Pimeyden lähteillä

 

Kohti rationaalisuuden nollapistettä

 

On yllättävää havaita, miten nopeasti länsimaisessa julkisuudessa on luovuttu rationaalisesta ajattelusta ja ryhdytty sen sijaan käyttelemään merkkejä ja tunnuksia. Loogisen ajattelun ja järjen argumenttien sijasta esitetään tunteita ja hyveposeerausta. Ajattelu ja argumentointi jopa suoranaisesti kielletään.

On mahdollista, että asia liittyy maailman tietokoneistumiseen ja että sitä on ainakin vauhdittanut, vaikka tuskin aiheuttanut internet. Netissähän sosiaalinen media käyttää yhä enemmän algoritmeja, jotka etsivät ja sensuroivat sallimattomiksi julistettuja sanoja ja symboleja täysin riippumatta niiden omassa kontekstissaan saamasta merkityksestä.

Tämä merkitsee ajattelun syrjäyttämistä tunteihin ja samaistumiskohteisiin viittaavien symbolien tieltä. Kun miljardien ihmisten massat ovat täyttäneet internetin, ovat ne samalla myös tuhonneet sieltä järjen arvovallan, joka on nyt jo korvattu keinotekoisella ja jo lähtökohtaisesti järjettömällä symboliikalla. Puhtaimmassa muodossaan sitä ilmentää ns. emojien maailma.

Itse nuo emojit ovat paitsi anti-intellektuaalisia symboleja, enimmäkseen myös sangen lapsentasoisia kyhäelmiä, joiden muotokieli on alkeellista ja usein brutaalia, mutta toisaalta myös kaikkialla ymmärrettävää. Eihän niiden antamassa viestissä paljon ymmärtämistä olekaan.

On merkillistä, mutta tavallaan täysin odotettavaa havaita, että nuoret journalistit ovat nyt useinkin siirtyneet yrittämään poliittista vaikuttamista, mitä he pitävät työnään, juuri tuollaisten ajatuksettomien algoritmien tapaan ja niiden avulla.

Muuan sankaritoimittaja, joka siviilissä vähemmän yllättävästi toimii ns. influensserina meikkaamisen alalla, on nyt ryhtynyt etsimään netistä tiettyjä kiellettyjä tai vaarallisia sanoja, joita ovat joskus käyttäneet jotkut sellaiset poliitikot, joita hän vastustaa.

Ammattimaisen meikkaajan maailmassa on epäilemättä oleellista se, miltä jokin näyttää eikä se, millaisia ajatuksia ja pyrkimyksiä se edustaa. Journalistille tämän ei pitäisi riittää.

Muuan kauhistuttava käsite, joka tällaisen nykyajan intellektuellin silmissä leimaa käyttäjänsä on väestönvaihto. Kaikkitietävä wikipedia kertoo, että kyseessä on ns. salaliittoteoria, jonka vuonna 2010 esitti muuan ranskalainen herra Camus.

Kaikki ne, jotka käyttävät tuollaista sanaa, joutuvat tietenkin algoritmin haaviin ja sensuroidaan netissä, kuinkas muuten. Nykyaikaisen toimittajatason demokratiakäsityksen mukaan mikään ei olekaan sen luonnollisempaa ja tarpeellisempaa kuin edistyksen asialle vahingollisen aineksen sensurointi.

Varmemmaksi vakuudeksi Sanoma Oy on kysynyt peräti asiantuntijan mielipidettä siitä, onko väestönvaihto edes mahdollinen asia.  Varsin surkean pohdiskelun tuloksena tuo oikeinajatteleva asiantuntija on päässyt siihen johtopäätökseen, ettei sellaista oikein nyt taida ollakaan.

Mikäli asiantuntija olisi harrastanut historiaa, hän olisi kyllä löytänyt asiasta suorastaan loputtomasti esimerkkejä ja jopa aivan läheltäkin. Itä-Karjalassa oli kantakansallisuus eli karjalaiset enemmistönä vielä vuonna 1920. Nyt he ovat siellä enää pelkkä kuriositeetti.

Myös Viron, Latvian, Ruotsin, Ranskan ja Englannin tapauksia olisi kannattanut vilkaista. Uusi väestöaines on jo muuttanut niiden luonnetta peruuttamattomasti eikä prosessi ainakaan Baltian ulkopuolella ole suinkaan päättymässä.

Mitä tulee itse tuohon sanaan tai käsitteeseen väestönvaihto, käytin sitä jo vuonna 2009 kirjassani Länsimaiden tuho (s. 194-196). Vakuutan, että en ollut saanut käsitettä mistään ulkopuolisesta lähteestä, vaan keksin sen kyllä ihan itse. On myös epätodennäköistä, että hra Camus olisi saanut käsitteen minulta.

Totean mainitussa kohdassa, että näköjään ainoa kysymys, joka herättää keskustelua salonkikelpoisissa piireissä on väestönvaihdon nopeus. Silloin puhuttiin 20000-40000 maahanmuuttajasta vuosittain.

Jo hieman myöhemmin eli vuonna 2014 esitettiin jo täysin mieletön luku: Suomi tarvitsee kymmenessä vuodessa 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa.

Ajatuksen, mikäli sellaisesta voidaan tässä puhua, esitti merkittävä poliitikko Jyrki Katainen. En muista hänen pohdiskelleen sitä, mikä olisi tuon äkkiä maahamme haalitun siirtolaismassan demografinen kehitys sitten ajan mittaan. Eihän tilanne olisi tuollaiseksi jähmettynyt. Kantasuomalaiset olisivat tietenkin jääneet hyvin pian vähemmistöksi.

Ehkäpä olisi kiinnostavaa miettiä, mitä tuollainen maahanmuutto olisi itse asiassa saanut aikaan? Voisikohan se olla sallittua esimerkiksi jonkin ns. laatulehden sivuilla?

Nyt meillä ei ole miljoonaakaan maahanmuuttajaa, mutta vähemmistöksi jääminen saattaa kantaväestöä odottaa hitaamminkin toteutetun kolonisaation takia. Ei asiassa mitään salaperäistä ole, se on ihan aritmetiikkaa. Väestöasioissa olemme tekemisissä vuosisadasta toiseen jatkuvien prosessien kanssa. Ne ovat myös peruuntumattomia.

Tämä problematiikka näyttää nykyään kokonaan lakaistun maton alle, mikä liittyy yleiseen ajattelun tason madaltumiseen ja tyhmyyden yleiseen arvonnousuun.

Journalismilla on tässä asiassa niin sanottu tuhannen taalan paikka. Se voi joko kyynisesti tai tyhmyyttään suosia politisoitunutta tendenssijournalismia sen tasosta välittämättä tai sitten puolustaa järjen käyttämisen oikeutta ja jopa velvollisuutta.

Tilanne ei nyt näytä hyvältä. Päätoimittajat vastaavat lehtiensä tasosta ja heidän kannattaisi olla siigä huolissaan. Anti-intellektualismilla ei levikin lasku tule taittumaan.