Kiukkuinen akateemikko
Paavo Haavikko, Kahden vuoden päiväkirja. Muistiinmerkittyä vuosilta 1995-1998. Art House 2001, 325 s.
Paavo Haavikko, Yksityisiä asioita. Otava 1960, 197 s.
Paavo Haavikko ei ollut mikään ihmelapsi eikä kympin poika koulussa. Hän jäi kaksi kertaa luokallekin, mikä tuohon aikaan kyllä oli varsin normaalia.
Ehkäpä tämä seikka joka tapauksessa kannattaa pitää mielessä kun lukee hänen päiväkirjaan merkitsemäänsä mietelmää: Minusta olisi tullut ihan hyvä automuuton apumies, jos hyvää aikaa olisi jatkunut joskus niin kauan, että vähälahjaisiakin olisi tarvittu.
Toki Haavikkokin aina töitä löysi ja vanhemmiten järjesti niitä itse itselleen. Itsetuntoa ei puuttunut, eikä sankari liiemmin kiinnittänyt huomiota muilta saamiinsa kehuihin, haukkuihin sentään jonkin verran. Päiväkirjassa todetaan ohimennen: Frankfurter Allgemeine on arvioinut, että Haavikko on suurimpia eurooppalaisia runoilijoita. Se on korkea tunnustus, johon en ota kantaa. Sitä ei ole liiemmin tai koskaan Pohjoismaihin jaeltu.
Päiväkirjaansa kirjoittaessaan Haavikko ei enää ollut ensi sijassa runoilija, vaan monitoimimies, jonka tärkeimmät intressit epäilemättä olivat taloudessa, kirjojen tuotannosta pörssiin, metsään ja turpeeseen. Toki maamme historian mullistaminen vaati paljon kovaa työtä sekin, mutta nopeasti se kävi. Kaikellahan on selityksensä.
Ahkeruuden puutteesta akateemikkoa ei ainakaan voinut syyttää, mutta ehkäpä hänen itselleen asettamansa tehtävät olisi voitu tehdä myös hitaammin. Sillä olisi voitu paljon saavuttaa, mutta kenties myös menettää.
Mitä runouteen ja proosaankin tulee, Haavikko kirjoittaa: oli rakennettava sen kaltainen sanomisen tapa, joka on selkeä ja sisäisiin merkityksiin ja tekstin keskinäiseen vaikuttamiseen sidottu, mutta joka ei oleta tavanomaisia, tiedossa olevia sidonnaisuuksia. Siten teksti olisi tekstinä ehdottoman yksiselitteisesti ymmärrettävissä, se ei pyytäisi apua yleisiltä uskomuksilta ja kuvitelmilta eikä olisi velassa millekään muulle kuin itselleen. Ankara maailma.
Eihän tämä hullumpi tavoite ollut: yksi tyylilaji muiden joukossa. Esimerkki siitä on romaani Yksityisiä asioita, joka kertoo vuodesta 1918, mutta aivan toisella tavalla kuin voisi olettaa. Itse asiassa huolimaton lukija tuskin edes huomaa, mikä vuosi on kyseessä.
Suoraan sanoen, en kyllä myöskään voi sanoa saaneeni tuosta romaanista irti paljon mitään. Siinä mielessä se muistuttaa monia nykyisiä opuksia, jotka luettuaan ei keksi, pitäisikö niistä vielä jotakin kirjoittaakin, vai oliko koko työ vain pelkkää raakaa ajan tappamista, kuin pasianssi.
Monella auton apumiehellä on kyllä luultavasti yhtä siekailemattomat mielipiteet maailman menosta kuin Haavikollakin, mutta vähemmän tietoa ja kykyä kertoa sanottavansa. Joskus kyllä tuntuu siltä, että myös Haavikolla on tietoja juuri sopivasti ylläpitämään tiettyä uskonvarmuutta, mutta ei sen sijaan kohtuuttomasti, mikä voisi lamauttaa kerronnan ja sitä kantavan indignaation.
Näiden kahden vuoden aikana ehditään jo kirjoittaa monta monituista näytelmää ja librettoa, kaksi suurta historiateosta ja mitähän vielä lieneekään. Aikaa riittää, kun hesarin lukemiseen menee yhä vähemmän aikaa. Lopulta tarvitaan enää vain sekunteja.
Maailman meno ei kirjoittajaa enemmälti kiinnostakaan eikä siihen juuri tarvitse reagoida. Oma työ täyttää päivät ja entinen, nuorena kuollut vaimo on läsnä päivittäin. Nykyistä ei juuri näy.
Aikakausi tuottaa mielikuvia, paperilla ja sähköllä, sekä jätettä ja demokratiaa. Ne ovat samaa, toteaa kirjoittaja lapidaariseen tapaansa.
Haavikon paradoksit ovat tunnettuja ja usein kai niissä on ajattelemisen aihetta ja jutun juurta syvempäänkin asioiden ymmärtämiseen. Tässä tapauksessa tuo lausahdus liittyy siihen, että Tanskassa oli modernin taiteen museon johtaja paljastunut huijariksi: Voisi ehkä sanoa, sillä ei museon johtaja ole siksi paljastunut, vaan moderni taide ja poliitikot, jotka museosta päättivät, paljastuivat. Muistan, että kirjoitin asiasta Suomen lehdistön hiljaa ihailevasti hymistellessä tätä ilmiötä.
Niinpä niin, museon keskushalli oli varattu installaatioille: Tavoitteissa ei ole mitään pysyvää eikä saavutteita ole eikä kerry. Modernia. Niinpä niin. Ehkä tähän voisi vielä lisätä: modernismia.
Ei Haavikko toki pelkkä kupla ole. Jo se, että hän yhä uudelleen uskalsi sanoa mielipiteensä, joka jyrkästi poikkesi valtavirran hymistelystä, oli akateemikon arvonimen väärtti asia. Itse hän ei tuota arvonimeä enempää kuin kunniatohtorin arvoakaan koskaan käyttänyt, mikä tuntuukin asianmukaiselta. Hänhän oli taiteen akateemikko, mutta halusi olla ennen muuta tieteen guru, mikäli olen asian oikein ymmärtänyt.
Tässä kirjassa Haavikko raivoaa Laila Hietaniemen Katariina Suuresta tekemälle farssille ja sen toteuttajille. Koko Kansallisteatteri leimautuu asian takia henkisen miehittäjän instituutioksi. Kuka tai mikä tämä miehittäjä on, jää epäselväksi.
Haavikko manasi tunnetusti Suomen Kansallisoopperan alimpaan haadekseen. Tässä kirjassa kyytiä saa ohimennen myös Venäjän tutkimus. Ainut Venäjän tutkimus, mihin kannattaa investoida, on tietysti vakoilu, hän sanoo. Siihen ei koskaan voi sijoittaa liikaa rahaa…
No, ehkäpä hänen olisi sittenkin kannattanut sivistää itseään nimenomaan Venäjän tutkimuksen tuloksilla. Kyllä hänen asiantuntemuksensa tuolla suunnalla on hyvin ohutta.
Kaiken kaikkiaan kirjoittaja havaitsee ympärillään enimmäkseen mädännäisyyttä ja sortoa. Suomen herrat, joihin hän ei kuulu, ovat aina olleet suuria kelmejä ja myös epäpäteviä parilla poikkeuksella. Koko maailmakin menee alaspäin.
Kirjakaupan volyymi putoaa, siis rahallisesti, vaikka nimikkeet lisääntyvät. Suomi elää uutta sortokautta ja on henkisesti miehitetty. EU merkitsee isänmaan tuhoa, NATO:n liehittely alkaa jo lähennellä idiotismin korkeinta astetta: vapaaehtoista änkeämistä etuvartiopaikalle ajattomalla ajalla ja niin edelleen.
Kyllä Haavikko sentään kaiken kaikkiaan oli mies eikä hiiri ja ansaitsi olla paikallaan, vaikka taisikin kuvitella itsestään hieman liikoja. Mutta onhan se anteeksiannettavaa, sillä niin tekivät muutkin.
Jos mikään ei pelota, mene Vastaamon vastaanotolle, KELA maksaa 60€ ja sinä 30€ per käynti. Haiskahtaa runoilevalta psykiatrialta jota käytettiin NL:ssä poliittisten mielipiteiden harjaamiseen.
VastaaPoistaVain naisella/ruots. on sukupuoli – HS/Yle:n ratkaisu heikomman astian esineellistämisongelmaan etulinjan vaateripustimena.
- Olipa kerran mielestään vääräsukupuolinen poliitikko joka iltapäivälehtien lööpeissä taputteli yläosattomissa svenssonia takapuoleen homobaarissa ja masentui eduskunnan työpaikkapsykiatrin näpeissä joten seuraaja vaikenee EU:ssä.
- Olipa kerran kirjastohanke jota tarvittiin koska Klasu oli sen ideoinut. Valmiina sitä kutsuttiin johtavan kaupunklisuunnittelija Oden vieraskielistä nimeä mukaillen Oodiksi koska hänen rouvansa on siellä johtajan virassa.
Eikö kulttuuri olekin jotain joka luo mielihyvää antamalla elämään merkityssisältöjä?
Onneksi läntisen ajattelun rehelliset sielut kääntävät kelkkaa hyvin sukkelasti, kun on sen aika. Yksilön vapauden aate voittaa lopulta myös täällä pohjan perukoilla. Taiteilija oli jo aamu-tv:ssä kansallispuku päällä. Olemmeko olleet niin tyhmiä? kysellään kuten absoluutin romahdettua NL:ssä.
PoistaHaavikko ei ehtinyt edes Tamminiemen lastenkutsuille joista kylläkin kirjoitti happamasti mininäytelmän. Rehelliset sielut pyrkivät lastenkutsuilla strategisesti ohjaamaan suomalaisen nuorison ajattelua turpeeseen eteläeuroopan nuorten ironisoidessa etteikö kulttuuri, so. Jumala tai millä nimellä kukin ilmiötä kutsuu, olekin jotain joka luo mielihyvää antamalla elämään merkityssisältöjä.
Kuten sanottu, Haavikko oli naseva sanankäyttäjä ja ajatuksiltaan inhorealisti, vähän kuin Kari Suomalainen. Mitäpä muuta tarvitaan.
VastaaPoistaHaavikko ei nähnyt läpi vain herrojen narrimaisuutta, vaan myös tavallisen kansan, suuren lukijakunnan, takapajuisuuden.
VastaaPoistaSitä kykyä hän käytti pelastaessaan Otavan. Olen kuullut siitä useammasta lähteestä. En usko että hänen mielipiteensä painosten kuningattaresta muodostui vasta Kansallisteatterin näytelmän yhteydessä.
Hän käytti runokieltä, jossa kerrokset erottuvat selvästi. "Tiede edellyttää, että olkoon niinkuin on." Muoto ja sisältö sijoittuvat eri tasolle. Mutta on liian paljon ihmisiä joiden kaikki ajattelu tapahtuu yhdessä kerroksessa.
Kuinka kaksivalotteisuutta, tai ylimalkaan hyvää ajattelua, jossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää, selitetään metaforaa, ironiaa, parodiaa tai sarkasmia ymmärtämättömälle?
Kansallismielinen jolla ei ollut harhakuvia kansasta. Kyyninen sotahistoristi joka halveksi militantteja. Talousajattelija joka puhui, vastasi ja opetti, ja käytti systeemistä järkeä.
Mitä suoremmalta lause vaikuttaa, sitä kauemmin se kaikuu, kun se putoaa marmoripöydälle, jonka ääressä oli tarkoitus juoda lasi viiniä päivässä.
Aikamme ongelma on, että meillä ei ole enää Haavikkoa, Erno Paasilinnaa, Väinö Linnaa ja sen semmoisia. Nyt meillä on joka pallilla ja puoluepamppuna asian mukaisesti koulutettu maisteri, insinööri ja tohtori. Äkkiä katsoen hyvä niin, mutta jäljet alkavat pelottaa, sillä em. Erno Paasilinna sanoi, että ainoa oppinut on itse oppinut, muut ovat opetettuja. Kun ihminen viettää yli 20 v. koulutusputkessa, niin vain erittäin harvat ja lahjakkaat säilyttävät kyvyn itsenäiseen ajatteluun. Lääkäreissä ongelma näkyy selkeimmin, koska ihmisenä terveysongelmineen oleminen on niin monimutkainen juttu, ettei se mahdu millään yhteen opintoputkeen. Insinööreillä on sitten vähän helpompaa. Humanistisen puolen ongelma on tietysti nämä höpsötutkimukset ja se yleisempi vaara, että nuori luulee olevansa johonkin pätevä, jos on maisteri tai tohtori.
VastaaPoistaVäitänkin, että aikamme vitsaukset, ilmasto- pakolais ja pahimpana tietysti tämä virushuijaus ovat hyvin koulutetun keskiluokan syytä. Koska he uskovat olevansa päteviä, niin he eivät huomaa edes oman itsenäisen ajattelunsa poissaoloa. Niinpä jos vaikka jotkut vihreät aikansa propagoi, että maailma pelastuu, kun me olemme hyviä ilmastolle, pakolaisille ja ankaria jollekin virukselle, niin he hihkaisevat, että tottakai olemme samaa mieltä sillä meillä hyvillä ihmisillä on hyvä meininki ja samalla pelastamme maapallon, köyhät ja mummot kuolemasta kuukautta ennen aikojaan. Tämä jälkimmäinen käy malliesimerkkinä ajattelun puutteesta. Jos vaikka 100 miljoonaa, ihmistä lukitaan koteihinsa pariksi kuukaudeksi ja sitten pannaan vuodeksi pakkomaski naamalle, niin ehkä, siis ehkä, joku mummo ja ylipainoinen papparainen säästyy virukselta, mutta kuinkas käy loppujen 100 miljoonan, joiden yleiskunto on laskenut, hapensaanti huonontunut, sosiaalinen elämä romahtanaut jne.. jne... Ensi vuonna tilastot tulevat kertomaan karua kieltään ja ehdotankin, että kaikki toimenpiteitä susitelleet lääkärit ja viranomaiset pannaan totuuskomitean kuultaviksi ja asianmukaisesti tuomittaviksi. Onneksi näin on jo tapahtumassa.
"Aikamme ongelma on, että meillä ei ole enää Haavikkoa, Erno Paasilinnaa, Väinö Linnaa ja sen semmoisia."
PoistaSe on juuri noin! Viitaan seuraavan blogin kommenttiini 16.30. Tarvittaisiin vähemmän opetettuja ja enemmän oppineita. En tiedä, onko tavoite, että puolella nuorista olisi korkeakoulututkinto loppuun saakka mietitty - tai sitten se on mietitty niin, että se lykkää työttömyyttä noin viidellä vuodella, jolloin se on jo seuraavan hallituksen ongelma. Tuokakin logiikkaa kannattaisi miettiä: korkeakoulutetuista työttömistä voi tulla vakavia yhteiskunnallisia levottomuuksia...
Haavikko kirjoitti: Kirjat - muutossa hankalat. Siksi olenkin luopumassa niistä. Lähtö tästä tulee, muttei vielä lopullinen. . .
VastaaPoistaVain vanhempi ihminen ymmärtää tuon pohjattoman surullisuuden.
PoistaJa viimeiseksi jääneessä kokoelmassaan hän kirjoitti raitiovaunuun kuseskelusta, mutta siihen on matkaa . . .
VastaaPoistaKaikesta huolimatta mieltäni ovat lämmittäneet Paavo Haavikon Ylelle kirjoittamat kuunnelmat, kuten Outi Nyytäjän ohjaama Viinin kärsimykset Venäjällä 1812 ja Kuningas Haraldin sarja, josta oli hienosti vedettävissä yhteneväisyyksiä Haavikon omaan Kekkosen ajan yksinvaltiuteen
VastaaPoista”Kaiken kaikkiaan kirjoittaja havaitsee ympärillään enimmäkseen mädännäisyyttä”
VastaaPoistaMutta eikö olekin itsestään selvää, että jos mädännäisyyttä/mätäpesäkettä/mätäprosessia ei tunnisteta ajoissa, niin tapahtumaketju voi johtaa elimistön kuolioon.
Veikkaan, että Haavikko varoitti Suomea ns. suomettumisesta.