keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Kohti totuuden hetkeä

 

Sekurokratian agonia

 

Arto Luukkanen, Putinin perukirja. Tarina Venäjän sekurokratian itsetuhosta Ukrainassa ja siitä, kuinka Suomi karkasi idän karsinasta Naton pilttuuseen. Docendo 2024, 461 s.

 

Kroisoksen kohtalo on tunnettu (ks. Vihavainen: Haun kroisos tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Häntä ylistettiin ja hän itse ylisti itseään ihmisistä onnellisimpana. Kaikki meni hyvin.

Yhtäkkiä Kroisos sai kuitenkin nähdä menettäneensä kaiken. Persian suurkuningas Kyyros oli tehnyt lopun hänen koko maallisesta onnestaan ja häntä itseään uhkasi piinallinen kuolema polttoroviolla.

Hätiköity oli ollut johtopäätös siitä, että Kroisos olisi täytynyt julistaa onnelliseksi. Ihmisen elämän tilitys voidaan tehdä vasta hänen kuoltuaan: kukaan ei ole onnellinen (latinaksi Nemo ante mortem beatus) ennen kuolemaansa sanoi Solon, ihmisistä viisain.

Onnellisen Putinin perukirja voisi olla uljasta luettavaa: Venäjä nostettiin polviltaan, nälänhädästä siirryttiin maailman suurimmaksi viljan viejäksi, raunioituneeseen ruostevyöhykkeeseen pumpattiin elämää, Venäjä nousi elintasoltaan maailman hyvinvoivien maiden kastiin, ja sen rappeutuneet kaupungit pesivät kasvonsa. Itse Putinista tuli maailman rikkain mies.

Kansansuosio kasvoi suureksi, mutta alkoi sitten horjua, kun politiikka muuttuikin vaihtoehdottomaksi. Venäjän uusi keskiluokka osoitti vakuuttavasti tyytymättömyytensä demokratian pilkkaamiseen. Se oli alkanut uskoa tuohon demokratiaan. Se halusi vaihtoehdon.

Se oli silloin, mutta nyt, kuten runoilija sanoo. Putin ja hänen lähipiirinsä eivät demokratiaan uskoneet. Sen sijaan he uskoivat joukkojen manipuloitavuuteen, siihen, että mitä tahansa oli mahdollista ja usein syöttää kansalle, kunhan vedettiin oikeasta narusta. Venäjäksi käytettiin verbiä piarit, se oli ja on huikean kansallinen versio käsitteestä PR.

Kuten muuan Luukkasen siteeraama tutija huomauttaa, neuvostovallan kaudella totuutta toki loukattiin ja vääristeltiin ehtimiseen, mutta sitä pidettiin joka tapauksessa tärkeänä käsitteenä. Sen olemassaoloon uskottiin. Nyt on toisin.

Venäjän tapauksessa parasta piaria tuon kriisin ratkaisemiseksi oli vetoaminen kansalliseen suuruuteen ja ulkoiseen vaaraan. Krimin palauttaminen pyyhki pois sen tyytymättömyyden, jota Putinin hallinnon mielivaltaisuus oli aiheuttanut. Itä-Ukrainan interventio ja sittemmin Ukrainan sota tiivistivät kansakunnan itse hankittua ulkoista uhkaa vastaan.

Mutta sota oli vahinko. Tarkoitushan oli tehdä vain erikoisoperaatio ja jatkaa näin imperiumin palauttamista, joka oli ollut helppoa ja jota kukaan ei kyennyt vastustamaan.

Sodat ovat kuitenkin aina vaarallisia ja laskemattomia, vaikka niiden ennustamiseen on värvätty kokonaisia asiantuntijoiden armeijoita kaikissa maissa.

Ennusteet ovat olleet varsin ennustettavia: kahdessa kuukaudessa asia ratkeaa, ellei se ratkea jo kahdessa viikossa. Roviolla istujan kohtalo on jo määrätty, epäselvää on yhä vain se, milloin se sytytetään.

On olemassa runsaasti syitä siihen, miksi Putinin täytyy hävitä sota, johon hän taitamattomuuttaan syöksi maansa. Ne ovat luonteeltaan sekä taloudellisia että poliittisia ja lisäksi kilpailevien voimaryhmien ristiriidat odottavat vain purkautumistaan.

Tämä on se yleinen kuva, joka meillä on Putinin kohtalosta ollut jo hyvän aikaa. Arto Luukkanen on hyvin perehtynyt sekä länsimaiseen että venäläiseen keskusteluun tästä aiheesta ja selostaa sitä monipuolisesti uudessa kirjassaan.

Kirja on hyvä Venäjän lähihistorian kertaus nimenomaan sen poliittisen järjestelmän kannalta. Itse Ukrainan sodankin vaiheet ovat monen mielessä jo mennet pahasti sekaisin ja tämän kirjan avulla on mahdollista palauttaa mieleen, miten kaikki on kehittynyt, missä vaiheessa on milloinkin oltu.

Itse asiassa Putinin perukirjaa on vielä aikaista kirjoittaa. Diktaattorin väistymistä tavalla tai toisella on ennustettu yhä uudelleen, mutta se on vain itsepintaisesti jäänyt tapahtumatta. Toki Venäjä Putinin jälkeen on todennäköisesti paljon mahtavampi kuin ennen häntä, mutta edes se ei ole ainoa mahdollinen vaihtoehto.

Mikä pahinta, Venäjä näyttää nyt oleva sodassa niskan päällä ja on täysin mahdollista, että se voittaa taistelun. Voittaako siinä samalla Venäjän kansa, kansakunta, onkin jo sitten aivan  toinen asia.

 Todennäköisesti se on jo tuomittu häviämään tässä kaupassa ja menettämään hyvinkin paljon jopa sellaista, joka ei ole ajan mittaan korvattavissa, kuten tapetut ihmiset, mutta tulevaisuus nyt on vain yhä avoin.

Kirjoittaja valottaa kiinnostavasti Ukrainan sodan seurauksia sekä Venäjällä että sen valtapiirissä, kuten Kaukasuksella, jossa se on menettänyt kasvonsa ja uskottavuutensa. Myös Putin itse osoitti olevansa heikko, kun Prigožinin Wagner-joukot lähestyivät Moskovaa. Hänen puolustajansakin olivat hampaattomia.

Luukkanen kuvaa Prigožinina, ”Putinin kokkia” todelliseksi alamaailman aateliseksi, jotka tunnetaan nimellä vor v zakone. Termin kirjaimellinen kääntäminen ei kannata, siitä seuraa vain sekaannuksia.

Joka tapauksessa nämä oman rikollisen alakulttuurinsa kunniakoodin puitteissa toimivat pomot ja heidän käskyläisensäkin ovat kivikovaa ainesta. Siinä porukassa Putin on vain nöössipoika ja tajuaa sen itsekin. Hänellä on kyllä nyt valtaa yli koko Venäjän maan, mutta se taitaa olla heikoissa kantimissa. Monet eivät kunnioita häntä lainkaan.

Entä kansa? Onko se tyytymätöntä? Miten sillä menee taloudellisesti? Saattaisiko se taas tulla kaduille, kuten vuonna 2012 tai vaikkapa vuonna 1917?

Entä uskalletaanko Venäjällä kritisoida Putinia? Kyllä vain. Luukkanen nostaa esille erään akateemisista piireistä nousseen kriitikon, joka ruotii säälimättömästi Putinin politiikkaa useammissakin artikkeleissa.

Ne on julkaissut Nezavisimaja gazeta, joka on merkittävä lehti, vaikka sen nimi ”riippumaton lehti” onkin pelkkä vitsi. Riippumatonta ajattelua joka tapauksessa on ja sitä jopa hieman julkaistaan.

Luukkanen on sitä mieltä, että ennen pitkää loppuvat niin hallitukselta rahat kuin kansalta pelko. Nykyinen meno tulee tiensä päähän. Vaihtoehtoja Putinille on useita, eikä mikään niistä näytä erityisen miellyttävältä.

Venäjä ei silti ole mikään pahan valtakunta, josta ei mitään hyvää voi löytyä ja joka nyt vain aina käyttäytyy kuten se käyttäytyy, toisin kuin muut maat. Se on sitä paitsi aina naapurimme ja sen kanssa on pärjättävä.

Paradoksi on, että Suomi on nyt potentiaalisesti vaaranalaisessa asemassa. Natoon liittyminen oli historiallinen mullistus, jolla on ansionsa, mutta myös vaaransa ja varjopuolensa. Suhteet Venäjään on vielä palautettava ja asia on syytä ymmärtää jo nyt.

Mutta miten sodasta päästään irti? Naiiveimmat poliitikot ovat edustaneet jonkinlaista fundamentalismia, jonka mukaan rauha on mahdollinen vain palauttamalla status quo ante bellum ja viemällä rikollisen hyökkäyssodan syylliset ja sotarikolliset oikeuden eteen.

On selvää, ettei nykyinen hallinto suostu sellaisiin ehtoihin eikä niitä vaativilla toisaalta ole ollut ja tuskin tuleekaan olemaan voimaa pakottaa niitä hyväksymään. Tuollaisen variantin piarisointi Venäjän kansalle saattaisi myös olla ylivoimaista.

 Onko tulevaisuuden realistisin vaihtoehto Korea-varaintti, jossa rintamalinja jää maiden tosiasialliseksi rajaksi?

Kirjoittaja on varma, että nykyinen hallinto on suuren romahduksen edessä, mutta kukapa tietää, milloin se tapahtuu. Tai tapahtuuko se sittenkään ihan varmasti? Ja mitä merkitseekään BRIKCS-maiden tuki Venäjälle ja niiden pyrkimys moninapaiseen maailmaan, jossa USA:n ylivalta olisi murrettu. Sitä olisi voinut ruotia enemmänkin kuin vain Kiinan, Turkin, Venäjän ja Iranin ”kelmien kerhon” touhuja.

Putinin roviota ei vielä ole sytytetty. Hän voisi nyt huutaa uutena Kroisoksena Solonin nimeä ja tunnustaa, että tuhosi onnensa hybriksellään. Ehkäpä Kiinan Xi haluaisi näytellä nykyaikaisen Kyyroksen roolia ja pelastaa Putinin neuvonantajakseen?

Venäjä ansaitsisi jo jonkun paremman johtajan, eikä se Putinin johdolla pääse onnettomuudestaan.

23 kommenttia:

  1. Taas tuli keikka kirjaston varausohjelmaan...31 edellä.

    VastaaPoista
  2. "Ehkäpä Kiinan Xi haluaisi näytellä nykyaikaisen Kyyroksen roolia ja pelastaa Putinin neuvonantajakseen?"

    Ei nyt neuvonantajaksi, mutta Kiinan vasallivaltion kuuliaiseksi käskynhaltijaksi.

    VastaaPoista
  3. "Se on sitä paitsi aina naapurimme ja sen kanssa on pärjättävä.

    Paradoksi on, että Suomi on nyt potentiaalisesti vaaranalaisessa asemassa. Natoon liittyminen oli historiallinen mullistus, jolla on ansionsa, mutta myös vaaransa ja varjopuolensa. Suhteet Venäjään on vielä palautettava ja asia on syytä ymmärtää jo nyt."

    Se on nykyisessä "Nato-Suomessa" todellinen valtiomies, joka tämän hyvissä ajoin tajuaa: ei ole Suomen etu siirtyä läheisen Venäjän taskusta kaukaisen USA:n taskuun. Minua Natosta tuleva Suomen ylistys on alkanut hirvittämään, vaikka ratkaisun vieläkin hyväksyn; näinkö nuo noin kovasti Suomea rakastavat ja sen hyvää ajattelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse rakastaa, kunhan auttavat tarvittaessa puolustautumaan. Kumma juttu, kun uhkaavassa tilanteessa kaivataan liittolaisia, joilla on kykyä ja ennenkaikkea kalustoa auttaa, niin nyt onkin paha juttu, kun liittoudutaan Naton kanssa. Onhan siellä nyt ollut aika suuri joukko muitakin jo USA:n "taskussa", eikä ole maa niitä vielä nielaissut. Voisi Baltian maillakin olla orpo olo ilman Nato-jäsenyyttä, varsinkin nyt kun on selvinnyt Venäjän suunnitelmat Ukrainankin denatsifikaation toteuttamistavoista.

      Poista
    2. Et lukenut kunnolla "hirvittämään, vaikka ratkaisun vieläkin hyväksyn". Pointti oli se, että ylenmääräinen kehu saa epäilemään, että ollaan valmiita puolustautumaan Venäjältä viimeiseen suomalaiseen. Raaka fakta on, että tuen hintana on all in -sitouminen USA:n ja Naton/EU:n globaaleihin intresseihin, esimerkiksi kamppailuun arkisista luonnonvaroista.

      Poista
    3. Amerikkalaisiakin on aika paljon kuollut Euroopan pelastustalkoissa maailmansodissa. Itse asiassa venäläisiäkin avustivat materiaalisesti aika paljon Hitleriä vastaan.
      Nythän on USA:sta enenevässä määrin kuulunut ääniä, että eurooppalaisetkin voisivat tehdä ja satsata edes sen sovitun määrän puolustukseensa eikä odottaa aina amerikkalaisia hätiin tarvittaessa.
      Vaikka ainahan sillä ameriikkalaisella on tietysti ketunhäntä kainalossa, toisin kuin venäläisillä, jotka aina puhuvat niin vilpittömästi tottakin... Tuo ylenmääräinen kehuminenhan muuten kai kuuluu Ameriikassa tapoihin.

      Poista
    4. Onhan se Putin hullu, mutta ei kai niin tyhmä, että oikeasti pitäisi Natoa potentiaalisena hyökkääjänä. Eikö tuo Nato- ärhentely ole lähinnä sisäpolitiikkaa ja kansan pelottelua varten. Ja tietysti Naton laajentuminen ärsyttää Putinia suunnattomasti sen vuoksi, että Naton avulla pienet naapurimaat voivat puolustautua, ja päästä irti Venäjän "etupiiristä", vai mikä se oikea termi onkaan. Kai hänkin nyt ymmärtää, mitkä Venäjän mahdollisuudet Natoa vastaan olisivat, kun Ukrainakin on noin kova vastus.

      Poista
  4. Putin ei anna jälkeen yhtään, eli ei anna periksi. Leningradin kaduilla oppinsa saanut pienikokoinen, mutta sisukas Putin on huomannut sen, että jopa isommat ja vahvemmat väistyvät ja luistavat, kun on tarpeeksi agtessiivinen ja häikäilemätön. Siinä tilassa Putin on nyt.

    Pahaa pelkään, että nykyinen tianne jatkuu vuosia ja taas vuosia. Se on nitsevoo, vaikka Venäjän kansa kärsisi miten massiivisesti tahansa, pääasia tuntuu olevan että kunhan myös Ukraina kärsii. Heikko länsi, tai sen heikot poliitikot ovat Putinin käytöksen jatkuvuuden varmin tae.

    VastaaPoista
  5. En päässyt täysin perille, oliko tuo käsitys Suomen nykyisestä strategisesti (lisään: erittäin) vaaranalaisesta asemasta Luukkasen kirjasta vai Vihavaiselta - vai molemmiltako.

    Maallikkona olen joka tapauksessa sitä mieltä, että käsitys ainoa oikea kaiken nykyisen propagandarummutuksen keskelläkin. Päättäjien pitäisi vihdoinkin alkaa ottaa se vakavasti, Suomen turvallisuuden nimessä, siitähän he ovat vastuussa.

    Ukrainan sodan alussa oli hämmästyttävää lukea, miten esimerkiksi maan suurimman päivälehden päätoimittaja voisi sanoa kirosi Paasikiven-Kekkosen linjan, joka oli taannut Suomen kansalle rauhan lähes 80 vuodeksi. Ja kuinka suuren kaupungin Paasikivi-seuran (!) puheenjohtaja oli lehtiartikkelissaan lähes samaa mieltä ("Paasikivikin olisi nyt Natoon liittymisen kannalla".).

    Mitkähän mahtoivat olla lukemattomien heidän kaltaistensa motiivit: Vihavaisen mainitsema naiivius, yleinen laumahenkisyys ja miellyttämisen halu, ylisukupolvinen "ryssäviha" vai monien tämäntyyppisten tekijöiden kasauma?

    Joka tapauksessa Suomi on nyt mielestäni ajettu kovin vaaralliselle, tahallisen antagonistiselle tielle.

    PS "Putinistiksi"-huutelijat älkää suotta vaivautuko - tai keksikää edes jotain vähän fiksumpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa, että olet puoleksi oikeassa: joka toinen jaan huolesi ja kaipuusi vanhaan hyvään Paasikiven-Kekkosen linjaan, joka oli todellakin taannut Suomen kansalle rauhan lähes 80 vuodeksi. Joka toinen hetki sitten ajattelen, että Putinin joulukuun 2021 puheen ja Ukrainaan hyökkäyksen myötä edellytykset tuolle linjalle ovat peruuttamattomasti kadotetut ja ainoa vaihtoehdot olivat olleet Putinin hyväntahtoisuuteen (!) nojautuva puolueettomuus tai peräti sitoutuminen Venäjän etupiiriin, esim uuden YYA-sopimuksen kautta. Ei sekään olisi ollut hyvä.

      Poista
  6. Kannatin Natoon liittymistä heti Neukkulan romahduksen jälkeen ja kannatan sitä vieläkin, vaikka nyt pitkin hampain, sillä Nato, niin kuin koko ns. vapaa maiilma ole enää niin kuin ennen. Natoon liittyminen oli huono juttu, mutta todennäköisesti liittymättömyys olisi ollut vielä huonompi juttu. Luotan nimittäin siihen, että Bidenin, Macronin Trudeaun ja mitä näitä pellepressoja nyt lännessä onkaan, aika päättyy pika puoliin ja Länsi palaa vapaan maailman puolustajan juurilleen. Nythän EU, Kanada ja Usa ovat leikkineet totalitarismin kanssa ja vaara on suuri vieläkin, mutta eiköhän se siitä. Typeyys ja manipulointi ovat mahtavia voimia, kiitos median, mutta terveellä järjellä on myös kovia kannattajia. Wokeporukallahan ei ole munaa, joten se parhaiden nauraa, jolla on testotasot vielä kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tulipa kahteen kertaan. Sellaista se on, kun kalkkis yrittää pärjätä ja näissä nörttien kuvioissa.

      Poista
  7. Kannatin Natoa heti Neukkulan nyrskähtämisen jälkeen ja kannatan vieläkin, vaikkakin pitkin hampain, sillä tässä välissä vapaa länsi muuttui ihan villiksi wokelänneksi. Lähes kaikki muut toisinajattelikaverini ovat kovin natovastaisia ja osa jopa putinmyönteisiä ja ymmärrän hyvin heidän perusteensa, mutta he eivät ymmärrä, kuinka liittymättömyys olisi sittenkin se suurempi paha, sillä väistämätön fakta on, että vaikka Ukraina on melkoinen venkoilija ja korruptiopesä, niin Venäjä aloitti sen sodan, joten meillä on aina vaan naapuri, jonka vieressä ei ole rauhaisaa uinahtaa.

    Perustan näkemykseni myös siihen, että vaikka Nato ja pääosa Länttä on nyt kaiken maailman pellepressojen kuin Biden, Macron, Trudeau ja sen sellaisten käsissä, niin heidän aikansa alkaa olla ohi ja länsi palaa pikkuhiljaa juurilleen vapaan maailman puolustajaksi, koska niin kuin Kiinasta, Venäjästä ja Arabimaailmasta näemme vapauden puolustuksen aika ei ole ohi. Ps. Me kun ollaan näissä maailman aatevirtauksissa aina peränpitäjinä, niin mekin ehdimme valita vielä wokepressan, mutta eiköhän me pärjätä senkin kanssa, varsinkin jos seuraavaksi saataisin oikea mies tai vastaava pääministeriksi.

    VastaaPoista
  8. Ei Paasikiven-Kekkosen-Koiviston linja Suomessa minnekään ole kadonnut, se vain on nyt "maan alla", sattuneesta syystä. Kun Ukrainan sota tulee jatkumaan vuosikausia, Suomessa käydään vielä monet merkittävät vaalit, ja tilanne voi muuttua täysin toiseksi, kuten Unkarissa tai Slovakiassa, tai kuten Saksassa tai Ranskassa vaikuttaa käyvän, eli aletaan sitten uusien henkilöiden kautta rakentaa parempia yhteyksiä Venäjään. Näillä kahdella maallahan on vuosikymmenien tiiviit ja lämpimät suhteet Venäjään, eli nämä kaksi EU:n johtavaa maata eivät katso, eivätkä koskaan ole kokeneet Venäjää vihollisekseen, senhän jokainen voi nähdä?

    Saksan AfD ja Ranskan Kansallinen liittouma ovat hyvin venäläis myönteisiä, koska näillä kahdella puolueella ei kertakaikkiaan ole kannatusta ensinnäkin EU:n hallitsemattoman maahanmuuton edistäjinä, ja ne näkevät Afrikan, Afganistanin, ja myös aasialaisen muuttoliikkeen olevan suorastaan kansallinen itsemurha, ja kukaties kristillisen eurooppalaisuuden tuho? Toinen asia on hysteerinen woke-ideologia, joka tunnetusti ei saa em. puolueissa minkäänlaista kannatusta. Putinin Venäjää ei nähdä tässä katsannossa vihollisena, vaan jopa ideologisena kumppanina, ja Putin tietää tämän, ja osaa käyttää tätä hyödykseen, sillä venäläisillä on aikaa, uskallusta ja ennen muuta pelisilmää.

    Nämä kaksi puoluetta saavat jatkuvasti lisää kannattajia, koska matalan intensiteetin sota on Ranskassa ja Saksassakin, de facto arkipäivää. Se menee ja on mennyt kansalaisten ihon alle, ei Ukrainan sota. Viimeksi Ranskassa afganilaistaustaiset maahanmuuttajat tekivät kymmenien miljoonien tuhot polttamalla, autoja, busseja ja rakennuksia, ja ryöstelemällä kauppoja kenenkään estämättä! Kas kun YLE ei mainitse sanaakaan näiden "nuorten" tuhovimmasta?

    Ukrainan denatsifikaatio on Putinille tietenkin vain savuverho, mutta kyllä Suomesta ja varsinkin Suomesta löytyy laajoja kansalaispiirejä, joiden mielestä natsit ovat Suomessa todellinen ongelma ja uhka! Jos kokoomuksen näkyvä naispoliitikkokin takavuosina oli huolestunut, kuinka hänen kotikaupungissaan marssivat natsit jokaisen ikkunan alla, niin mitä näkee laitavasemmisto, ja muut tiedostavat piirit, varsinkin kulttuuriväki? Patologinen antiamerikkalaisuus ja tietenkin Nato-vastaisuus ovat em. piireille ominainen, kukaties sukupolvinen piirre? Ihme on, että he eivät ole lähteneet taistelemaan Tampereen Lenin-museon lakkauttamista vastaan, tai miksi punainen Tamperekin on hiljaa? Tässäkin yhteydessä on tarpeen muistuttaa, kuinka esim. Forssan kaupunki takavuosina kielsi jyrkästi edes kaavailut Lotta-patsaan pystyttämista kaupunkiin, eli kyllä itäiselle naapurille sykkii vielä monien sydän ja tulee aina sykkimään, tapahtui sitten Venäjällä tai Ukrainassa mitä tahansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Paasikiven-Kekkosen-Koiviston linja"

      Paasikiven-Kekkosen-Koiviston linjaa ei ollut. Se on kavalan Anonyymi 24. huhtikuuta 2024 klo 17.03:n poliittinen höpökeksintö. Kun herra Kekkonen alkoi näyttämään elonsa ehkä viimeisiä päiviä, Neuvostoliiton suurlähetystö Helsingissä järjesti heti konjakkikutsut henkilöille, jotka Moskova halusi osoittaa kandidaateikseen Suomen tulevaksi presidentiksi. Mauno Koivistoa konjakkiryypyille ei kutsuttu, siis oikein deklaratiivisesti eli julistuksellisesti.

      Mutta kas, Mauno Koivistosta tulikin Suomen presidentti.

      Poista
    2. Niin, tuo Lenin-museo vain muuttaakin nimensä, eli uusi nimi on "Poliittisen historian museo"...Vain Suomessa pystytään tällaiseen, aivan kuin Venäjällä! Sairasta ja tähän sairauteen ei ole parannuskeinoa!

      Poista
    3. "Lenin-museo"

      Lenin-museo Suomessa/Tampereella/Tampereessa on historiallinen dokumenttikokonaisuus. Kuten jotkut viisaat väittävät, niin kaikki dokumentit, varsinkin historialliset, pitää säilyttää, kaiken varalta ja hinnalla millä hyvänsä.

      Kun suomalainen vodkaturisti tuli Nevskijn prospektilla ryövätyksi, niin ohikulkijat ymmärsivät, että sen ääntely ei ole venäläinen.

      Poista
  9. "Onko tulevaisuuden realistisin vaihtoehto Korea-varaintti, jossa rintamalinja jää maiden tosiasialliseksi rajaksi?"

    Noinhan ne lukuisat jäätyneet konfliktit ovat syntyneet: jossain vaiheessa kumpikaan osapuoli ei enää jaksa, vähän kuin juoppojen nujuamisessa. Ei tuo vaihtoehto ole huonoista vaihtoehdoista kaikkein huonoin. Silloin Venäjä saisi hyvän maayhteyden Krimille, jota se ei tule ilman täydellistä romahtamista ikinä palauttamaan.

    VastaaPoista
  10. Putin kertoi jossain puheessa, kuinka meidän sukupolvelemme on langennut kohtalo palauttaa Venäjän mahtava/ suuri menneisyys.
    Onhan se jo osittain onnistunut. Eliitti elää yhtä leveästi, kuin ennen vallankumousta.
    Tosin 1 varaministeri jäi kiinni ökylahjuksien vastaanotosta, mikä lie syy. Raha ei saa näkyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain esitettiin arvelu, että piti löytää syntipukki huonohkolle sotamenestykselle, kun Soiguhan on Putinin kalakaveri ja siten koskematon. Prigosin vähän yritteli kritiikkiä sodanjohtoa kohtaan, mutta ehkä väärällä tavalla...
      Korruptio ja varastaminen kuuluu tuolla tasolla työetuihin, joten todisteita varmaan löytyy helposti, kun sopiva syyllinen on löydetty. Tällä tavalla saadaan rivit suoriksi, kun pannaan joku viideksitoista vuodeksi tiilenpäitä lukemaan.

      Poista
  11. Mitä ihmeen ongelmia siitä voi syntyä, kun Suomi on NATOssa?

    Siitähän vasta ongelmia olisi tiedossa, jos emme olisi NATOssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torpataksemme pirun ( Venäjä ), Suomen piti viime vuonna tehdä kontrahti belsebubin ( USA ) kanssa! Samanlainen tilannehan oli toisen maailmansodan aikana, eli jouduimme tekemään lähes samanlaisen valinnan, mutta loppujen lopuksi hyvinhän siinä kävi, vaikka laitavasemmiston mielestä yhä vieläkin Saksan ase- ja ruoka-apu oli ja on, Suomen kuolemansynti!

      Poista
  12. ”eikä se Putinin johdolla pääse onnettomuudestaan.”

    Moskova on ihmiskunnan vanhin ja ihanin valtakunta. Itse Jumala perusti sen, koska halusi, että ihmiskunta nauttisi ikuisesta onnesta, rauhasta, hyvyydestä ja kaikkein tärkeintä siis, koko maailman ikuisesta turvallisuudesta. Kreml perusti YK:n eli Yhdistyneet Kansakunnat ja siksi onkin maailman ”primaballerina”, jota kaikkien on ihailtava. Kreml on maailman rikkain olio, joten dollareita piisaa ihailemisen kustantamiseen vaikka kuinka kauan. Ruplat eivät siinä voi tulla kysymykseenkään.

    Kremlin ulkoasiain ministeri Sergei Lavrov on varmaankin maailman hauskin höpöttaja, koska hän on harrastanut tätä höpötystä jo niin kauan, että kukaan ei voi varmaan sanoa, miten kauan hän on palvellut Moskovan ulkoasian ministeriön tehtäviä. Vanhuus johti siihen, että Lavrovin silmät ovat supistuneet niin pieniksi, näkymättömiksi, että kukaan ei voi katsoa häntä silmiin. Mene ja tiedä, jos se onkin vain diplomaattinen kikka, koska silmät voivat kertoa aina jostakin. Kun Lavrov ehdotti eräälle valtiolle miljardeja, jos tämä ryhtyisi yhteistyöhön Moskovan erääseen operaatioon, ja kun nämä kieltäytyivät, niin Lavrov ei voinut olla huudahtamatta: ”Debily, bläd’” (Vitun ääliöt).



    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.