perjantai 14. heinäkuuta 2023

Roskajournalismi ja politiikka

 

Demokratia ja sen halveksunta

 

Meneillään on nyt maamme historiassa ennennäkemätön hyökkäys itse demokratian perusperiaatteita vastaan. Eduskuntavaalien tulos halutaan mitätöidä henkilöön käyvällä demagogisella hyökkäyksellä, jota tietyt mediat täysin häpeämättömästi vyöryttävät, vieläpä etsien operaatiolleen ulkomaista tukea.

On kiinnostavaa, miten kevyesti normaali, säädyllinen ajattelu julistetaan käytännössä rikolliseksi, kuten tapahtuu hesarin tämänpäiväisessä artikkelissa, jossa siteerataan laajasti Riikka Purran blogia.

Koska kohdetta on jo vuosien ajan diabolisoitu, on kritiikitön keskivertolukija tottunut odottamaan siltä taholta mitä tahansa iljettävyyksiä ja reagoi kaiketi hyvinkin usein juuri lehden oikeaksi julistamalla tavalla. Laboratoriokokeissa vastaavaa reaktiota indikoi kuolaaminen.

Tulee ajatelleeksi, että tällainen oppikirjojen tarkoittama character murder on itse asiassa rikollista toimintaa, kun ajatellaan rikoksen tunnusmerkkejä, vakain tuumin ja vahingoittamisen tarkoituksessa tehtyä, aivan toisille tahoille osoitettujen kirjoitusten irrottamista yhteydestään ja luvatonta julkaisemista sellaisilla forumeilla, jonne niitä ei missään tapauksessa ole tarkoitettu.

Rikoksen tunnusmerkeistä puuttuu vain se, ettei laki kai vielä nimenomaisesti kiellä tällaista menettelyä, mikä näyttää saaneen tekijät uskomaan, että kyseessä on sallittu ja peräti ansiokaskin toiminta. Lehti on puhunut kampanjansa yhteydessä ”tutkivasta journalismista” ja peräti lanseerannut uuden termin: ”nettietsivä”…

Kyseinen lehti on viime vuosina kunnostautunut useammassakin rikolliseksi todetussa operaatiossa ja joutunut käräjille. Tässä tapauksessa siellä ilmeisesti on kuitenkin laskettu oltavan lain turvallisella puolella, vaikka toiminta ei toki kestäkään moraalista arviota.

Tässä tosin voidaan ottaa huomioon se, ettei toimittajien älyllinen ja moraalinen taso mahdollista asian luonteen tiedostamista. Oman oikeassa olemisen ja viholliseksi valitun tahon välinen ristiriita koetaan niin suureksi, että kaikki keinot ovat sallittuja. Näinhän asia näyttää olleen myös esimerkiksi vuoden 1918 punakapinaa aloitettaessa naapurimaan suosiollisella avulla.

Oli jo muutamien vuosikymmenten ajan näyttänyt siltä, että Suomen demokratia on aivan erityisen kestävä ja erilaisia mielipiteitä kunnioittava. Olivathan meillä kauan kommunistitkin hallituksessa kaikkien oikeiden länsieurooppalaisten ja amerikkalaisten kauhistukseksi. Meillä asia ei edes herättänyt merkittäviä intohimoja ja puolue, joka ohjelmassaan kannatti väkivaltaista vallankumousta, osoittikin kykenevänsä normaaliin parlamentarismiin.

Miten on mahdollista, että asiat nyt näyttävät olevan paljon huonommin? Miksi demagogia ja ajatukseton algoritmiajattelu ovat politiikassa ja mediassa korvanneet normaalin säädyllisyyden ja toisten mielipiteiden kunnioittamisen?

Tällainen ilmiö on kyllä voitu havaita muuallakin. Kymmenen vuoden takainen Ruotsi oli räikeä esimerkki, mutta niin vain sielläkin otettiin lusikka kauniiseen käteen.

Miksi aivoton joukkopsykoosi on juuri nyt ja juuri meillä päässyt niin pahoin pilaamaan poliittisen kulttuurin ja moraalin?

Median ja aivan erityisesti Helsingin Sanomien edustaman journalismin rooli politiikassa on nyt niin hallitseva, että se ansaitsee paitsi vakavien politiikan tutkijoiden, myös korkeaa älyllistä ja moraalista tasoa edustavien juristien huomiota.

Meneillään on itse asiassa kansanvallan kriisi. Ulkoparlamentaariset voimat yrittävät kumota äänestäjien vaaleissa edustaman tahdon. Se merkitsee leikkimistä erittäin vakavilla asioilla. Ellei äänestäjä voi vaikuttaa asioihin äänestämällä, hän yrittää jotakin muuta. Syypää on silloin se taho, joka on mitätöinyt kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon.

Saapa nähdä, mihin tämä uskomaton ilveily kansanvallan kustannuksella tulee johtamaan. Sitä odotellessa voidaan vaikka muistella, miten asiat olivat naapurimaassa vielä kymmenen vuotta sitten:

torstai 4. joulukuuta 2014

Ruotsi ja demokraatit

 

Demokratian opissa eli Ruotsin demokratia ja ruotsidemokraatit

 

 

Venäjän asemaa moraalisena jättiläisenä ja maailman mahdollisena pelastajana on sikäläisten patrioottien taholta jo niin pitkään toitotettu, että asialta alkaa mennä uskottavuus, kun käytännössä ei ole saatu aikaan juuri muuta kuin viattomien ruumiita.

Venäjän tilalle on jo vuosikymmeniä pinnistellyt ja sen nyttemmin ohittanut Ruotsi, joka on tuominnut milloin Vietnamin sotaa ja milloin Neuvostoliiton sukellusveneprovokaatioita. Sotavuosina sikäläinen lehdistö aluksi tuki innokkaasti suomalaisten sodankäyntiä, mutta tilanteen muututtua vaaralliseksi vaati Suomea solmimaan oitis ja viivyttelemättä erillisrauhan, hinnalla millä hyvänsä.

Sotavuosina Ruotsin malmi ja kuulalaakerit olivat Saksan sotaponnistuksille niin tärkeitä, että liittoutuneet olivat valmiita niiden viennin katkaisemiseksi lähettämään maahan siirtoarmeijan Suomen auttamisen verukkeella. Saksalaisten sotateollisuus olisi silloin jumiutunut muutamassa viikossa.

Mutta Ruotsi torjui ajatuksen kauhistuneena. Se piti tiukasti yllä puolueettomuusvalvontaansa ja asian ratkaisi lopulta Suomi, joka ei pyytänyt liittoutuneiden apua. Ne olisivat kyllä voineet tulla väkisinkin.

 Ruotsin johto piti tuolloin jostakin syystä suorastaan fanaattisesti silmämääränään oman maansa eikä esimerkiksi maailman juutalaisten etua ja niinpä kansankoti selvisi maailmansodista ei ainoastaan vähin vaurioin, vaan jopa muhkean tilipussin kera. Suoritusta voi pitää sinänsä hyvänä, mutta ei juuri moraalisena urotekona. Kaiketi tämä on taustana sille, että Ruotsissa havahduttiin sellaisten suorittamiseen vasta sodan jälkeen.

Metodina on sitten ollut moraalinen kauhistelu ja suorastaan nollatoleranssi kaikissa mahdollisissa ja myös mahdottomissa yhteyksissä. Ruotsalainen toimittaja Arnstad löysi pari vuotta sitten Suomen sotavuosien historiasta aivan tavattomasti kauhistelun aihetta. Hänen naiiviutensa lähinnä nauratti suomalaisia, mikä saattaa olla merkki siitä, että uusi kulttuurinen kuilu on kasvamassa maidemme välille, tänne vanhaan vapaaseen Pohjolaan.

Viime vuosina on holokaustin kauhistelusta kehitetty Ruotsissa kansallinen rituaali, johon myös kaikkien koululaisten on osallistuttava. Holokaustista muistuttaviin teksteihin voi yllättäen törmätä vaikkapa göteborgilaisessa puistossa, joka ei liity koko asiaan millään tavalla.

Niistä, joiden mielestä joukkomurhat ovat ilman muuta iljettäviä, on ollut vaikea käsittää, miksi asiaa on niin tavattomasti korostettava ja alleviivattava. Ei sen paheksuminen mitään erityistä harjoitusta tai argumentointia kaipaa ainakaan normaalin terveen ihmisen kohdalla. Tuntuukin siltä, että asialla on lausumaton, salattu ja ehkä tiedostamatonkin taustansa. Se kytkeytyy nykyhetken tarpeisiin ja sen puitteissa on luotu historiallinen myytti, Hitler-kortti, jota voidaan käyttää ei-toivottavien mielipiteiden vaientamiseen tässä ja nyt.

Holokaustista on kehitetty jonkinlainen suuri saatana, joka vaanii rauhallista kansankotia tänäänkin joka päivä ja hellittämättä. Tiedostamattomalla tasolla ehkä tunnetaan, että ruotsalaisilla on sisäistä taipumusta valmistella uutta massamurhaa. Tämä on estettävä kieltämällä ajattelemasta ja siis myös esittämästä Ruotsiin saapuneita maahanmuuttajia epäedullisessa valossa.

Muistamme, että Hitler esitti juutalaiset nimenomaan kielteisiä ominaisuuksia omaavana ryhmänä. Kuten penni on miljoonan alku, niin on epäsuopea ajatuskin kansanmurhan alku. Vastaus suvaitsemattomuuden muodostamaan vaaraan on nollatoleranssi sitä kohtaan eli äärimmäinen suvaitsevaisuus sellaisia tekoja kohtaan, jotka tosiasiassa voisivat antaa aihetta paheksuntaan. Tämä koskee siis vain tiettyjä asioita ja toisia ei.

Helsingin yliopistossa kävi pian Suomen ”jytkyvaalien” jälkeen esitelmöimässä Ruotsissa vaikuttava, mutta Suomesta muuttanut Ann-Cathrine Jungar, joka kertoi, että Suomi oli ajautumassa erilleen muusta Pohjolasta. Joku Teuvo  Hakkaraisen kaltainen henkikö olisi Ruotsissa saanut aivan toisenlaisen kohtelun kuin Suomessa.

Kuten muistetaan, Hakkarainen lausui julkisesti tietyn n-sanan, mistä seurasi Suomen tuon syyskauden merkittävin poliittinen sensaatio. Tämän johdosta kansanedustaja sai varoituksen ryhmältään, lehdistö tuomitsi Hakkaraisen barbaarisuuden yksimielisesti ja valtava paheksumisen myrsky näytti pyyhkäisevän yli Suomen. Tätä taustaa vasten voi vain ihmeissään kuvitella, mitä Ruotsissa olisi vastaavassa tilanteessa voinut tapahtua. Mahdollisesti siellä olisi asia viety oikeuteen ja kansanedustaja istuisi nyt tyrmässä miettimässä tekosiaan tai kahleilla kytkettynä Kaknäsin torniin ihmisten pilkattavana ja piinattavana.

Samoihin aikoihin julkaisi ruotsalainen lehti pilakuvan, jossa Suomen eduskuntataloon hiippailee muumia muistuttavan hahmon rinnalla naamioitunut olio, jolla on Timo Soinin kasvonpiirteet ja muumihännän sijasta rotanhäntä. Koska vihjettä voi pitää melko voimakkaana ja tavallisia kunnon kansalaisia loukkaavana, tarkoittani sanoma kai sitä, että Suomen eduskunnassa itse asiassa onkin tyyppejä, jotka moraalisessa suhteessa eivät ole ihmisiä lainkaan, vaan edustavat rikollista ideologiaa, jonka päämääränä mahdollisesti on holokausti tai jokin muu pirullinen rikos.

Koska Suomi oli siis ilmeisessä vaarassa pudota yhteispohjoismaisesta kelkasta, kuten meille on osoitettu, meillä otettiin järeät aseet käyttöön. Kun kansanedustaja James Hirvisaari kuvaili blogissaan, että muslimien maahanmuutosta seuraa erilaisten ongelmien kasvu, mitä sinänsä lienee ollut mahdotonta osoittaa vääräksi, näki yleinen syyttäjä asiassa rikoksen: kiihotuksen kansanryhmää vastaan. Käräjäoikeuden vapauttava tuomio muuttui hovioikeudessa langettavaksi. Koska Hirvisaari ei kehottanut minkäänlaisiin toimiin ketään vastaan ja kertoi vastustavansa väkivaltaa, oli maallikon logiikalla vaikea ymmärtää hovioikeuden ratkaisua. Se saattoi liittyä pyrkimykseen hakea pohjoismaista hovikelpoisuutta. Piirtäköötpä sitten meille rotan häntää!

Yhtä kaikki, kyse on erittäin arveluttavasta laintulkinnasta, jossa tosiasiaväittämien esittäminen tulkitaan laissa rangaistavaksi ”kiihotukseksi”.

Aikanaan meillä kiellettiin julkaisemasta tekstiä, joka saattoi vaikeuttaa maamme suhteita ulkovaltoihin. Sitä ei tarvinnut soveltaa juuri koskaan, koska sen pelotusvaikutus riitti. Mihin pelottelua tarvitaan nyt? On todennäköistä, että kiellot ja rangaistukset eivät ratkaise mitään. Olennaista on saada ihmiset sensuroimaan itseään. Näin on tehty ennenkin ja näin tehdään nyt. Tuloksena on vääristynyt kuva maailmasta, mutta se saattaa samalla tuottaa moraalisen palkinnon sille, joka sitä kaipaa. Näin oli asia myös Neuvostoliitossa.

 Ruotsi valtiona on jo, entisen Neuvostoliiton tavoin ylentänyt itsensä kieltojen ja nollatoleranssin suhteen niin korkealle, että muiden lienee mahdotonta sitä ohittaa, mutta jos teemme parhaamme, voi meistä tulla tälläkin alalla kakkosluokan moraalinen suurvalta Ruotsin peesaajaksi.

Ruotsalaistyyppinen väärinajattelun kauhistelu ja sen harjoittajien diabolisointi on saanut yhä enemmän jalansijaa Suomessakin. Pari vuotta sitten ilmestyi Kirkko ja kaupunki-lehdessä pilakuva, jossa perussuomalaisten puheenjohtaja toivotti naamion takaa hyvää joulua vain omalle viiteryhmälleen eli lihaa syöville heteroseksuaaleille. Muille taas saman puolueen porukka toivotti ”paskaa joulua” ja puhui ampumisesta ja karkottamisesta.

Asian huumoripuolta ymmärtämättömän huomio kiintyi hurjaan kielenkäyttöön ja ilmeiseen holokaustiassosiaatioon. Käytetyt toivotukset olivat tietenkin kyseisen humoristin omaa keksintöä ja mikäli niissä oli jonkinlaisia yhtymäkohtia todellisuuteen, ne lienee löydettävissä vain käyttämällä ajatusketjua, jonka mukaan kaikki epäsuopeus sallivaa maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan liittyy aivan saumattomasti pahantahtoisuuteen ja jopa murhanhimoisuuteen. Perin erikoista logiikkaa, mutta toleranssin olemattomuus ansaitsee varmaankin kiitoksen joltakin taholta.

Kaiken takana näyttää olevan usko poliittisen korrektiuden suureen vapahtavaan sanomaan ja suorastaan absoluuttiseen totuusarvoon, jonka rinnalla kaikki muu kalpenee ja väistyy kuin aikoinaan pappispimitys kommunistipuolueen päälinjan edessä.

Äänestäjät kertoivat sitten myös Ruotsissa, ettei huomattava osa kansaa halunnut olla mukana siinä itsesensuurin ja tekopyhyyden kielipelissä, johon ruotsalainen valtiososialismi halusi alamaisensa pakottaa. Kun 13 prosenttia vapaista kansalaisista osoitti tämän äänestämällä, heidät suljettiin välittömästi poliittisen yhteistyön ulkopuolelle.

On turha selittää, millä tavalla tämä käytös sotii demokratian perusperiaatteita vastaan. asia ei sitä parane, että ruotsidemokraatteja syytetään ”uusnatsilaisista” kytkennöistä. Vapaassa maassa kansalaisella täytyy yksinkertaisesti olla sekä oikeus ilmaista mielipiteensä että äänestää sellaista puoluetta kuin haluaa. Olisi eri asia, jos puolue esittäisi rikokseen kehottavan ja pyrkivän ohjelman, jollaisena meillä ennen sotia pidettiin pyrkimystä väkivaltaiseen vallankukoukseen.

Demokratia on vaativa laji ja se toimii vain silloin, kun kansalaiset ja heitä edustavat puolueet pystyvät hyväksymään myös sen, että myös niillä, jotka ajattelevat asioista toisin, on yhtäläinen oikeus toimia oman aatteensa hyväksi. Näyttää siltä, että ruotsalaisilla on tässä asiassa vielä paljon opittavaa. Ehkäpä Ruotsi vielä ajautuu takaisin kohti Suomea ja Tanskaa?

 

48 kommenttia:

  1. Minä uskon, että tämä vakuuttaa kiinalaiset ja venäläiset demokratian mahtavuudests.

    VastaaPoista
  2. Oikeassa olijoiden puolella on niin täydellinen ilmaherruus, että se ruokkii itse itseään: sellaisetkin tahot, joilla voisi olla auktoriteettia ja sisäistä integriteettiä lausua asiasta jotain, joutuvat olemaan hiljaa tai myötäilemään. Tasavallan presidentti nyt esimerkiksi. Muuten on uhkana samanlainen panna kuin leprapotilaan koskettamisesta.

    Halla-aho käytti sanaa psykoosi, joka sopi blogistinkin suuhun, mutta Mika Aaltolalle ei. Ilmiö kertookin jaloista tarkoitusperistä.

    Etsimättä tulee mieleen Kauko Kare, Tuure Junnila ja Georg Ehrnrooth. Kuinka he osoittivat keisarin alastomuuden ja millaisen kohtelun he siitä palkakseen saivat. Vaarana on, että korjausliike ei ole ihan heti ovella. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että Elina Valtonen vahingoitti maamme etua Turkkiin tekemällään vierailulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin hämmästyin kuinka heikko esitys Elina Valtonen onkaan.

      Poista
    2. Bilderberg-kävijä.

      Poista
    3. Pelottaisiko Rydmanin kohtalo. Rydman oli Kokoomuksessa harvoja järjen ääniä ja kriittisiä mm maahanmuutossa ja EU:n tukipakettiasiassa, ja Orpo ja Mykkänen löivät nuijalla päähän, kun Hesari teki häväistyskampanjansa. Ei saanut edes puolustautua Wille, ikänsä Kokoomuksessa ollut.

      Poista
  3. "Kymmenen vuoden takainen Ruotsi oli räikeä esimerkki, mutta niin vain sielläkin otettiin lusikka kauniiseen käteen."

    Voisiko - taas kerran - olla kysymys siitä surkeasta ilmiöstä, että olemme yleensä ilmiöissä kymmenisen vuotta Ruotsia jäljessä: mitä Ruotsi on tänään, sitä on Suomi kymmenen vuoden päästä. Tämän hetken Suomen tilannehan on aivan ilmeisesti vuoden 2014 blogin mukainen!

    Ilmiön vastenmielisestä epädemokraattisuudesta olen täysin samaa mieltä. Käymme kuitenkin kulttuurisotaa ja sotahan on jo määritelmällisesti RAJOITTAMATONTA väkivallan käyttöä.

    VastaaPoista
  4. Kuvittelisin, että anteeksipyyntöjen tie on jo havaittu niin turhaksi, että seuraavan tapauksen yhteydessä syytetty ei tule sille lähtemään. Seuraavaa tapausta ei tosin ehkä ihan äkkiä tule, jos hallitus ehtii mennä nurin sitä ennen.

    Mutta sopii jo nyt pohtia, millä tavalla prosessi etenee katumattoman syytetyn kohdalla. Vanhoista jutuista ei oikein saa syytettä nostettua, mutta uudempien kohdalla se tarjoaa oivan peukaloruuvin. Lopputulosta odotellessa syytetty on kuitenkin saatu sivuraiteelle.

    Muuten on tarjolla vain katkeamatonta rummutusta, joka oikeuttaa vetoamaan syytetyn maallemme aiheuttamaan mainehaittaan, joka riittää perusteeksi oikeastaan mihin vain.

    Olisiko Jan Vapaavuori joskus voinut nousta kansainvälisiin tehtäviin, jos hänen pahoinpitelytuomioitaan olisi päivittäin käyty läpi ja kyselty niistä ulkomaita myöten? Ja mitä tekee Paavo Arhinmäki apulaispormestarina hänen jäätyään verekseltä kiinni rikoksesta? Jotain aivan demonista tässä vainossa on, eikä vetoomustuomioistuinta löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin nyt oikeusprosessia character murderin suorittanutta ja maan mainetta pilannutta lehdistöä vastaan.

      Poista
    2. Periaatteessa se olisi mahdollinen: Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy se, joka asettaa yleisön saataville taikka muulla tavalla levittää yleisön keskuuteen tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka muulla niihin rinnastettavalla perusteella.

      Lehdistö nimenomaan levittää yleisön keskuuteen ja pitää yleisön saatavilla tekstejä, jotka on poistettu netistä ajat sitten. Purran osalta rikos taas on vanhentunut.

      Poista
    3. Ongelmansa tuossa laissa on kansanryhmä.
      Suvuista, muodostuu heimo, heimoista kansa, mistä valtio. Kyse on kielestä. Biologialla taas on oma osansa tässä. Kun taas puhutaan vähemmistö ryhmistä ovat he sitten romaneita tai saamelaisia heilläkin on historia Suomessa mutta erilainen kuin valtaväestöä. Kun taas uskonnot ovat kuin aatteet niitä pitäisi voida kritisoida jos toinen toimii epämääräisesti tms. eriävä mielipide ei tarkoita Lähtökohdin muuta kuin erilaista näkemystä logiikkaa asioihin. Valtion lait taas ovat asia joiden tulisi koskea kaikkia. Niin kuin valtion vieläkin.

      "Tuntuukin siltä, että asialla on lausumaton, salattu ja ehkä tiedostamatonkin taustansa. Se kytkeytyy nykyhetken tarpeisiin ja sen puitteissa on luotu historiallinen myytti, Hitler-kortti, jota voidaan käyttää ei-toivottavien mielipiteiden vaientamiseen tässä ja nyt.

      Holokaustista on kehitetty jonkinlainen suuri saatana, joka vaanii rauhallista kansankotia tänäänkin joka päivä ja hellittämättä."

      Holokausti itsessään on jotain mikä joukkopsykoosina on käsittämätöntä. Sota itsessään on yksi, mutta mitä holokaustissa tehtiin on jo asteena johonkin muuhun. Eikä sillä kumminkaan ollut vain juutalaisia.
      Euroopan historiaa kun katsoo niin juutalaisia ei ole kummoisesti kohdeltu, se että toinen uskoo toisin ei tulisi olla syy eristämiseen yms. Ja moni juutalainen on tehnyt äärettömän hyviä aikaa kestäviä kulttuuri tuotteita.
      Kun kyse on sitten yksi Jumala järjestelmästä on tuo hieman haastavaa, kun kyse ei ole kansakunnissa, vaan uskomusjärjestelmästä, joka on liitännäinen identiteettiin.
      Samoin kuin vaikka kristinusko. Kristinuskoon kasvatettuna, ymmärtänen että se ajattelu ei ole kaikilla sama, laki näkemyksissä riippuen uskontotulkinnoissa naisen kehosta voi tulla poliittinen vääntöväline liittyen prostituutioon sekä aborttilakiin.
      Prostituutio itsessään on yksi asia, mutta eri asia pistetäänkö nainen harjoittamaan kyseistä ammattia vai onko hänellä mahdollisesti muita vaihtoehtoja. Ja tällöin on myös niillä miehillä ja heidänkin näkemyksillään merkitystä. Biologisesti, kauppatavarana sille on kyllä kysyntää, riippuen ulkonäöstä jonkin verran. Mutta kun Virossa parjataan turisteja kun käyttäneet palveluja, niin tutkitusti suurin osa onkin ollut niitä kotimaan herroja. Jaksane uskoa että tuo Suomessa olisi pahemmin niin erilailla. Suomessa kumminkin taas historia on erilainen ja herrojenkin näkemykset eroaa mikä on se naisen ns. tehtävä. Lähtökohdin järjen köyhyyttä olla kouluttamatta naisia, eikä tarjota muita mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan.
      Ja sitten jos joku vetoaa että miehillä on tarpeet? Sitä varten on sitten aikuisten kaupat.

      Poista
  5. Erittäin osuvat ja ajankohtaiset molemmat blogit. Vähän iljetti katsella aamuista pöllöraatia, kun päätoimittajat Kansan Uutisista (kommunisti), Uudesta Suomesta ja jopa hallituspuolueen kokoomuksen Verkkouutisista, oikein urakalla rusikoivat Purran lausuntoja. Siis mitkään anteeksipyynnöt eivät riitä, no mikäs se sitten riittää? No ei mikään. Erottava on, rasisti mikä rasisti, vaikka helvetin tulessa kärventäisi. Etenkin Uuden Suomen toimittajan naama oli niin norsun sellaisella yhdellä tavaralla, siihen malliin, että minä en tuohon Purraan koskisi pitkällä tikullakaan, olisin vaikka mieluummin vaikka se musta säkki päällä. Kovinhan nuo vakuuttelivat, että mistään ajojahdista ei ole kysymys, vaan tuodaan se totuus vihdoinkin ilmi, mitä se Purra todellisuudessa nyt ajattelee. Kysymys on nimen omaan ajojahdista, maalittamisesta, koulukiusaamisesta jne. Täyttää tosiaan kaikki kiusaamisen merkit, hutkitaan nyt oikein kunnolla, kun ollaan päästy samanlaiseen, itse viattomaan porukkaan, mukava heitellä niitä ensimmäisiä kiviä. No toivottavasti tulee uudet vaalit ja nähdään se kansan tahto, mutta toisaalta eihän se kansan tahto toteudu tälläkään hetkellä. Demokratian perään huutelijat tuntuvat olevan kaikkein innokkaimpia kumoamaan se kuuluisan demokratian.

    VastaaPoista
  6. Suuri kiitos T. A. Vihavainen erinomaisesta blogi-kirjoituksesta! Harkitkaa. Me kaikki odotamme. On tehtävä se, mikä on tehtävä.

    VastaaPoista
  7. Valtiolle ihminen on vain irtain esine. Tykinruokaa NATOlle tms. Ellet sitten ole rikas. Suomen Tasavallassa vain rikkailla on ihmisarvo. Ei irtaimella esineellä köyhällä, eli systeemin orjalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä liittyy aiheeseen ns. demokratia, jota kirjoituksessannekin sivuatte.

      Kunnioittaen:

      Erkki Hänninen
      Jyväskylästä

      PS. Olen tekn. syistä ollut anonyymi. En periaatteesta.
      ( Koska Google herjaa..)

      Poista
    2. Se Erkki Hänninen joka uskoo ahneuteen kierouteen välistävetoon ja hyvävelijärjestelmään ja enenkaikkea kepuun ja pyörii sen takia jeesus piireissä koska se antaa nuo synnit anteeksi ja aiheen jatkaa kepulaista kavallusta? Ei kepu ja jeesus eivät ole yhteen sovitettavissa ei myöskään kunnalishallituksissa ylipuoluerajojen toimivat korruptio piirit..

      Ja kepu tausta selittää ainakin tuon neuvostoliiton perinnöstä jatkuneen korruptoituneen venäjäkaupan ja rikollisen perinteen sekä korruptoituneiden valtarakenteiden pyyteettömän puolustuksen.

      -Rehellisen leipä maistuu paremmalta kuin varkaiden viljasta tuotettu saatanan sanoma

      Poista
  8. Silmäilin niitä Purran blogin kirjoituksia, joita HS sopivasti lainailee.

    Täyttä asiaa se Purra kirjoittaa. Vaikka kirjoitustyyli on karua kerrontaa, niin totta ne ovat joka tapauksessa. Näissä asioissa kaunistelut ja hienostelut olisivat vain itsepetosta.

    Nettiä selatessa sattui silmiini termi "oikofobia". Se on kuulemma kulttuurisen kehityksen viimeinen aste. Itselleni aivan uutta ajattelua ja havainnointia.

    Ruotsalaistaustainen filosofi ja antiikintutkija Benedict Beckeldin mukaan oikofobia syntyy kulttuurin ollessa huippuvaiheessaan, jolloin kasvanut vauraus synnyttää joutilaan luokan, joka ei joudu taistelemaan olemassaolostaan ja joka alkaa lopulta sotimaan mm. tylsyyden ja pätemisen tarpeen takia omaa kulttuuriaan vastaan. Tähän liittyy kaiken omaan kulttuuriin liittyvän leimaaminen rasistiseksi ja vanhoilliseksi sekä kritiikitön suhtautuminen kaikkiin vieraisiin kulttuureihin ja valtakulttuurista poikkeavaan.

    Onko nyt menossa tällainen oikofobia -vaihe Suomessa ja ylipäittensä länsimaissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki. Olen aiheesta kirjoittanutkin

      Poista
    2. "Ruotsalaistaustainen filosofi ja antiikintutkija Benedict Beckeldin mukaan oikofobia syntyy kulttuurin ollessa huippuvaiheessaan, jolloin kasvanut vauraus synnyttää joutilaan luokan, joka ei joudu taistelemaan olemassaolostaan ja joka alkaa lopulta sotimaan mm. tylsyyden ja pätemisen tarpeen takia omaa kulttuuriaan vastaan."

      Sitähän nuo roomalaiset vapaat miehet on hyvä esimerkki.
      Ja ruotsalaiset saaneet nauttia kanssa vapaudesta, kun työväki talssannut Suomesta teollisuuden rattaisiin. Eivät sitten ymmärtäneet siirtolaisia haaliessaan ettei se niin yksinkertaista ole kun logiikat vaihtelee, eikä kaikkia motivoi valtion taloudellinen kasvu tms.

      Poista
  9. Tähän asti en ole uskonut salaliittoteorioihin. Nyt oireet ovat sellaiset, että alan pitää niitä hyvinkin perusteltuina. Seuraava kysymys sitten onkin, missä on sylttytehdas. Oireista voi aina päätellä jotakin. Se lienee selvää, että siltä vasemmalta laidaltahan se löytyy ja islamin levittäjien intressikin on jokseenkin ilmeinen. Ja jälleen täytyy kysyä, kykeneekö demokraita puolustamaan itseään oklokratiaa vastaan, jonka takana jokseenkin säännönmukaisesti piileksii totlitaarinen tyrannia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mikä selittää Helsingin sanomien nykyisen alennustilan. Herlinhän ei tiettävästi ole vasemmistolainen, vaikka ilmeisesti jonkin sortin ilmastoherännäinen onkin, ainakin Hesarin taannoisen haastattelun perusteella, jossa tuli ilmi lapsenomainen usko nykyiseen tuulimylly- ja vetyihmemaa propagandaan. Hänhän voisi lopettaa varmaan heti tuon roskan suoltamisen.
      Ajatella, Saska Saarikoski pääkirjoitustoimittajien esihenkilö. Sehän on jo vitsi sinänsä.

      Poista
    2. köhöm tavasit väärin oikea kirjoitusasu on:"jossa tuli ilmi bisnespiirien usko nykyiseen tuulimylly- ja vetyihmemaa tukiasiin, avustuksen ja erinäisiin rahoitusinstrumentteihin"

      Poista
  10. Nämä pieniaivoisten ihmispyhimysten tekopyhät riekkujaiset ovat olemuksellinen osa aikamme kulttuurista narsismia.

    Se on se teema, johon nyt pitäisi paneutua paljon pintaa syvemmin, jos mieli jotenkin nousta yhteiskunnan julkispinnalla nyt hyvin varjellusta sielullisten likavesien suosta ja saada nyt harjoitettu pahuuden projisointi edes joihinkin tolkullisempiin mittoihin.

    Nyt alitajunta on ottanut vallan, ja narsistien kokoontumiajoissa kaikissa tiedonvälityksen tuuteissa pelkkä leimasanojen -- maagisten pahuutta projisoivien taikasanojen -- lätkiminen koetaan itsetuntoa kohottavana pätevyytenä. Voi jounalisti-ressukoita.

    Asiaan liittyen ilmoitan viime aikoina harrastaneeni wittgenstein-pohdiskeluja. Luulen, että sellaisista on ääretön määrä valovuosia näiden omasta oikeassaolemisestaan vakuuttuneiden rasistijahtaaja-toimittajien silmissä palaviin noitarovioihin.

    Historiallista perspektiiviä voisi saada esimerkiksi Narkissos-myytistä. Marshall McLuhan lähtee liikkeelle siitä, ettei Narkissos mitenkään voi tietää, että kuvajainen on hänen oma peilikuvansa. Narkissos reagoi kuvajaiseen kuin itsen ulkopuoliseen olentoon. Vastakkain ovat siis minä ja maailma.

    Kun Narkissos hymyilee, maailma vastaa. Narkissos puolestaan vastaa taas maailmalle. McLuhanin sanoin Narkissoksesta tulee "oman itsensä servomekanismi". Minä resonoi ja vahvistaa itseään suhteessa maailmaan. Ei liene sattumaa, että kreikkalaisen myytin jälkimaailmalle välittänyt roomalaisrunoilija Ovidius kertoo myös tarinan Narkissoksesta ja Ekhosta, Kaiku-Keijusta.

    Tällainen tulkinta tuntuisi jättävän enemmän tilaa minän alkuperäisen rakenteen dualistisuudelle. Narkissoksen maailma muodostuu hymystä ja epätietoisuudesta, kysymyksestä ja vastauksesta, toivosta ja epätoivosta. Vastakohtaparit muodostavat minuutta sen alusta alkaen. Alkuperäistä havaintoa ja reagointia seuraavat tunteiden vastakohtaparit, ja jos maailmasta saadaan tietoa, sekin jäsennetään käsitteellisten vastakohtien akseleilla.

    Minuutta ei siis ehkä pitäisi niinkään ajatella alkuykseydestä vähitellen irti kasvavana, perusnarsismin ympärille kietoutuvana vyyhtenä, vaan alusta alkaen dualististen vastakohtaparien rakennelmana.

    Miten tämä liittyy asiaan -- siihen että ihmiset nyt kuten antiikin maailmassakin kasvavat ja kehittyvät lapsesta aikuisiksi, eivätkä synny valmiina arvoiltaan ja oikeuksiltaan? Siihen että ihmiset ovat aina aikansa lapsia, ja sisäistävät kasvussaan ja kehityksessään toisilleen vastakohtaisia moraalisia, tiedollisia ja ihmisidentiteettiä määrittäviä sisältöjä?

    Sanoisin sen vaikka niin, että siitä, joka ei lapsena leiki puuppyssyllä sotaleikkejä, ei koskaan tule vakaumuksellista pasifistia.

    VastaaPoista
  11. Ei faktojen esiintuominen eri kirjoituksissa ole mitään rasismia. Poliittiseen suorapuheisuuteen ei olla Suomessa vielä totuttu. Jatkossa tosiasioihin on kaikkien pakko tottua. Ei valheessa voida elää vuodesta toiseen.

    Nyt näyttää siltä, että Suomessa poliittinen järjestelmä on menossa rikki. Oppositio ei kunnioita vaalitulosta. Oppositio on aloittanut vaalivoittajien maalittamisen ja sekavan vihakirjoittelun. Tästä ei hyvää seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ""Jatkossa tosiasioihin on kaikkien pakko tottua.""

      Jatkossa kaikkien on pakko tottua aina kasvaviin valheisiin valheiden päällä.

      Totalitarismi on sosiopsyykkinen taantumailmiö, joka syntyy yhteisön kriisiytyessä, ja kriisiytyminen on ensi alkuun tyypillisesti tiedollista kriisiytymistä. Jos ja kun tiedolliset kysymykset ovat liian kipeitä käsiteltäviksi, kehittyy kieleen kiertoilmaisuja, joilla asiat saadaan näennäisesti käsiteltyä -- mutta ei todellisuudessa hallintaan. Yhteiskunnallisessa keskustelussa syntyy tabuja -- aiheita jotka nimenomaan eivät siedä "tositiedon" esiin tuomista -- ja tabut aukaisevat ajatteluun valkoisia aukkoja, joita sitten tyypillisesti peitellään kehittämällä yliyleistäviä -- usein ylevöitettyjä -- yleiskäsitteitä, joilla tabuaukot sementoidaan ja sitten kävellään sementoiduilla uuskielen käsitepinnoilla kuin Jeesus vetten päällä.

      Siinä vaiheessa -- ylevöittämisen seurausvaikutuksena -- kaikki kipeät asiat ovat muuttuneet moraalikysymyksiksi, sillä moraali on se voima jolla ihmset oikeuttavat kaikki ihmistä ja elämää suuremmat arvonsa ja asenteensa -- ja siinä vaiheessa sitten yhteiskunnan julkispinta -- kaikki tiedonvälitys ja niin sanottu "keskustelu" -- muuttuvat moralisoivaksi miekkailuksi, tabukäsitteiden ja leimasanojen sivalteluiksi. Virallinen sensuuri nostaa päätään, ja sitä vastaanhan ei minkään totalitarismin syntyvaiheessa mikään valtaa tavoitteleva taho ole koskaan asettunut.

      Sensuurin ja tosiasioiden kiertelyn seurauksena on uutistoiminta valjastettava agendajournalismin palvelukseen, seuraavaksi on historiaa alettava kirjoittaa uudelleen -- ja niin valheiden verkko sulkee yhteiskunnan yhä perusteellisemmin kaiken ajattelun tappavaan syleilyynsä -- sellaisessa tilanteessa juuri nyt uudelleensyntyvässä N-liitossa eletään. Pian meilläkin.

      Natsi-Salksa eli toistakymmentä vuotta, N-liitto suunnilleen seitsemänkymmentä vuotta -- se kertoo jotain siitä kuinka kauan voidaan vuodesta toiseen elää valheessa.

      Meillä mennään nyt ylevöittämisen, leimasanojen ja taukäsitteiden, ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuurin ja juristerian näytösoikeudenkäyntien aikaa -- pykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" on jo kirjoitettu täysin todellisuutta vastaamattomilla premisseillä, mutta niillä on jo jaettu niin monta tuomiota, ettei pienipäisillä pyhimyksillä ole mitään henkistä kanttia ottaaa niitä kriittiseen tarkasteluun. Totalitarismin uhrit varmistavat sen että uusia uhreja syntyy.

      Niin se käy. Joka toisin väittää, luottaa unelmiin. Se, joka avaa silmänsä, näkee tuon blogistin esittämän rujon tosiasia: että demokratialle on jo sanottu hyvästit, ja Ruotsin tietä mennään siinäkin, että maahanmuuttokriittinen ajattelu eliminoidaan "demokratian" ulkopuolelle.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. "Poliittiseen suorapuheisuuteen ei olla Suomessa vielä totuttu." Olisko ehkä parempi termi poliitinen paskanjauhamattomuus ja ainot puolue joka ei ole vielä siihen kovin paljoa sortunut on perussuomalaiset joita kyllä painostetaan muiden puolueiden voimin jauhamaan kanssa paskaa. Lehdistö käy kovaa sotaa paskanjauhamattomuutta vastaan ja vatii koko ajan anteeksi pyyntöä rehellisyydestä(ts. teeskentelemättömyydestä) koska vain teeskentely on poliittisesti korrektia ja teeskentely on eräänlaista valehtelua seuraa siitä se, että poliittisesti korrekti puhe on puhdasta paskaa.

      Poista
  12. ”Meneillään on nyt maamme historiassa ennennäkemätön hyökkäys itse demokratian perusperiaatteita vastaan. Eduskuntavaalien tulos halutaan mitätöidä henkilöön käyvällä demagogisella hyökkäyksellä, jota tietyt mediat täysin häpeämättömästi vyöryttävät, vieläpä etsien operaatiolleen ulkomaista tukea.”

    Tämähän on itse asiassa sitä tislattua kommunismia, mikä saatiin suomalaistenkin käyttöön. Kuten tunnettua, neukut leikkivät demokraattisia vaaleja, edustajia piisasi. Minutkin kerran ehdotettiin Petroskoin kaupunkineuvoston jäseneksi. Sain siitä dokumentin ja kävin määrätyissä kohteissa esittämässä omia mielipiteitä asioista. Vähän ennen vaaleja kaikkien asuntojen oviin oli liimattu paperi, jossa luki: ”Äänestäkää A:ta. Allekirjoittajana oli Sotaveteraanien Komitea.” Minä olin B ja A voitti.

    Suomalaiset kommunistit ovat näköjään tyhmempiä kuin venäläiset. Olisi pitänyt liimata jokaisen asunnonoveen ilmoitus: ”Valitkaa A.” Suomalaiset kommunistit valitsivat vaikeimman polun: ”Eduskuntavaalien tuloksen mitätöiminen henkilöön käyvällä demagogisella hyökkäyksellä.” Eduskuntavaalit ovatkin paksunahkainen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen hyökkäys kun kommunistit saivat kuitenkin vain 0,3% äänistä. Onpa niillä voimaa.
      Mikä ihmeen ”hyökkäys demokratian perusperiaatteita vastaan”. Kuplassahan tämäkin seurue näyttää olevan.

      Poista
    2. Mulle ei ole ikinä selvinnyt yksi asia jos pystyisit valaisemaan hiukan, myös vihavaisen analyysikin saattaisi auttaa:

      Miksi nyt näitä poliittisestikorrekteja puolueita pitääkään kutsua niiden jäsenet ja kanattajat esim. neuvostoliiton järkyttäviä julmuuksia ja kauhuja, pystyvätkö he ymmärtämään olevansa tuon iljettävän jatkumon korruptoituneiden valtarakenteiden perillisiä ja onko kukaan koskaan suorittanut mitään itsetutkiskelua ja tullut johonkin muuhun tulokseen kuin siihen, että olen hyvä ihminen muita parempi?

      Tunnistivatko he koskaan vaikkapa 1980-luvulla tuota poliitikkojen ja median valehtelua? Ehkä tärkein kysymys on se halveksuivatko he koskaan moista käytöstä? Jos moneen kysymykseen vastaus on kielteinen, etenkin viimeiseen joka on normaalille empatiakykyiselle ihmiselle luonollinen kyllä niin luultavasti silloin ei varmasti ole kykenevä edes tunnistamaan neuvostoaikaista kansanhallintaa, eikä kommunistia eikä etenkään sitä mikä sitä on nykysuomessa, joku käsiterealisti oikonen voisi suomentaa tuon mitä yritän sanoa.

      Jos et halveksi etkä tuomitse heitä olet yksi heistä siellä teidän jättikovamuovipallossanne. Moniko firma muuten kaatuisi jos johtajat olisivat "poliitisesti korrekteja a.k.a. neuvostovastaisuutta vastaan" En tiedä jos joku teistä tulee pallosta ulos niin katoaako ne henkilöt johonkin vai onko se yhtä vaikeaa kuin jostain jehova piireistä tms.

      Entiset sdpeeläiset voisivat varmasti valaista tätäkin asiaa, että pystyikö sen jälkeen puhumaan rehellisemmin.

      Ja 0,3% jos et ymmärrä tuota neuvostoliittolaista kansanhallintaa ja että suomi ei koskaan eronnut neuvostoliitosta, et varmasti ymmärrä mikä on todellinen luku.

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kiitos vakavasta kirjoituksesta. Paljon kiitoksia. Toivoisi näiden kirjoitusten saavuttavan suuren lukijakunnan.

    VastaaPoista
  15. Totta tuo hyökkäys demokratiaa vastaan. Niin median kuin suuren yleisön suunnasta. Ajattelen että näin Suomi on paljastanut vain itsensä. Tätä me olemme.
    Meillä kansa ja media ovat mielestäni olleet jo pitkään valmiina mihin tahansa kunhan se on ideologisesti muotia ja antaa vaikutelman siitä että ollaan kiinni ajassa, se surkuhupaisa: " olla historian oikealla puolella."
    Näin muutamissa kysymyksissä jo jonkin aikaa, nyt tässä.

    Minulle tässä käynyt niin jo aiemmin, nyt enenevästi, että isänmaallisuus tässä lähtee miehestä kokonaan. Tälle maalle on vaikea toivoa parempaa kuin mitä se ansaitsee, jos se haluaa todellakin täyden suhteellisuudentajuttomuuden järjen tilalle.
    Tämä on Suomi nyt 2023.
    Eilen palvottiin USA:ta.
    Tänään yhden päivän tauon jälkeen palvotaan harhaa rasistijahdista.

    Pyydän anteeksi jos tämä isänmaattomuus loukkaa suoraselkäisempiä ihmisiä täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään pahoin, että nyt syntyi myytti natsi-Suomesta, jonka edistysmielinen väki niukasti pelasti ihmisyydelle...

      Poista
  16. Asioista perillä olevat ovat jo kauan tienneet, että suomalainen media on vähintään 50-prosenttisesti täyttä roskaa. Se toinen puoli on sitten enimmäkseen Helsingin (ja Ylen) ulkopuolella toimivia maakuntatoimittajia. Taloustoimittajat voi noin yleensä myös laskea enimmäkseen päteviksi, samoin yleensä ottaen toimitusten vanhempi sukupolvi, jopa Helsingissä.

    Nimim. Viestintäalalla toiminut, nuoria naistoimittajia kokemusten perusteella kuin ruttoa väistellyt

    VastaaPoista
  17. ”Tälle maalle on vaikea toivoa parempaa kuin mitä se ansaitsee, jos se haluaa todellakin täyden suhteellisuuden tajuttomuuden järjen tilalle.”

    Mainittu reportaasi on itse asiassa sen lausujan diagnoosi.

    --” Tälle maalle on vaikea toivoa parempaa kuin mitä se ansaitsee”. Suomelle mainittu puhuja ei siis halua toivoa parempaa.
    -- Eikö Suomi muka tiedä sitä, mitä se ansaitsee? Pelkääkö mainittu lausuja, että Suomi ansaitsee ydinaseita puolustautuakseen ryssää vastaan?
    -- Onko Suomen NATO-jäsenyys suhteellisuuden tajuttomuutta?

    Mainittu puhuja kertonee/opettanee seuraavan kerran miten Suomen pitää käyttää järjen antimia.

    VastaaPoista
  18. Jännä miten NS. Oikeisto nyt hämmästelee mediaa, viime vaalikaudella kuvailtiin PM persettä lehtien palstoilla, väitettiin huumeiden käyttäjäksi ym. Nyt tämä kaikki median esille tuomat kirjoitukset onkin ajojahtia vasemmiston suunnalta? Persujen tulee tottua tähän,kaikki kaivetaan kun ministeriksi ryhtyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pm esitteli itseään - ja siinä nimenomaisessa tarkoituksessa - instagramissa omilla sivuillaan. Kuva oletetusta tissivaosta levisi ympäri maailman ja ylevänä tarkoituksena oli tietysti jotain elämää suurempaa, naisen kehon vapauttamista mitä lie. Purra tuomitaan samaan hengenvetoon rasistisena, kun arvostelee sormenpäitä myöten mustiin vaatetettuja islamin naisia. Eroa on näiden median lemmikkien ja inhokkien kohtelun välillä.
      Pm olisi myös halutessaan voinut otattaa huumetestin hiuksistaan, jotta todellinen asiain tila olisi tullut selväksi.
      Oppositio käyttäytyi tuolloinkin varsin aikuismaisesti, ymmärtäen syyn ja seurausten vääjäämättömyyden.
      Mietipä ihan rehellisesti joitain todella tä(ö)rkeitä hallituksen tekosia, kuten Uniper-sotkua, olisiko silloin biletykseen keskittyneellä pm:llä ollut ihan aiheellisesti eron paikka?
      Media oli hiljaa silloin, nyt riittää kravatin kuosi ja Lindtmanin "vallattomuuksiin" verrattavat lohkaisut.
      Siellä Turun terroristi-iskun uhrien muistojuhlassa olisi kyllä saanut olla joku toinenkin muistuttamassa nollatoleranssista.

      Poista
    2. Uniper oli Fortumin hallituksen , ei Suomen hallituksen sotkuja, media tosin tätäkin väänteli? Biletyskohukin kuivui kokoon, kun todisteet jäi puuttumaan.

      Poista
  19. Lehtitietojen mukaa RKP ei kaada hallitusta vaikka kipuilee.

    Julkisuudessa liikkuu tietoja, että RKP aikoo kuitenkin näyttävästi protestoida Riikka Purran kirjoituksia vastaan. RKP ei puolusta naisten alisteista asemaa ja ihmisoikeuksia islamilaisessa kulttuurissa vaan hyväksyy sen.

    Protestiksi Purralle RKP:n kaikki kansanedustajat vetävät mustat säkit päällensä, kun eduskunta seuraavan kerran kokoontuu istuntosaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukisivat nyt edes sen Purran tekstin, joka oli hyvä ja realistinen. Ei pitäisi olla mikään yllätys, että Purra ei kannata maahanmuuttoa kehitysmaista, ja varsinkaan islamilaisista maista. Herra nähköön, kuka järjissään oleva kannattaisi !
      Ja säkki on aika hyvä kuvaus siitä kammottavasta vaatteesta, jota valitettavasti täälläkin näkee aina enemmän. Masentava näky, kun tietää sen taustalla olevan brutaalin ja takapajuisen ideologian.

      Poista
  20. Ennen kuului hokea neuvostoystävyyttä ja nähdä muissa neuvostovastaisuutta. Nyt nähdään rasismia.

    VastaaPoista
  21. Ennen neuvostovastaisuus oli politiikassa yleisin leimakirves. Nyt näyttää rasismi olevan ihan turbokirveen väärti. Toki vihapuhe ja kiihotuskin esiintyy välillä otsikoissa ja tuomioissakin.

    Neuvostovastaisuudesta ei liene ketään tuomittu Suomen oikeus- tai vääryyslaitoksessa sanktioihin...

    Kuka puolustaisi pikku Myytä. Näin kysyttiin joskus jossain lastenohjelmassa. Entäs kuka puolustaisi pikku Persuja pikku Purraa...

    VastaaPoista
  22. Jonkin verran kiinnitin huomiota edelliseen demokraattisesti valittuun pääministeriin kohdistunutta törkykirjoittelun vähäistä spekulointia; olemattomilla faktoilla saatiin aikamoinen myrsky vesilasissa! Ulkomailla enimmäkseen naureskeltiin, mutta esim Tynkkynen vaati pääministerin eroa, kun tämä oli syönyt aamupalaa.

    VastaaPoista
  23. Erittäin mielenkiintoinen kehityskulku - ja vielä ihan alussa? Suomihan on ollut "mallioppilas", vaikka varmaan suurella enemmistöllä ei ole mitään käsitystä mistä koulusta on kysymys. Puhumattakaan siitä, kuka laatii opetussuunnitelmat tai edes siitä kuka on koulun rehtori.
    Paljonhan on opittu, koska on vyörytetty eteenpäin pridea, hiilijalanjälkiä, ennallistamista, 15min kaupunkeja, heinäsirkkoja jne. Ja yhteistä varallisuutta kadonnut kymmeniä miljardeja mustaan aukkoon.

    Toistaiseksi kuitenkin kaikki hyvässsä järjestyksessä poliittisen koneiston kautta. Mikä ainakin omasta mielestäni onkin sitten ainakin meillä trimmattu niin, että tällaista ulkoa tuotavaa ja enemmistön intressejä vastaan olevaa ohjelmaa voitaisiin viedä mahdollisimman pitkälle.

    Sillä sellainenhan tämä poliittinen kuviomme nähdäkseni on. Oikeastaan kaikki kansalaisten perinteiset arvot, intressit, tavoitteet, elämäntavat, perhemallit jne. on liitetty tähän perussuomalaisten puolueeseen, joka on sitten ollut jo n. 15v media- ja somevoimin "perseestä" nimeä myöten. Skandaalinkäryinen ja viinantuoksuinen hahmogalleria hakkaraisineen. Mahdollisimman hankalasti samaistuttava ja ainakin omasta mielestäni suoranaisen nerokas kuvio ihan kansainvälisestikin. En voisi itse ainakaan keksiä parempaa.

    Mutta nyt jotenkin tuntuu, että tämä peruskuvio ei enää riitä vaikka varmastikin siitä olisi vielä paljon otettavaa. Nythän oikein alleviivataan kaikelle kansalle että asioita ei muuten enää ratkota vaalien kautta. Nämä arhinmäet, lindtmannit tai freudendahlit ei ole mitään sattumaa vaan boldauksia? Nämä saavat tehdä mitä tahansa mutta juuri persut joutuvat tilille, ja vielä paljon vähemmästä. Että tyhmempi ja hitaampikin huomaisi.

    Varmaan huomioitu sekin, että maamme laillisista siviiliaseista aika iso prosentti on persu- (ja kokoomus)miesten hallussa. Ja siitä huolimatta siis oikein ämyri laulaa, että vaalit eivät enää ratkaise. Tässä voisi myös huomioida senkin seikan, että Nato- jäsenyys mahdollistanee myös ulkoiset joukot valvomaan sisäistäkin turvallisuutta. Ja jopa senkin, että uudet aidat estävät myös maastapoistumista..

    No, tässä meni liikaakin piruja seinille, mutta juurisyy näille ehkä raflaaville ajatuksille se, että näen tilanteen hallituksen näin hajotessa hyvin vaikeaksi uudelle koalitiolle ja jotenkin tuntuu ettei kukaan sitä edes tosissaan mieti. Ja mikä merkillepantavinta, persut olisi voitu helposti syrjäyttää hallitusta muodostettaessa.

    Eli onko nyt tarkoitus, että mallioppilas näyttäisi sisäisen rähinän mallia seuraavaksi. Äimän käkenä tätä katselen.



    VastaaPoista
  24. Tämä oli kyllä ehdottomasti paras aiheeeen liittyvä näkemäni kirjoitus! Nykyajalle on tyypillistä, että asioista saa olla vain yhtä mieltä, joten kirjoitan nimettömänä. Olin kuitenkin pohtinut juuri samoja asioita. Erityisesti demokratian tarkoituksellista rapauttamista, mikä on pelottavaa ja turhauttavaa, koska se tekee äänestyksen merkityksettömäksi. Samoin jotenkin epämääräisen hahmottomasti mietin, toimiiko lehdistö nyt jotenkin väärin ja lainvastaisesti levittämällä vääristynyttä informaatiota (jopa ulkomaille asti Suomen mainetta tahraten) ja olemalla korjaamatta tilannetta, vaikka Purra on itse todennut, että tekstit on irrotettu asiayhteydestään. Tutustumalla teksteihin tarkemmin saa kyllä hyvän käsityksen siitä, miksi Purra on ja on ollut vihainen. Teksti on kyllä värikästä, välillä alatyylistä, tosin vielä enemmän tieteellisen analyyttistä ja menee sen vuoksi varmaan paikoitellen monelta tavalliselta pulliaiselta, itseni mukaan lukien, välillä yli hilseen. Mielipiteillä on kuitenkin asiapohjaa ja myös ikäviä henkilökohtaisiakin kokemuksia. Vaalien alla kuuntelin joka ikisen televisioidun vaalikeskustelun ja tuli käsitys, että Purra on asiallinen, myös provosoituna varsin korrekti toisin kuin monet muut, erittäin selkokielinen ja asioiden taustoihin perehtynyt, toisin kuin monet muut ympäripyöreästi puhuvat. Sama asiallinen käytös on jatkunut näihin päiviin asti. Sanotaan, että ihmiset yleensä aikuistuvat ja viisastuvat, tulevat vanhemmiten vähemmän kärkeviksi ja mustavalkoisesti ajatteleviksi. Joskus jopa muuttavat mieltään. Miksi Purra olisi poikkeus? Perussuomalaisten maahanmuuttokriittisyyden ei myöskään pitäisi olla millään lailla uusi ja yllättävä asia kenellekään eikä varmasti varsinkaan Purraa tai perusuomalaisia äänestäneille. Olen joissain asioissa perussuomalaisten linjoilla, joissain en. Ja kaikista ongelmista pitää pysytä puhumaan leimautumatta vaikka rasistiksi, mukaan lukien maahanmuutto. Demokratian jatkumista pidän kuitenkin erityisen tärkeänä ja se on nyt uhattuna. Toivoisin tämän blogin tyyppisen keskustelun saavan nyt julkisuudessa palstatilaa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.