Jotkin rikokset eivät ole rikoksia, mutta eivät koskaan vanhenekaan.

 

Ajatusrikoksia

 

Motto:

 Parannus koostuu kahdesta osasta: katumuksesta ja uskosta. Katumus syntyy, kun Jumalan sana nuhtelee synneistä. Katumus ei kuitenkaan hyödytä mitään ilman uskoa Kristuksen lahjoittamaan anteeksiantamukseen. (Schmalkaldenin opinkohdat 3. Parannus)

 

Pakanallisena aikanamme luullaan usein, että Orwell keksi koko ajatusrikoksen idean. Itse asiassa idea on vanhempi ja rohkenisin ajatella sen periytyvän aina Jeesuksesta saakka. Jeesushan opetti, ettei ihmisen tarvinnut edes koskea toiseen, jotta tekisi huorin hänen kanssaan, riitti, kun katsoi himoiten.

Jos tilanne tosiaan oli tämä ja kristittyjen oli syytä ajatella, että se oli, ei kukaan voinut kerskua synnittömyydellään. Jotkut, kuten vaikkapa nykyoloissa menneen hallituksen ulkoministeri olivat luultavasti aina olleet vapaat tällaisesta huorin tekemisestä, mutta ehkäpä heillä sitten on ollut ja on jotakin muuta vastaavaa. Asiaa penkomalla se voitaisiin varmistaa.

J.A. Tannerin kupletissa esiintyy hahmo nimeltä Kalle Armas Johansson, joka kuitenkin on tällaisesta persisynnistä vapaa: en aatoksissainkaan koskaan pidä/mä nuorta tyttöä sylissäin. Tällä sankarilla on kuitenkin ongelma, hän haluaisi kyllä naida, mutta ei pysty mistään löytämään itselleen puolisoa, joka olisi yhtä puhdas ja viaton. Edessä on maailmanloppu suppeassa muodossa.

Synnittömyys on siis koko idealtaan perin juurin problemaattinen asia, eikä ihmiskunta ilmeisestikään enää jatku, mikäli se tulee yleiseksi asiain tilaksi. Siksi on hyväksyttävä tosiasiat ja annettava ihmiselle anteeksi hänen vajavaisuutensa. Tämähän on aivan keskeinen kristinuskon opetus ja nimenomaan Jeesus on se, joka voi antaa anteeksi.

Helsingin Sanomien nettietsivät (vai olikos se nyt neiti etsivät?) ovat nyt etsineet ja löytäneet eräältä ministeriltä ns. pahoja ajatuksia muutaman vuosikymmenen takaa. Niistä on tullut (tehty) suuria uutisia, joilla epäilemättä on ns. kansainvälistä merkitystä, mikäli sellainen halutaan antaa ja miksei haluttaisi.

Kyseessä on mitä putain ajatusrikos, jota voi halutessaan paisutella vaikka minkä kokoiseksi. Käytännössä kyseessä on ns. uhriton rikos, joka kohdistuu vain uskonkappaleisiin.

Mutta tässä se paha paikka onkin. Ei politiikassa ole mitään Jeesusta, joka voisi antaa anteeksi paljastetut synnit, olivatpa ne sitten miten vanhoja tahansa. Normaalilla rikoksella on aina vanhenemisaikansa, mutta poliittinen rikos on ikituore.

Tämän saivat aikoinaan kokea ne menševikit ja sosialistivallankumoukselliset, joiden menneisyyttä alettiin penkoa sen jälkeen, kun sosialismin julistettiin vuoden 1936 lopulla toteutuneen Neuvostoliitossa.

Puhdistusten uhrit pakotettiin sosialismin ensimmäisenä vuonna 1937 ensin itsekritiikkiin, mutta ei siitä mitään armahdusta seurannut: kerran menševikki, aina menševikki. Ainahan sitä voi selittää katuvansa ja uskoansa nyt sosialismin toteutumiseen, mutta eiväthän ihmiset hölmöjä ole… ajatusrikokset parannettiin vain niskalaukauksella.

Mikäli puhutaan liberaalista demokraattisesta politiikasta (ei tarkoita Venäjän LDPR-puolueen ideologiaa), on siinä otettava huomioon vain äänestäjien vaaleissa ilmaistu luottamus.

Mitkään ulkopuolisten tekemät puolueiden puhdistukset eivät ole edes periaatteessa sallittuja ja ihmisillä on nimenomaan oikeus ajatella asioista mitä haluavat, ilman, että joku ”etsivä” tulee sen perusteella jopa vuosikymmenien kuluttua tutkimaan, syyttämään ja tuomitsemaan ilman kenenkään antamia poliittisia valtuuksia.

On jokseenkin huvittavaa, että nykyisessä maallistuneessa ja rationaalisuuden nimiin vannovassa yhteiskunnassa on selvästi uskonnollinen ja erityisesti kristillistä perua oleva ajatusrikosten jahtaaminen ja katumuksen vaatiminen noussut arvoon arvaamattomaan.

Tässä ei nyt olla palaamassa edes varhaisen kristillisyyden, vaan jopa peräti Vanhan Testamentin ajan ajattelukaavoihin. Poliittisella kentällä ja sen liepeillä nähdään yhä enemmän itsensä ylentäviä ja muut tuomitsevia fariseuksia ja etenkin saddukeuksia, jotka vaativat myös lojaalisuutta miehityshallinnolle ja sen poliittiselle kulttuurille.

Ja minä kun jo luulin, että saisin voielä vanhoilla päivilläni nähdä normaalin, rationaalisesti toimivan demokratian, jota eivät demagogit ja heidän myötäjuoksijansa hallitse.

Mutta ilmeisesti kyseessä on vain kangastus. Ihmisten typeryys, häikäilemättömyys ja tekopyhä narsismi ovat keskuudessamme ikuisesti ja juuri tällä hetkellä niiden vaikutus näyttää rajusti lisääntyvän. Miksipä on edes kuviteltu, että ne historian saatossa vähenisivät?