tiistai 11. heinäkuuta 2023

Muuan ehtymätön luonnonvara

 

Onko tyhmyys vain hyväksyttävä?

 

Poliittisen kentän tapahtumia katsellessa tulee välillä epätodellinen olo: noin tyhmiä eivät ihmiset voi olla, miksi he sitten teeskentelevät olevansa?

Tähän on tietenkin helppo vastaus: kyseessä on suojautuminen argumenteilta. Tyhmän kanssa väittelemisestä saa vain vaivat palkakseen. Eihän tämä kuitenkaan pysty seuraamaan mukana. Jos näyttelee tyhmää, saa vastaavanlaisen suojavärin: turha selittää mitään, kun me uskotaan näin, niin me uskotaan näin.

Suuri osa osoitetusta tyhmyydestä on selvästi tuollaista suojaväriä, mimicryä, mutta suuri osa on aivan sitä aitoa itseään. Massojen luottohenkilöiksi päässeet kyyniset demagogit naureskelevat partaansa, mutta tuhannet ja taas tuhannet uskovat pyhästi heidän auktoriteettiinsa.

Kun sanotaan, että Suomessa on äärioikeistolainen hallitus ja suuri fasismin vaara, niin ihminen, joka luottaa auktoriteetteihin, mutta ei sen sijaan kykene lainkaan ymmärtämään, mitä äärioikeistolaisuus voisi tarkoittaa, toistaa väitteen hartaasti ja tarvittaessa viittaa vielä siihen, että näinhän sitä on ulkomaillakin sanottu…

Tässä tulee kaamea aavistus siitä, että yleinen kyky kriittiseen ajatteluun on romahtanut, jos sitä on koskaan ollutkaan. Oliko tilanne joskus parempi? Olemmeko juuri nyt painumassa yleisen debiilisyyden asteelle?

Tutkijat vastaavat myöntävästi. Helsingin yliopiston psykologian professori Markus Jokela kertoo Tiede-lehdessä 5/2023 ns. käänteisestä Flynn-ilmiöstä, joka on jatkunut 1990-luvulta lähtien. Artikkelin otsikkona on Miksi kansa tyhmistyy?

1950-luvulta alkaen havaittiin varsinainen ns. Flynn-efekti, eli kansan älykkyystason nousu noin 3 pistettä kymmenessä vuodessa, mikä on erittäin merkittävä luku.

1990-luvulta lähtien keskimääräinen testeillä mitattu älykkyystaso on sen sijaan pudonnut noin kaksi pistettä vuosikymmenessä. Ilmiötä on yritetty selittää, mutta se ei ole helppoa kumpaankaan suuntaan.

Jokela arvelee, että älyllisten haasteiden vähentyminen ihmisten jokapäiväisessä elämässä on heikentänyt myös kykyä älyllisten kykyjen käyttöön. Kyseessä olisi siis rinnakkaisilmiö sille, että ihmisten ruumiillinen kunto on heikentynyt.

Toden totta, ihmiset lukevat nyt yhä vähemmän ja luetun tekstin taso in yhä simppelimpää. Esimerkiksi lastenkirjat ovat muuttuneet lähinnä selkosuomeksi, jossa ei kai sinänsä ole vikaa, mutta haasteita sen ymmärtäminen ei tarjoa. 1950-luvun kirjaan verrattuna 2000-luvun kirja on kielen monimutkaisuuden kannalta aivan eri maailmasta arvioi Jokela.

Yleistä poliittisen keskustelun typerää tasoa tuskin voi ihan vakavissaan selittää pelkällä älyllisten kykyjen heikkenemisellä. Sen sijaan kyse voi olla siitä, ettei noita kykyjä, jota sentään saattaisi löytyä, ole enää totuttu käyttämään. Pelkät sanat ja merkit riittävät laukaisemaan halutun reaktion, mihin ollaan tyytyväisiä.

Tässä tulee ajatelleeksi erityisesti somen vaikutusta ja myös tyhmyyden heijastumista somessa. Ainakin minä oli järkyttynyt nähdessäni, millaista tekstiä somepäivitykset sisälsivät, sitten kun niitä alkoi tähän maailmaan ilmaantua.

Olin aina luullut, että ainakin suomen kieltä äidinkielenään puhuvat kirjoittavat kieltään oikein, koska sitä kirjoitetaan samoin kuin lausutaan.

Vielä mitä. Ilmeni, että moni ei osaa kirjoittaa, ei ymmärrä käyttämiensä sanojen merkitystä, kirjoittaa ja taivuttaa ne väärin ja harrastaa niin sanottua hyperkorrektisuutta ja joskus vielä teemaan aivan sopimattomia tai ainakin tarpeettomia englanninkielisiä sanoja vaikuttaakseen fiksulta. Alkeellisimpiakaan logiikan sääntöjä tai empiirisiä päättelysääntöjä ei kunnioiteta eikä ymmärretä. Kaiken kruunaa pöyhkeä omahyväisyys, joka liittyy ns. hyvesignalointiin.

Ajatus uudesta keskiajasta, joka ilmenee uskona yleiskäsitteiden olemassaoloon keskiajan käsiterealismin tapaan, tulee pakostakin mieleen. Kun tällainen korkean abstraktiotason pseudomaailma saadaan rakennettua, on siellä turvallista asustella, sillä useimmilta ihmisiltä puuttuu kokonaan kyky sen kriittiseen analysointiin.

Tekoälyn tuleva herruus tämän joukon hallitsijana ei paljon enää muuta tilannetta. Jo nyt itsenäistä ajattelua näkee harvoin ja ennakoiva tekstinsyöttö ilmeisesti pystyy jo korvaamaan suurimman osan kirjoitustyöstäkin. Viestin tärkeimmäksi osaksi ovat tulossa tai jo tulleet emojit, joihin ei liity mitään älyllistä ulottuvuutta. Ehkä sellaista pian pidetäänkin aivan sopimattomana.

Kun olen seurannut ns. stand up-komiikan tuloa Suomeen, kiinnittää huomiota, että sen suosio on kasvanut tasaisesti kansan tyhmistymisen mukana. Tämä korrelaatio ei tietenkään voi paljoa selittää, mutta on silmiinpistävää, miten syvällisesti epä-älyllistä tällainen massan ohjattu yhteisnauru on ja miten sen suosio on kasvanut.

 Periaatteessahan huumori on freudilaisittain sanoen yliminän vapaapäivä, se tarjoaa mahdollisuuden ajatella tai ainakin vilahdukselta tajuta kiellettyjä asioita, jotka sosiaalisen paineen tai poliittisen diktatuurin takia ovat muuten kiellettyjä.

Stand up-komiikka on kuitenkin jotakin muuta kuin pelkkää kaskujen kertomista. Se on orkestroitua toimintaa, jossa yleisölle selvästi kerrotaan, mikä on hauskaa ja missä kohdassa on syytä nauraa, vaikka ei asiasta mitään ymmärtäisikään ja vaikka koko jutussa ei normaalijärjen mukaan olisi yhtään mitään naurettavaa.

Orwell ei maininnut teoksissaan yhteisnaurutilaisuuksia, vaan puhui sen sijaan päivittäisestä kahden minuutin vihasta ja muista vastaavista hengellisistä harjoituksista, joissa ihmisen elämää hallitsevan politiikan ideaa kirkastettiin. Stand up-komiikka tulikin muotiin vasta hänen aikansa jälkeen.

Meillä Suomessa alan läpimurto tapahtui 1990-luvulla, mutta toki koomikkoja oli aiemminkin. Mieleen tulee erityisesti Eemeli, joka naama peruslukemilla onnistu aina räjäyttämään kelpo naurut ihan ilman kehotustakin.

Silloin oli myös erilaisia poliittisia TV-ohjelmia, joissa jo oli tämän nykyaikaisen amerikkalaisen instituution piirteitä. Niissä julistettiin selvästi ns. taistolaisuuden eli neuvostoliittolaisen totalitarismin arvoja ja yritettiin pilkata normaalia, säädyllistä ajattelua.

Mieleeni jäin erityisesti muuan kohta, jossa näyttelijä (Kristiina Halkola?) ”ilakoi” sillä, että Nobelin rauhanpalkinto oli myönnetty vetypommin kehittäjälle, Andrei Saharoville…

No, samaan aikaan Neuvostoliiton kommunistinen puolue kävi häpeämätöntä lokaamiskampanjaa Saharovia vastaan ja siihenhän tämäkin ”hauskuus” liittyi. Saharovin kaltainen moraalinen jättiläinen oli pahasti puolueen tiellä.

Mutta puolueen adeptit nauroivat aivan ”oikeissa” kohdissa yhteistä vajakinnauruaan ja yrittivät parhaansa mukaan muuttaa radikaalisti sitä maata, joka heidätkin elätti ja ottivat esikuvakseen maan, jossa kaikki teoriassa oli ihanteellisen hyvää ja virheetöntä ja jossa myös vapauden kerrottiin olevan mittaamattoman paljon suurempaa kuin täällä kapitalistisessa murheen alhossa…Olihan siinä ainakin varaa älyllisen tason nostamiselle.

Nyt tämä maailman onnellisin kansa sitten on tyhmistymistään tyhmistymässä. Vuosikymmenien ajan meillä jo menikin hämmästyttävän hyvin. Kaikella on aikansa sanoi jo Saarnaaja.

 

53 kommenttia:

  1. Niin on, jos siltä näyttää, vai sanoisinko vielä sekeämmin tähän on tultu. Toisaalta ei se älyn määrä, vaan kuinka sitä käyttää. Pahinta on, että kiltisti koulutusputken läpi käynyt maisteri, tai tohtori uskoo itsekin olevansa pätevöitynyr viisaaksi. Älyähän on monta sorttia, mutta viisautta vain yhtä. Älykäs voi helposti ratkaista ongelman joko/tai ratkaisulla, mutta viisas ymmärtää, että useimpia juttuja pitää nähdä sekä/että valossa.

    Takavuosina puhuttiin useinkin sumeasta logiijasta, mutta nyt se on unohtunut ja asioihin tarjotaan yksinkertaisia tai aivan järjettömiä selityksiä. Esimerkkeinä ilmastonmuutos ja sukupuolipolitiikka.

    VastaaPoista
  2. Yksi maailman mallikkaimmista demokratioista, Suomi tekee juuri nyt maailmanennätystä omaan pesäänsä paskomisessa. Surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse alkaa olla siitä, kykeneekö demokratia puolustamaan itseään oklokraiaaa vastaan. Ja kuten tiedetään, oklokratiat kääntyvät jokseenkin säännöllisesti diktatuureiksi.

      Poista
  3. Tärkeitä havaintoja. Joskin olisin itse maininnut tärkeänä vaiheena kehityskulussa television päivittäiset draamasarjat, ennen kaikkea Salatut elämät. Se on vaikuttanut suunnattomasti suomalaisten puhekieleen aina viime vuosiin saakka, etenkin naisten. Dialogi oli tosin lapsekas, mutta kyllä sen vielä tunnisti suomen kieleksi.

    Mutta mikä lienee syy, mikä taas seuraus? Monen ihmisen perus- ja yleiskunto on vain niin uskomattoman heikko, mikä ilmenee myös henkisissä toiminnoissa. Tällöin on vastaanottavainen vain standup-komiikasta ammentavalle viihteelle. Vinkki: kokeilkaapa podcasteja eri palveluista. Niissä lisäaineistoa nykyilmaisun sakeasta aluskasvillisuudesta.

    VastaaPoista
  4. Itse asiassa alkaa jo olla melkoisen hauskaa elää uudessa absurdistanissa, täynnä natseja ja vainoharhaisia vasemmistolaisia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa se ei ole lainkaan hauskaa, kun lukee historiasta, miten siinä sitten on käynyt. Laumailmiöissä on se ikävä piirre, että kovin moni sellainen, jolla ei ole oikeastaan mitään tietoa asiasta saatikka että olisivat kriittisellä silmällä ja tolkku päässään tarkastelleet niitä kaikkia väitteitä joita suureen ääneen heitellään, lähtee juoksemaan ja mylvimään lauman mukana. Sitten, kun he huomaavat, mihin se on johtanut, ihmettelevät ja kauhistelevat, että mitenkäs me tähän jouduttiin. Mutta silloin se alkaa olla myöhäistä.

      Poista
    2. Niin vaikeata se on: itkeä vai nauraa. Silti, kotimaan tilanne alkaa olla naurettavan absurdi kun yhtäkkiä nähdään haamunatseja tai haamukommareita kaikkialla. Käsittämätöntä touhua!

      Poista
    3. Kaikki Suomessa tavatut natsit ovat epäilemättä haamu- tai kuunatseja, mutta kommunistien laita on eri. Yhdestäkään natsiksi julistautuneesta henkilöstä en ole Pekka Siitoimen jälkeen kuullut - ja Siitoin oli varauksetta pelle, univormuja ihaileva larppaaja - mutta ainakin yksi kommunistiksi julistautunut kansanedustaja meillä on, ja runsaasti väkeä, joka näyttää syvästi mieltyneen kommunismin aatteeseen, vaikka tunnustaisivat kaikkien käytännön toteutusten epäonnistuneen. Useat heistä ovat hakeutuneet politiikan tutkijoiksi, ja juuri heitä media mieluiten siteeraa ja haastattelee.

      Poista
  5. Kysehän on median ja vasemmiston kampanjasta hallituksen kaatamiseksi. Johtavista persupoliitikoista tehdään poliittisia invalideja yksi toisensa jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellinen hallitus oli niin huono, että on pakko tehdä nykyisestä vielä huonompi edellisen jälkien peittämiseksi.

      Poista
  6. ”… tulee välillä epätodellinen olo: noin tyhmiä eivät ihmiset voi olla…”.

    Sama tunne minullakin. Toisaalta tuo oma pohdintani ei ehkäpä myöskään edusta älyn ja ymmärryksen huippua, mutta ei saata olla noin ajattelematta. Kun niin ottaa asia ohimoon.

    VastaaPoista
  7. "erityisesti somen vaikutusta ja myös tyhmyyden heijastumista somessa"

    Voisiko eräs syy tähän olla ensimmäisten digiviestimien rajoitetut resurssit: tekstinviestin koko oli 150 merkkiä, joka pakotti lyhenteiden ja erilaisten merkkien käyttöön. Samoin Twitterin - jota en itse käytä - koko taitaa olla rajoitettu, se on tarkoitettu vain signalisoituihin "liverryksiin".

    Älykkyys lienee niinkuin lihakset: jos niitä ei käytä, ne surkastuvat. Surullinen ilmiö ihmiskunnan kannalta, ei kuitenkaan ainutlaatuinen kuten Erasmus Rotterdamilainen on todistanut.

    VastaaPoista
  8. Kaikki nykymenossa lähtee siitä, että Suomessa ei perattu YYA-aikaa eikä myöskään selvitetty sitä, mitä on maanpetturuus. Eihän meillä nostettu ensimmäistäkään maanpetturuussyytettä, vaikka olimme niin rähmällään, ettei oikein viistisi mainitakaan. Väärin peluu, valehteleminen ja marxilaiset metodit jäivät kansakunnan sieluun, ja ne ovat nyt nousseet pinnalle ikävällä tavalla.

    Voisin arvella, että syöksymme yhä vain syvemmälle siihen paskaan. Kun media on em. voimien hallussa, he tuntevat olevansa ns. voiman oikealla puolella, eikä tolkullisuutta löydy eikä sitä haluta löytää. Kas näinhän ne sisällissodat banaanitasavalloissa ovat aina syntyneet. Edes tympeällä 70-luvulla emme olleet näin pohjalla, joten huonolta näyttää.

    Tuskinpa nyt kyse on tyhmyydestä, vaan paremminkin kyse on ihmisten kusipäisyydestä ja sehän nostaa päätään vähän joka puolella maailmaa. Vähä vähältä karisevat ajatukset siitä, että ihminen on rationaalinen olento. Marxilaisuus ja maanpetturuus ovat vieläkin jollakin tavalla sallittuja, ja siltähän tuo näyttää, että yhteenottoja useissa maissa tullaan vielä näkemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marxilaisuus ja maanpetturuus näyttävät olevan täysin sallittuja - maanpetturuus, Suomen valtion vahingoittaminen, on karkeimmassa muodossaan sallittua sananvapauden nimissä ja hienostuneemmin se nähdään hyväksyttynä keinona ajaa omia poliittisia päämääriä - kuten tapahtui 1960- ja 1970-luvulla - erona menneisyyteen se, että osa näistä menneiden aikojen omien poliittisten päämäärien ajajista pyrki kuitenkin tosiasiassa suuntaamaan Suomea länteen ja nuoli itänaapurin pyllyä vain siksi, että kääntyminen länteen päin olisi poliittisesti mahdollista.
      Viittaan tietenkin Kekkoseen. Oli vedottava, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, koska se teki Suomen itsenäisyydestä pyhän asian, jota ei sopinut kyseenalaistaa.
      Samaan aikaan eräät yhäkin vaikutusvaltaisessa asemassa olevat silloiset nuoret marssivat Mannerheimintiellä isot kyltit kourissaan: "Ei EEC, kyllä YYA". Osa heistä, kuten Björn Wahlroos, on sittemmin viisastunut ja kääntänyt kelkkansa rajusti. Osa, kuten Erkki Tuomioja, on yhä uskollinen nuoruutensa ihanteille.

      Poista
  9. Kun muu Suomi tyhmenemistäänkin tyhmenee, on suuri ilo käydä lukemassa tätä palstaa!
    Täällä saa lukea harkittuja, viisaita ja tasapuolisia kirjoituksia.
    Kaikenlainen viha ja katkeruus loistavat poissaolollaan.
    Seesteisessä elämänvaiheessa olevat
    kirjoittajat osaavat nähdä asiat oikealla tavalla!
    Suurkiitos!

    VastaaPoista
  10. Orpo: "Oli välttämätöntä, että Riikka Purra irtisanoutui väkivallasta."
    Niin aina. Imperfektiä pukkaa kovasti. Siispä: "kuin silloin, on kaikki yhtä hyvin taas"? - Mitäpä tällainen älykääpiö muuta osaisi todeta täkäläisten huippumiesten palstalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku venäläinen kutsui joskus omaa maataan säilkymättömien idioottien maaksi. Samassa kastissa ollaan.

      Poista
  11. Joo, ei kannata kirjoitella. Poliitikot ovat lapsilauma, politiikka hiekkalaatikko -- kohta sieltä löytyy joku nelivuotias poliittinen pukari, joka on onnistunut leikkilapiollaan läpsyttelemään kovasti hakaristiä muistuttavan hiekkalinnan.

    Taivas varjelkoon, repikää nyt vaatteenne. Iskekää päätä seinään ja varokaa näkemästä hakaristin muotoisia kipunoita. Eikö hälytyskellot soi edes kun poseerataan lehden valokuvassa Hugo Bossin mustista nahkavaatteista inspiraationsa saanut motoristitakki päällä.

    Mielestäni tilanne on aika -- tai ei nyt vain aika vaan ihan tolkuttoman -- toivoton. poliitikot ovat laidasta laitaan saman vertaistason lapsia, joilla ei omassa kasvu- ja kehityshistoriassaan siis ole syntynyt mitään kehitystasoja. Mikään kerroksellinen ajattelu ei tältä porukalta onnistu -- kaiken on oltava samalla käsitepinnalla, samalla tasolla, yksitulkintaista -- mitä tällaisella porukalla tehdään jonka älykkyys romahtaa vuosittain monta kertaa enemmän kuin se yleinen käänteinen Flynn-efekti länsimaisesta väestöstä huolestuneena kertoo.

    Mitä pitäisi sanoa? Mitä tällaiselle valioeliitille enää voi sanoa? ttä kohta on taas joulu, ja nuo inhottavat natsitortut tulevat kauppoihin.

    Poliitikot ovat lapsenasteelle jääneitä narsisteja -- mutta kun yhteiskunnassamme ei enää ole mitään muutakaan eliittijoukkoa, joka jotenkin voisi pelastaa älyllisen tilanteemme. Olemme kautta linjan taantumassa totisen totalitarismin asteelle, jossa hymy on syntiä ja eliminointi uhkaa jokaista joka kyseenalaistaa tabuajattlulla hartaan pyhiksi julistettuja "totuuksia".

    Narsistit tarvitsevat natsinsa. Se on tämän yhteiskunnallisen tragedian nimi. Projektiivista pahuutta esiin maaniteltaessa se tulee esiin. Järjestelmä joka perustuu pahuuden projisointiin on nimeltään totalitarismi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se Seppo varmaan näin on isossa kuvassa. Itse olen kuitenkin pikkusieluisempi ja näen syyt ja seuraukset kenties vähän lyhyemmällä historiallisella perspektiivillä.

      Minusta viime viikkojen hallituskohut ovat pääasiassa akkojen hössötystä. Naisethan yleensä ovat enemmän kiinnostuneita omasta ja muiden asemasta sosiaalisessa spektrissä, kuin abstrakteista tai fyysisistä asioista. Naisia on nyt enemmän mielipidevaikuttajan asemassa, minkä heille mahdollistaa vuosikymmenien saatossa kohentunut elintaso ja tekniset keksinnöt, erityisesti internet. Taitaa olla kaikenlainen juoruilukin tyypillisempää. Nyt sosiaalisesti suosittua on kaikenlainen avaramielisyys. Sosiaalisessa spektrissä "oikeamielisiä" ovat avaramieliset, kiltit ja toisista taukoamatta huolehtivat. Hallitus koostuu siis "vääristä" henkilöistä, sellaisista jotka haluaisivat keskittyä joihinkin asioihin ihmisten sijasta. He eivät ole niitä koulun suosittuja ja siksi heitä ryöpytetään. Vrt. minkä tahansa yläkoulun dynamiikka, kuka on huipulla, kuka on se kiusattu. Ei niinkään enää hiekkalaatikkoikäisten leikit.

      Ei millään asioilla, fyysisillä tai abstrakteilla, ole mitään merkitystä tälle äänessä olevalle porukalle. Kyse on tietyn väestönosan, noin puolet maapallon ihmisistä, lajinomaisesta käytöksestä silloin kun heille on annettu keinot sitä maksimaalisesti toteuttaa. Eikä se toinenkaan puoli väestöstä ole mitenkään immuuni tälle yhteiskuntien tasolla tapahtuvalle, taukoamattomalle hössötykselle ja nalkuttamiselle, päinvastoin. Ja siten kohusta kohuun ja juorusta juoruun mennään yhteiskunnallisella tasolla. Ei kai ole mikään yhteensattuma, että näinä aikoina maahan saapuu sankoin joukoin miehiä nimenomaan niistä kaukaisista maista kuin saapuu. Mitähän tyhiötä he mahtavat täällä täyttää?

      Ei kuitenkaan huolta. Kun ajattelu rapautuu tuntemusten ottaessa vallan, myös nämä tekniset apuvälineet, joilla tätä sosiaalista tuolileikkiä nyt leikitään, lakkaavat lopulta toimimasta, kun kukaan ei enää osaa niitä ylläpitää. Kun mennään Maslovin tarvehierarkiassa riittävän alas, tulee asioista taas selviytymiselle välttämättömiä.

      5

      Poista
    2. Ajassamme, ja tyypillisesti yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa, yhä useammat asiasisällöt tosiaankin sukupuolettuvat, eli polarisaatiota syntyy johonkin missä sitä ennen ei samassa mielessä ollut. Esimerkiksi nämä nyt niin pinnalla olevat "maahanmuuttoa" -- siis tosiasiassa kansainvaellusta -- koskevat kysymykset jakavat mielipiteitä miltei pelkästään sukupuolen määräämänä.

      Olisiko mahdollista nähdä tämäkin omaan kulttuurisen narsismin aikaamme kuuluva ilmiö sosiopsyykkisenä taantumailmiönä -- niin että lähtökohtana olisi terve käsitys siitä mitä ihmisen kasvu ja kehitys lapsuudesta aikuisuuteen on. Sehän on nimenomaan sitä että kokemus muodostaa tajunnallisia tasoja -- kognitiivisia kerrostumia, joissa aina kaikki aiemmin koettu voidaan hyödyntää ikään kuin korkeammassa potenssissa.

      Tiedollisen kehityksen suhteen esimerkiksi Piaget puhui assimilatiivisesta ja akkommodatiivisesta vaiheesta, ja näki kehityksen kerroksellisena. Idea on lopulta se sama, joka tulee esiin myös tuossa mainituksessa Freudin käsityksessä vitsistä eräänlaisena kerrosten välisenä oikosulkuna.

      Myös ihmisen sukupuolinen kypsyminen on kehitystapahtuma, jossa sukupuoli-identiteetit rakentavat minuutta vuorotellen, ja tässä sisäistämistapahtumassa tajunnallisen objektin ja sujektin roolit vaihtelevat. Jos ja kun eletään kulttuurisen narsismin ja yöeisen epävarmuuden aikoja, ei ole ihme, vaan pikemminkin väistämätön ilmiö, että ihmisten sukupuoli-identitteetit ovat enemmän sekaisin kuin koskaan.

      Tuollaisia kysymyksiä ei tietenkään oikeasti koskaan voida ratkaista kehittämällä joitakin käsitteellisesti sekavia ideologioita, jotka sitten pyhitetään tauajattelun asteelle, ja joiden loukkaaminen aiheuttaa verisen haavan narsistiseen psyykeen.

      Osana epävarmuuden aikojen sosipsyykkistä taantumaa, tajunnassa insitutionalisoituvien ja yhteiskuntaan heijastuvien roolien käymistilaa yhteiskuntailmapiirin valtaa eräänlainen epätoivoinen pako kaikesta mikä voisi aiheuttaa vielä enemmän epävarmuutta ja kipua -- ja niin tie asoluuttista varmuutta tarjoavaan totalitarismiin aukeaa.

      Se läksy, että totalitarismi on ihmiseen hänen lajityypillisen, lähtökohtaisen ja olemuksellisen sosiaalisuutensa kautta pysyvästi istutettu, on meiltä yhä -- viime vuosisadan tarjoamista historiallisista opetuksista huolimatta -- yhä oppimatta. Se läksy on hyvin yksinkertainen: yhteiskunta voi taantua totalitarismin tilaan ihan minkä tahansa opillisen ideologian aatteellisissa kulisseissa.

      Aina kun asolutismia ja nollatoleransseja suureen ääneen huudetaan -- silloin kutsutaan totalitarismia. Nyt me olemme taantumassa totalitarismiin nimenomaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" aatteellisissa lavasteissa.

      Poista
    3. Ahaa, ymmärrän. Siis sukupuolittumisena ilmenevät ulostulot olisivat vain oire hiipivästä totalitarismi-oireyhtymästä. Näin ikään kuin yksinkertaistettuna.

      Jäin vielä miettimään tuota lähtökohtaa kehityksen kerroksellisuudesta. Jokin siinä resonoi siinä mielessä, että tuntuu kuin nykyaikuiset, puhun tietenkin näistä tosiuskovista, eivät enää näkisi omaan menneisyyteensä. Ikään kuin ei olisi muuta kuin tämä ikuinen nykyhetki, jossa kaiken epävarmuuden voi lakaista maton alle olemalla varma siitä, että "me yhdessä olemme varmoja". Varmoja mistä ja miksi, sitä ei sanota. Riittää, että on varma siitä että on oikeassa.

      Sitten nousee pintaan näitä kiusallisia kikkareita. Nuoruuden hairahduksia, kokeiluja ja ties mitä muuta. Ensimmäisiä haparoivia askeleita kohti jotakin omaa itsenäistä ajattelua, toimintaa. Ei. Se ei käy. Jos silloin kirjoitti niin, niin se tarkoittaa sitä-ja-tätä. Sallittua on vain Yksi Suora Putki lapsuudesta aikuisuuteen. Ei kerroksia. Ei armoa.

      Maailma on ihan päälaellaan. Aseistakieltäytyjäkin joutuu näköjään suurin piirtein puolustelemaan konservatiivipuolueen edustajia, koska nämä ovat suunnileen ainoat jotka esittävät valtavirrasta poikkeavia ajatuksia. Mitä sekin kertoo tästä ajasta.

      5

      Poista
  12. Tyhmyys tiivistyy vihreitten nuorissa naisissa ja miesoletetuissa, joilta puuttuu täysin tieto, suhteellisuudentaju ja ymmärrys reaalimaailmasta. Sen sijaan järjettömiä unelmia riittää, oli sitten kysymys ilmastosta, maahanmuutosta tai Suomen merkityksestä maapallolla.

    Muuten, jokohan Greta on käynyt niiaamassa sen kunniatohtoriuden Helsingin yliopiston teologiselta tiedekunnalta. Jonkinlainen absurdiuden huippusaavutus sekin.

    VastaaPoista
  13. Vieraskielisten sanojen käyttö toimittajilla on hyvin suosittua(muodikasta, trendikästä) myös siksi, että vaikuttavat olevansa ns. aikaansa edellä?

    VastaaPoista
  14. Nyt pitäisi vielä kaivaa esiin mitä nykyiset ministerit ovat sanoneet ja tehneet rippikoulussa. Sieltä voi löytyä vaikka mitä törkyä. Kansalaisia on kiihotettu jo sopivasti hulluuteen. Se lopullinen isku vielä puuttuu. Vai kohdistuuko se lopullinen isku sittenkin oppositioon, joka joutuu eroamaan Suomen maineen vahingoittamisesta jopa kansainvälisesti?

    Kyllä ottaa koville, kun vaaleissa Suomen kansan viholliset hävisivät. Nyt vielä viimeisillä voimilla yritetään maata tuhota. Hyvä hallitusohjelma on jäänyt aivan marginaaliin, kun älytön kiukuttelu ja katkeruus on saanut ylivallan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pelottaa, jos kaivavat vielä vaikka peruskoulussa ministerien tekemät piirustukset esiin ja sieltä paljastuisi, että on käyttänyt sen aikaista lakritsipötykän pakkauksen kuvaa mallinna omaan piirustukseensa. Silloin voisimme kaikki huutaa oikein kuorossa, että RASISTI.

      Poista
  15. Itse arvelen, että näemme nyt vastaavanlaisia vasemmistosävytteisiä "oikeistovaara" -kirkaisuja kuin YYA-aikana. Niitä on saatu menneisyydessä kuulla paljonkin, kun eräiden poliittisten tahojen etuna oli toisten syrjiminen "ulkopoliittisen diskriminaation" ja "yleisten syiden" verukkeella. Mediaa sekä kaikenlaisia taikasanoja ja liturgiaa käytettiin näiden tarkoitusperien edistämiseen häikäilemättä. Tarkoituksena oli estää oman politiikan kyseenalaistaminen ja lakaista kumoon epämiellyttävät huomauttelut suomettumisesta, Neuvostoliiton epäkohdista ym.

    Tämän päivän liturgiat keskittyvät tämän päivän pyhien lehmien kuten monikulttuurisuuden, EU-uskon ja globalisaation suojeluun. Epäkohdat ovat yhtä selviä kuin ennenkin ja niistä nousee kysymyksiä, mutta eräät poliittiset ryhmittymät pitävät niitä osana saavutuksiaan eivätkä halua tarkastella niitä kriittisesti. Sen sijaan vastapuoli pyritään mitätöimään, jotta kiusallisia kysymyksiä ei tarvitsisi kuunnella.

    Poliittisella kentällämme on varsin paljon äärimmäisellä liberalismilla ratsastavia. Kun Suomessa nyt asiat sattuvat individualismin suhteen olemaan sangen edistyneet, saavat nuo tahot polttoaineensa enenevissä määrin konservatiivien vastaisesta dogmaattisesta kamppailusta. Siinä puuhassa sellaiset puolueet kuin RKP joutuu käymään huutokilpailua liikkuvista äänestäjistä vasemmistoliberaalien kanssa, vaikka se onkin nimellisesti sitoutunut poliittiseen yhteistyöhön kolmen pääasiassa konservatiivisen puolueen kanssa. Turha on konservatiivin tuota huutokilpailua yrittää sisällöllisesti ymmärtää, koska sisältöä tai ratkaisukeskeisyyttä se ei tarjoa. Kyseessä on uskontunnustuskilpailu eikä älykkyyskilpailu.

    Ikäviä tosiasioita ei mikään liturgia kuitenkaan pysty poistamaan. Valitettavasti ylpeys vaatii menemään täysillä päätyyn, ja tosiasiat myönnetään vasta kun huonot ovat jo housussa ja omatkin äänestäjät haistavat lemun liturgian läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tästä on kysymys. Varsinkin 70-luvulla riekkujilla oli mahtava takuumies, eli Kreml. Kun tilanne oli se, riekkujat kyllä hyödynsivät tilannetta täysin estoitta! Etevimmät vaativat vallankumousta ja Puna-armeijan apua suomalaisille työtätekeville ja edistyksellisille. Oli se surkeata aikaa. Nyt ollaan samanlaisessa tilanteessa, kun nämä nykyajan riekkujat vaativat jotakin ihme väliintuloa, koska vaalitulos ei kertakaikkiaan käy! Suorastaan huvitti jonkun Krista Kiurun äärimmäisen huolestuneet ilmeet, kun hän taannoin totesi nyt Suomessa olevan yhtä oikeistolainen meno, kuin 30-luvulla! Missä harhoissa Kiurukin elää?

      Mikään ei riekkujille riitä. Meno käy päivä päivältä tympeämmäksi. Hallituksen on hajottava, vaikka yleislakolla. Se on päämäärä, eivätkä riekkujat enää löysäile. Apuja vallankumoukseen ja kulttuurisotaan etsitään ja kaivellaan kaikkialta. Mikään keino ei ole enää arveluttavaa, ei mikään.

      Poista
    2. Olipas melkoinen liturgia.

      Poista
    3. Ihmetyttää tämä RKP:n itselleen ottama rooli hyveellisyyden, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon etuvartiona. Eikös heillä ollut presidenttiehdokas, joka nuorempana oli vaatinut poliittisten vastustajien eliminointia/tappamista vallankumouksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toki tullut vanhemmiten toisiin ajatuksiin, mutta suoraselkäisenä ihmisenä ei ole edes väittänyt, että kyse olisi ollut vitsistä. Karjalaisväestön asuttamisessakin RKP:n silloinen arvomaailma edellytti poikkeusta maanluovutuspakkoon ruotsinkielisten paikkakuntien osalta. Eli jotkut saavat olla tasa-arvoisempia kuin toiset. En tiedä onko väestö tullut tyhmemmäksi, mutta ainakin historian tuntemus on viime vuosikymmeninä romahtanut. Vielä lopuksi sanon, että olen yli 60-vuotias naishenkilö ja tykkään enemmän politiikan sisällöstä kuin poliitikkojen tyylistä.

      Poista
  16. Nyt otetaan miehestä mittaa. Onko Petteri Orpo mies vai pesurätti?

    Antti Rokka taisi aikanaan sanoa jotenkin siihen suntaan, että "jos sie lähet niit karkuun juoksemaan, saat juost lopputomast - kyl hyö peräs tulloot".

    Tämä kiihkossaan oleva woke-/ cancel-porukka ei anteeksipyytelemällä luovuta nyt, kun se on kerran veren makuun päässyt.

    Orpon pitäisi nyt sanoa rahallisesti, että Suomi on demokraattinen pohjoismainen mallimaa ja sellaisena tämä hallitus sen myös säilyttää. Se, että nähdään natseja niin hallituksessa, opposition johdossa kuin kaikkialla muuallakin, ei ole tästä maailmasta. Se palvelee vain Suomen ja Euroopan vihollisten asiaa ja tavoitteita. Järki käteen nyt ja sihteellisuudentaju peliin mukaan.

    Mitäpä arvelette, onko Orpo mies vai pesurätti? Onko hänellä kanttia puolustaa hallitustaan ja sen ohjelmaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orpo ja Sipilä aiemmin toteuttivat onnistuneesti juonen soinilaisten irtaannuttamiseksi persuista. Taustalla luultavasti olivat toiveet soinilaisten ja heidän äänestäjiensä sulautumisesta muihin porvaripuolueisiin. Niiden toiveiden toteutuminen osoittautui kyseenalaiseksi. Orpolla saattaa olla samansuuntaisia haaveita edelleen, vaikkakin Rydmanin kaltaiset tapaukset ovat oire jostain päinvastaisesta ja kepu on ne oireet jo saanut tuntea nahoissaan.

      Poista
    2. Soini on populisti mutta uskossaan taas hän kulkevi. Katolilaisena kuuluu eri kerhoon kuin perussuomalainen muuten, mutta yhdistelee sit kivasti Sipilän kanssa. Uskon jutut on oma verkostonsa ja niissä oma logiikkansa.

      Poista
  17. Niin sanoihan sen ihan hallo-aho rasistisessa(laitetaan ihmisiä eri asemaan niiden typeryydestä johtuen joten rasismia) raivopuhekirjoituksessaan millaisten ihmisten kanssa joutuu olemaan tekemisissä: https://www.halla-aho.com/scripta/tyhmyydesta.html

    VastaaPoista
  18. Matias.K: “… onko Orpo mies vai pesurätti? Onko hänellä kanttia puolustaa hallitustaan ja sen ohjelmaa?...”.

    Orpo mies, vai? Olitko edes tosissasi? Mikä siihen on viitannut?

    Ilta-Sanomien pääkirjoitus: ”Presidentti joutui jyrähtämään taas”.

    Miten se Orpo voisi olla mies, kun koko kansa on tällainen. Älyttömiä lallukoita, jotka haluavat jonkun jyrähtämään heille; mieleltään keskenkasvuiselle, epäitsenäisille lapsosille.

    VastaaPoista
  19. Purraa saa näköjään maalittaa ilman että media edes hiukan puolustaisi. Käytännössä on merkityksetöntä, mitä pikaisesti kirjoittanut jollekin keskustelupalstalle. Vaatimukset alistua punavihreille arvoille ovat vain yritys tehdä niistä poliitikkojen kurinpitoväline.

    VastaaPoista
  20. Jos olen jotain 1970-luvusta ymmärtänyt, niin rähmällään olon taustalla oli myös mahtavia taloudellisia intressejä. Idänkauppa sujui ja naapuriin oli helppo viedä melkein mitä vaan. Sotakorvaukset otettiin moneen kertaan takaisin viennissä. Ja niin se on hyvät ystävät tälläkin kertaa, että nykymölyn taustalla on myös pankkiherra ja kartanonherra. Talous kasvaa ja tuottoa tulee, kun maahan tuodaan halpatyövoimaa ja lisää kuluttajia. Hyödylliset hölmöt huutavat mediassa, mutta vuorineuvokset kannattavat ihan samoja asioita, eli kansallisen projektin alasajoa ja kantasuomalaisten jäämistä vähemmistöön ainakin pk-seudulla.

    VastaaPoista
  21. Niin on, jos siltä näyttää, vai sanoisinko vielä sekeämmin tähän on tultu. Toisaalta ei se älyn määrä, vaan kuinka sitä käyttää. Pahinta on, että moni kiltisti koulutusputken läpi käynyt maisteri, tai tohtori uskoo itsekin olevansa pätevöitynyr viisaaksi. Älyähän on monta sorttia, mutta viisautta vain yhtä. Älykäs voi helposti ratkaista ongelman joko/tai ratkaisulla, mutta viisas ymmärtää, että useimpia juttuja pitää nähdä sekä/että valossa.
    Takavuosina puhuttiin useinkin sumeasta lokiigasta, mutta nyt se on unohtunut ja asioihin tarjotaan yksinkertaisia tai aivan järjettömiä selityksiä. Esimerkkeinä ilmastonmuutos ja sukupuolipolitiikka.

    VastaaPoista
  22. Tosin kokoomus on nyt hallituksessa, mikä sotkee malliani hiukan. Mutta viimeiset 30 vuotta on EK ajanut mahdollisimman suurta maahanmuuttoa. Ei voi EK:n yhteydessä puhua "vasemmistosta."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai EK ole mitään haittamaahanmuuttoa Suomeen ajanut?

      Onhan EU:ssa semmoiset 450 miljoonaa asukasta ja vapaa liikkuvuus EU-maasta toiseen. Miksei tästä määrästä tule porukkaa Suomeen töitä tekemään?

      Kuinka Suomi kehtaa röyhkeästi ottaa EU:n ulkopuolelta kouluttautunutta porukkaa ja samalla jättä tulijoiden lähtömaat ilman työntekijöitä omaa maataan rakentamaan.

      Poista
    2. Tämä filippiiniläisten sairaanhoitajien ym. köyhistä maista tulevien nk. osaajien haaliminen Suomeen on suoraan ilmaistuna puhdasta kolonialismia. Luonnonvarojen sijasta vain pyrimme riistämään köyhiltä mailta niiden parhaan ja pätevimmän kansanosan, joka tänne saavuttuaan saa huomata, ettei kotimaan oloihin verrattuna suuri palkka riitä kunnolliseen elämään täällä vauraassa lännessä, jossa elinkustannukset ovat kotimaahan verrattuna ehkä vielä moninkertaisemmat kuin palkat.
      Ainakin tulijat saavat huomata pudonneensa suomalaisen yhteiskunnan pohjakerrokseen, jossa kyllä saa hengenpitimikseen lämpöä ja ruokaa, mutta muuten jää samalle tasolle kuin kuka tahansa suomalaissyntyinen lorvailija, joka saa toimeentulotukena syljeskellessään kattoon ja kitatessaan kaljaa.

      Poista
  23. Suomi on pikku-Venäjä. Kun läntisten arvojen pintakiillon raaputtaa pois, niin sama mateleva idiotismi paljastuu...

    VastaaPoista
  24. Mitä olen itse pohtinut on se, perustuuko hallillituksen maalittaminen pohjimiltaan sen talouspolitiikan vastustamiseen vai aidosti sen persujen arvojen vastustamiseen. Kai jo hallitusta muodostettaessa oli hyvissä ajoin tiedossa persujen vanhat kirjoitukset ja niiden edustamat arvot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persujen maalitus perustuu kahteen loplulta hyvin erilaiseen lähtökohtaan:

      A) lopulta pienen mutta äänekkään ja hyvät mediasuhteet omaavan woke-kuplan lapselliseen uhoon ja ylemmyydentuntoiseen nöyryyttämishaluun ja
      B) wanhan vallan, erityisesti demarien (ml. HS) kauhuun ja hätään siitä, että nytkö ne jumalauta uhkaavat jo meidän ylisukupolvisesti periytyviä hyviä virkojamme ja muita suojatyöpaikkojamme - avaavat kohta Tiitisen listankin!!

      Poista
  25. Onhan se oivallista, että Suomi saadaan putsattua natseista ja ehkä lopullisesti? Yksi pikku-mutta vain, tässähän saattaa lapsi mennä pesuveden mukana, nimittäin Suomen talouden kuntoon saattaminen? Kun Purra pyytelee nyt anteeksi, niin ehei, ei tämä riitä, ei alkuunkaan. Nyt vasta alkaa turpasauna. Veikkaan, että hallitus kaatuu, mikä olikin opposition alkuperäinen saavutus. No, nähtiinhän näitä 70-luvulla, silloin maassa oli yhteensä 11 eri hallitusta!

    Kirjoittelin jo viikkoja sitten, että Orpo vetää pääministerin postin, mutta Marinista tulee lopulta valtiovarainministeri, siis lopulta. Muutan kantaani sen verran, että VVM:n postin saa notaari Mäkynen, jota kaikki eivät ehkä pidä parhaana talousosaajana, mutta mitäpä siitä, pääasia on, ettei natseja Suomesta löydy, ainakaan päättäviltä paikoilta kun Pekka Siitoinkin porukoineen on ollut hautuumaalla jo iät ja ajat!

    Enpä tosipuheessa koskaan olisi uskonut, kuinka alas maailman demokraattisin ja tasa-arvoisin kansakunta on suistunut? Maailman lehdistö hokee vuosi vuoden jälkeen maailman onnellisimmasta maasta ja kansasta, mutta jossa silti natsit ja rasistit saavat muka ministerinposteja tuosta vain, ihan demokraattisin perustein? Joku tässä yhtälössä ei oikein natsaa? Joku tai jotkut valehtelevat, mutta ketkä?

    VastaaPoista
  26. Olen ps:n pitkäaikainen äänestäjä, niin ennen näitä tapahtumia ja tod.näk. näiden tapahtumien jälkeenkin, jos parempaa ei löydy.
    En hyväksy rasismia, en kannata äärioikeistoa, mitään oikeistoa enkä vasemmistoa natseista nyt puhumattakaan.

    Olen äänestänyt ps:ää vuosia koska en noita koe ps:n määreiksi. Olen uskonut että ps on tavallisen suomalaisen asialla globalistisiin ideologiavirtauksiin sitoutumatta. Niinhän sen piti olla?

    Jos totta puhutaan ei tämä hallitustaival putkeen mene. Pieleen meni hallitusohjelmassa jo.
    Kohuja pahempaa on ps:n sitoutuminen kokoomuslaiseen talouspolitiikkaan. Esimerkit tiedämme.
    Suurin osa ps:ää äänestäneistä äänesti toimeentulon kysymysten vuoksi, matalatuloiset ja omistamattomaan luokkaan kuuluvat ja niin edelleen, klassinen köyhälistö, heidät tässä on petetty.

    Purran kirjoitukset ja mediakohut Saksassa eivät heitä kiinnosta. Kiinnostavaa ja hälyttävää sen sijaan on puolueen petos suhteessa lupaukseensa olla työväenpuolue tässä ajassa. Tai jotain sinne päinhän se lupasi!

    Hallitus päreiksi heti Bidenin lähdön jälkeen niin jotain voidaan vielä pelastaa. Oppositiosta, puhemiehen paikalta ja valiokuntien kautta voi vaikuttaa. Uusi tuleminen 4 vuoden päästä.
    Antaa demarien kömpiä kokoomuksen kanssa.

    Nyt kuitenkin alistutaan sekä kokoomuksen talouspolitiikkaan että mediavallan määräyksiin siitä, milloin pitää hokea asennossa ja hokea anteeksi, anteeksi ja kyllä herra, kyllä herra.

    Miettikää vähän miltä tämä näyttää äänestäjien kannalta.

    Maunula

    VastaaPoista
  27. Juuri tuossa sepustuksessasi toit ilmi inhimillisen ilkeytesi ja pahuutesi.
    Ettäs kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte.

    VastaaPoista
  28. Kuten anonyymi jo klo 11.40 totesi, on maailman kaiken mielettömyyden keskellä todella ilo lukea tämän blogin seesteisiä, ymmärtävän viisaita ja maltillisia tekstejä ja varsinkin kommentteja joita eivät naisoletettujen höperehdinnät häiritse. Tuon tyttöhallituksen hassutuksien jälkeen on hyvä seurata nykyisen hallituksen jämäkän johdonmukaista työskentelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suoraselkäistä ja luotettavaa on Orpon johdolla toiminta!

      Poista
    2. Ups. Pahoittelen kovasti, että olen naisoletettuna sekaantunut herrojen keskusteluun ja kommentoinut. Toivottavasti nimimerkki Anonyymi ei ole saanut liian syviä haavoja. Luulin olevani oikeassa seurassa, mutta ehkä poistun nurkkaan häpeämään räävittömyyttäni.
      Vielä on jäljellä muutama naispuolinen ystävä, joiden kanssa voi yrittää keskustella.

      Poista
  29. Sehän onkin hyvä juttu, että Suomessa on Ärähtäjä. Sehän on melkein samaa kuin antais vitsaa kintuille.

    VastaaPoista
  30. Kun toiseen vaakakuppiin pannaan poliittisten pukareiden koko kööri -- nuo signaloivan leimasana-kielenkäytön ja ideologisen kampittamisen koskaan keskinäiseen kampittamiseensa kyllästymättömät mestarit, joita maan narsististen juornalistien tykistö kulloistenkin tarpeidensa mukaan nostaa ja laskee -- ja toiseen vaakakuppiin omat toivottomat yritykseni palauttaa politiikanteko esimerkiksi historiantajun ja ihmistieteellisen tiedon vaikutuspiiriin -- on sanottava, että tässä asetelmassa vain toisella osapuolella voi olla enemmän valtaa kuin ymmärrystä.

    Valitettavasti elämme palikka-aivoisten vallanpitäjien aikaa. Se on aikalailla yhtenäinen valta-ajattelun noidankattila, josta yhteiskunnassamme laajimmalle levinnyt taikausko maagisine tabukäsitteineen -- "Rasisti!", "Natsi!", "Äärioikeistolainen!", jne -- narsististen toimittajien kauhoilla ajattelukyvyttömäksi taannutetulle kansalle ammennetaan.

    Eipä maha mittää. YLE:n ja valtalehdistön seuraaminen ei enää ole edes huvittavaa -- tosiaan, kaikenlaiset stand up -koomikot ja television naurunräktysohjelmien "intellektuellit" ovat onnistuneet puuduttamaan jopa persuvitsien lajityypin.

    VastaaPoista
  31. "Orwell ei maininnut teoksissaan yhteisnaurutilaisuuksia, vaan puhui sen sijaan päivittäisestä kahden minuutin vihasta ja muista vastaavista hengellisistä harjoituksista, joissa ihmisen elämää hallitsevan politiikan ideaa kirkastettiin. Stand up-komiikka tulikin muotiin vasta hänen aikansa jälkeen."

    Huumorin tajut vaihtelee eri yhteiskunnissa.
    Edesmennyt George Carlin oli todella hyvä ja oletettavasti saanut eteenkin kotimaassaan monen mielen pahoitettua vitseillään.
    Asia taas kun tietää että jokin kulttuurijuttu voi mielenpahoittaa ei sinne ole mikään pakko mennä. Tms. Jostain syystä politiikka tai uskonnon kritisoiminen kulttuurituotteissa aiheuttaa sosiologisesti yllättävän paljon kritiikkiä, kun taas taitelijan ei teoriassa tulisi olla valjastettu palvelemaan jotain agendaa. (Saman huomannee musiikkissa. Rammsteinin Deutchlandissa näkyy osviittaa kuinka tuo nykyinen politiikka vaikuttaa taitelijankin kulttuuriin ja sitä myöden tuotteisiin. Tai Serji Tankianin Harakiri.)
    Kun taas kotimainen Ismo Leikola on menestynyt Amerikassakin, enkä ymmärrä oikein miksi, mutta hyvä hänelle.
    Sinänsä henkilö tee mitään pahaa, astuu eteen ja puhuu. Sitähän uskonmiehet tehneet vuosituhansia, toisesta ihmiset on sit valmiita maksamaankin. Olettas et nauru pidentää ikää tai jotain.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.