Melkein messias
Matti Kankaanniemi, Ilmiö Jordan B. Peterson. Warelia
2019, 177 s.
Jordan Peterson
on kanadalainen yliopistonopettaja, joka hiljattain nousi kansainväliseen
kuuluisuuteen kieltäydyttyään avoimesti tottelemasta ns. poliittisen
korrektiuden nimissä vaadittuja rituaaleja.
Koska kyseessä
olevalla humpuukilla on nyt jo vankat juurensa koko läntiseen maailmaan
levinneessä postmodernissa filosofiassa ja sovelluksensa sen useimmissa
yliopistoissa, ovat Petersonin vastarinta ja sen takana oleva ajattelu herättäneet
mielenkiintoa ympäri maailmaa.
Hänen kirjojaan on painettu miljoonittain ja
hänen videoitaan katsottu kymmeniä miljoonia kertoja. Kirjoitin itsekin syksyllä
hänen uusimmasta bestselleristään https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=peterson
.
Turkulainen
teologian tohtori Matti Kankaanniemi on nyt kirjoittanut kirjan ”Peterson-ilmiöstä”
eli siis hänen herättämistään reaktioista ja samalla kyllä myös itse miehestä,
hänen ajattelustaan ja siitä, mitä hän on noussut vastustamaan.
Oppinut
kirjoittaja kartoittaa ansiokkaasti taustoja, sekä Petersonin hyväksymiä teorioita
ja tutkimustuloksia, että niitä näkemyksiä, joita hän on noussut vastustamaan.
Kriitikkohan Peterson ennen muuta on.
Nuo
viimemainitut, löyhästi postmodernismin tai uusmarxilaisuuden kattokäsitteiden
alle sijoittuvat näkemykset ovat mielestäni kirjan parasta antia. Joukossa on
myös suomalaisia alan saavutuksia, mukaan lukien muuan kirjanen ”Kenen historia”,
jota Kankaanniemi riepottelee varsin herkullisesti.
Kirjassa on muun
muassa esitetty se tunnettu pahkasika-osaston argumentti, että Suomellakin
olisi kolonialistinen menneisyys muun muassa siksi, että orjia kuljettavat
laivat usein tai ainakin nyt joskus kyllästettiin suomalaisellakin tervalla.
Joku
kolonialismiobsessiosta kärsivä ”ruskea tyttö” yltyy samassa kirjassa jopa
syyttämään suomalaisia lähetyssaarnaajia rasismista ja muuan mustalaistaustan
omaava henkilö vaati romaneille näkyvyyttä Suomen historiassa.
Noykyisellä
0,25% painoarvollaan tämä näkyvyys tuskin kuitenkaan voi koko Suomen suuressa
tarinassa kaikella kohtuudella olla kovin suurta ja on muistettava, että vielä
taannoin mustalaisten osuus väestöstä oli paljon pienempi. Suomen mustalaisten
historiahan on kyllä kirjoitettu ja hyvä niin.
On
hätkähdyttävää havaita, miten häikäilemättömästi muualta maahamme tulleet
henkilöt esittävät vaatimuksia kantaväestölle ottamatta huomioon
alkeellisimpiakaan kohtuuden ja säädyllisyyden vaatimuksia.
Mustalaiset toki
eivät ole maassamme uusia tulokkaita, mutta demokraattisen ajattelun
perusteisiin kuuluu kyllä, ettei mikään väestöryhmä voi olla kovin monta kertaa
lukumääräänsä merkittävämpi, ainakaan ellei asialle osoiteta pätevää,
konkreettista syytä.
Tällaiset,
sinänsä absurditkin väitteet, joiden kumoaminen ei sinänsä erityisiä
ponnisteluja vaadi, on joka tapauksessa syytä tuoda esille ja siitä kiitos
Kankaanniemelle.
Aina silloin
tällöin näet näkee tuota tavaraa tehtailevan lunatic fringen aikaansaannoksia vähäteltävän.
Niinpä
esimerkiksi on helppo unohtaa tai jopa kiistää se, että tuolla ”edistyksellisellä”
taholla on aikanaan innokkaasti vaadittu seksuaalisen kanssakäymisen
suojaikärajojen poistamista. Vuonna 1977 sellaisen vaatimuksen allekirjoitti 69
merkittävää ranskalaista intellektuellia, mukaan lukien Sartre, Beauvoir ja Lyotard.
Asiassa on
myöhemmin yleensä peräännytty, mutta tämä ei koske kaikkia ns. edistyksellisiä
piirejä. Sinänsä kiinnostavaa on, miksi tämä, aikoinaan kaiketi
itsestäänselvyytenä pidetty vaatimus ei enää olekaan tuntunut vakuuttavalta.
Kankaanniemi
pohtii tätäkin asiaa, samoin kuin yleensäkin laajempia seksiin, tabuihin ja
uskontoon liittyviä kysymyksiä. Mitä Petersoniin tulee, hän edustaa jungilaista
tulkintaa uskonnosta, mikä itse asiassa tulee aika lähelle erään Frankfurtin koulukunnan
edustajan, Erich Frommin ajatuksia.
Peterson ei siis
suinkaan ole mikään raamattufundamentalisti ja häntä on turha yrittää tunkea
samaan lokeroon joidenkin amerikkalaisten evankelikaalien kanssa. Myöskään amerikkalainen
ns. alt-right ei jaa Petersonin
ajattelua.
Petersonia on
demonisoitu sillä perusteella, että ns. uusoikeisto on osoittanut hänelle
suosiotaan. Argumentti, jos sellaisesta voi puhua, on toki avuton. Tieteellinen
ajattelu ei menetä arvoaan sen vuoksi, kuka sitä käyttää. Asia ei muuksi muutu
siitä, että lunatic fringe haluaa sen
hylätä.
Petersonin ja tieteen välille ei tietenkään voi
panna yhtäläisyysmerkkejä. Jopa hänen kuuluisassa hummerivertauksessaan voidaan
todeta heikkous evoluutiobiologian kannalta. Tämä ei muuta sitä asiaa, että
Peterson on nykyään merkittävimpiä terveen järjen puolustajia.
Englannin common sense ei tarkoita ihan samaa kuin
suomen terve järki. Tunnetusti common
sense eli ihmisen intuitiivinen taipumus uskoa omaa havaintoaan, on
jossakin määrin pätevyydeltään rajoitettu. Pelkästään se, että maa on pyöreä,
sotii omaa havaintoamme vastaan. Suhteellisuusteoria on jo kokonaan common sensen vastainen asia, mutta voidaan
vahvistaa kokeellisesti.
Tästä ei kuitenkaan
seuraa, että postmodernit postulaatit sosiaalisista instituutioista konstruktioina
tai valtapyrkimyksestä sukupuolten ja yhteiskuntien keskeisinä liikevoimina
pitäisivät paikkansa.
Tosiasia on,
että läntisen maailman akateemisissa piireissä on nykyään hyvin laajalle
levinnyt sellainen terveen järjen vastainen pseudotiede, joka todella sisältää
epäterveitä aineksia ja palvelee sellaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä, jotka
ovat omiaan tuottamaan vahinkoa toimivalle yhteiskunnalle ja normaalille,
onnelliselle elämälle.
Joku
Kankaanniemen siteeraama suomalainen Petersonin arvostelija on kiistänyt tuon
lunatic fringen valta-aseman yliopistoissa (onhan yliopistoissa niin paljon
kaikkea muutakin!) ja suorastaan väittänyt hänen rakentaneen olkiukon, jota on
sitten helppo riepotella.
Väitteen
esittäjä ei näytä ymmärtäneen, mitä olkiukolla edes tarkoitetaan. Siinähän
kyseessä on vihollinen, jota ei oikeasti ole, mutta joka rakennetaan halutun kaltaisesti.
Ikävä kyllä, se
akateeminen huuhaa, jota vastaan Peterson on nostanut terveen järjen lipun, on todella
olemassa. Amerikassa se on ilmiö, joka saattaa jopa suoranaisesti vaikuttaa
tutkimuksen kieltämiseen tai sallimiseen tai sen tulosten hyväksymiseen tai
hylkäämiseen.
Suomessa ei olla
niin pitkällä, mutta pitäisikö nyt välttämättä ensin päästä siihen pisteeseen, ennen
kuin kannattaa huolestua?
Ilman vastavoimia terve järki alkaa meilläkin
olla jo altavastaajan asemassa. Tarvitsee vain katsoa valtalehtiämme, joissa jotakin
metoo-kampanjaa yritetään kritiikittömästi
nostaa suureksi ihmiskunnan älylliseksi ja moraaliseksi saavutukseksi ja nostetaan
kaikensorttinen epänormaalius suureksi esikuvaksi.
Kyllä Peterson
on tässä ajassa ja tässäkin maassa suolansa ansainnut. Kankaanniemen kirja selventää
ansiokkaasti asioita, joita meilläkin on yritetty hänen ympärillään sotkea.
Tervettä järkeä me nyt ennen muuta tarvitsemme.
Eivätköhän Åbo Akademin viimeaikaiset tapahtumat ole aika hyvä osoitus lunatic fringen olemassaolosta.
VastaaPoistaJordan on minun mieleiseni mies. Parasta viihdettä on kuunnella hänen youtube-luentojaan ja väíttelyjään. Vanhana kapakkaväittelijänä kateeks käy. Pää pystyyn ja hartiat suoraksi, siitä se lähtee. Tunnen suurta myötähäpeää niitä suomalaisia ressukoita kohtaan, jotka yrittävät lytätä häntä.
VastaaPoistaIhan henkisen tasapainon vuoksi on hyvä palauttaa mieleen tämäkin puoli asiasta tasaisin väliajoin:
Poistahttp://timo-vihavainen.blogspot.com/2017/11/toiset-isanmaat.html?showComment=1511727770998#c8075861537084244771
Ns terve järki on nykyään poliittisesti epäkorrektia niin, että hyi hyi vaan sille terveelle järjelle.
VastaaPoistaJordan Petersonista on hyvä jatkaa.
VastaaPoistaSitähän terve järki juuri on -- se ei estä ajattelemasta eteenpäin. Suomennettu teoskin on paljon muuta kuin terveitä elämänohjeita "terve sielu terveessä ruumiissa" -hengessä. Se on rekapitulaatio eurooppalaisen uuden ajan "tiedollisesta" voittokulusta. Siis itse asiassa koko "tieteen henki".
Juuri eilen puhuimme kansallisvaltiosta. Se syntyi uuden ajan individualismin tuotteena -- se on vapauksiaan ja oikeuksiaan vaatineen yksilön projektio yhteisötasolla. Uusille valtioille annettiin aluksi jopa henkilönimiä.
Aivan vastaavalla tavalla tiedollinen -- ja "tieteellinen" -- ajattelu syntyivät. Kartesiolaisen, Subjektin ja Objektin, tietoisen Tarkkailijan ja Objektivoituvan todellisuuden paradigman pohjalta otettiin aluksi tutkimuksen kohteeksi yhtä lailla sisäiset mielenviriämät kuin ulkoinen "ihmisestä riippumaton todellisuus".
Tämä sisäisen ja ulkoisen vuoropuhelu tuotti ihmiskunnan historiaan jotain ainutlaatuista. Itserefleksio ja projektio, samuuden tunnistaminen ja säännön ulkoistaminen, nousuvat ihan uusiin mittalukemiin. Ne ovat kaiken tiedollisen edistyksemme takana. Mitäpä fysiikan "voiman" käsite on muuta kuin ulkoistettu ruumiintunto?
Uusi aika alkoi jostain gotiikasta ja renessanssista, kun silmän visuaaliset kyvyt alkoivat taas hahmottaa vertikaalisia linjoja, interiöörejä ja perspektiiviä. Luku- ja kirjoitustaidon elpyminen ja painokone räjäyttivät tajunnallisen hallinnan. Lukija on aina tekstinsä kanssa yksin, tai kaksin, ja refleksio on mcluhanilainen "oman itsen servomekanismi".
Se joka ymmärtää Jordan Petersonin sanoman, ei väheksy ruumiillisia harjoituksia. Ehkä ei myöskään lukutaidon opettamisen vanhoja, hallintaa kasvattavia eväitä, esimerkiksi kaunokirjoitusta. Niillä saattoi olla arvaamattoman suuri merkitys "tieteen" voittokulussa.