perjantai 13. tammikuuta 2023

Argumentoinnin sijasta

 

Asian etu

 

Aikoinaan, kultaisella 1960-luvulla, kun opiskelin sosiologiaa, pidettiin suorastaan lainomaisena sitä edistyvää kehitystä, joka tekisi menneisyyden autoritaarisista, ulkoa ohjautuvista persoonallisuuksista vihdoin autonomisia: itse oman kantansa järkevästi ja harkitsevasti muotoilevia kansalaisia, joille erilaisten mielipiteiden ja tavoitteiden kirjon hyväksyminen yhteiskunnassa olisi itsestäänselvyys. Olihan kaikilla demokratiassa samat oikeudet tavoitteisiinsa ja mielipiteisiinsä.

Ihmisen esihistoria oli viimeinkin loppumassa ja jo oli aikakin, ajateltiin, ainakin minä ajattelin. Samaahan kommunistisella puolellakin väitettiin ja kuva aivan pian ilmaantuvasta uudesta, uljaasta ihmisestä oli todella sympaattinen. Siinähän viimein oli itse asiassa tuo kauan kaivattu yli-ihminen, se oikea homo sapiens sapiens, joka ansaitsisi lisämääreensä (differentia specifica)

Kommunistine, dialektinen ajattelu oli sikäli primitiivistä (sen oman tulkinnan mukaan realistista), että siinä ihannoitiin vihaa muutoksen kätilönä. Ajatuskoukero oli sinänsä ihailtavan simppeli ja tarjosi välittömän palkinnon kaikkein primitiivisimmistä tunteista: se luonnollinen ja oikeutettu katkeruuden ja kaunan tunne, joka ihmisessä herää ansaitsemattomia rikkauksia ja niiden haltijan käyttämää valtaa kohtaan, on ainut toimiva hyvälaatuisen muutoksen moottori, joka ennen pitkää vie uuteen uljaaseen yhteiskuntaan, jossa tuollaisille tunteille ei enää ole tarvetta eikä edellytyksiä.

Etenkin suuren terrorin aikana ja sodan jälkeen, mutta myös jo kansalaissodan aikana ja jälkeen naapurimaassa hehkutettiin kaikkialla vihan luovaa merkitystä ja jaloa olemusta. O.V. Kuusinen ei sanonut mitään epäsovinnaista kiteyttäessään asian: Pyhä viha -se on pyhä rakkaus. Sellaista se dialektiikka teetti.

Vihan kanssa oli siis samoin kuin Goethen Mefistolla: se oli se kaiken kieltävä henki, joka aina tahtoi pahaa mutta saikin aina aikaan hyvää.

Tuli tässä mieleeni vanha blogini tästä aiheesta, kun katselin facebookissa primitiivisiä hyökkäyksiä poliittisia vihollisia vastaan. Niiden antina oli pelkkä vihan nostattaminen, minkäänlaista asiallista argumentaatiota ei viitsitty edes väläyttää. Ad hominem oli jo älyllisen tason huippua Niin sanotussa keskustelussa on yhä useammin totaalisen sodan henkeä: uskotaan pelattavan nollasummapeliä ja sen mukaisesti kaikki, mikä vahingoittaa vihollista, on hyvää.

Myös ns. laatulehdistö on yhä uudelleen mennyt muitta mutkitta tähän peliin, jollaista vielä 60-luvulla ainakin periaatteessa ja ainakin nyt sosiologian seminaarissa osattiin halveksia: Kannattaa ja saa valehdella, saa ja pitääkin ymmärtää tahallaan aivan väärin, kannattaa liioitella ja olettaa ala-arvoisia motiiveja. Se, että näin edistetään hyvää asiaa, pyhittää myös keinot.

Jo 1970-luvulla kyynisestä jesuitismista tuli sitten meilläkin maan tapa, ainakin äärivasemmalla. Tuon onnettoman suuntauksen hautajaiset on pidetty jo sukupolvi sitten, mutta keskustelukulttuuri näyttää vain yhä olevan samanlainen. Ehkäpä se on periytynyt, vai syntyikö se itse asiassa vanhojen kummitusten hautaamisen jälkeen uudestaan?

Merkittävä uutuus on, että viha sellaisenaan on nyt nostettu symboliseksi pahaksi, jota on -aivan niin- armottomasti vihattava. Orwellin teoksessa 1984 kuvataan valtion järjestämiä ”kymmenen minuutin vihan” sessioita, joissa Oseanian kansalaiset osoittivat hyvyytensä vihaamalla sitä pahuutta, jota toinen imperiumi, Euraasia edusti.

Kyseessä oli tietenkin selvä viittaus kommunistiseen ideologiaan ja sen dogmeihin ja käytäntöihin.

Eihän meillä vielä tällaisia pakollisia sessioita järjestetä valtion toimesta, luoja nähköön, mutta kaikessa primitiivisyydessään juuri sellaista on useinkin suhtautuminen poliittiseen vastustajaan. Sillä ei katsota olevan oikeutta olla vihainen mistään syystä, koska se edustaa Pahaa.

Pahan vastustaminen ja vihaaminen sen sijaan on kaikkien kunnon ihmisten ehdoton velvollisuus ja niin muuttuu taas paha hyväksi ja viha rakkaudeksi. Mahdollisimman paljon sellaista siis vain. Mitään argumentteja Pahan puolesta ei kenenkään tarvitse edes kuunnella. Ad hominem riittää mainiosti ja onkin lähes ihanteellinen ase oikean asian puolella.

Näin jokunen vuosi sitten pohdiskelin tuota nykyistenkin poliittisten alkemistien olettamaa mystistä pahan muuttamista hyväksi:

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Vastustaja

 

Vastustaja ja vihapuhe häntä vastaan

 

“Ich bin der Geist der stets verneint!
Und das mit Recht; denn alles was entsteht
ist werth daß es zu Grunde geht;
Drum besser wär's daß nichts entstünde.
So ist denn alles was ihr Sünde,
Zerstörung, kurz das Böse nennt,
Mein eigentliches Element.”

 

Tämän maailman meininki on täynnä taistelua, kuten jokainen demokraattinen poliitikko tietää. Hän yleensä myös ymmärtää, ettei vastustaja yleensä ole suoraan isästä perkeleestä, vaan yrittää vain ajaa omia tai ryhmänsä etuja ja toteuttaa hyvää ja oikeaa sillä tavalla kuin sen itse ymmärtää.

Tämähän on poliitikon tehtävä ja olennaista on, että hän sitä tehdessään säilyttää solidaarisuuden koko poliittista yhteisöään kohtaan. Mikäli osoittautuukin, että hän tosiasiassa on jonkin muun tahon asialla, on hän ilmeisesti yhteiskunnan vihollinen. Public enemy, sanoisi amerikkalainen ja venäläinen puhui aikoinaan peräti kansanvihollisesta.

Mutta näissä ollaan tekemisissä vielä maallisten asioiden kanssa, jotka ovat aina suhteellisia ja pitäisi sellaisiksi ymmärtää.

Sitten kun päästään teologiselle tasolle, voi tunnetun furor theologicuksen päästää irti ja vastustajaksi paljastuukin itse paholainen. Sehän se on se villakoiran ydin, kuten Goethe aikoinaan totesi.

Motossa annettu luonnehdinta paholaisesta esittää hänet hävittäjänä ja kieltäjänä. Synti, hävitys ja paha samaistetaan. Niiden vastakohdaksi jää rakentaminen, kehitys.

Saatana tarkoittaa vastustajaa samoin kuin diabolus. Vanhan tarun mukaan Lucifer, joka tarkoittaa samaa, oli Jumalan vastustaja ja itse asiassa langennut enkeli, jonka tarkoituksena oli valon tuominen ihmisille. Tämä taas ei jostakin syystä ollut Herralle otollista.

Nykyään me Suomessa tunnemme Luciferin nimen grillistä. Aikoinaan idealtaan sama Solifer, auringon tuoja, oli polkupyörän dynamon nimenä. Piruihin on opittu suhtautumaan leikkisästi.

Aikoinaan taistelu paholaista vastaan oli yhtä totista kuin muhamettilaisten ns. suuri jihad: suurin tehtävä on omassa sielussa tapahtuvan taistelun voittaminen.

Vanha manikealainen hyvä-paha –ajattelu ei vain ota hävitäkseen. Kun uskonnolliset hahmot ja vertauskuvat alkavat tuntua korkeintaan huvittavilta, syntyy ilmeinen tilaus löytää niille korvikkeet tästä maailmasta.

Yleisesti ottaen on ymmärrettävää, että oman ajattelun ja omien arvojen vastustajat ovat niitä, joita vihataan. Päinvastainen tilannehan olisi aika absurdi.

On kuitenkin outoa, että tässäkin tapauksessa voimme löytää aivan selviä teologisen vihan piirteitä: vastustaja on se, jonka takia utopia jää toteutumatta. Vastustajan takia joudumme kaikki helvettiin, vesi nousee, ilma myrkyttyy ja vedet saastuvat.

Muistan hyvin, millaisia vertauksia ja herjoja äkkiväärät esittivät aikoinaan ns. penseistä eli sosialidemokraateista, jotka olivat eksyttäneet työläiset pois oikeasta uskosta: heillä ei ollut selkärankaa, ei epäitsekkyyttä, ei rohkeutta… Näitä kaikkia taas oli omalla joukolla ylen määrin, mutta eihän sekään riittänyt.

Paholaisen vihaaminen on jokaisen luonnollinen tehtävä ja itsestäänselvyys. Neuvostoliittolaisessa sota-ajan laulussa laulettiin:

kak dva razlitšnyh poljusa,

vo vsem vraždebny my,

za tsarstvo sveta boremsja,

oni –za tsarsvo tmy!

 

Tässä osapuolet esitettiin toisiaan hylkivinä magneettisina napoina, jotka olivat joka suhteessa erilaiset, kuin valo ja pimeys.

Vastustajan pahuudesta ei olekaan tässä tapauksessa mitään epäilystä, eräissä muissa suhteessa esitetty skenaario jättää kyllä varaa täsmennyksille.

Olen usein todennut sen tavattoman suuren arvon, joka vihalle annettiin Neuvostoliitossa ennen sotaa eli suuren terrorin aikana ja sen jälkeen sodan aikana. Siinä voi puhua jo kultista.

Rakkaus puolestaan on hempeämpi asia eikä oikein tunnu yhtä tehokkaalta ja uskottavalta kuin viha.

Itse asiassa molemmat ovat lähes rajattoman monimuotoisia asioita, minkä johdosta näiden ilmiöiden pakottaminen saman yleiskäsitteen alle on useinkin vain helppohintainen tapa vesittää se asia, josta todella on kysymys.

Muistan vielä 60-luvulla lukemani psykoanalyytikko Karl Menningerin teoksen Rakkaus vai viha? (Man Against Himself), joka oli kirjoitettu jo toisen maailmansodan aattona.

Psykoanalyysin turvin kirjoittaja venytti ja vanutti asioita tarpeen mukaan, hieman nykyisen nipistelytieteen tyyliin ja –ainakin minun ymmärrykseni mukaan- kirosi kaikenlaisen aggression ja sellaistahan ilmeni ja ilmenee  jossakin muodossa aina siellä missä jotakin luodaan –ei vain hävitettäessä, kuten Mefisto tekee.

Kaiken aggression ja vihan kaikkien varianttien samaistaminen ja kiroaminen on yhtä typerää kuin olisi väittää kaikkia seksuaalisuuden ilmentymiä erinomaisiksi ja haluttaviksi asioiksi taikka kaikkia nesteitä ravitseviksi ja hyviksi.

Sama se koskee ns. rakkautta. Sen kyltin alta löytyy paitsi monenlaista erinomaista ja tavoiteltavaa, myös monenlaista falskia ja äitelää ja suorastaan hengenvaarallista sisältöä.

Tämä olisi kyettävä edes jollakin tavoin ottamaan huomioon, kun asioista puhutaan. ”Vihapuhe” oli mielestäni alun perin aika neutraali termi, kun sen parikymmentä vuotta sitten ensimmäistä kertaa kuulin. Silloin sillä tarkoitettiin esimerkiksi sellaista ironista terminologiaa, jota kommunistit käyttivät uudesta Venäjästä (dermokratija, demokrad jne.).

Aikoihin on eletty, kun nyt tuon saman kyltin alla puhutaan suurestakin ongelmasta oman demokraattisen kulttuurimme piirissä. On olemassa vaara, että koko termiä käytetään demokratian idean vastaisesti, hämärtämään asioita ja demonisoimaan aivan legitiimejä mielipiteitä ja pyrkimyksiä.

 

25 kommenttia:

  1. Itse asiassa ihmistieteiden eriytyminen taisi tapahtua siinä järjestyksessä, että syvyyspsykologian kuva ihmisestä, joka kasvaessaan kehittyy symbioottisesta alkutilasta kohti aikuista autonomiaa, siirtyi sosiologiaan ideana tämän tiefonalan autonomisuudesta -- mikä sitten tarkoitti oikeastaan jotain täysin päinvastaista kuin mitä vastaava käsite yksilön itsenäistymisessä merkitsi. Sosiologian autonomisoituminen tarkoittaa sitä että se kuvaa ja selittää ihmisen lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti yhteisöolentona, ja tämä "autonominen" raamitus suuntaa tutkimuksen yhteisövoimiin, yhteisöominaisuuksiin ja yhteisöilmiöihin, ja tavallaan sulkee näin yksilön kokonaan ihmiskuvan ulkopuolelle.

    Kun esimerkiksi Durkheim puhuu itsemurhista, hän käsitteellistää niiden laatuja termeillä "altruistinen", "egoistinen" ja "anominen". Nämä määreet kertovat siitä miten yksilöä sitova on taustalla vaikuttava yhteisö, ja esimerkiksi termi "altruistinen" ei siis kuvaa yksilön ominaisuutta, vaan nimenomaan yhteisöominaisuutta.

    "Viha" yksilön tuntemuksena voi tosiaan toimia yksilön psyyken eheyttäjänä", mutta kysymys, onko sitten esimerkiksi Orwellin kuvaama, totalitaristisessa yhteisössä institutionalisoitu "viha" mitenkään terapeuttista, ei atkea psykoanalyyttiselta pohjalta, vaan sitä pitäisi tarkastella yhteisöilmiönä. -- "Viha" ei suinkaan ole ainoa tunne, jota yhteisöissä on sovitettu insititutionalisiin uomiin -- esimerkiksi suru ja naurukin ovat omassakin kulttuurissamme olleet ja ovat yhä institutionalisoitavissa.

    Fellinin "Satyricon"in naurukuorot ovat loistavaa kuvitusta oman kulttuuripiirimme ajoilta ennen kuin Rooman valtakunta, jossa sijaiskärsimys ja muut projektiiviset mekanismit olivat normaalitunteita, hajosi monikulttuurisuuteensa.

    Tuollaisia suuren yhteiskunnallisen taantumisen aikoja me nytkin mitä ilmeisimmin elämme. Sijaiskärsimyksen nimi on nyt "puolestaloukkaantuminen". Sillä on enemmän tai vähemmän virallinen asema ja sitä suojellaan sotalain pykälillä "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" ja "uskonrauhan rikkomisesta".

    Nyt on laillistettua vihaa ja sitä "vihaa" joka ideologisten vastustajien ominausuutena ankarasti tuomitaan. Missään totalitarismiin taantuvassa yhteiskunnassahan ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan mitään "totalitaristeja" -- niissä on vain "oikeassaolijoita".

    VastaaPoista
  2. Taisipa olla Tarja Halonen, joka ensimmäisten joukossa, tai peräti ensimmäisenä lanseerasi sanan "vihapuhe". Nyt sitä toistellaan ja hoetaan kahakäteen jopa niinkin, että se ei enää oikein maistu millekään, eli se on jo inflatoitunut. Toinen Halosen lanseeraama sana oli "suvaitsevaisuus". Muistan kun olin jollakin koulutuspäivillä v. 2000, heti Halosen astuttua virkaansa ensimmäisen kerran, luennoitsija kirjoitti fläppitaululle tuon sanan, jota alettiin pienryhmissä pureksimaan ja pohtimaan, mitä se ammatissamme merkitsee.

    Luentopäivät meni sitten vähän niin kuin aiheen vierestä, mutta kukapa ei suvaitsevaisuutta kannattaisi? Joka tapauksessa aikakausi näytti vaihtuvan aivan selkeästi.

    Entäpä nykyinen aikakausi? Olen panevinani merkille, että valehtelu yhteiskunnassamme on jo maan tapa! Korkeimpia poliitikkommekin on saatu valheesta kiinni, mutta eipä siitä mitään seuraa, jos ja kun poliitikolla on kansan suosio, joka antaa oikeutuksen valehtelulle. Toinen valehtelun muoto on asian vierestä puhuminen, tai asioista vaikeneminen. Näin kansalaista ohajataan.

    Kuuntelepa radiosta YLE:n kanavaa ja hämmästy! Nimittäin jos avattuasi radion et viiden minuutin kuluessa kuule sanaa ilmastonmuutos, voit laittaa ruksin seinään. Vaihda sitten toiselle YLE:n kanavalle ja kuuntele se viisi minuuttia, ja taas kuuluu sana ilmaston muutos. Tätä on jatkunut havaintojeni mukaan jo muutama vuosi, ja johdatellaanko meitä valehtelulla ja loputtomalla toistolla suorastaan valtiolliselta tasolta, vai onko kyseessä vain nuorten naistoimittajien pätemisen- ja näytön tarve, vai mistä on kysymys?

    Tämä tympeä aika etenee vääjäämättömästi seuraavaan asteeseen, joka on vihan julistaminen. Tästä olen täysin varma. Kaikki tapahtuu kuin ohjattuna vääjäämättömän indoktrinaation tuloksena! Sitten täällä muka ihmetellään, että miten venäläiset hyväksyvät ja uskovat Putinin valheita ja vihaa lietsovia puheita! Sama ihmettelijöiden porukka lukee Seitsämän päivää-lehteä, jossa ei yhdestä asiasta ei ole kymmentä lausetta pitempää juttua, vaan valokuva ja muutaman lauseen typerä juoru, se kun on helppo lukea ja omaksua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tämä tympeä aika etenee vääjäämättömästi seuraavaan asteeseen, joka on vihan julistaminen". Vielä kuitenkin sitä ennen kirjaroviot taitavat palaa, tai ainakin kirjoja ja kirjailijoita julistetaan epähenkilöiksi.

      Poista
    2. Niin että ne nuoret naistoimittajat siellä Ylessä valehtelee päivät pitkät, ilmastonmuutoksesta!
      Kyllä ei ole asiat kunnossa, maassamme.

      Poista
    3. Yle onkin tätä nykyä kokoomuksen talutusnuorassa.

      Poista
  3. Vihapuheelle niin kuin muillekin tunneilmaisuille löytyy monia mielekkäitä syitä, mutta yleisempänä huomiona sanoisin, että kuusikymmenluvun optimismi ihmisen kehittymisestä oli toiveajattelua. Ihmisen kehitys ei ehkä sinällään ole taantunut, mutta tasa.arvoisuuden väärin käsittämisen takia, ns. yleisen mielipiteen muodostuminen on siirtynyt oikealta älymystöltä pseudoälymystölle, jota ylikoulutus tuottaa liukuhihnalta.

    Paitsi ylikoulutus niin koulutus muutenkin laskee älymystön tasoa liiallisella samankaltaisuudellaan. Liian fiksut turhautuvat, vähemmän fiksut tuskaantuvat ja keskinkertaiset pärjäävät, jotka sitten turhautuvat tai tuskaantuvat vasta töissä ja viroissa ollessaan altistuen näin helposti kaikenmaailman muotihömpötyksille kuten vihreälle siirtymälle, wokeilulle ja sen semmoisille.

    VastaaPoista
  4. Tässä vaiheessa lienee kaikille jo tuttu tosiasia, että vihapuhe tulee vain ja ainoastaan oikealta! Vasemmiston sekä viheristön käyttämä voimakieli/vittuilu on poliittista retoriikkaa (ylen sekä hesarin hyväksymää).

    VastaaPoista
  5. "Kommunistinen, dialektinen ajattelu oli sikäli primitiivistä (sen oman tulkinnan mukaan realistista), että siinä ihannoitiin vihaa muutoksen kätilönä. Ajatuskoukero oli sinänsä ihailtavan simppeli ja tarjosi välittömän palkinnon kaikkein primitiivisimmistä tunteista: se luonnollinen ja oikeutettu katkeruuden ja kaunan tunne, joka ihmisessä herää ansaitsemattomia rikkauksia ja niiden haltijan käyttämää valtaa kohtaan, on ainut toimiva hyvälaatuisen muutoksen moottori, joka ennen pitkää vie uuteen uljaaseen yhteiskuntaan, jossa tuollaisille tunteille ei enää ole tarvetta eikä edellytyksiä."

    Visio, viha ja väkivalta. Visiona oikeudenmukaisempi maailma, keinona sen saavuttamiseksi luokkataistelu, ja koska luokkataistelun korkein muoto on väkivalta, niin näin muodoin silläkin siis oletetaan olevan erityisen "progressiivinen" luonne, siis aggressiosta progressioon. Tjsp. No, siinä nyt kävi kuten tunnettua on, väkivalta korruptoi myös tekijänsä, ja loppuviimein metsästäjät muuttuvat saaliinsa kaltaisiksi. Tai jopa pahemmiksikin, sillä projektioihinhan nuo erilaiset kärjistetyt viholliskuvat useinkin melko pitkälti perustuvat.

    "Eihän meillä vielä tällaisia pakollisia sessioita järjestetä valtion toimesta, luoja nähköön, mutta kaikessa primitiivisyydessään juuri sellaista on useinkin suhtautuminen poliittiseen vastustajaan. Sillä ei katsota olevan oikeutta olla vihainen mistään syystä, koska se edustaa Pahaa."

    Tuossapa aiheesta enemmän.

    https://sarastuslehti.com/2021/05/09/valtionvastainen-mielenlaatu/

    "Kaiken aggression ja vihan kaikkien varianttien samaistaminen ja kiroaminen on yhtä typerää kuin olisi väittää kaikkia seksuaalisuuden ilmentymiä erinomaisiksi ja haluttaviksi asioiksi taikka kaikkia nesteitä ravitseviksi ja hyviksi."

    Hannu Lauerman arvion mukaan, mikäli kaikkinainen aggressiotaipumus tykkänään poistettaisiin ihmisistä, eli nämä vähintäänkin henkisesti "ruunattaisiin", niin eipä menisi kauaakaan, kun joku jo yrittäisi perustaa orjayhteiskunnan. Niinhän siinä kyllä saattaisi hyvinkin käydä...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  6. Pari sanaa puun takaa.

    Blokisti kirjoitti:

    "Saatana tarkoittaa vastustajaa samoin kuin diabolus. Vanhan tarun mukaan Lucifer, joka tarkoittaa samaa, oli Jumalan vastustaja ja itse asiassa langennut enkeli, jonka tarkoituksena oli valon tuominen ihmisille. Tämä taas ei jostakin syystä ollut Herralle otollista."

    Otan mukaan toisenlaisen näkemyksen.

    Lukaisin, mitä verkossa sanottiin Luciferista, ja se oli aika kaukana raamatullisesta totuudesta.

    Aina kun Lucifer käännetään valonkantajaksi, niin minulla tulee mieleeni matematiikan kantaja -käsite, joka ei sovi uskonnolliseen kielenkäyttöön. Valon tuoja kuulostaa suomeksi siltä, mikä hänen (Luciferin) nimensä mukainen tehtävänsä oli: tuoda Jumalan valoa. Hänen tehtäviinsä muun muassa kuului ottaa vastaan (uskovaisten) huokauksia ja viedä ne Jumalalle; Ihmisiä muuten ympäröi aisteille näkymätön maailma. Ja jokaisen ihminen elämä kirjoitetaan sanatarkasti ylös.

    Vanhan liiton uskovaiset antoivat sillä periaatteella lapsilleen nimiä, että ne olivat heidän tulevien (elämän)tehtäviensä mukaisia ja Jumalalta saatuja.

    Lucifer oli ennen lankeemustaan ylimmäinen enkeli ja lähimpänä Jumalaa, sillä hänen istuimensa oli ihan Jumalan istuimen vieressä. Hän oli siis hyvä, puhdas ja tahraton siihen asti.

    Neeriel (joka myös mainitaan Raamatussa) viittaa nimenä myös valoon.

    Seppo Oikkonen kirjoitti:

    "Kun esimerkiksi Durkheim puhuu itsemurhista, hän käsitteellistää niiden laatuja termeillä "altruistinen", "egoistinen" ja "anominen". Nämä määreet kertovat siitä miten yksilöä sitova on taustalla vaikuttava yhteisö, ja esimerkiksi termi "altruistinen" ei siis kuvaa yksilön ominaisuutta, vaan nimenomaan yhteisöominaisuutta."

    Lueskelin Durkheimin kannanottoja, joista monet ovat kyllä aika kaukana totuudesta. Hän oli uskonnollisesta (juutalaisesta) perheestä ja hylkäsi Vanhan liiton opetukset ja selitti uskonnolliset kysymykset yhteiskunnallisiksi. Yksinkertaisesti näin. Hän oli yksinkertaisesti väärässä. Älykäskin voi olla moninkertaisesti väärässä.

    En mene yksityiskohtiin, koska ei ole viisasta käyttää aikaa niihin.

    Itsemurha on monipiippuinen juttu. Ja kaikkia itsemurhia ei voi palauttaa yhteisöominaisuuksiksi.

    Tiedän tapauksia, joissa voimakas synnintunto on ajanut ihmiset epätoivoon ja itsemurhaan. Synnintunto on eri asia kuin syyllisyys, vaikka synnintuntoinen tuntee syyllisyyttä. Synnintuntoinen ihminen (jonka kaltaista nykyään ei oikein enää tunnu edes olevan olemassa) on tilassa, jossa kyse ei ole yhteisöominaisuudesta (ei tietenkään), koska synnintunto ei ole ihmisen aiheuttama vaan yliluonnollisen hengen antama, vaikka synnintunto on saattanut syntyä jonkun ihmisen pitämän puheen kautta. Synnintunto voi herätä monella muullakin tavalla.

    En kirjoita enempää.

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa et kirjoittaisi mitään, vaan menisit kirjastoon lukemaan, ihan mitä tahansa ja paljon ja jättäisit vanhat paimentolaissadut omaan olemattomaan arvoonsa.

      Poista
    2. Pari sanaa puun takaa.

      Anonyymi (15. tammikuuta 2023 klo 13.20) kirjoitti:

      "Kunpa et kirjoittaisi mitään, vaan menisit kirjastoon lukemaan, ihan mitä tahansa ja paljon ja jättäisit vanhat paimentolaissadut omaan olemattomaan arvoonsa."

      Yritän kirjoittaa asioista, joista piispat, papit ja leviitat vaikenevat. Koska he päättivät vaieta, niin minä päätin kirjoittaa. Etkö ole lukenut kivistä (kovasydämisistä), jotka huutavat, kun vaikenevaiset vaikenevat?

      Voisin kyllä mennä kirjastoon ja lukea, mutta kun ne kirjastojen hyllyt ovat niin täynnä viihteellisiä ja ala-arvoisia kirjoja, joihin en haluaisi käyttää aikaani.

      Vanhan testamentin tekstit eivät ole "paimentolaissatuja" vaan monitasoisia kuvauksia Jumalan hyvyydestä ja ihmisen turmeltuneisuudesta.

      Ja sitä paitsi Vanhan testamentin kirjoittajat olivat hengellisesti sivistyneitä, jollaisia ei omalla ajallamme enää oikein ole.

      Ja katso, mikä siunaus on Vanhan liiton pyhien kirjoituksista levinnyt vaikkapa meidän Eurooppaamme!

      M

      Poista
    3. Älä viitsi naurattaa...

      Taitaa olla niin että jopa jokin Hertta sarja opettaa elämästä enemmän kuin koko Raamattu, mutta kun on ahdasmielinen niin....

      Poista
    4. Pari sanaa puun takaa.

      Anonyymi (16. tammikuuta 2023 klo 7.18) kirjoitti:

      "Älä viitsi naurattaa..."

      Eikö ole hyvä, että joku kirjoittaa muustakin kuin vain ilmastonmuutoksesta, vai mitä?

      "Taitaa olla niin että jopa jokin Hertta sarja opettaa elämästä enemmän kuin koko Raamattu, mutta kun on ahdasmielinen niin...."

      Jos uskoa nettiä, niin Hertta-sarja oli nuortenlehti, jonka ilmestyminen loppui jo 1968 eli kauan sitten.

      Asiaa voi miettiä vaikka niin, että millaiseksi meidän Eurooppamme olisi muodostunut, jos kristinuskon sijasta meille olisi tullut islam. Meillä ei ole mitään niistä, mitä kristinusko (ja erityisesti luterilaisuus) on tuonut mukanaan. Meillä ei olisi klassista musiikkia, ei virsiä, eikä niiden säveltäjiä. Meillä ei ole tiedettä eikä hyvinvointia.

      Meillä ei olisi islamilaisessa Euroopassa edes tuota Hertta-sarjaa.

      Kaikki näkevät, mitä kristinuskon paneminen sivuun ja (kymmenien) miljoonien muslimien salliminen ja oleminen keskellämme on saanut aikaan meidän Euroopassamme.

      Kristinusko on siunauksen ja islam kirouksen uskonto.

      M

      Poista
    5. Monta pahaa oltaisiin vältetty, ilman kristinuskoa, jopa se sinun vihaamasi islam.
      Mutta jälleen kerran osoitit olevasi vaarallinen fanaatikko.

      Poista
    6. Pari sanaa puun takaa.

      Anonyymi (17. tammikuuta 2023 klo 6.45) kirjoitti:

      "Monta pahaa oltaisiin vältetty, ilman kristinuskoa, jopa se sinun vihaamasi islam."

      Hyvä ihminen, jos meillä ei olisi ollut kristinuskoa, niin me emme keskustelisi täällä nyt.

      Huomautan väliin, että en halua vihata ihmisiä. Kyllä pahaa pitää vastustaa. Ja islam on meille eurooppalaisille pahaksi.

      Ja todennäköisesti olisi myös niin, että ihmiset eivät osaisi lukea eivätkä kirjoittaa.

      Kristinuskon myötä, erityisesti uskonpuhdistuksen myötä, Eurooppa alkoi kehittyä. Sen jälkeinen Eurooppa synnytti sellaisia tuloksia, jotka ovat mittaamattoman arvokkaita.

      "Mutta jälleen kerran osoitit olevasi vaarallinen fanaatikko."

      Mutta hyvä ihminen, tuollainen väittämä on juuri sitä perustelujen puutetta, mistä blogin otsikkokin muistuttaa, ja se ei oikein johda mihinkään hyvään keskusteluun.

      Kun Eurooppa hylkää vielä kokonaan kristinuskon ja Raamatusta (sen vanhoista erikielisistä käännöksistä) tehdään kielletty kirja, ja kun luonnonvoimat (Jumalan sallimuksesta) alkavat rangaista ihmiskuntaa (kristikuntaa, jota on siunattu eniten), niin siinä on kestämistä ja myöhäistä tehdä katumusta.

      M

      Poista
    7. Miksei meitä olisi?
      Toisaalta, jos isäsi ei olisi kohdannut äitiäsi, maailma olisi siltäkin osin parempi paikka, yksi fanaatikko vähemmän.

      Poista
    8. Jospa nyt puhuttaisiin edes sivistyneesti, vaikka fanaattisia ollaankin.

      Poista
    9. Uskovaisia ei saa kohdella kuin muita typeryyksiä?

      Poista
    10. Kukin toimii kai parhaan kykynsä mukaan...

      Poista
    11. On huomattu, varsinkin omat kykysi sietää muiden mielipiteitä.

      Poista
    12. Jos nyt olisi edes jollakin tavoin esitettyjä mielipiteitä. Primitiivinen abstraktien tunnussanojen huuteleminen ei sisällä mitään informaatiota.

      Poista
  7. Pari sanaa puun takaa.

    Anonyymi (17. tammikuuta 2023 klo 12.40) kirjoitti:

    "Miksei meitä olisi?"

    Mihin viittaat?

    "Toisaalta, jos isäsi ei olisi kohdannut äitiäsi, maailma olisi siltäkin osin parempi paikka, yksi fanaatikko vähemmän."

    En tiedä, kuka olet, mutta jos tuo on tapasi toimia, niin minä en osaa kuitenkaan loukkaantua, mutta tapasi reagoida tuntemattomaan ihmiseen on erikoinen.

    Tiedän, että muslimeilla on tapana loukata toista solvaamalla tämän äitiä, mutta en tiedä, oletko muslimi.

    Jos sinulla, hyvä ihminen, on erilainen maailmannäkemys kuin minulla, niin kerro se ja puolusta sitä.

    En osaa nähdä lähitulevaisuuteen tarkasti, mutta saattaa olla, että näköpiirissä on sellainen yhteiskunta, että lisääntymisestä tulee luvanvaraista tosin sanon antikristillisessä yhteiskunnassa uskovat (jos heitä ei ole saatu muuten vähenemään) eivät saa lupaa lisääntyä ja hankkia lapsia.

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ei tarvitse puolustaa yhtään mitään. Kuvittelet uskovaisena olevasi muita parempi ihminen, jolla on oikeus määräillä ja arvostella muita, jopa jumalaasi, jonka suuhun pistät sanojasi.

      Poista
    2. Pari sanaa puun takaa.

      "Uskovaisia ei saa kohdella kuin muita typeryyksiä?"

      Tämä on yksi merkillisimpiä (ja myös merkiltään yksi negatiivisimpia) keskusteluketjuja, joihin olen aikoihin osallistunut.

      Minä haluan puhua asiasta, vastapuoli haluaa puhua minusta, vaikka minä en ole aihe.

      Suomessa ei ole ihmisille annettu mahdollisuutta opetella ja oppia keskustelukulttuuria. Vielä vähemmän väittelykulttuuria.

      Tämä on tällainen johdatteleva yksinpuhelu kysymykseen.

      Koska anonyymi käytti sanaa "uskovainen", niin pyydän häntä määrittelemään sanan?

      Kysyn, kuka on uskovainen.

      Mikä määrittelee uskovaisen?

      Kysyn myös, miksi uskovainen on mielestäsi typerys.

      "Minun ei tarvitse puolustaa yhtään mitään. Kuvittelet uskovaisena olevasi muita parempi ihminen, jolla on oikeus määräillä ja arvostella muita, jopa jumalaasi, jonka suuhun pistät sanojasi."

      Kyllä sinun pitää osata puolustaa omaa kantaasi, sillä siitä on kyse. Kerro kantasi ja keskity siihen!

      Uskovainen ei ole muita parempi ihminen, ei ollenkaan. Sinulla on virheellinen kuva uskovaisista. Jos olisit sellainen, niin tuntisit sen.

      Jos näkee epäkohtia, niin niihin pitää ottaa kantaa. Se on uskovaisen velvollisuus. Jos hän ei ota kantaa, niin hän ei tee velvollisuuttaan.

      Tunnetko minun Jumalani?

      M

      Poista
    3. Tässähän tuo moukkamaisesti esiintyvä vain munaa itsensä ja siihen hänellä näyttää olevan suoranainen obsessio. Kun tästä jankutuksesta, joka yleensä on pelkkää ad hominem-tasoa, ei kukaan mitään voi hyötyä, taidan lopettaa noiden ns. puheenvuorojen julkaisemisen.

      Poista

Kirjoita nimellä.