Juupelieläkeläiset
Paca Trivio, La rebelión de los mayores. Porque la
indignación no se jubila nunca. Peninsula breve 219, 213 s.
Hieman kieltä
treenatakseni ostin pienen ajankohtaispamfletin. Siitä oppikin yhtä ja toista.
Muun muassa sen, että jubilación
tarkittaa espanjassa sekä eläkettä että juhlimista. Jubilar taas merkitsee joko eläkkeelle joutumista tai ilahtumista.
Iloinen asia se
siis tuo eläke on espanjassakin. Meillähän ennen muinoin puhuttiin hieman
samassa merkityksessä juupeliylioppilaista,
jotka olivat esimerkiksi juhlineet in
dulce jubilo, eli juhlimaan innoittuneina velaksi itsensä kiipeliin ja
jotka sitten piti pelastaa jostakin, vaikkapa ulkomailta rahattomina ja
krapulaisina.
Espanjan jubiladot näyttävät joka tapauksessa
olevan nyt vihaisia, ainakin tämä rouva Tricio. Viime vuoden keväällä he olivat
pitäneet paljon suuria mielenosoituksia eri puolilla maata, kun eläkkeitä oli
hiukkasen alennettu, vaikka elinkustannukset samaan aikaan nousevat.
En suinkaan
halua vähätellä ongelmaa, vaikka se nyt ei satu juuri itseäni haittaamaan.
Eläkkeet on ilmeisesti monessa maassa vedetty niin tiukalle, että ihmisillä
alkaa olla hätä kädessä. Talvella ei ole edes lämpöä eikä kunnon vaatetusta.
Tulee ihan
mieleen kolmannen valtakunnan talviapu,
Winterhilfe, joka aikansa ankarissa oloissa lahjoitti puutetta kärsiville
kansakuntatovereille vuodevaatteita ja sänkyjä ja kaiketi pelasti monia
paleltumiselta. Niin tiukilla sitä silloin oltiin.
No, kirjoittajan
pointti on kuitenkin muualla. Hän korostaa, etteivät nuo rettelöivät eläkeläiset,
joita muuten on noin 20 prosenttia espanjalaisista, halua rakkautta, kuten
muuan TV-kasvo oli mennyt sanomaan, vaan kunnioitusta. Heidän arvokkuuttaan (dignidad) tässä on loukattu ja se on
pääasia.
Kirjoittaja
korostaa on kategorisesti sitä, etteivät eläkeläiset halua kenenkään toisen
rahoja, vaan omiaan, itse ansaitsemiaan.
En tiedä, miten
asia Espanjassa on. Meillehän kuulemma veronmaksajat maksavat osan eläkkeistä.
Mihin lienevät sitten nuo aikoinaan maksetut summat menneet? Tiettävästi niitä
on rahastoissa kyllä ainakin toistaiseksi riittävästi.
Kun pienemmät
ikäluokat sitten tulevat vuoroon, mikä tapahtuu pian, on jo vähemmän
maksettavaakin, ellei nyt ihan kohtuuttomasti oteta maahan sellaista väkeä,
jonka vaikutus kestävyystaseeseen on negatiivinen, kuten nyt yleensä on laita.
Mutta kukapa tulevista
tietää. Monelleko on tiedossa tuottava työpaikka ja montako ihmistä työelämä
enää tarvitsee? Lienee turha kuvitella, että tätä asiaa eilispäivän viisaudella
ratkaistaan.
Joka tapauksessa
myös Espanjassa on alkanut ilmiö nimeltä kolmas
ikä tercera edad. Kolmannen iän
ihmiset ovat yhtä aktiivisia kansalaisia kuin heitä paljon nuoremmat olivat
vielä muutama vuosikymmen sitten. Eihän mitään erikoista tapahdu, kun ihminen
täyttää 65 vuotta, huudahtaa kirjoittaja.
Mutta mitäpä
johtopäätöksiä asiasta sitten pitäisi tehdä? Se päätelmä, jota kirjoittaja
varoo tekemästä on, että eläkeläisten pitäisi painua takaisin töihin, kun he
kerran ovat niin hyväkuntoisia ja muutenkin mainioita.
Tätä
mahdollisuutta -siis ainakin eläkeiän myöhentämistä- meillä onkin ahkerasti pohdittu
ja onpa hieman toteutettukin.
Mutta kun siinä
taitaa käydä niin, ettei niitä töitä löydy. Mikäli niitä ei löydy edes nuorisolle,
joka tämän takia syrjäytyy, olisi vanhojen roikkuminen työssä karhunpalvelus
koko yhteiskunnalle. Espanjassahan nuorisotyöttömyys on ollut varsinainen
mörkö.
Eiköhän siis
lähdetä siitä, että yli seisemänkymppiset -sanotaan- ainakin voivat halutessaan
mennä eläkkeelle ja myös jäädä töihin, jos haluttaa.
Kirjoittaja
puhuu paljon komeaa ja kaunista edustamastaan ikäpolvesta ja on muuten 72 vuotias,
mikä kuulostaa jotenkin läheiseltä.
Silloin tällöin
hän mielestäni iskee kirveensä kiveen kuten esimerkiksi korostaessaan, että
kyllä se seksi vielä maistuu vanhanakin. Samanlaisia sitä ollaan kuin nuorena,
suunnilleen.
Kuitenkin
vanhuuden merkittävä etu voisi olla, että asiassa on eroa.
Facebook kysyy aina robottimaisesti
käyttäjältään, mitä tämä ajattelee. Muuan nuori ystäväni vastasi rehellisesti: …sejä
ja …seitä! Mitäs muuta hän olisi voinut sanoa, sen ikäinen kun oli?
Vanhempi väki
usein tunnustaa ja tunnistaa noiden asioiden arvon, mutta ei ole enää niiden
vankina. Sen puolen asiat on pääpiirteissään jo hoidettu ja vapaus on siinäkin
suhteessa koittanut.
Tämä seikka
tekee myös mahdolliseksi tarkastella ulkopuolisena -ja usein aika huvittuneena-
sitä sähellystä, josta erinäiset nuoret nerot ovat tehneet elämänsisältönsä ja
joita he kuvittelevat maailman navaksi, vaikka kyseessä on vain heidän oma
napansa. Itse luulevat vielä kaiken keksineensä…
Kirjoittaja
tekee suuren numeron myös siitä, millä nimellä vanhoja ihmisiä pitäisi kutsua. Jubilados sopii eläkeläisille, mutta
onko se ihmistä määrittelevä mitta? Abuelos
taas tarkoittaa isovanhempia, mutta se on liian intiimi ja arvokas käytettäväksi
yleisesti, etenkään kun kaikki vanhukset eivät ole isovanhempia.
On kaksi sanaa,
jotka jopa ovat espanjan kielen kauneimpia:
viejo ja anciano. Niistähän henkii kunnioitettavuus, kokemus, tieto ja
arvokkuus. Aikoinaan juuri näitä asioita arvostettiin erityisesti Euroopassa ja
Afrikassa niitä arvostetaan yhä.
Mutta nyt ne
ovat saaneet pejoratiivisen latauksen: Mira
ese viejo que va por ahí! Pobrecito el ancianito que se ha caído! Katsopa
tuota vanhusta, joka tuolla menee! Onpa rahjusraukka rappeutunut!
Vähän on niitä
vanhoja jotka haluavat tulla kutsutuksi noilla termeillä! Niinpä kirjoittaja
suosittelee sanaa mayor/mayores, vaikka
itse asiassa käyttääkin aika usein muita sanoja.
Meillä vastaava
sana olisi ja on epäilemättä seniori.
Majuri kuuluu meillä sotilaskieleen
ja señor
on taas espanjassa varattu muuhun käyttöön.
Mutta itse sana vanhus taitaa meilläkin olla vähemmän
haluttu nimitys. Kaikkihan haluavat olla keski-ikäisiä, vaikka vuosia olisi jo reilusti
yli 60. Mutta suomessa voidaan myös käyttää sanaa vanha. Enää siinä ei ole samaa hohtoa, kuin joskus ennen, mutta
eikös se kuulostakin vähän paremmalta kuin ikääntynyt,
joka antaa ikäkulun ja rähjääntyneen vaikutelman, usein tosin ansaitusti.
Toista se oli
ennen. Vertaa https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=vanhojen+neuvosto
On luultavaa,
että vanhuuden arvo tulevaisuudessa tunnustetaan niin meillä kuin muualla.
Eivät vanhat ole pelkkä kuluerä, vaikka aikamoinen ovatkin. Ihana eläkeläisyys
odottaa kyllä sitten vuorollaan kaikkia.
Los Cristianos
1.2.2018, in dulce jubilo
Täällä Espanjassa mayores ovat paljon paremmassa asemassa kuin Suomessa. Ei niinkään taloudellisesti, mutta arvostuksessa löytyy. Eläkeläisten virkistyskeskuksia on joka kaupungissa ja eläkeläisalennuksia on joka asiassa. Eu-kansalaisena voisin liittyä joukkoon, mutta olen pelännyt, että seura tekee kaltaisekseen, sillä eläkeläisten joukossa on myös raihnaisia. Terveyshörhönä tiedän, että vanhuuden ja raihnaisuuden ei tarvitse olla synonyymeja. Siksi pieni karsastus. Toisaalta kun joka tapauksessa joudun tapaamaan suomalaisia eläkeläisiä, kohtaan saman ongelman. Niinpä kun vaimonikin kohta puoleen ja vihdoin täyttää 65 v, joka on pääsyvaatimuksena eläkeläisrientoihin niin aiomme nauttia niistä. Vaimo puhuu parempaa espanjaakin.
VastaaPoistaSitä minäkin vähän epäilin. Mutta täti on tiukkana. Ei meillä oikein taida olla tällaista liikettä, lie eläkkeetkin paremmat.
PoistaOikea päiväys on 1.2.2019. Vanhuus ei tule yksin.
VastaaPoistaKun nyt teema on tämä, tulee mieleen myös antiikin viisaus: https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=dionysos+kuoro
VastaaPoista"etteivät eläkeläiset halua kenenkään toisen rahoja, vaan omiaan, itse ansaitsemiaan."
VastaaPoistaSuomessa ainakin tilanne on se, että eläkkeet ovat sukupolvisopimus: kukin sukupolvi maksaa edeltävien sukupolvien eläkkeen, mutta saavat vastaavasti näiltä rakennetun maan ja perintöjä. Vain pieni osa eläkeistä on itse maksettuja ja rahastoituja. Tätä järjestelyä uhkaa eräiden piirien (esim Osku Pajamäki) lietsoma sukupolvisota.
Nimim Ylpeä vanhus, tuleva harmaa pantteri (60 v)