lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kaatuneet viinilasit



Kaatuneet viinilasit

Maineikas ja luotettava mielipidetutkimuskeskus Levada –tsentr julkaisee säännöllisesti muutamia indeksejä, muun muassa tietoja siitä, miten arvioidaan presidentti Putinin toimintaa ja maan politiikan suuntaa. Sivumennen sanoen näistä molemmista kysytään erikseen ja on siis mahdollista esimerkiksi ajatella, että Putin tekee kaiken aivan mallikelpoisesti, mutta hänestä riippumattomista syistä maa on joka tapauksessa ajautumassa umpikujaan.
Joka tapauksessa molempia asioita osoittavat käyrät ovat käyttäytyneet varsin samaan tapaan. Putinin toiminnan vuosina 2011-2013 hyväksyi ”vain” noin 60 prosenttia vastanneista. Sitä puolestaan vastusti hyvin huomattava määrä: vajaa 40 prosenttia. Vuosi 2014 toi mukanaan jyrkän muutoksen, hyväksyjien määrä nousi äkkiä yli 80 prosenttiin ja vastustajien määrä putosi alle 20 prosenttiin.
Vastaavasti käyttäytyivät käsitykset siitä, onko maa kehittymässä oikeaan suuntaan vai menossa umpikujaan. Tämä käyrä oli vielä hiukan edellistäkin jyrkempi ja selkeämpi reagoinnissaan. Kun molempia käsityksiä oli vuosina 2011-2013 ollut suunnilleen yhtä paljon, noin 40 prosenttia, hyppäsivät lukemat äkkiä eri suuntiin eli siis samaan suuntaan: toinen nousi 60 prosenttiin (oikea suunta) ja toinen laski 20 prosenttiin (umpikuja).
Muutoksen tuloksena molemmista kuvioista ja erityisen puhtaasti jälkimmäisestä syntyi muutaman vuoden aikasarjana ikään kuin kumolleen kaatuneen viinilasin kuva. Sen kapea kaula kuvasi yhtä suuria hyväksyjien ja tyytymättömien määriä vuosina 2011-2013 ja äkkiä vuonna 2014 levinnyt lasin pohja uutta yksimielisyyttä. Sen jälkeen lasin laidat nousivat tasaisesti ylöspäin kuten pitääkin eli siis tässä tapauksessa menivät kaatuneen lasin suuntaan eteenpäin. Kyseessä ei siis ollut suinkaan pyöreälaitainen lasi, saati konjakkilasi, vaan sellainen moderni tekele, jollaisia nykyään saa ravintoloissa eteensä.
Mutta aivan äskettäin ovat käyrät kääntyneet ja lasin laidat lähestyvät nyt toisiaan. Tammikuussa 2016 vain 45 prosenttia katsoi, että Venäjä on menossa oikeaan suuntaan ja 34 prosenttia arvioi sen menevän kohti umpikujaa. Muutos viime vuoden joulukuusta on hyvin merkittävä. Putinin politiikankin hyväksyy nyt ”vain” 81 prosenttia ja sitä vastustaa 18 prosenttia. Luvut eivät tietysti ole lainkaan huonoja millekään hallitukselle, mutta suunnan muutos on niin selvä, että sen täytyy huolestuttaa niitä, joita asia koskee.
Ellei jotakin tapahdu, voidaan odottaa, että käyrät taas pian yhtyvät tai jopa leikkaavat toisensa ja silloin ollaankin jälleen siinä tilanteessa, jossa oltiin Putinin kolmannen valinnan jälkeen, kun Bolotnaja-aukio täyttyi mielenosoittajista ja Putinille buuattiin hänen näyttäytyessään nyrkkeilyottelussa.
Isänmaallisuus on se naru, josta Putin on osannut vetää ja tässä länsimaat ovat tehneet hänelle korvaamattoman palveluksen. Venäjä on kuin onkin valtiokansakunta, imperiumi, jonka myös vähemmistöt ovat tunteneet kodikseen ja isänmaakseen ainakin tähän saakka. Länteen Venäjällä on aina ollut kaksinainen suhde. Jotkut ihailevat sitä ja pitävät sen takia Venäjää eräänlaisena sekundaeurooppana. Toiset taas ihailevat itseään ja isänmaataan, joka heidät synnytti ja katsovat, että nimenomaan Eurooppa eikä Venäjä on se, joka on turmeltunut ja arvoton.
Tätä Venäjän kaksinaisuutta ja sen historiaa ei tarvitse tässä erikseen selitellä kenellekään asioita harrastavalle. Se ei varmaankaan ole hävinnyt minnekään edes siinä isänmaallisuuden puuskassa, jonka Krimin ja Ukrainan tapahtumat ja niitä seurannut pakotesota saivat aikaan.
Niinpä lienee odotettavissa, ettei Venäjä suinkaan ole ikuisiksi ajoiksi tuomittu ottamaan riemulla vastaan sitä slavofiilis-euraasialaista evankeliumia, jolle konflikti lännen kanssa teki kansan niin vastaanottavaiseksi. Kansan suosio on ailahtelevaista ja hurraata huutavat kansanjoukot saattavat muuttua mölyäväksi ja verta janoavaksi vandaalien laumaksi parissa vuodessa, kuten Nikolai II:n historia osoittaa.
Putinin suosio on hyvin pitkälle henkilökohtaista ja perustuu hänen yhä yksinvaltaisempaan rooliinsa ”maan isänä” ja kansan suojelijana ulkoista vaaraa vastaan. Menestykset ovat olleet näyttäviä, mutta epäonnistumiset hitaasti ja vaikeasti tajuttavia. On kuitenkin todennäköistä, että vaikeudet kasaantuvat ja sen myötä myös viinilasikäyrän suu umpeutuu. Mitä Venäjän johto silloin tekee ja mitä tekee länsi?
Venäjän katastrofi olisi varmasti pahin vaihtoehto kaikkien osapuolten kannalta. Putinille henkilökohtaisesti perääntyminen on mahdotonta ja jatkaminen voimannäyttöjen tiellä voi pian kaatua voimien vähyyteen. Epätoivoiset tilanteet ovat nyt niitä, joita kaikkein vähiten kaivataan ja todellista valtiomiestaitoa tarvittaisiin sellaisten ratkaisujen löytämiseksi, jotka voisivat tyydyttää kaikkia osapuolia.
Kun puhutaan kaikista osapuolista, tarkoitetaan myös Putinia, mikä saattaa kuuostaa rienaavalta niiden mielestä, jota katsovat, että maailmanhistorian totuus ja tarkoitus on heille valjennut ja että kun Putin kerran ei siihen sovi, on hänet ehdottomasti ignoroitava ja keinolla millä tahansa nujerrettava. Tällaisen psykologianhan me varttuneemmat ihmiset hyvin muistamme kultaiselta 1970-luvulta, nuoruutemme änkyröiltä, jotka keskenään kilpailivat kritiikittömyydessä punaista maailmanhenkeä palvoessaan.
Mutta, kuten siihen aikaan laulettiin: ”Historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata ja tyrannit saa aina palkkansa!” Tätä laulettiin silloin toki lapsenuskoisesti ja Brežnevin linjan metafyysiseen oikeutukseen luottaen, mutta todeksihan se osoittautui, Berliinistä Bukarestiin ja koko vanhan Varsovan liiton alueelle.
Alexander Yanov, jonka intuitiota jostakin syystä pidän kiinnostavana, korostaa, että Venäjällä on tyranniaa aina seurannut vapaampi kausi ja näin tulee tapahtumaan myös Putinin jälkeen. Miksi näin tapahtuu, ei kukaan tiedä, mutta ehkäpä se johtuu siitä, ettei mikään yhteisö halua eikä siis siedä ikuista terroria. Ajatelkaamme nyt vaikka Hruštšovia, joka oli itse mitä suurimmassa määrin terrorin toteuttamisessa mukana, mutta tuomitsi sen sitten myöhemmin, omalla riskillään.
Mutta, voidaan sanoa, eihän Putinin aikana mitään terroria edes ole ollut. Miten sitä voitaisiin verrata Iivana Julman ja Stalinin tai edes Nikolai I:n ja Brežnevin aikaan? Tämä on hyvä kysymys. Ehkäpä ei voidakaan.

10 kommenttia:

  1. Hodorkovskin ,elämänkerran mukaan Putinin valtakauden alussa oli todella lähellä ettei maan raakaineresurssien hallinta olisi siirtynyt globalien yritysten haltuun. Martin Amstong kertoi myös vastikään nähdyssä dokumentissa Americo pankin yrityksestä kaapata Jeltsinin kauden lopulla myös nuo resurssit, dokumentissa annetiin ymmärtää Putinin pettäneen tuon operaation toteuttajat. Hodorkovskyn mukaan, tämän suunitelman epäonnistumisen katsotaan aiheutuneen Yhdysvaltain tuolloisen presidentin Bushin ja Putinin henkilökohtaisesta ystävyydestä. Hodorkovski oli valinnut kumppanikseen varapresidentti Cheneyn, jolla oli yhteyksiä exxoniin. Osana apua vallantavoittelusta Hodrkovski olisi riisunut yksipuolisesti Venäjän ydinaseet. Teoksen kirjoittaja oli Richard Sakawa.

    VastaaPoista
  2. Venäläinen on todistettavasti hyvinkin innovatiivinen ihminen, niin kuin keksintöjen historiasta hyvin tiedämme, mutta missä ovat venäläisen innovatiivisyyden tulokset. Eivät missään. Kun lännessä keksitään jotain uutta, se on hetkessä kaapattu bisneksen tekoon ja heti perään ostettavissa ympäri maapalloa. Tämä kummallisuus ei poistu hetkessä ja se viivytys takaa myös Venäjän pysymisen kehitysmaana. Putinilta puuttuu kehittyvän yhteiskunnan tuki, koska Venäläinen kulttuuri ei suostu oppimaan länsimaista kulttuuria, joka on toistaiseksi osoittautunut monipuolisuudessaan ja opportuneisuudessaan kaikkein kehitysmyönteisimmäksi.

    VastaaPoista
  3. "Mutta, voidaan sanoa, eihän Putinin aikana mitään terroria edes ole ollut."

    Missä oli/on GPU/KGB siellä on / aina on ollut terroria. Leninhän oli aikoinaa julistanut: "Грабь награбленное" / Anasta anastettua / Varasta varastettua. Tämä marxilainen periaate oli mennyt neuvostoliittolaisten luihin ja ytimiin. Yksityisomistus piti lopettaa maksimaalisesti. Vaikka Gorbatshevin aikana yritteliäisyys oli palautettu politiikan tasolla "kunniaan", mutta mentaliteettien tasolla muutokset eivät päässeet mukaan.

    Juuri se seikka että KGB/Putin on taas vallan kahvassa oli tärkein signaali niille miljoonille venäläisille jotka muuttivat / jotka savustettiin pois Venäjältä ulkomaille. Savustaminen pakolaisuuteen ei ole veristä terroria, se on pehmeätä terroria.

    VastaaPoista
  4. Onko Putin tyranni? Kun on kokenut Neuvostoliiton ja eräitä muita diktatuureja, niin Venäjä tuntuu aika vapaalta. Jos sensuuria on, sitä ei huomaa, kun taas diktatuureissa se on nähtävissä joka päivä. Internetissä ei tule vastaan sivuja, joissa lukee, että tämä sivu on poistettu, eikä tarvita palomuurinmurtajia, jotka ovat yleisiä diktatuureissa. Bloggareita ei tuomita kuolemaan. Kansalaiset voivat ilmaista itseään vapaasti. Jos on rajoja, en tiedä, missä. Laki on laki, kuten Pussycatin tapauksessa. Lait saattavat olla ajasta jäljessä meidän käsityksen mukaan. Työleirejä ei ole, yöllisiä vangitsemisia ei ole, toisinajattelijoita ei suljeta mielisairaalaan jne. Edes kuolemanrangaistusta ei ole. Kansalaiset voivat matkustaa, jos on rahaa. Taloudellinen puoli taitaakin olla se ongelma. Toinen ongelma on rikollisuus, mutta en tiedä, kuinka suuri se on verrattuna länsimaihin. Kommunismi taisi rapauttaa moraalia.

    Kuuluu laumahenkeen syyttää Venäjää kaikesta, teki se mitä tahansa, niin kuin HS:stä näkee. Se ei kritisoi Obamaa, mutta Putinista se ei löydä mitään hyvää. Jos USA:n presidentiksi tulee Trump, se helpottaa Putinin asemaa. Trumpin voi demonisoida. Clinton taas on nainen,joten demonisoiminen ei ehkä onnistu.

    Maailmaan mahtuu monenlaisia maita. On hyvä, että ne ovat erilaisia. Me puhumme monikulttuurista. Siihen kuuluu Lähi-itä ja Afrikka, mutta ei Venäjä. Suvaitsevaisuus loppuu siihen, missä venäläisyys alkaa.

    VastaaPoista
  5. Juuri näin. Se oli Janov, joka kläytti Putinista tätä termiä.

    VastaaPoista
  6. Teen tunnustuksen: olen sen verran sivullinen, konservatiivi ja vastarannan kiiski, että olen alkanut kuunnella Putinia nimenomaan vastavoimana EU-NATO-USA:n liberaali-globalismille.
    Tiedän ja tunnistan kyllä, että monia, varsinkin liberaalin eliitin vaalimia arvoja Venäjällä poljetaan mutta eipä siellä näytä taviksilla olevan varsinaista hengenhätää sen enempää kuin meillä läntisilläkään maan matosilla.

    Tohtori Juha Ahvio on varoittanut tälläisestä Putin ymmärtelystä. Konservatiivisuus ja traditionalistiset painotukset ovat hänen mukaansa vain Putinin käyttämä savuverho. Voi ollakin. Todennäköisesti ovatkin.
    Entä sitten ikuinen venäläisten pelko piiritetyksi tulemisesta yhtenä syynä Putinin hallinnon "agressiolle"?
    No, katsokaa karttaa. Siltä se tosiaan näyttää. Mutta uhkaako läntinen liberaali globalismi sitten todella Venäjää? En osaa vastata heidän puolestaan, mutta koen että meitä ainakinb uhkaa juurikin sekä liberalismi että hillitön globalismi. Koska kaltaiseni konservatiivin on vaikeaa löytää omasta läntisestä elinpiiristään realistisia poliittisia suuntauksia, joita kannattaa, saattaa siinä käydä juuri niin kuin Juha Ahvio pelkääkin: emme näekään enää Putinia pelkkänä median maalailemana demonina, vaan arvojohtajana paremman puutteessa.

    Tästä läntinen piiri saa syyttää kyllä itseään. Liberaali-globalismille myyty Eurooppa ei voi lähteä siitä, että kulttuurinen hillittömyys ja uskonnollinen välinpitämättömyys saa 100 prosentin kannatuksen EU-kansalaisten keskuudessa. Jokainen syytös "putintrollista" vahvistaa vain meitä erehtyneitä. Niin väärä syytös se on.

    En siis aio eheytyä arvoliberaaliksi elinaikanani. Saas nähdä aikooko Venäjä Putinin jälkeen. Yritys tulee olemaan ainakin kova. Lännen suunnasta.
    Olisin mieluummin "lännen miehiä" minäkin, mutta poispilattu Eurooppa ei oikein herätä poliittis-filosofista lojaalisuutta EU-projekteille. Tuokaa "vanha" liitoksissaan ja kuosissaan pysyvä EU ja Eurooppa takaisin niin I am back !

    vantaalainen


    VastaaPoista
  7. Erittäin samaa mieltä. EU voisi korjata ensin itsensä ja lähteä vasta sitten sormi pystyssä ristiretkeilemään itään ja opettamaan muita, kuinka kuuluu olla ja elää.

    Putin on itse asiassa taivaan lahja EU:lle ja sen federalisteille - viimeinen ojenkorsi, johon vedoten koetetaan saada Euroopan kansat tekemään oman etunsa vastaisia päätöksiä ja vallansiirtoa kasvottomalle liittovaltiokoneistolle. "Meidän on oltava yhtenäisiä Putinia vastaan nyt, on tehtävä uhrauksia ja syvennettävä unionia, koska muuten se kauhea Putin hyötyy."

    Tässäkin pitäsi analyysia viedä pari pykälää syvemmälle ja miettiä, ketkä muutkin voisivat hyötyä siinä samalla, ja toisaalta, mikä on Putinin kaatamisen hinta ja seuraukset.

    EU takaisin tulliunioniksi, ideologisen "maailmanvalloituksen" utopiat pois ja reilua kauppaa kaikkien niiden kanssa, joille se sopii. Tällöin on helpompi pitää Venäjänkin laajenemishalut aisoissa, koska sen ei tarvitse pelätä sen asioihin sekaantumista. Esim. Ukrainaa kannustetaan käymään kauppaa omillaan sekä itään että länteen ilman, että se kuulu sen enempää EU:n kuin Venäjänkään etupiiriin.

    VastaaPoista
  8. Tuo on muuten totta, EU:lle on Putinin uhasta tai "uhasta" myös hyötyä. Sillä saadaan Itä-Eurooppa peloteltua federalismin syliin. Puola ja Unkari ovatkin tainneet ymmärtää yskän.

    Isosti on mennyt läpi myös EU-eliitin ja heidän mediasyöttiläistensä viesti, että jos Iso-Britannia
    ( ja myöhemmin joku muukin valtio) lähtee EU:sta se on palvelus Putinille. Saattaa ollakin, mutta ei kai Putinin hallinnon motiivit saa olla estämässä eurooppalaisia valtioita tekemästä omia itsenäisiä päätöksiä omien kansalaistensa hyväksi.
    Koko Eurooppa pyörii nyt ihan liikaa Moskovan tekojen ja tekemättä jättämisten ympärillä.
    Krimiläisten valtaosa halusi kuulua Venäjään, se tapahtui, vaikkakin täysin laittomasti, asialle tuskin voi enää mitään, ei kannata kuitenkaan koko Eurooppaa ohjata nyt vuosikausia eteenpäon tuon tapahtuneen asian perusteella. Menossa on paljon kohtalokkaampiakin asioita meille kaikille. Ja Moskovalle on jo kerrottu ja osoitettu, että roistomaisesti tehty. Epärealismiin hirttäytymistä jäädä odottamaan että venäläiset lähtevät Krimiltä enää vapaaehtoisesti.
    Donbassin alueelle YK:n järjestämä kansanäänestys joko Venäjään tai Ukrainaan kuulumisesta. Se täytäntöön, sotarikolliset tuomiolle Haagiin, ja sitten pulinat pois ja eteenpäin lumessa. Uusia ongelmia tulee tilalle ihan varmasti.

    vantaalainen

    VastaaPoista
  9. Niin, kyllä se Putin hiukan huonolta ehdokkaalta belsebuubiksi tuntuisi, mutta kun pannaan koko kööri puhaltamaan niin johan tuntuu Vittumellakan oikeudessa saamat rapsutkin maailmanhistorialliselta vääryydeltä. Ikävä puoli asiassa on, että sekä EU että Venäjä näyttävät tarvitsevan moista huuhaata.

    VastaaPoista
  10. Tai eihän Venäjä sityä tarvitse vaan Putin. Eikä Eurooppa tarvitse vaan Brysselin apinat" käyttääkseni ranskalaista ilmausta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.