Uudenlaiset turnajaiset

Uusi keskiaika

Kävin pitkästä aikaa turnajaisissa. Linna oli suurella vaivalla rakennettu ja kaiken kaikkiaan esitys oli etevä ja tarjoilu runsasta, maultaan mukiinmenevää.

Linnassa esitettiin taitoratsastusta, hevosten temppuilua ja metsästyshaukkojen käyttöä. Hovinarrina oli kääpiökokoinen neekeri, joka teki parhaansa ollakseen huvittava ja onnistui kohtuullisesti mm. tulennielemisnumeroissaan.

Turnajaisissa olivat vastakkain mustat ja keltaiset. Keltaisten tunnus oli risti, mutta mustilla nähtiin myös puolikuu ja tähti. Siis selvät saraseenien tunnukset.

Toki puolikuu on ollut neitsyt Marian tunnus kaiketi jo ennen islamin syntymistä. Sen historiaa on ainakin johdettu aina antiikin Artemiista ja Selenestä. Kuu oli siis neitsyyden tunnus.

Mistä ja miksi itse asiassa lienevät musulmaanit tuon puolikuun eli crescentin (lat. crescare, kasvaa) itselleen kaapanneetkin, taitaa olla epäselvää. Joka tapauksessa kerrotaan, etteivät kaikki uskonoppineet sitä edes hyväksy.

Kuitenkin se esiintyy muun muassa Turkin lipussa.

Tähän liittyen on sopivaa muistella anekdoottia, jonka mukaan Turkin lähettiläs meni vimmoissaan protestoimaan Armenian edustajalle sitä, että jälkimmäisten symboleissa esiintyi Ararat-vuori, joka on Turkin puolella.

”Kuinka tuollaista kehtaa tulla valittamaan sellaisen maan edustaja, jonka lipussa on kuu ja tähti?” kysyi armenialainen aiheellisesti.

Mutta kuu ja tähti eivät ole siellä sattumalta, islamin symbolejahan ne ovat.

Niinpä tuntuikin aika epätodelliselta nähdä täällä Espanjan auringon alla musulmaanien taistelevan keskiaikaisissa turnajaisissa puolen salin osoittaessa heille suosiotaan ja buuatessa ristin ritareille.

Ilmeisesti kyseessä siis on aito monikulttuurisuus. Ehkäpä löydämme sen myös jo paikallisista oppikirjoista, joissa keskiaika esitetään uudessa valossa?

Sellaisia en valitettavasti ole kaupoissa huomannut, mutta ostaisin niitä kyllä mielelläni.

Uuden keskiajan tulemisesta on puhuttu jo kauan ja näyttää siltä, että asia on käsitetty monella tavalla.

Merkille pantavaa on, että meilläkin on yhä muodikkaampaa taputtaa keskiajalle ja moittia niitä, jotka pitävät sitä pimeänä. Henkilön omaa pimeyttähän se moinen vain heijastaa.

Mutta samaan virtaan ei voi astua kahdesti. Se uusi keskiaika, johon suuri osa älymystön etummaisia joukkoja on jo henkisesti valmista, tulee varmasti olemaan erilainen kuin se entinen.

Se kaiketi tulee olemaan ainakin monikulttuurinen ja mitä se tarkoittaa, voimme helposti selvittää historian valossa.

Euroopan monikulttuurisimmilla alueilla ovat aina sattuneet ne suurimmat demografiset mullistukset, joissa niin sanoakseni populaatioihin on kohdistettu negatiivista suosintaa, jopa kuolleisuuslukuihin aktiivisesti vaikuttaen.

Timothy Snyder on ristinyt maanosamme erään monikulttuurisimman alueen ”tappotantereeksi”, mikä kuulostaakin osuvalta. Myös Balkanilla on hyvin vankat, monisatavuotiset perinteet tällä alalla.

Kaiken maailman turnajaisiahan me jo näemmekin TV:stä päivät pitkät ja niiden rajoittuminen vain yhden uskontokunnan, rodun (joita ei ole) tai sukuolen välisiksi olisi mahdoton ajatus.

Itse asiassa oma moraalinen kuntomme mitataan aina sen mukaan, missä määrin kykenemme irtautumaan omasta synnynnäisestä taustastamme ja suosimaan toisia ryhmiä heidän synnynnäisen taustansa perusteella. Tämä luulen ainakin oppineeni älymystön saavutuksia tutkistellessani.

Ehkäpä turnajaisista sai jo esimakua tulevasta.

Jubilados

Juupelieläkeläiset

Paca Trivio, La rebelión de los mayores. Porque la indignación no se jubila nunca. Peninsula breve 219, 213 s.

Hieman kieltä treenatakseni ostin pienen ajankohtaispamfletin. Siitä oppikin yhtä ja toista. Muun muassa sen, että jubilación tarkittaa espanjassa sekä eläkettä että juhlimista. Jubilar taas merkitsee joko eläkkeelle joutumista tai ilahtumista.

Iloinen asia se siis tuo eläke on espanjassakin. Meillähän ennen muinoin puhuttiin hieman samassa merkityksessä juupeliylioppilaista, jotka olivat esimerkiksi juhlineet in dulce jubilo, eli juhlimaan innoittuneina velaksi itsensä kiipeliin ja jotka sitten piti pelastaa jostakin, vaikkapa ulkomailta rahattomina ja krapulaisina.

Espanjan jubiladot näyttävät joka tapauksessa olevan nyt vihaisia, ainakin tämä rouva Tricio. Viime vuoden keväällä he olivat pitäneet paljon suuria mielenosoituksia eri puolilla maata, kun eläkkeitä oli hiukkasen alennettu, vaikka elinkustannukset samaan aikaan nousevat.

En suinkaan halua vähätellä ongelmaa, vaikka se nyt ei satu juuri itseäni haittaamaan. Eläkkeet on ilmeisesti monessa maassa vedetty niin tiukalle, että ihmisillä alkaa olla hätä kädessä. Talvella ei ole edes lämpöä eikä kunnon vaatetusta.

Tulee ihan mieleen kolmannen valtakunnan talviapu, Winterhilfe, joka aikansa ankarissa oloissa lahjoitti puutetta kärsiville kansakuntatovereille vuodevaatteita ja sänkyjä ja kaiketi pelasti monia paleltumiselta. Niin tiukilla sitä silloin oltiin.

No, kirjoittajan pointti on kuitenkin muualla. Hän korostaa, etteivät nuo rettelöivät eläkeläiset, joita muuten on noin 20 prosenttia espanjalaisista, halua rakkautta, kuten muuan TV-kasvo oli mennyt sanomaan, vaan kunnioitusta. Heidän arvokkuuttaan (dignidad) tässä on loukattu ja se on pääasia.

Kirjoittaja korostaa on kategorisesti sitä, etteivät eläkeläiset halua kenenkään toisen rahoja, vaan omiaan, itse ansaitsemiaan.

En tiedä, miten asia Espanjassa on. Meillehän kuulemma veronmaksajat maksavat osan eläkkeistä. Mihin lienevät sitten nuo aikoinaan maksetut summat menneet? Tiettävästi niitä on rahastoissa kyllä ainakin toistaiseksi riittävästi.

Kun pienemmät ikäluokat sitten tulevat vuoroon, mikä tapahtuu pian, on jo vähemmän maksettavaakin, ellei nyt ihan kohtuuttomasti oteta maahan sellaista väkeä, jonka vaikutus kestävyystaseeseen on negatiivinen, kuten nyt yleensä on laita.

Mutta kukapa tulevista tietää. Monelleko on tiedossa tuottava työpaikka ja montako ihmistä työelämä enää tarvitsee? Lienee turha kuvitella, että tätä asiaa eilispäivän viisaudella ratkaistaan.

Joka tapauksessa myös Espanjassa on alkanut ilmiö nimeltä kolmas ikä tercera edad. Kolmannen iän ihmiset ovat yhtä aktiivisia kansalaisia kuin heitä paljon nuoremmat olivat vielä muutama vuosikymmen sitten. Eihän mitään erikoista tapahdu, kun ihminen täyttää 65 vuotta, huudahtaa kirjoittaja.

Mutta mitäpä johtopäätöksiä asiasta sitten pitäisi tehdä? Se päätelmä, jota kirjoittaja varoo tekemästä on, että eläkeläisten pitäisi painua takaisin töihin, kun he kerran ovat niin hyväkuntoisia ja muutenkin mainioita.

Tätä mahdollisuutta -siis ainakin eläkeiän myöhentämistä- meillä onkin ahkerasti pohdittu ja onpa hieman toteutettukin.

Mutta kun siinä taitaa käydä niin, ettei niitä töitä löydy. Mikäli niitä ei löydy edes nuorisolle, joka tämän takia syrjäytyy, olisi vanhojen roikkuminen työssä karhunpalvelus koko yhteiskunnalle. Espanjassahan nuorisotyöttömyys on ollut varsinainen mörkö.

Eiköhän siis lähdetä siitä, että yli seisemänkymppiset -sanotaan- ainakin voivat halutessaan mennä eläkkeelle ja myös jäädä töihin, jos haluttaa.

Kirjoittaja puhuu paljon komeaa ja kaunista edustamastaan ikäpolvesta ja on muuten 72 vuotias, mikä kuulostaa jotenkin läheiseltä.

Silloin tällöin hän mielestäni iskee kirveensä kiveen kuten esimerkiksi korostaessaan, että kyllä se seksi vielä maistuu vanhanakin. Samanlaisia sitä ollaan kuin nuorena, suunnilleen.

Kuitenkin vanhuuden merkittävä etu voisi olla, että asiassa on eroa.

Facebook kysyy aina robottimaisesti käyttäjältään, mitä tämä ajattelee. Muuan nuori ystäväni vastasi rehellisesti: …sejä ja …seitä! Mitäs muuta hän olisi voinut sanoa, sen ikäinen kun oli?

Vanhempi väki usein tunnustaa ja tunnistaa noiden asioiden arvon, mutta ei ole enää niiden vankina. Sen puolen asiat on pääpiirteissään jo hoidettu ja vapaus on siinäkin suhteessa koittanut.

Tämä seikka tekee myös mahdolliseksi tarkastella ulkopuolisena -ja usein aika huvittuneena- sitä sähellystä, josta erinäiset nuoret nerot ovat tehneet elämänsisältönsä ja joita he kuvittelevat maailman navaksi, vaikka kyseessä on vain heidän oma napansa. Itse luulevat vielä kaiken keksineensä…

Kirjoittaja tekee suuren numeron myös siitä, millä nimellä vanhoja ihmisiä pitäisi kutsua. Jubilados sopii eläkeläisille, mutta onko se ihmistä määrittelevä mitta? Abuelos taas tarkoittaa isovanhempia, mutta se on liian intiimi ja arvokas käytettäväksi yleisesti, etenkään kun kaikki vanhukset eivät ole isovanhempia.

On kaksi sanaa, jotka jopa ovat espanjan kielen kauneimpia:  viejo ja anciano. Niistähän henkii kunnioitettavuus, kokemus, tieto ja arvokkuus. Aikoinaan juuri näitä asioita arvostettiin erityisesti Euroopassa ja Afrikassa niitä arvostetaan yhä.

Mutta nyt ne ovat saaneet pejoratiivisen latauksen: Mira ese viejo que va por ahí! Pobrecito el ancianito que se ha caído! Katsopa tuota vanhusta, joka tuolla menee! Onpa rahjusraukka rappeutunut!

Vähän on niitä vanhoja jotka haluavat tulla kutsutuksi noilla termeillä! Niinpä kirjoittaja suosittelee sanaa mayor/mayores, vaikka itse asiassa käyttääkin aika usein muita sanoja.

Meillä vastaava sana olisi ja on epäilemättä seniori. Majuri kuuluu meillä sotilaskieleen ja señor on taas espanjassa varattu muuhun käyttöön.

Mutta itse sana vanhus taitaa meilläkin olla vähemmän haluttu nimitys. Kaikkihan haluavat olla keski-ikäisiä, vaikka vuosia olisi jo reilusti yli 60. Mutta suomessa voidaan myös käyttää sanaa vanha. Enää siinä ei ole samaa hohtoa, kuin joskus ennen, mutta eikös se kuulostakin vähän paremmalta kuin ikääntynyt, joka antaa ikäkulun ja rähjääntyneen vaikutelman, usein tosin ansaitusti.

Toista se oli ennen. Vertaa https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=vanhojen+neuvosto

On luultavaa, että vanhuuden arvo tulevaisuudessa tunnustetaan niin meillä kuin muualla. Eivät vanhat ole pelkkä kuluerä, vaikka aikamoinen ovatkin. Ihana eläkeläisyys odottaa kyllä sitten vuorollaan kaikkia.

Los Cristianos 1.2.2018, in dulce jubilo

Kulttuuria Kanarialla

Teneriffan kulttuurikierros

Kanarian saarilta löytyy ihan kelpo määrä kulttuuria halukkaille. Gran Canarialla on Kolumbuksen museota, konserttisalia ja muutakin. Teneriffan Santa Cruzissa on useita museoita, muun muassa Museo MUNA Museo de Naturaleza y Arqueología, jossa on aika lailla myös saaren varhaisiin asukkaisiin, quancheihin liittyvää asiaa.

Kaupunki on noin Tampereen kokoinen ja siellä toimii myös raitiotie. Lisäksi meriliikenne, myös matkustajien osalta on vilkasta. Gran Canarialtakin monet tulevat tänne pistäytymään ihmeelliseen Loro Parkiin, jossa valaat ja delfiinit esittelevät temppujaan. Esittelivät ainakin muutama vuosi sitten. Toki silläkin saarella on oma hieno eläinpuistonsa.

Santa Cruzin oopperatalo Auditorio on hämmästyttävä arkkitehtuurin näyte ja yhtä suurellinen kuin paikallinen linja-autoasema, joka jättää jopa Helsingin varjoonsa. Siellä orkesteria johti nyt virolainen Anu Tali. Ohjelistossa oli Mendelssohnia ja mitä lienee ollut. Seuraavana on vuorossa Pietarin filharmonia.

Suuri taidemuseo tietenkin kuuluu asiaan ja sittenhän ympäristöstä, etenkin Puerto de la Cruzista löytyy noita eläin- ja kasvikuntaan liittyviä näyttelyitä sekä tietenkin erinäisiä luonnonnähtävyyksiä. Teidellä saattaa kohdata ihka oikean lumisateenkin. Nyt joku väitti tämän tulivuoren aktivoituneen, mutta kyllä retkiä sinne tehdään vanhaan malliin.

Sotamuseo on hieman syrjässä, vanhassa linnoituksessa ja saattanee jäädä monelta käymättä. Se on vahinko, sillä siellä kannattaa kyllä käydä.

Espanjan sotahistoria on tietenkin erittäin merkittävä ja tarkemmin museoon perehtymällä voisi saada selville yhtä ja toista mielenkiintoista myös siitä, mitä se jättää kertomatta tai ainakin pitää aika vaatimattomasti esillä. Mutta kyllä aikaa kului jo yleiskatsauksen saamiseen. Oltiin muuten ainoat asiakkaat.

Mielestäni kenraali Francon rooli on täällä aina vaatimattomasti esillä. Hän nyt sentään lähti juuri Kanarian saarilta aloittamaan uraansa, joka päättyi Espanjan diktaattorin, caudillon asemaan.

Sitä ei enää juhlita, mutta ehkäpä silläkin oli oma myönteinen puolensa. En mene vannomaan. Vaihtoehto ainakin olisi ollut kaamea, joskin myös kiinnostava.

Lepanton meritaistelussa vuonna 1571 tuhottiin museon mukaan Turkin laivaston mukana 20000 musulmaania. Taistelun lopputulos antoi ratkaisevan iskun tuon valtakunnan merenherruudelle. Toinen asia on sitten, että merirosvoina Turkin alamaiset, etenkin Algeriassa ja Marokossa pitivät sivistysmaita kauhun vallassa aina siihen saakka, kunnes Ranska vuonna 1830 valloitti Algerian.

Niin sanottu barbareskirannikko onkin Kanarian saaria niin lähellä, että sinne ja takaisin saattoi purjehtia päiväseltään suotuisilla tuulilla.

Merirosvot olivat Kanarian saarten suuri vitsaus ja näyttävät pitäneen majaansa sen suojaisissa lahdissa, esimerkiksi Gomeralla. Merirosvoihin verrattava vitsaus olivat kaapparit, Espanjan kannalta eritoten engantilaiset.

Museossa on varsin näyttävästi esillä se vuoden 1797 taistelu, jossa paikalliset löivät takaisin ylivoimaisen englantilaisten hyökkäyksen ja pakottivat nämä pyytämään rauhaa.

Taistelussa esitetään Gutierrezin johtamien espanjalaisten osoittaneen suurta aloitteellisuutta, muun muassa varustaen pieniä soutualuksia tykkiveneiksi, jotka vahingoittivat hyökkääjän suuria laivoja.

Museossa aikoinaan ollut suuri tykki El Tigre sijaitsee nyt satamassa, erillisessä pikku museossa. Sillä saatiin osuma amiraali Nelsoniin, joka menetti kätensä. Karskiin tapaansa hän kehotti välskäriä leikkaamaan pois ”tarpeettoman lihanpalan”, kun se tykinkuulan jäljiltä riippui hervottomana.

Tämä oli yksi niistä kolmesta yrityksestä, joita englantilaiset tekivät Santa Cruzia vastaan. Muualla, esimerkiksi Fuerteventuralla on kerrottavana samanlaisia tarinoita. Hyökkääjiä olivat usein merirosvot.

Museon esineistö on kiinnostavaa. Siellä on huomioitu muun muassa Espanjan Saharassa suoritettu toiminta kameliosastoineen. Amerikan valloitus sen sijaan on yllättävänkin suppeasti sivuutettu. Eihän se touhu tainnut siellä juuri kunniakasta olla -meidän näkökulmastamme.

Joka tapauksessa esineistöön kuuluu muun muassa se valtava Englannin Union Jack, joka oli tarkoitus ostaa Santa Cruzin linnoituksen tankoon.

Kiinnostava on myös erittäin suuri valikoima käsiaseita. Niiden joukossa huomiota herättää Colt .45, johon on lisätty valtava lipas.

Luulen kyllä, että ase saattoi jumittua muutaman kymmenen laukauksen jälkeen. Eihän pistoolia ole tarkoitettu sarjatuliaseeksi.

Yleisenä huomiona totean, että kyllähän Kanarialla on muutakin kuin pelkkää aurinkoa ja hiekkaa.