi jumalat omaksi kuvakseen ja tarvitsee ja palvoo kussakin ajassa jumalominaisuuksia kantavia hahmoja yli kulloisenkin aikalaisjärjen ja kaiken kohtuuden. Me tarvitsemme noita korkeuksiin nostettuja johtohahmoja.

    "Sodan ja rauhan" järkyttävin kohtaus on mielestäni se, jossa ranskalaiset sotilaat saavat kuulla että keisari on saapunut joen vastarannalla olevaan leiriin, ja ryntäävät hurmion vallassa jokeen päästäkseen näkemään Napoleonista edes vilauksen -- ja monet hukkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessähän olivat puolalaiset, jotka himosivat päästä taistelemaan maansa vapauden puolesta.

      Poista
    2. Onhan nuo omansalainen näytelmä. Sitä katsoo televisiosta ja miettii miksi sitä tulee katsottua?
      Onhan se sitten myös perinteitä vaalivaa. Ja jos yhdet kekkerit ja niissä esiintyminen tekee toiset onnelliseksi niin kaikin mokomin. Lähtökohdin itse katsonen että kyse on sosiaalisista suhteista ja verkostoista jotka ovat mahdollisesti tärkeitä, mutta riippunee sitten millaisia ne ihmiset kriteereissä ovat.

      Briteissä on joskus aikanaan ollut kyläyhteisö, en ole varma oliko 1000-luvulla, mutta sanotaan niin, joka valitsi nummella itselleen johtaja. Tätä johtajaa passattiin ja tehtiin toisen olo hyväksi jne. Sitten kun asiat rupesivat menemään vikaan, tämä johtaja vietiin nummen viereen, lahdattiin ja valittiin uusi. Asiat voi mennä monesta syystä vikaan, eikä syy monesti ole yksilössä. Syitä miksi pitänen demokratiaa teoreettisesti parempana vaihtoehtona kuin monarkia. Itse en vain välitä hierarkia ajattelusta (ymmärtäen että aivot ja kieli toimii niillä joka on täysin inhimillistä, mutta voi joskus rajoittaa ajattelun mahdollisuuksia tai näköaloja valintoineen, tosin on se sitten ongelmallista abstraktisia ajattelussa jos katsoo että mahdollisuuksia olisi rajattomasti), lähinnä että joku olisi jonkin ominaisuuden tähden parempi. Voi olla parempi johtaja tms. mutta joku muu kohta taas ei välttämättä hoidukkaan ilman muiden apua. Joka tapauksessa ihmiset hakee sen jonkun hallintomuodon, mikä taas on sosiologisesti varmaan välttämättömyys teollistuneessa yhteiskunnassa.

      Poista
  4. Kaikella on puolensa ja jossakin on kohtuus, jota taas jossakin ei ole. Viittasin vain entisaikojen kritiikkiin englantilaista aristokratiaa kohtaan. Kaikki eivät ole olleet sokeita epäkohdille, vaikka korea ulkokuori aina hurmaa yksinkertaiset
    Kaarle vaikuttaa kelpo mieheltä kyllä

    VastaaPoista
  5. Itselle on englantilaisista mieleen jäänyt jotenkin perinteitä liikaa vaaliva kansakunta. Asuivat? huonosti eristetyissä asunnoissa kuumavesipullo peiton alla. 60 luvulla sinne muuttanut kertoi lasten piti käyttää polvihousuja pitkälle syksyyn.BBC: n kuvaus ja äänitys oli kyllä osin loistavaa.

    VastaaPoista
  6. Mutta olihan se komeaa katsottavaa. Luin tässä juuri sopivasti Ivanhoen. Charlesille esitellyt kannukset olivat muisto ajoilta. Kun kuningas sai lapsesta asti ase ja ratsastus opetuksen. Ratsastaen tarpeen vaatiessa itse armeijansa edessä. Auringon säteiden kimaltaessa kiillotetusta teräksestä hevosten korskuessa. Nyt kannukset ja miekka. Ovat ne jotka muistuttavat niistä jotka aloittivat koko instituution. Ajasta jolloin miehet olivat miehiä.

    Monessa maassa ja yhteydessä on matkittu näitä menoja. Mutta ilman sisältöä ne ovat kitsciä. Mitä leffoihin on uskominen. .Kruunajaisissa piispa käytti paljon samoja sanoja kuin ritariksi lyönnissä.

    Japanissa taas maan omat ritarit samurait olivat sotureita ja herasmiehiä feodaaliyhteiskunnan loppuun saakka. Kynä ja miekka yhdessä. kuten japanilaiset sanovat. Oliko lännen ritareilla ongelma että kirjoitustaito taisi olla heikoissa kantimissa monella aristokraatillakin. Normannit joista tuli Englannin valtiaita polttivat luostarien kirjastot. Kun eivät osaneet lukea ja tuskin edes ymmärsivät mitä kirjat ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Normannit joista tuli Englannin valtiaita polttivat luostarien kirjastot. "

      Kyllä ne kirjaston polttaneet taisivat olla viikinkejä. Englannin vallanneet normannit olivat näiden ranskalaistuneita ja kristinuskon omaksuneita jälkeläisiä. Hassu juttu muuten, miten sadassa vuodessa skandinaavit - vieläpä hallitsevana ryhmänä - vaihtoivat kielensä ranskaan; varsinainen väestönvaihto!

      Poista
  7. Kun mietin kruunajaisissa ja niissä välittyvästä kuninkuuden ideaalissa. On koottuna läntisen maailman myytit. Ivanhoessa ja nykyäänkin populaarikulttuurissa.

    Elävä ritarin eli panssaroidun ratsusoturin sankarillinen ylevä hahmo on siellä pohjana. Oli se vielä 1600 luvullakin niin kovassa kurssissa. Että Hämeenlinnan museossakin on sotapäällikön itselleen teettämä seremonia haarniska.

    Kirkolla on merkittävin rooli ylläpitää kruunajais perinnettä. Kirkkoa on syytetty taantumuksesta. Mutta feodaaliajan Euroopassa papisto oli ainoa joka saattoi hillitä arvovaltansa avulla hallitsijoiden harjoittamaa väkivaltaa. Esikristillisen ajan hallitsijoiden mm Rooman keisarien harjoittamaa politiikkaa on vaikea nähdä minään humanismin esikuvana.

    Samoin Japanissa samurait ovat populaarikulttuurin peruskauraa. Vaikka näissä menneisyyden myyteissä on pimeätkin puolensa. On niiden gloriaa vaikea ohittaa. Sinänsähän ideaali on vielä paljon vanhempi alkaen Thermopylain taistelusta. Ihmiset kaipaavat elämää suurempia legendoja.



    Euroopassa tämä puoli on jäänyt vähän varjoon ja joutunut huumorin aineksiksi kuten Don Donquiotessa. Mutta on Japanissakin samuraiden kulttuurin ulkokultaisuutta kritisoitu kuten Masaki Kobayshin elokuvassa Seppuku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kirkolla on merkittävin rooli ylläpitää kruunajais perinnettä. Kirkkoa on syytetty taantumuksesta. Mutta feodaaliajan Euroopassa papisto oli ainoa joka saattoi hillitä arvovaltansa avulla hallitsijoiden harjoittamaa väkivaltaa. Esikristillisen ajan hallitsijoiden mm Rooman keisarien harjoittamaa politiikkaa on vaikea nähdä minään humanismin esikuvana."

      Roomalainen lakinäkemys on kyllä omiaan eikä uustomismi niin innosta.
      Mutta riippuu papista kenen asioita tuo ajaa? Englanninkirkkohan on eronnut katolilaisessa opista, joten se ei sitten voi olla niin yksi selitteistä. Kaikki uskoo samaan ja kas kumma ei se niin yksinkertaista ollutkaan.
      Kukapa sitten olisi suojannut Henrik 6:nen vaimoja Henrikiltä?
      Valta itsessään on mielenkiintoinen, lähinnä se on jotain jonka muut ihmiset mahdollistaa ja sitä tulisi käyttää järkevästi ja ymmärryksellä.
      Sosiologisesti ei eronne lähi-idän islamista, missä aikanaan hamsterit. Naiset teilanneet toisiaan ja toistensa lapsia, koettaen saada omansa "taivaspaikalle", jos koko järjestelmä pyörii miehen ja sen egon ympärillä niin ei tuosta tule kuin kaaos. Teoriassa taas polyamorismissa on sama eletään "haaremissa", mutta se sanana tuleekin lännestä. Yksi avioisuus taas biologian näkökannalta on erikoinen ilmiö. Kun taas kultturillisena ilmiönä luostaritoiminnassa kieltäytyminen täysin on oma juttunsa. Eikä se kieltäytyminen koskettane muita kuin valan vannoneita. Joka taas instituutiona on vain hyvin mielenkiintoinen tuo kun ei perustu lisääntymiseen, mutta osa haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan. Eri asia sitten haluaako muut kuunnella sitä sanomaa.

      Poista
    2. Kuten Huizingan Keskiajan syksystä voimme lukea, ritariaatteen korkein kukoistus oli 1400-luvulla, jolloin ritarien alkuperäinen merkitys sotilasorganisaation perustana oli kovaa vauhtia katoamassa. Sama oli Japanissa: samuraikulttuurin hienostunein vaihe ajoittui rauhalliseen tokugawa-aikakauteen, jolloin sotia ei ollut.

      Poista
    3. Ja nykyteknologialla, näillä sotureilla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta, vaan kyse on psykologiasta.
      Japanilaisilla tuo kunnia käsite on omiaan, itsemurhalentäjä on yksittäinen kun atomipommi jo ihan jotain muuta.

      Poista
  8. "HEY! TEACHER, LEAVE THEM KIDS ALONE!"

    -Another prick on the wall

    VastaaPoista
  9. John Cleese'ä haastateltiin kruunajaisten jälkeen.

    Hän piti asiaa pitkitettynä Monty Python -sketsinä, pömpöösit puitteet, näennäisesti hienot vaatteet jne.

    Kruunajaiset ovat pohjimmiltaan uskonnollinen tilaisuus, julistetaan uskoa ihmisen kaikkivoipaisuuteen.

    Myyttien kokoelma pakanallisin riitein.

    .

    VastaaPoista
  10. Varmaa tietoa: Tavaritsh Vladimir Vladimirovitsh Putin nähty Tsaalsin ruunajaisissa. Viitakemies vilahti videolla. Ilmiselvä Putin. Varma tieto HMTT.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.