maanantai 23. tammikuuta 2017

Presidentti räksyttää



Presidentti räksyttää

Maailmassa on aika monta hallitsijaa, joista en pidä. Kuka syö alamaisiaan, kuka muuten kurmottaa. Kenen maassa on voimassa barbaarinen lainsäädäntö ja kuka työntää kaikki valtion varat aina aluksi omiin taskuihinsa. Joku vieläpä pistää koko kansan marssimaan tahdissa ja huutamaan itselleen ylistystä.
Olen kuitenkin yleensä jättänyt näiden herrojen kurittamisen kansainvälisen yhteisön harteille, ei vähiten siitä syystä, etteivät omani ole kyllin leveät. Itse asiassa koko maamme on sen verran vähäinen voimiltaan, ettei meidän kannata ryhtyä ylen määrin toisia vastaan demonstroimaan, mikäli asialla ei ole mitään muuta kuin demonstroinnin merkitys. Eräs politiikkaa ymmärtävä sanoi tämän joskus.
Epäilemättä vieläkin typerämpää on mennä päsmäröimään silloin, kun asioiden muuttaminen ei ole missään määrin meidän vallassamme, mutta kohteeksi valittu sen sijaan kyllä voi tehdä meille kaikenlaista ikävää.
Ehkäpä se olisi tyhmyyden huippu? Niinpä enempää Euroopan yhteisö kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvallat eivät ole ryhtyneet vakavasti kurittamaan Saudi-Arabiaa, minkä tuo maa olisi erinomaisesti ansainnut. Edes siihen ei ole tyydytty, vaan on teeskennelty, että kyseessä olisi normaali, seurapiirikelpoinen maa, joka hyvinkin voidaan valita vaikkapa johtamaan YK:n ihmisoikeuskomissiota.
Politiikassa ja etenkin kansainvälisessä politiikassa kannattaa muistaa vielä tänäkin päivänä, että valtioilla on yhä huomattava määrä suvereenisuutta ja ne saattavat ihan itse valita, miten reagoivat vihamieliseksi kokemaansa politiikkaan.
Ruotsi hankki aikanaan vihollisia sieltä ja täältä, mutta siihen oli silla varaa. Mitään myönteisestä se ei liene touhuillaan saavuttanut, ellei sellaiseksi lueta farisealaisen puolueen itsetyytyväisyyden nousua omassa maassa.
Suomessa oli opittu sota-aikana, ettei kannata olla liian kranttu, kun etsii ystäviä. Myöskään tyhjä suunsoitto ei asioita paranna, vaan saattaa niitä huonontaa. Talvisodan puhjetessa Hitler muistutti mieleen, että suomalaisten, jotka ovat koko ajan räksyttäneet natsihallinnolle, ei kannat nyt odottaa heiltä apua.
Sivumennen sanoen, ruotsalaiset osasivat aikanaan pitää suun soukemmalla. Niinpä Hermann Rauschningin kirjaa, jossa Hitlerin kanssa usein keskustellut henkilö osoitti hänen olevan vaarallinen barbaari, kieltäydyttiin aluksi Ruotsissa julkaisemasta hyviin naapuruussuhteisiin vedoten.
Epäilemättä ruotsalaisilla oli asiaan omat syynsä. Politiikka on joka tapauksessa taidetta eikä tiedettä, saati aritmetiikkaa. Itsesensuurilla ja jopa sensuurilla on aikansa ja paikkansa. Ne, samoin kuin syytökset ja herjaukset toimivat eri oloissa eri tavoin.
Ruotsalaisillekin koitti aikansa, kun Hitler kukistettiin. Sen jälkeenhän se herra on siinä maassa saanut totisesti kuulla kunniansa.
Suomenkin historiasta voidaan löytää vastaavia aineksia. On aika sotia ja on aika sopia. On aika kerätä kiviä ja on aika heittää kiviä. Onneton se, joka ei oikeaa aikaa ymmärrä.
Yhdysvallat, joka on säilyttänyt itsellään huomattavan määrän suvereenin valtion piirteitä eli rikkoo avoimesti useita YK:n julistusten ja kansainvälisten sopimusten määräyksiä, ei ole pahemmin saanut siitä hyvästä ulostemyrskyjä kokea, ainakaan Euroopan suunnalta, ties mistä syystä.
Nyt näyttää tuuli kääntyneen. Sen jälkeen, kun rauhannobelisti jätti valtaistuimensa, toivoi edistyksellinen kansanosa naisvaltikan koittavan lännen suuressa demokratiassa.
Kun näin ei käynytkään, alkoi kyseinen elementti valittaa maansa joutuneen Venäjän manipulatiivisen toiminnan kohteeksi ja onnettoman vaalituloksen perustuvankin tähän seikkaan.
Sitä paitsi valittu presidentti ei oikeasti monia miellyttänyt eikä miellytä. Kuulun itsekin niihin, joiden mielestä tämä valinta oli huono ja on pelättävissä, että se on jopa yhtä huono vaihtoehto kuin olisi ollut kakkosehdokkaan valinta.
Tämän vuoksi en kuitenkaan ole itse ajatellut mennä kadulle huutamaan ”Not my president!” tai tekemään jotakin muuta yhtä fiksua. Tuo presidentti nyt vain on valittu toisessa maassa sen maan omien sääntöjen mukaan. Minulla ei ole siihen osaa eikä arpaa eikä pidä ollakaan. Ymmärrän tilanteeni ja jo säädyllisyyssyistä annan amerikkalaisten kärsiä valintansa omissa nahoissaan.
Tuntuu siltä, että politiikassa alkaa järjen käyttö ja säädyllisyys käydä yhä harvinaisemmaksi. Nobel-palkinnon myöntäminen Obamalle ilman ensimmäistäkään näyttöä oli jo osoitus suuren luokan idiotismista. Aivan samaa voi sanoa kansainvälisistä(!) mielenosoituksista Trumpia vastaan ennen kuin hän on tehnyt yhtään mitään.
Kuulemma hän loukkaa naisten oikeuksia. Sitä tuskin on vielä tähän päivään mennessä yhtään esimerkkiä. Suomessa hän ei ainakaan liene mitään erityisempää pahaa tehnyt vieraillessaan aikoinaan Uudessakaupungissa.
Entäpä jos loukkaisikin? Miksi juuri hänet valitaan asiassa syntipukiksi, vaikka maailmassa on kymmenittäin islamilaisia valtioita, joissa niitä loukataan aivan avoimesti ja häpeilemättä?
Ja sokeri pohjalla. Helsingin Sanomat otsikoi, että -saamastaan opetuksesta ja ojennuksesta huomiomatta- ”Presidentti jatkaa yhä räksyttämistä”.
Vieraan maan valtionpäämiehestä siis käytetään termejä, joita sovelletaan vain koiriin. Sitä paitsi tuo ”räksyttäminen” on kohdistunut median epärehellisyyteen, kuten tarkkaavaiselle lukijalle sitten paljastuu.
Uutinen ja mielipide on siinä onnistuttu yhdistämään ja millä tavalla! Laatulehteä ei nyt voi enää onnitella. Valitettavasti.


25 kommenttia:

  1. Mikä on ihmisen ja eläimen ero?
    -Ihminen voi muuttaa käyttäytymistään, jopa syntyä uudelleen jo täällä maanpäällä. (ei koske suomalaisia toimittajia)

    VastaaPoista
  2. Ei pelkästään politiikassa, vaan kaikessa "alkaa järjen käyttö ja säädyllisyys käydä yhä harvinaisemmaksi". Suoranainen räävittömyys on vallalla. Elämme outoja aikoja.
    Hyvä kysymys tuokin, että miksi juuri Trumpia vastaan hyökätään naisten kohtelun takia. Miksi ei islamilaisia maita vastaan, joissa nainen jo lähtökohtaisesti on alempi olento ja vailla samoja oikeuksia kuin miehet. -pp-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta räävittömyydestä kai paras esimerkki on Trump itse. Minusta on aivan oikein, että suomalaisten toimittajien ei tarvitse teeskennellä, että tuo pelle olisi jotenkin OK.

      Ja kai sen nyt luulisi olevan itsestäänselvää, että kun USA on maailman mahtavin valtio, joka pitää itseään "vapaan maailman johtajana", sen päämieheltä odotetaan vähän parempaa kuin tunnetusti takapajuisilta arabimailta.

      Poista
    2. IMF:n bkt ostovoimapariteetilla tarkastettuna menetti USA paalupaikkansa Kiinalle vuonna 2014 ja nyt ero on kasvanut jo 17%:iin. Tässä suhteessä USA:n mahtavuus on jo syytä asettaa kyseenalaiseksi. Itse asiassa maa on vakaassa loivassa alamäessä ollut jo 1960-luvulta lähtien. Se ei esimerkiksi valmista enää kovinkaan paljon kuluttajille tuotteita. Sotavoimen aseet ja lentokoneet eivät kuulu tähän kategoriaan. Ensin se hävisi Japanille ja Saksalle tämän taistelun ja sitten Kiina meni näiden kolmen ohi heittämällä. USA on nautintojen ja illuusioiden valtakunta.

      Poista
    3. Anonyymi tuossa yllä sortui varsin alentuvaan vertaukseen kun puhui "tunnetusti takapajuisista arabimaista". Rasismiksikin tuollaista voisi sanoa kun toteaa että ei niiltä parempaakaan voi edes odottaa saati vaatia.

      Poista
  3. Kovin paljon näyttää olevan liikkeellä niitä itsestäänselvyyksiä ja kovin vähän suhteellisudentajua.
    Kohtuus se nyt vaan pitäisi löytää tänäkin päivänä. Jopa journalismissa.Jos omia emootioita hlutaan panna tapeetille, niin kaupunki on täynnä vessoja ja aitoja. Mutta jos lehteä pitäisi myydä korkeatasoisena journalismina, niin tarvitaan vielä jotakin muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa hyvä asia HS:ssa on että sen paperilaatu kelpaa hyvin takansytykkeeksi. Paska palaa paremmin.

      OK, tulee vielä luettua "Villi Luonto" -sarjakuva ja päivän TV-ohjelmatarjonta. En pääse eroon koska vaimo tilaa lehden. Huonoksi on mennyt HS, kovin huonoksi...

      Setarkos

      Poista
    2. HS:n paperissa on enemmän kiveä kuin puuta, siksi siitä ei ole sytykkeeksi.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  4. Trumpin kimppuun on käyty ennenkuin hän on ollut päivääkään virassa. Häntä on kutsuttu nationalistiksi, ja liberaaleissa valta-asemissa olleet nimittelevät Trumpia äänestäneitä fasisteiksi, kiihkoilijoiksi, rasisteiksi, muukalaisvihamielisiksi ym. Mutta mitä nationalisti tai imperialisti tekee? kysyy Joseph Pearce Imaginative Conservatisti -lehden artikkelissa Will Donald Trump be a nationalist or an imperialist?

    Meidän pitäisi päästä rationaaliseen keskusteluun järjen vihollisten antifasistien fasismista huolimatta. Nationalismi on kansojen poliittiseen suvereniteettiin pyrkimistä, ja sanan vastapari on internationalismi, usko kansojen itsemääräämisoikeuden poistamiseen tai vähentämiseen. Kansat ilmentävät nationalismiaan omalla tavallaan. Voiko todella on ihmisiä, jotka uskovat yhden maailman hallituksen takaavan paremmin poliittiset vapaudet kuin suhteelliset pienet itsenäisten kansakuntien hallitukset? Näyttää, etteivät nuo ihmiset tiedä mitään poliittisen vallan luonteesta. Alueelliset jännitteet aiheuttaisivat todennäköisesti regionalismin nousun, ja vastakkainasettelun globalistisen imperiumin kanssa.

    Jännitteet valtioiden välillä eivät johdu nationalismista vaan imperialismista eli internationalismista. Kun yksi valtio alkaa määräilemään toista valtiota, se toimii internationalistisena valtana. Todellinen nationalisti ei voi koskaan olla imperialisti. Natsit eivät olleet saksalaisia nationalisteja, vaan saksalaisia imperialisteja tai internationalisteja, hyökkäys Puolaan osoittaa tämän.

    Emme voi tuomita Trumpia ennenkuin hän on toiminut. Jos hän pyrkii vapauttamaan Amerikan talouden globalistisen talousimperialismin väärinkäytöksiltä, hän toimii kuten nationalisti. Jos hän antaa apua pienelle itsenäiselle valtiolle sen kansan niin pyytäessä, hän toimii nationalististen periaatteiden mukaan. Mutta jos hän Amerikan intresseistä lähtien laajentaa vaikutusvaltaansa pienen itsenäisen valtion asioihin pienen valtion vahingoksi, hän toimii kuten imperialisti tai internationalisti.

    Nationalismin nousu ei ole muuta kuin terveellinen kapina globalistista imperiumia kohtaan. Heikkojen puolustus ei ole imperialismia, heikkojen hyväksikäyttö on sitä.

    --

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, liberaaleiksi itseään kutsuvat ihmiset ovat nykyisessä länsimaailmassa kaikkein kovimpaan ääneen vaatimassa miten kaikkien pitää ajatella ja toimia.

      Vähän kuin vaatisi että ihmisillä ei saa olla itsemääräämisoikeutta siihen keitä päästävät koteihinsa käymään. Vaikka vieraat kusisivat lattialle, niin olisi "syrjintää" olla päästämättä heitä vierailulle uudestaan.

      Poista
  5. Tässä minittu kirja on Hermann Rauschningin ja ruotsiksi se on Samtal med Hitler.
    Toisin kuin muistelin, se näyttää kyllä ilmestyneen Tukholmassa. Joka tapauksessa kirjoittaja kertoo siitä, että hänellä oli vaikeuksia saada sitä julkaistuksi ja että kyseessä olivat nimenomaan poliittiset vaikeudet.

    VastaaPoista
  6. Ainakin se tiedetään ettei herra Trump mikään notoorinen naivihaaja ole ollut. Päin vastoin, hänen sanotaan suosineen naisjohtajia ja muutakin ymmärrystä lienee ollut riittävästi. Aika näyttää onko muita puutteita? Ehkä otamme blogistin sanoista vaarin ja odottelemme. Sillä aikaa voisimme muun tekemisen puutteessa tutkailla omien johtajiemme harrastuksia josko niistä sattumoisin löytyisi ajankulua. hh

    VastaaPoista
  7. Sivistysporvaristo on länsimaissa kuollut. Mutta niin näyttää kuolleen myös vanha sivistynyt vasemmistokin.

    VastaaPoista
  8. "Vieraan maan valtionpäämiehestä siis käytetään termejä, joita sovelletaan vain koiriin. Sitä paitsi tuo ”räksyttäminen” on kohdistunut median epärehellisyyteen, kuten tarkkaavaiselle lukijalle sitten paljastuu."

    Koskahan Lasitalossakin ymmärrettäisiin, että heidän louskuttamisellaan vieraista maista ja niiden hallitsijoista on suunnilleen saman verran vaikutusta kohteisiinsa kuin mitä Helsingin säätilalla on siihen, millainen sää jossakin muussa maailman pääkaupungissa sillä hetkellä vallitsee...

    VastaaPoista
  9. Keskustelu Hesarista alkaa olla monelle lähinnä akateemista tässä maassa, koska yhä useampi lukee enää vain ulkomaista uutislähteitä. Hesari on menetetty tapaus. Vähän kuin miettisi jotain Signalin tai muun natsilehden sisältöä sodan jälkeen. Sillä on akateemista merkitystä tutkimuksen kannalta, mutta siihen se sitten jääkin.

    Nykyinen ajattelu, jossa naiset mieltävät itsensä ensijaisesti poliittiseksi toimijaksi, on jännä. Niin kuin että jos esität vaikka kokoomuslaisen näkemyksen, niin nykyään sitä voi vastustaa "naisena", eikä ottamalla omaa puoluepoliittista positiota.

    Että on niin kuin Kokoomus, Keskusta, Demarit jne, ja Naiset. Poliittinen liike ilman puoluepoliittista positiota. Hetkinen, eikös juuri tästä syytetä perussuomalaisia? Että on populismia käyttäytyä noin?

    Hesarin uutisoinnissa, ja esimerkiksi Trumpin vastuksessa kiinnittyy huomio sen avoimeen elitismiin. Räksytys, junttius, rumuus, rahvaanomaisuus, jne ovat ne leimasanat millä paheksutaan. Akateemisten liberaalien luokkavihaa alemmin koulutettua rahvasta kohtaan, näin menneen maailman terminologialla ilmaistuna.

    VastaaPoista
  10. Kemppisen sivuilla asiasta käytiin myös keskustelua kahdessa ketjussa (su, la).
    Onko Trump natsi oli suurin piirtein aihepiiri.
    Tähän on tultu. Järki sulaa nopeammin kuin jäätiköt.
    Mua ei enää tämä älyn ja maltin kestävyysvaje edes naurata.

    Hesari ei nyt kannata tilata ellei erikseen halua tehdä tutkimusta median suomettumisesta länsiglobalisaatioon ja yhden maailman -ideologiaan. No, Sanoma-talolla on sanomaa kyllä tekstissään nykyään. Viesti on selvä ja se pitää niellä kokonaan ja kakistelematta.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemppisen blogi on muuttunut niin mitäänsanomattomaksi etten ole sitä enää vuosiin juuri seurannut.

      Poista
  11. Sopiiko edellä sanottu myös siihen ..öh.. useinmainittuun teräsmieheen, muutettavat tietenkin muuttaen? Muistaakseni hänestä on jolloinkin kokonaisia kirjojakin kirjoitettu.

    VastaaPoista
  12. "Presidentti räksyttää"

    Jos kommunistit räksyttivät sadan vuoden ajan että kommunismi on paras hallintomuoto ja tekivät sen eteen lukuisia poliittisia murhia kaikissa maailman maissa, kunnes koko "komeus" luhistui historiallisesti katsoen aivan silmänräpäyksessä, niin kyllä presidentilläkin on oikeus räksyttää jotakin edellä esitettyihin asioihin viitaten.

    Vaikka väitetään että politiikka on taidetta eikä tiedettä aritmetiikasta puhumattakaan, voidaan väittää vastaan että politiikkaa ei voida irroittaa historiatieteestä vaikka siinä on olemassa erilaisia koulukuntia. Jos kysymys on kansanmurhista niin kysymys on myös aritmetiikasta.

    Venäjä räksyttää nyt itsestään, että se on supererikoinen sivilisaatio.

    VastaaPoista
  13. Muistakaammme että meitä, jotka lapsuudessamme luimme, kuinka Tarzan heitteli neekereitä pitkin viidakkoa edes laskematta niiden lukua ja opimme Amerikan elämisen mallin Tom Sawyerista, Setä Tuomon Tuvasta ja Tuulen viemästä on vielä suurin joukoin elämässä niin täällä Euroopassa kuin Amerikassakin. Meidän on helppo ymmärtää niitä joile maailma on muuttunut nurinniskoin. Amerikassakin on positiivisuussyrjintä pykälä ja Obama suosi suorastaan maahanmuuttoa niistä maista joista vielä James Bondin alkuaikoina löytyivät kaikki pahikset. Tottakai kehitys on näissä asenteissa mennyt parempaan, mutta monelle liian nopeasti ja vielä useammalle näyttää siltä, että muutosvauhti vain kiihtyy.

    Läntistä maailmaa on johdettu pikkuisen liikaa ihanteiden mukaan. Kaikkihan tietävät kuinka tie helvettiin on päällystetty. On aika astua reaalisempaan aikaan ja jos se on tehtävä inhorealistin johdolla niin ei kai muuta auta, koska terve järki ei riittänyt suunnnan muutokseen tai edes hidastamiseen.

    VastaaPoista
  14. Yksi historian säännönmukaisuuksista näyttää olevan, että viidenkymmenen vuoden välein ilmestyy elämänmenoa sotkemaan vasemmistolaisten riehujien ja räyhääjien joukko. Tulokset ovat joskus enemmän, joskus vähemmän tuhoisia. Kun näytöt on sitten on annettu ja vahingot inventoitu, heidän propagandans menee taas seuraavat viisikymmentä vuotta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä kiertokulku alkoi 1700-luvun lopun Ranskan vallankumouksesta ja jakobiineista. Seuraava esiintymä oli Euroopan hullu vuosi 1848 ja sitä seuraava bolsevikkien järjestämä vallankumous Venäjällä ja yritelmät useammissakin maissa. Sitten olikin jo vuorossa se seuraava hullu vuosi 1968. Ja siitähän alkaa taas olla se 50 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Yksi historian säännönmukaisuuksista näyttää olevan"

      Yksi historian säännönmukaisuuksista näyttää olevan se että imperiumeja oli luotu tuhansien vuosien ajan eikä koskaan niitä luotu kantamalla kauniilla liinalla leipää ja suolaa tarjottavaksi.

      Poista
    2. Olisiko sitten vastaavasti 1990-luvun alun uusisänmaallinen liikehdintä perua 50 vuotta aihemmin tapahtuneesta AKS/Suur-Suomi ilmiöstä joka taas puolestaan on sidoksissa 50 vuotta aikaisemmin alkaneeseen fennomaanien kansallisromantiseen aatemaailmaan?

      Poista
    3. "50 vuotta"

      Ensimmäisenä teorian historian 50-vuotisjaksoista esitti venäläinen geopoliitikko Vladimir Zhirinovski sosiologisessa lehdessä "Социс" 7/1993, s. 80. Kyseessä on sotia käsittelevä Zhirinovskin haastattelu.

      Zhirinovski kirjoittaa:

      "Вот это миссия России -- совершить великий подвиг... Поэтому и душа русская -- тоскующая, потому что этот подвиг нужно совершать раз в 50 лет, максимум раз в 100 лет. А остальные 49 лет народ в ожидании, нация -- ждет."

      (Venäjän missiona on suorittaa suuri uroteko... Siksi venäläinen sielu on kaihomielinen, koska tämä suuri uroteko täytyy suorittaa kerran 50 vuodessa, maksimissaan kerran 100 vuodessa. Loput 49 vuotta kansa elää odottaessa jotakin, kansakunta odottaa.)

      Johtopäätös: Suomessa muhii voimakas Zhirinovskilainen kerho, jonka johtavia neroja ovat Matias ja Strix Senex

      Poista
  15. "Talvisodan puhjetessa Hitler muistutti mieleen, että suomalaisten, jotka ovat koko ajan räksyttäneet natsihallinnolle, ei kannat nyt odottaa heiltä apua."

    Eiköhän se ollut tekosyy?

    Toki valtion virallisten edustajien on syytä aina säilyttää hyvät välit kaikkiin suuntiin. Mutta kai yksityiset kansalaiset saavat säilyttää sananvapautensa? Jos asioista vaietaan, käy ennen pitkään niin, että ihmiset alkavat todella uskoa valheisiin, kun kukaan ei vastusta niitä.

    Kun muistaa Trumpin kampanjan, ettei Obama ole syntynyt USA:ssa eikä siten laillinen presidentti, sekä hänen käytöksensä kampanjan aikana, on vaikea uskoa hänen muissakaan asioissa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.