Setämiesten maailma

Setämiehen rooli

Seurasaaren Antintalossa on, kuten kaikki muistamme, sellainen osasto, jonka nimenä on Setämiehen puoli.

Setämieshän oli perheen naimaton poika, jolle ei tarvinnut omaa tilaa tai torppaa lohkaista.

Niinpä tämän miehen työt tavallaan menivät hukkaan sikäli, että hän biologisesti katsoen jäi suutariksi, kuten joskus sanotaan.

Tai itse asiassa ne eivät sen enempää hukkaan menneet kuin muidenkaan, koska hän oman elatuksensa lisäksi kantoi kortensa kekoon myös veljiensä perheille eli tulevaisuudelle. Tavallaan setämies siis joutui tekemään pyyteetöntä työtä, ellei nyt sattunut olemaan niin laiska tai kyvytön, että elätti vain itsensä, jos sitäkään.

Aristotelisesti katsoen setämies tuskin oli onnellinen. Mikäli ihmisen määränä on tulla siksi, mikä hän on, jäi hänen kohdallaan se toteutumatta se miehinen potentiaali, joka kaipaa toteutumistaan perheen hankkimisessa, elättämisessä ja kasvattamisessa.

Mutta on tietenkin mahdollista, ettei tätä potentiaalia ollutkaan. Eihän luonto ole mikään täydellisiä olentoja suoltava automaatti. Se tekee aina tietyn määrän myös niin sanottua hylkytyötä. Se on kova tuhlaamaan.

Ennen maailmassa asia ymmärrettiin ja näihin erikoistapauksiin suhtauduttiin yleensä rauhallisesti tekemättä heistä enempää maailman napaa kuin myöskään kauhukuvaa. Setämiehenähän se Jukolan Simeonikin vanhemmiten eleli ja lienee täyttänyt hyvin oman paikkansa yhteisössä.

Tunnettu setämies maailmankirjallisuudessa on Tšehovin Vanja-eno, epäitsekkyyden perikuva, joka raatamisestaan ja uhrautumisestaan saa palkakseen vain palvelemansa professori Serebrjakovin tunteettomasti laskelmoivan tylyyden. Vanjalle ei jätetä mitään, koska ei tarvitse. Itsepähän on sellainen kuin on.

Tietenkin setämiehellä on myös naisellinen vastineensa. Vanja-enon kohtalotoveri on Sonja, joka on toivottomasti rakastunut tohtori Astroviin, mutta eihän siitä mitään tule, kun Astroville kelpaisi vain täydellinen nainen.

 Eivät kaikki sellaisia ole eivätkä voi olla, sanoipa feministien kannatusryhmä mitä tahansa (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=astrovhttps://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=astrov ).

Vanhatpiiat olivat aikoinaan usein traagisia hahmoja. Toki moni lienee viihtynyt osassaan siinä kuin setämieskin, mutta Aristoteleeseen viitaten katson, ettei kaikki heidän kohdallaan nyt yleisesti ottaen mennyt ihan kuten olisi pitänyt.

Ennen muinoin vanhapiikatädit olivat usein talossa setämiehen kaltaisia perheenjäseniä. Heidän työlleen oli aina käyttöä, sillä vähintäänkin kehräämistä, neulomista ja parsimista oli tarjolla loputtomasti.

Heidän kapionsa, jotka olivat yleensä suurimmat aarteet, jäivät käyttämättä ja saattoivat mennä perintönä eteenpäin. Ja kyllähän meillä Ruotsin laki määräsi myös naisille oman perintöosuutensa, vaikka he eivät niin sanotusti isänyyttä olisikaan ottaneet käsiinsä. Kukapa senkään olisi voinut kieltää.

Naimattomat naiset saivat itse hallita omaisuuttaan, mutta yleensä he, setämiesten lailla, jättivät se kuoltuaan sukulaisilleen. Eihän sitä mukaansakaan voinut ottaa.

Nyky-yhteiskunnassa setämiesten ja vanhojenpiikojen tilanne on muuttunut monessa suhteessa, paitsi siinä olennaisessa asiassa, etteivät he yhäkään voi jättää henkistä ja aineellista perintöään jälkeläisilleen.

Sen sijaan he voivat tavallaan adoptoida edunsaajikseen muita ja näin varmaan myös tehdään. Taitaa kuitenkin yhä useammin olla niin, ettei tuonilmaisiin siirtyneillä setämiehillä ja vanhoillapiioilla ole henkilökohtaista suhdetta edunsaajiinsa. Tilalle ovat tulleet kissat ja koirat.

Niinpä on syntynyt tilanne, jossa naimattomaksi jäävät miehet ja naiset eivät enää leimaudu ihmisten pyyteettömiksi auttajiksi, vaan sen sijaan pikemmin egoisteiksi, jotka pyrkivät ottamaan elämästä irti kaiken sen, minkä muilla lasten elatukseen menevien tulojen suuntaaminen omiin tarpeisiin mahdollistaa.

Eipä heitä kukaan siitä moitikaan ja miksi moittisi. Vanja-enon ja Sonjan altruismi tuskin saisivat nykyään yhtään sen parempaa kiitosta kuin ennen.

Parempi saattaa olla lahjoittaa perintönsä kodittomien kissojen hyväksi, vaikka nuo itsekkäät ja vastenmieliset luontokappaleet eivät monen mielestä sitä ansaitsisi.

Silti ihmettelen, että sanalle setämies on nykyään tietyissä anti-intellektuaalisissa piireissä haluttu antaa kielteinen lataus.

Noiden piirien ajattelusta en enää pitkään aikaan ole yrittänytkään etsiä mitään logiikkaa, koska sitä ei siellä selvästikään ole.

Sen sijaan näen siellä jonkinlaista infantiilia pyrkimystä vaikuttaa erilaisilla eleillä emootioihin ja ilmaista omia, hyvin merkityksellisiksi julistettuja mieltymyksiä.

Mikäli siis joku sivistymätön teini-ikäinen tai vanhempi naisoletettu käyttää termiä setämies, arvelen hänen tarkoittavan, että kyseessä oleva henkilö on hänen mielestään uros, jonka on ihan turha yrittää vokotella termin laukaissutta naarasta seksiin.

Se on epäilemättä kovin argumentti, joka tuolla tasolla voidaan esittää, mutta menettää kokonaan tehonsa, mikäli osoittautuu, ettei setämies ole koko asiasta pennin vertaa kiinnostunut juuri siksi, että on setämieheksi syntynyt.

Mutta noin yleisesti ottaen setämiesten ja naimattomien tätien merkitystä aikojen saatossa tuskin lienee kylliksi korostettu. Kyllä he varmaankin  ovat parastaan yrittäneet, ainakin  monet heistä.