Lahden takaa

 

Etelän perspektiivistä

 

Kari Tarkiainen, Taikaa ilmassa. Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta SKS kirjat, 2024, 148 s.

 

Kari Tarkiainen on henkilö, jolla on poikkeuksellisen hyvät valmiudet sijoittaa paikalleen ja toistensa rinnalle niin Suomi, Ruotsi, Viro kuin Venäjäkin.

Hän on syntynyt ja kasvanut Suomessa, luonut uran Ruotsissa, asuu Virossa ja on naimisissa virolaisen naisen kanssa. -Nykyään on kai aina syytä mainita myös puolison sukupuoli. Sitä paitsi hän on tehnyt paljon uraauurtavaa tutkimusta Venäjän ja Ruotsin/Suomen suhteista. Hänen kirjojaan on käsitelty tälläkin palstalla.

Essee on yleensä kepeähkössä sävyssä kirjoitettu kirjallinen tuote, jossa otetaan sellaisia vapauksia, joita tutkielmassa ei sallittaisi. Se kuuluu pelin henkeen ja kiihottaa ajattelemaan sellaisiakin mahdollisuuksia, jotka eivät toteutuneet ja huomaamaan asioita, jotka tuppaavat jäämään varjoon. Nimityshän tulee ranskan sanasta essayer -yrittää. Essee on siis suomeksi itse asiassa yritelmä.

Tämän kirjan esseet käsittelevät hyvin monenlaisia asioita, kielestä ja historiasta ruokakulttuuriin ja pihalintuihin. Viron eri osat tyypillisine piirteineen tuodaan esille ja kaiken kaikkiaan kirjassa on paljon sellaista tietoa, joka jokaisen suomalaisen olisi syytä Virosta ja virolaisuudesta tietää, mutta jota hän ei valitettavasti tiedä.

Kun kirjoittajana on niinkin mainio Viron ja sen naapurimaiden historian tuntija, olisi kyllä odottanut enemmän pohdiskelua virolaisten suhteesta saksalaisiin ja venäläisiin kautta aikojen.

Siinä olisi muuan kysymys, joka erottaa virolaisia suomalaisista hyvin selkeästi. Viron saksalaiset eivät ole olleet paralleeli Suomen ruotsalaisille. Viron valtauskin oli 1200-luvulla aivan tavattoman julmaa hävityssotaa.

Viron vapaussota taas ei ollut luokkasotaa toisin kuin Suomen vapaussota. Asia on niin selvä, ettei sitä edes hävinneellä puolella ole viitsitty yleensä kiistää, tiettyjä historiallisia konjunktuureja lukuun ottamatta.

Kaikilla asioilla on vähintään kaksi puolta ja sekä saksalaisilla että venäläisillä on ollut maassa myös myönteinen roolinsa ainakin jossakin historian vaiheessa.

Viro on poikkeuksellisen nationalistinen maa, kerrotaan ja tämä ilmenee aivan erityisesti suhteessa kieleen. Jos osaat viroa, olet yksi heistä, muuten ei. Äidinkieli on virolaisuuden ydin ja se on helppo havaita myös Tarton uudessa kansallismuseossa.

Tartto on muuten tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki ja on odotettavissa, että tuhannet suomalaisetkin matkustavat sinne. Se käy kätevästi vaikkapa uudella lentolinjalla Helsinki-Tartto.

Matkalukemiseksi kannattaa ottaa tämä kirja, mikäli haluaa tutustua edes muutamiin virolaisuuden peruskysymyksiin. Kirjassa on kiinnostavia havaintoja myös ja jopa etenkin nyky-Virosta, puolueiden ideologiasta kansallispuistoihin ja maiseman merkitykseen virolaiselle kansallistunteelle. Kaikkialla on ero Suomeen merkittävä.

Kaiken kaikkiaan kirja on varsin viihdyttävä ja kirjoitettu kohdettaan kunnioittaen. Yksi poikkeus tätä on ja se koskee ns. makuasioita.

Kirjoittaja väittää savulihan tekevän hernekeiton oudon makuiseksi ja varoittaa lukijaa edes kokeilemasta sellaisia herkkuja kuin Mulgimaan mulgipuder tai jouluinen musta makkara. Näistä asioista rohkenen olla jyrkästi eri mieltä. Hyvä mulgipuder on verraton herkku ja musta makkarakin varsin mainio murkina. Kunnon hernekeittoa taas en voi ilman savulihaa edes kuvitella.

Mutta näistä nyt ei kannata kiistellä, jokaisella on oma makunsa. Kyllä kirjaa voi suositella.