tiistai 30. kesäkuuta 2020

Ajankohtainen Berdjajev

Kiehtova profeetta

 

Odi profanum…

Horatius

 

Nikolai Berdjajev, Sudba Rossii. Eksmo-Press (Moskva), Folio (Harkov) 2000, 734 s.

 

Tässä on itse asiassa kyse kolme Berdjajevin teosta sisältävästä niteestä.  Vapauden filosofia (Filosofija svobody) ilmestyi ennen maailmansotaa ja vallankumousta, vuonna 1911, Venäjän kohtalo (Sudba Rossii) vielä maailmansodan aikana vuonna 1918 ja Eriarvoisuuden filosofia (Filosofija neravenstva) vuonna 1923, kun kirjoittaja jo oli karkotettu Venäjältä.

Yhdessä ne tarjoavat kiinnostavan katsauksen siihen, miten suuri historiallinen ja yhteiskunnallinen mullistus vaikutti ajattelijan ja profeetan näkemyksiin.

Berdjajevhan on ennen muuta profeetta, joka katsoo niin menneisyyteen, nykyisyyteen kuin tulevaisuuteen. Hän ei ole uskollinen millekään metodille eikä edes usko metodiin, joka hänestä on vain ajatuksen orjuuttamisen väline. Berdjajev on moralisti ja mystikko, mutta pysyttelee tervejärkisenä, hän on myös uskonnonfilosofi, mutta kauhistus kaikille puhdasoppisille.

Berdjajevin henkilöhistoria johtaa ns. legaalisesta marxismista kuuluisan ”Vehi”-kokoelman kautta yleiseen kerettiläisyyteen ja luovuuden ja vapauden korostukseen. Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa vaikutti myös hänen patrioottiseen sieluunsa, mutta toisin kuin monet muut, hän ei koskaan palannut synnyinmaahansa.

Kuten lähes koko Venäjän johtava intelligentsija, Berdjajev karkotettiin synnyimaastaan ns. filosofien laivassa vuonna 1922. Paluu kiellettiin ampumisen uhalla, mikä hyvin kuvaa bolševikkien älyllistä tasoa.

Berdjajevin teokset ovat mielestäni aina olleet jollakin tavalla kiehtovia ja usein omalla tavallaan vakuuttaviakin, vaikka yleensä onkin mahdotonta löytää häneltä mitään ns. kovia argumentteja suggestiivisten visioiden perusteeksi. Hän nyt vain on briljantti, vaikka varmasti usein myös erehtyy. Ei lukijan ole pakko hänen perässään erehtyä.

Berdjajevin kirjoitukset Venäjän sielusta ja sen nöyrästä naisellisuudesta ovat hyvin tunnettuja. Sen mukaisesti Venäjällä (venäläisyydessä) ei ole läntisestä ritarilaitoksesta löytyvää miehistä prinsiippiä. Venäjä osaa puolustautua, mutta sillä ei ole hyökkäävyyttä, arvelee kirjoittaja vanhojen slavofiilien tapaan.

Venäjän olisi pitänyt ja pitäisi löytää tuota naisellisuutta täydentävä sulhanen, mutta Pietari Suurikin oli vain raiskaaja ja hänen jälkeensä ilmaantui ylkämieheksi saksalainen byrokraatti…

Mitä tulee vapauteen Venäjällä, se on kaikista ulkoisista rajoituksista huolimatta todellinen sisäisen vapauden maa. Ranska, jota tuohon aikaan ihailtiin vapauden tyyssijana, oli sen sijaan henkisen orjuuden ja orjailun luvattu maa. Tämänhän oli todennut aikaisemmin jo Herzen ja myös Dostojevski.

Mutta ei näistä niin usein jauhetuista pohdinnoista tässä sen enempää. Totean vain, että minusta ne ovat kiinnostavia ja usein tuntuu siltä, etteivät ne ole sadassa vuodessa menettäneet mitään tuoreudestaan.

Juuri nyt viime päivinä olen nauttinut siitä, miten mestari kuvaa sellaisia ilmiöitä kuin kulttuuri, anarkismi, sivilisaatio ja konservatismi.

Kulttuurissa sinänsä hän näkee kunnioituksen ikuisuutta tavoittelevia arvoja ja ajan suurta jatkumoa kohtaan .

Kaikki kulttuuri on konservatiivista ja vallankumouksellisuus ja anarkismi taas sille vihamielisiä. Kulttuurin ytimessä on kultti, sellaisen palvominen, joka ymmärretään korkeammaksi kuin palvoja itse.

Kulttuuri lähtee alhaalta ja pyrkii korkeammalle, se taistelee kaaoksen eläimellisiä ja pimeitä voimia vastaan ja korkeampien arvojen puolesta. Konservatismi pyrkii säilyttämään arvokkaan, mutta ei sellaisenaan suinkaan estämään kehitystä, mikäli se on terveellä pohjalla. Silloin se ei edusta vain voimaa, vaan myös totuutta (ja oikeutta, pravda).

Onneton on se maa, jossa ei ole sellaista tervettä konservatismia, jolla on juurensa kansassa. Sellainen merkitsee myös uskollisuutta menneelle ja yhteyttä esi-isiin, mitä kulttuuri juuri edustaa.

Anarkismin päämääränä on sen sijaan vain kaaos, mikä ei suinkaan tarkoita vapautta. Sen lähteenä on kapinoiva pahantahtoisuus ja viha sitä kohtaan, mikä on omaa itseä korkeammalla. Anarkisti ei tunne korkeampia arvoja omikseen eikä mitään muutakaan. Ainoa, mitä hän kykenee niille tekemään, on tuhoaminen.

Anarkismin päämääränä on tyhjyys, inhimillinen ”minä” on todella olemassa vasta sitten, kun omaa itseä korkeampia arvoja ymmärretään ja tunnustetaan. Anarkismi ei niitä tunnusta ja se on viime kädessä myös ”minän” hävittämistä.

Kaikki vallankumoukselliset ovat kulttuurin vihollisia (kulturobortsy) ja kuvainraastajia (ikonobortsy) kun taas (todellinen) kulttuuri on aina olemukseltaan konservatiivista. Kulttuuri on pohjimmiltaan kulttia, esi-isien kulttia, hautojen ja monumenttien kunnioitusta, side vanhempien ja lasten välillä. Kulttuurissa ei ole hävyttömyyttä (hamizm), eikä epäkunnioitusta isien hautoja kohtaan.

Toisin on sivilisaation laita. Kulttuuri ylpeilee vanhuudellaan, mutta sivilisaatio ylpeilee uutuudellaan eikä etsi juuriaan menneisyydestä. Kulttuuri taistelee kuolemaa vastaan, mutta sivilisaatio ei sitä tee, se on futuristista ja edustaa nousukkaan hävyttömyyttä. Päinvastoin kuin kulttuuri, sivilisaatio suuntautuu ylhäältä alaspäin. Kaiketi se myös pyrkii niin matalalle kuin mahdollista.

Vallankumoukselliset tuhosivat Venäjällä leikiten vanhoja muistomerkkejä ja väittivät rakentavansa uutta kulttuuria, mutta sitä he eivät pystyisi tekemään, väitti Berdjajev ja oli oikeassa.

Niin sanotun proletaarisen kulttuurin kausi kesti Neuvostoliitossa vain 1930-luvun puoliväliin ja sitten samaan aikaan tehtiin loppu monesta muustakin vallankumouksellisesta suuntauksesta eri aloilla. Tutkijat ovat myöhemmin luonnehtineet niitä yhteisnimellä hare-brained schemes.

Futurismiin taipuvaisen uuskulttuurin ja sen johtavien edustajien tultua Venäjällä nopeasti tuhotuiksi, oli kenttä taas vapaana klassiselle kulttuurille, joka Neuvostoliitossa saavutti erittäin korkean tason ja suuren arvostuksen.

Klassisen kulttuurin arvomaailma oli kyllä räikeässä ristiriidassa bolševismin kanssa ja voidaan todeta, että siitä tuli yksi jälkimmäisen haudankaivajista. Virallinen taho saattoi kyllä vapaasti julistaa, että sen edustamat arvot olivat kaiken sen parhaan –eli klassisen kulttuurin-  orgaanista jatkoa, mitä aiemmat aikakaudet olivat kyenneet luomaan. Nyt soihtua vain kannettiin yhä eteenpäin NKP:n soveltaman tieteellisen sosialismin myötä.

Tätä mielivaltaista julistusta ei ajan mittaan ollut mahdollista puolustaa. Mutta kulttuuri sai joka tapauksessa Neuvostoliitossa elää suorastaan etuoikeutettuna, eräänlaisessa ansarissa ja tällä seikalla on tämänkin päivän maailmassa suuri merkitys. Yksi nykyisenkin Venäjän erikoisuuksista on klassisen kulttuurin perinteen elävyys.

Mutta oli siis aika, kun kirkkoja Venäjälläkin räjäyteltiin ja patsaita kaadettiin. Taistelu jaloa kulttuuria  ja sen symboleja vastaan alkoi ikonoklasmista (ikonoborstva), kultin vastaisuudesta. - Siinä on kulttuurin vastaisen taistelun henkinen alkulähde, toteaa Berdjajev Eriarvoisuuden filosofiassaan.

Mitäpä tuohon lisäämään.

14 kommenttia:

  1. Pitääkö tosiaan lukea 734 sivua vanhentunutta metafyysistä spekulaatiota voidakseen käydä kunnioitettavasta intellektuellista?

    Eikö ole mitään välimuotoa pisuaariestetiikan jälkeen?

    Minä ymmärsin sentään aivan vaistomaisesti heti, mitä oli Hämärän seitsemäs taso, vaikkei sitä vielä ollut edes kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliveiran Vallankumous ja vastavallankumous on lyhyisiin teeseihin perustuva esitys ilmeisen samasta aiheesta. Brasilialaisena läntisempi lähestymistavaltaan. Toki metafysiikkaan perustuva sekin, mutta en sanoisi sitä vanhentuneeksi. Melko kliininen se on, koska se ei oikeastaan kuvaile, eikä perustelekaan, mitään, vaan esittää väitteitä vallankumouksen olemuksesta.

      Poista
    2. "Pitääkö tosiaan lukea 734 sivua vanhentunutta metafyysistä spekulaatiota voidakseen käydä kunnioitettavasta intellektuellista?"

      Valitan, pitää kun en ole vielä törmännyt kirjaan intellectuals for dummy taikka vastaavaan nettisivuun. Intellektuaaliksi tullaan lukemalla suuri määrä kuolleiden (valkoisten) miesten paksuja teoksia ja lisäämällä niihin oma, pienikin panos. Siten tieto kertyy.

      Se on sitten toinen juttu, pitääkö kaikkien siihen pyrkiä: putkimiehiä tarvitaan ja kunnianhimoisemmille voi todeta, että talouselämän ja erityisesti politiikan johtajille liika intellektualismi vain vain haitaksi, puppugeneraation pyörittäminen yleensä riittää.

      Poista
  2. Revolutsijan tuottama revohka on aina ja kakkialla tuottanut vastarevolutsian.
    Stalin oli juuri tällainen vanhanmaailman, menneisyyden tuote, jota sivistynistöstä lähtöisin olevat bolsheviikit halveksivat.

    Netfliksissä on Trotskista ja tämän toiminnasta kertova sarja, missä viittauksen omaisesti kerrotaan akateemikkojen laivan ympärillä tapahtuneista sattumukksista.
    Yksi sattuma sarjanmukan oli,että neuvostojohdossa äänestettiin kahden eri menetelmän välillä, siis karkoituksen ja akateemikkojen ampumisen välillä,siis edellinen näkökohta voitti kyseisen äänestyksen.
    Sarjassa toki seurattiin filosfi Ijinin tapausta, hänen joka on noussut nykyisellä Venäjällä nyt postuumisti arvoonsa.

    VastaaPoista
  3. Kävin 70-luvulla taistolaisenemmistöisen porukan kanssa Moskovassa ja näimme asioita hyvin eri tavalla. Jotain hyvää näin minäkin, nimittäin maa, jossa kansa lukee niin paljon kirjoja junissa, busseissa ja siellä sun täällä, ei ole vielä kokonaan menetetty. Tretjakovin galleria ja neukkulaisittain hyvin varustettu lasten tavaratalo hotelli Berliinin lähellä lisäsivät toiveikkuutta.

    VastaaPoista
  4. "Sen lähteenä on kapinoiva pahantahtoisuus ja viha sitä kohtaan, mikä on omaa itseä korkeammalla. Anarkisti ei tunne korkeampia arvoja omikseen eikä mitään muutakaan. Ainoa, mitä hän kykenee niille tekemään, on tuhoaminen."

    Ehkä hieman asiasta sivu, mutta Averell Harriman, joka toimi aikoinaan mm. Moskovan-suurlähettiläänä, luonnehti stalinistista Neuvostoliittoa systeemiksi, joka vihaa kaikkea sitä mitä se ei kykene hallitsemaan tai ymmärtämään. Vähintään samankaltaisen hengenlaadun tuotetta siis, vaikka tuon aikakauden Neukkula olikin jo sivuuttanut varsinaisen anarkistisiakin piirteitä omanneen rabulismivaiheensa. No, totalitaarinen mielenlaadun perimmäistä ilmausta kaikki tyynni.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  5. Ruotsin kuningas Kustaa pahoitteli maansa siirtomaa-aikaisia raakuuksia Suomessa.

    Ruotsi esitti pahoittelunsa kuninkaan suulla ensimmäisät kertaa tiistaina, jolloin Suomen EU-jäsenyydestä tuli kuluneeeksi riittävästi aikaa. Presidentti vastaanottaa valittelukirjeen kunhan saa sen avatuksi.

    Ruotsin siirtomaahallinnon aikana satoja tuhansia ihmisiä tapettiin nuijilla ta silvottiin Venäjän sotaretkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta koskaan ei saisi unohtaa sitä, että Kekkosen kaudella Suomessa kuoli jopa 1,5 miljoonaa ihmistä.

      Poista
    2. "Ruotsin siirtomaahallinnon aikana satoja tuhansia ihmisiä tapettiin nuijilla ta silvottiin Venäjän sotaretkillä."

      Toisaalta saimme läntisen kulttuurin, uskonnon ja toimivan hallinnon mukaanluettuna oikeuslaitoksen. Vain houkat - ja Jalmari Jaakkolan historikäsityksen omaksuneet - uskovat, että meillä olisi pienenä kansana Ruotsin ja Venäjän välissä ollut valittavana joku kolmas tie. Sekin on fakta - tiedä opetetaanko sitä nykykoulussa - on se, että vuodesta 1363 saakka olimme valtakunnan osa eikä mikään siirtomaa.

      Poista
    3. Voihan sen noinkin nähdä, että valtakunnan osa eikä siirtomaa, mutta tosiasia lienee sekin että läntisen kulttuurin vastustamaton yksilöllisyyden voittokulku on aina kohdannut vastarintaa erilaisten etuoikeutettuina itseään pitävien historiallisia erikoikeuksia vastaan. Puhutaan identiteeteistä jotka pyrkivät varjosta esiin.

      Poista
  6. Nyt on taas hyvesignaloitu: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006557623.html

    Muuten ihan tähän maailmanaikaan kuuluva veto, mutta kun tuo ersatz-kotka uudessa merkissä on sama kuin Natsi-Luftwaffen käyttämä kotka, tosin tyyliteltynä. Natsit käyttivät surutta roomalaisten aquila-symbolia ja Gallen-Kallela melkein natsina varmasti tunsi heraldiikkaa. Vaadin kotkamerkin kieltoa!

    Samalla lausun, että professori TT vähälahjainen, joka muna pystyssä etsii natseja ja natsisymboleja sieltäkin missä niitä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muna on ikiaikainen pakanallinen hedelmällisyys-riitteihin tai hedelmällisyys-symboliikkaan liittyvä "meemi".

      "Maailmanmunamyytti" on erittäin tunnettu ympäri maailmaa. Eräs hyväkäs muotoili sen ympärille tai sen johdannaiseksi alkuräjähdyksen. Kun muna rikkoutui, alkuräjähdys tapahtui - siis tämän ideologian mukaan.

      Muna on tärkeämpi kuin "adler" (siis kotka) koska jos ei ole munaa, ei ole kotkaakaan.

      +

      Kaikilla symboleilla on jokin vastaavuus esimerkiksi myyttien maailmassa tai esoteerisissä opetuksissa joita lähes kaikki uskonnotkin ovat olleet tuputtamassa.

      Helpointa on luoda lippu jossaon valkoinen risti valkoisella pohjalla ja antautua tämän historiattomuuteen opetetun lauman edessä.

      Täydellinen tietämättömyys edes peruskoulun historiasta - siitä mitä allekirjoittaneelle opetettiin noin 30 vuotta sitten - tuhoaa tämän sukupolven.

      Samalla menee myös jotain muutakin, mutta kaikkea sitä ei kukaan kaipaa.

      Poista
  7. "Sen lähteenä on kapinoiva pahantahtoisuus ja viha sitä kohtaan, mikä on omaa itseä korkeammalla. Anarkisti ei tunne korkeampia arvoja omikseen eikä mitään muutakaan. Ainoa, mitä hän kykenee niille tekemään, on tuhoaminen."

    Avaa hyvin mielenkiintoisia näkökulmia nyky-Suomen "kuultturi"eliittiin ja sen arvoihin - tai pikemminkin niiden täydelliseen puutteeseen.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.