Terveen järjen sankari

Melkein messias

Matti Kankaanniemi, Ilmiö Jordan B. Peterson. Warelia 2019, 177 s.

Jordan Peterson on kanadalainen yliopistonopettaja, joka hiljattain nousi kansainväliseen kuuluisuuteen kieltäydyttyään avoimesti tottelemasta ns. poliittisen korrektiuden nimissä vaadittuja rituaaleja.

Koska kyseessä olevalla humpuukilla on nyt jo vankat juurensa koko läntiseen maailmaan levinneessä postmodernissa filosofiassa ja sovelluksensa sen useimmissa yliopistoissa, ovat Petersonin vastarinta ja sen takana oleva ajattelu herättäneet mielenkiintoa ympäri maailmaa.

 Hänen kirjojaan on painettu miljoonittain ja hänen videoitaan katsottu kymmeniä miljoonia kertoja. Kirjoitin itsekin syksyllä hänen uusimmasta bestselleristään https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=peterson .

Turkulainen teologian tohtori Matti Kankaanniemi on nyt kirjoittanut kirjan ”Peterson-ilmiöstä” eli siis hänen herättämistään reaktioista ja samalla kyllä myös itse miehestä, hänen ajattelustaan ja siitä, mitä hän on noussut vastustamaan.

Oppinut kirjoittaja kartoittaa ansiokkaasti taustoja, sekä Petersonin hyväksymiä teorioita ja tutkimustuloksia, että niitä näkemyksiä, joita hän on noussut vastustamaan. Kriitikkohan Peterson ennen muuta on.

Nuo viimemainitut, löyhästi postmodernismin tai uusmarxilaisuuden kattokäsitteiden alle sijoittuvat näkemykset ovat mielestäni kirjan parasta antia. Joukossa on myös suomalaisia alan saavutuksia, mukaan lukien muuan kirjanen ”Kenen historia”, jota Kankaanniemi riepottelee varsin herkullisesti.

Kirjassa on muun muassa esitetty se tunnettu pahkasika-osaston argumentti, että Suomellakin olisi kolonialistinen menneisyys muun muassa siksi, että orjia kuljettavat laivat usein tai ainakin nyt joskus kyllästettiin suomalaisellakin tervalla.

Joku kolonialismiobsessiosta kärsivä ”ruskea tyttö” yltyy samassa kirjassa jopa syyttämään suomalaisia lähetyssaarnaajia rasismista ja muuan mustalaistaustan omaava henkilö vaati romaneille näkyvyyttä Suomen historiassa.

Noykyisellä 0,25% painoarvollaan tämä näkyvyys tuskin kuitenkaan voi koko Suomen suuressa tarinassa kaikella kohtuudella olla kovin suurta ja on muistettava, että vielä taannoin mustalaisten osuus väestöstä oli paljon pienempi. Suomen mustalaisten historiahan on kyllä kirjoitettu ja hyvä niin.

On hätkähdyttävää havaita, miten häikäilemättömästi muualta maahamme tulleet henkilöt esittävät vaatimuksia kantaväestölle ottamatta huomioon alkeellisimpiakaan kohtuuden ja säädyllisyyden vaatimuksia.

Mustalaiset toki eivät ole maassamme uusia tulokkaita, mutta demokraattisen ajattelun perusteisiin kuuluu kyllä, ettei mikään väestöryhmä voi olla kovin monta kertaa lukumääräänsä merkittävämpi, ainakaan ellei asialle osoiteta pätevää, konkreettista syytä.

Tällaiset, sinänsä absurditkin väitteet, joiden kumoaminen ei sinänsä erityisiä ponnisteluja vaadi, on joka tapauksessa syytä tuoda esille ja siitä kiitos Kankaanniemelle.

Aina silloin tällöin näet näkee tuota tavaraa tehtailevan lunatic fringen aikaansaannoksia vähäteltävän.

Niinpä esimerkiksi on helppo unohtaa tai jopa kiistää se, että tuolla ”edistyksellisellä” taholla on aikanaan innokkaasti vaadittu seksuaalisen kanssakäymisen suojaikärajojen poistamista. Vuonna 1977 sellaisen vaatimuksen allekirjoitti 69 merkittävää ranskalaista intellektuellia, mukaan lukien Sartre, Beauvoir ja Lyotard.

Asiassa on myöhemmin yleensä peräännytty, mutta tämä ei koske kaikkia ns. edistyksellisiä piirejä. Sinänsä kiinnostavaa on, miksi tämä, aikoinaan kaiketi itsestäänselvyytenä pidetty vaatimus ei enää olekaan tuntunut vakuuttavalta.

Kankaanniemi pohtii tätäkin asiaa, samoin kuin yleensäkin laajempia seksiin, tabuihin ja uskontoon liittyviä kysymyksiä. Mitä Petersoniin tulee, hän edustaa jungilaista tulkintaa uskonnosta, mikä itse asiassa tulee aika lähelle erään Frankfurtin koulukunnan edustajan, Erich Frommin ajatuksia.

Peterson ei siis suinkaan ole mikään raamattufundamentalisti ja häntä on turha yrittää tunkea samaan lokeroon joidenkin amerikkalaisten evankelikaalien kanssa. Myöskään amerikkalainen ns. alt-right ei jaa Petersonin ajattelua.

Petersonia on demonisoitu sillä perusteella, että ns. uusoikeisto on osoittanut hänelle suosiotaan. Argumentti, jos sellaisesta voi puhua, on toki avuton. Tieteellinen ajattelu ei menetä arvoaan sen vuoksi, kuka sitä käyttää. Asia ei muuksi muutu siitä, että lunatic fringe haluaa sen hylätä.

 Petersonin ja tieteen välille ei tietenkään voi panna yhtäläisyysmerkkejä. Jopa hänen kuuluisassa hummerivertauksessaan voidaan todeta heikkous evoluutiobiologian kannalta. Tämä ei muuta sitä asiaa, että Peterson on nykyään merkittävimpiä terveen järjen puolustajia.

Englannin common sense ei tarkoita ihan samaa kuin suomen terve järki. Tunnetusti common sense eli ihmisen intuitiivinen taipumus uskoa omaa havaintoaan, on jossakin määrin pätevyydeltään rajoitettu. Pelkästään se, että maa on pyöreä, sotii omaa havaintoamme vastaan. Suhteellisuusteoria on jo kokonaan common sensen vastainen asia, mutta voidaan vahvistaa kokeellisesti.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että postmodernit postulaatit sosiaalisista instituutioista konstruktioina tai valtapyrkimyksestä sukupuolten ja yhteiskuntien keskeisinä liikevoimina pitäisivät paikkansa.

Tosiasia on, että läntisen maailman akateemisissa piireissä on nykyään hyvin laajalle levinnyt sellainen terveen järjen vastainen pseudotiede, joka todella sisältää epäterveitä aineksia ja palvelee sellaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä, jotka ovat omiaan tuottamaan vahinkoa toimivalle yhteiskunnalle ja normaalille, onnelliselle elämälle.

Joku Kankaanniemen siteeraama suomalainen Petersonin arvostelija on kiistänyt tuon lunatic fringen valta-aseman yliopistoissa (onhan yliopistoissa niin paljon kaikkea muutakin!) ja suorastaan väittänyt hänen rakentaneen olkiukon, jota on sitten helppo riepotella.

Väitteen esittäjä ei näytä ymmärtäneen, mitä olkiukolla edes tarkoitetaan. Siinähän kyseessä on vihollinen, jota ei oikeasti ole, mutta joka rakennetaan halutun kaltaisesti.

Ikävä kyllä, se akateeminen huuhaa, jota vastaan Peterson on nostanut terveen järjen lipun, on todella olemassa. Amerikassa se on ilmiö, joka saattaa jopa suoranaisesti vaikuttaa tutkimuksen kieltämiseen tai sallimiseen tai sen tulosten hyväksymiseen tai hylkäämiseen.

Suomessa ei olla niin pitkällä, mutta pitäisikö nyt välttämättä ensin päästä siihen pisteeseen, ennen kuin kannattaa huolestua?

 Ilman vastavoimia terve järki alkaa meilläkin olla jo altavastaajan asemassa. Tarvitsee vain katsoa valtalehtiämme, joissa jotakin metoo-kampanjaa yritetään kritiikittömästi nostaa suureksi ihmiskunnan älylliseksi ja moraaliseksi saavutukseksi ja nostetaan kaikensorttinen epänormaalius suureksi esikuvaksi.

Kyllä Peterson on tässä ajassa ja tässäkin maassa suolansa ansainnut. Kankaanniemen kirja selventää ansiokkaasti asioita, joita meilläkin on yritetty hänen ympärillään sotkea. Tervettä järkeä me nyt ennen muuta tarvitsemme.