Toivotuksia

Toivotuksia

Tässä naistenpäivänä muuan vanha ystäväni julkaisi fb-sivullaan isänsä aikoinaan kirjoittaman runon naisille, omille läheisilleen.

Siihen joku naisihminen kommentoi, että olipa upean herrasmiesmäistä, kuten olikin.

Unohtui mainita, että kyseessä olivat venäläiset, mutta ehkäpä asia olikin itsestään selvä.

 Ajattelin kokeeksi, miten sama voisi onnistua meillä ja ymmärsin heti, ettei mitenkään. Niin sanottu naisten päivä on meillä, sikäli kuin asiaa mitenkään huomataan, vain tylsän ja totisen edunvalvonnan päivä, jolloin myös kaikenkarvaiset friikit katsovat aikansa tulleen.

Runouden työntäminen tähän mämmiin olisi kuin laulaisi romansseja sikalassa. Naisten päivä on meillä feminismin päivä ja se, joka menee siihen mumbojumboon mukaan, saa iäksi heittää mielestään sen osan maailmaa, jossa runous on kotonaan.

Mutta jokaiselle on syytä antaa se, mitä hänelle kuuluu. Nainenhan voi valita, ruikuttaako ikänsä kaiken alemmuuttaan sen johdosta, ettei ole mies tai loistaako sen sijaan niillä lahjoilla, jotka kuuluvat vain naisille tai ainakin ovat heille helpompia ja luonnonmukaisempia.

On epäilemättä katkeraa, mikäli ihminen ei voi olla sovussa hänelle määrätyn sukupuolen kanssa, saati että olisi siitä iloinen ja ylpeä. Se on kuitenkin henkilökohtainen asia eikä alemmuuskompleksi oikeuta myrkyttämään ympäristöä, olipa siihen sitten miten paljon ja miten päteviä syitä tahansa.

Venäjällä näyttää vallitsevan jonkinlainen lähtökohtainen olettamus siitä, että naisen kuuluu olla iloinen ja ylpeä omasta sukupuolestaan, jopa siinä määrin, että antaa itseään siitä hyvästä kerran vuodessa juhlia, vaikka kyseessä eivät olekaan varsinaisesti omat ansiot.

Olisipa vaikea kuvitella meillä sellaista, että asiakas saapuisi vaikkapa jollekin työpaikalle kukkakimpun kanssa ja julistaisi: ”Onnittelut teille, rakkaat naiset!” Ja miltä tuntuisikaan, mikäli koulussa jo alaluokkalaiset pojat antaisivat tytöille pieniä lahjoja juhlan kunniaksi.

Entä jos erinäisillä työpaikoilla naiset ottaisivat kesken työpäivän pienet hiprakat ja hymyilisivät asiakkaille tavallista leveämmin. Työ saattaisi hieman kärsiä, mutta tunnelma paranisi. Ja iIhan totta, nykyään tätäkin tapahtuu. Siis sitä, että venäläisessäkin asiakaspalvelussa asiakkaille, ellei nyt suorastaan hallintoalamaisille, on ruvettu hymyilemään, eikä kyse suinkaan aina ole pilkallisuudesta.

Kulttuurisena ilmiönä ajatus päivän sankarista on kiinnostava. Mikäpä sankari on oikeastaan se, joka on onnistunut elämään taas yhden vuoden ympäri? Mikäli elämäntyössä voidaan todeta kiitoksen aihetta, saattaa sen julki lausuminen kyllä olla luontevaa, kun pyöreitä vuosia tulee täyteen.

Mutta entä vastakkaisen sukupuolen muistaminen ja kiittäminen kerran vuodessa? Mitä mieltä siinä olisi? -Järjestä nyt en puhukaan. Minkä sankari nainen oikein muka on maaliskuun kahdeksantena?

Meillä Suomessa katsotaan, ettei minkään. Meillähän on tapana aina silloin suurella totisuudella tarkastella, ovatko naiset valitettavasti vielä erilaisia kuin miehet ja mitä olisi tehtävä asian korjaamiseksi. Ikävä ja toivoton tämä koko asia on joka tapauksessa ja siis korkeintaan syy naisille ostaa lohturuokaa tai törsätä turhiin hepeniin.

Kukapa suomalainen nainen nykyisissä oloissa edes kehtaisi odottaa huomionosoituksia miehiltä? Kannattaa kyllä miettiä, miksi asia on näin.

Sellaisena kuin asia toteutuu Venäjällä, on taas kyse sukupuolten välisen eron vahvistamisesta ja kunnioittamisesta kulttuurisesti. Tuo ero -olkoon nyt vaikka pienikin- on yhteiskunnalle ja sen perussolulle, perheelle, olennaisen tärkeä asia. Sen hyväksyminen ja ymmärtäminen taas on välttämätöntä kypsäksi aikuiseksi kasvamisessa.

Minusta onkin vahinko, että koko juhlan tai merkkipäivän ovat kaapanneet käyttönsä sellaiset tahot, jotka itse asiassa toimivat koko sen normaalia ja luonnollista ideaa vastaan.

Täytyy vain toivoa, että normaalit, naiselliset ja naisellisuudestaan ylpeät naiset ymmärtäisivät, mikä on pelin henki ja ottaisivat taas itselleen sen kunnian, joka heille kuuluu.

Naisten päivän ei kuuluisi olla ruikutuspäivä, vaan luonnollisen ilon ja tyytyväisyyden juhla.

Tulkoon se meilläkin sellaiseksi!