Kultapossukerho?

 

Älymystön ansiot ja synnit

 

Älymystö on käsite, joka voidaan ymmärtää ja on ymmärretty monella tavoin. Sen hahmo on sen historiassa ollut koko ajan muuttuva. Tuntuu siltä, että tämä monimielisyys jää tämän meidän aikamme lapsilta usein ymmärtämättä, kohti uuslukutaidottomuutta kun ollaan menossa.

Itse olen kirjoittanut aiheesta monia blogeja ja yhden kirjankin, ellei kaksi, mutta pakkohan se on lähteä siitä, ettei suurin osa kansaamme ole lukenut niitä eikä usein paljon mitään muutakaan.

Niinpä syntyy helposti harhakäsityksiä. Luulen olevani oikeassa, kun oletan, että eilisestä blogistani närkästyneet ja suorastaan vihastuneet henkilöt eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet, mistä kirjoitettiin.

Älymystö ei tarkoita niiden ihmisten joukkoa, jotka ovat erityisen älykkäitä. Se ei myöskään välttämättä ole kunnianimi kaikkien hyvien asioiden uhrautuville puoltajille, kuten venäläiseen älymystön, intelligentsijan itsensä lukevat ovat usein olleet taipuvaisia ajattelemaan. Se on sosiaalinen kategoria, jolla on poliittinen rooli.

Älymystöä ja erityisesti Venäjän intelligentsijaa (Vihavainen: Haun älymystö ja muut tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) on myös kitkerästi arvosteltu ja joidenkin mielestä sitä voidaan syyttää siitä, ettei Venäjällä 1800-luvulla syntynyt normaalia kansalaisyhteiskuntaa. Intelligentsijan moraalinen maksimalismi esti kaikki rakentavat kompromissit.

Kyllä älymystöä on käytetty myös haukkumasanana ja syystäkin. Ei siihen kuuluminen suinkaan ole itsestään selvästi laadun tae.

Vuonna 1909 ilmestynyt kuuluisa artikkelikokoelma Vehi (tienviitat, ks. Vihavainen: Haun vehi tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ) arvosteli venäläisiä intelligentsijaa juuri tuosta hedelmättömästä asenteesta ja katteettomasta itsekehusta. Toisaalta myös bolševikit olivat siihen syvästi tyytymättömiä ja Lenin sanoi, ettei intelligentsija ole kansan aivot, kuten se kuvittelee olevansa, vaan sen paska.

Bolševikkivalta määritteli sitten koko käsitteen uudelleen ja yritti luoda mieleisensä älymystön. Seurauksena oli lähinnä käsitteen merkityksen muuttuminen entistä moninaisemmaksi.

Historiallinen tosiasia tietenkin on, että naiset olivat tuossa ryhmässä kauan aliedustettuina ja syykin oli ilmeinen. Venäjällä heitä kuitenkin ajan oloon nähden oli paljon ja muutama terroristi on jäänyt historiaankin.

Myös Dostojevskin Riivaajissa tapaamme naispuolisen nihilistin eli siis intelligent-tyypin, joka on ammatiltaan kätilö.

Naisten ja erityisesti keskiluokkaisten osallistuminen yhteiskunnalliseen elämään oli pakostakin suhteellisen vähäistä ja kätilön koulutus oli yksi harvoja tarjolla olevia koulutusväyliä yleissivistävien koulujen lisäksi.

Menneisyyttä emme enää voi muuttaa ja siihen vihastuminen lienee asenteista hedelmättömimpiä.

Täytyy kyllä sanoa, että hieman yllätyin huomatessani, että vähäinen pohdiskeluni, jossa sivuttiin naisten historiallista roolia älymystön piirissä, sai aikaan kovin aggressiivisia reaktioita, joille yhteistä oli se, että niitä puuttui kaikki informaatio siitä, minkä nimenomaisen asian kanssa oltiin eri mieltä ja miksi. Kun varsinainen ajatus puuttui, olisi aikamme tavan mukaan voitu yhtä hyvin piirtää ns. emoji.

Samaa tasoa edusti syytös misogyniasta. Tämä käsite muistuttaa lähes joka suhteessa taannoista neuvostovastaisuuden käsitettä. Sillä ilmaistaan pahastumista sen takia, ettei joku ajattelekaan siten, kuten hänen ainoan oikean ideologian mukaan pitäisi ajatella. Asian määrittely sitten jää kokonaan pahastujan oman harkinnan varaan.

Neuvostovastaisuuden käsite ja etenkin älymystömme suhtautuminen siihen huvitti minua aikoinaan suuresti ja samaa täytyy sanoa sen nykyisestäkin vastineesta.

Molemmat olivat/ovat ortodoksisen intelligentsijan (sellaiseksi ne yleensä kehittyvät) piirissä suuria tabuja, jonkinlaista syntiä henkeä vastaan, jota ei tarvinnut analysoida ja jota ei saanut antaa anteeksi.

Mutta eihän se maailma siitä muuksi muutu, jos joku yrittää selittää mustaa valkoiseksi tai haluaa uskotella, että kaksi kertaa kaksi on viisi. Tällaiset yritykset ovat kyllä aina olleet ns. älymystölle ominaisia sen taistelussa tervettä järkeä vastaan.

Lopulta jälkimmäinen aina kuitenkin vie luonnin pakosta voiton, mutta siihen aikaan älymystö onkin jo rakentamassa uutta pilvilinnaansa, jota se tarjoaa vajavaisen maallisen todellisuutemme pyhäksi vertauskohdaksi.