Ranska on aina Ranska

Ranska on aina Ranska

Kiinan presidentti Xi Jinping kävi viime viikonvaihteessa Nizzassa verestämässä vanhoja muistoja. Hän oli ollut siellä aiemminkin jo kaksi kertaa.

Meikäläisen satunnaisen turistin kannalta asia oli sikäli hankala, että kymmenet poliisiautot, ja sadat turvamiehet, santarmit, poliisit ja sotilaat tukkivat pahoin paikallista liikennettä.

Pahimmillaan piti turistin pysyä hotellissa sisällä toista tuntia, ettei kivenheiton päässä asuva vieras häiriintyisi. Ilmaiset juomat sentään tarjottiin.

Mutta parin kilometrin päässä, Garibaldin aukiolla, poliisimuurien takana, oli melkoinen joukko mieltään osoittamassa. Mitä mieltä ja mistä he mahtoivat olla, ei kukaan kertonut ainakaan paikallisessa lehdessä, mutta mistä lähtien Ranskassa olisikaan mielenosoituksille oltava jokin järkevä syy?

Macronille jotkut ainakin kuuluvat olevan vihaisia ja kun hänkin tuli paikalle, oli siinä jo kai riittävä syy rähinöidä.

Xi on monien mielestä myös paha mies ja vaikka hänen Nizzan- visiittinsä matkailumainoksellinen arvo lienee ymmärretty, on kai lupa tulkita, että myöskin hänen ilmastollis-, ihmisoikeudellis-, imperialistis- kapitalistinen roolinsa, vieläpä kommunismin pönkittämänä kai jotakuta harmitti.

Miksei Kiinaa voisi hallita vaikkapa joku Gretan kaltainen hyvin nuori ja hyvin puhdasmielinen nainen/tyttö? Eikö tässä jo ole mielenosoituksen syy?

Joka tapauksessa siis Garibaldin aukiolla oli aika lailla kansaa ja siellä syntyi tungos, jonka aikana muuan Geneviève putosi jossakin aukion laidalla ja sai mm. kallonmurtumia. Hän on 72 vuotias ja nyt jo hyvää vauhtia toipumassa.

Hänestä tuli sankaritar, jota kuvattaessa ei ylistystä säästetty. Hän on leppymätön militantti, kaunis sielu, eikä tämä kohtalon kolhu häntä, muuta, julistavat ystävät. Hänet tunnetaan hyvin globalisaatiokriitikkona (altermondialiste) ja monet (kaikki?) mielenosoitukseen osallistuneet eri ryhmät, syndikalistit, kommunistit, keltaliivit ja muut militantit, joista en ole koskaan kuullutkaan, näyttävät adoptoineen hänen asiansa omakseen.

Alueen järjestyksestä vastaava taho väittää, ettei poliisi Garibaldin aukiolla työntänyt tätä mummoa minnekään, vaan sen sijaan toiset mielenosoittajat. Toinen juttu sitten on, oliko poliisilla syytä ahdistella väkijoukkoa, kuten väitetään tapahtuneen.

Genevièven onnettoman kohtalon vuoksi pidettiinkin kaupungintalolla oitis uusi mielenosoitus, jossa nyt vannottiin, että ”Vuodatettu viaton veri ei jää rankaisematta” tai että ”Genevièven on saatava oikeutta!”, mitä se nyt sitten tarkoittaneekaan.

Sankarittaren ystävätär Eve kiitti mielenosoittajia ja julisti: ”Geneviève, nyt on alistuminen loppunut!” ”Geneviève, taistelu jatkuu ja odottaa sinua!”

Even mielestä taistelevien ryhmien tulisi yhdistyä. Ehkäpä sitten niin tapahtuu, kun on löytynyt yhteinen aihekin.

Macron pahoitteli julkisesti tapahtumaa, toivotti Genevièvelle pikaista paranemista ja hieman myös vanhuuden viisastumista, ”un bon rétablissement et une certaine forme de sagesse”.

Tämä tietenkin ärsytti militantteja, jotka julistivat, ettei viisaus merkitse suuria pankkitilejä tai kaunista pukua. ”Todellinen viisaus tarkoittaa ihmisten ja planeetan kunnioittamista Genevièven tapaan, sellaista, joka antaa niin paljon toisille”.

Toivotaanpa näin. Kyllä se militanttien touhu ainakin kaikilta ottaa varsin paljon. Uusimmassa Le Point- lehdessä arvioidaan, että keltaliivit ovat aiheuttaneet Ranskalle 200 miljoonan euron vahingot vakuutusyhtiöiden korvauksien perusteella arvioiden ja 500 miljoonan vahingot turismin vähenemisestä. Lentoliikenne Pariisiin on vähentynyt vuoden mittaan 8,7 prosenttia.

Jotakin omituistahan tuossa ranskalaisten pyhässä vallankumoustraditiossa on. Ulkopuoliselle tulee mieleen, onko siinä tosiaankin kyse siitä, ettei normaalia puhetta mitenkään saada kuulumaan vai jostakin muusta.

Sosiologi ja väestötieteilijä Emmanuel Todd julkaisi vuonna 1987 kirjan, jossa hän analysoi Ranskan alueellisia eroja ja näki siellä syviä, vanhoja jakoja, jotka yhä vaikuttivat (The Making of Modern France. Politics, Ideology, Culture. Basil Blackwell, 224 s.)

Oikeisto-vasemmisto- jako joka tuohon aikaan oli jo häviämässä, sijoittui hänen mielestään alueellisesti samoin kuin katolisuuden ja protestantismin historiallinen levinneisyys.

Lisäksi sellaiset seikat kuin perhemuoto (ydinperhe vai suurperhe), koulutuksen arvostaminen ja monet muut seikat menivät usein suunnilleen samoja rajoja pitkin ja jakoivat Ranskan erilaisiin alueisiin.

Niistä levottomin oli maan keskusta Pariisin ympärillä, jossa ydinperhe oli luonut tasa-arvoisuuden ja individualismin ilmapiirin. Ei siis suinkaan etelä ja joku Nizzan tienoo, jossa traditio on autoritaarisempi.

Joka tapauksessa Todd arvioi, että jako oikeistoon ja vasemmistoon oli jo tuolloin yhä enemmän menettänyt todellista merkitystään. Sen nimissä tosin vielä toimittaisiin.

 Ranska ei silti koskaan sortuisi kohtuuttomaan valtion holhoukseen, kontrolloimattomaan liberalismiin tai rasismiin. Se pysyisi omana itsenään. Tämä siis 40 vuotta sitten.

Todd on ajan kuluessa esittänyt monia kiinnostavia ennusteita, joista yksi koski Neuvostoliiton romahdusta. Hän oli niitä harvoja, jotka ennustivat sen.

Lisäksi hän on ennustanut USA:n kriisiä ja sen mahdin huomattavaa vähenemistä vielä silloin, kuin monet olivat hurmaantuneet yksinapaisen maailman ideasta. Väestötieteilijänä hän on myös esittänyt aika lohdullisia skenaarioita maailman ylijäämäväestön ja etenkin muslimien määrän lisääntymisen dynamiikasta.

Sen vuoksi Toddin ajatukset tuntuvat kiinnostavilta. Kaiketi hän on jotakin viisasta sanonut myös tästä uudesta keltaliivien mellastuksesta, joka ulkomaalaisesta tuntuu niin perin omituiselta.

On mahdollista -vaikka ei välttämätöntä- että Ranska tosiaan säilyy omana itsenään, kuten Todd väittää. Ehkäpä siellä yhä vaikuttavat ratkaisevasti 1500-luvulta periytyvät ja vanhemmatkin jaot.

Moni tosin on jo sitä mieltä, ettei se ole entisensä ja asia liittyy Toddin erikoisalaan eli väestötieteeseen.

Näin ulkomaalaisena tekee kyllä mieli sanoa, että ranskalainen normaali kyllä ainakin poikkeaa meikäläisestä.

Jos se on aina vain oma itsensä, niin se on nimenomaan oma, omituinen itsensä.