maanantai 7. maaliskuuta 2016

Muodottomuuden aika



Muodottomuuden aika. Pari hajamietettä

Oswald Spenglerin maailmanhistorian ”morfologia” perustuu, kuten nimestäkin kuulee, muodon analyysille ja vertailulle. Miksi muoto on niin tärkeä ja miten sitä tulkitaan, on kysymys, johon en ota kantaa. Spenglerin puheet alkusymboleista saattavat jonkun mielestä asiaa valaista, mutta niiden pätevyyden voi myös halutessa riitauttaa tai mitätöidä makunsa mukaan.
Kaikesta huolimatta muotojen muuttuminen on kiinnostava tosiasia. Hullunkurisia ilmauksia pakonomainen ja usein salamannopea muotojen muutos saa naisten ja nuorison muodeissa, mutta niiden selitys ja motivaatio löytyvät kovin helposti talouden ja parisuhdemarkkinoiden piiristä. Kiinnostavampaa on taiteen ja siinä luvussa arkkitehtuurin muotokielen muuttuminen. Siinä kysymys on kulttuurista jo syvemmässä mielessä.
Klassinen, renessanssin länsimaille palauttama ihanteellinen muoto joutui kriisiin jo 1800-luvun alusta lähtien, mikä hyvin sopii myös siihen Spenglerin ajatukseen kulttuurin muuttumisesta sivilisaatioksi tuossa samassa vaiheessa. Aluksi voi havaita vain halkeaman, jota edustakoon vaikkapa Delacroix, jonka repliikki ”kauneus on rumaa” epäilemättä sisälsi suuren uutuuden, joka tietenkin uutuutensa takia jäi suurimmalta osalta ihmiskuntaa ymmärtämättä ja huomioimatta.
1800-luvun toisen puoliskon ”ismit” olivat jo suora tie siihen muodon tyhjenemiseen, joka vietiin äärimmäisyyteensä abstraktin taiteen tullessa johtavaksi uutuudeksi. Arkkitehtuurissa Bauhaus ja funktionalismi edustivat rationaalista logiikkaa, joka johti täydelliseen nihilismiin. Le Corbusierin huudahdus ”ornamentti on rikos!” sanoo kaiken tästä länsimaisen sivilisaation kehitysvaiheesta. Logiikkahan oli se, että on väärin tuhlata resursseja koristeluun sen sijaan että ne sijoitettaisiin itse ”asumiskoneen” rakentamiseen mahdollisimman monelle.
Le Corbusier lienee aivan oikeasti ollut hullu ja hänen ideansa Pariisin täyttämisestä lasilaatikoilla riittänee tästä todisteeksi. Omalla kotimaallamme oli tietenkin myös onni saada tulla mukaan länsimaisen sivilisaation kärkijoukkoon ja sen seurauksia saamme kestää vielä kauan. Finlandia-talon päällystäminen yhä uudelleen marmorilla todistaa niin täydellisestä mielettömyydestä, että sen edessä jää yksinkertaisesti sanattomaksi.
Mutta ei kehitys pysähtynytkään Bauhausin laatikkoihin, vaikka muodon tyhjenemisen voisi ajatella olevan niissä viety maksimaaliseen huippuunsa. Saksassa ja Neuvostoliitossa kehittyi 1920-luvulta lähtien uutta, mahtipontista taidetta ja arkkitehtuuria, joka oli kummassakin maassa hyvin samanlaista. Uudenlainen klassisimi jätti kuitenkin jälkensä milteipä vain Venäjälle, sillä Saksassa ei Hitlerin lyhyenä valtakautena ehditty paljoa rakentaa ja sekin vähä pommitettiin pian maan tasalle. Tempelhofin lentokenttärakennus on kyllä valtava, mutta sen kokoa ei oikein huomaa.
Neuvostoliitossa sen sijaan tehtiin paljon. Stalinilainen klassismi, joka suuruuden ja mahtavuuden kasvaessa pöyhistyi barokiksi, näkyy yhä kaikkialla, jopa provinssikaupungeissa. Kun maassa samaan aikaan oltiin hyvinkin tarkkoja muodoista ja leimattiin formalismi synneistä suurimmaksi ja nimenomaan rappeutuneen kapitalismin ilmentymäksi oltiin tietenkin hilpeän paradoksin äärellä. Idea joka tapauksessa oli, että  muodot eivät olleet veljeksiä: klassinen muoto oli objektiivisesti arvokasta ja kaikessa taiteessa olennaista oli sen sosialistinen sisältö.
Miksipä olisi tarjottu kolhoosin mekanisaattorille tai lypsäjälle atonaalista musiikkia ja sellaista arkkitehtuuria, jonka kyllä ymmärrettiin olevan rumaa, mutta juuri sen vuoksi hienoa? Kansan piti saada sitä, mitä se halusi eikä se halunnut formalistisia kokeiluja eikä sitä rappiotaidetta, jota myös Saksassa hävitettiin.
Kiinnostavaa on, että uudessa Moskovassa, joka nyt on rakennettu entisen stalinistisen mallikaupungin päälle, on taas pystytetty jonkin verran rakennuksia, jotka muistuttavat noita kuuluisia seitsemää pilvenpiirtäjää, joita englantilaiset joskus klassisen lastenkirjan mukaisesti kutsuvat nimellä Seven Sisters.
Mutta uusi Moscow City on toisenlainen. Se on tyypillinen päälle liimattu kiiltävien pilvenpiirtäjien rykelmä, jollaisia maailmassa on satoja. Aasia ja Amerikka ovat niitä täynnä ja löytyyhän niitä Euroopastakin, Pariisista ja Frankfurtista Lontooseen ja vähän Berliiniinkin. Jopa Helsinki taitaa pian saada omansa.
Mutta todelliset mammuttipilvenpiirtäjät on rakennettu sinne, missä ne ovat absoluuttisen tarpeettomia, sinne, missä rakennusmaan säästämiselle kerroksia lisäämällä ei ole minkäänlaista tarvetta. Dubaihin on jo valtava kolossi rakennettu ja pian sinne tulee se kaikkein suurin Baabelin torni, yli kilometrin korkuinen Nakheel Tower. Todennäköisesti se on äärimmäisen epäkäytännöllinen kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin, mutta sen funktiona onkin vain olla olemassa, ihmettelyn kohteena.
Aikoinaan pilvenpiirtäjät, jotka syntyivät New Yorkiin ja sitten muualla maailmaan, todistivat sivilisaation dynaamisuudesta ja kansan nerokkuudesta ja innovatiivisuudesta. Nykyään ne todistavat vain siitä, että rahaa on saatu kerättyä enemmän kuin sitä voidaan tolkullisesti kuluttaa. Käytännössä sitä on saatu ilman minkäänlaisia omia ansioita, rahastamalla loismaisesti niitä, joilla on taitoja ja tietoja, mutta ei riittävästi tiettyjä maanalaisia luonnonvaroja. Toisin kuin vielä sata vuotta sitten, noita rikkauksia ei ole otettu väkivalloin niille, jotka niitä tarvitsevat, vaan niitä tyydytään ostamaan markkinahintaan.
Olisi siis kaiketi väärin pitää arabimaiden valtavia monumenttirakennelmia niiden oman kulttuurin tai sivilisaation ilmauksina. Luultavasti ne kuuluvat sittenkin länsimaisen sivilisaation aikaansaannoksiin. Ajatelkaamme vaikkapa mammuttimaista Mekan kellotornia, Mecca Royal Clock Tower, joka enemmän tai vähemmän muistuttaa Lontoon Big Beniä. Itse se mammuttitauti, joka teettää yhä suurempia kolosseja, on ainakin Spenglerin mielikuvituksessa juuri sivilisaation (eikä enää kulttuurin) aikakauden ilmaus ja prima facie voisi kuvitella, ettei uskonsotiensa parissa touhuava arabimaailma sentään ole vielä kehittynyt siihen vaiheeseen, vaan edustaa vielä omaa kulttuuriaan, hyvässä ja pahassa.
Mutta ken tietää. Ehkäpä arabikulttuuri ja muhamettilainen kulttuuri laajemminkin on jo nimenomaan rappeutunut, mitä sen ikänsä perusteella voisi olettaa olevankin. Itse asiassa on vaikea kuvitella, että tuosta rationaalista ajattelua kiivaasti hylkivästä maagisesta maailmasta voisi koskaan enää nousta kukoistavaa kulttuuria. Ne päivät sijoittunevat pikemminkin länsimaiden keskiaikaan, joka meille avasi tien eteenpäin, mutta muhamettilaisille merkitsi jo umpikujaa, josta ei enää ollut pääsyä pois.
Tämä on tietenkin vain spekulaatiota, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Arkkitehtuurin nykyinen kehitys, joka näyttää vihoviimein lännessäkin johtavan pois suoran kulman ja laatikoiden tyranniasta, vaikuttaa joka tapaukselta kansainväliseltä ilmiöltä, jota voi olla vaikea tunkea spengleriläisiin kaavoihin. Mutta ehkäpä tässä on toistumassa sama ilmiö kuin antiikin aikana: uudet kulttuurit toki lainaavat väistyvien sivilisaatioiden elementtejä, mutta täyttävät ne omilla muodoillaan ja ideoillaan.
Mitkä kulttuurit saattaisivat nyt olla nousussa? Kiinalainen, jo ammoin pysähtyneeksi arvioitu sivilisaatio on saanut valtavan piristysruiskeen länsimaisesta teknologiasta ja noussut pois mandarinismistaan. Intialaiset eivät enää näytä keskittyvän pelkästään omaan napakuoppaansa tuijottamiseen, vaan hyödyntävät täysin rinnoin sitä teknologiaa, jonka länsi synnytti ja jonka heidän yhteiskuntansa ja kulttuurinsa on hämmästyttävässä määrin kyennyt omaksumaan, kaikesta huolimatta.
Entä mikä on arabimaailman ja laajemmin islamilaisen sivilisaation rooli tässä kehityksessä? Lienee pakko sanoa, etteivät sen tulevaisuudennäkymät ole lupaavat. Mitä arabimaalima tekee sen jälkeen, kun se on myynyt öljynsä? Ryhtyykö se siinä vaiheessa kehittämään yhteiskuntaansa ja tuotantoaan?
Pelättävissä lienee, ettei Lähi-Itä läheisessä tulevaisuudessa enää kykene millään keinolla elättämään itseään, kun vaihdettavaa ei enää ole. Mitä tämä merkitsee, on avoin kysymys. Tuskin meillä ainakaan on mitään erityistä syytä odottaa, että sieltä nousisi maailmalle uusi dynaaminen kulttuuri, joka oman korkeamman esimerkkinsä voimalla valtaisi tyhjiin ammentuneen lännen…

12 kommenttia:

  1. Tuttuahan se lienee, että liikaväestö liikehtii, niin tapahtui Koilis- Savossakin kuusikymmen luvun lopulla, eräänä syksynä koululuokastamme oli vain kolmannes jäljellä. Tuolloin nuoria perheitä veti eteläsuomi ja etenkin Ruotsi ja sen autotehtaat. Jotenkin samaa ilmiötä näen nykyisessäkin kansainvaelluksessa, kultturillisesti silloinkin tuotetiin iluusio paremmasta elämästä, kuten näillekin nyt maahan saapuville.Tosiasia on että tuolloinkin seudulta lähteneet olisi kyllä kyenneet selviytymään sielläkin, tosin niukemoaan elintasoon sopeutuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koillis-Savohan oli 60-luvulla vielä kehitysmaa joten ei ihme että parempi elämä houkutteli "liikaväestöä" eli ihmisiä joille Suomessa ei ollut tarjolla kuin köyhyyttä. Ei häpeä ole noiden lähtijöiden joista suurin osa löysikin sen paremman elämän vaan valtion. Nykyään lähtijät ovat tosin hyvin koulutettuja. Eipä ole Ruotsistakaan tullut sitä odotettua paluumutto aaltoa eikä noiden ensimmäisen polven siirtolaisten jälkeläisiäkään ole kiinnostanut esi-isien nälkämaa. Kuka hullu sieltä tulisi köyhtyvään alamäkeä valuvaan Suomeen. Ei tarvitse mennä kuin vähän Tallinnan puleeratun keskusta ulkopuolelle niin tekee aikamatkan tulevaisuuden Helsinkiin.

      Poista
    2. Eipä siinä häpeäatä kannata puhua. Suoritushan oli erinomainen, asutustilija myöten. Vertaapa nyt tilannetta siine, missä pakolaiset olivat leireillä. Ja paluumuuttajiahan on toki ollut, vaikka sitä ei juuri suosita.

      Poista
  2. Näihin aikoihin asti liikaväestön purkautuminen väestöpuute alueille on ollut molemmille eduksi, mutta hyvinvointivaltio ja kiihtyvä robotisaatio laittavat asiat uuteen järjestykseen.

    Japanin mallilla katsotaan halvemmaksi tehdä itse uusia koneita kuin laskea maahan lapsentekokoneita. Varsinkin kun kukaan ei tiedä onko kahdenkymmen vuoden päästä näillä synnytystuotoilla enää mitään käyttöä kiihtyen muuttuvassa maailmassa.

    Tiedemiesten ennustuksilla on ollut lähinnä viihdearvo, olipa kyse Rooman klubin ennusteista tai työn katoamisen/työvoiman katoamisen arvioista. Itseäni viihdytän arvioimalla, että jossakin sivistysmaassa otetaan väestöräjähdys sillä vakavuudella kuin se vaatii ja aletaan hoitaa omaa kansallista hyvinvointipolitiikkaa keskittymällä ihmisyyden laatuun määrän sijasta. Robotisaatio ja tulevat innovaatiot antavat siihen mahdollisuuden. Hyväkuntoiset älykkäät vanhemmatkin tarvitsevat neuvokkaassa ympäristössä vähemmän avustajia. Suomi voisi tehdä skenaarion, missä väki vähenee, mutta eläminen paranee. Siis juuri ne oikeat vihreät arvot kunniaan, joiden puutteen takia Eero Paloheimo erosi vihreistä. Samoista syistä minäkin lakkasin heitä äänestämästä. Tämä skenaario antaa kyllä nuivan vastauksen Vihavaisen aprikoinnille kuinka käy muslimikulttuurille öljyn loppumisen jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Alkaa olla yhä enemmän noita tuomiopäivän ennustajia. Parhaillaan luen ruotsalaisen David Jonstadin kirja Sivilisaation loppu. Siinä on jonkin verran lueteltu uutta alan kirjallisuutta. Taitaa käydä ns. köpelösti muuallakin eikä uusista resurssien jakajista oikein olisi väliksi.

    VastaaPoista
  4. Sarastuksessa oli myös hyvä Colin Liddelin artikkeli aihepiiristä. Jos demografia kumuloituu lasketulla tavalla ja sivilisaatiota edes tässä muodossa on mahdotonta ylläpitää, niin poishan täältä on päästävä.
    Alan minäkin aavistella suurempia syitä pakoon kuin Suomen kireä verotus.

    Toisaalta pitäisi säilyttää jäitä hatussa. Se on kuitenkin vaikea demareiden suistuttua yleiseurooppalaisesti raha- ja arvoliberalismin (oma termini on vulgääri-liberalismin) kiihkeimmiksi puolustajaksi vapaa liikkuvuus -ideologiallaan. Euroopan vasemmisto pelaa isorahakapitalistin pussiin 6-0 tällä hetkellä kun se varmistaa että kaikkein pienipalkkaisimmat nyt tulevat olemaan vielä pienipalkkaisempia tulevaisuudessa kun tekijöitä tulee olemaan kuin heinäsirkkoja.

    Lähi-Itä ja Afrikka tulevat, tietenkin, purkautumaan Eurooppaan. Sen kansainvaelluksen jäljiltä emme ole enää entisemme. Ehkä sitkeät Itä-Euroopan maat saattavat säilyttää itseytensä muutaman vuosikymmenen pidempään. Niillä on kulttuurinen itsesuojeluvaisto selvästi voimakkaampi.
    Budapestiinkö tässä on lähdettävä?

    vantaalainen

    VastaaPoista
  5. Tuntuu siltä, että ajatteleminen edes sadan vuoden päähän tuntuu poliitikoista ylivoimaiselta. Eiväthän ne tulevat sukupolvet ole ääniä antamassa. Väitetään jonkun johtavan demaripoliitikon tokaisseen, ettei niin kaukaisilla asioilla ole väliä, koska silloin me kaikki jo olemme kuolleet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä traditionalistien ja kunnon vastuullisen konservatiivinen ajatus, siitä että maailma on meillä lainassa seuraaville sukupolville luovutettavaksi ja me olemme samalla tavalla sen lainaksi saaneet edältäjiltämme, ei siis ole korkeassa kursissa demareiden(kaan) mielessä. Ai niin, pääomat pitää saada verolle...sehän se oli se elämänkierron the main idea.

      Samalla tavalla eivät vihreätkään enää tulevaisuudesta oikeasti piittaa. Ilmastonmuutos sitä ja ilmastonmuutos tota... sitä huolta merenpinnan edelleen (turhaan) odotetusta värähdyksestä kyllä on, mutta väestöräjähdyksestä ja esim. Afrikan väestön nelinkertaistumisesta tämän vuosisadan aikana ei huolen häivää. Tärkeämpää on seistä viivoitin kädessä Lauttasaaren kärjessä ja toivoa salaa, että se epämiellyttävä totuus viimein tapahtuisi. Huomenna hän tulee. Vaikka puolimilliä kerrallaan.

      vantaa

      Poista
  6. "Entä mikä on arabimaailman ja laajemmin islamilaisen sivilisaation rooli tässä kehityksessä?"

    Ei pitäne aliarvioida mikä on arabimaailman ja laajemminkin islamilaisen sivilisaation rooli tässä nykyisessä/tulevassa kehityksessä.

    Keskiajalla Euroopassa ihmisten piti suorittaa yliopistollinen koulutus voidakseen suorittaa yksinkertaisia aritmeettisia laskutoimintoja, jolloin kaikkialla käytettiin ainoastaan roomalaisia numeroita. On itsestään selvää että I peruna + II perunaa = III perunaa.

    Entä jos joku "yrittäjäkorporaatio" tallensi pankkiin, jotka olivat silloin kaikki juutalaisten hallussa, koska kristittyjen ei ollut lupa harjoittaa koronkiskontaa, jos joku "yrittäjäkorporaatio" tallensi pankkiin MMMDDDCCCLLXXXVI guldenia tai hopearahaa, jotka piti jakaa tasan korporaation jäsenten kesken? Toimitus ei tapahtunut ihan käden käänteessä, sitä varten piti opiskella yliopistossa useita vuosia.

    Mutta kun käyttöön tulivatkin arabialaiset numerot: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 0, niin tilanne muuttuikin silmänräpäyksessä vvallankumouksellisesti, laskutoiminnot olivatkin jo lastenkin ulottuvilla. Siitäkös juutalaiset suuttuivat pahanpäiväisesti arabeille ihan tähän päivään asti! Sen jälkeen syntyikin kapitalismi, kun kaikki kynnelle kykenevät pystyivät kartuttamaan varojaan. Kapitalismin synty olikin juutalaisille pankkireille kaiken pahan alku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, päästiin siis sitten kaivonmyrkyttäjiin...
      Sieltähän se selitys löytyy kuten aina ennenkin?

      Poista
  7. Tämä argumentti kumosi kaikki epäilykseni, joiden aiheena oli tämän sivilisaation näytöt viimeisen puolen vuosituhannen ajalta.
    Ilmeisesti lähtökohdatn ovatkin hyvät. Miellyttävä uutinen meidän kannaltamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En haluaisi pilata blogistin vilpitöntöä riemua ja huojennusta islamilaisen kulttuuriin uskottua suuremmista saavutuksista, mutta Wikipedia sanoo seuraavaa:

      "Numerosymbolit 1–9 kehitettiin Intiassa 400-luvulla eaa., ja nollaa vastaavan symbolin otti ensimmäisenä käyttöön 400-luvulla elänyt intialainen matemaatikko Aryabhata. Euroopassa lukujärjestelmää kutsutaan yleensä arabialaisiksi numeroiksi, koska se välittyi eurooppalaisille arabiaksi kirjoittaneiden matemaatikkojen kuten persialaisen Al-Khwarizmin kautta. Arabian kielessä numeroita kutsutaan nimellä arqam hindiyyah eli "intialaiset numerot".

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Arabialaiset_numerot

      Niin, että olisko vielä jokin toinen argumentti panna pöytään varmuuden vuoksi? Maurit Espanjassa ehkä, mutta siinäkin on tainnut päästä pahasti jotakin länsimaista sekaan.

      Poista

Kirjoita nimellä.