torstai 6. helmikuuta 2020

Sodasta rauhaan


Sodan katinkulta

Vuonna 1835 Alfred de Vigny julkaisi teoksensa Grandeur et servitude militaires. Se lienee ollut yksi armottomimpia sodan ja sotilasaelämän analyysejä Euroopassa, ei toki ensimmäinen eikä radikaalein, mutta sen sijaan yksi tasapainoisimmista.
Jussi Tenkku, joka osallistui sekä talvi- että jatkosotaan, julkaisi vuonna 1945 oman tilityksensä Alaston ihminen murrosajan kuvastimessa. WSOY 1945, 131.
Ainakin osan aikaa Tenkku oli sotilaspastorina ja jonkin aikaa Virossa hoitamassa inkeriläisten siirtoa. Rintamakokemusta hänelle joka tapauksessa kertyi molemmissa sodissa myös etulinjassa ja jopa sen takanakin, kuten hän kertoo.
Minusta Tenkun pieni kirja on kiinnostava aivan erityisesti julkaisuajankohtansa vuoksi. Siinä tuodaan esille juuri sen ajan tuntoja, eikä esimerkiksi vuoden 1939 tai 1942 mielialoja, saati nyt 2000-luvun viisauksia.
Alaston ihminen tarkoittaa ennen muuta uniformustaan riisuttua ihmistä, joka siirtyy sodan luomasta uudesta normaalista siviilielämään. Tämä murros antaa aihetta peilata niitä erikoisia olosuhteita, joita sota oli merkinnyt.
Sota näyttää aluksi merkinneen sotilaselämän renessanssia. Uniformuissaan ja mahtailevassa hierarkiassaan sotilaat näyttivät ja pyrkivät näyttämään joltakin muulta kuin olivat. Näin tulkitsen kirjan perusajatuksen.
Itse asiassa sotaan ja sen luomiin instituutioihin sisältyi kuitenkin tuskin mitään arvokasta. Älykkyyttä sota vaati vain sangen primitiivisellä tasolla ja sen uusi sosiaalisuus oli myös luonteeltaan alkeellista. Sodan vaatimukset tekivät siitä esteettisyyden vihollisen eikä edes uskonnollisuus muodostunut sen piirissä syvälliseksi.
Asiaa ei pidä ymmärtää siten, että sota olisi sinänsä ollut kaiken tuon henkisen ulottuvuuden ulkopuolella, mutta syvähenkisyys oli sille täysin vierasta. Tämä käsitehän oli Eino Kailan luoma ja liittyi ajatukseen ihmisen persoonallisuuden kehityksestä yhä korkeammalle.
Sellaiset sinänsä pinnalliset seikat, kuin kurja musiikkimaku ja ruokottomat puheet olivat muuan sodan esille nostamista käyttäytymispiirteistä ja saattoi ennustaa, että ne vaikuttaisivat vielä pitkään, tuumii kirjoittaja. Sata vuottahan tässä pian tuleekin täyteen.
Henkisten tarpeiden sijaan sota suosi lyhytjännitteistä hetkeen takertumista. Toki sodan surkeus saattoi myös antaa aihetta pyrkiä pois sen keskeltä, puhtaampiin ja korkeampiin sfääreihin.
Koko sodan asetelma oli tietenkin outo. Kirjoittaja havaitsi, että kun osapuolet kohtasivat vihollisen aseettomina, vaikkapa myös sotavankina, puuttui kohtaamisesta yleensä kaikki viha ja sen sijaan pyrittiin kestitsemään vierasta ruoalla ja tupakalla.
Saksalaiset olivat tässä suhteessa erilaisia, mihin lienee vaikuttanut heidän maassaan harjoitettu propaganda.
Saksalaiset olivat myös sotilaina toisenlaisia, kertoo asioita läheltä seurannut kirjoittaja. Heidän psykologiansa perustui avomaaston sotaan, eikä sillä ollut mahdollisuuksia metsässä pientäkään vihollisjoukkoa vastaan.
Mielenkiintoisia ovat kirjoittajan kertomukset siitä, että ne, jotka kaatuivat, aavistivat kohtalonsa ja se näkyi heistä myös ulospäin. Niitä tapauksia oli hänen mielestään useita ja itse asiassa sellaisista kerrotaan yhä uudelleen sota-ajan tarinoissa. Kummallinen juttu.
Muuan merkille pantava asia kirjassa on, ettei siinä kerrota mitään sotarikoksista, minkään osapuolen tekemistä.
Asia on sikäli ymmärrettävä, että sellaiset puheet olisivat oitis aiheuttaneet reaktion myös valvontakomission taholla, joka sattumoisin juuri keräsi parhaansa mukaan aineistoa löytääkseen sitä suomalaisten jäljiltä.
Kiinnostava on myös kirjan loppuun sisältyvä kohta, jossa pohditaan sodan mahdollisia hyvä puolia. Muistan, että tällainen puheenaihe ei ollut niinkään harvinainen joskus 1950-60-luvuilla.
Suorastaan tyrmäävä on ajatus, että sodan mahdollinen myönteinen puoli voisi olla se, että se hävittää sitä varallisuutta, jota kansat nyt pystyvät tuottamaan lähes rajattomasti.
Että emme hukkuisi tavaraan, tarvitaan siis sota sitä tuhoamaan…
1930-luvun lamakauden jälkeen tälläisellakin ajatuksella saattoi olla tiettyä kaikupohjaa ja itse asiassa jälleenrakennuskauden talousihmeet Saksassa ja Japanissa antavat sille jopa uskottavuutta.
On kuitenkin aika hurjaa lukea, että Sota parantava lääkkeenä tulee ”välttämättömäksi”, ellei henkinen elämä pääse pelastamaan meitä runsauden keskeltä.
Nykyinen aineellinen ja muukin runsaus on toki jotakin muuta, kuin 1940-luvun. Mitä henkiseen elämään tulee, se ei nykyisellään taida pelastaa ketään mistään, mikäli massakulttuuria ajattelemme. Sitä kai voi pitää lähinnä jonkin sorttisena huumeena.
Ilmankos tässä ajassa näyttää olevan liikkeellä tiettyä sairaalloista kiinnostusta sotaan samaan aikaan, kun rauha tuntuu kokonaan menettäneen glooriansa ja tullut lähes hävettäväksi sanaksi.
Venäjällä militarismi on saanut yhä vastenmielisempiä muotoja, mutta ei se suinkaan ole ainoa maa. Rauhan välttämättömyyden korostaminen ei kuitenkaan estäisi asiallisesta puolustusvalmiudesta huolehtimista. Aikoinaan sitä jankutettiin aina paraatienkin yhteydessä, nyt enää ei.
Vaan kukapas nykyään meilläkään edes kehtaa julistaa, että rauha on hänelle ja hänen puolueelleen ykkösprioriteetti. Ehkäpä seillä selkärangassa on muisto meikäläisten ns. rauhanpuolustajien tiukasta talutushihnasta.

27 kommenttia:

  1. "sodan mahdollinen myönteinen puoli voisi olla se, että se hävittää sitä varallisuutta, jota kansat nyt pystyvät tuottamaan lähes rajattomasti...Että emme hukkuisi tavaraan, tarvitaan siis sota sitä tuhoamaan"

    Ei tuo ihan ainutkertainen ajatus ollut Orwelin kirjassa 1984 päättymättömän sodan tarkoitus oli varallisuuden hävittäminen, ettei kansa pysyisi nöyränä.

    VastaaPoista
  2. Ydinaseen kehittäminen muutti kaiken. Ensimmäisen kerran ihmisen historiassa realisoitui tilanne, ettei suursodalla olisi enää voittajaa, vaan kaikki häviäisivät.

    Se ei tietenkään mennyt poliitikkojen päähän, eikä tietenkään estänyt vimmettua kilpavarustelua. Sen seurauksena maailmassa oli jossain vaiheessa niin paljon ydinaseita, että olisipa ne räjäytetty missä tahansa, ilmakehään kertyvä säteily olisi riittänyt tappamaan jokaikisen maapallon ihmisen 16 000 kertaan. Laskelma on Stephen Hawkingilta, joka esikuvansa Einsteinin tavoin oli pasifisti ja kantoi rintapielessään sadankomitean harakanvarvasmerkkiä.

    "Suurvallat voisivat aluksi vaikka puolittaa ydinasevarastonsa, ihan, hmm, uskottavuuden nimissä", rähisi Hawking halvaantuneesta suupielestään. -- Mutta ihan samalla tavalla kuin kukaan maailman raharikas ei koskaan tunne olevansa tarpeeksi rikas, myös sotilaat varustatutuvat intohimoisesti, koska eivät koskaan koe omaavansa "uskottavaa puolustusta".

    Järjen kanssahan millään väkivallalla ei ole mitään tekemistä. Ei ole olemassa aggressiota joka ei merkitsisi regressiota. Ja isketpä miten isolla nyrkillä tahansa, senkin jälkeen kaksi ynnä kaksi on neljä.

    Itselle pasifismi on aina tarkoittanut lähinnä älyllistä rehellisyyttä -- jonka niin yksilö kuin kansa menettää oitis kun sota syttyy. Älyllinen rehellisyys on jotain johon kaikista lajeista vain ihminen pystyy, ja ihmisen pitäisi varjella tätä ihmisyyttä itsessään. Siitä on aika kaukana esimerkiksi se, että joihinkin uskontoihin liittyvä väkivaltainen provosoitumistaipumus on nyt meillä de facto lailla suojeltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjällä ohjusjoukkojen pyhimykseksi on korotettu muutama vuosi sitten amiraali Ushakov.
      Arvostukseni sikäläistä kirkkoa kohtaan kyllä nousi, kun huomasin, että se oi kieltäytynyt siunaamasta joukkotuhoaseita.

      Poista
    2. Kuin myös minulla. Käsittämättömän rohkea ole tuolta caesariopapismin kirkolta.

      Poista
    3. "Suurvallat voisivat aluksi vaikka puolittaa ydinasevarastonsa"

      Ja mitähän sekin olisi hyödyttänyt: ihmiskunta olisi voitu tappaa "vain" 8000 kertaan.

      Poista
  3. Niin, tuo Venäjän kirkon päätös...sekin pitää suhteuttaa omaan kontekstiinsa, tarkemmin oikeauskoiseen teologiaan. Vedenpyhityksessähän hartaasti rukoillaan mm. "että veteen vaikuttaisi kaikkea olevaista ylemmän Kolminaisuuden puhdistava voima" ja että se "tulisi sielun ja ruumiin lääkkeeksi" sekä Herraa lähettämään siihen "lunastuksen armo ja Jordanin siunaus". Sen merkitys on siis vahvasti tuonilmainen ja yksilön kannalta theosis'kseen, jumalistumiseen, kantava.

    Edelleen, pyhitetyllä vdellä vihmomisen kautta kaikkein korkein vaikutus ikään kuin laskeu'uu vihmotun esineen olemukseen - Kristuksen Jumalan armovoima koskettaa sitä. Ihminen itsenään ei siis tässä oikeuta taikka siunaa mitään, vaan kaikki palautuu Jumalaan. Huomionarvoista onkin se, että ortodoksisessa perinteessä voidaan vihmoa esimerkiksi koti (slaaviminen), kulkupelit ja maan hedelmät (sato) - pyhätön vihkimisvihmonnasta puhumati. Tästä näkökulmasta aseistus - vaikkapa minkälainen ja minkä kaliiberin vain - on vain yksi kategoria muiden ohessa. Ja ehkäpä olennaisimpana tulkintana välkkyy kuitenkin perisyy ja alkujuuri: vihmomalla tuhoaseet anotaan ynnä rukoillaan itse Kristuksen kosketuksen valistavan niidenkin haltijat ja kääntävän sydämet totiseen, koht' iankaikkisuutta - silloinhan tarvetta aseiden käytölle ei ilmenisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun sillä ydinaseella ei ole mitään hyväksyttävää käyttöä.

      Poista
    2. Vrt fleet in being

      Itse kyllä uskon, että ilman ydinaseita - ja Hiroshiman kokemusta - kylmä sota olisi muuttunut kuumaksi ja tavallisillakin aseilla olisi saatu hirmuinen tuho aikaiseksi.

      Poista
  4. "Älykkyyttä sota vaati vain sangen primitiivisellä tasolla..."

    Sodan tuotantoprosesseissa ja innovaatiotasolla asiat menevät tietysti aivan toisella tavalla. Mikäli viime sodat olisivat jatkuneet vielä 2-3 vuotta Saksa ja USA olisivat saattaneet käyttää mannertenvälisiä ohjuksia ydinlatauksin toisiaan vastaan. Oli meinaan pojilla melkoinen vauhti päällä kehitysprosesseissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hirveä panostus erinäisiin tuhoamiskeinoihin ja niihin mobilisoitiin huiput kustannuksia säästämättä.
      Mutta Tenkku kertoo siitä, mitä kansa sai kokea.

      Poista
    2. Ja mitä johtajat, olivatpa sitten diktaattoreja (Hitler, Stalin) tai demokraattisesti valittuja siitä pätkääkään olisivat siitä piitanneet kunhan sotapropakanda vain olisi pyörinyt.

      Poista
  5. Sodat kuten nälkä- ja tautikatastrofit sekä vallankumoukset ovat kuitenkin ainoita asioita maailmassa missä tulo- ja varallisuuserojen kasvu pysähtyy, hetkeksi aikaa. Se miksi nyt tuskaillaan epätasa-arvoistumisesta johtuu tietenkin siitä että viimeisestä länsimaita syvälti koskettaneesta katastrofista on jo kulunut pian 75 vuotta. Sen tulo-ja varallisuuseroja tasoittava vaikutus alkoi jo heiketä noin 40 vuotta sitten.

    Tästä tosiasiasta harvinaisen moni poliitikko tai älymystön edustaja on autuaallisen tietämätön. Pitkä rauhan kausi on tietysti aivan fantastinen asia. Siitä on kuitenkin maksettava tämä epätasa-arvoistumisen hinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä epätasa-arvo on konkreettinen ongelma esim. Suomessa?

      Kaipaan tähän jotakin realistista ja taloudellisesti merkittävää asiaa ja puutetta - en meetoo -tason abstrakteja ja "pehmeitä" ongelmia (jotka toki ovat nekin ongelmia jollekulle).

      Toinen kysymys: Haetaanko lähtökohtien tasa-arvoa vai lopputulosten tasa-arvoa?

      _ Jos jälkimmäsitä, miksi siinä maailmassa kenenkään kannattaisi yrittää yhtään mitään?

      Onko ongelma se, että jotkut ovat rikkaita, (mutta yhä harvempi maailmassa on köyhä, kuten tiedämme) vai ihan oikea puute ja köyhyys? Vaiko vain silkka kateus?

      Poista
    2. "Haetaanko lähtökohtien tasa-arvoa vai lopputulosten tasa-arvoa?"

      Vastaus: mahdollisimman täydellistä lähtökohtien ja sopivan suhteellista lopputulosten.

      Miksi: siksi, että liian suuret varallisuuserot, johtavat myös poliittiseen eriarvoisuuteen ja siihen, että ylirikkaat erkaantuvat henkisesti omiin sfääreihinsä ja alkavat pitää itseään yli-ihmisinä köyhempiin ali-ihmisiin verrattuna, ts liian suuret erot rikkovat yhteiskunnan koheesion, se on nähty antiikita alkaen.

      Ei tulojen tasaus oli kateutta - väite on oikeiston valhe - vaan oikeudenmukaisuuden vaatimus.

      Poista
    3. Matiakselle: Siis kyllä tuota voi jotenkin emuloida, jos se oikeasti kiinnostaa. Perustat yhden hengen yrityksen alalle, jolla sulla ei ole valmista sosiaalista pääomaa, ja jemmaat mahdollisen rahoituspääomasikin itseltäsi visusti, niin saat ehkä suunnilleen kokea, millaista elämä on karvalakkimallina nykyään.

      Enempi näin kuin sossun tuella, koska sossutilannetta ei voi emuloida niin hyvin, esim. masennusta ei saa päälle noin vain jos pohjimmiltaan tietää olleensa kymmeniä vuosia arvostettu ja hyväksytty. Mutta tuosta pakkoyrittämisestä voisi oppiakin jotain: tyyliin tulisi vastaan tietty yleinen ja kaikkiaallinen arvojen ohenema, suhteiden merkitys, työelämän mittaamisen menememinen alueille joilla se on kontraproduktiivista, jatkuva perushuoli toimeentulon jatkuvuudesta, kaiken yhtään mihinkään satsaamisen lähes sataprosenttinen velkavetoisuus, ja niin poispäin.

      "Arvon" käsite alkaa siroutua alkutekijöihinsä, mikä tekee juuri sellaisen, että nuo sun dissaamat "pehmeät" hommat alkaa nimenomaan merkitä, ne saa sellaisen jännän kytköksen raakaan perusvaltaan - siis nuo kuka tykkää kenestäkin -pelit.

      Perusrikas ei voi varsinaisesti ymmärtää, miten moni asia on oikeasti (käytännössä ja pitkällä aikavälillä) ainakin jollain lailla rahan takana. En olisi täysin yllättänyt jos jostain big datasta näkyisi että työpaikan saannin tärkein korrelaatio on lopulta just vaikka oma varakkuus.

      Itse en siis valita, olen jotenkuten onnistunut typistämään itseni vallitsevaan muottiin, mutta en ole sen sijaan esim. ikinä elämässäni saanut "talon töitä" Suomesta, en kuukaudeksikaan. Minua ei esim. niinkään haittaa että maailman omaisuus makaa muutamalla tilillä, koska en itse haluaisi olla rikas (vaikken köyhäkään), niin käsittämätöntä kuin se monille varmaan onkin - olen saanut puoliksi vanhaeurooppalaisen porvarillisen kasvatuksen, ja siinä rahaan voi ottaa antropologisen kulman, voi nähdä sen esim. epäluottamuksen mittayksikkönä tai julkisen huumorintajuttomuuden kulminaatiokohtana, tms.

      Mutta jonkinlainen lohduttomuus haittaa nimenomaan siinä, että tämän erittäin radikaalisti epäoikeudenmukaisen tilanteen lisävinouttamiselle ainoana toimeentulon väylänä ei ole etäisimmässäkään näköpiirissäkään mitään vaihtoehtoa. Rikollisuushan on se toinen, tavallaan syöpämäinen raaempi eloonjäämistaistelu yhteiskuntien alaportailla, mutta niin kauan kuin sekin kortti pelataan käteen etnisille vähemmistöille (missä niitä on, Suomessahan ei maailman mitassa ole), niin sekään ei nosta esiin kysymystä siitä, miten järjestelmä kokonaisuudessaan jauhaa.

      Huom. siis, ennen kuin otetaan esiin, että aina on ollut tällaista: tämä tapahtuu maailmassa, jossa besserwissereillä on bemarit. Materiaalinen tuotanto ei ole ollut koskaan näin suurta, mutta silti on aina jotenkin "kovat ajat" menossa. Ihmeellinen temppu, kun pysähtyy miettimään.

      Poista
    4. "Oikeudenmukaisuus" ... tuntuu, että olen kuullut tuon ennenkin. Ja hyvin erilaisissa yhteyksissä.

      Omgelma on vain se, kenen oikeudenmukaisuus, kun niitäkin on niin mahdottoman monen sorttisia ja hyvin monella eri logiikalla.

      Mitä väliä sillä on, minä jotkut wahlroosit itseään pitävät? (No, esim. B. Wahlroos pitää itseään Gustaf Mauritz Armfeltina, mutta miksi se ketään häiritsisi? Ai niin, se ikuinen ja pohjaton kateus.)

      Toistan vielä: Absoluuttinen köyhyys on maailmassa vähentynyt - ei lisääntynyt.

      Ja kysyn toistamiseen, missä ovat esim. Suomessa ne suuret ja taloudellisesti merkittävät tasa-arvo-ongelmat, jos rikkaiden kaunainen kadehtiminen jätetään pois? Missäpäin Suomea nähdään nälkää, missä ei saa koulutusta, tervedenhoitoa ja harkinnanvaraista sossua?

      Meillähän noita kaikkia ja vähän päälle tarjotaan subektiivisena oikeutena aivan kaikille maailman asukkaille, ei yksin suomalaisille.

      Poista
    5. Sanotaan vaikka, että jos vaikka kääntäjän palkka määräytyy kohdekielialueen BKT:n mukaan enemmän kuin minkään muun tuotantopanoksen, niin kyllä siinä saa ihan reilusti yhteiskuntateoriaa kyntää, ennen kuin löytää teorian, jonka mukaan tämä olisi esimerkillisen oikeudenmukaista. On varmaan sellaisiakin teoreetikkoja, joilta saa tuohon eväitä. Paolo Coelho esimerkiksi.

      Mutta anteeksi nyt tämän kerran, kun hieman kiehahdan: miksi aina vastata ykkösellä sulattamatta, jos ei oikeasti ymmärrä? Antaisit aikaa, vaikka nyt alun sata vuotta, että menee ensin sinne omaan kaaliin.

      Poista
    6. Lahjattomuustutkimuslaitos klo 14:52

      Selvennyksenä vain se, että kommenttini 14:22 oli tarkoitettu jatkoksi herra/ rouva Anonyymin kommenttiin 12:28 - ei L-laitoksen kommenttiin 14:21. ;) Pahoittelen huonoa viitteistystäni.

      En epäile, etteikö esim. palkkauksessa olisi vääristymiä puoleen ja toiseen. Enkä usko, että niistä koskaan päästäänkään eroon, koska niiden arviointi on aina kovin subjektiivista. Yrittää toki aina kannattaa. Tai sitten vaihtaa alaa jonnekin, missä kysyntä on suurempaa. Nykyään ei enää voi luottaa siihen, että yksi koulutus takaa toimeentulon hautaan saakka. Mutta uudelleenkoulutustakin tuetaan julkisin varoin.

      Tuo syvä rakenteellinen epätasa-arvo, jonka esim. meillä Suomessa väitetään laajana rehottavan, se on minusta kuitenkin eri juttu. Ristiriitaa on siinäkin, että toisaalta Suomi on monissa tutkimuksissa maailman tasa-arvoisimpia maita.

      Hain siis vain sitä, missä se kauhea epätasa-arvo meillä ihan konkreettisesti luuraa, kun siitä niin kauheasti puhutaan. Erityisesti kiinnostaa se lähtökohtien tasa-arvo.

      Poista
    7. MK: "Toistan vielä: Absoluuttinen köyhyys on maailmassa vähentynyt - ei lisääntynyt."

      En tuota olekaan kiistänyt. En liioin halua yhteiskuntaa, jossa on toteuttu niin tasainen tulonjako, että kenenkään ei kannata luoda uutta tai työskennellä lujasti/enemmän. Haluan vain kahta asiaa:

      - rikkaat osallistuvat kohtuullisella siivulla köyhempien veljiensä hyvinvoinnin ja yhteiskunnan - muunkin kuin poliisin - rahoittamiseen - kitisemättä veroistaan.

      - yhteiskunta huolehtii siitä, että varallisuuserot kasvavat niin suuriksi, että yhteiskunnan koheesio kärsii. Rooman tasavaltakin loppui,kun armeijan muodostanut talonpoikaisto hävisi ja köyhistä muodostunut ammattiarmeija oli uskollisempi superrikaista koostuneille komentajilleen eikä tasavallalle.

      PS enpä uskonut, että komentoijien joukossa on miljonääri. Kuvittelin joukon koostuvan vähemmän varakkaista tai sivistyksestä rikkaista.

      Poista
    8. Korjaus: ...etteivät varallisuuserot... 

      "Missäpäin Suomea nähdään nälkää, missä ei saa koulutusta, tervedenhoitoa ja harkinnanvaraista sossua?"

      Kyse ei ole ns absoluuttisesta vaan suhteellisesta köyhyydestä, joka estää elämästä täysipainoista elämää tietyssä yhteiskunnassa.

      Jos haluat nähdä sitä, menepä katsomaan leipajonon ihmisiä.

      Poista
    9. Se on tuo inhimillinen arvokkuus, joka menee mielekkään työn mukana, joka saattaa olla se suurin paha. On tässä maassa tyhjälläkin mahalla pärjäilty, jos on syy, miksi elää.

      Poista
    10. Hyvä ketju, joka valotti asiaa eri puolilta. Kiitän osaltani.

      Tuon inhimillinen arvokkuus -näkökohdan ymmärrän ja allekirjoitan osaltani.

      Jään vain miettimään vielä sitä, onko tuo eriarvoistumien -vihapuhe jo mennyt populistisen kansankiihotuksen puolelle tässä yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista. Ja myös sitä, missä kulkee raja köyhimpien veljien kohtuullisen auttamisen ja toisaalta sen välillä, että toisten varaan heittäytyminen alkaa jo olla elinkeino sinänsä. Tuo jälkimmäinenkään ei aina ole kaukana nyky-Suomessa.

      Mutta ehkä pohdin noita itsekseni.

      Poista
    11. Taitaa tässäkin olla se kohtuus kaikkein vaikeinta löytää. Sokea valtio ja itseään ihailevat Gutmenschit ovat huono yhdistelmä.

      Poista
    12. Juuri tuo inhimillinen arvokkuus oli ilmaus, jota hain ja myös kohtuuden ihanteen ostan. Päätämme siis ketjun yksimielisyyteen.

      Eikä sitä sokeaa valtiota ja gutmenschejäkään kannata liikaa pelätä niin kauan kuin demokratiassa eletään: demokratia on aaltoliikettä, ensin tuli Sipilän oikeistolainen hallitus, sitten Rinteen-Marinin vihervasemmintolainen hallitus, ensi vaalien jälkeen...

      Poista
  6. "tässä ajassa näyttää olevan liikkeellä tiettyä sairaalloista kiinnostusta sotaan samaan aikaan, kun rauha tuntuu kokonaan menettäneen glooriansa"

    Onko tässä se ihmiskunnan surkea piirre, että enintään omt ja vanhempien virheet muistetaan, mutta isovanhempien virheitä ollaan toistamassa. Itseäni on alkanut pelottaa kun maailman ja erityisesti suurvaltojen johtoon on tullut henkilöitä, joilta puuttuu oma., tunneperäinen muisto sodasta. Esimerkiksi edesmenneen Neuvostoliiton johto saattoi olla tiukka imperiuminsa rajoista mutta venettä he eivät keikuttaneet - paitsi Hrustsev, joka maksoi siitä hinnan.

    Jos puhutaan sodan "ylevyydestä" tai pahuudesta, täytyy kuitenkin erottaa pienten valtioiden puolustussodat ja suurvaltojen hegemonia- ja valloitussodat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti menee sellaiset 70 vuotta kun edellisen verilöylyn muistot ovat haalistuneet tai niitä on jopa siloiteltu. Ajatelkaapa nyt vaikka sitä miten voittopuolisesti Talvisodasta uutisoidaan Raatteentie mutta se helmi-maaliskuun helvetti jää pienemmälle huomiolle. Paasikivikin jurnutti Talvisodan aikana aivan aiheellisesti kuinka lehtiä lukemalla saa sellaisen käsityksen kuin Suomi olisi voittamassa koko sotaa. Siitä Suomusalmi-Raate-illuusioista maksettiinkin sitten aika kova hinta. Englantilaiset mielellään olisivat venyttäneet koko sotaa ja Suomessa vieläkin on typeryksiä joiden mielestä meidän tehtävänä onkin olla lännen etuvartiona. Iljettävää.

      Poista
  7. "Sodasta rauhaan"

    Kylmästä sodasta kylmääm rauhaan.

    Kommunisti/bolshevikki/KGB-kundi Putin haaveilee erittäin kiihkeästi G-viitosesta, jossa häntä odottavat Stalinin saappaaat. Taitaa kuitenkin syntyä G-9 tai G-10. Stalinin saappaat muuttuvat niissä tossuiksi.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.