keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Obskuranttien paluu



Pimeyden miehet ovat palanneet

Vanha kunnon Sovetskaja istoritšeskaja entsiklopedija oli varsinainen aarreaitta ja on vieläkin. Se kertoi virallisen luonnehdinnan kaikista maailman asioista, eihän mitään muuta kuin virallisia saanut painaakaan.
Sitä paitsi kirjoittajina tosiaan oli myös hyvin asiantuntevia tutkijoita. Näiden poliittista pätevyyttä kyllä sitten arvioitiin myös korkeammalta eli poliittiselta taholta, eihän tiede neuvostoaikaan muuta ollut kuin oman aikansa ancilla theologiae.
Toki suoraselkäisiä ja vapaita henkiä tutkijoiden joukossa oli paljonkin, mutta käytännössä sen, mitä saatiin viedä painokoneille asti, oli oltava aina poliittisesti korrektia. Tuo käsite on vertahyytävä ja jokainen sen historiaa tunteva voi vain kauhistua sitä kevytmielisyyttä, jolla sitä on taas erilaisten vajakkien toimesta tarjottu tämän maailmamme ymmärtämistä ja kuvaamista kahlitsemaan.
Joka tapauksessa, Entsiklopedija antoi jokaisesta asiasta ja henkilöstä myös objektiiviseksi ajatellun arvostelun, joten lukijan ei tarvinnut vaivautua sitä omasta päästään keksimään. Olisihan siinä voinut virheitäkin tulla.
Aleksei Andrejevitš Araktšejev toimi pitkään Venäjän sotilashallinnon korkeimmissa viroissa, muun muassa sotaministerinä. Siinä ominaisuudessa hän kävi Suomen sodan aikana meidänkin maassamme. Turkulaiset kai muistavat.
Joka tapauksessa hän hankki itselleen hirmuisen maineen säälimättömyydellään ja karkeudellaan. Niinpä Entsiklopedija käyttää hänestä suorasukaisesti epiteettejä мракобес и солдафон.
Ne ovat mielestäni sangen herkullisia käsitteitä, etenkin esiintyessään tieteellisessä hakuteoksessa. Valitettavasti niille ei edes ole olemassa suomenkielisiä vastineita. Mrakobes voidaan ”suomentaa” sanalla obskurantti ja soldafon taas tarkoittaa moukkamaista sotilastyyppiä.
Puuttumatta siihen, että tämä luonnehdinta lienee Araktšejevin tapauksessa kohtuuton tai että hän ainakin nykykulttuurin silmissä voisi ansaita jotain lievennystä (kaikkihan ne ansaitsevat), tulee mieleen, että käsitteilläkin on kohtalonsa.
Neuvostoliiton käytäntö oli mitä oli, mutta periaatteellisella tasolla se noudatti valistuksen ja humanismin ihanteita, aivan kuten Ranskan vallankumous. Niinpä moukkamilitaristi oli pahinta, mitä ihmisestä voitiin sanoa.
Vaikka joku Neuvostoliiton asevoimien etevä edustaja olisi käytännössä ollut juuri sellainen, ei häntä olisi voinut tuolla epiteetillä luonnehtia, vaan jollakin aivan päinvastaisella. Niin ihmeellistä oli dialektiikka.
Tosiasia kuitenkin on, että sellainen henkinen suuntaus, jolle mrakobesie on juuri sopiva nimitys, on nykyisellä Venäjällä yhä suositumpaa. Viittaan ryhmään Izborskin klubi, et consortes.
Sanan edellinen osa tulee pimeyttä merkitsevästä sanasta mrak, joka oikeastaan on vielä synkempi ja siis pahempi kuin latinan hämärää tarkoittava obscurus. Sanan toinen osa bes ei ole minulle ihan selvinnyt, kukaties se tarkoittaa juuri sitä, mitä näyttääkin tarkoittavan: bes=piru, riivaaja, piessa. Myös Dostojevskin Riivaajat olivat piessoja (Бесы).
Itse asiassa Aleksanteri I antaessaan Araktšejeville kreivin arvon, antoi tälle armollisesti myös vaalilauseen bez lesti predan -imartelematta uskollinen. Kenraalin vihamiehet väänsivät sen heti muotoon bes, lesti predan -imarteluun taipuvainen piru.
Lieneekö nykyisellä Venäjällä Araktšejevia, en osaa sanoa, ei kai. Näin ainakin toivon. Sen sijaan näyttää kyllä löytyvän väkeä, joihin hyvin sopisi tuo Istoritšeskaja entsiklopedijan lyhyt ja naseva luonnehdinta mrakobes i soldafon.
Vai mitä voidaankaan sanoa sellaisista tyypeistä, jotka kuuluttavat Venäjän ennalta määrätyn geopoliittisen kohtalon velvoittavan sitä koko Euraasian hallintaan ja samaan hengenvetoon huudahtavat: ”Se, joka sanoo geopolitiikka, sanoo sota!”
Kun tuohon vielä liittyy suuri entusiasmi Ukrainassa käytävää mieletöntä teurastusta kohtaan ja yhtä kyyninen kuin tekopyhä kumartelu ortodoksisen tradition ja prelaattien edessä, on edessämme ilmeinen mrakobes. Hän ei sitä paitsi ole yksin. Vallan ympärillä kyllä riittää muitakin sellaisia, joille hyvin sopisi tunnuslause bes -lesti predan.
Mutta eipä nyt rajoituta tuijottamaan vain yhtä maata. Niin valitettavaa kuin sen kulttuurinen taantuminen onkin, täytyy ainakin sanoa, ettei tilanne ollut yhtään parempi silloin, kun vannottiin valistuksen ja edistyksen nimiin. Rationaalisuus oli vain nimellistä.
Mutta ketäs me täällä Euroopassa sitä paitsi olemme noita oman maansa piessoja tuomitsemaan? Eikö täällä ole aivan riittävästi kumartelua keskiaikaiselle pimeydelle ja hävetäänkö meillä muka lainkaan edes sellaista asiaa kuin poliittinen korrektius?
Turhapa tuohon on mitään sanoakaan. Obskurantismi on aikakauden suuntaus niin siellä kuin täälläkin. Luulen, että tekee hyvää aina joskus miettiä, miten me molemmat oikein tähän jouduimme.
Vanha mukava Istoritšeskaja entsiklopedija kannattaisi varmaankin taas päivittää ajan hengessä, mutta yrittäen säilyttää siinä tuo upea arvottava osuus. Siitähän sitten voi aina olla eri mieltä, toistaiseksi.

4 kommenttia:

  1. Hyvä!Tässä nähdään muun muassa, miten iso rooli on pilkulla. Hullut päivät ovat alkaneet pro Hullut, päivät ovat alkaneet.

    VastaaPoista
  2. Säädyn sisällä säädynmukaisesti ja säätyjen välillä ? Kotikuria tukkapöllyineen rengeille kirjanpitäjälle ja seurakuntalaisille. Ja vastavuoroon lakkia käsissä pyöritellen kysymässä torppansa asioista tai joutavien mustuneitten ja hylättyjen tiiliskivien perään. Että sellaista.

    Laissez-fairea tarjosivat Pariisin porvarit kuninkaalle joka koki maatansa vahvistaa. Että täältä pesee jahka saamme panna haisemaan. Kuningas kyseli maanlaajasti reformien perään ja kutsui väkeä koolle, säätypäiville. Energisimmät tempasivat aloitteen, pisimmän tikun vetivät Napoleonin mentyä kauppiaat ja tehtailijat. Säädyt sai mennä ja ihmiset sopivat asioistaan ihan itse parhaan ymmärryksensä mukaan. Kartanon oikeusmies lähti päättömänä, porvarikillan vanhin jäi illallismaljoen nostajamestariksi, hovista karkasi oikeusasiamies advokaatiksi paremmin maksavan puolelle ja veti poliisin puolelleen -varustettuna toki asiakirjalla ja tuomioistuimen sinetillä.

    1800-luvun alku oli Birth of Modern kuten Moselin rantatelttani ja valkkarin kohottavassa ilmanalassa Paul Johnsonin kirjasta luin. Kesädekkari se pelasti koulukirjalastista tämänkin hepun.

    Semmoinen maanmiehemme kuin Zach. Castrén kertoi mitä meille kuuluu: Valistusajan kuivanjärkevästi käsitetyt siveellisyyslait pantiin syrjään. Ne käsitettiin arkipäiväisten kansalaisten kurissapitämiseksi. Hullusti kumminkin kävi kun jokapäiväisen ilkkuminen ja halveksunta vei ylistämään ja toteuttamaankin irstailua ja vallattomuutta. Castrén runottaa näistä pitempäänkin ja kiehtovasti, s.543 osa 6. Maailmanhistoria. Ei painovuotta mutta noin sadanvuoden takaa, mukaellen käännetty kai.

    Tänään jo mennäänkin ihan hurlumheitä. Olisiko uusi järjellisyys ja siveellisyys sarastamassa ? Tuskin. Lukea kuitenkin voi kun vielä sähköt toimii. Ensimmäinen kotivalo oli J.P. Morganilla jolle Edison sen asensi. Naapurit olivat kiukkuisia kun hiilenkatkun, höyrykoneen melun ja dynamon humina veti väkeä iltapimeällä katsomaan yöaurinkoa. Morganin yksilön vapaus, rahan itsestäänselvyys dogmatiikka, ja keksijän mieli korottiin saarna- ja valtaistuimelle.

    Valjastakoot tiede kasvonsa vanhemmille ja varhaiskasvatus kilteille. Taitaa oikestaan taloustiede tulla viimeisenä tieteenä verifioimaan itsensä tekemällä todellisuudesta itsensä mukaisen. Viljavuus raporttihan tietää maan ja tuoteseloste ruokalaktoosin, lääkäridiagnoosi sinut, VW laboratoriot puhdistavat päästöt. -Löysäpäinen oli kuvitellut kristitraditio-taikauskossaan Tieteen näyttävän todellisuuden Luojan kasvot. Lisää joulua.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  3. "Rationaalisuus oli vain nimellistä."

    Luulen, että tämä on suuri viisaus: ihminen on tunteidensa, viettiensä ja moninaisten halujensa viskelemä olento, joka vain yrittää keksiä toiminnalleen rationaalisia (teko-)syitä.

    Kun tämän oivaltaa ja vaivautuu edes hetken pohtimaan, onko kukin tavoite rationaalisesti perusteltavissa oleva välinearvo vai perusarvo, jota ei voi perustella eikä siitä voida diskurssilla päästä yksimielisyyteen, ollaan jo pitkällä, varsinkin poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

    VastaaPoista
  4. Toivomus, jonka esittää jokseenkin kielitaidoton moukka.

    Kyrillisin kirjaimin esitetyt ilmaisut myös translitteroitaisiin. Voisi yritää jotain arvuutella ja samalla opetella kirjaimistoa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.