sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Antagonistinen ristiriita ja pseudototalitarismi



Antagonistinen ristiriita ja pseudototalitarismi

”Ihmeellinen vuosi” 2014  muutti sitten kaiken Venäjän ja lännen suhteissa. Se oli ”suuren murroksen vuosi” myös Venäjän mielialakehityksessä. Sympatiat länttä ja demokraattisia arvoja kohtaan kääntyivät vastakohdikseen, arvostelu yksinvaltaista johtajaa kohtaan muuttui hänen ihailukseen. Yhä uudelleen saa venäläisistä lähteistä lukea, että mitään ei meillä pelätä ja kaikki ovat ehdottomasti Putinin takana, vaikka maailman tappiin.
Ihan tällaista ei kukaan osannut odottaa. Vaikka venäläisillä oli taipumusta tiettyyn paternalismiin ja nostalgiaa autoritaariseen menneisyyteen, niin enemmistö toki arvosti mitä suurimmassa määrin vapauksia ja ihmisoikeuksia, demokratiaakin, joskaan ei nyt välttämättä ”länsimaista” demokratiaa. Sitten kävi, kuten historiassa usein käy: tapahtui murros, bifurkaatio. Kehitys ei jatkunutkaan rauhallisesti samaan suuntaan, vaan lähti äkkiä toisaalle. Ne arvot, joita oli kannatettu rauhallisina aikoina, saivat jäädä omaan arvoonsa, kun esille tulivat uudet kysymykset.
Liberaalit venäläiset tarkkailijat ovat korostaneet, ettei kannata kuvitella kaiken takana olevan vain kaikkitietävä ja kaikkinäkevä Putin, joka toteuttaa jotakin suurta suunnitelmaa. Mandaatin Putinille on kuitenkin antanut venäläisten enemmistö. Putin mitä ilmeisimmin ajelehtii päätöksestä toiseen ja on jäänyt poliittisen kurssinsa panttivangiksi. Virheiden tunnustaminen on Putinille tabu, arvioi Viktor Šejnis Nezavisimaja Gazetassa.
Kiinan kanssa tasaveroiseen suhteeseen Venäjän resurssit eivät riitä alkuunkaan. ´Juuri nyt on havaittavissa kauppavaihdon suuri väheneminen huolimatta kaikista demonstraatioista lännen muka korvaamisesta idällä. Idässä Venäjää ei odota suinkaan johtava ja tuskinpa edes kunniakas rooli, arvelee Šejnis.
Mutta mistä tulee tämä uusi kansallinen uho? Onko totalitarismi taas palannut Venäjälle? Tarkoittaako sikäläinen ”sekurokratia” sitä, että ihmiset eivät enää ole vapaita muodostamaan mielipidettään? Pelkäävätkö he turvallisuutensa tai työpaikkansa puolesta? Eikö heillä ole pääsyä oikean tiedon lähteille ja he ovat siksi joutuneet harhaisen maailmankuvan vangeiksi?
Ensimmäinen vaihtoehto ei selvästikään pidä paikkaansa. Täytynee yhä olla todella merkittävä poliittinen toimihenkilö joutuakseen poliittisen väkivallan kohteeksi Venäjällä. Tavallisen Iivanan mielipiteistä tuskin kukaan jaksaa kiinnostua. Toinen totalitarismille ominainen tunnusmerkki ei myöskään vanhassa mielessä täyty.
Neuvostoliitossa puoluevaltio pyrki hallitsemaan informaatiotilan mahdollisimman täydellisesti ja onnistui siinä inhimillisesti katsoen erinomaisesti. Sensuuri, rajatarkastukset, salausmääräykset, kirjastojen ”erityisvarastot” ja radiohäirintä yhdistyneinä hyvin vähäiseen ihmisten kansainväliseen liikkuvuuteen loivat tyystin erilaisen maailman kuin se, joka meillä on nyt.
Venäjällä on todella mahdollista saada tutustua kaikenlaisiin mielipiteisiin ja faktoihin myös sikäli kuin asia koskee sen nykyistä hallintoa ja politiikkaa, historiaa, ulkomaita ja niin edelleen. Verrattuna esimerkiksi Kiinaan Venäjä on vapaan tiedonvälityksen maa. Internet on luonnollisestikin rajaton tiedon valtameri, jonka ongelma on, kuten on sattuvasti sanottu, ettei se tarjoa valmiita aterioita  tiedon nälkään. Sen vuoksi monet mieluummin avaavat television, jossa löytyy ilman vaivaa helppoa hengenravintoa, jopa valmiiksi märehdittynä. Valtaosalle tämä riittää tiedon lähteeksi.
Toki monet nettilehdet, joita voisi heti luetella toistakymmentä, ovat tavallaan samanlaista journalismia kuin paperilehdetkin, mutta osa ongelmaa on, että netin käyttäjiä yleensäkään ei ole suhteellisesti kovin paljon, vaikka Venäjä on tässä suhteessa suurin Euroopassa.
Mutta kyllä Venäjällä on myös aika monta paperilehteä, joita kuka tahansa liberaali ilkeää sanoa arvostavansa; Novaja Gazeta, Nezavisimaja Gazeta, Novoje Vremja, Kommersant… Ongelmana on tunnetusti niiden pieni levikki. Kuitenkin myös Venäjän laajalevikkisin lehti, viiden ja puolen miljoonan painoksena leviävä Argumenty i fakty sisältää usein varsin kriittistä ja kiinnostavaa pohdintaa, esimerkiksi Vjatšeslav Kostikovin kolumnit, joissa ai kaihdeta olennaisiakaan aiheita.
Vai mitä sanotte Solženitsyniltä lainatusta otsikosta (n:o 12/15) ”Älköön valhe vallitko minun välitykselläni. Voiko elää rehellisesti/totuudellisesti?” («Пусть ложь владеет не через меня», Можно ли жить по правде?) . Mitä kolumnisti sitten kirjoittaa? Hän pohtii aluksi Neuvostoliiton romahduksen syitä ja päätyy siihen tulokseen, että perussyy oli systeemin valheellisuus.
Hän myös toteaa, että vuonna 1939, jolloin läntiset älyköt vielä olivat Stalinin uljaan uuden maailman lumoissa, kirjoitti emigraatiossa elävä Nikolai Berdjajev –jo ennen Orwellia- että vain valtion organisoima valhe piti pystyssä niin Hitlerin Saksaa kuin Neuvostoliittoa. Stalin kehitti erityisesti tilastoista valheen välikappaleen.
Tällä hetkellä television välittämä ”fantastiikka” pystyy pettämään vain niitä, jotka haluavat tulla petetyiksi, käytettävissähän on muun muassa internet. Mutta monet Orwellin ”1984”:n ideoista toimivat Venäjällä yhä: on ”kaksoisajattelu”, on ”ajatusrikos”, on ”aivopesu”, ”kahden minuutin viha”, ”totuuden ministeriö”, ”ajatuspoliisi”, ”isoveli” ja niin edelleen.
Ja, jatkaa Kostikov: valta yhäkin vain pelkää totuutta ja annostelee sitä. Muistakaamme vain, miten aggressiivisesti otettiin vastaan filmi ”Leviathan” ja miten kiivaasti pyritään salaamaan korruptio. Kuitenkin maassa kasvaa totuuden kysyntä, lopettaa kirjoittaja optimistisesti. VTsIOM:in tutkimus osoittaa, että huolimatta television vaikutuksesta on ”elämä totuudessa” yhä useimmille tärkein periaate ja sitä paitsi se on Neuvostliiton romahduksen jälkeen vain lisännyt suosiotaan. Vain 8% kansasta katsoo voivansa rikkoa sitä vastaan joidenkin omien etujensa vuoksi.
Mistä moinen suuntaus? Onko tämä palanneiden kristillisten arvojen vaikutusta, vai onko vain väsytty valehteluun? Kostikov kysyy, mutta ei vastaa.
No,entäs sitten? Kun nyt tietää, mitä kaikkea Argumenty i fakty-nimisessä paketissa myydään –ja siellähän on joka numerossa aivan kammottava huuhaa-osasto- niin onko sillä nyt merkitystä, jos jonkun kolumnistin annetaan hieman muka-radikaalisti asettaa pahoja kysymyksiäkin? Kansaahan se viihdyttää ja lehden arvostustakin saattaa lisätä. Sitä paitsi se osoittaa, että sana on vapaa.
No eipä tosiaan tehdä tästäkään kärpäsestä härkästä. Naapurin silmässä on malka ja paha onkin. Virallinen Venäjä, Putin muun muassa, on röyhkeästi valehdellut Ukrainan sodasta ja muu maailma tietää sen hyvin. Itse asiassa sen tietävät myös venäläiset, siitä on voinut jopa siellä lehdistäkin lukea. Käynnissä on informaatiosota, mistä ei ole epäilystä ja Venäjä on siinä osoittanut hämmästyttävää paluuta neuvostovallan vanhoihin konsteihin: valehtele kovaa ja paljon, niin perille menee!
Mutta mitäpä tapahtuu barrikadin tällä puolella? Kiinnostavaa kyllä, monet informaatiosoturit, erityisesti entiset Neuvostoliiton innokkaat pikku apulaiset ovat suorastaan kiihkeästi rynnänneet taistoon vyöttäen vanhat ja kulahtaneet varusteensa nyt rintaman toisella puolella. Pääperiaatteet ovat vanhat ja tutut: osapuolten välillä vallitsee antagonistinen ristiriita, toisen voitto on toisen tappio. Totuus sinänsä ei ole merkittävää, vaan se, ketä sen palvelee, ei saa antaa aseita vihollisen käsiin ja niin edelleen, ad nauseam.
Kun seuraa ja vertailee läntistä ja venäläistä tiedonvälitystä, tulee se kiusallinen tunne, että molemmin puolin on todella taannuttu yhä kauemmas niistä normeista, joiden sivistyneessä yhteiskunnassa pitäisi vallita. Venäläinen virallinen tiedotus on niin läpinäkyvän valheellista, että sen vakituinen seuraaminen onnistuu varmaankin vain siltä samalta porukalta, joka aikoinaan jaksoi kahlata neuvostoliittolaisia propagandatuotteita ja jopa niitä ihastella. Mutta kaikenlaisen roskan ohessa se todella nostaa esille monia sellaisia aiheita, joihin tarttumista läntinen tiedonvälitys karttelee. Mikä tämä oikeuden ja vapauden puolesta taisteleva Ukrainalainen porukka oikein on, mitä se julistaa ja mitä se tekee? Miksi se on aina ja kaikessa oikeassa ja toinen osapuoli väärässä?
Venäläiset ovat hurahtaneet petolliseen patrioottiseen humalaansa, josta krapula on ennen pitkää väistämätön seuraus. Lännessä tällä uudella konfliktilla on suhteellisesti paljon pienempi merkitys ja on sitäkin oudompaa, ettei voida pelata puhdasta peliä avoimin kortein. Mutta väärillä papereillahan täällä on muutoinkin viime vuosikymmenet opetettu pärjäämään.
Venäläisten uho oli odottamatonta, mutta omalla tavallaan ymmärrettävää ja siitä historia tulee kirjoittamaan normaalin laskun. Lännen lipsuminen objektiivisuudesta on vähemmän anteeksiannettavaa ja ehkä vieläkin odottamattomampaa. Toivoisinpa edes, että jokunen luotettava taho vielä kunnolla perkaisi sen tiedotuksen laadun, jota meille on välitetty Ukrainan konfliktista.

24 kommenttia:

  1. Sain juuri kahlatuksi Gaidarin impperiumin tuho teoksen, jotenkin oireet ja menettelytavat ovat nytkin sukua neukkulan romahdukselle. Yhdysvaltain ja saudien masinoima raakaöljyn hinta-ale on toistumassa taas, eriasia onko venäjä mahdollisesti ottanut opikseen edellisestä talous-sodasta. Gaidar vainaa esitti yhdeksi syyksi romahdukselle läntisten pankkien itäblgin maille virittäää velkaloukkua, jolloin päästiin sanelemaan ehdot joiden mukaiseksi ahdinkoon joutunutta maata olisi uudistettava. Jotenkin on sellainen tunne että meidänkin maa on kotapuoliin samanlaisten vaatimusten kohde.

    VastaaPoista
  2. "Toivoisinpa edes, että jokunen luotettava taho vielä kunnolla perkaisi sen tiedotuksen laadun, jota meille on välitetty Ukrainan konfliktista."

    Suomea on varmaankin sanottu maailmalle jo tuhat kertaa, että Suomi on Venäjän tutkimuksen suurvalta. Kaikesta päätellen Suomi on Ukrainan tutkimuksen umpilisäke: ettei vain tulis mitään semmottia ja tämmöttiä eli vanhan suomettumisen tyyliin.

    VastaaPoista
  3. Antagonistinen ristiriita, pseudototalitarismi ja stalinistiset porsaanrreijät.

    Miten Timo Vihavainen on edistänyt Ukrainan tutkimusta ja tuntemusta Suomessa? Venäjän/venäläisten ja Ukrainan/ukrainalaisten suhteita? ukrainalaisten/kasakoiden kyyneliä Don-joessa Iivana IV:stä Staliniin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kysytään niin vastataan. Taisimme olla vuosikaudet ainoa paikka Suomessa, jossa oli edes jonkinlaista Ukraina-opetusta. Tähtiopiskelijamme Johannes Remy lähti sitten Kanadaan. Nyt on koko palsta Aleksanteri-instituutin hoidossa ja maalle on jopa oma opintokokonaisuus. Edistäminen kuuluu nyt vuorostaan sille. Aikansa kutakin.

      Poista
  4. Minulla on paljon Venäjä-yhteyksiä. Olen aina ihmetellyt venäläisten vahvan johtajan kaipuuta ja tietynlaista orjamaisuutta. Etenin ymmärryksen polulla aikamoisen harppauksen, kun luin Jukka Korpelan tuoreen kirjan "Idän orjakauppa keskiajalla". Mongolivalta ja senkin jälkeen jatkunut tataariterrori ovat jättäneet kansan mieleen lähtemättömän jäljen. Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa ymmärtäminen enemmän, kuin joka ilmansuunnan trollivalheet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtoehtoja on vähän. Vahva johtaja tai imperiumin hajoaminen. Kummassakin on puolensa...

      Poista
  5. "Hän pohtii aluksi Neuvostoliiton romahduksen syitä ja päätyy siihen tulokseen, että perussyy oli systeemin valheellisuus."

    Theodor Dreiser kirjoitti aikoinaan "Amerikkalaisen murhenäytelmän." Amerikkalainen yhteiskunta oli syypää. Asia hoidettiin myöhemmin kondomeilla, niiden saatavuudella. Venäläinen murhenäytelmä ei valitettavasti ole hoidettavissa samoilla resepteillä.

    VastaaPoista
  6. "Lännen lipsuminen objektiivisuudesta on vähemmän anteeksiannettavaa ja ehkä vieläkin odottamattomampaa. Toivoisinpa edes, että jokunen luotettava taho vielä kunnolla perkaisi sen tiedotuksen laadun, jota meille on välitetty Ukrainan konfliktista."

    Objektiivista kokonaiskuvaa Ukrainan konfliktista on tuskin mahdollista muodostaa. Tässä vähän laajempi konteksti:

    "Польская газета газета Głos Wielkopolski опубликовала статью: «Путин — это уголовник»

    В этом материале, историк Виктор Суворов рассказывает о майоре КГБ Владимире Путине.

    Суворов обращается к русскому народу с вопросом:

    «Трудно объяснить, почему русские не видят в Путине уголовника, взрывавшего жилые дома. Возможно, ответ кроется в том, что в России уже 100 лет происходит негативный отбор населения (до этого русские были точно такими же, как и сейчас, для этого достаточно почитать «Житие протопопа Аввакума» — КЦ). В 1917 году была убита царская семья и многие другие люди из интеллектуальной элиты.

    У Путина цель — удержать власть. Год назад мировые лидеры горячо приветствовал его. Берлускони, Меркель, Обама … Теперь Путина никто не встречает.

    О сегодняшней России говорят, что это крокодил без зубов. Сегодняшняя Россия умирающая страна. Ее физическая смерть наступит очень быстро. С другой стороны, страна умирает интеллектуально. Об этом свидетельствует радость, охватившая русских из-за захвата Крыма.

    Олигархи злятся на Путина после введения санкций. Но они не будут действовать открыто. Они будут ждать подходящего момента. Русские цари имели неограниченную власть, но не было заговора — царя свергла революция.

    Что касается вопроса, что в России правят спецслужбы и они могут свергнуть Путина, то у Сталина тоже были спецслужбы. Его убили, и я в этом не сомневаюсь.

    Хрущев также был свергнут, но не убит. Сегодняшние спецслужбы коррумпированы. Я живу в Бристоле, Англия. Дети русских спецслужбистов учатся там в колледжах. А Путин говорит им теперь, что за границу лучше не ездить. Различные должностные лица не могут просто так легко уйти. У них не как у людей.

    — В своей изданной специально для поляков книге «Алфавит Суворова» вы проводите мысль, что с 1917 года Россия скатывается по наклонной плоскости. В то же время вы пишете о многих интеллектуальных русских. Так почему, если они такие умные, они позволяют своей стране так себя вести? Почему Россия авторитарная страна?

    Если бы я знал ответ, я мог бы стать президентом России. Я не знаю. Трагедия России, что никто не знает. Может, дело в генетике русских? Александр Солженицын был против тоталитаризма. Однако, когда он вернулся в Россию, он встретился с Путиным за чаем. И сказал ему, что делать. А Путин подполковник КГБ . Что Солженицын мог ему сказать?

    В русских сказках герой Кощей Бессмертный. Его нельзя убить. Смерть Путина и его режима будет только из-за экономических санкций. Я благодарен Западу за эти санкции. Но я хочу попросить только, чтобы они были более строгие (смеется).

    В России большая ностальгия по Советскому Союзу. В следующем году будет отмечаться 70-летие окончания войны. Это глупо. Клаузевиц сказал, что народ умирает, когда начинает жить воспоминаниями.

    Теперь Россия живёт в основном в прошлом. Это больной человек. Но как ни странно, поддержка Путина высокая. Это результат пропаганды.

    — В книге вы пишете, что Запад был пассивен в отношении России даже после смерти польского президента под Смоленском. Что вы думаете там произошло?

    Мне трудно сказать. Моя информация основана на общих данных. Я там не был. Я знаю только о том, что читал в газетах. Я шпион по профессии (Jestem szpiegiem z zawodu). Меня учили, что я должен иметь достаточно информации, чтобы комментировать. По Смоленску у меня слишком мало информации.

    Я русский человек. Мое сердце и голова там, на востоке. В России»."

    Источник: motivnews.com
    http://warfare.com.ua/2014/12/09/viktor-suvorov-putin-ehto-ugolovni/

    VastaaPoista
  7. "Antagonistinen ristiriita"

    Ohessa Nikolai Gogolin näkemys antagonistisesta ristiriidasta:

    ”...Ja kukapa venäläinen ei pitäisi nopeasta ajosta?... Etkö sinäkin, Venäjä, riennä samoin kuin tuo nopea, tavoittamaton troikka? Savuna tupruaa tie allasi, sillat jyrähtelevät, kaikki jää ja katoaa taakse. Katsoja pysähtyy kuin jumalaista ihmettä hämmästyen: eikö tuo ole salama, taivaalta singahtanut? Mitää merkitsee tuo kauhistava liike, mikä tuntematon voima on noissa maailmalle oudoissa hevosissa. Hei, hevoset, hevoset, mitkä hevoset! Vihuritko ovat sotkeutuneet harjoihinne? Herkkä korvako kätkeytyy jokaiseen suoneenne. Kohta kun kuulivat ylhäältä tutun laulun, yhtaikaa ponnistivat vaskisiloilla koristettuja rintojaan ja tuskin koskettaen kavioillaan maata muuttuivat äkkiä kuin ilmassa lentäviksi ojennetuiksi viivoiksi, ja niin rientää troikka kuin jumalalta innoituksen saaneena. Minne riennät sinä, Venäjä, vastaa! Ei vastausta. Kulkuset helisevät ihanasti, jyrähdellen repeilee kappaleiksi ilma muuttuen tuuleksi, ohi lentää kaikki, mitä vain on maan päällä, ja karsaasti väistäen antavat tietä muut kansat ja valtakunnat.”

    VastaaPoista
  8. Antagonistinen ristiriita Venäjän ja Ukrainan välillä

    Stalinin määritelmin:

    ”Natsionalismin aalto vyöryi yhä voimakkaampana uhaten temmata mukaansa työläisjoukot. Ja mitä enemmän vapausliike heikkeeni, sitä rehevämpänä puhkesivat natsionalismin kukkaset.

    Tuona vaikeana hetkenä sosialidemokratian osalle lankesi suuri tehtävä – torjua natsionalismi ja suojella joukot yleiseltä ”kulkutaudilta”. Sillä sosialidemokratia, ja ainoastaan se, kykeni tämän tekemään asettamalla natsionalismia vastaan internationalismin koetellun aseen, luokkataistelun yhtenäisyyden. (Stalin. Teokset. 2, 320.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antagonistinen ristiriita Venäjän ja Ukrainan välillä

      1800-luvun alun Dekabristien näkökulmasta:

      Dekabristi Pavel Pestelin nimellä oleva poliittinen ohjelma ”Russkaja pravda” (Venäläinen laki): sen 16. pykälä on otsikoitu ”Vse plemena dolzhny slity byt´ v odin narod” (Kaikki heimot täytyy sulauttaa yhdeksi kansaksi). Pykälän sisältö jatkuu näin: ”…pri vseh meroprijatijah vremennogo Verhovnogo pravlenija v otnoshenii k razlitshnym narodam i plemenam, Rossiju naseljajushtshih, besprestanno dolzhno nepremennuju tsel´ imet´ v vidu, tshtoby sostavit´ iz nih vseh tol´ko odin narod i vse razlitshnye ottenki v odnu obshtshuju massu slit´ tak, tshoby obitateli tselogo prostranstva rossijskago gosudarstva vse byli russkie”. (Venäjää asuttavien kansoihin ja heimoihin kohdistuvien väliaikaisen Korkeimman hallinnon toimenpiteiden ehdottomana ja keskeytymättömänä päämääränä tulee olla yhden kansan muodostaminen ja kaikkien erojen sulauttaminen yhteiseksi massaksi niin, että koko Venäjän valtion alueella kaikki asukkaat olisivat venäläisiä.) Pestel’ P.I. Russkaia Pravda. Nakaz Vremennomu Verhovnomu Pravleniiu (Venäläinen laki. Evästys Väliaikaiselle Korkeimmalle Hallinnolle). Knigoizdatel’stvo “ORION”, S.-Peterburg, 1906, ss. 55-56.

      Poista
  9. Antagonistinen ristiriita

    Karl Marxillakin on sanottavansa kaiken karvaisista ukrainoista:

    ”Selvää on, että sellaisina aikoina, jolloin poliittinen valtio poliittisena valtiona syntyy väkivaltaisesti kansalaisyhteiskunnasta.., valtio voi ja sen täytyykin jatkaa uskonnon kumoamiseen, hävittämiseen asti, mutta vain siten kuin se jatkaa yksityisomistuksen kumoamiseen.., jatkaa elämän kumoamiseen, giljotiiniin. Erityisen voimantuntonsa hetkinä poliittinen elämä pyrkii tukahduttamaan omat edellytyksensä — kansalaisyhteiskunnan ja sen elementit — ja järjestäytymään ihmisen todelliseksi ristiriidattomaksi lajinelämäksi. Siihen se kykenee kuitenkin vain olemalla väkivaltaisessa ristiriidassa omia elinehtojaan vastaan, vain julistamalla vallankumouksen pysyväksi, ja näin ollen poliittinen draama päättyy yhtä väistämättömästi uskonnon, yksityisomistuksen ja kansalaisyhteiskunnan kaikkien elementtien palauttamiseen kuin sota päättyy rauhaan.” ( Karl Marx, Friedrich Engels. Valitut teokset. 6 osaa. Kustannusliike Edistys, 1978. Osa 1, s. 78.)


    “...in periods when political state... is born violently out of civil society, when political liberation is the form in which men strive to achieve their liberation, the state can and must go as far as the abolition of religion, the destruction of religion. But it can do so only in the same way that it proceeds to the abolition of private property, to the maximum.., just as it goes as far as the abolition of life, the guillotine. At times of special self-confidence, political life seeks to suppress its prerequisites, civil society and the elements composing this society, and to constitute itself as the real species-life of man devoid of contradictions. But it can achieve this only by coming into violent contradiction with its own conditions of life, only by declaring the revolution to be permanent, and there-fore the political drama necessarily ends with the re-establishment of religion, private property, and the elements of civil society, just as war ends with peace.” ( Marx, Engels. The Individual and Society. Progress Publishers, Moscow, 1984, ss. 59-60. (K.Marks i F. Engels, Sotshinenija, T. 1, s. 393.))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentista tuli mieleen kansalaisyhteiskunta käsiteen ero locelaisessa aglosaksisessa perinteessä, on siis poliittista vaikuttamista ilman bisneksen mukana oloa ja Hegeliläisessä traditiossa kansalaisyteiskunnalla tarkoitetaanporvarillista liiketoimintaa ja poitiikka on sen yläpuolella. Kun käsiteet eri maailmankatsomuksissa ovat näin monimutkaiset, ei ihme että rahvaalla on pää pyöröllä.

      Poista
  10. Klassikkoja kannattaa aina lukea. Pojilla oli tuo logiikkapuoli hallussa, mutta faktat olivat lähinnä koristeina ja niitähän sitä paitsi voi aina tulkita.
    1970-luvun alussa oli MGU:n asuntolan seinällä kaavionihmiskunnan kehityksestä ja kyllä ne portaat päättyivät yhtenäiseen ihmiskuntaan. Ja siinähän ma taidetaankin kohta olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. А как вам кажется, неужели это лестница Шичко? Мы уже близко к ее последней ступеньке? Достигнув ее, человечество будет единым. Не раньше.

      Poista
  11. Ja tässäöienet Levadat: 26.03.2015 Граждане, государство и власть
    На фоне антизападной риторики число россиян, считающих западную демократию лучшим образцом политической системы для страны, за год уменьшилось с 21% до 11% (за счет увеличения с 19% до 29% доли сторонников «нынешней системы»). При этом 36% опрошенных описывают современное политическое положение в России как «развитие демократии», видимо, понимая под ней особую демократию, отличную от западной модели. Треть россиян затруднились каким-либо образом охарактеризовать политическую ситуацию в стране. Каждый второй респондент придерживается твердых патерналистских установок, считая, что государство должно активно регулировать экономику, планируя и распределяя (55%), а власть должна быть сосредоточена в одних руках (50%). Альтернативной точки зрения придерживается треть населения, выступающая за рыночные отношения (27%) и отказывающаяся от режима «твердой руки» (36%).

    VastaaPoista
  12. "Venäläiset ovat hurahtaneet petolliseen patrioottiseen humalaansa, josta krapula on ennen pitkää väistämätön seuraus. Lännessä tällä uudella konfliktilla on suhteellisesti paljon pienempi merkitys ja on sitäkin oudompaa, ettei voida pelata puhdasta peliä avoimin kortein."

    Ei ole olemassa yhtenäistä "Länsi" -nimistä osapuolta. Pelureita on joka lähtöön. Näin on aina ollut. Tässä ei ole mitään uutta eikä outoa. Sotakapitalismi on läntinen voima. Sillä on omat päämääränsä ja tavoitteensa. Yhteinen nimittäjä niille on voiton maksimointi. Aseapua toimitetaan maksukykyisille asiakkaille.

    VastaaPoista
  13. О самой правдивой истории:

    "Итак, Великая Цель – сокрушение фальсификаторов – и близка, и принципиально недостижима. Как морковка на веревочке перед мордой ишака. В том-то вся прелесть и заключается. Бороться за правду истории можно вечно. Борцам за Идею гарантированы хлебно-масляные должности, почетные звания, эфирное время и новые миллиарды на патриотическое воспитание. Я на себя, мелкого враженка, с гордостью взираю: скольких генералов работой обеспечил! Граждане генералы, а ведь я же ваш кормилец! Не будь меня, как не впасть вам в отчаяние! А так, – никакого отчаяния: премии, ордена, тиражи, хлебосольные симпозиумы и пожизненные гарантии от безработицы." (В.С, "Держи фальсификатора!")

    VastaaPoista
  14. "Putin mitä ilmeisimmin ajelehtii päätöksestä toiseen ja on jäänyt poliittisen kurssinsa panttivangiksi."

    Tässä lauseessa sana Putin pitäisi korvata sanalla Venäjä. Maa saa sen johtajan jonka se ansaitsee jumalan/historian armosta.

    VastaaPoista
  15. "Tässä lauseessa sana Putin pitäisi korvata sanalla Venäjä. Maa saa sen johtajan jonka se ansaitsee jumalan/historian armosta."

    Venäjä ei tee päätöksiä. Venäjän johtaja tekee.

    Usein kuulee uutisissa sanottavan, esim. näin: "Suomi on sitä mieltä, että...", kun kerrotaan, minkälaisen mielipiteen A. Stubb on lausunut.

    Laiva kulkee siihen suuntaan, mihin perämies ohjaa sitä. Ehkä kapteeni antaa perämiehelle ohjeita. Satamaa lähestyttäessä tarvitaan joskus luotsinkin apua.

    Jos haaksirikkoinen laiva joutuu tuuliajolle, se ei ole kenenkään hallinnassa.

    VastaaPoista
  16. Kyllä kapteeni vastaa aina ja tuuliajollakin laiva on kulussa, kapteeni tekee sen, mitä voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä. Kapteeni vastaa aina. Periaatteessa - ja muutenkin.

      Karille ajaneen Costa Concordian kapteeni (päällikkö) toimi mielestäni edesvastuuttomasti. Tosin alus ei ollut haaksirikkoinen eikä tuuliajolla.

      Kommenttini oli vastaus kommenttiin, jossa ehdotettiin:

      "Tässä lauseessa sana Putin pitäisi korvata sanalla Venäjä."

      Tätä asiaa koskevaa eriävää mielipidettäni havainnollistamaan otin tuon 'laiva-perämies-kapteeni' -vertauksen. Laiva ei tee päätöksiä. Kapteeni tekee. Ja pahimmassa skenaariossa jää kurssinsa panttivangiksi. "Kapteeni jättää viimeisenä uppoavan laivan."

      Vaikka myrskyn silmään joutuneen haaksirikkoisen (pahasti vaurioituneen) laivan kulku ei ole kenenkään hallinnassa, niin tämä ei tietenkään poista kapteenin vastuuta. Kapteeni tekee sen, mitä voi...

      Poista
    2. Hyvä tässä muistaa omaa maatamme ajatellen, että meillä ei kapteenilla enää ole valtaa ja perämiehellä taas kovin paljon neuvojia.
      hh

      Poista
    3. Aivan niin. "Suomi on tätä mieltä..."

      Poista

Kirjoita nimellä.