Suuri murros
On aikoja,
jolloin kehityksen vauhti tuntuu yhtäkkiä kiihtyvän äärimmilleen ja kaikki
muuttuu ympärillä.
Me, suuret
ikäluokat olemme eläneet sellaisia aikoja ja tunnemme siis asian, mutta onpa
niitä ollut ennenkin.
Tämän
vastapainoksi toki on ollut pitkiä aikoja, jolloin mikään ei ole havaittavasti
muuttunut. Silloin ei ole puhuttu edistyksestä tai edes kehityksestä, vaan
vanhasta kulta-ajasta ja viisautta on käyty etsimässä kaiken kokeneilta vanhuksilta.
Philipp Blom
kirjoitti taannoin kirjan hurjasta ajanjaksosta ennen ensimmäistä maailmansotaa
(Der taumelnde Kontinent, engl. The Vertigo Years). Kirjoitin siitä joskus
jossakin arvostelun.
Joka tapauksessa
modernin elämän suuri läpimurto meidän maassamme tapahtui suurten nälkävuosien
jälkeen. Aika suunnilleen vuodesta 1870 vuoteen 1917 oli hurjaa menoa. Siitä,
mitä se merkitsi jopa maaseudulla, antavat aavistuksen sanomalehdet, joista
kuvastuu äkillinen uuden maailman läpimurto.
Kyseessä ei
ollut vain uuden varallisuuden ja tavaran ilmaantuminen markkinoille, vaan myös
henkinen murros, jossa yhä useammat koulutusta saaneet hylkäsivät vanhan kirkon
opin ja koko uskonnonkin. Tätä ilmiötähän on kuvattu suorastaan ”rajuilmaksi”.
Toki maalla
talonpoikainen väestö pysyi suurelta osalta vanhassa uskossaan, mutta ei
suinkaan kaikkinensa. Ainahan oli ollut niitä, jotka istuivat siellä, missä
pilkkaajat istuvat ja suunnilleen 1900-luvun alusta lähtien ilmiö tuntuu saaneen
yhä suurempaa kantavuutta, ei vähiten sosialistiagitaattoreiden ansiosta.
Kauppis-Heikki,
itseoppinut kirjailija oli sosialisteille hyvin vihainen, mutta ymmärsi toki
hänkin suuren muutoksen ympärillään tapahtuvan.
Kukaan ei
ainakaan voinut olla huomaamatta sitä muutosta, joka tapahtui ihmisten jokapäiväisessä
elämässä. Vanhat normit menettivät merkityksensä. Nyt ei elämän sisällykseksi riittänyt
enää työnteko ja pihistely. Vähintäänkin kahvia ja sokeria piti olla joka torpassa,
joskaan ei nyt alituisesti, sentään.
Mutta niillä,
joilla rahaa oli, aukenivat taivaan portit. Mainokset tyrkyttivät ostettavaksi
kaikkea turhuutta ja tarpeetonta. Lehtien ilmoitussivut kertovat omaa kieltään.
Kaiken maailman
tuontitavarat viineistä ja konjakeista rusinoihin ja sardiineihin ilmestyivät kauppoihin.
Ensin tietenkin ilmestyivät itse kaupat, joita ei maalla ollut ennen
1860-lukua.
Höyrylaivalinjojen
määrä monikertaistui ja ihmisillä alkoi jostakin kumman syystä olla rahaa
hankkia kaikenlaista joutavaa, kelloista lähtien. Enää ei tarvinnut elää
kädestä suuhun ja moni arveli, että kannattaakin sitten elää velaksi, parempaa
kohtihan tässä mennään.
Mutta myös
tuotannossa siirryttiin uuteen aikaan. Höyryn jälkeen tuli sähkö ja sitten tuli
polttomoottori, ainakin jonnekin. Lennättimen jälkeen tuli telefoni ja
kotikutoiset sarkavaatteetkin alettiin korvata vapriikkiveralla.
Vaan mistäs
tähän rahat saatiin? Voista ja puista,
kuului lyhyt vastaus Kauppis-Heikin kirjassa Savolaisia (WSOY 1912, 173 s.). Voi vietiin Pietariin ja Englantiin,
puut ja paperit pääasiassa myös.
Kauppis-Heikin novellissa
herää muuan kuollut mies haudastaan kolmenkymmenen vuoden kuluttua ja ajankohta
näyttäisi olevan lähellä tuota vuotta 1912.
Koko vanha
maailma on hänen kuolleena maatessaan mullistunut tuntemattomaksi. Jopa
heränneen vainajan pukeutuminen on nyt naurettavaa ja sopimatonta, vaikka
aikoinaan hänelle oli pantu parasta päälle.
Käsittämättömiä
vehkeitä olivat telefoonit, polkupyörät ja autot ja niin oli sillä
paikkakunnalla rautatiekin. Sen lisäksi nähtiin vielä meijeri, puimakone ja
tuulimoottori, mutta varsinainen ihme oli niittokone: miesten ei tarvinnut enää
niittää, kun sen teki hevonen…
Jopa oli herra helpon
antanut! Ei tarvinnut enää niittää, ei puida riihiä, ei kirnuta eikä pestä
pyttyjä! Kaikki kävi pyörimällä. Eivätpä mahtaneet enää piiat ja rengit
valittaa työn paljoutta, arveli herännyt vainaja, mutta huomasi olevansa
väärässä: nyt ne vasta valittivatkin ja olivat kovin kiukkuisia…
Rahaa tarvittiin
hirmuisia määriä, mutta sitähän saatiin puista ja voista. Mutta eihän se
riittänyt, vaan kaiken maailman kuoletuslainoja ja monenlaisia muita oli niin,
että isännän piti kuin kärpänen verkossa rimpuilla, eikä muuta oikein kerennyt
tekemään kuin raha-asioita hoitamaan.
Mutta miten
paljon olikaan turhuutta ja tarpeetonta: kuvapaperit seinillä ja ikkunoiden
edessä ties mitkä hörtylät. Talossa oli hevoskuormittain tavaraa, jota ei olisi
tarvinnut ostaa, kun olisi tehnyt itse tai ollut ilman.
Ajan varsinaisia
herrastelutavaroita olivat kalossit ja sateenvarjot, jotka kiukuttivat vainajaa
erityisesti. Sivumennen sanoen, Kalle Kajanderin isä kuuluu suutuspäissään
rikkoneen kirveellä kalossit, jotka oli taloon hankittu.
Vainaja sentään,
vanhana viinamäen miehenä tyyntyi, kun sai konjakkia. Mutta ostotavaraahan se
oli sekin. Aiemmin oli hänelle aina kelvannut niin sanottu ”vanha mies” eli ”jäsenten
jännittäjä”, jota oli sentään valmistettu
kotoisesta rukiista.
Humoristisessa
novellissaan kelpo konservatiivi on kuvannut kulutusyhteiskunnan alkutaivalta
Suomessa ja Savossa. Tuntuu siltä, että hänen sympatiansa ovat vanhan
yhteiskunnan puolella.
Myöhemmin moinen
obskurantismi tietenkin rupesi näyttämään naurettavalta, mutta mitenpä asiat
oikeastaan ovatkaan nykyajan näkökulmasta?
Oliko Kauppis-Heikki,
tai ainakin nyt tämä kuolleista noussut Yrjö itse asiassa ekologisesti
kestävän, vihreän elämäntavan puoltaja, jonka maailmankatsomuksen ja elämänpiirin
jaloa yksinkertaisuutta voi vain kadehtia?
Miten monta
autokuormaa joutavaa sälää Yrjö nykyään löytäisikään köyhimmänkin talon uumenista?
Itse asiassa kalossit alkavat tuntua tämän maailmanajan näkökulmasta jo aika viattomalta
tarpeettoman tuotannon symbolilta.
Sitä paitsi ne
eivät olleet lainkaan tarpeettomia. Itse asiassa täällä Suomessa on usein
hankalaa pärjätä ilman kalosseja. Mistähän niitä taas saisi?
Hetkeksi kun yrittää eläytyä tuohon 1800-luvun puolivälin talonpoikaiseen elämäntyyliin ja vertaa sitä tämän päivän totaaliseen yltäkylläisyyteen, ei sitä erilaisuutta meinaa käsittää itsekään vaikkei ole sitä aikaa elänytkään. Nykyisessä maailmanmenossa olisikin viisasta pohdiskella että milloin tällä aikavälillä on eletty kestävimmällä tavalla, jos nyt poisluetaan tuon lähtökohdan suoranainen asketismi, joka lienee joidenkin ekointoilijoiden ihanne kuluttamattomuutensa puolesta. Fanaattisimmat kun nykyään syövät kaurapuuronsakin kypsentämättä, ettei kulu turhaan energiaa siihen.
VastaaPoistaKulututettiinko jo 1950-luvulla liikaa hyödykkeitä luonnonvaroihin nähden, mitä tuumii Professori itse, onko teillä jotain näkymystä tähän?
Nykyään ollaan palaamassa koko ajan hyvässä mielessä taaksepäin. Valveutuneena itseään pitävä keski-ikäinen keskiluokka miettii aktiivisesti matkailutapojaan, kierrättää kapselikahviensa metalliosat ja on niin hereillä asioista että! Asioita, joista monet esivanhemmat eivät osanneet uneksia - eivät edes painajaisissaan.
Norjalaisia Swimssin kalosseja myy muuten Stockmann.
Niin, luulisi, että taantumuksellisuudesta tulisi nyt suurikin muoti. Sanaa kuitenkin kartetaan.
Poista50-luvun keskiluokan elimntaso oli jo hyvin kohtuullinen, mutta samaan aikaan oli köyhyyden pesäkkeitä ja sosiaaliturva oli huono. Luontoakaan ei säästelty.
Mutta jos yhdistäisi 50-luvun kulutustason, 80-luvun sosiaaliturvan ja 2010-luvun ekologisuuden, voisi tulla jo hyvä cocktail.
Kiitos vastauksesta, siinähän olisikin maistuva cocktail! Klassisen hienostunut, aavistus vanhojen aikojen asketismia (nykyisellä mittapuulla arvellen) ja reipas viherrys värissä ja maussakin. Nyt vaan sheikkerin ostoon! Eikun... kyllähän tämän ihan itse saisi tehtyä omin pikku kätösin. Tarjoillaan se sitten mummin perintöklasista! Kippis! Eli " Keep Peace "
PoistaMuistelen Guru Pentti Linkolan olleen jossain kirjoituksessaan sitä mieltä, että vasta paluu 1920-luvun elintasoon olisi ekologisesti kestävää. Kun lukee blogia, ymmärtää, ettei sekään niin kurjaa olisi.
PoistaOnko blogistilla mielessä joku kirja, joka kootusti käsittelisi tällaista "esineiden kulttuurihistoriaa" ja elintavan muutosta. Petri Immonen käsittelee asiaa Suomen rahvaan historiassaan, mutta se päättyy jo 1800-luvun alkuun.
Eikös 20-lukua pidetty iloisena vuosikymmenenä, Charleston raikasi Pariisissa jne, että tämähän on suorastaan hupsua ilakointia Linkolan suusta..
PoistaEi tule juuri sellaista kirjaa mieleen. Muuten, 20-luku oli toki iloista siihen edeltävään aikaan seli sotaan verrattuna. Ja kyllähän meilläkin elintaso nousi huimasti, autojakin tuli aika lailla.
PoistaTakaisin 1920-luvulle.
PoistaVaroitus! Video sisältää varakkaita minkkistoolia, " naisautoilua ", kaislahameessa tanssivan herran sekä yleistä kaikille sopivaa viihdykettä 1920-luvun tyyliin. Hollywoodhan voisi tämä aihe edellä tehdä rainan nimeltä " Takaisin menneisyyteen ".
Ja globaali menestys olisi taattu.
To Live In The 1920's
https://www.youtube.com/watch?v=684n8FO68LU
Arvoisa nimimerkki, Kestetäänkö tämä? Ehkä asiaa pitäisi kysyä Greta Thunbergilta, nuorella " Aspergerista kärsivällä " neidillä kun tuntuu löytyvän vastaukset ja selvät sävelet kaikkiin niihin kysymyksiin, mitä 1900-luku on jälkeensä jättänyt 2000-luvulle siirryttäessä. Ihan rohkeaa mielestäni häneltä nakata paskat koko 1900-luvun "kehitysinstituutiolle" ja ottaa siitä hyvästä Nobelin Rauhanpalkinto ( ehdokkuus ) vastaan.
PoistaJokunen päivä sitten näin Iisalmen Sanomien vanhan mainoksen, jossa Timo Soinin oppi-isä Veikko Vennamo pyrki eduskuntaan kutsumalla maakuntaa etelän herrojen siirtomaaksi.
VastaaPoistaJokunen vääräleuka on tulkinnut Timo Soinista sittemmin koulutetun siirtomaaherran, saman veroisen kuin Hgin yliopiston kasvatti Paavo Väyrynen, tohtori Åbo Akademista kuuluisalla väitöksellä NL:n pysyvyydestä.
Lauantaina HS valisti pitkässä jutussaan nuoremman väen Maija Vilkkumaan iskelmäversion Reijo Taipaleen Satumaasta sytyttäneen Jussi Halla-ahon Perussuomalaiset menestykseen.
Paavo Lipponen oli TV:ssä lauantaina, Erkki Tuomioja pitää tänään hätäkokousta Markku Kuisman kanssa, Tarja Halonen pilkkaa somevaikuttajia Keskisuomalaisessa, Li Andersson on tänään Iisalmen paikallisradiossa, jonkun ministerin päiväohjelma on mennyt uusiksi.
No, pääasia että puhutaan.
Ja pääasia, että kommentoidaan, vaikka kommentilla ei olisi etäistäkään liittymää kommentoitavaan blogiin.
PoistaHienoa myös, että näihin vastaillaan syystä tai toisesta.
PoistaPääasia että kehutaan pohjoismaista mallia.
PoistaKekkosen aikaan kaikki oli niin paljon helpompaa. Urkki käskytti ja muut tottelivat. Nyt nämä viimeaikaiset "uuden aikakauden" tapahtumat ovat käsittämättömiä kuten muslimien tunkeutuminen Eurooppaan ilman kunnollista torjuntataistelua.
VastaaPoistaMikään maa ei ole kyennyt kotouttamaan muslimeja. Kerran muslimi, niin aina muslimi. Eiväthän muslimit tule rauhanomaisesti toimeen edes keskenään. Shiioilla ja sunneilla on kymmeniä eri radikaaleja ääriliikkeitä.
Esimerkiksi Lähi-idässä ei ole esimerkkiä uskonnollisesta valtiosta, jossa shiiat ja sunnit eläisivät rauhassa keskenään. Historia on osoittanut, että päästessään valtaan ei kumpikaan ryhmä hyväksy toisen oikeuksia.
Tosiasioihin perustuva johtopäätös on se, että kaikki muslimit on ajettava ulos Euroopasta vaikka väkivalloin.
"Mikään maa ei ole kyennyt kotouttamaan muslimeja. Kerran muslimi, niin aina muslimi."
PoistaUSA:pa on, jopa somalit, avain on se, että ei ELÄTETÄ vaan annetaan tilaisuus toteuttaa oma (amerikkalainen) unelmansa.
Lue joskus vaikka Aapeli Saarisalon Allahin kansat taikka Tuhat ja yksi yötä, niin ymmärrät, että muslimit voivat luoda ihan samanlaisen elämäniloisen kulttuurin kuin me (tapa-) kristitytkin. Miksi sitten nyt on niinkuin on: muslimit elävät 1500-lukua, lukaisepa vaikka Grimbergin kansojen historian osat 13-14 uskonsotien aika millaista oli Euroopassa 1500-luvulla j.Kr. katolisten ja protestanttien kesken.
Johtopäätös: odotetaan kärsivällisesti 2200-luvulle. Siihen mennessä islamilainen valistus on tehnyt tehtävänsä - jos nyt ilmastonmuutoksen jälkeen on pienien perhelaumojen tasoa ylittävää ihmiselämää.
Vaan turhapa tätä on yrittää selittää: ei kukaan ole niin sokea kuin se, joka ei haluakaan nähdä....