torstai 11. huhtikuuta 2024

Venäläiset ja muut vähemmistöt

 

Etnisiä vähemmistöjä

 

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on kaikenlainen suvaitsemattomuus etnisellä perusteella nykyään sivistyneelle ihmiselle aivan sallimaton asia, jota ei missään tapauksessa voi suvaita. Jokaiselle kansallisuudelle kuuluu oikeus elää omalla tavallaan ja puhua omaa kieltää, asuipa se sitten missä tahansa.

Yllä olevaa väitettä voitaisiin pitää suorastaan aksioomana, ellei siinä olisi yhtä selvää poikkeusta, joka koskee venäläisten asemaa entisissä neuvostotasavalloissa. Miksi näin on, kannattaa miettiä.

Kaiken kaikkiaan voitiin Euroopassa kansalliset ristiriidat unohtaa ja siirtää historian kirottujen asioiden joukkoon toisen maailmansodan jälkeen, sitten kun oli saatu suoritettua historian suurin etninen puhdistus.

Sehän koski 12 (tai jopa 14,6) miljoonaa saksalaista, jotka ajettiin pois kotiseuduiltaan. Siinä prosessissa kuolikin 0,5-2,5  miljoonaa saksalaista. Tilastot vaihtelevat.

Tämä määrä oli muuten paljon suurempi kuin se saksalaisten joukko, jota Hitler riensi suojelemaan puolalaisten ja tšekkien vainolta vuonna 1939. Näitä sudeettisaksalaisia oli jonkin verran yli 3 miljoonaa ja Puolan saksalaisia noin 0,7 miljoonaa eli yhteensä noin 4 miljoonaa.

Etnisellä puhdistuksella on syystäkin paha kaiku. Evakuointi on neutraalimpi sana, mutta aivan sama tuloshan oli myös Suomen sodassa menettämien alueiden evakuoinnilla. Etnistä vähemmistöä ei syntynyt, vaan raja leikkasi nyt täälläkin railona kaksi kansaa erilleen. Naapurin puolella entistä rajaseutua oli toki jo suomalaisista tyhjennetty jo sitä ennen.

Joka tapauksessa oli saksalaisten vähemmistöjen ongelma sodan jälkeen näköjään ratkaistu kestävällä tavalla, vakka 1960-luvulla Länsi-Saksassa vieraillut saikin nähdäkseen tauluja, joissa oli kuvattu vuoden 1939 Saksan alueiden jakaantuminen kolmeen osaan ja tekstinä oli ”3-GETEILT -NIEMALS!”

Nykyään nuo toisen maailmansodan syinä palvelleet irredentat ovat hävinneet ja pakkoluovutettujen alueiden etninen luonne on pysyvästi muuttunut. Täysipäiset ihmiset eivät enää missään vaadi, että palautettaisiin sotaa edeltävä tilanne.

Neuvostoliiton hajottua syntyi kuitenkin jälleen sen entisissä tasavalloissa massiivinen venäläinen diaspora, kooltaan peräti 25 miljoonaa henkeä.

Vaikka paluumuuttoa takaisin Venäjälle on tapahtunut paljon, on venäläisiä vähemmistöjä edelleen monessa maassa ja sota Russia irredentan yhdistämiseksi takaisin emämaahan on jo alkanut Ukrainassa.

Tilastot venäläisten määrästä maailman eri maissa ovat erilaisia riippuen siitä, mitä venäläisyydellä tarkoitetaan. Mikäli sukujuuret määräävät, on suurin venäläisväestö Venäjän (105 miljoonaa) ulkopuolella Saksassa, jossa heitä on peräti 7,5 miljoonaa eli enemmän kuin Ukrainassa (7,1 miljoonaa). Tämä englanninkielisen wikipedian mukaan.

Kazakstanissa englanninkielisen wikipedian mukaan oli vuonna 2020 3,5 miljoonaa venäläistä ja USA:ssa 3 miljoonaa, Brasiliassa 1,8 miljoonaa ja Israelissa noin 1 miljoona. Uzbekistanissa venäläisten määrä oli 0,7 miljoonaa, samoin kuin Valkovenäjällä. Latviassa lukumäärä oli 0,4 miljoonaa, virossa 0,3 miljoonaa, Liettuassa 0,12 miljoonaa ja Suomessa vähän alle 0,1 miljoonaa, mikä muuten on jo selvästi enemmän kuin Gruusiassa.

Mikäli katsotaan venäjänkielistä wikipediaa, luvut poikkeavat aika paljon. Venäjällä on sen mukaan myös 105 miljoonaa venäläistä, Ukrainassa 8,3, Kazakstanissa 3, USA:ssa 3, Saksassa 2,2 ja Israelissa vain 0,2-0,3. Lukujen erilaisuus perustuu sekä käytettyihin vuosiin että erilaisiin kriteereihin.

Muun muassa Saksalle annettu suurempi luku sisältää myös juutalaiset ja Venäjältä tulleet paluumuuttajat. Saksalainen versio muuten antaa venäläisten lukumääräksi Saksassa vain 195000, mikä käsittää Venäjän kansalaiset. Venäjän saksalaisia ja kansalaisuuden saaneita venäläisiä on sitten vielä 3,5 miljoonaa.

Tämä venäläisen diasporan koko ja kehitys eri tulkintojen mukaan olisi oman tutkielmansa aihe. Siihen nyt puuttumatta täytyy todeta, että ilmiö on kooltaan sangen merkittävä ja siitä tulee myös suuri ongelma, jos niin halutaan.

Hitler käytti aikoinaan saksalaisen diasporan kokemaa kansallista sortoa keppihevosenaan aluevaatimuksille, kuten myös omalla tahollaan nyt Putin. Sivumennen sanoen, venäläisten paluumuuttoon monista tasavalloista vuoden 1991 jälkeen liittyi myös kansallista vainoa. Myös venäjän kieli on kaikkialla menettänyt oikeuksiaan.

Sorron kokemus on luonteeltaan sangen subjektiivinen asia, mutta siitä voi tulla aidon tyytymättömyyden ja kapinallisuuden aihe, mikäli väestöryhmien kansallisiin tunteisiin ja oikeuksiin ei suhtauduta huomaavaisesti.

Ukrainalainen nationalismi on tehnyt virheitä vaatiessaan suorasukaista pakkoukrainalaistamista itäalueillaan ja samaa on tapahtunut myös Baltian maissa, joissa juuri tällä hetkelläkin on hyökätty venäläisiä kulttuurilaitoksia vastaan ja muutoinkin aivan tarpeettomasti ärsytetty venäläisvähemmistöjä.

Syyllisyyttä asioiden kärjistymisestä ei voi kasata vain kantakansallisuuden niskoille, kyllä venäläisväestön, joka enimmäkseen on muuttanut Baltian maihin vasta toisen maailmansodan jälkeen, olisi syytä ymmärtää tilanteensa. Se ei asu ikimuistoisessa isänmaassaan, vaan on tullut vieraaksi maahan, jolla on toiset tavat ja perinteet.

Tätä alkeellista asiaa on viime vuosina monessa maassa alettu tarkoituksellisesti hämärtää silloin, kun asia koskee kaukaa saapuneita vieraita. Paradoksaalisesti ei ole samaan aikaan vaadittu venäläisyyden sietämistä ja kunnioittamista.

Eri kansanryhmien sietäminen omassa maassa on kuitenkin luultavasti välttämättömyys tässä nykyisessä maailmassa, jossa on vaikea kuvitella asioiden ratkaisemista samanlaisella etnisellä puhdistuksella kuin vuosina 1944-1945.

Suomessa moni pitää ruotsinkielisten kansallisia oikeuksia mielettöminä, mitä ne asiallisesti ottaen ovatkin. Samalla ne kuitenkin ovat malliesimerkki kansallisesta huomaavaisuudesta, jollainen voisi ratkaista nykyisetkin ristiriidat rauhanomaisesti.

 Venäläisyys on lopultakin väistyvä ilmiö entisissä neuvostotasavalloissa ja muissakin naapurimaissa ellei sen merkityksen kasvua haluta tahallisesti tai tuottamuksellisesti edistää. Se kannattaisi suhteuttaa siihen todelliseen ongelmaan, joka koko Euroopalla on edessään ja jonka nimi on väestönvaihto, mikäli ruma sana sanotaan, niin kuin se on.

22 kommenttia:

  1. Olettaisi että tuossa sekoitetaan käsitteitä, tarkoituksella tai tahattomasti.
    Helposti voidaan olla yhtä mieltä maailman kehityshistoriasta. Mutta jos taas siirrytään jonkun kielialueen valtio historiaan tai uskonnon historiaan ja sen käsitteisiin, aiheuttaa tämä toisissa mielipahaa. Tähän identiteettipolitikointi vaikuttaa tunnetasolla.
    Uskonnot taas eivät tunne valtio rajoja, kuten eivät aatteetkaan.
    Kun on etnisiä vähemmistöjä valtioiden sisällä on myös uskonnollisia näkemyksiä. Sitten on sukupuolikysymys. Ja isommassa otannasta vaikka Suomessa niin suomalaisista miehistä ja naisista tuo koostuu. Samoin kuten vaikka Norjassa. Norjassa taas on monarkia joka lakien yms. Kaikki lait eivät kosketa kuningashuonetta samalla tavoin. Kumminkin diplomaattisuhteiden kautta on siinä helpottavana tekijänä toisille kauppasuhteiden kannalta.

    VastaaPoista
  2. Kipeiden ja vaikeiden asioiden väistely ja peittelyn taito ovat yhteisöllisiä -- yhteisövoimiin ja yhteisöominaisuuksiin palautuvia -- tajunnallisia torjuntamekanismeja, joiden myötä käsitteellisessä ajattelussa kehittyy yliyleistäviä yleiskäsitteitä, joita määritellään toinen toisillaan kunnes kaikki ajattelu tosiasiassa muuttuu eräänlaiseksi näennäisyyksien keskinäissuhteiden määrittelyksi.

    Aikamme ajattelu on yhtä suurta torjuntataistelua liian raakoja tosiasioita vastaan, eikä riitä, että kansojen historioiden väkivaltaisia vaiheita yläskirjataan ylevöitetyissä sävyissä, vaan myös kaikki arkitodellisuudessa tapahtuva kielteinen kehitys käännetään ja väännetään valoon jossa yhteisöllisestä romahduksesta näyttäytyy vain positiivinen puoli.

    Eurooppa ei näillä näkymin ja nykyisen kaltaisten poliittisten toimijoiden valtaotteilla tule kansainvaelluksesta selviytymään. Venäjä ei ole ainoa maa, jossa vallitsee totalitarismin asteelle taantunut puhumattomuuden kulttuuri, vaan eurooppalaiset vanhat kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot ovat tosiaan myyneet oman -- ihmisen historiassa aivan ainutlaatuisen -- kognitiivisen perintönsä ja vaihtavat väestönsä täkäläisiä värivaikutelmiin ihastuneita narsisteja miellyttäviin, hmmm, no, henkilöihin.

    EU ei muuten ole eurooppalaisuuden triumfi, vaan taantuma eurooppalaiselle keskiajalle, jolloin tajunnastamme puuttuivat kaikki ne kognitiiviset ominaisuudet, jotka uudella ajalla saivat aikaan maailman muutoksen -- siis kartesiolainen paradigma ja syvyysperspektiivin hahmottamisen varaan rakentuneet visuaalisen mieltämisen mallit. EU on alusta alkaen pelkkä poliittisen taantumisen instituutio, ja totalitarismin tilaan manner vajoaa jo paljon ennen kuin kantaväestön viisaiden viimeiset rippeet luopuvat yrityksistä varjella uuden ajan ainutlaatuista ajatteluperinnettä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeuu ei ole eurooppalaisuuden triumfi. Ei ainakaan sivistyksen edistämistä. Kun Suomi ja Ruotsi pakkoliitettiin eeuuseen, koitui kumpaisellekin monta askelta alaspäin, sivistyksestä kohti korruptiota.

      Esim. on jo lakattu ihmettelemästä eeuu-eläinrääkkäys-korvamerkkejä tuotantoeläimillä. Meillä ja länsinaapurilla oli aiemmin parempi korvamerkkisysteemi, ilman rääkkäyslappuja.

      Poista
  3. Venäläisvähemmistö sinänsä ei liene saman tason riski kuin kaksoiskansalaisuudet.

    Toki molempien "puolustamiseen" voi naapuri vedota, mutta vain kaksoiskansalaisilla on velvollisuuksia naapuriin päin.

    Tosin historia on osoittanut, että kansalaisuuttakin suurempi paninostusvoima syntyy esim. uhasta sukulaisille lähtömaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "puolustamiseen" voi naapuri vedota"

      Koskas mikään sota on jäänyt käymättä siksi, ettei sille olisi löydetty "oikeutettua" syytä?

      Poista
  4. "Se kannattaisi suhteuttaa siihen todelliseen ongelmaan, joka koko Euroopalla on edessään ja jonka nimi on väestönvaihto, mikäli ruma sana sanotaan, niin kuin se on."

    Niinhän se on, ja sen seikan olettaisi nyt edes hieman mietityttävän jokaista, jonka äo on edes hieman lakinnumeroa suurempaa kertaluokkaa. Vaan kun on sitten niitäkin, jotka aivan avoimesti tuntuvat suorastaan ilakoivan tuollaisilla skenaarioilla. Mihinkä ei voi olla ihmettelemättä, mitenkä lujassa tietty hyväuskoisuus tuntuu tietyssä ihmistyypissä olevan; siis suunnilleen niin, että menipä tuo ns. kehitys (joka itsessään on arvoneutraali termi, vrt. edistys, tai varsinkin Edistys™) aivan mihinkä suuntaan ja seuraamuksiin tahansa, ei mitään syytä huoleen niin minkäänmoiseen.

    Onko se sitten jotain maksimaalista itsesuojeluvaiston puuttumista vai mitäpä lienee, mutta jotkut näyttävät todellakin kuvittelevan, että käy sitten miten tahansa, heille itselleen ja heidän kaltaisilleen ei kuitenkaan voi tapahtua mitään pahaa. Tässäpä eräs Yrjön bongaama esimerkkitapaus.

    http://yrjoperskeles.blogspot.com/2024/04/pravda-opastaa-ja-lohduttaa.html?m=1

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  5. Balttiassa vallitseen neuvostoajan synnyttämä trauma, sen voi huomata keskustelemalla virolaisten, liettualaisten tai latvialaisten kanssa. Suomalaiset suhtautuvat venäläisyyteen melko neutraalisti.
    Toki myös Balttian venäläsivähemmistö suhtautuu vaatimuksiinsa arrogantimmin kuin me täällä Suomessa olemme kokeneet.
    Muistamme uutisista, aikoinaan, kun speden patsas kaadettiin Tallinnassa; siitä syntyi mellakka, jonka masinoi venäläisvähemmistö.
    Jännitteitä synnyttää myös se, että esim. Narvan ja Tallinnan kulttuurillinen ilmapiiri eroaa toisistaan kuin yö ja päivä.
    Ymmärrän Viron viranomaisia, kun he keräsivät venäläissiviileiltä aseet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi kuitenkin olla puna-armeijan sotilaan monumentti?

      Poista
    2. Olisikohan balttien suhtautumiseen syynä se, että venäläiset olivat miehittäjävaltion edustajia, jotka kaikin tavoin toivat ja tuovat edelleen - isäntäasenteensa esiin.

      Poista
    3. Muistin että se oli spede, muistin ehkä väärin.
      Mutta mistäs se perttipasanen on kaadettu, joka rötköttää kaupungin museon takapihalla?
      Kyllä. Isäntäasennetta on, erityisesti Narvassa, jossa perusbaltti on kuonaa.

      Poista
    4. Huonoa kirjoittamista, että halvennetaan Pertti Pasasen elämäntyötä huumorikulttuurissa. Kyllä leenineistä voisi käyttää sopivampia termejä, vaikkapa Jätepökäle.

      Poista
    5. Tämä yhdennäköisyys Uljanov-Leninin kanssa ei suinkaan häirinnyt Pertti Pasasta, alias Spede. Päinvastoin, hän teki siitä sketsinkin tv-show:nsa (olipa taivutus). Siinä mannermaan mondeenit edustajat osoittavat ihastuksensa tavatessaan kuuluisan merkkihenkilön. Lopussa selviää: he uskoivat kohdanneensa Venäjän bolshevikkijohtajan, eivät suinkaan suomalaisen koomikon.

      Poista
  6. "Se kannattaisi suhteuttaa siihen todelliseen ongelmaan, joka koko Euroopalla on edessään ja jonka nimi on väestönvaihto, mikäli ruma sana sanotaan, niin kuin se on."

    Jopa Osmo Soininvaara on väestökehitystä koskevassa blogissaan tuonut tuon näkökulman esiin tosiasiana, toki ilman elittiin kohdistuvaa salaliittoteoriaa. Tämän mukaan 0,6 lisääntymisluvulla lapsenlapsien määrä on n 30% isovanhempien määrästä ja kantasuomalaisia sadan vuoden päästä 2 miljoonaa. Herää kysymys miten noilla luvuilla hoidetaan hoivapalvelut tai maanpuolustus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menepäs katsomaan minkä tahansa varuskunnan sotilaskotiin, monenvärisiä poikia siellä munkkia syödä mussuttaa. Ja oletko käynyt attendossa, terveyskeskuksessa, neuvolassa, keskussairaalassa, päiväkodissa. Kirjavaa työväkeä, useimmat kantasuomalaisia, täällä syntyneitä ja kansalaisia myös.
      Helevettiäkö se sinulle kuuluu miltä ihminen näyttää ja mitä jumalaa hän palvoo.

      Poista
    2. AnoSynonyymi sekoittaa asioita.: "Helevettiäkö se sinulle kuuluu miltä ihminen näyttää..."
      Ei se, miltä näyttää, vaan se mihin pystyy ja mitä tekee.
      Jos et näe ongelmaa siinä, että tänne tursuaa kansoja, jotka eivät ole kyenneet omaa yhteiskuntaa rakentamaan, ovat uskonnollisfundamentalisteja ja muutenkin suorituskyvyltään rajoitteisia, niin se sokeutta sinun puoleltasi.
      Juu. Esim. hoitolaitosten henkilökunnasta on huomattava osa kaakkois aasialaisia. Ja, tekevät työnsä tunnollisesti.
      Ne neekerit vaan puuttuvat, elävät useimiten sosiaaliturvalla.....

      Poista
  7. Herää myös kysymys, kuinka maanpuolustus, hoiva, maahanmuuttajien elääkkeet ja muu yläspito hoidetaan, jos maahanmutto kovin suuressa määrin tulee maista, joiden kulttuurinen etäisyys pohjoismaisesta menosta on niin suuri, että he eivät pysty/halua positiivista kontribuutiota tälle maalle ainakaan nettona antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä edes tarvitse ajatella kulttuurillisen etäisyyden vaan puhtaan rahan kannalta. Sitaatti Soininvaaralta:

      "Nyt Suomi tuo huonosti koulutettua väestöä, ja vie hyvin koulutettua. Kilpailu koulutetuista maahan muuttajista kiristyy, eikä Suomella ole siinä kovin hyviä eväitä.

      Suomessa on korkeat verot ja asiantuntija-ammateissa matalat palkat. Jos et ole päässyt nauttimaan ilmaisesta päivähoidosta ja koulutuksesta, ei ole erityisen houkuttelevaa päätyä pienten tuloerojen ja korkean verotuksen maahan, kun tarjolla on maita, joissa saat kaksi kertaa korkeampaa palkkaa ja matalammat verot."

      Tästä seuraa, että koulutetut pätvät siirtyvät ulkomaille kultaa vuolemaan ja simpukoita syömään ilta-auringossa ja tilalle saadaan ulkomailta työmarkkinoiden kannalta arvioituna bulkkitavaraa.

      Poista
  8. ”Venäläisyys on lopultakin väistyvä ilmiö entisissä neuvostotasavalloissa ja muissakin naapurimaissa ellei sen merkityksen kasvua haluta tahallisesti tai tuottamuksellisesti edistää.”

    Kuten tunnettua, Liettua oli ensimmäisenä, joka pamautti ovella ja ilmoitti eroavansa Neuvostoliitosta, kuten Lenin oli aikoinaan luvannutkin, että Neuvostoliitosta voi erota niin haluttaessa. Kas, kun Moskova/Venäjän Federaatio sekä Ukraina ja Valko-Venäjä tekivätkin saman tempun eräässä ihanassa kulttuurimetsässä ja erosivat Neuvostoliitosta. Kas, kun myöhemmin Putin haukkui Leniniä, että oikein ollaja voi!

    Sitten pinnalle pulpahti 1800-luvun venäläisyyden filosofinen väite, että slaavilaisten kansojen tulee muodostaa ”ytimen”. Valko-Venäjä venäläistyi hyvin nopeasti, koska Moskova kustansi sen talouskehityksen. Ukrainan luonnonrikkaudet ovat taas eurooppalaista suurluokkaa ja Moskovalle herkkupala. Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen Ukrainan valtiokieleksi tuli ukraina. Moskova painosti ja vaati Ukrainalle kaksikielisyyttä, jotta Ukrainassa asuvat venäläiset voisivat edustaa Moskovaa. Nykylakien mukaan valtiotehtäviin pääsee vain hallitsemalla ukrainan kieltä, mikä Moskovalle on kuin tököttiä kurkussa. Siksi varmaankin sota laitettiinkin käyntiin. Sata tuhatta Venäjän armeijan sotilasta vietti tenttaelämää Ukrainan rajan tuntumassa useita vuosia.


    VastaaPoista
  9. ”Venäläiset ja muut”

    Tuskinpa oli historiallinen ja epämääräinen sattuma se, että venäläiset aristokraatit Pariisissa kantoivat Karl Marxia käsillään vuosina 1844 – 1848. Ajatelkaapas kaikilla mahdollisilla tavoilla, eli ajatuksilla, uskomuksilla, luottamuksella arvokkaisiin henkilöihin, jne., että miksi Karl Marxia piti kunnioittaa/rakastaa niin kiihkeästi!!!

    Itse Karl Marx todisti tämän ihmeellisen asian/tapahtuman kirjeessään Ludwig Kugelmanille. Marx kirjoitti:
    ”It is an irony of fate, that the Russians.., have always been my ”patrons”. In 1844-1848 in Paris, the Russian aristocrats there have waited on me hand and foot… They always yearn for the most extreme the West has to offer.” (”Marx to Kugelman”. Karl Marx, Collected Works, London, Vol. 43, pp. 130-131.)

    Venäläiset aristokraatit nuuskivat/hankkivat siis ”the most extreme” eli siis extraordinaarista ja jopa hullua, sekin kelpasi. Extraordinaarisuus taas löytyy Aleksandr Sergejevitsh Pushkinin filosofis-poliittisessa sadussa ”Kalastaja ja kultainen kala”. Sadussa tapahtumien päämääränä oli saada haltuun kaikki maat ja kaikki meret.

    Kas, kun venäläisten aristokraattien ja Karl Marxin rakkaus synnytti Kommunistisen puolueen manifestin sekä idean proletaarisesta maailmanvallankumouksesta. Kaikki muu on jo kaikkien tiedossa.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On : maailmanvallankumouksesta.

      Pitää olla : maailmanvallankumouksesta. Friedrich Engels myöskin nautti venäläisten aristokraattien rakkautta vaikka olikin rikas porvari.

      Engels in 1890: “A war? Child´s play to launch one. But what would become of it once launched defies the imagination… It is well known that peace persists only thanks to the unending revolution in weapons technology, which precludes anyone getting ready for war, and thanks to everybody´s fear of the absolutely incalculable prospects of the only war now still possible, a world war.” (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 27, p. 9; (K. Marks i F. Engel´s. Soch. Vol. 22, pp. 9-10.))

      Engels in 1895: “…by making any war other than a world war of unprecedented cruelty and absolutely incalculable outcome an impossibility… The Communist Manifesto had already proclaimed the winning of universal suffrage, of democracy, as one of the first and most important tasks of the militant proletariat.” (Ibid., p. 514-515; (K. Marks i F. Engel´s. Soch. Vol. 22, pp. 537-539.))

      Poista
  10. ”Venäläisyys on lopultakin väistyvä ilmiö entisissä neuvostotasavalloissa ja muissakin naapurimaissa ellei sen merkityksen kasvua haluta tahallisesti tai tuottamuksellisesti edistää.”

    Venäläisyys pitänee erottaa käsitteestä ryssäläisyys. Sen teki jo murhattu vainaa, joka paljasti Kremlin eli ryssäläisyyden rahalliset JÄTTIMÄISET rikokset. Hänen nimensä on tietysti NAVALNYI. Navalnyin paljastukset lienevät netissä.

    Putin osaa pröystäillä aivan mainiosti. Jo vuosikymmeniä hän pröystäilee, että Venäjää ei voi voittaa, koska Venäjällä on ydinpommi ja hän käyttää sitä, vaikka kaikki venäläiset pääsevät paratiisiin, mutta kaikki muut joutuvatkin HELVETTIIN. Se kelpaa ja riittää, eikö olekin hyvä. Kremlin propagandistit tanssivatkin tämän ydinpommin ympärillä 24/7/12 ja suuteleskevät sitä.

    Muta Putin unohtikin erittäin pikkuisen seikan: että Putin ja putinismi eivät ole ikuisia. Kaupungit, kylät ja miljoonat ihmiset ovat nyt vailla kotejaan, koska kevätvesien tulvat valloittivat alueita, on myös kuolleita. Tulvasuojien rakenteisiin piti laittaa betonia, kiviä, yms., mutta sitä ei tehty, koska siihen tarkoitetut miljoonat varastettiin. Laitettiin pelkkää multaa.

    Putinilla on kuitenkin voimakas vastarinta. Neljännes vuosisadan aikana hän rakennutti valtavan määrän vankiloita, perusti lukuisia aseistettuja ja erittäin hyvin palkattuja organisaatioita, jotka pitävät huolen imperiumin rauhasta, yms. Älkää yrittäkään!

    VastaaPoista
  11. Onko Venäjän kansassa niitä, jotka pystyvät tappamaan oman maan kansalaisia? Näyttää olevan. Mongoligeenejä?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.