Tosi on!

 

Ei oo todellista!

 

Totuudesta tiedämme yhtä ja toista, muun muassa sen, ettei se pala tulessakaan. Valhe sen sijaan todennäköisesti syttyy herkästi sopivassa lämmössä ja häviää jopa silmänräpäyksellisesti palaessaan, jättämättä mitään jäljelle.

Mikä on totuus, ei silti ole aina helppo kysymys, vaikka se näyttää jopa kysymyksistä kaikkein yksinkertaisimmalta. Tai ehkä pitäisi sanoa, että triviaaleimmat asiat ne vasta vaikeita ovatkin. Kaikki perustuu niille, mutta ne eivät tunnu perustuvan millekään.

 Aritmetiikan perustelemiseksi ovat lukemattomat ajattelijat vaivanneet päätään, mutta ei taida lopullista ratkaisua olla vieläkään.

Pontius Pilatus esitti aikoinaan Jeesukselle, aivan postmodernissa hengessä, mikäli anakronismi sallitaan, sofistien jo tuolloin muodikkaan kysymyksen Mikä on totuus? Jeesuksen vastaus, ongelmaan -ei välttämättä juuri tuossa tilanteessa ja henkilökohtaisesti Pilaukselle, oli muodoltaan yllättävä ja sen hyväksyminen edellytti siirtymistä kielen käsitteistöstä mystiikkaan.

 Jeesuksen versiohan oli; Minä olen tie, totuus ja elämä. Vanhaksi venäjäksi Ja jesm put, istina i zhizn.

Nykyään näyttää tulleen muotiin sellainen tulkinta, että erityisesti venäläiset olisivat kansa, jolla on kahdenlaista totuutta: toinen, pravda, olisi muka jokaisella sellainen, kuin hän itse haluaa ja toinen, istina, sitten se oikea totuus, joka kaikkien on pakko hyväksyä.

Olen itse joskus tuosta aiheesta kirjoittanut ja rohkenen nyt pistää viitteen sitä koskevaan blogiini. Saapa nähdä, pitääkö botti sitä klikkausten kalasteluna ja leimaa koko jutun roskapostiksi. Tässä se joka tapauksessa on: Vihavainen: Haun pravda tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Pontius Pilatus kysyi Jeesukselta, mikä on totuus, istina. Se oli hieman samanlainen kysymys, kun zen-mestarille osoitettu Mestari, kuinka oikein on? Siinä viitattiin maailman syvimpään olemukseen eikä esimerkiksi siihen, onko jokin asia totta vai ei.

Kyllä Pilatus sellaistakin kysyi. Hän sanoi: Onko totta, että sinä olet juutalaisten kuningas? (Pravda li, tšto ty Tsar Iudejski?).

Olisi ollut mahdotonta kysyä Istina li, tšto ty Tsar Iudejski? Istina on toisenlaiseen yhteyteen kuuluva käsite.

Nykyään on meillä tullut nuorisomuodiksi puhua totuuden sijasta todellisesta. Mikäli Pontius Pilatus olisi omaksunut tämän tavan, hän olisi voinut kysyä: Onks niinku todellist, että sä oot niinku juutalaisten kunkku?

Kirjakieltä osaava ja sanoja normaalissa, vakiintuneessa merkityksessä käyttävä suomalainen olisi kuitenkin esittänyt asian toisessa muodossa: onko se totta?, onko väite siis tosi vai epätosi. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole, tertium non datur, sanovat vanhat syllogismien säännöt.

Tässä keskustelussa huomiomme kiinnittää, että siinä tosiaan käytetään kahta venäjän kielen totuutta merkitsevää sanaa. On kyllä olemassa kolmaskin ja se nyt rupesi minua kiinnostamaan syystä tai toisesta.

Kyseessä on vernost, joka kääntyy myös uskollisuudeksi. Kun joku vahvistaa paperin nimikirjoituksellaan, on siinä usein sana verno =tämän allekirjoituksen autenttisuuden todistan. Vernyi drug on uskollinen ystävä.

Venäjällä sana on yleisessä käytössä esimerkiksi kun hautaan sanoa, että jokin väite on tosi, vastaa tosiasioita, (eto verno). Voidaan myös sanoa, että vaikkapa kulkemanne tie on oikea, ei johda harhaan (vernym putjom idjote tovarištši).

Venäjän imperiumin korkein kunniamerkki, Andreas ensinkutsutun kunniamerkki (Orden Andreja Pervozvannogo) oli varustettu tunnuksella ”Za veru i vernost”, uskosta ja uskollisuudesta. Nykyään on jopa olemassa myös mitali, Za veru i vernost, jota myönnetään vähemmistökansojen edustajille.

Tässä herättää huomiota paitsi uskollisuus, vernost, myös vera -usko (verbi verit -uskoa). Sanahan on indoeurooppalainen ja löytyy myös latinasta. Englannissa sillä on myös käyttöä (veracity, ym.). sehän viittaa uskoon, ja myös totuudellisuuteen, oikeaan asiaan.

Venäjässä on myös hyvin tunnettu sanonta ”palvella uskossa ja totuudessa” (veroj i pravdoj). Itse asiassa sanonta kirjaimellisesti tarkoittaa, että palvellaan uskolla ja totuudella, nämä ovat ikään kuin se uhri, joka annetaan maalle tai hallitsijalle. Tässä tulee esille pravda-sanaan sisältyvä ajatus oikeudenmukaisuudesta. Olisi mieletöntä sanoa, että palvellaan veroj i istinoj.

Nämähän ovat kauniita tunnuksia, yhtä kauniita kuin vaikkapa SS-joukkojen tunnus Meine Ehre heisst Treue -kunniani on uskollisuus, jossa kaksi kaunista käsitettä sekoitetaan toisiinsa ja valmistellaan oikeutusta kunniattomille teoille, mikäli uskollisuus sellaisia edellyttää.

No hui! Nyt tuli hirveitä sanoja, mutta katsotaan nyt, miten botti tekotunteillaan niihin reagoi.

Uskon puolestani, että itse kullakin kansalla on omat pikku erikoisuutensa siinä, miten ne ilmaisevat sellaisiakin asioita kuin totuus/todellisuus, oikeus, vääryys jne. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että jossakin päin maailmaa itse kieli jo antaisi luvan pitää epätotuutta totuutena. Toki vääryyttä usein pidetään oikeutena, mutta se on jo toinen juttu.