Kuivuus uhkaa

Kuivuus

The Economist kirjoittaa hiljattaisessa numerossaan maailman kuivuusongelmasta, joka on vain pahenemaan päin.

Kun katsoo sen ennustekarttaa vuodelle 2040, joka siis on meitä ihan lähellä, huomaa, että suuret alueet maapallolla tulevat jo silloin pahoin kärsimään veden puutteesta. Eipä sikäli, monethan kärsivät nytkin. Ei tämä pohjoinen paratiisin vehreys niin yleistä maailmassa ole.

Hyvä uutinen on, että pohjoinen Euraasia, mukaanlukien sekä Venäjä, että Suomi ja Skandinavia näyttävät kyllä pärjäävän hyvin ja sama koskee Kanadaa, suurinta osaa Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa. Jopa Pohjois-Afrikka näyttää olevan hyvässä jamassa lukuun ottamatta Algerian ja Tunisian pohjoisosaa. Tämä oli minulle yllätys.

Huonommin sen sijaan ovat asiat niin sanotun hedelmällisen puolikuun alueella ja sen ympäristössä muutaman tuhannen kilometrin säteellä, Anatoliasta aina Intiaan ja Aral-järvelle saakka. Kiinassa ja Yhdysvalloissa on omat, laajat kuivuudesta kärsivät alueensa etenkin lännessä ja Euroopassa sellaisia ovat Espanja, Italia ja eteläinen Balkan.

Suomi, kuten sanottu, jää tämän ongelman ulkopuolelle, vaikka vedettömät pisuaarit ja muut epäilemättä hyödylliset keksinnöt ovat jo tulleet meillekin.

Kanarian saarilla lomailevat muistavat suuret vedenpuhdistamot, joiden lähellä on tuulipuistoja antamassa virtaa noille laitoksille, joiden tuotteita voi myös juoda turistiapartamentojen hanoista, jos viitsii. Veden makua ei voi kehua, mutta ei se ainakaan akuuttia myrkytystä aiheuta.

Taivaalta tuleva vesi, jonka määrää meillä kesäisin ja etenkin syksyisin aina manaillaan, on todellinen aarre, sillä jo hehtaarin pellon kastelemiseen vaadittu vesimäärä on valtaisa, jos sen joutuu tekemään keinokastelulla.

Jos vesi jouduttaisiin vielä puhdistamaan merivedestä, kertyisi hommalle etenkin lämpimässä ympäristössä hintaa huikeasti ja ennen pitkää ruoka tulisi taas ihmisten suurimmaksi menoeräksi. Niinhän se voi tullakin. Mikäli vielä metsätkin jouduttaisiin pitämään hengissä kastelulla, olisi ongelma jo mitä melkoisin.

Vesihän ei maailmasta lopu, mutta kun siitä valtaosa on meressä, on sen käyttäminen kallista. Ongelmaksi kuulemma tulee myös se puhdistuksesta syntyvä suolaliemi, joka nykyään viedään kauemmas meren ulapalle.

Koska vettä tarvitaan niin valtaisia määriä, ovat sen siirtokustannukset oleellinen osa asian vaikeutta.

Suurin puhtaan, makean veden käyttäjä on maanviljelys. Ennen kuin viherhörhöt ehtivät vaatia sen lopettamista, kannattanee todeta, että kyse on henkiin jäämisestä. Maanviljelyksen vaatimaa vesimäärää kannattaa toki koettaa vähentää, mutta se tulee aina olemaan olennainen osa veden tarvetta.

Sivumennen sanoen, suurin osa käytettävästä vedestä on pohjavettä ja asiantuntijat vakuuttavat, että sitä olisi säästettävä. Sen uusiutuminen ei näytä vastaavan kulutusta ainakaan tietyillä alueilla, meillä kai nyt sentään kuitenkin.

Singapore kuulemma säästää vettä kierrättämällä jätevetensä, joka siis puhdistettuna palaa esimerkiksi vessan pytystä takaisin kraanasta juotavaksi. Ehkäpä tämä tulee olemaan käytäntö monessa muussakin paikassa. Lykkyä tykö vaan.

Suomi näyttäisi Economistin katsauksen mukaan olevan veden suhteen hyvissä asemissa vielä ainakin noiden parinkymmenen vuoden päästä, mutta toki katsaus on varsin ylimalkainen eikä suoranaisesti lainkaan käsittele maamme kenties jossakin vaiheessa kohtaamia ongelmia tämän asian kannalta.

Mutta täytyyhän meidän tämäkin asia ratkaista. Mitäpä sitten voitaisiin tehdä?

On tietenkin syytä käyttää vain vedettömiä pisuaareja, jollaisten ääreen varmaan kannattaa tulla kaukaakin. Mahdollisen fyysisen ahdistuksen kestäminen kuuluu sankarilliseen osaamme, joten siitä älkäämme valittako.

Mutta ehkäpä vanhat konstit on syytä palauttaa käyttöön. Guss Mattsonin pakinakokoelmasta Tänään (Karisto 1961) huomasin, että pakinoitsija vuonna 1912 oli huomannut Espanjassa, tarkemmin sanoen Bilbaossa olleen yhdistyksen, joka intohimoisesti vastusti kylpemistä.

Mattson kuvaa kaupungissa pidettyä kokousta, jonka osanottajat kaikin tavoin herjasivat kylpemistä moraalittomana itsensä prostituoimisena. Bilbaon pormestari peräti ylpeili sillä, ettei ollut eläessään koskaan kylpenyt ja arveli, että monet paikalla olijoista saattoivat sanoa itsestään samaa.

 Filip II:n aikana Espanjassa olikin ollut laki, joka ilmeisesti oli suunnattu maureja vastaan ja kielsi ankarasti kylpemisen 50 vuorokauden kahlerangaistuksen uhalla. Rikoksen uusiminen aiheutti viiden vuoden kaleerirangaistuksen. Lain säätämisen jälkeen hävitettiin kaikki Granadan kylpylaitokset.

Tällä alalla taitaa piillä uusi pätemisen mahdollisuus meille jokaiselle.

Olen sivumennen sanoen aina ihmetellyt ja milteipä paheksunutkin niitä, jotka ylenpalttisesti läträävät suihkussa joka aamu ja joskus iltaisinkin. Suomalaiseen perinteeseenhän on kuulunut lauantaisauna, joka hyvin riittää pitämään ihmisen viikon verran niin puhtaana kuin tarvitsee.

Hajuja se ei viikoksi hävitä, mutta niillä onkin oma tarkoituksensa tässä maailmassa ja kannatan tämän uhanalaisen maailman suojelua tai ainakin tiettyä pieteettiä tätä inhimillisyyteen kuuluvaa sfääriä kohtaan.

Ylenmääräinen ihon vedellä, saati saippualla kalttaaminen rasittaa sitä ja todennäköisesti tällä tavoin ärsytetty iho äityy sen takia erittämään aivan huikeita määriä hajuja, jotka sitten on taas keinotekoisesti hävitettävä. Mielestäni kokemus osoittaa tämän, vaikka en voikaan viitata tutkimuksiin.

Sitä paitsi kesällä metsässä työskentelevien kimppuun käyvät kaiken maailman höntiäiset erityisen kärkkäästi silloin, kun yksilö on ahkerasti peseytynyt.

Kun kylvystä on kulunut tarpeeksi aikaa, lakkaa terve, parkkiintunut iho kiinnostamasta hyönteisiä. ellei asiaa ole vielä tutkittu, kehotan tiedeyhteisöä sen tekemään.

Mutta itse asiassa nämä seikat ovat vielä sittenkin toissijaisia, kun ajattelemme koko tuota vesiongelmaa sen koko maailmanlaajuisessa kauhistuksessa.

Vai ovatko sentään? Onhan se meidän pisuaarimme vedensäästökin vain pisara meressä, mutta entäpä, kun niitä pisaroita tulee miljardeja? Meillä on joka tapauksessa juuri ne omat pisaramme eikä muita.

Järjen mukaan ajatellen toki olennaiseksi muodostuu kysymys, miten saada ne miljardit ja etenkin ne vaaravyöhykkeellä asuvat miljardit säästämään vettään. Eivät ne meidän säästetyt pisaramme heitä siunaa.

Mutta onhan tällä meidänkin pidättelyllämme ainakin se moraalinen arvonsa? Onhan?