Venäläiset ja muut vähemmistöt

 

Etnisiä vähemmistöjä

 

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on kaikenlainen suvaitsemattomuus etnisellä perusteella nykyään sivistyneelle ihmiselle aivan sallimaton asia, jota ei missään tapauksessa voi suvaita. Jokaiselle kansallisuudelle kuuluu oikeus elää omalla tavallaan ja puhua omaa kieltää, asuipa se sitten missä tahansa.

Yllä olevaa väitettä voitaisiin pitää suorastaan aksioomana, ellei siinä olisi yhtä selvää poikkeusta, joka koskee venäläisten asemaa entisissä neuvostotasavalloissa. Miksi näin on, kannattaa miettiä.

Kaiken kaikkiaan voitiin Euroopassa kansalliset ristiriidat unohtaa ja siirtää historian kirottujen asioiden joukkoon toisen maailmansodan jälkeen, sitten kun oli saatu suoritettua historian suurin etninen puhdistus.

Sehän koski 12 (tai jopa 14,6) miljoonaa saksalaista, jotka ajettiin pois kotiseuduiltaan. Siinä prosessissa kuolikin 0,5-2,5  miljoonaa saksalaista. Tilastot vaihtelevat.

Tämä määrä oli muuten paljon suurempi kuin se saksalaisten joukko, jota Hitler riensi suojelemaan puolalaisten ja tšekkien vainolta vuonna 1939. Näitä sudeettisaksalaisia oli jonkin verran yli 3 miljoonaa ja Puolan saksalaisia noin 0,7 miljoonaa eli yhteensä noin 4 miljoonaa.

Etnisellä puhdistuksella on syystäkin paha kaiku. Evakuointi on neutraalimpi sana, mutta aivan sama tuloshan oli myös Suomen sodassa menettämien alueiden evakuoinnilla. Etnistä vähemmistöä ei syntynyt, vaan raja leikkasi nyt täälläkin railona kaksi kansaa erilleen. Naapurin puolella entistä rajaseutua oli toki jo suomalaisista tyhjennetty jo sitä ennen.

Joka tapauksessa oli saksalaisten vähemmistöjen ongelma sodan jälkeen näköjään ratkaistu kestävällä tavalla, vakka 1960-luvulla Länsi-Saksassa vieraillut saikin nähdäkseen tauluja, joissa oli kuvattu vuoden 1939 Saksan alueiden jakaantuminen kolmeen osaan ja tekstinä oli ”3-GETEILT -NIEMALS!”

Nykyään nuo toisen maailmansodan syinä palvelleet irredentat ovat hävinneet ja pakkoluovutettujen alueiden etninen luonne on pysyvästi muuttunut. Täysipäiset ihmiset eivät enää missään vaadi, että palautettaisiin sotaa edeltävä tilanne.

Neuvostoliiton hajottua syntyi kuitenkin jälleen sen entisissä tasavalloissa massiivinen venäläinen diaspora, kooltaan peräti 25 miljoonaa henkeä.

Vaikka paluumuuttoa takaisin Venäjälle on tapahtunut paljon, on venäläisiä vähemmistöjä edelleen monessa maassa ja sota Russia irredentan yhdistämiseksi takaisin emämaahan on jo alkanut Ukrainassa.

Tilastot venäläisten määrästä maailman eri maissa ovat erilaisia riippuen siitä, mitä venäläisyydellä tarkoitetaan. Mikäli sukujuuret määräävät, on suurin venäläisväestö Venäjän (105 miljoonaa) ulkopuolella Saksassa, jossa heitä on peräti 7,5 miljoonaa eli enemmän kuin Ukrainassa (7,1 miljoonaa). Tämä englanninkielisen wikipedian mukaan.

Kazakstanissa englanninkielisen wikipedian mukaan oli vuonna 2020 3,5 miljoonaa venäläistä ja USA:ssa 3 miljoonaa, Brasiliassa 1,8 miljoonaa ja Israelissa noin 1 miljoona. Uzbekistanissa venäläisten määrä oli 0,7 miljoonaa, samoin kuin Valkovenäjällä. Latviassa lukumäärä oli 0,4 miljoonaa, virossa 0,3 miljoonaa, Liettuassa 0,12 miljoonaa ja Suomessa vähän alle 0,1 miljoonaa, mikä muuten on jo selvästi enemmän kuin Gruusiassa.

Mikäli katsotaan venäjänkielistä wikipediaa, luvut poikkeavat aika paljon. Venäjällä on sen mukaan myös 105 miljoonaa venäläistä, Ukrainassa 8,3, Kazakstanissa 3, USA:ssa 3, Saksassa 2,2 ja Israelissa vain 0,2-0,3. Lukujen erilaisuus perustuu sekä käytettyihin vuosiin että erilaisiin kriteereihin.

Muun muassa Saksalle annettu suurempi luku sisältää myös juutalaiset ja Venäjältä tulleet paluumuuttajat. Saksalainen versio muuten antaa venäläisten lukumääräksi Saksassa vain 195000, mikä käsittää Venäjän kansalaiset. Venäjän saksalaisia ja kansalaisuuden saaneita venäläisiä on sitten vielä 3,5 miljoonaa.

Tämä venäläisen diasporan koko ja kehitys eri tulkintojen mukaan olisi oman tutkielmansa aihe. Siihen nyt puuttumatta täytyy todeta, että ilmiö on kooltaan sangen merkittävä ja siitä tulee myös suuri ongelma, jos niin halutaan.

Hitler käytti aikoinaan saksalaisen diasporan kokemaa kansallista sortoa keppihevosenaan aluevaatimuksille, kuten myös omalla tahollaan nyt Putin. Sivumennen sanoen, venäläisten paluumuuttoon monista tasavalloista vuoden 1991 jälkeen liittyi myös kansallista vainoa. Myös venäjän kieli on kaikkialla menettänyt oikeuksiaan.

Sorron kokemus on luonteeltaan sangen subjektiivinen asia, mutta siitä voi tulla aidon tyytymättömyyden ja kapinallisuuden aihe, mikäli väestöryhmien kansallisiin tunteisiin ja oikeuksiin ei suhtauduta huomaavaisesti.

Ukrainalainen nationalismi on tehnyt virheitä vaatiessaan suorasukaista pakkoukrainalaistamista itäalueillaan ja samaa on tapahtunut myös Baltian maissa, joissa juuri tällä hetkelläkin on hyökätty venäläisiä kulttuurilaitoksia vastaan ja muutoinkin aivan tarpeettomasti ärsytetty venäläisvähemmistöjä.

Syyllisyyttä asioiden kärjistymisestä ei voi kasata vain kantakansallisuuden niskoille, kyllä venäläisväestön, joka enimmäkseen on muuttanut Baltian maihin vasta toisen maailmansodan jälkeen, olisi syytä ymmärtää tilanteensa. Se ei asu ikimuistoisessa isänmaassaan, vaan on tullut vieraaksi maahan, jolla on toiset tavat ja perinteet.

Tätä alkeellista asiaa on viime vuosina monessa maassa alettu tarkoituksellisesti hämärtää silloin, kun asia koskee kaukaa saapuneita vieraita. Paradoksaalisesti ei ole samaan aikaan vaadittu venäläisyyden sietämistä ja kunnioittamista.

Eri kansanryhmien sietäminen omassa maassa on kuitenkin luultavasti välttämättömyys tässä nykyisessä maailmassa, jossa on vaikea kuvitella asioiden ratkaisemista samanlaisella etnisellä puhdistuksella kuin vuosina 1944-1945.

Suomessa moni pitää ruotsinkielisten kansallisia oikeuksia mielettöminä, mitä ne asiallisesti ottaen ovatkin. Samalla ne kuitenkin ovat malliesimerkki kansallisesta huomaavaisuudesta, jollainen voisi ratkaista nykyisetkin ristiriidat rauhanomaisesti.

 Venäläisyys on lopultakin väistyvä ilmiö entisissä neuvostotasavalloissa ja muissakin naapurimaissa ellei sen merkityksen kasvua haluta tahallisesti tai tuottamuksellisesti edistää. Se kannattaisi suhteuttaa siihen todelliseen ongelmaan, joka koko Euroopalla on edessään ja jonka nimi on väestönvaihto, mikäli ruma sana sanotaan, niin kuin se on.