lauantai 1. heinäkuuta 2023

Mikä se oikein hymyilyttää?

 

Vieläkös vitsaillaan?

 

Vitsi on muuan älyllisen elämän perustoiminnoista ja voisi jopa sanoa, että vitseistään ihminen tunnetaan. Joidenkin huumorintajuun vetoavat eniten kompastumiset ja täytekakkujen heittelyt, toiset nauravat kielellisiin merkityseroihin perustuville vitseille ja niin edelleen.

Vitsi on joka tapauksessa täysin vakavasti otettava asia ja kansakuntia ja heimoja erotellaan toisistaan huumorintajunsa perusteella. Meillähän voidaan selvästi erottaa ainakin itä- ja länsisuomalainen huumori ja väärässä paikassa harrastettu vääränlainen huumori tuottaa meillä ainakin epäluuloisia katseita, ellei pahempaa.

Englantilainen understatementilla pelaava kuiva huumori ja ranskalainen vihjaileva ésprit ovat selvästi eri asioita, vaikka molemmat liikkuvatykin älyllisellä tasolla.

Saksasta on sanottu että Deutscher Humor ist keine Sache des Lachens, mutta toki myös saksalaisilla on ominaisuutta nimeltä Gemütlichkeit, jossa ymmärrys elämän perimmäisestä koomisuudesta on läsnä aj saksalainen naurukin saattaa olla varsin jyrisevää olematta samalla pahantahoista.

Syvällinen huumorihan sisältää niin sanoakseni metafyysisen ulottuvuuden, jonka tapaamme vaikkapa Veikko Huovisella: mikäpä on ihminen muuta kuin meidän herramme kusiainen tässä maailmankaikkeudessa.

Simo Puupponen alias Aapeli puhui muurahaisista, mutta ne ovat kuin ovatkin jotenkin tosikkomaista porukkaa -ja siksi kyllä tietenkin erityisen naurettavia. Kyse ei ole nimittelystä eikä sanasutkauksesta: siinä liikutaan syvällä olemuksen tasolla, siellä mistä löytyvät saksalaisittain sanoen Das Ding an sich, tarkemmin selittämätön Dingsda ja niin edelleen.

Venäläinen huumori on kasvanut ja kukoistanut tyrannian varjossa. Ajatusten ja sanojen kieltäminen on huumorin ansari. Siellä se kehittyy reheväksi ja vastustamattomaksi, vaikka siitä rankaistaan ja ehkä juuri siksi (ks. Vihavainen: Haun freud vitsi tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)).

Totalitaarisen ideologian tunnistaa erehtymättömästi siitä, mettä se käy sotaa huumoria ja vitseja vastaan. Kuten Sigmund Freud totesi, vitsi on alitajunnan vapaapäivä, mutta totalitarismi ei hyväksy mitään vapaapäiviä. Siinä kaikki kuuluu politiikalle, mikään ei saa olla politiikan ulkopuolella eikä valtion Totuutta vastaan.

Vanhemmat ihmiset muistavat vielä Vitsi-Kemppaisen, joka edusti ns. SKP:n kirveslinjaa. Hän oli Kremlin vihoissa ja erehtyi jopa laskemaan leikkiä itsestään Brežnevistä, joka sentään oli maailmanhistorian edistysvoimien inkarnaatio.

Mutta eihän Kremlin koura Suomeen ylettänyt tuona aikana. Kommunisti Kemppainen saattoi vitsailla, vaikka samat asiat vaikkapa sosialidemokraatin suusta olisivatkin olleet poliittinen kuolemantuomio. Niin merkillinen oli se aikakausi.

Nyt ovat vitsit olleet vähissä jo toistakymmentä vuotta. Vitsi ei ole enää mikään naurun asia tiesivät saksalaiset jo kauan sitten ja meidän journalistimme ovat innolla istuneet heidän jalkojensa juuressa tätä uutta totuutta opiskelemassa (ks. Vihavainen: Haun vitsi vitsi tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)). Viimeistään tuo kuuluisa hihamerkkijuttu vuonna 2012 opetti asian kantapään kautta kaikille vakavamielisille euroihmisille.

Vitsit ovat nyt vähissä ja niistä langettaa lehdistömme saksalais-ranskalaisella vetoavulla nopeasti poliittisen kuolemantuomion.

Me eletään uutta aikaa, sanoi kansallisrunoilijamme aikoinaan. Näin oli aihetta kirjoittaa jo vuonna 2015 eikä tuhon ole enää mitään lisättävää…

 

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vitsit ovat vähissä?

 

 

Vitsi, vitsi!

 

 

Sigmund Freudilla oli hyviä oivalluksia, vaikka hänen teorioitaan ei nyt ottaisikaan ihan täydestä. Muuan oivallus koski vitsin olemusta: sehän vapauttaa yllättävästi alitajunnan huijaamalla yliminää, joka ei olisi koskaan voinut sallia kyseisen asian tajuamista.

Vitsi on siis tavallaan tie kiellettyyn tietoon. Kaikissa diktatuureissa se on sorrettujen salainen ase, vapauden valtakunta.

Neuvostoliitossa vitsi ei virallisen näkemyksen mukaan oikeastaan voinut olla mahdollinen. Niin sanottu kehittynyt eli kypsä sosialismi, joka maassa oli toteutunut jo 1950-luvun lopulta, tarkoitti, että yhteiskunnan ylärakenne eli kulttuuri täysin vastasi sen materiaalista perustaa. Toisin sanoen kaikki oli kohdallaan, oikeus toteutui maksimaalisesti ja vapaus vallitsi. Vapaus koski myös ajattelun vapautta, mutta kuten jo Marx oli ymmärtänyt, vapaudella oli luonnolliset ja objektiiviset rajansa ja todellinen vapaus tarkoitti välttämättömyyden hyväksymistä eikä sen irrationaalista vastustamista.

Sellainenhan olisi ollut vain koomista pään puskemista seinään.

Neuvostoliitossa ei siis oikeastaan enää ollut mistä vitsailla, ellei sitten kohteeksi otettu sitä joukkoa, joka halusi mahdottomia tai oli muuten tyytymätön vallitseviin oloihin, jotka olivat periaatteessa täydelliset.

Käytännössä vitsit eivät olleet kenenkään käskettävissä ja mitä pyhemmästä asiasta oli kyse, sitä varmemmin siitä väännettiin vitsiä. Itse asiassa Neuvostoliitosta etenkin Brežnevin aikana tuli todellinen vitsailun suurvalta. Stalinin aikana vitsailua oli tietenkin myös harrastettu, mutta siinä leikissä panokset olivat kovin suuret. Brežnevin aikanakin humoristit saivat varautua seurauksiin, mutta välttämättä sellaisia ei toki tullut, sillä vitsejä väänsivät itse asiassa kaikki. Ne olivat tie vapauteen.

Neuvostojärjestelmän romahdettua myös vitsit kärsivät inflaation. Todellisuus oli vielä entistäkin surkeampaa, mutta koska sen sai sanoa ja kaikki sen tiesivät, oli siitä turha vääntää enää vitsiä. Kaikki oli nyt sallittua, eikä se naurattanut, sillä olot eivät siitä parantuneet.

Myös meillä Kekkosen aikana ja sen jälkeen vitsailtiin kaikesta mahdollisesta. Kuten Helsingin Sanomien toimittaja juuri kolumnissaan totesi, SKS:n vuonna 1987 julkaisemassa koululaishuumorin kokoelmassa Kilon poliisi naurettiin vielä kaikelle mahdolliselle: vammaisille, juutalaisvainoille, seksuaalisille poikkeamille, neekereille ja niin edelleen. Tänään ei löytyisi kustantamoa, joka voisi julkaista moisen kirjan, toimittaja arvelee.

Mikä sitten saattaisi olla muutoksen syy? Ehkäpä olemme nyt sitten saavuttaneet sen (kehittyneen globalisaation?) kehityksen tason, jossa ei enää ole naurettavia asioita, ainakaan sellaisia, jotka liittyvät juutalaisvainoihin, naisiin, seksuaalivähemmistöihin, kansallisuuksiin ja rotuihin? Rotuja ei sitä paitsi taida enää olla olemassakaan?

En ole ihan varma, mikä oli Helsingin Sanomien kirjoittajan argumentti, mutta ymmärrän, ettei tuollaisia vitsejä enää suvaittaisi, koska ne nykyään, toisin kuin ennen osoittavat huonoa makua. Esimerkiksi englantilaiset eivät missään tapauksessa suostuisi sellaisia kertomaan eikä kuuntelemaan ja lienee oletettava, että he jostakin syystä ovat tässä asiassa enemmän oikeassa kuin me, vaikka en oikein tiedä miksi.

Muutos 1980-lukuun on tietenkin selvä. Niin sanottu poliittinen korrektius otti silloin vasta ensi askeleitaan Suomessa. Anglosaksisessa maailmassa se sen sijaan oli jo hyvässä vauhdissa ja vitsinkertojat löysivät herkästi itsensä leivättömän pöydän äärestä, jossa loukkaantujille määrättiin heidän kärsimyksistään käsittämättömiä summia. Tällaista ei meillä vielä ollut.

Nyt kaikki on toisin ja voimme olla ylpeitä siitä, ettemme enää puhu tai edes ajattele sopimattomia, vaan meilläkin yhteiskunnan päällysrakenne ja objektiivinen perusta vastaavat täysin toisiaan ja elleivät muuten rupea vastaamaan, niin mätkäistäänpä todellisen vapauden eli välttämättömyyden uhmaajille kunnon sakot. Näin se totalitarismin rakentaminen on ennenkin edennyt.

Vai onko ihmisten maku todella muuttunut? Yleisen sallivuuden lisääntyessä esimerkiksi seksuaalivähemmistöt eivät enää ole tabu, joten niiden naurettavuuspotentiaali on olennaisesti vähentynyt, mutta tuskin hävinnyt. Sukupuoleen liittyvät akka/ukkovitsit ovat myös hieman vähemmän huvittavia sukupuoliroolien muutoksesta johtuen: mikäli on täysin sallittua, että ukko on akkamainen ja päinvastoin, ei vitsille jää kovin paljon tilaa eikä tarvetta.

Mutta entä uskonnot, joukkomurhat, seksuaalirikokset ja muut perversiot? Kaikki ei todellakaan ole vielä muuttunut täysin sallituksi, nimenomaan uudet kiellot ja tabut luovat tilaa ja tarvetta vitsille. Ihminen on taipuvainen ymmärtämään enemmän kuin poliittinen korrektius haluaisi sallia ja vitsin paikka on juuri siinä: se on tie vapauteen, tai oikeastaan auttaa näkemään sen edes vilahdukselta.

Eikö siinä muka ole yhtään mitään naurettavaa, että tänne meidän maahamme jonnekin keskelle Pohjois-Karjalaa hankitaan maailman kaikkein primitiivisimmistä maista satamäärin muslimeita, jotka eivät voi syödä sianlihaa, koskettaa koiria, näyttää kasvojaan julkisella paikalla ja niin edelleen? Pelkäänpä, että tästä ja muista vastaavista nykyajan ihmeistä tullaan kyllä veistelemän vitsejä vaikka se kuinka kiellettäisiin. Tosin vitsin elintila kutistuu silloin, kun parodia on käynyt mahdottomaksi.

Etenkin koululaiset ovat aina olleet niin sanotun mustan huumorin mestareita. Kuten kreikkalaisessa tarustossa tapahtuvat kaikki mahdolliset kammotukset, mitä ihminen kykenee kuvittelemaan, samoin lapsen mielikuvitus luo hirviöitä, jotka sitten tapetaan vitsin voimalla. Totalitaarinen ajattelu ei lainkaan hyväksy sitä, että hirviöitä edes kuvitellaan, mutta lapset ovatkin yhä villejä, sivistymättömiä olentoja, joissa on sekä jaloutta että myös raakuutta.

Vitsien vastustajat tekevät toivotonta työtä. Orwellilainen newspeak saattaa kyllä kertoa meille, miksi se, mikä kuulostaa hauskalta ei ole lainkaan hauskaa ja miksi nauraminen väärissä paikoissa on väärin ja kuinka joistakin kansallisuuksista tai uskonnoista ei saa tehdä vitsejä, mutta toisista taas saa.

Mutta se on Sisyfoksen työtä. Turhaakin turhempaa on julistaa, ettei naurettavalle saa nauraa. Se on pelkästään naurettavaa.

 

32 kommenttia:

  1. "Totalitaarisen ideologian tunnistaa erehtymättömästi siitä, mettä se käy sotaa huumoria ja vitseja vastaan." Tähän on tultu, Taistolaisilla oli 70-luvulla Toveri niminen nuoriso lehti. Muistan kuinka eräs sinipaitatyttö yritti myydä lehteä minulle johon minä, että sinun Toverisi on liian totinen toveri minulle. Huumorin näivettymisellä on siis pitkät perinteet. Silloin taistolaisia oli etupäässä Ylellä, Tiedonantajassa ja jokunen jopa Kansanuutisissa. Nyt heidän perillisensä ovat vallanneet Hesarin ja käytännöllisesti katsoen koko median. Huumorin kuolemista on vauhdittanut myös naisten lisääntyminen mediassa ja politiikassa. Jos sanotaan kauniisti niin naisten huumorintaju on erilainen, mutta jos ollaan rehellisiä, niin kyllä sitä on myös vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. Naisten kanssa harvoin huumori kukkii.

      Poista
    2. "Huumorin kuolemista on vauhdittanut myös naisten lisääntyminen mediassa ja politiikassa. Jos sanotaan kauniisti niin naisten huumorintaju on erilainen, mutta jos ollaan rehellisiä, niin kyllä sitä on myös vähemmän."

      Ja tuntuu kuin huutaminenkin olisi samalla lisääntynyt.

      Poista
    3. Tästä naisten huumoritajusta olen jyrkästi eri mieltä.
      Voisin murjaista tähän yhden nykyaikana täysin sopimattoman vitsin, jonka lapsena kuulin nykyisin tiukasti vihreitä kannattavalta ystävältäni. Minkä vuoksi n-henkilöiden (tietänet, keitä tarkoitan :D) kämmenet ja jalkapohjat ovat valkoiset?...
      Varsinaista vitsiä eli vastausta kysymykseen en julkiseen internetiin tänä päivänä uskalla kirjoittaa. Jonnet ja Affut eivät muista, mutta Mikat ja Timot saattavat muistaa...

      Poista
    4. On paljon naisia, joille ei monitasoinen ajattelu aukene lainkaan. Luojan kiitos, on niitä muitakin.
      Tuo vaaleus perustui kai ruiskumaalaukseen.

      Poista
  2. Koulukiusaamista selvitellessä vitsi ja läppä on yleisin perustelu. Pahoinpitelyt ovat vaan leikkitappelua, sellaista läppää. Ehkäpä vitsiä väärinkäytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan se Junnilakin oikeesti kiusannut?

      Poista
    2. Tai sitten pahoinpitelyt ovat oikeutettuja, koska pahoinpitelijää itseään on kiusattu tai hän on kokenut itsensä kiusatuksi tai hän tuntee huonommuutta, koska hänellä ei ole niitä 800 euron Balenciaga-lenkkareita, jotka pelastaisivat hänen elämänsä ja itsetuntonsa...

      Poista
    3. Minua kyllä koulukiusattiin monta vuotta, mutta en minä silti huumorintajuani kadottanut.

      Poista
    4. Toinen reakoi huulenheittoon eri tavoin, eikä osanne kontrolloida siitä syntyvää tunnereaktiota.
      Osalla pojista tuo nujakointi vain tulee luonnostaan eikä kyse aina ole tappelusta tms. vaan he saanevat siinä jotain tiedä mikä olisi oikea kielikuva sitä kuvaamaan mutta jotain positiivista. Asia erikseen kun se nujakointi muuttuu oikeaksi tappeluksi. Muttei noita miesten urheiluseuroja, yms. voisi oikein muilla tavoin selittää, kuin että se on luonnollisempaa toisille.
      Eri urheilulajeissa on kumminkin säännöt, sitten on erikseen kilpailija tai valmentaja joka koettaa kiertää sääntöjä, pahimmassa tapauksessa vapauttaen vastapuolen pelaajan.
      Nyrkkeily lajina on jotenkin erikoinen, lätkitään vastapuolta että toinen tipahtaa. Mikä logiikka sellaisessa on?
      Tytöt taas eivät yleensä ota fyysisesti voimaa, (tosin poikkeustapauksia löytyy, sitten eri kansakunnissa on eri käytössäännöt, kengän viskely voi olla jonkun mielestä ihan toimiva herjausmuoto), mutta osa käyttää psykologisia toimia kiusaamiseen. Eivät teknillisesti eroa joidenkin lahkojen psykologisista kiusaamistoimista joissa taas yleensä on joku vanhempi herrasväki vastuussa siitä kiusaamisesta.
      Kiusaaminen itsessään on väärin mutta siinä pitäisi ottaa huomioon tekeekö joku sitä tietoisesti vaiko vahingossa.
      Eihän me hyvällä katsota hautarauhan rikkojaa, mutta jos henkilö kaivelee jossain toisaalla maata ja esiin tulee ihmisen luita niin ei häntä voi siitä syyttää.

      Poista
  3. Vitsejä ei kannata analysoida. Tulee vain puisevaa tekstiä. Vitsit on kerrottavaksi mutta nykyään vain luotettavassa seurassa. Ennen oli paremmin.

    VastaaPoista
  4. Yli kymmenen vuotta sitten professori Seppo Knuuttila lausui TV:ssä ohjelmassa huumorista puheen ollen:

    "Länsisuomalainen ihminen voi elää onnellisen elämän nauramatta kertaakaan elämänsä aikana."

    VastaaPoista
  5. Raskaan rikoksen tekijä voidaan määrätä mielentilatutkimukseen. Siinä käydään tutkittavan ihmisen koko elämä läpi alkaen neuvolakortista lapsuuden läpi aina rikoksen tekohetkeen. Vuosikymmenissä on kustakin aivan valtavasti tietoa, helposti löytyy satoja sivuja. Siinä saadaan tutkittavasta hyvinkin selvä kuva tai profiili. Lisäksi tutkittavaa haastatellaan vähintään viikkoja tai jopa pari-kolmekin kuukautta.

    On yksi mielenkiintoinen kysymys, joka esitetään tutkittavalle on: "Kerropa vitsi". Se on merkittävä kysymys, sillä usein käy niin, että tutkittava ei osaa tai pysty kertomaan ensimmäistäkään vitsiä, koska huumoria ei kertakaikkiaan löydy! Se kertoo aika paljon ihmisen luonteesta, joka on tietenkin muotoutunut aikaisemmasta elämänkaaresta, ja joka on jo usein paljastunutkin niistä satojen sivujen dokumenteista.

    Väitän tuntevani lukemattomia täysin huumorintajuttomia henkilöitä ja pystyn tunnistamaan sellaisen aika helposti. Ensimmäiseksi tulee mieleeni tyyppitapaus, eli joku yhteiskuntatieteiden maisterisnainen puhumassa ns. asiantuntijana narisevalla ja monotonisella äänellä jossakin aamu-tv:ssä ja ulkoinen habitus ei ehkä ole naisellisin, sanottakoon näin. Huumoria häneltä tuskin löytyy missään tilanteessa...

    Jos sitten käy niin, että huumorintajuttomat antavat raamit huumorille tai käyttävät sitä omiin tarkoitusperiinsä, niin kuin nyt Junnilan tapauksessa taisi käydä, ollaan vähä vähältä matkalla kohti kuilua. Luulenpa, että Pohjois-Korean tapaista täysin huumorista vapaata Suomea tai EU:a ei halua kukaan, mutta mistäpä tuon tietää? Huumoriton maa tai kansa ei voi olla oikealla tiellä, sillä huumoriton mielentilatutkimuksen kohde on aina tehnyt raskaan rikoksen.

    VastaaPoista
  6. "Totalitaarisen ideologian tunnistaa erehtymättömästi siitä, mettä se käy sotaa huumoria ja vitseja vastaan."

    Tästä voinevat kaikki olla samaa mieltä. Junnilan tapauksessa vaan päädyttiin tilanteeseen, että c'est impossible! Aika, paikka, asema jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin vähistä puista se "äärioikeistolaisuus" saatiin rakennettua. Tätä voivat jo venäläiset alan miehetkin ihailla. Jatkoa seuraa...

      Poista
    2. Kukas se sanoikaan farisealaisista, että he kuurnivat hyttysen mutta nielevät kamelin.

      Poista
  7. Tässä on näköjään jo useampaan kertaan ja aiheellisesti todettu, että totalitaariselle ajattelulle ja luonteenlaadulle huumori oli vakava asia, totinen asia ja jopa vihattava asia. Taas kerran olemme joutuneet näkemään, kuinka helposti tällainen suhtautuminen valtaa median. Tosikkomaisten normien mukaan on melkoinen joukko sellaisia kansanryhmiä, asioita ja ilmiöitä, joista saa ja joista täytyy käyttää vain poliittisesti korrekteja ilmauksia. Se on sellaista tabu-ajattelua, joka yleensä liitetään primitiivisiin kulttuureihin.

    Pahaksi ja sietämättömäksi ei yhteiskuntaa tee huumori vaan tosikkomaisuus. Se on se pelottava pakkopaita, johon vallanhaluiset yksilöt ja ryhmät haluavat ihmiset vangita. Se on se toimintamalli, jolla hyökätään ajattelun ja sananvapautta vastaan. Diktaattorit vaativat alamaisilta totisia ilmeitä ja tosikkomaista asennetta. He vaativat, että Johtajaan, Oikeaan Uskoon ja Oikeaan Oppiin pitää suhtautua kunnioituksella ja totisella naamalla. Niitä saa epäillä ei tulkita eikä niille hymyillä.

    Toisin kuin tosikkomaisuus, huumori haastaa ajattelemaan. Se tekee vaikeatkin asiat siedettäviksi, siinä missä tosikkomaisuus tekee minkä tahansa asian sietämättömäksi. Huumoria on vaikea, ehkä mahdotonkin määritellä, mutta oivaltaminen ja asioiden näkeminen epäsovinnaisista näkökulmista sekä tietynlainen selviämisen eetos kuuluvat oikeastaan aina siihen. Niin kauan, kun on huumoria, on uskoa elämään. Siinä missä vaikeassa tilanteessa toinen selviää pippurisella huumorilla, toinen valittaa surkeasti, kuinka kaikki on surkeaa ja kurjaa. Ei tarvinne sanoa, kummanko elämän laatu on parempi, vaikka ulkoiset olot olisivat täsmälleen samat.

    Kun huumoriin tuodaan mukaan poliittinen korrektius tai oikeastaan mikä tahansa sitä ohjaava ja rajaava aatteellinen kehys, se lakkaa olemasta huumoria ja siitä tulee virkahuumoria, ennalta tiedettävää, kaavamaista ja puisevaa. Aikoinaan itäisessä naapurissamme oli Krokodil-niminen pilalehti ja ikävystyttävämpää julkaisua ei välttämättä ole helppo keksiä. Voi suorastaan sielunsa silmillä nähdä ja kuulla, kun lehden toimittajat kokoontuvat käskynjaolle perehtymään huumoritiedottamisesta vastaavan virkamiehen antamaa tehtävälistaa siitä, mitkä instanssit ja minkälaisella tyylillä täytyy lehden seuraavassa numerossa huomioida.

    Siinä missä huumori suosii yllätyksiä ja vaihtelevia näkökulmia, tosikkomainen ajattelu ja siihen perustuva politiikka loksahtaa aina samaan yhden totuuden kaavaan, koska siitä puuttuu joustavuus ja vaihtoehtoisten näkökulmien hyväksyminen. Siksipä politiikan ei pitäisi olla liian totista touhua. Jos siitä tulee sellaista, ja valitettavasti meillä on niin tapahtunut viime vuosina, siihen tulee mukaan jokseenkin väistämättä sen Orwellin Iso Veli valtion piirteitä, jossa valvova silmä tarkkailee ja valvova korva kuuntelee kiellettyjä sanoja, kiellettyjä ajatuksia ja poikkeamia oikeaksi päätetyistä normeista. Huumoria kuitenkin tarvitaan erityisesti politiikassa, koska se edustaa joustavaa ajattelua ja avointa asennetta erilaisiin asioihin ja vaihtoehtoihin ja politiikan solmujen avaaminen vaatii joustavaa ajattelua sekä hiukan mielikuvitustakin. Tosikkomaisella suhtautumisella ja jäykällä asenteella ei ratkaisuja löydy ja jos johonkin ratkaisuun kaikesta huolimatta päästään, se ei suinkaan ole paras saavutettavissa oleva vaan pikemminkin huonoin edes jotenkuten hyväksyttävissä olevista.

    VastaaPoista
  8. Millaisille vitseille naurat kertoo paljon luonteestasi. Rasvaisten seksivitsien kertojat ovat usein… kaatumisvideoille nauraminen kertoo.. natsivitsien kertojien aktiviitteohin on kuulunut ( omien tuttavieni perusteella) mm Trumpin tukeminen, Capitolin valtauksen tietäminen edellusenä päivänä, ahtisaaren leimaaminen lähes massamurhaajaksi, SSWaffen veteraanien perinteenbtukeminen jnee jne. Olen varma että Berijalla oli omat vitsinsä…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas onkin sortin sakki! Nuo tietäjän kiinnostaisi.

      Poista
    2. Noinhan sitä voisi kuvitella kun kyllin kaavamaisesti ajattelee. Joskus, kauan sitten, tiimissäni oli kaveri, jolla oli tapana viljellä härsekjä rasistisia vitsejä. Kuinka ollakaan, projektiini tuli konsultiksi britti, jonka juuret olivat Etelä-Afrikassa. Pitkä musta mies. Olin lievästi sanottuna huolestunut, että kuinkas tässä mahtaakaan käydä, mutta turhaan huolestuin. Nämä kaksi tulivat ensi hetkestä toimeen keskenään suorastaan loistavasti. Niiden keskinäinen huulenheitto oli kyllä sellaisia, että sivullisia hirvitti.

      Poista
    3. Olisin kyllä kiinnostunut, että minkälaisille vitseille sinä naurat?
      Savolaisetkin on lupsakoita vitsaillessaan muiden kustannuksella, mutta kun itse joutuu kohteeksi, niin tosikkomaisuus puskee usein pintaan.

      Poista
    4. Sen verran voin auttaa, että harvoin löytyy kirja , jota lukiessa en naura ääneen.

      Poista
  9. Mutta mikä olisi vitsin vastakohta? Totisuus, tosikkomaisuus, byrokraattisuus, tylsämielisyys...? Nuo ovat ikään kuin tilannetta ulkoa päin katsoen annettavia määreitä. Mikä olisi vitsin vastakohta ihmismielen sisältä nähtynä, koettuna? Luulen, että se olisi epätoivo.

    VastaaPoista
  10. Nyt hymy perseeseen ja naamat näkkärix!

    VastaaPoista
  11. Jaakko Okker jolla oli itselläkin ”kokemusta” kirjoitti 5.3.1994 HS:ssa:
    ”VIELÄ 80-LUVULLA Neuvostoliiton suurlähetystö lähetteli ulkoministeriölle ja tasavallan presidentille nootteja "neuvostovastaisista" vitseistä, joita olin julkaissut Suomen Kuvalehdessä.
    Nyt Venäjän suurlähettiläs Juri Derjabin sanoo Kuvalehdessä minun olevan "vihamielinen mutta huumorintajuinen henkilö".
    Huumori on siis muuttunut neuvostovastaisuudesta lieventäväksi asianhaaraksi. Ehkä Tehtaankadullakin vielä joskus tajutaan, että huumori on ainoa uskonto, joka voi pelastaa maailman.
    Derjabinista en tiedä, mutta hänen kaksoisolentonsa Juri Komissarov oli vihamielinen ja huumorintajuton. Hän jankutti, että Neuvostoliitto oli aina halunnut pelkkää hyvää luoteiselle naapurilleen, kun taas Suomi oli uhannut hyväntekijäänsä, muun muassa rakentamalla Mannerheim-linjan, jonka turvin "voitiin suorittaa hyökkäysoperaatioita", ja ampumalla Mainilan laukaukset.”
    Koko artikkeli tätä (m-muuri): Edistys edistyy - Mielipide | HS.fi >>https://www.hs.fi/mielipide/art-2000003313838.html

    VastaaPoista
  12. Tarkkasilmäinen tarkkailija huomaa ilman apujakin, että Okkerin mielipide ilmestyi Helsingin Sanomissa Stalinin kuoleman 41-vuotispäivänä.

    VastaaPoista
  13. Oliko vihreillä jokin vihreiden vitsien keruukampanja?

    VastaaPoista
  14. Aina ajankohtainen radio Jerevan.

    Meiltä kysytään: Mitä tehdä ydinsodan syttyessä?

    Me vastaamme: Kääriytyä valkoisiin ja ryömiä hitaasti kohti hautausmaata.

    K: Miksi hitaasti?

    V: Ettei synny paniikkia.

    VastaaPoista
  15. Eikö anglosaksisessa maailmassa ole muuten perinteisesti vitsailtu irlantilaisista? Muistan, kuinka Suomen televisiossa oli asiaohjelma, jossa oli satunnainen matkailija eli Juhani Mäkelä. Yhdessä jaksossa kerrottiin siitä, että kuinka eri Euroopan maissa vitsailtiin naapurimaista. Samaan aiheeseen paneutui aikoinaan myös Armas J. Pullan kirja "Eurooppa, osaketalo - kansainvälistä naapuritoraa" vuodelta 1937. Suosittelen tätä kirjaa.

    VastaaPoista
  16. Koska meillä on teh internets, meillä on pääsy kaiken maailman pilakuviin ja karikatyyreihin. Kysymys kuuluukin, miten afrikkalaiset voivat tehdä niin törkeää pilaa ja pilakuvia afrikkalaisista mitä netistä löytyy. Liioteltuja kasvonpiirteitä, suuria huulia jne. Eikö Afrikassa tiedetä mikä on rasismia?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.